NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite"

Transkriptio

1 NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite Liikennevirasto

2 Taustaa Liikenneviraston muuttuvasta tehtäväkentästä Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä kattamaan laajemmin liikkumispalveluja Virasto seuraa jatkossa liikkumispalvelujen kysyntää ja tarjontaa sekä yhteensovittaa niiden kehittämistä Verkostoyhteistyötä kehitetään siten, että lain toimeenpanon kannalta keskeiset tahot ovat edustettuina verkostoissa Viraston nykyinen viranomaisohjaus ja koordinointi (ELY-keskukset, kaupunkitoimivaltaiset viranomaiset) jatkuu osin nykyisellään, mutta viraston rooli muuttuu koordinoivampaan suuntaan Virastolla on liikkumispalveluita koskevia tietovelvoitteita tukevia teknisiä ratkaisuja ja palveluita

3 Liikennepalvelulaki Liikenneviraston tehtävät

4 Yleistä rajapintavelvoitteista Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet astuivat voimaan Muu osa laista astuu voimaan Rajapintojen avaamisvelvoitteet koskevat henkilöliikenteen palvelutarjoajia Kaikkien rajapintojen sijainnit tulee viedä Liikenneviraston NAP-palvelukatalogiin ( Aikataulun mukainen henkilöliikenne Liikennevälineiden vuokrauspalvelut ja kaupalliset yhteiskäyttöpalvelut Taksiliikenne Asemat, satamat ja terminaalit Muu kutsun perusteella toimiva henkilöliikenne Yleiset kaupalliset pysäköinti -palvelut Välitys- ja yhdistämis - palvelut Henkilöiden kuljetuspalvelut

5 Miksi tiedot tulee avata? Helpotetaan matkustajille tarkoitettujen sovellusten tekemistä, kuten kaikki liikennemuodot sisältävien reittioppaiden ja MaaS-palveluiden kehittämistä Rajapinnan avaaminen on myös yritykselle keino saada lisää näkyvyyttä ja parantaa palveluittensa tunnettavuutta (NAP kaikille avoin). Ns. multimodaalinen matkatietoasetus (2017/1926) velvoittaa tietojen keräämistä kansalliseen yhteyspisteeseen vuosien aikana

6 Avattavat rajapinnat 1. Liikennemuodosta riippumatta henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajan on avattava olennaisten tietojen rajapinta 2. Tie- ja raideliikenteen henkilökuljetuspalvelun tarjoajan, välityspalvelun tarjoajan tai näiden puolesta lippu- ja maksujärjestelmästä vastaavan toimijan on avattava pääsy lippu- ja maksujärjestelmänsä myyntirajapintaan liikkumispalvelun- ja yhdistelmäpalvelun tarjoajille 3. Yhdistämispalvelun tarjoajien on avattava matkustusoikeuden todentamisessa tarvittavat rajapinnat

7 Tiedot voi avata kolmella vaihtoehtoisella tavalla 1. Liikennepalveluntarjoaja, jolla on palvelua koskevat tiedot omassa rajapinnassa. Palveluntarjoaja rekisteröityy NAPiin, avaa oman olennaisten tietojen rajapinnan ja tallentaa rajapintaa kuvaavia tietoja Liikenneviraston NAP-palvelukatalogiin. 2. Liikennepalveluntarjoaja, jonka kaikki tai osa palvelua koskevista tiedoista on kumppanin hallussa (esim. reitti- ja aikataulurajapinta, myynti- tai varausrajapinta). Palveluntarjoaja sopii kumppanin, esim. välityspalvelun tarjoajien, kanssa, että he avaavat myös kuljetusyrityksen tiedot samalla kun avaavat omat rajapintansa NAPpalveluun. 3. Liikennepalveluntarjoaja, jolla ei ole tietoja tallennettuna rajapintoihin voi tallentaa kaikki olennaiset tiedot suoraan Liikenneviraston NAP-palvelussa (ns. pienet toimijat) Valittavasta tavasta riippumatta toimijan tulee huolehtia siitä, että omat tiedot ovat aina ajan tasalla. Tietojen avaamisen valvovana viranomaisena toimii Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi

8 Mitä ovat olennaiset tiedot? Olennaisia tietoja ovat henkilöiden kuljetuspalveluiden osalta mm: palveluntarjoajan nimi, y-tunnus ja yhteystiedot tiedot alueista, joissa palvelua tarjotaan reitit ja pysähtymispaikkojen sijainnit aikataulut hinta ja maksutavat palvelun saatavuus esteettömyys. Olennaisia tietoja on tarkennettu asetuksella (634/2017), jossa ne on jaettu toimijatyypeittäin. Eri toimijaryhmillä on erilaiset olennaiset tiedot. Esim. terminaaleille ja satamille on määritelty omat avattavat tiedot. Näiden tietojen pohjalta voi rakentaa esim. multimodaalisen reittioppaan

9 Myyntirajapinnan avaaminen ja LIPPUprojekti Viestintäviraston vetovastuulla on kertalipun myyntirajapintaan liittyvä LIPPU-projekti, johon Liikennevirasto ja Trafi myös osallistuvat Myyntirajapinnan kautta on voitava hankkia perushintainen kertalippu tai pystyttävä varamaan yksittäinen matka Projektiin sisältyy myös toisen vaiheen puolesta-asiointi (LPL II vaihe) Hankkeessa on julkaistu selvitys matkaketjujen sopimuskäytännöistä Lippu-projekti lippu(at)ficora.fi Verkostoon voi liittyä laittamalla sähköpostia osoitteeseen virpi.liehu(at)ficora.fi

10 Virastojen kokemuksia rajapintojen avaamisesta Rajapintojen avaamisvelvoite ei ollut tiedossa kaikilla toimijoilla Erityisesti epätietoisuutta on ollut niillä toimijoilla, joihin liikennepalvelulaki yleisesti tai ensimmäinen vaihe ei rajapintojen lisäksi muuten vaikuta Myös erityisesti pienemmät yrittäjät ovat olleet ihmeissään rajapintavelvoitteista ja kokeneet tietojen avaamisen haasteellisena Trafi ja Liikennevirasto ovat tehneet yhteistyötä velvoitteesta tiedottamisesta ja lähettäneet tuhansia kirjeitä eri toimijoille, julkaisseet tiedotteita ja tehneet lehtijuttuja. Trafin valvontarooli on ollut tähän asti neuvova ja tiedottava eikä niinkään valvova. LIPPU-projekti on saanut hyvin vähän kommentteja julkaistusta esimerkkirajapinnasta ja käytännesäännöistä eli selvityksestään sopimuskäytännöistä. Projekti ottaa kommentteja mielellään vastaan

11 Kansallinen yhteyspiste NAP Lomakepohjainen nettisivu tietojen toimittamista varten Ainoastaan tietoja toimittavat tahot rekisteröityvät NAP palveluun. Tietoja hyödyntävät tahot voivat selata järjestelmään jo tallennettuja palveluita Palvelukatalogi -välilehdeltä ilman käyttäjätunnusta

12 Tietojen avaamisen tilannekatsaus Tietovelvoitteet koskevat noin yritystä Palveluntuottajia tulee olemaan NAPpalvelussa käytännössä vähemmän, sillä esim. taksien välityskeskukset avaavat yhden rajapinnan kattaen samalla heidän alla ajavien taksiyritysten avaamisvelvoitteen. Palveluntuottajia NAPissa ~ 1500 kpl Y-tunnuksia n kpl Palveluita n kpl

13 NAP rajapinnat Palveluntuottajien omia (tai kumppanin) koneluettavia rajapintoja Yksisuuntainen rajapinta esim. Aikataulut, reitit ja pysäkit on luontevaa ilmoittaa NAP:ssa suorana koneluettavana rajapintana Kaksisuuntaiset rajapinnat esim. Varaus/myynti -> NAPissa ilmoitetaan www-sivu, jonka kautta saa lisätietoja siitä, millä ehdoilla voi päästä rajapintojen hyödyntäjäksi (= rajapintojen avaamisen hyväksytty suoritus tämäkin) Tietojen hyödyntäjille on avattu developer-sivu githubissa NAP itsessään on myös koneluettavissa. Kehittäjille ohjeet:

14 Kuinka edetä, jos et ole vielä NAPissa? 1. Tarkista asetuksesta yritystäsi koskevat avaamisvelvoitteet. Mikäli tarvitset tulkinta-apua, voit ottaa yhteyttä Trafiin (yhteystiedot viimeisellä kalvolla). 2. Pohdi miten tiedot halutaan avata: Itse, rakentamalla oman rajapinnan. Kumppanin avulla. Liikenneviraston digitointityökalun (NAP-palvelussa) avulla. 3. Tallenna tiedot NAP-palvelukatalogiin. Apua NAP:in käyttöön saat Liikennevirastosta (yhteystiedot viimeisellä kalvolla). 4. Hyödynnä tarvittaessa Liikenneviraston RAE-työkalua 5. Pidä rajapinnan tiedot ajan tasalla!

15 Lyhyesti työvaiheista NAPissa NAP palveluun kirjataan tietoja palveluntuottajasta sekä palveluntuottajan tarjoamasta palveluvalikoimasta. Huolehdithan, että myös palvelua koskevat tiedot on avattu kattavasti ja laadukkaasti. NAPiin tietoja toimittavat tahot etenevät seuraavasti: 1. Luo uusi käyttäjätunnus NAPiin 2. Luo uusi Palveluntuottaja NAPissa 3. Tallenna palveluntuottajan Palvelu(t) NAPissa. Mieti, minkälaiset lähtökohdat sinulla on ja toimi tämän mukaisesti: a) Omat koneluettavat täydelliset olennaisten tietojen rajapinnat vain muutamia palvelua ja rajapintoja kuvailevia tietoja lisätään NAPiin b) Vajanaiset omat rajapinnat puuttuvat olennaiset tiedot sekä rajapintoja kuvailevat tiedot lisätään NAPiin c) Palveluntuottajalla tai hänen kumppanillaan (esim. välityskeskus) ei ole omia rajapintoja (=ulkoiset koneluettavat rajapinnat kohta jää tyhjäksi) kaikki olennaiset tiedot tallennetaan NAPissa (pieni toimija) 4. Lopuksi tallenna Palvelu luonnoksena, tai tallenna ja julkaise ja katso lopputulosta sivun yläreunan Palvelukatalogista

16 Reitti- ja AikatauluEditori (RAE-työkalu) RAE (Reitti- ja AikatauluEditori) työkalulla voit tallentaa säännöllisen linjaautoliikenteen reitti-, pysäkki-, aikataulu- ja ajopäivätietoja. RAE on tarkoitettu pienille toimijoille Liikennepalvelulain velvoitteiden (NAP) täyttämiseksi. RAE-työkalulla voit tuottaa ulkoisen koneluettavan rajapinnan, jota tarvitset kansallisessa liikkumispalvelukatalogissa eli NAP-palvelussa. RAE-työkalun käyttö edellyttää Liikenneviraston extranet-palveluiden käyttöoikeuden hankkimista

17 NAP palveluntuottajakatalogi - esimerkkinäkymä NAP palveluun kirjataan tietoja palveluntuottajasta sekä palveluntuottajan tarjoamasta palveluvalikoimasta

18 NAP palvelukatalogi - esimerkkinäkymä

19 Esimerkkejä NAP-palvelun rajapinnoista

20 Esimerkkejä NAP-palvelun rajapinnoista

21 RAE-työkalu

22 Liikenneviraston seuraavat toimenpiteet Tarkempien suositusten laatiminen rajapintoja avaaville tahoille Meriliikenteen digitointityökalu julkaistaan huhtikuussa 2018 NAP uutiskirje NAPiin jo rekisteröityneille toimijoille ohjeita tietojen päivittämiseen NeTEx standardiin tutustuminen (EU asetuksen vaatimukset, määräaika 12/2019) Säännöllisen liikenteen muutostietojen (nk 60 pv ilmoitus) kokoaminen koneluettavista rajapinnoista HUOM: jos tieto ei selviä rajapinnasta, toimijan pitää erikseen ilmoittaa muutoksista Liikennevirastolle Liikenneviraston seurantatehtävässä tarvittavien kysyntä- ja tarjontatietojen kokoamisen valmistelu (seurantatehtäväselvityksen mukaisesti) Rajapintojen kehittämiseen ja tietojen ylläpitämiseen kannustaminen NAPissa!

23 Yhteystiedot Yleiset kysymykset rajapintojen avaamisvelvoitteista liikkumispalveluidentiedot(at)trafi.fi, puh Lisätietoja NAP-palvelukatalogista ja sen käytöstä: (NAP käyttöohje) Joukkoliikenne(at)liikennevirasto.fi NAP Helpdesk puhelin: Lisätietoa Lippuprojektista: lippu(at)ficora.fi

24 Matkustajainformaatio muutoksessa

25 Valtakunnallinen reittiopas matka.fi jatkuu Liikenneviraston tarjoamana ainakin asti Joukkoliikennelain mukaisesti Liikennevirasto on ylläpitänyt joukkoliikenteen reittejä, pysäkkejä ja aikatauluja sisältävää koontitietokantaa. Joukkoliikennettä järjestävät ovat toimittaneet tietoja virastolle lakisääteisenä tehtävänään. Liikennevirasto on koontitietokannan ja siihen perustuvan Digitransit alustan kautta ylläpitänyt valtakunnallista reittiopaspalvelua osoitteessa ja jakanut tiedot avoimena datana muiden toimijoiden käyttöön. Liikennepalvelulain myötä liikkumispalveluiden tarjoajat avaavat reitti- ja aikataulutiedot avointen rajapintojen kautta suoraan toisten toimijoiden ja palvelun kehittäjien käyttöön Liikennevirastolla ei ole enää lakisääteistä tehtävää varsinaisen koontikannan ylläpitämiseen eikä siten edellytyksiä myöskään valtakunnallisen reittioppaan ylläpitämiseen. Tavoitteena on antaa tilaa markkinaehtoisille toimijoille matkustajille suunnattujen palveluiden, kuten reittioppaiden ja MaaS-palveluiden kehittämisessä. Matka.fi turvaa siirtymävaiheessa erityisesti maaseudulla viranomaisten hankkiman liikenteen osalta reittiopaspalvelut ainakin vuoden 2018 loppuun saakka. Liikennevirasto jatkaa liikkumispalveluiden yhteensovittamista Digitransit yhteistyön kautta ainakin vuoden 2020 loppuun saakka ja kokoaa jälkeenkin saamansa joukkoliikennetiedon liikkumispalvelujen seurantatehtävän toteuttamista varten. 25

26 Matkustajainformaatio muutoksessa Henkilökuljetuspalveluiden tarjoaja Matkustaja Huolehdi, että palveluasi koskevat olennaiset tiedot löytyvät NAP-palvelusta ( Myös toimivaltaiset viranomaiset edellyttävät sopimuksissa, että liikennöitsijät hoitavat alkaen rajapintatiedon toimittamisen Liikennevirastolle NAP-palveluun. ELY:keskusten kilpailuttamassa liikenteessä liikennöitsijä hoitaa yleensä myös matkustajien tiedottamisen. Ilmoita säännöllisesti tarjottavan liikenteen muutostiedot Liikennevirastolle NAP palvelun kautta viimeistään 60 pv ennen suunnitelman toteuttamista ellei tiedot käy ilmi NAPiin jo ilmoitetuista rajapinnoista (käytännössä 1.5. alkaen). Matkustajilla on yhä suurempi valikoima erilaisia sähköisiä reittiopaspalveluita käytössään Valtakunnallisesti palvelevia sähköisiä reittiopas- ja yhdistämispalveluita, esim Kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen aikataulut löytyvät kaupunkiseutujen omista reittiopaspalveluista, esim Lisäksi reitti-, pysäkki- ja aikataulutietoa löytyy liikennettä tarjoavien tahojen nettisivuilta ja kirjallisista esitteistä. Kerro asiakkaille nettisivuilla yleistiedot palvelusta, kuten palveluajat, hinnan määräytymisen perusteet ja käytössä olevat maksutavat. Hyvin pieniltä yrityksiltä edellytetään vain tietojen esittämistä kirjallisesti

27 Kiitokset! liikennevirasto.fi twitter.com/liikennevirasto facebook.com/liikennevirasto youtube.com/liikennevirasto

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Pipsa Eklund ja Martin Johansson Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Yleistä Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Tiedon rajapintojen avaaminen

Tiedon rajapintojen avaaminen Tiedon rajapintojen avaaminen Martin Johansson Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 2.11.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot, 1.1.2018 alkaen (Laki liikenteen palveluista,

Lisätiedot

Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut

Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut Liikennepalvelulakiin liittyvät Liikenneviraston tietojärjestelmät ja -palvelut Liikenneviraston tietoihin liittyvät tehtävät Liikennevirasto ottaa vastaan tietoja liikkumispalveluiden tarjoajien liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Jenni Eskola 4.10.2017 Liikennepalvelulaista aiheutuvat keskeisimmät muutokset Livin tehtäviin Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin

National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin National Access Point, NAP Liikennevirasto toteuttaa rajapintakatalogin Risto Pitkänen, Atostek Martin Johanssonin (Liikennevirasto) kalvojen pohjalta 7.6.2017 Liikkumispalveluita koskeva olennainen tieto

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Rajapintojen avaaminen ja hyödyntäminen. Matkalla muutoksessa seminaari , Martin Johansson

Rajapintojen avaaminen ja hyödyntäminen. Matkalla muutoksessa seminaari , Martin Johansson Rajapintojen avaaminen ja hyödyntäminen Matkalla muutoksessa seminaari 26.11.2018, Martin Johansson Miksi ja miten tietoja avataan? Tietoja avataan, jotta voidaan kehittää uusia ja parempia palveluita

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta 1 (4) Antopäivä: 21.3.2019 Voimaantulopäivä: 21.3.2019 Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki liikenteen palveluista (2017/320) Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Martin Johansson 10.10.2017 Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot (III, 2 luku, 1 )

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä

Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Liikennepalvelulain ja valtioneuvoston asetuksen mukaiset olennaisia tietoja koskevat velvoitteet käytännössä Toni Bärman, Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 17.10.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua

Lisätiedot

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri 2018 20.11.2018 Virastouudistus Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Lippu-hanke - perustiedot liikenne- ja viestintäministeriön asettama vuoden 2016 lopulla toimikausi aluksi 1.12.2016 1.7.2018

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6.

Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6. Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Viestintävirasto Taustaa hankkeelle Laki liikenteen palveluista (HE 161/2016). Lain III osan 2 luvun 1 5 :n säännökset

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Lippu-hanke Liikennepalvelulaki Rajapinnat ja käytännesäännöt Hankkeen tilanne

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

Lippu-verkoston työpaja

Lippu-verkoston työpaja Lippu-verkoston työpaja 9.4.2018 Työpajan agenda 12.05-12.45 Työpajojen esittely 1. Käytännesäännöt - liikennepalvelulain toisen vaiheen vaikutukset 2. Rajapintamäärittelyt - puolesta asioinnin käyttötapauksia

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 28.11.2017) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja Trafi syksyn 2017 sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset liikennelupiin liittyen Katsaus uusiin velvoitteisiin liittyen henkilöliikenteen

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 14.8.2018) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneviraston ja Trafin internet-sivut sekä sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Muutostietojen ilmoittaminen sähköisellä lomakkeella NAPliikkumispalvelukatalogissa

Muutostietojen ilmoittaminen sähköisellä lomakkeella NAPliikkumispalvelukatalogissa Muutostietojen ilmoittaminen sähköisellä lomakkeella NAPliikkumispalvelukatalogissa (www.finap.fi ) Säännöllistä aikataulua noudattava markkinaehtoinen henkilöliikenne Liikennöinnin muutoksista tulee ilmoittaa

Lisätiedot

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen?

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Päätösseminaari 4.12.2018 Juuso Kummala Liikenne- ja viestintävirasto ja Väylävirasto Liikenne- ja viestintävirasto Väylävirasto Kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden

Lisätiedot

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Päivä Sivu 21.11.2016 1 (2) HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TeliaSonera Finland Oyj (jäljempänä Sonera ) kiittää

Lisätiedot

OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun

OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun S i v u 1 OHJE: Taksiliikenteen tallentaminen NAP-palveluun 1. Siirry sivulle www.finap.fi ja rekisteröidy palveluun. Mikäli ymmärrät paremmin ruotsin- tai englannin kieltä, vaihda kieli klikkaamalla kohtaa

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen

Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne alkaen Liikennepalvelulaki Taksi-, henkilö- ja tavaraliikenne 1.7.2018 alkaen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 31.5.2018 Toini Puustinen, Pohjois-Savon ELY-keskus 1. Yleistä liikennepalvelulaista 2. Keskeiset

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen Muistio x.x.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA Johdanto Liikenteen palveluista annetun

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät

Liikennepalvelulaki. Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikennepalvelulaki Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikenneviraston seuranta- ja yhteensovittamistehtävät Liikennepalvelulaki, IV osa, 1 luku, 2 Liikennevirasto seuraa liikkumispalveluiden

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Muutokset liikenneluvissa Ajoneuvon merkitseminen luvanvaraiseen käyttöön Tavarankuljettaminen Uudet

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen

Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen Liikenne- ja viestintäviraston, Kaakkois-Suomen ELYn ja Lappeenrannan kaupungin toimivaltaisen viranomaisen välinen aiesopimus joukkoliikenteen kehittämisestä ja rahoituksesta vuosille 2019-2020 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä yli-insinööri Maria Rautavirta LVM/Tieto-osasto/Tietoliiketoimintayksikkö Liikennekaari lupauksia asiakkaalle Teknologia,

Lisätiedot

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus

Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Liikennepalvelulain I vaiheen infotilaisuus Trafi ja Liikennevirasto Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Päivän ohjelma 8:30 9:15 Aamukahvit 9:15 11:30 Seminaari- ja keskusteluosuus I Tilaisuuden

Lisätiedot

Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin

Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin Ohje Liikkumispalvelukatalogi NAP 1 (41) 19.1.2018 Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin 1 Saate... 2 2 NAP-palvelun käyttäminen (tietojen tuottajalle)... 3 2.1 Käyttäjätunnuksen luominen...

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Liikkumistili kohti yhteiskäyttöisyyttä ja liikkumisen palveluja 23.9.2014

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on palvelukokonaisuuden tärkein tavoite? Tavoitteena on luoda edellytykset uuden teknologian,

Lisätiedot

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys

Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Henkilöliikennepalveluista matkustajille ilmoitettavat tiedot ja taksiliikennepalvelun kokonaishinta määräys Sidosryhmätilaisuus 23.8 Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Tarkemmat määräykset: a) henkilöliikennettä

Lisätiedot

Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin

Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin Käyttöohje Liikkumispalvelukatalogi NAP 1 (73) 14.9.2018 NAP-Helpdesk Apua suomeksi (arkisin klo 10-16), p. 029 534 3434 tai joukkoliikenne@liikennevirasto.fi Hjälp på svenska: ring +358 29 534 3526 eller

Lisätiedot

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille

Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille Reittiliikennemenettelyt siirryttäessä joukkoliikennelaista liikennepalvelulakiin Kooste ELY-keskuksille 22.3.2018 Tarkoitus Tämä aineisto on tarkoitettu ELY-keskusten huomioitavaksi niiden valmistautuessa

Lisätiedot

Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin

Tietojen toimittaminen NAP-liikkumispalvelukatalogiin Käyttöohje 1 (82) Tietojen toimittaminen in Kaikki NAP-ohjeet löytyvät täältä. NAP-ohjevideot löydät täältä. Användarinstruktioner på svenska, klicka här. Ohje säännöllisen, aikataulun mukaisen liikenteen

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Liikennepalvelulain toinen vaihe Hallituksen

Lisätiedot

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala Kaisa Leena Välipirtti LVM:n hallinnonalasta Kansalaisten arjen ministeriö Kompakti ministeriö, jossa kolme osastoa Hallinnonalalla neljä virastoa (+ kolme

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Pipsa Eklund 2.11.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset Asiakkaan

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Joukkoliikenteen tietojärjestelmät

Joukkoliikenteen tietojärjestelmät Joukkoliikenteen tietojärjestelmät tietopalvelut ja työkalut pysäkit, reitit, aikataulut Martin Johansson Sisältö Matkustajanäkökulma (matka.fi ja digitransit.fi) Infopalveluiden kehittäjät avoin data

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Lippu-käytännesääntötyöpaja 26.10.2017 - tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu (LVM:n tiedote 25.4.2017) Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää hallinnonalansa virastouudistuksen

Lisätiedot

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus

Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2014 Ilkka Kankkunen Toimitusjohtaja TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy 29.10.2014 Waltti - Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä hanke Tilannekatsaus 2 Waltti-hanke

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Joukkoliikenteen pysäkkitietojen valtakunnallinen ylläpito

Joukkoliikenteen pysäkkitietojen valtakunnallinen ylläpito Joukkoliikenteen pysäkkitietojen valtakunnallinen ylläpito Perustiedot pysäkkitietojen ylläpidosta kunnille ja Ely-keskuksille 12.5.2014 Tavoitteet pysäkkitiedon kansallisessa ylläpidossa Kattava ja laadukas

Lisätiedot

Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen

Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen Tieliikenteen tilannekuva Valtakunnalliset tiesääpäivät Michaela Koistinen 3.6.2013 Tilannekuva käsitteenä Tilannekuva Tilannekuva on tilannetietoisuuden muodostamisen ja sen avulla tehtävän päätöksenteon

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1/7 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Paikallisliikenneliiton jäseniä

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg

Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg 26.11.2018 Sisältö 1. Toimintamalli bussimatkustajan ja liikenteenharjoittajien asiakkuudessa 2. Asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa KEHTO-foorumi 10.11.2017 Johanna Vilkuna Missio Kuntien mahdollisuudet luoda edellytyksiä viisaille liikkumisratkaisuille ja kehittää yhdyskuntarakennettaan kestäväksi.

Lisätiedot

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja 7.6.2017 Taina Haapamäki taina.haapamaki@flou.io Päämääränä skaalautuvat palvelut Kaikille toimijoille avoimet markkinat mahdollisuus luoda uusia palveluita kysynnän mukaan

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Muistio Kirsi Miettinen 31.8.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1 Nykytila

Lisätiedot

Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme?

Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme? Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme? Jouni Wallander, Solita Oy Viisaan liikkumisen verkoston MaaS-webinaari 12.12.2018 Liikennepalvelulain tieto-osuus

Lisätiedot

Digiroadpysäkkisovelluskoulutus

Digiroadpysäkkisovelluskoulutus Digiroadpysäkkisovelluskoulutus Emmi Sallinen / Digiroad-operaattori Henni Vainio / Digiroad-operaattori 2.6.2015 Tilaisuuden sisältö ja tavoite Valtakunnallisen pysäkkirekisterin esittely Digiroadin näkökulmasta

Lisätiedot

NAP: Merenkulun reitti- ja aikataulueditorin käyttöohje

NAP: Merenkulun reitti- ja aikataulueditorin käyttöohje Käyttöohje Liikkumispalvelukatalogi NAP Merenkulun reitti- ja aikataulueditori 1 (14) 16.8.2018 Användarinstruktioner för kartvertyget för sjötrafik på svenska NAP: Merenkulun reitti- ja aikataulueditorin

Lisätiedot

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta

Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Tuplataan joukkoliikenne Esimerkkejä Ruotsista ja Suomesta Liikenne ja maankäyttö 8.10.2015 Pekka Aalto PLL Marja Rosenberg Liikennevirasto Sisältö 1. Mitä Ruotsissa on tehty ja saavutettu 2. Mitä Suomessa

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Joukkoliikenteen reaaliaikapilotti

Joukkoliikenteen reaaliaikapilotti Joukkoliikenteen reaaliaikapilotti Paikallisliikenneliiton iltapäiväseminaari 16.3.2017 Reaaliaikapilotin alustava arkkitehtuuri Reitti- ja aikataulutietoja Reaaliaikatietoja Palvelu X Sijainti Reitti

Lisätiedot

Lippu-hankkeen selvitys liikennepalvelulain matkaketjujen sopimuskäytännöistä (Matkaketjujen käytännesäännöt) Viestintäviraston julkaisuja 004/2018 J

Lippu-hankkeen selvitys liikennepalvelulain matkaketjujen sopimuskäytännöistä (Matkaketjujen käytännesäännöt) Viestintäviraston julkaisuja 004/2018 J Lippu-hankkeen selvitys liikennepalvelulain matkaketjujen sopimuskäytännöistä (Matkaketjujen käytännesäännöt) Viestintäviraston julkaisuja 004/2018 J KUVAILULEHTI Julkaisija Viestintävirasto 19.12.2018

Lisätiedot

OULA TelemArk - arkkitehtuuri

OULA TelemArk - arkkitehtuuri OULA TelemArk - arkkitehtuuri Fax +358 (0)8 551 3870 www.buscom.fi Date: 9.12.2004 Page: 1 Versiohistoria Versio Pvm Tekijä Muutoksen kuvaus 0.01 02.03.2004 Pvu Ensimmäinen versio. 0.02 11.03.2004 Pvu

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2018 Laki liikenteen palveluista Liikennepalvelulaki velvoittaa kaikkia henkilöliikenteen liikkumispalveluiden tarjoajia jakamaan tietoja omista palveluistaan

Lisätiedot

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista

Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Reittipohjainen käyttöoikeussopimus Yhteenveto ELY-keskusten käyttöön tulevista hankinta-asiakirjamalleista Laura Langer 1.11.2013 Yhteenvedon tarkoitus Yhteenveto on tarkoitettu liikenteenharjoittajien

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Pietari Pentinsaari Liikenteenharjoittajatilaisuus 5.11.2015 JOUSI-ryhmän taustaa Ryhmä asetettiin 13.3.2012 Alan eri toimijat laaja-alaisesti

Lisätiedot

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus Liikennekaari Palvelut Sidosryhmätilaisuus 13.5.2016 1 Kysymykset ja kommentit: screen.io/lvm Seuraa: https://www.youtube.com/watch?v=zpglgmrmyq 2 Tilaisuuden sisältö: Alustus: Uudenlaisten liikennepalveluiden

Lisätiedot

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit

Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Toni Bärman, Joukkoliikenteen palvelut yksikkö, Liikennevirasto 10.9.2015 Joukkoliikenteen valtakunnalliset indikaattorit Joukkoliikenteen muutokset & toimivaltaiset

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Lain toinen vaihe lausuntokierroksella.

Lisätiedot

Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia. Laki liikenteen palveluista, I vaihe

Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia. Laki liikenteen palveluista, I vaihe Joukkoliikennetoimijoiden kannalta keskeisiä muutoksia Laki liikenteen palveluista, I vaihe Esityksen sisältö 1. Reittiliikenteen menettelyt 2. PSA:n mukaiset yksinoikeusmenettelyt 3. Hankintojen yhteentoimivuusvaatimukset

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Minna Soininen, toiminnanjohtaja, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Lausunto 1(6) Osasto / Yksikkö Laatija 13.10.2016 LVM/2096/03/2015 Eduskunnan talousvaliokunta trv@eduskunta.fi Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Lisätiedot

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä

Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen datan käyttömahdollisuudet liikenteessä Open Data Tampere Region Kickoff 20.2.2013 Avoimen n käyttömahdollisuudet liikenteessä Liikenneinsinööri Mika Kulmala Tampereen kaupunki Tarvitaan uusia innovatiivisia ratkaisuja liikkumiseen ja liikenteeseen

Lisätiedot

UUSI PYSÄKKITYÖKALU - koulutus

UUSI PYSÄKKITYÖKALU - koulutus UUSI PYSÄKKITYÖKALU - koulutus 29.4.2014 Susanna Kymäläinen / Liikennevirasto Kouluttajat Tietopalveluasiantuntija Susanna Kymäläinen / Liikennevirasto Susanna.kymalainen@liikennevirasto.fi, p. 040 6766

Lisätiedot

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 21.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Joulukuu 2017 Tieliikennelain kokonaisuudistus Kokonaisuudistus on edennyt eduskuntaan (23.11.2017) HE 180 / 2017 (23.11.2017) Nykyinen laki vuodelta 1981 (täydentäviä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne

Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenne Miksi uudistus? - EU:n palvelusopimusasetus - Joukkoliikennelaki (2009) Toimijat 1.7.2014 alkaen Joukkoliikennejaosto - joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen

Lisätiedot

Liikenneviraston ajankohtaisia. Tytti Viinikainen / Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmä

Liikenneviraston ajankohtaisia. Tytti Viinikainen / Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmä Liikenneviraston ajankohtaisia Tytti Viinikainen 27.9.2018 / Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmä Taustatietoja asialistan teemoista 2 Runkoverkkoasetus lausunnoilla 1.10.asti Kuulemistilaisuuden 7.9.2018

Lisätiedot

Asia: HE 145/2017 vp Hallituksen esitys laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Asia: HE 145/2017 vp Hallituksen esitys laiksi liikenteen palveluista annetun lain muuttamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto Kuulemistilaisuus torstaina 16.11.2017 klo 11.00 kaisa.iso-sipila@eduskunta.fi Asia: HE 145/2017 vp Hallituksen esitys laiksi liikenteen palveluista annetun

Lisätiedot

Merenkulun reitti- ja aikataulueditorin käyttöohje

Merenkulun reitti- ja aikataulueditorin käyttöohje Käyttöohje 1 (18) Användarinstruktioner för kartverktyget för sjötrafik på svenska Merenkulun reitti- ja aikataulueditorin käyttöohje Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Kirjautuminen... 3 3 Uuden laivareitin

Lisätiedot