Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Tuula Vainionkulma-Paananen Viestintävirasto 7.6."

Transkriptio

1 Lippu-hanke (Liikennepalvelulain mukaisten lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus) Viestintävirasto

2 Taustaa hankkeelle Laki liikenteen palveluista (HE 161/2016). Lain III osan 2 luvun 1 5 :n säännökset tietorajapinnoista tulevat voimaan Tietovaatimusten yhtenä tavoitteena on mahdollistaa koko matkaketjua koskevien palveluiden hankkiminen yhdeltä toimittajalta. Liikenne- ja viestintäministeriön kirje 1971/05/2016 ( ) hankkeen asettamisesta. 2

3 Hankkeen perustiedot Viestintävirasto vastaa hankkeen johdosta ja läpiviennistä. LVM:n johtama ohjausryhmä jossa kaikkien virastojen edustajat ovat mukana. Henkilöresurssit kolmesta virastosta: Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto ja Viestintävirasto Lisäksi hyödynnetään konsultteja rahoitusta Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tuottavuusmäärärahasta. Hankkeen kesto

4 LIPPU-hanke MaaS-kokonaisuudessa Liikkuminen palveluna MaaS (Mobility as a Service) Henkilöauton hankinta palveluna vaihtoehtona auton omistamiselle (mm. aikaan perustuva käyttöoikeus, yhteiskäyttöratkaisut) Aikaan perustuvat liikkumisen yhdistelmäpaketit Erilaiset lisäarvopalvelut (mm. tavaralogistiikka) mukana palvelupaketissa Jne Pyritään huomioimaan LIPPU-projektissa Matkatavarat (henkilökuljetuksen yhteydessä) Reittioppaat (matkustajainformaatio) Pysäköintipalvelut Meri- ja lentoliikenne Kansainvälinen yhteentoimivuus LIPPU yhteentoimivat matkaketjut (kertaluonteisilla tie- ja junaliikenteen matkoilla) Joukkoliikenteen kausiliput (osana matkaketjua) Esteettömyys (esteettömyystiedot, esteettömyys sovellusten kannalta) Hankkeen ydin Liikennekaaren yhteentoimivuus : Kertalippuihin perustuva yhteentoimivuus henkilökuljetuspalveluissa 4

5 Esimerkkejä toimijoiden välisistä rajapinnoista Liikkumispalvelut Yhdistämispalvelun tarjoajat Yhdistämis -palvelu A Liikennepalvelu 1 Tukipalvelu Yhdistämispalvelu B Liikennepalvelu 2 Välityspalvelu X 4 5 Välityspalvelu Y 6 5

6 Tietovirrat karkealla tasolla kuvattuina 6

7 Hankkeessa mukana Konsultit Perusselvitys (Valor Partners Oy) Hankekokonaisuus (Solita Oy) muut selvitykset mm. tietoturva,... Ohjausryhmä Laura Vilkkonen/LVM Päivi Antikainen/LVM Krista Huhtala-Jenks/LVM Maria Rautavirta/LVM Virpi Anttila/Liikennevirasto Mia Nykopp/Trafi Jarkko Saarimäki/Viestintävirasto Hankeryhmä Timo Leppinen/Viestintävirasto Anne Lohtander/Viestintävirasto /Viestintävirasto Pipsa Eklund/Trafi Pietari Pentinsaari/Trafi Jenni Eskola/Liikennevirasto Laura Langer/Liikennevirasto Samu Mutikainen/Liikennevirasto Merja Saari/Viestintävirasto Eija Alavesa/Viestintävirasto Verkosto Toimijat/sidosryhmät. Kokoukset (9.3, 10.5, 31.8,...). Sähköpostilista, wwwsivu. Lisäksi kahdenvälisiä tapaamisia. 7

8 Taustaselvitykset - konsultit Yhteenveto vastaavista hankkeista Valor Oy Hankkeen alussa tehty selvitys vastaavista kansallisista ja kansainvälisistä hankkeista ja niiden soveltuvuudesta hankkeen käyttöön. Teknologia- ja rajapintamäärittelyt Solita Oy Käyttötapausten tietovirtojen analysointi. Lippu- ja maksujärjestelmien teknologioiden ja tietojen kartoitus. Rajapintojen yksityiskohtaiset määrittelyt. Liikennepalvelulain mukaisen yhteentoimivuuden edellyttämien tietoja rajapintamäärittelyjen laatiminen yhteistyössä hankeryhmän kanssa. 8

9 Hankkeen eteneminen ja tavoitteet Käyttötapauskuvaukset - matkustusoikeuden hankinta, maksaminen ja todentaminen - tie- ja raideliikenne, kertalippu/kausilippu, esteettömyys - otetaan huomioon meri- ja lentoliikenne, kansainvälinen yhteentoimivuus Rajapinnoissa siirrettävät tiedot - tunnistetiedot, henkilötiedot, maksutiedot, jne. - tietojen tallennus Rajapintamäärittelyt - protokollat, tietojen koodaus, tietoturva, jne. Käytännesäännöt - toimijoiden (kuljetuspalvelu, välityspalvelu, liikennepalvelu, liikkumispalvelu, yhdistämispalvelu) roolien ja vastuiden pohjalta määritellyt teknisen toimivuuden kannalta olennaiset muut asiat, jotka yhteistyössä on huomioitava - kaikkien relevanttien säädösten vaatimukset otettava huomioon 9

10 Lippu-verkosto ja www-sivu Alan toimijoiden ja sidosryhmien avoin verkosto» Listserv-lista osoitteella (n. 120 henkilöä).» Lippuverkostoon voi liittyä lähettämällä siitä pyynnön Viestintävirastoon Timo Leppiselle.» Verkostokokous noin kahden kuukauden välein.» Seuraava verkostokokous » Hankkeen www-sivu o/kansallinenyhteistyo/yhteishankkeet/lippujamaksujarjestelmanyhteentoimivuus-hanke.html» Sivulla mm. verkostokokousten ohjelmat ja materiaalit. 10

11

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Tilannekatsaus Timo Leppinen Viestintävirasto Lippu-hanke Liikennepalvelulaki Rajapinnat ja käytännesäännöt Hankkeen tilanne

Lisätiedot

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke

Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Liikennepalvelulain lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus (Lippu) hanke Lippu-hanke - perustiedot liikenne- ja viestintäministeriön asettama vuoden 2016 lopulla toimikausi aluksi 1.12.2016 1.7.2018

Lisätiedot

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto

Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset. Laura Langer, Liikennevirasto Liikennepalvelulain mukaiset yhteentoimivuuden vaatimukset Laura Langer, Liikennevirasto Lain yhteentoimivuusvaatimusten kokonaisuus Kertalipun myyntirajapinnan avaamisvelvoite III osa 2 luku 2 : Lippu-

Lisätiedot

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous

Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä. Kokous Liikennekaari Tieto -alatyöryhmä Kokous 11.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Määritelmät 1) kuljetuspalvelulla henkilöiden tai tavaroiden

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta

Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite viranomaisnäkökulmasta Pipsa Eklund ja Martin Johansson Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Yleistä Liikennepalvelulain I vaiheen rajapintavelvoitteet

Lisätiedot

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Katsaus Liikennepalvelulain merkittävimpiin muutoksiin henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Yleistä lain täytäntöönpanosta Laki astuu pääosin voimaan 1.7.2018 Tiettyjen tietopykälien

Lisätiedot

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio , Paula Koljonen. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Rajapintavelvoitteet NAP-palvelukatalogi Kuopio 6.4.2018, Paula Koljonen Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe tietoa koskeva velvoite Liikennepalvelulain I vaihe astuu

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö

Lippu-käytännesääntötyöpaja Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Lippu-käytännesääntötyöpaja 8.11.2017 - Osapuolten roolit - Sopimusten erityiskysymyksiä -Jatkotyö Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston toimijoiden

Lisätiedot

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen?

Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Mitä LIPPU-hankkeen jälkeen? Päätösseminaari 4.12.2018 Juuso Kummala Liikenne- ja viestintävirasto ja Väylävirasto Liikenne- ja viestintävirasto Väylävirasto Kilpaillun markkinan ja turvallisten palveluiden

Lisätiedot

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet

Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Liikennepalveluihin liittyvä lainsäädäntö ja sääntelyn tavoitteet Voimaantulon ja jatkovaiheiden aikataulut Paikallisliikennepäivät Lappeenranta 22.9.2017 Iida Huhtanen, LVM 1 Esityksen sisältö Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä

Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä Liikennekaaren maksujärjestelmien yhteentoimivuusvaatimukset ovat täsmentymässä yli-insinööri Maria Rautavirta LVM/Tieto-osasto/Tietoliiketoimintayksikkö Liikennekaari lupauksia asiakkaalle Teknologia,

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018?

Liikenteen palvelulaki. - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? Liikenteen palvelulaki - mitä tapahtuu henkilöliikenteessä tiellä kesällä 2018? 1 Päivän ohjelma 9.30 10.00 Kahvit Tilaisuuden avaus ja yleistä liikennepalvelulakikokonaisuudesta Seminaari- ja keskusteluosuus

Lisätiedot

Tiedon rajapintojen avaaminen

Tiedon rajapintojen avaaminen Tiedon rajapintojen avaaminen Martin Johansson Liikennevirasto, joukkoliikenteen palvelut 2.11.2017 Olennaiset tiedot Liikkumispalvelua koskevat olennaiset tiedot, 1.1.2018 alkaen (Laki liikenteen palveluista,

Lisätiedot

Lippu-verkostokokous

Lippu-verkostokokous Lippu-verkostokokous 9.3.2017 Avaus Lippu-projektin yleiskuvaus Liikkumispalvelut ja toimijoiden roolit liikennekaaren (HE) mukaisesti Katsaus toimijoiden yleisiin velvollisuuksiin liikennekaaren (HE)

Lisätiedot

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Päivä Sivu 21.11.2016 1 (2) HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi TeliaSonera Finland Oyj (jäljempänä Sonera ) kiittää

Lisätiedot

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

NAP palvelukatalogi. Pipsa Eklund. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. NAP palvelukatalogi Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Liikennepalvelulaki I vaihe Liikennepalvelulain I vaihe on hyväksytty ja astuu voimaan 1.7.2018, paitsi tietoa koskevat pykälät

Lisätiedot

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut

Ajankohtaista. Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Ajankohtaista Virastouudistus Liikennekaari MaaS-palvelut Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Virastouudistusta esiselvittävä työryhmä LVM:n asettamispäätös 3.11.2016 Tehtävänä

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - mikä muuttuu? Itä-Suomen liikennepäivät Susanna Metsälampi, LVM 1 Muuttuva näkökulma Liikkuminen palveluna Liikkumistarpeiden tarkastelu liikennevälineneutraalisti Ensin: Minkälaisia

Lisätiedot

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite

NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite NAP ja vuoden 2018 alusta voimaan astunut rajapintojen avaamisvelvoite Liikennevirasto 11.4.2018 Taustaa Liikenneviraston muuttuvasta tehtäväkentästä Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Lippu-verkostokokous

Lippu-verkostokokous Lippu-verkostokokous 10.5.2017 12.00 Lippu-hankkeen yleistilanne, Timo Leppinen Viestintävirasto 12.15 Lainsäädäntökatsaus (Liikennekaari I ja II sekä asetus liikkumispalveluita koskevista olennaisista

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Perustuslakivaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Perustuslakivaliokunta 18.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja

Lisätiedot

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan

Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Liikenneviraston tehtävät liikennepalvelulain mukaan Jenni Eskola 4.10.2017 Liikennepalvelulaista aiheutuvat keskeisimmät muutokset Livin tehtäviin Liikenneviraston tehtävät laajenevat joukkoliikenteestä

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Liikennepalvelulaki. Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Liikennepalvelulaki Joukkoliikennevastaava Rauno Matintupa, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Laki liikenteen palveluista Joukkoliikenteen järjestäminen Taksiliikenteeseen muutoksia Digitalisuuden mahdollisuudet

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja

Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja Avoimen MaaS-ekosysteemin työpaja 7.6.2017 Taina Haapamäki taina.haapamaki@flou.io Päämääränä skaalautuvat palvelut Kaikille toimijoille avoimet markkinat mahdollisuus luoda uusia palveluita kysynnän mukaan

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet

Lippu-käytännesääntötyöpaja tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Lippu-käytännesääntötyöpaja 26.10.2017 - tekniset rajapinnat - tietoturva - liikennepalvelulain sopimusvelvoitteet Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin

Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikennekaaren vaikutukset hankintalakiin Liikenne- ja viestintävaliokunta 13.10.2016 Esityksen sisältö 1. Hankintaan liittyvät lainsäädännön soveltamisalakysymykset 2. Liikennekaaren mukaiset hankinnan

Lisätiedot

Lippu-verkoston työpaja

Lippu-verkoston työpaja Lippu-verkoston työpaja 9.4.2018 Työpajan agenda 12.05-12.45 Työpajojen esittely 1. Käytännesäännöt - liikennepalvelulain toisen vaiheen vaikutukset 2. Rajapintamäärittelyt - puolesta asioinnin käyttötapauksia

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 10.11.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?

Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Toukokuu 2017 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala uudistuu (LVM:n tiedote 25.4.2017) Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää hallinnonalansa virastouudistuksen

Lisätiedot

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus

Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus Liikennepalvelulain ensimmäisen vaiheen toimeenpano, sidosryhmätilaisuus 28.9.2017 Pipsa Eklund Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tilaisuuden ohjelma Klo 11.30 Klo 12:00 Klo 12.15 Klo 13.00 Kahvit

Lisätiedot

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta

Liikennekaarihallituksen. Talousvaliokunta Liikennekaarihallituksen esitys Talousvaliokunta 14.10.2016 1 Mistä liikennekaaressa on kyse? Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Yleiskuva liikenteen muutoksesta Suomessa

Yleiskuva liikenteen muutoksesta Suomessa Yleiskuva liikenteen muutoksesta Suomessa HTM, projektiasiantuntija Heli Siirilä Vaasan yliopisto Levón-instituutti MoveIT Vähähiiliset liikennepalvelut Vaasan seudulla 2030 Koldioxidsnål transportservice

Lisätiedot

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä

Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio. Johanna Särkijärvi, , ELY-keskus, Jyväskylä Liikenteen palvelut, digitalisaatio ja automaatio Johanna Särkijärvi, 10.3.2016, ELY-keskus, Jyväskylä Liikenne- ja viestintäpolitiikka kohtaavat kärkihankkeissa Normien purkaminen Digitaalisen liiketoiminnan

Lisätiedot

Liikenteen palvelulaki

Liikenteen palvelulaki Liikenteen palvelulaki - Tilannekatsaus lain ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen 31.10.2017 Susanna Metsälampi 1 Laki liikenteen palveluista Asiakas keskiössä Digitalisaatio Multimodaliteetti Norminpurku

Lisätiedot

Lippu-käytännesääntötyöpaja vastuu matkustajalle - liikkumispalveluverkoston toimijoiden keskinäiset vastuut

Lippu-käytännesääntötyöpaja vastuu matkustajalle - liikkumispalveluverkoston toimijoiden keskinäiset vastuut Lippu-käytännesääntötyöpaja 12.9.2017 - vastuu matkustajalle - liikkumispalveluverkoston toimijoiden keskinäiset vastuut Työpajat PVM Aihe Vetäjä TI 12.9.17 klo 9-12 vastuu matkustajalle liikkumispalveluverkoston

Lisätiedot

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri

Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri Keskisuurten kaupunkiseutujen aiesopimuksen seurantapalaveri 2018 20.11.2018 Virastouudistus Esityksessä ehdotetaan, että Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt

Lisätiedot

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta

Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Selvitys toimijoiden välisten maksurajapintojen kehittämistarpeesta Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus -projekti 27.11.2017 1 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Maksunvälityksen tarve... 2 3 Clearingin

Lisätiedot

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa

Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa Liikennealan lainsäädäntö muutoksessa KEHTO-foorumi 10.11.2017 Johanna Vilkuna Missio Kuntien mahdollisuudet luoda edellytyksiä viisaille liikkumisratkaisuille ja kehittää yhdyskuntarakennettaan kestäväksi.

Lisätiedot

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin

Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin Liikennepalvelut maakunnassa vuodesta 2020 eteenpäin 1. Mitä varten ko. palvelukokonaisuus on olemassa eli mikä on palvelukokonaisuuden tärkein tavoite? Tavoitteena on luoda edellytykset uuden teknologian,

Lisätiedot

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi 1/7 Liikenne- ja viestintävaliokunnalle Suomen Paikallisliikenneliiton asiantuntijalausunto hallituksen esitykseen liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Paikallisliikenneliiton jäseniä

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Marraskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Liikennepalvelulain toinen vaihe Hallituksen

Lisätiedot

HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN

HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN HENKILÖLIIKENTEEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Jenni Eskola 15.1.2015 TAUSTAT JA TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä henkilöliikenteen asiakkaiden tarpeiden ymmärtämiseen ja muuntaa ne vaateiksi

Lisätiedot

Lippu-hankkeen selvitys liikennepalvelulain matkaketjujen sopimuskäytännöistä (Matkaketjujen käytännesäännöt) Viestintäviraston julkaisuja 004/2018 J

Lippu-hankkeen selvitys liikennepalvelulain matkaketjujen sopimuskäytännöistä (Matkaketjujen käytännesäännöt) Viestintäviraston julkaisuja 004/2018 J Lippu-hankkeen selvitys liikennepalvelulain matkaketjujen sopimuskäytännöistä (Matkaketjujen käytännesäännöt) Viestintäviraston julkaisuja 004/2018 J KUVAILULEHTI Julkaisija Viestintävirasto 19.12.2018

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso

Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon

Lisätiedot

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa

Lausunto Tämä on ELY -keskusten ylijohtajien lausunto, joka on käsitelty ylijohtajien kokouksessa Pohjois-Savon ELY-keskus Lausunto 21.02.2018 Asia: LVM/891/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenne- ja viestintäviraston perustamisesta, Liikennevirastosta annetun lain muuttamisesta ja

Lisätiedot

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola

Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja. ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Multimodaalisilla ratkaisuilla kohti asiakaslähtöisempiä liikkumisen palveluja ECOMM 2014 jälkiseminaari 24.9.2014 Jenni Eskola Liikkumistili kohti yhteiskäyttöisyyttä ja liikkumisen palveluja 23.9.2014

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 2.3.2016 Kreetta Simola VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden 2015

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista II-vaihe

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Talousvaliokunta 10.11.2017 Susanna Metsälampi ja Kirsi Miettinen Liikennepalvelulain II vaihe koko liikennejärjestelmä

Lisätiedot

Lippu-verkostokokous

Lippu-verkostokokous Lippu-verkostokokous 31.8.2017 12.00-12.10 Avaus Timo Leppinen, Viestintävirasto 12.10-13.00 Rajapinnat - kuvausten tilanne, etenemisen ja julkaisukanavien läpikäynti Samuli Lahnamäki, Solita 13.00-13.30

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi,

Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä. Susanna Metsälampi, Ajankohtaista liikenne- ja viestintäministeriössä Susanna Metsälampi, 6.10.2016 1 Liikennekaari Liikennemarkkinoita koskeva tieto digitaaliseksi, avoimeksi ja yhteen toimivaksi Asiakkaalle uusia ja parempia

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Ylijohtaja Anne Herneoja 21.3.2013 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Poimintoja hallitusohjelmasta

Poimintoja hallitusohjelmasta Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja

Lisätiedot

Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg

Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg Liikenteenharjoittajat myös matkustajien edustajina Matkalla muutoksessa seminaari, Marja Rosenberg 26.11.2018 Sisältö 1. Toimintamalli bussimatkustajan ja liikenteenharjoittajien asiakkuudessa 2. Asiakastyytyväisyyden

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Syyskuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Otteita lakipykälistä esityksessä myöhemmin

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen Muistio x.x.2017 VALTIONEUVOSTON ASETUS LIIKKUMISPALVELUITA KOSKEVISTA OLENNAI- SISTA TIEDOISTA Johdanto Liikenteen palveluista annetun

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Lokakuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Tasavallan presidentin hyväksyi lain I-vaiheen 24.5.2017 (320/2017) Lain toinen vaihe lausuntokierroksella.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia: HE 161/2016 vp Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Minna Soininen, toiminnanjohtaja, Suomen Paikallisliikenneliitto

Lisätiedot

HE 144/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 144/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi joukkoliikennelain 12 :n muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksellä ehdotetaan muutettavaksi joukkoliikennelaki

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö. Viite: Lausuntopyyntö LVM/2096/03/2015.

Liikenne- ja viestintäministeriö. Viite: Lausuntopyyntö LVM/2096/03/2015. 23.5.2016 Liikenne- ja viestintäministeriö Viite: Lausuntopyyntö LVM/2096/03/2015. Älykkään liikenteen verkosto ITS Finlandin lausunto dokumenttiin: Luonnos hallituksen esitykseksi liikennekaareksi sekä

Lisätiedot

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus

Liikennekaari Palvelut. Sidosryhmätilaisuus Liikennekaari Palvelut Sidosryhmätilaisuus 13.5.2016 1 Kysymykset ja kommentit: screen.io/lvm Seuraa: https://www.youtube.com/watch?v=zpglgmrmyq 2 Tilaisuuden sisältö: Alustus: Uudenlaisten liikennepalveluiden

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

Sisällys. 1 Liikkumispalveluverkosto... 3

Sisällys. 1 Liikkumispalveluverkosto... 3 Muistio 1 (24) 18.8.2017 Vivi: Lohtander, Saari, Alavesa, Suurnäkki Dnro: LUONNOS Liikkumispalveluverkoston käytännesäännöt (Trafin suositus liikkumispalveluiden tarjoajien sopimuksista ja yhteistyöstä

Lisätiedot

LIPPU-PROJEKTI Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus

LIPPU-PROJEKTI Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus LOPPUDOKUMENTOINTI vuoden 2017 osalta LIPPU-PROJEKTI Lippu- ja maksujärjestelmien yhteentoimivuus Solita Oy 12/2017 SISÄLTÖ 1. Miksi: Lähtökohdat ja tavoitteet 2. Miten: Prosessi 3. Mikä: LIPPU-rajapintasuositus

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Perustuslakivaliokunta Susanna Metsälampi, Kirsi

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Perustuslakivaliokunta Susanna Metsälampi, Kirsi Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Perustuslakivaliokunta 17.11.2017 Susanna Metsälampi, Kirsi Miettinen ja Tuomas Kaivola Liikennepalvelulain II vaihe

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

APIt puolesta-asioinnissa

APIt puolesta-asioinnissa 1 APIt puolesta-asioinnissa Citrus Solutions oy / Marjukka Niinioja, Olli Nylander, Tessa Viitanen 20.11.2018 2 1. Johdanto Citrus-tiimi on yhdessä projektiryhmän kanssa valmistellut eräitä mahdollisia

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Liikenne- ja viestintävaliokunta

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Liikenne- ja viestintävaliokunta Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Liikenne- ja viestintävaliokunta 25.10.2017 Susanna Metsälampi ja Kirsi Miettinen Liikennepalvelulain II vaihe koko

Lisätiedot

LVM/810/01/

LVM/810/01/ 1(6) Asettamispäätös KOH 22.4.2016 LVM/810/01/2016 Otsikko 1 Asettaminen 2 Toimikausi Liikenne- ja viestintäministeriö on tänään tekemällään päätöksellä asettanut hankkeen, jossa selvitetään liikenneverkon

Lisätiedot

Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan?

Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? Mitä yhteensovittamisella ja liikennepalvelulain hankintavaatimuksilla tavoitellaan? 26.11.2018 Yhteensovittamisen taustaa 26.11.2018 Laura Langer 2 Mitä yhteensovittamisella tavoitellaan liikennepalvelulaissa?

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still

Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016

Liikennekaari lausunnoille. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari lausunnoille Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner 18.4.2016 Liikennekaari - vaikutukset Markkinoiden ja eri kulkumuotojen yksityiskohtaisesta sääntelystä siirrytään palvelujen laadun

Lisätiedot

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä

JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä JOUSI - valtakunnallinen joukkoliikenteen yhteistoimintaryhmä Kärkitavoitteet Julkisen liikenteen kehittämishankkeet JOUSI-ohjausryhmän tehtävänä on koordinoida, ohjata ja seurata neljän hankkeen toteutumista.

Lisätiedot

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp) Lausunto 1(6) Osasto / Yksikkö Laatija 13.10.2016 LVM/2096/03/2015 Eduskunnan talousvaliokunta trv@eduskunta.fi Hallituksen esitys liikennekaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 161/2016 vp)

Lisätiedot

MaaS maanläheisesti Paikallisliikenneliiton vuosikokous Mika Kulmala, Tampereen kaupunki Mika Varjola, Mattersoft Oy

MaaS maanläheisesti Paikallisliikenneliiton vuosikokous Mika Kulmala, Tampereen kaupunki Mika Varjola, Mattersoft Oy MaaS maanläheisesti Paikallisliikenneliiton vuosikokous 10.3.2016 Mika Kulmala, Tampereen kaupunki Mika Varjola, Mattersoft Oy Esityksen sisältö MaaS, liikenne palveluna Joukkoliikenne ja MaaS Tampereella

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Liikenne- ja viestintävaliokunta ja 8.11.

Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Liikenne- ja viestintävaliokunta ja 8.11. Laki liikenteen palveluista II-vaihe Hallituksen esityksen 145/2017 vp keskeinen sisältö Liikenne- ja viestintävaliokunta 25.10.2017 ja 8.11.2017 Susanna Metsälampi ja Kirsi Miettinen Liikennepalvelulain

Lisätiedot

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Keskeiset muutokset henkilöliikenteessä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset liikennelupiin liittyen Katsaus uusiin velvoitteisiin liittyen henkilöliikenteen

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille

Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille Laki liikenteen palveluista Merkittävimmät muutokset joukkoliikenneluvan haltijoille (versio 28.11.2017) Lähteet: Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikennevirasto ja Trafi syksyn 2017 sidosryhmätilaisuuksien

Lisätiedot

Laki liikenteen palveluista I ja II

Laki liikenteen palveluista I ja II Laki liikenteen palveluista I ja II Entistä yhtenäisempi ja tehokkaampi liikennejärjestelmä Seurantaryhmä 18.5.2017 1 Hankkeen I vaihe HE 161/2016 annettiin eduskunnalle syyskuussa 2016 Talous- ja perustuslakivaliokunta

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 VALTIONEUVOSTON SELONTEKO KESKIPITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTOPOLITIIKAN SUUNNITELMASTA VUOTEEN 2030 LIIKENNE- JA VIESTINTÄVALIOKUNNAN ASIANTUNTIJAKUULEMINEN Arto Hovi 17.10.2017 Arvio Liikenneviraston keskipitkän

Lisätiedot

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu

Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki

Lisätiedot

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta

Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Muutokset julkiseen liikenteen palveluihin asiakkaan, yrittäjän ja tilaajan näkökulmasta Pipsa Eklund 2.11.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen sisältö Keskeiset muutokset Asiakkaan

Lisätiedot

Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme?

Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme? Tietoja ja rajapintoja avataan, miten käy liikenteen markkinoille ja liikkumisellemme? Jouni Wallander, Solita Oy Viisaan liikkumisen verkoston MaaS-webinaari 12.12.2018 Liikennepalvelulain tieto-osuus

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus lokakuu 2016 Liikennekaari liikennepolitiikan uudistajana (I) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkaa lähetekeskustelulla

Lisätiedot

LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä. Verkottumistapaaminen , Helsinki Sonja Heikkinen

LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä. Verkottumistapaaminen , Helsinki Sonja Heikkinen LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä Verkottumistapaaminen, Helsinki Sonja Heikkinen Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä Lohjelman verkostoituminen Hankekortti Lohjelman ohjausryhmä

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta

Ohje säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen ilmoittamisesta 1 (4) Antopäivä: 21.3.2019 Voimaantulopäivä: 21.3.2019 Lainsäädäntö, johon ohje perustuu: Laki liikenteen palveluista (2017/320) Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: säännöllisen henkilöliikenteen muutostietojen

Lisätiedot

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistäminen Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari 21.3.2013 Juhani Paajanen Selvitysmies 1

Lisätiedot

Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Motiva Oy 1

Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa Motiva Oy 1 Energiatehokkuuden huomioiminen julkisissa kuljetuspalveluhankinnoissa 7.11.2011 Motiva Oy 1 Laki ajoneuvojen energia- ja ympäristövaikutusten huomioimisesta julkisissa hankinnoissa (1509/2011) Astui voimaan

Lisätiedot

MaaS-palveluiden potentiaali Suomessa tuloksia kansalaiskyselystä. Timo Liljamo

MaaS-palveluiden potentiaali Suomessa tuloksia kansalaiskyselystä. Timo Liljamo MaaS-palveluiden potentiaali Suomessa tuloksia kansalaiskyselystä Timo Liljamo timo.liljamo@tut.fi Tutkimuksen sisältö Tutkimuksen tarkoituksena selvittää MaaSpalveluiden potentiaalisimmat käyttäjät Tutkimusmenetelmänä

Lisätiedot

Kansalaisten näkemyksiä liikkumisen palveluista. Heikki Liimatainen

Kansalaisten näkemyksiä liikkumisen palveluista. Heikki Liimatainen Kansalaisten näkemyksiä liikkumisen palveluista Heikki Liimatainen Tutkimuksen sisältö Tutkimuksen tarkoituksena selvittää MaaSpalveluiden potentiaalisimmat käyttäjät Tutkimusmenetelmänä kyselytutkimus

Lisätiedot

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus

Liikennekaari lausunnoille Keskustelutilaisuus Liikennekaari lausunnoille 18.4.2016 Keskustelutilaisuus 3.5.2016 Seuraa https://www.youtube.com/watch?v=c9razyevuhq Kysymykset / kommentit: http://screen.io/lvm Liikennekaari Paremmat ja joustavammat

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Komission tiedonanto älykkäiden ja yhteentoimivien liikennejärjestelmien strategiaksi EU:ssa

Komission tiedonanto älykkäiden ja yhteentoimivien liikennejärjestelmien strategiaksi EU:ssa Komission tiedonanto älykkäiden ja yhteentoimivien liikennejärjestelmien strategiaksi EU:ssa E 142/2016 vp Asiantuntijakuuleminen liikenne- ja viestintävaliokunnassa 17.2.2017 Liikenneneuvos, johtava asiantuntija

Lisätiedot