Espoon kaupunki Pöytäkirja 101

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 101"

Transkriptio

1 Sivu 1 / / / Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (pöydälle , kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh Marika Lostedt, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko antaa valtuutettu Kankkosen ja 30 muun allekirjoittajan valtuustoaloitteeseen seuraavan lausunnon: Valtuutettu Kankkonen ja 30 allekirjoittajaa ovat esittäneet aloitteen , että Espoo yhteistyössä muiden pääkaupunkiseutujen kuntien kanssa selvittäisi pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliseen opetukseen. Tarkoituksena olisi, että koulussa opetuskielinä olisivat suomi ja ruotsi. Aloitteessa viitataan mm. Helsingissä toimiviin perusopetusta korvaaviin ns. yksityisiin kouluihin. Aloitteessa kuitenkin esitetään perustettavaksi opetustoimen eli kaupungin oma koulu, jossa olisi poikkeuksellisesti vähintään kaksi opetuskieltä. Aloitteessa viitatuista kouluista poiketen tämä perustettava koulu olisi siis lainsäädännöllisesti tavallinen lähikoulu, johon oppilaaksiotto tulee tasavertaisuusperustein suorittaa samoin kuin muihinkin Espoon peruskouluihin lautakunnan hyväksymien kriteerien pohjalta. Perusopetuslaissa 628/ säädetään, että koulun opetuskieli on joko suomi tai ruotsi. Opetuskielinä voi olla lisäksi myös saame, romani tai viittomakieli. Lisäksi todetaan erikseen, että osa opetuksesta voidaan antaa muulla kuin edellä mainitulla oppilaan omalla kielellä, jos se ei vaaranna oppilaan mahdollisuuksia seurata opetusta. Näin ollen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden suomenkieliselle peruskoululle, jossa osa opetuksesta voidaan järjestää opetuskieleltään ruotsiksi, mikäli se ei vaaranna oppilaan mahdollisuuksia seurata annettavaa opetusta. Se, kuinka kielten jakosuhde voidaan toteuttaa jokapäiväisessä opetuksessa, ei kuitenkaan ole kovinkaan helposti määriteltävissä, sillä kaikilla oppilailla tulee säilyä mahdollisuus opiskella lähikoulussaan kolmiportaisen tuen rakentein tuettuna. Kyseisen koulun opetussuunnitelmassa tulee määritellä erikseen kuinka ja millä perusteilla ruotsin kieltä voidaan käyttää tarkoitetulla laajuudella. Todennäköisimpänä pedagogisina vaihtoehtoina olisivat projektiluonteiset suhteellisen

2 Sivu 2 / 2 lyhytaikaiset opetuskokonaisuudet, joissa tämä tulisi kysymykseen. Tällöinkin tulee kuitenkin varata mahdollisuus suorittaa ko. kokonaisuus myös suomeksi, sillä se on koulun pääkieli. Keskustelu kaksikielisestä koulusta on viime vuosina käynyt vilkkaana, mutta yksiselitteistä määrittelyä siitä, mitä kaksikielinen koulu on, ei ole tehty. Espoon ruotsinkielisissä kouluissa on jo kokemusta kaksikielisistä oppilaista ja opetuksessa on mahdollista tukea kaksikielisyyttä (esim. äidinkielen painotteisen suomenopetuksen kautta). Tasapainoisen kaksikielisyyden tukemiseksi tarvittaisiin kuitenkin myös uutta lähestymistapaa opetuksen järjestämiseksi. Kaksikieliselle koululle on esitetty erilaisia vaihtoehtoja, kuten suomenkielisen ja ruotsinkielisen koulun siirtäminen saman katon alle, koulu jossa on sekä suomen- ja ruotsinkielisiä oppilaita tai kaksikielinen koulu joka olisi pääsääntöisesti tarkoitettu suomenkielisille (tai mahdollisesti kaksikielisille) oppilaille. Pelkona kaksikielisen koulussa on ollut, että ruotsinkieli jäisi suomenkielen varjoon esim. välitunnilla ja näin ollen vaarantaisi ruotsinkielen asemaa. Kaksikielisen toimivan koulumuodon kehittämiselle, joka tukisi tasapainoisesti suomen ja ruotsin kielen kehitystä, olisi kuitenkin tarve. Suomenkielisen opetuksen osalta on myös jo nyt käytössä kielikylpyopetusta kolmessa pisteessä. Tässä opetusmuodossa on hyvin pitkälle samat tavoitteet mitä valtuustoaloitteessa mainitaan. Kun aloitteen tavoitteena on myös lisätä kieliryhmien vuorovaikutusta, olisi Espoossa mahdollista vastata aloitteeseen yhdistämällä esimerkiksi kouluremonttien yhteydessä suomenkieliseltä ja ruotsinkieliseltä opetustoimelta kaksi hallinnollisesti erillistä koulua samoihin tiloihin. Tällöinkin hallinnollisesti tulee kouluilla säilyä kaksi hallintoa, samoin kuin opetuskielet perusopetuslain 10 :n mukaisesti, mutta käytännössä ne voisivat yhdistää opetusryhmiään joustavasti ja siten oppilaiden opiskelua vaarantamatta olisi mahdollista saavuttaa aloitteessa mainittu tavoite antaa oppilaille mahdollisuus kehittää tasapuolisesti molempia kansalliskieliä, tutustua pohjoismaiseen kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Tällä hetkellä tällaisia mahdollisia yhdistämisiä voisi harkita Leppävaaran koulukeskuksen remontin yhteydessä siten, että nyt suunnitteilla olevan uuden koulukeskuksen tilaohjelmassa otettaisiin huomioon Boställsskolanin tilatarpeet, ja tuo koulu siirrettäisiin rakennettaviin tiloihin. Tällöin voitaisiin myös luopua Boställs-skolanin nykyisestä kiinteistöstä. Käsittely Kujala Malmen kannattamana ehdotti päätösehdotuksen kahden viimeisen kappaleen poistamista. Vuornos ja Nieminen kannattivat esittelijän ehdotusta. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän esityksestä poikkeava ehdotus, jonka johdosta on äänestettävä.

3 Sivu 3 / 3 Äänestyksessä esittelijän ehdotuksen puolesta äänesti 6 jäsentä, Kujalan muutosehdotuksen puolesta äänesti 3 jäsentä ja tyhjää äänesti 3 jäsentä. Puheenjohtaja totesi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan 6 äänellä 3 ääntä vastaan, kolmen äänestäessä tyhjää, hyväksyneen esittelijän ehdotuksen. Kujala ilmoitti eriävänä mielipiteenään seuraavaa: Aloitteentekijä esittää perustettavaksi koulua, jossa on opetusta usealla kielellä ja selkeä pohjoismainen painotus. Vastauksessa päädyttiin ratkaisuun, jossa kaksi eri hallinnon alaista koulua (iso suomenkielinen ja pieni ruotsinkielinen koulu) laitetaan samaan rakennukseen. Tällä säästetään kiinteistökuluissa. Se ei kuitenkaan ole pedagoginen ratkaisu, joka lisäisi ymmärrystä kieliryhmien välillä, kielitaitoa tai kielten osaamista. Päätös : Esittelijän ehdotus hyväksyttiin. Kujala ilmoitti eriävänä mielipiteenään seuraavaa: Aloitteentekijä esittää perustettavaksi koulua, jossa on opetusta usealla kielellä ja selkeä pohjoismainen painotus. Vastauksessa päädyttiin ratkaisuun, jossa kaksi eri hallinnon alaista koulua (iso suomenkielinen ja pieni ruotsinkielinen koulu) laitetaan samaan rakennukseen. Tällä säästetään kiinteistökuluissa. Se ei kuitenkaan ole pedagoginen ratkaisu, joka lisäisi ymmärrystä kieliryhmien välillä, kielitaitoa tai kielten osaamista. Liite Oheismateriaali Selostus 2 Äänestyslista - Valtuustoaloite - Svenska rum -lautakunnan päätös (vastaus valtuustoaloitteeseen) Valtuutettu Kankkonen ja 30 allekirjoittajaa ovat esittäneet aloitteen , että Espoo yhteistyössä muiden pääkaupunkiseutujen kuntien kanssa selvittäisi pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliseen opetukseen. Tarkoituksena olisi, että koulussa opetuskielinä olisivat suomi ja ruotsi. Aloitteen tavoitteena on lisätä kieliryhmien vuorovaikutusta. Vastaus on valmisteltu yhteistyössä Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön ja Enheten Svenska rumin kanssa. Valtuustoaloite oli opetusja varhaiskasvatuslautakunnan käsittelyssä , jolloin se jäi pöydälle. Svenska rum -lautakunta päätti vastauksen antamisesta esittelijän päätösehdotukseen tekemien muutosten sekä lautakunnan hyväksymän lisäysehdotuksen mukaisesti. Svenska rum - lautakunnan vastaus on oheismateriaalina.

4 Sivu 4 / 4 Päätöshistoria Päätösehdotus Sivistystoimen johtaja Sampo Suihko antaa valtuutettu Kankkosen ja 30 muun allekirjoittajan valtuustoaloitteeseen seuraavan lausunnon: Valtuutettu Kankkonen ja 30 allekirjoittajaa ovat esittäneet aloitteen , että Espoo yhteistyössä muiden pääkaupunkiseutujen kuntien kanssa selvittäisi pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliseen opetukseen. Tarkoituksena olisi, että koulussa opetuskielinä olisivat suomi ja ruotsi. Aloitteessa viitataan mm. Helsingissä toimiviin perusopetusta korvaaviin ns. yksityisiin kouluihin. Aloitteessa kuitenkin esitetään perustettavaksi opetustoimen eli kaupungin oma koulu, jossa olisi poikkeuksellisesti vähintään kaksi opetuskieltä. Aloitteessa viitatuista kouluista poiketen tämä perustettava koulu olisi siis lainsäädännöllisesti tavallinen lähikoulu, johon oppilaaksiotto tulee tasavertaisuusperustein suorittaa samoin kuin muihinkin Espoon peruskouluihin lautakunnan hyväksymien kriteerien pohjalta. Perusopetuslaissa 628/ säädetään, että koulun opetuskieli on joko suomi tai ruotsi. Opetuskielinä voi olla lisäksi myös saame, romani tai viittomakieli. Lisäksi todetaan erikseen, että osa opetuksesta voidaan antaa muulla kuin edellä mainitulla oppilaan omalla kielellä, jos se ei vaaranna oppilaan mahdollisuuksia seurata opetusta. Näin ollen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden suomenkieliselle peruskoululle, jossa osa opetuksesta voidaan järjestää opetuskieleltään ruotsiksi, mikäli se ei vaaranna oppilaan mahdollisuuksia seurata annettavaa opetusta. Se, kuinka kielten jakosuhde voidaan toteuttaa jokapäiväisessä opetuksessa, ei kuitenkaan ole kovinkaan helposti määriteltävissä, sillä kaikilla oppilailla tulee säilyä mahdollisuus opiskella lähikoulussaan kolmiportaisen tuen rakentein tuettuna. Kyseisen koulun opetussuunnitelmassa tulee määritellä erikseen kuinka ja millä perusteilla ruotsin kieltä voidaan käyttää tarkoitetulla laajuudella. Todennäköisimpänä pedagogisina vaihtoehtoina olisivat projektiluonteiset suhteellisen lyhytaikaiset opetuskokonaisuudet, joissa tämä tulisi kysymykseen. Tällöinkin tulee kuitenkin varata mahdollisuus suorittaa ko. kokonaisuus myös suomeksi, sillä se on koulun pääkieli. Keskustelu kaksikielisestä koulusta on viime vuosina käynyt vilkkaana, mutta yksiselitteistä määrittelyä siitä, mitä kaksikielinen koulu on, ei ole tehty. Espoon ruotsinkielisissä kouluissa on jo kokemusta kaksikielisistä oppilaista ja opetuksessa on mahdollista tukea kaksikielisyyttä (esim. äidinkielen painotteisen suomenopetuksen kautta). Tasapainoisen kaksikielisyyden tukemiseksi tarvittaisiin kuitenkin myös uutta

5 Sivu 5 / 5 lähestymistapaa opetuksen järjestämiseksi. Kaksikieliselle koululle on esitetty erilaisia vaihtoehtoja, kuten suomenkielisen ja ruotsinkielisen koulun siirtäminen saman katon alle, koulu jossa on sekä suomen- ja ruotsinkielisiä oppilaita tai kaksikielinen koulu joka olisi pääsääntöisesti tarkoitettu suomenkielisille (tai mahdollisesti kaksikielisille) oppilaille. Pelkona kaksikielisen koulussa on ollut, että ruotsinkieli jäisi suomenkielen varjoon esim. välitunnilla ja näin ollen vaarantaisi ruotsinkielen asemaa. Kaksikielisen toimivan koulumuodon kehittämiselle, joka tukisi tasapainoisesti suomen ja ruotsin kielen kehitystä, olisi kuitenkin tarve. Suomenkielisen opetuksen osalta on myös jo nyt käytössä kielikylpyopetusta kolmessa pisteessä. Tässä opetusmuodossa on hyvin pitkälle samat tavoitteet mitä valtuustoaloitteessa mainitaan. Kun aloitteen tavoitteena on myös lisätä kieliryhmien vuorovaikutusta, olisi Espoossa mahdollista vastata aloitteeseen yhdistämällä esimerkiksi kouluremonttien yhteydessä suomenkieliseltä ja ruotsinkieliseltä opetustoimelta kaksi hallinnollisesti erillistä koulua samoihin tiloihin. Tällöinkin hallinnollisesti tulee kouluilla säilyä kaksi hallintoa, samoin kuin opetuskielet perusopetuslain 10 :n mukaisesti, mutta käytännössä ne voisivat yhdistää opetusryhmiään joustavasti ja siten oppilaiden opiskelua vaarantamatta olisi mahdollista saavuttaa aloitteessa mainittu tavoite antaa oppilaille mahdollisuus kehittää tasapuolisesti molempia kansalliskieliä, tutustua pohjoismaiseen kulttuuriin ja yhteisöllisyyteen. Tällä hetkellä tällaisia mahdollisia yhdistämisiä voisi harkita Leppävaaran koulukeskuksen remontin yhteydessä siten, että nyt suunnitteilla olevan uuden koulukeskuksen tilaohjelmassa otettaisiin huomioon Boställsskolanin tilatarpeet, ja tuo koulu siirrettäisiin rakennettaviin tiloihin. Tällöin voitaisiin myös luopua Boställs-skolanin nykyisestä kiinteistöstä. Käsittely Kujala Hopsun kannattamana teki seuraavan muutosehdotuksen: Poistetaan lausunnon kaksi viimeistä kappaletta. Vuornos vastusti muutosehdotusta. Kujala Järvenpään kannattamana ehdotti asian jättämistä pöydälle. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Kujalan ehdotus asian jättämisestä pöydälle hyväksyä. Koska ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Päätös päätti jättää asian pöydälle. Tiedoksi

6 Sivu 6 / 6

Svenska rum -lautakunta / /2014

Svenska rum -lautakunta / /2014 Svenska rum -lautakunta 11.6.2014 1058/12.01.00/2014 49 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksia suomenkieliselle opetuspuolelle (kh/kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 252. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 15.09.2014 Sivu 1 / 1 1058/12.01.00/2014 252 Valtuustoaloite pohjoismaisen koulun perustamismahdollisuuksista suomenkieliselle opetuspuolelle (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 184 6.6.2016 105 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 184. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 06.06.2016 Sivu 1 / 1 759/2016 12.01.00.00 184 Valtuustoaloite alueellisesta kielikokeilusta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70 09.04.2018 Sivu 1 / 1 827/2015 12.01.00 56 21.3.2018 70 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muuttaminen 1.8.2018 alkaen: varhennettu kielenopetus ja yläkoulun B1-kielen lisätunti (Pöydälle 21.3.2018)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4707/12.01.01/2014 221 Esiopetuksen järjestäminen lukuvuonna 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Elina Pulli, puh. 046 877 3888 Harri Rinta-aho,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26

Espoon kaupunki Pöytäkirja 26 16.02.2017 Sivu 1 / 1 510/2017 12.01.03 26 Aarnivalkean koulun opetuksen järjestäminen kevätkauden 2017 aikana Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214

Espoon kaupunki Pöytäkirja 214 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5163/2015 10.03.02 214 Jupperin koulun tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Juha Hovinen, puh. 09 816 85031 Vera Schulman, puh. 043 825 6113 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille

Espoon kaupunki Pöytäkirja Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille 10.12.2013 Sivu 1 / 1 5263/00.01.01/2013 252 Opetuslainsäädäntöön perustuvan ratkaisuvallan delegointi suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoille Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15 25.02.2015 Sivu 1 / 1 827/12.01.00/2015 15 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Elina Rönkkö, puh. 050 320 0607 Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. Kaupunginhallitus Sivu 1 / Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 307/00.01.02/2015 Kaupunginhallitus 33 19.1.2015 43 Espoon vastaus Kuntaliiton kyselyyn sote-uudistuksesta (pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot: Mari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75 10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 13.04.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 Kaupunginhallitus 102 16.3.2015 63 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä Valmistelijat / lisätiedot: Asko

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet

Espoon kaupunki Pöytäkirja Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2641/2016 02.05.00 104 Perusopetuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksun perimättä jättämistä tai alentamista koskevat periaatteet Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 151. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 17.11.2014 Sivu 1 / 1 2893/08.00.00/2014 Kaupunginhallitus 314 3.11.2014 151 Valtuustoaloite autoilun vähäpäästöisyyden edistämisestä Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Petri Suominen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh Valtuusto 21.11.2016 Sivu 1 / 1 2915/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 326 7.11.2016 208 Valtuuston työjärjestyksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh. 050 526 2173 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148

Espoon kaupunki Pöytäkirja 148 28.09.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 148 Ruotsin kielikylpyopetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan 18.05.2016 Sivu 1 / 1 2133/2016 10.03.02 74 Sivistystoimen hallinnassa olevien koulutilojen luovuttaminen vanhempainyhdistysten toimintaan Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Jaana

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1428/12.01.01/2013 107 Taiteen perusopetus varhaiskasvatuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Mattila Virpi, puh. (09) 816 23022 Suihkonen Jaana, puh. (09) 816 52353 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) 24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat 16.12.2015 Sivu 1 / 1 5253/2015 05.10.00 219 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 102 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Asko Lippo, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200 18.11.2015 Sivu 1 / 1 4224/12.01.02/2015 200 Englanninkielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Anne-Marie Rapo, puh. 050 343

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.09.2011 Sivu 1 / 1 3055/10.03.01/2011 Tekninen lautakunta 87 17.8.2011 102 Alberganesplanadi (itä), Alberganpromenadi, Bertel Jungin aukio ja Junginkäytävä, katusuunnitelmaehdotuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3707/02.05.06/2014 Kaupunginhallitus 248 15.9.2014 116 Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön lainoille sekä lainojen suojaamisessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 4875/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 12 9.1.2017 17 Valtuustokysymys Espoon pysäkki-informaation asentamisesta Länsimetron liityntäliikenteen pysäkeillä Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen alkaen 17.02.2016 Sivu 1 / 1 610/2016 12.01.00.00 13 Espoon kaupungin suomenkielisen lukiokoulutuksen opetussuunnitelman hyväksyminen 1.8.2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194

Espoon kaupunki Pöytäkirja 194 26.10.2016 Sivu 1 / 1 2760/2016 12.01.00.00 194 Kaksikielisen opetuksen huoltajien oikaisuvaatimus (66 allekirjoittanutta huoltajaa) koskien kaksikielisen opetuksen oppilasvalintaperusteiden muuttamista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46 22.03.2017 Sivu 1 / 1 1256/2017 12.01.00.00 46 Lukuvuoden 2017-2018 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Merivuokko Gould, puh. 043 825 1832 Christina Rissanen, puh.

Lisätiedot

4435/ /2015

4435/ /2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4435/12.01.00.00/2015 172 Kaksikielisen opetuksen laajentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Päivi Pelli-Kouvo, puh. 043 826 7063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Valtuusto Sivu 1 / Maanhankinnan ja -luovutuksen sekä maankäyttösopimusten periaatteet 2015 Valtuusto 09.11.2015 Sivu 1 / 1 2734/02.07.00/2015 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 69 1.6.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallituksen elinkeino- ja 95 19.10.2015 kilpailukykyjaosto Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 22.04.2013 Sivu 1 / 1 1882/00.00.00/2013 137 Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) 816 52280 Niina Ekstam, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 13.02.2017 Sivu 1 / 1 70/2017 02.05.00 47 Palvelukeskusten eläkeläisaterioiden subventio 1.3.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Sanna Taina, puh. 046 877 2733 Leena Westerlund, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44 22.03.2017 Sivu 1 / 1 479/2017 12.01.00.00 44 Tähtiniityn ja Kuitinmäen koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 10 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björn Månssonin toivomusponnesta koskien turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

4432/12.01.00.00/2015

4432/12.01.00.00/2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4432/12.01.00.00/2015 162 Haukilahden lukion opetuksen järjestäminen Aalto-yliopiston kampuksella syksystä 2016 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Kristiina Erkkilä, puh. 09 816 52202

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146

Espoon kaupunki Pöytäkirja 146 23.09.2015 Sivu 1 / 1 2647/10.03.02/2015 146 Lausunnon antaminen Viherlaakson koulun ja lukion perusparannus ja laajennus 4.9.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt

Espoon kaupunki Pöytäkirja 219. 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4590/07.01.01/2014 219 Opetuksen ja varhaiskasvatuksen järjestämiseen liittyvien rekisterien rekisterinpitäjä ja vastuuhenkilöt Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh 16.02.2017 Sivu 1 / 1 694/2017 00.00.01.00 30 Peruskoulujen ja lukioiden johtokunnat toimikaudella 2017-2021 Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Seppänen, puh. 050 395 2160 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 167. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.06.2014 Sivu 1 / 1 2420/00.01.01/2014 167 Sivistystoimen toimialan sekä lautakuntien ja johtokuntien johtosääntöjen muuttaminen (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 20 Esitys kaupunginhallitukselle varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistuksesta Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85

Espoon kaupunki Pöytäkirja 85 18.04.2018 Sivu 1 / 1 1191/2018 02.05.00 51 21.3.2018 85 Koulutilojen ja varhaiskasvatuksen tilojen kuntalaiskäytön yleisten periaatteiden sekä käyttökorvauksien hyväksyminen 1.8.2018 alkaen (palautettu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen 648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna

Espoon kaupunki Pöytäkirja Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 15.06.2016 Sivu 1 / 1 2626/2016 02.05.01 101 Yksityisen hoidon tuen maksaminen esiopetusikäisille lapsille toimintavuonna 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Anne

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 25.09.2013 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2012 197 Lukuvuoden 2014-2015 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Marjo Tuoriniemi,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 59. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 19.05.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 8 20.1.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 12 10.2.2014 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14 10.02.2016 Sivu 1 / 1 5324/2015 02.05.00 14 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Arja Puronen, puh. 046 877 3807 Greta Hämäläinen, puh. 043 826 8011 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 86. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.03.2012 Sivu 1 / 1 746/02.05.00/2012 86 Lasten päivähoidosta perittävien asiakasmaksujen indeksitarkistus Valmistelijat / lisätiedot: Pätäri Karola, puh. (09) 816 52171 Rauman Maria,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen 29.09.2011 Sivu 1 / 1 4977/10.03.02/2011 123 Tapiolan koulun ja lukion peruskorjauksen tarveselvityksen hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Sorvari, puh. (09) 816 52137 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 38. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2. Valtuusto 20.03.2017 Sivu 1 / 1 4878/2016 10.00.00 Kaupunginhallitus 49 13.2.2017 Valtuusto 27 27.2.2017 38 Valtuustoaloite opiskelija-asumisen tuotanto-ohjelmasta (Pöydälle 27.2.2017) Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 44. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.04.2014 Sivu 1 / 1 1215/12.02.01/2014 Kaupunginhallitus 78 17.3.2014 44 Espoon monikulttuurisuusohjelman 2014-2017 hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Teemu Haapalehto, puh. 046 877 3200

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti 19.11.2014 Sivu 1 / 1 4708/12.01.00/2014 222 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen kehittämispilotti Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Astrid Kauber, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin

Espoon kaupunki Pöytäkirja 163. Valtuusto Sivu 1 / Valtuustokysymys autopaikoista ja niiden vaikutuksesta asuntojen hintoihin Valtuusto 18.11.2013 Sivu 1 / 1 1201/10.03.00/2013 Kaupunginhallitus 173 27.5.2013 Valtuusto 101 10.6.2013 Kaupunginhallitus 215 12.8.2013 Kaupunginhallitus 290 14.10.2013 163 Valtuustokysymys autopaikoista

Lisätiedot