Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä."

Transkriptio

1 Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

2 Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan Tiettyjen tietopykälien osalta jo Trafi tulee tekemään viranomaisyhteistyötä lain täytäntöönpanossa ja viestinnässä mm. liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneviraston, KKV:n ja Viestintäviraston kanssa Syksyn aikana tullaan viestimään mm. asiakkaan palvelupolut ja ohjeistamaan siirtymäsäännösten osalta Tietoa aletaan viemään vähitellen nettiin ositteeseen Tavoitteena saada määräykset lausunnoille lokakuussa 2017 ja julkaista ne heti kun mahdollista, jotta toimijoilla on aikaa valmistua niiden mukaisiin vaatimuksiin Kansalaisille muutoksista tullaan kertomaan kevätkaudella 2018 Liikenteen turvallisuusvirasto

3 Henkilöliikenne Liikennepalvelulaissa Toimijat joita pääsääntöisesti koskevat henkilöliikennettä koskevat pykälät laissa ovat : Nykyiset ja tulevat joukko- ja taksiliikenneluvan haltijat Lisäksi tavaraliikenneluvanhaltijat, jotka harjoittavat myös taksiliikennettä Välityspalvelut (esim. taksien välityskeskukset) Yhdistämispalvelut (esim. MaaS palveluntuottajat) Taksinkuljettajat Toimivaltaiset viranomaiset (Esim. HSL ) Esitykseen on koottu keskeisimpiä muutoksia ja otsikkotasolla on aina kerrottu mitä ryhmää / ryhmiä muutos koskee Liikenteen turvallisuusvirasto 3

4 Joukkoliikenteen luvanhaltijat Joukkoliikenneluvan nimi muuttuu henkilöliikenneluvaksi Liikenneluvan voimassaoloaika pitenee viidestä vuodesta EU asetuksen maksimiin 10 vuoteen 10-vuotisia lupia aletaan myöntämään alkaen, nykyisten lupien voimassaoloaika muuttuu lupaa uusittaessa Henkilöliikenneluvalla saa harjoittaa taksiliikennettä kunhan siitä ilmoittaa Trafille Tällöin noudatettava taksien vaatimuksia (mm. kalusto, pätevyys, hinnan ilmoittaminen) Liikenteestä vastaavan henkilön pakollinen koulutus poistuu, mutta vaatimus tutkinnosta säilyy Kotimaan reittiliikenneluvasta luovutaan Aikataulut tulee ilmoittaa jatkossa avoimessa rajapinnassa (asetus olennaisista tiedoista) Liikenteen turvallisuusvirasto 4

5 Joukko- ja (taksi)liikenneluvan haltijat Henkilöliikenteen kuljetuspalvelun tarjoajan on lisäksi ilmoitettava säännöllisesti tarjottavan palvelun aloittamisesta, lopettamisesta ja olennaisista muutoksista Liikennevirastolle maksutta viimeistään 60 päivää ennen suunnitelman toteuttamista siltä osin kuin tiedot eivät ole saatavilla rajapinnoista Liikenteen turvallisuusvirasto 5

6 Muutoksia jotka koskevat henkilö- ja taksiliikenneluvan haltijoita sekä välityspalveluita Mikäli toimijalla on käytössä lippu- ja maksujärjestelmä tulee pääsy siihen avata niin, että se kautta on hankittavissa vähintään aikuisen kertalippu ja matkustusoikeus on todennettavissa helpolla tavalla yhteiskäyttöisen teknologia avulla tai varata yksittäisen matkan / kuljetuksen jonka hinta ei ole tiedossa etukäteen LVM:n perustama Viestintäviraston vetämä Lippu-hanke tekee esimerkkirajapinnan minimitoteutuksesta ja niiden lisäksi tuottaa ns. käytännesäännöt, joissa kerrotaan toimijaa velvoittavista asioista ja suosituksista huomioitavaksi toimijoiden välisissä sopimuksissa Lippu-projektin seuraava sidosryhmätilaisuus on Viestintävirastossa. Tilaisuuteen voi ilmoittautua linkistä mennessä ishankkeet/lippu-jamaksujarjestelmanyhteentoimivuus-hanke.html Liikenteen turvallisuusvirasto 6

7 Muutoksia jotka koskevat henkilö- ja taksiliikenneluvan haltijoita sekä välitys- ja yhdistämispalveluita Mikäli toimijalla on sähköinen palvelu (kotisivu, Facebook sivu tms.) tulee sivulla ilmoittaa vähintään Trafin asetuksessa tarkennettava tiedot palveluista (tiedonantovelvollisuus) Avoimessa rajapinnassa tulee kertoa olennaisten tietojen asetuksessa vaaditut tiedot Asetuksen lausuntokierros on juuri päättynyt Asetusta koskeva sidosryhmätilaisuus järjestetään syyskuun lopussa Trafissa Liikennevirasto lähettänyt viime viikolla sähköpostia päivän määrittämisestä. Liikennevirasto tulee tarjoamaan pienille toimijoille digitointipalvelun rajapintavaatimuksen täyttämiseksi. Lisäksi Liikennevirasto ottaa vastaan tietoja olennaisten tietojen koneluettavista rajapinnoista ja muodostaa niistä kansallisen rajapintaluettelon (NAP= National Access Point) Liikenteen turvallisuusvirasto 7

8 Muutoksia jotka koskevat henkilö- ja taksiliikenneluvan haltijoita sekä välitys- ja yhdistämispalveluita Liikkumispalvelun tarjoaja on velvoitettu toimittamaan harjoittamansa liikenteen tarjontaa ja kysyntää koskevat tiedot määräajoin ja maksutta Liikennevirastolle yleistä seurantaa sekä tilastointia ja tutkimusta varten Liikennevirasto tulee ohjeistamaan myöhemmin miten tämä toteutetaan Liikenteen turvallisuusvirasto 8

9 Muutokset taksiliikenneluvan haltijoille Lupien määräsääntelystä luovutaan Kaikkien edellytykset täyttävät saavat luvan Lupa muuttuu ajoneuvokohtaisesta yrityskohtaiseksi Toimijan ajoneuvojen lukumäärä ei ole enää sidottu lupamääriin Ajo- ja päivystysvelvoitteet poistuvat Taksiliikennettä saa harjoittaa henkilöauton lisäksi kuormaautolla, pakettiautolla, kolmipyörällä, kevyellä - ja raskaalla nelipyörällä Liikenteestävastaavalta henkilöltä ei vaadita enää koulutusta eikä tutkintoa 6 kk kokemusvaatimus taksinkuljettajana toimimisesta poistuu Yrittäjällä lakitasolla velvollisuus vastata kuljettajan osaamisesta Enimmäishintasääntely poistuu. Hinta tai hinnan määräytymisen perusteet on kerrottava asiakkaalle ennen matkaa Trafi tarkentaa tätä määräyksellä Liikenteen turvallisuusvirasto 9

10 Välityspalvelun velvollisuudet Varmistettava, että kuljetuksesta vastaavalla kuljetustoiminnan harjoittajalla on tarvittava taksi-, henkilö- tai tavaraliikennelupa. Välityspalvelun tarjoajan on ilmoitettava Trafille vuosittain tammikuun loppuun mennessä kokonaissummat korvauksista, jotka kuljetuspalvelun tarjoajat ovat saaneet sen välittämistä kuljetuksista, ellei kyseinen tieto ole viranomaisen saatavilla Verohallinnolle tehdyn vastaavan ilmoituksen perusteella Trafi tulee ohjeistamaan myöhemmin miten ilmoitus tullaan tekemään 01/ Liikenteen turvallisuusvirasto 10

11 Muutokset taksinkuljettajan ajoluvan vaatimuksissa Taksinkuljettajan koulutusvaatimus poistuu Liikenteen turvallisuusvirasto vastaa jatkossa molemmista kokeista Taksinkuljettajankoe Paikallistuntemuskoe Soveltuvuuden arvioinnissa lisää rikkomus/rikosnimikkeitä arvioitavana Liikenteen turvallisuusvirasto 11

12 Yhdistämispalvelu Tässä luvussa säädettyjä avoimia rajapintoja teknisesti yhdistävien palveluntarjoajien ja matkustusoikeuden todentamiseen liittyvien taustajärjestelmien ylläpitäjien tai ylläpidosta vastaavien toimijoiden on omia palveluitaan ja järjestelmiään kehittäessään huolehdittava niiden yhteentoimivuudesta muiden vastaavien palveluiden kanssa. Palveluntarjoajien on muutoinkin tehtävä yhteistyötä matkaketjujen muodostamiseksi tarvittavan teknisen yhteentoimivuuden varmistamiseksi. Yhdistämispalvelun tarjoajien on avattava matkustusoikeuden todentamisessa tarvittavat rajapinnat ja huolehdittava siitä, että matkustusoikeuden todentaminen voidaan tehdä yleiskäyttöisten teknologioiden avulla Liikenteen turvallisuusvirasto 12

13 Toimivaltaiset viranomaiset Toimivaltaisten viranomaisten järjestämää liikennettä koskevat aiemmin mainitut velvoitteet: Olennaisten tietojen avaamisesta Tietojen toimittamisesta Liikennevirastolle sen seuranta- ja yhteensovittamistehtävää varten Myyntirajapinnan avaamisesta kolmansille osapuolille vähintään kertamatkoilla Toimivaltaisten viranomaisten tulee edistää lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuutta. Hankintojen osalta seuraavat vaatimukset: Vaatimukseksi asetettava, että palveluntarjoaja täyttää olennaisten tietojen avaamista koskevat vaatimukset Lippu- ja maksujärjestelmien osalta vaadittava matkustusoikeuksien todentamista taustajärjestelmästä yleiskäyttöisin teknologioin Liikenteen turvallisuusvirasto 13

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset liikennelupiin liittyen Katsaus uusiin velvoitteisiin liittyen henkilöliikenteen

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Pipsa Eklund ja Martin Johansson Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Yleistä Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Muutokset liikenneluvissa Ajoneuvon merkitseminen luvanvaraiseen käyttöön Tavarankuljettaminen Uudet

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 28.11.2017) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja Trafi syksyn 2017 sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Pipsa Eklund 2.11.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset Asiakkaan

Lisätiedot

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne 1.7.2018 alkaen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 31.5.2018 Toini Puustinen, Pohjois-Savon ELY-keskus 1. Yleistä liikennepalvelulaista 2. Keskeiset

Lisätiedot

Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut

Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut Liikenneviraston tietoihin liittyvät tehtävät Liikennevirasto ottaa vastaan tietoja liikkumispalveluiden tarjoajien liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennepalvelulain aika

Liikennepalvelulain aika Liikennepalvelulain aika Meeri Niinisalo/ Matkalla muutoksessa 26.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Linja-autoliikenne ja liikennepalvelulaki Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 14.8.2018) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneviraston ja Trafin internet-sivut sekä sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Jenni Eskola 4.10.2017 Liikennepalvelulaista aiheutuvat keskeisimmät muutokset Livin tehtäviin Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Sidosryhmätilaisuus 23.8 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Tarkemmat määräykset: a) henkilöliikennettä

Lisätiedot

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6.

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6. Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Viestintävirasto Taustaa hankkeelle Laki liikenteen palveluista (HE 161/2016). Lain III osan 2 luvun 1 5 :n säännökset

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus Liikennekaari Palvelut Sidosryhmätilaisuus 13.5.2016 1 Kysymykset ja kommentit: screen.io/lvm Seuraa: https://www.youtube.com/watch?v=zpglgmrmyq 2 Tilaisuuden sisältö: Alustus: Uudenlaisten liikennepalveluiden

Lisätiedot

Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset

Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset Tiedote tavaraliikenneluvan haltijoille 13.6.2018 Sisällysluettelo Tavaraliikenteen harjoittamista koskevat keskeiset muutokset 1.7.2018... 1 Ammattimaiseen tavarankuljetukseen vaadittavat luvat ja ilmoitukset

Lisätiedot

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä yli-insinööri Maria Rautavirta LVM/Tieto-osasto/Tietoliiketoimintayksikkö Liikennekaari lupauksia asiakkaalle Teknologia,

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Liikennekaari. Markkinat-alatyöryhmä

Liikennekaari. Markkinat-alatyöryhmä Liikennekaari Markkinat-alatyöryhmä 10.5.2016 1 Seuraa verkossa: https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevu hq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Tilaisuuden tavoitteet Avata lausuttavana olevan

Lisätiedot

Tiedon rajapintojen avaaminen

Tiedon rajapintojen avaaminen Tiedon rajapintojen avaaminen Martin Johansson Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 2.11.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot, 1.1.2018 alkaen (Laki liikenteen palveluista,

Lisätiedot

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite Liikennevirasto 11.4.2018 Taustaa Liikenneviraston muuttuvasta tehtäväkentästä Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Laki liikenteen palveluista Trafin uudet tehtävät ja varautuminen niihin Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin rooli ja tehtävät Laki muutoksen myötä Trafin tieliikenteen tehtävät laajenevat

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1/7 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Paikallisliikenneliiton jäseniä

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet. Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet. Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyshankkeet Lakimies Aino Still/ Liikenneoikeusyksikkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Trafin määräyksenantovaltuudet liikenteen

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Lippu-hanke Liikennepalvelulaki Rajapinnat ja käytännesäännöt Hankkeen tilanne

Lisätiedot

Liikenneluvat Trafiin

Liikenneluvat Trafiin Liikenneluvat Trafiin Meeri Niinisalo/ SKAL:n viranomaispäivä 13.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennelupahallinto Trafiin 1.7.2018 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Lippu-hanke - perustiedot liikenne- ja viestintäministeriön asettama vuoden 2016 lopulla toimikausi aluksi 1.12.2016 1.7.2018

Lisätiedot

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta 1 (4) Antopäivä: 21.3.2019 Voimaantulopäivä: 21.3.2019 Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki liikenteen palveluista (2017/320) Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Tieliikennelain kokonaisuudistus Kokonaisuudistus on edennyt eduskuntaan (23.11.2017) HE 180 / 2017 (23.11.2017) Nykyinen laki vuodelta 1981 (täydentäviä

Lisätiedot

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin Risto Pitkänen, Atostek Martin Johanssonin (Liikennevirasto) kalvojen pohjalta 7.6.2017 Liikkumispalveluita koskeva olennainen tieto

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Lausunto 1(6) Osasto / Yksikkö Laatija 13.10.2016 LVM/2096/03/2015 Eduskunnan talousvaliokunta trv@eduskunta.fi Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Lisätiedot

Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous Pasi Hautalahti, EPO ELY

Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous Pasi Hautalahti, EPO ELY Helsingin Taksiautoilijat ry vuosikokous 28.3.2018 Pasi Hautalahti, EPO ELY Mikä liikennepalvelulaki? Laki kokoaa yhteen liikennemarkkinoiden lainsäädännön ja luo edellytykset liikenteen digitalisaatiolle

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu (LVM:n tiedote 25.4.2017) Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää hallinnonalansa virastouudistuksen

Lisätiedot

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille 22.3.2018 Tarkoitus Tämä aineisto on tarkoitettu ELY-keskusten huomioitavaksi niiden valmistautuessa

Lisätiedot

Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia. Laki liikenteen palveluista, I vaihe

Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia. Laki liikenteen palveluista, I vaihe Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia Laki liikenteen palveluista, I vaihe Esityksen sisältö 1. Reittiliikenteen menettelyt 2. PSA:n mukaiset yksinoikeusmenettelyt 3. Hankintojen yhteentoimivuusvaatimukset

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Toni Bärman, Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 17.10.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulaki velvoittaa kaikkia henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajia jakamaan tietoja omista palveluistaan

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Martin Johansson 10.10.2017 Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot (III, 2 luku, 1 )

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi,

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi, Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä Susanna Metsälampi, 6.10.2016 1 Liikennekaari Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Minna Soininen, toiminnanjohtaja, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

Liikennekaari. Valiokunnan muutosehdotukset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: I OSA. Yleistä. 1 luku. Yleiset säännökset.

Liikennekaari. Valiokunnan muutosehdotukset. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: I OSA. Yleistä. 1 luku. Yleiset säännökset. Valiokunnan muutosehdotukset 1. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Liikennekaari I OSA Yleistä 1 luku Yleiset säännökset 1 Määritelmät Tässä laissa tarkoitetaan: 1) ammattimaisella kuljettamisellatiellä

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Laki. liikenteen palveluista I OSA YLEISTÄ. 1 luku. Yleiset säännökset. Määritelmät

Laki. liikenteen palveluista I OSA YLEISTÄ. 1 luku. Yleiset säännökset. Määritelmät Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: liikenteen palveluista I OSA YLEISTÄ 1 luku Yleiset säännökset 1 Määritelmät Tässä laissa tarkoitetaan: 1) ammattimaisella kuljettamisella tiellä henkilöiden

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Maaliskuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Maaliskuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Maaliskuu 2018 Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulaki velvoittaa kaikkia henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajia jakamaan tietoja omista palveluistaan

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018 Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin talousarvioesitys 2018 Tomi Harju, 26.10.2017 Trafin rahoituksen rakenne (teur) ja henkilötyövuosimäärä 2018 Henkilötyövuodet: 535 Budjettirahoitus; 46 853 Maksullisen

Lisätiedot

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on palvelukokonaisuuden tärkein tavoite? Tavoitteena on luoda edellytykset uuden teknologian,

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

Liikenteen harjoittamisen vaadittavat luvat ja ilmoitukset alkaen

Liikenteen harjoittamisen vaadittavat luvat ja ilmoitukset alkaen Tietoa kunta-alalle liikennepalvelulain mukanaan tuomista muutoksista 6.6.2018 Yleistä liikennepalvelulaista Liikennepalvelulaki muuttaa erityisesti markkinaehtoisen taksiliikenteen järjestämistä Suomessa.

Lisätiedot

Lippu-verkoston työpaja

Lippu-verkoston työpaja Lippu-verkoston työpaja 9.4.2018 Työpajan agenda 12.05-12.45 Työpajojen esittely 1. Käytännesäännöt - liikennepalvelulain toisen vaiheen vaikutukset 2. Rajapintamäärittelyt - puolesta asioinnin käyttötapauksia

Lisätiedot

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan uuden Suomen ja Venäjän välisen rautatieliikennesopimuksen voimaantulosta

Lisätiedot

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Päivä Sivu 21.11.2016 1 (2) HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TeliaSonera Finland Oyj (jäljempänä Sonera ) kiittää

Lisätiedot

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info 24.11.2015 Esa Aaltonen Reijo Jälkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksen tavoitteet VAkuuttaminen ja REkisteröinti Sähköiseksi Asiointi

Lisätiedot

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus Liikennekaari lausunnoille 18.4.2016 Keskustelutilaisuus 3.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Liikennekaari Paremmat ja joustavammat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n

Lisätiedot

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri 2018 20.11.2018 Virastouudistus Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt

Lisätiedot

Liikennekaari. Skenaariokeskustelua liikenneopettajakoulutuksesta Seminaari 25.5.2016

Liikennekaari. Skenaariokeskustelua liikenneopettajakoulutuksesta Seminaari 25.5.2016 Liikennekaari Skenaariokeskustelua liikenneopettajakoulutuksesta Seminaari 25.5.2016 DIGITALISAATIO, KOKEILUT JA NORMIEN PURKAMINEN hallitusohjelman tavoite Hallitus uudistaa julkisesti tuettuja (valtio,

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2017 Laki liikenteen palveluista (ent. Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Esityslista 16/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Esityslista 16/2016 1 (5) 3 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä liikennekaareksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (a-asia) Pöydälle

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - HE 161/2016 vp Autoalan näkökulmia lakiuudistukseen Liikenne- ja viestintävaliokunta 10.11.2016 erityisasiantuntija Hanna Kalenoja

Lisätiedot

Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan?

Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? 26.11.2018 Yhteensovittamisen taustaa 26.11.2018 Laura Langer 2 Mitä yhteensovittamisella tavoitellaan liikennepalvelulaissa?

Lisätiedot

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja 7.6.2017 Taina Haapamäki taina.haapamaki@flou.io Päämääränä skaalautuvat palvelut Kaikille toimijoille avoimet markkinat mahdollisuus luoda uusia palveluita kysynnän mukaan

Lisätiedot

Teema 1 Kouluun ja sairaalaan myös s huomenna

Teema 1 Kouluun ja sairaalaan myös s huomenna Teema 1 Kouluun ja sairaalaan myös s huomenna Taksiliikennelain muutostarpeita selvittävä asiantuntijaryhmä 8.10.2010 Kouluun ja sairaalaan myös huomenna Esitetyt ongelmat: Koulukuljetusten kilpailuttaminen

Lisätiedot

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen?

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Päätösseminaari 4.12.2018 Juuso Kummala Liikenne- ja viestintävirasto ja Väylävirasto Liikenne- ja viestintävirasto Väylävirasto Kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden

Lisätiedot

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. VAK-velvollisuudet Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä 2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. www.trafi.fi/vak Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vaarallisten aineiden kuljetus VAK Kuljetuksella

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Huhtikuu 2018 Laki liikenteen palveluista Heinäkuun 1. päivänä voimaantulevan liikennepalvelulain III osan 1 luvun 1 :ssä on säädetty henkilöliikennettä tarjoavan luvan

Lisätiedot

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan ja taksinkuljettajan luvan hakeminen 1.7 alkaen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Taksiliikenneluvan hakeminen Nopein tapa hankkia uudenmallinen taksiliikennelupa on hakea sitä

Lisätiedot

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/ Perustelumuistioluonnos 1(6) Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta (TRAFI/196233/03.04.03.00/2017) Määräyksen tausta ja säädösperusta Liikenteen

Lisätiedot

Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa

Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa Toiminnanharjoittajan vastuut vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa Arto Taskinen Pelastuspäällikkö VR-Yhtymä Oy 31.1.2018 Osapuolet ja velvollisuudet vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksissa

Lisätiedot

Lippu-verkostokokous

Lippu-verkostokokous Lippu-verkostokokous 9.3.2017 Avaus Lippu-projektin yleiskuvaus Liikkumispalvelut ja toimijoiden roolit liikennekaaren (HE) mukaisesti Katsaus toimijoiden yleisiin velvollisuuksiin liikennekaaren (HE)

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät

Liikennepalvelulaki. Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikennepalvelulaki Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikennepalvelulaki, IV osa, 1 luku, 2 Liikennevirasto seuraa liikkumispalveluiden

Lisätiedot

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen aiheet: Sääntelyn foorumit Ajoneuvoasiat Massat ja mitat Päästöt

Lisätiedot

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä

Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Hankinnan suunnittelu, hankinnoista ilmoittaminen ja viestintä Julkisten hankintojen neuvontayksikön seminaari 21.10.2013 Lakimies, VT Jonna Törnroos Sähköiset viestintävälineet Jäsenvaltioiden on huolehdittava

Lisätiedot

HE 144/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 144/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä ehdotetaan muutettavaksi joukkoliikennelaki

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Lippu-käytännesääntötyöpaja 26.10.2017 - tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston

Lisätiedot

Markkinavuoropuhelu , koulukuljetukset

Markkinavuoropuhelu , koulukuljetukset Markkinavuoropuhelu 5.6.2018, koulukuljetukset 13.6.2018 1 Aiheet: Tilaajavastuulaki Dokumentit Luotettava kumppani Nykyiset koulukuljetukset Lakimuutoksia Hankinnan kohteet Kilpailutus Kilpailutuksen

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset alkaen

Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset alkaen Liikennepalvelulaki ja ilmailulain muutokset 1.7.2018 alkaen Susanna Metsälampi 23.10.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Noudatettavien säädösten kirjo on perinteisesti ollut laaja Ilmailulaki

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Otteita lakipykälistä esityksessä myöhemmin

Lisätiedot

RATAVERKON VERKKOSELOSTUS

RATAVERKON VERKKOSELOSTUS Vaasan kaupunki 1 RATAVERKON VERKKOSELOSTUS Asiakirjan versiohallinta Versio Pvm Sisältö/muutos 1.0 20.1.2017 Vaasan kaupungin rataverkon verkkoselostus 2018 2.0 19.12.2017 Vaasan kaupungin rataverkon

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Tieliikenteen säädösinfo Susanna Metsälampi 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lainsäädäntökokonaisuus on palapeli EU-säädökset (asetukset

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi - yleisesittely CTIF seminaari Lentoasemien pelastustoiminta Jari Nurmi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Visio Vastuullinen liikenne 27.11.2012 Liikenteen turvallisuusvirasto

Lisätiedot