Kirkkonummen pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kirkkonummen pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset"

Transkriptio

1 KUULUTUS UUDELY/1353/ Kirkkonummen pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue laittaa nähtäville Kirkkonummen pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Luokitukset ja rajaukset perustuvat vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä määrätyn lain (1299/2004) luvun 2a 10 a-d :iin (lisäys 1263/2014). Ylikunnallisten pohjavesialueiden, joiden pääsijaintikunta on joku muu kuin Kirkkonummi, osalta tullaan nähtävillä olo suorittamaan pääsijaintikunnan aikataulussa. Osittain Kirkkonummen puolella sijaitsevan Palojärven pohjavesialueen kuulutus laitetaan nähtäville Vihdin kunnan kuulutusten aikataulussa. Espoon Järvikylän ja Kolmirannan aineistot esitetään tämän kuulutuksen yhteydessä. Kirkkonummen alueella on seuraavat pohjavesialueet (Taulukko 1). Taulukossa 2 on esitetty ylikunnalliset pohjavesialueet. Liitteenä 1 on esitetty pohjavesialueiden hydrogeologia ja liitteen 2 kartoissa pohjavesialueiden rajaukset sekä niihin mahdollisesti tehdyt muutokset. Pohjavesialueilta ei löytynyt maastokartoituksessa E-luokkaan vaadittavia pohjavedestä suoraan riippuvaisia ekosysteemejä. Taulukko 1. Kirkkonummen pohjavesialueiden luokat ja rajausmuutokset Pohjavesialue Vanha luokka Uusi luokka Rajausmuutos Kvarnby I 1 Veikkola I 1 x Lapinkylä I 1 Vols I 1 Vitträsk I 1 x Hvitträsk I poistetaan Siikaranta I 1 Lonnobacka I 1 Veikkola II I 1 Luoma II poistetaan Långvik II 2 Nätikärr II 2 Masala II 2 Bergstad III 2 Taulukko 2. Ylikunnallisten pohjavesialueiden luokat ja rajausmuutokset (osittain Kirkkonummen puolella) Pohjavesialue Kunta Vanha luokka Uusi luokka Rajausmuutos Järvikylä Espoo I poistetaan Kolmiranta Espoo I 1 x UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Asemapäällikönkatu Helsinki PL Helsinki

2 Nähtävänä olo ja lisätietojen esittäminen Kuulutus on nähtävillä 30 päivän ajan virka-aikana asti Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen kirjaamossa osoitteessa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, kirjaamo, Opastinsilta 12 B 5 krs Helsinki sekä ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa ja osoitteessa Kirkkonummen kunnanvirasto, Ervastintie 2, Kirkkonummi. Julkipanon aikana on mahdollisuus toimittaa lisätietoa ELY-keskukselle liittyen pohjavesialueiden rajauksiin ja luokituksiin. Tietojen viimeinen toimituspäivä on Tiedot voi toimittaa Uudenmaan ELYkeskuksen kirjaamoon osoitteella Uudenmaan ELY-keskus, Kirjaamo, PL 36, Helsinki tai sähköpostilla kirjaamo.uusimaa@ely-keskus.fi. Kirjeeseen tai sähköpostiin tunnus UUDELY/1353/2017. Lisätietoja asiasta antavat: suunnittelija Sanna Tiaskorpi sanna.tiaskorpi@ely-keskus.fi geologi Esko Nylander esko.nylander@ely-keskus.fi Helsingissä UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS LIITTEET LIITE 1. Pohjavesialueiden hydrogeologia LIITE 2. Kartat pohjavesialueista NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

3 KUNGÖRELSE UUDELY/1353/ Klassificering och avgränsning av grundvattenområden i Kyrkslätt Nylands närings-, trafik- och miljöcentralens (NMT-centralen i Nyland) ansvarsområde för miljö och naturresurserna framlägger till påseende klassificering och avgränsning av grundvattenområden i Kyrkslätt. Klassificeringen och avgränsningen grundar sig på lagen om vattenvårds- och havsvårdsförvaltningen (1299/2004) kapitel 2a 10 a-d (tillägg 1263/2014). För grundvattenområden som ligger sig över flera kommuner följs tidsschemat för den kommun i vilken grundvattenområdet huvudsakligen ligger. Kungörelsen gällande grundvattenområdet Palojärvi, som delvis ligger i Kyrkslätt, följer tidsschemat för Vichtis kommun. I denna kungörelse presenteras grundvattenområdet Järvikylä och Kolmiranta i Esbo. I Kyrkslätt finns följande grundvattenområden (tabell 1). I tabell 2 presenteras grundvattenområden som ligger i flera kommuner. I bilaga 1 (endast på finska) presenteras grundvattenområdenas hydrogeologi och i bilaga 2 (endast på finska) presenteras avgränsningarna och eventuella ändringar som har gjorts. Under fältkarteringarna påträffades inte några sådana ekosystem som är direkt beroende av grundvatten av klass E. Tabell 1. Klassificeringen och avgränsningen av grundvattenområden i Kyrkslätt Grundvattenområde Förre klassifikation Ny klassifikation Ändring av konturen Kvarnby I 1 - Veikkola I 1 x Lapinkylä I 1 - Vols I 1 - Vitträsk I 1 x Hvitträsk I avskriven - Siikaranta I 1 - Lonnobacka I 1 - Veikkola II I 1 - Luoma II avskriven - Långvik II 2 - Nätikärr II 2 - Masala II 2 - Bergstad III 2 - UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Asemapäällikönkatu Helsinki PL Helsinki

4 Tabell 2. Klassificeringen och avgränsningen av grundvattenområden som ligger i flera kommuner (delvis i områden av Kyrkslätt) Grundvattenområde Kommun Förre klassifikationen Ny klassifikation Ändring av konturen Järvikylä Esbo I avskriven - Kolmiranta Esbo I 1 x Framläggning och inlämning av tilläggsinformation Kungörelse hålls under en tid av 30 dagar framlagd under tjänstetid till och med på registratorskontoret vid NMT-centralen i Nyland på adressen NMT-centralen i Nyland, registratorskontor, Semafor-bron 12 B 5 vån Helsingfors och på websidan och på Kyrkslätts kommunhus, adress Ervastvägen 2, Kyrkslätt. Under anslagstiden kan tilläggsinformation med anknytning till klassificeringen och avgränsningen av grundvattenområdena inlämnas till NMT-centralen senast Vänligen sänd informationen till adressen: registratorskontoret, NMT-centralen i Nyland, PB 36, Helsingfors eller per e-post registratur.nyland@ntm-centralen.fi. Märk prevet eller eposten med koden UUDELY/1353/2017. Tilläggsinformation fås av: Svensk förfrågan med e-post planerare Sanna Tiaskorpi sanna.tiaskorpi@ely-keskus.fi geolog Esko Nylander esko.nylander@ely-keskus.fi Helsingfors det NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND BILAGOR (endast på finska) BILAGA 1. Grundvattenområdenas hydrogeologi BILAGA 2. Kartor över grundvattenområdena NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

5 LIITE 1. POHJAVESIALUEIDEN HYDROGEOLOGIA Johdanto Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty uusi 2a-luku, joka käsittelee pohjavesialueiden rajaamista, luokittelua ja suojelusuunnitelmia. Lisäys astui voimaan (1263/2014) ja sitä täydentävä asetus (929/2016). Lakimuutoksen myötä astuivat voimaan uudet pohjavesialueluokat. Aiemmin käytössä olleet pohjavesialueluokat I (vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue) ja II (vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue) korvataan uusilla luokilla 1 ja 2. Mukaan luokitukseen tulee uusi E-luokka* (pohjavesialue, jonka pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen). Jos 1 tai 2 -luokkiin luokitellut pohjavesialueet samalla ylläpitävät edellä mainittua ekosysteemiä, niille voidaan lisätä E-merkintä (1E tai 2E). Pohjavesialueluokka III poistuu luokituksesta ja aiemmin IIIluokkaan kuuluneet alueet luokitellaan uudelleen joko 1-, 2- tai E-luokkaan tai poistetaan luokituksesta vedenhankinnan kannalta tarpeettomina. Pohjavesialue voidaan luokitella pelkästään E-luokkaan silloin, kun pohjavesialue ei sovellu antoisuutensa tai muiden ominaisuuksiensa perusteella vedenhankintakäyttöön, mutta alue kuitenkin ylläpitää edellä kuvailtua pohjavedestä riippuvaista ekosysteemiä. Lisäksi pohjavesialueiden rajaukset tarkistetaan hydrogeologiseen tutkimustietoon perustuen ennen vesienhoidon kolmatta suunnittelukautta. *E-luokan pohjavesialueen luokitus perustuu luonnontilaiseen tai luonnontilaisen kaltaiseen muun lainsäädännön nojalla suojeltuun pohjavedestä suoraan riippuvaiseen merkittävään pintavesi- ja maaekosysteemiin. E-luokan pohjavesialueilla on ainoastaan informatiivinen arvo. Näillä pohjavesialueilla sijaitsevat pohjavedestä suoraan riippuvaiset ekosysteemit ovat jo valmiiksi muulla lainsäädännöllä (esim. luonnonsuojelulaki, vesilaki, metsälaki jne.) suojeltuja, joten pohjavesialueiden E-luokitus ei tuo lisää suojeluarvoa pohjavesialueille eikä kyseessä oleville ekosysteemeille. Pohjavesialueiden E-luokittelu tulee helpottamaan ja nopeuttamaan pohjavesialueille kohdistuvia lupaprosesseja, koska luvan hakijalla on jo etukäteen tiedossa, että hankkeen toteutus tulee vaatimaan ekosysteemeihin kohdistuvien vaikutusten arviointia kun kyseessä on E-luokan pohjavesialue. Kirkkonummen pohjavesialueet ja tehdyt muutokset Tässä kappaleessa on esitelty Kirkkonummen pohjavesialueiden hydrogeologiset kuvaukset sekä tietoa alueiden vedenkäytöstä. Lisäksi on esitelty mahdolliset muutokset alueiden luokituksissa ja rajauksissa. Tiedot muutoksista on esitetty kootusti taulukossa 1. UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero Asemapäällikönkatu Helsinki PL Helsinki

6 Kvarnby , 1-luokka Pohjavesialue käsittää luode-kaakko -suuntaisen savipeitteisen ja kapean murroslaakson, jossa esiintyy lajittuneita maa-aineksia. Aines on pääosin hiekkaa. Kvarnby II ottamon kaakkoispuolella, vuonna 1997 tutkitulla ottamopaikalla maakerrosten paksuus on suurimmillaan noin 40 metriä. Pinnassa on 10 12,8 metriä savea. Savikerroksen alapuolella maaperä koostuu hiekasta ja silttisestä hiekasta, jossa tavataan paikka paikoin karkeaa hiekkaa ja hiekkaista soraa olevia maakerroksia. Lajittuneen, vettä johtavan aineksen paksuus vaihtelee, ollen keskimäärin 10 metriä. Meikojärven ja murroslaakson välissä on n metriä leveä kannas, mutta laakson pohja on yli 15 m järven pintaa alempana, joten järvestä voi suotautua vesiä kyseiseen murroslaaksoon kalliorakoja pitkin. Pohjavesi on alueella paineellista. Pohjaveden rautapitoisuus on paikoin korkea. Alueen eteläosassa Kvarnby-joen laaksoalueella esiintyy myös savenalaisia vettäjohtavia hiekkoja. Hienojakoisia välikerroksia esiintyy myös ja siksi alue soveltuu heikosti vedenhankintaan. Lindahlin tutkitulla ottamoalueella parhaiten vettä johtavat kerrokset ovat metrin syvyydellä maanpinnasta. Kirkkonummen kunnan toimesta suoritetussa koepumppauksessa antoisuudeksi saatiin 300 m 3 /vrk. Pohjaveden virtaussuunta muodostumassa on luoteesta kaakkoon. Kvarnby I vedenottamo on suljettu 1983 korkeiden rautapitoisuuksien takia. Myös Kvarnby IIottamo on pois käytöstä. I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Veikkola , 1-luokka Pienialainen reunamuodostuma, joka sijaitsee Lamminjärven kaakkoispuolella. Muodostuma rajoittuu luoteisosaa lukuun ottamatta kallionharjanteisiin, joita esiintyy myös muodostuman sisällä. Kallioperän murroslaakso leikkaa aluetta luode-kaakko -suuntaisena. Aines on muodostuman keski- ja pintaosissa pääasiassa hiekkaa. Välikerroksina saattaa esiintyä silttiä. Vedenottamo sijaitsee Lamminjärven rannassa ja rantaimeytyksen avulla antoisuutta voidaan kohottaa. Maa-aineksenotto, tiestö ja huoltoasemat ovat mahdollisia vaaratekijöitä pohjaveden laadulle. Veikkola I vedenottamo on käytössä (ottomäärä n. 400 m 3 /vrk). Pohjavesialue on määritelty vesienhoidossa riskialueeksi, jonka kemiallinen tila on hyvä ja määrällinen tila on hyvä. Alueen pohjavedessä esiintyy pieniä määriä MTBE:ä, öljyhiilivetyjä ja kloridia, mutta pitoisuudet ovat pieniä ja laskusuunnassa. I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Pohjavesialueen ulkorajaa laajennettiin vesistöön rantaimeytymisen vuoksi. NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

7 Lapinkylä , 1-luokka Melko laaja-alainen ja hiekkavaltainen reunamuodostuma. Paksuimmat kerrostumat tavataan muodostuman keskiosissa. Vettä hyvin johtavat hiekka- ja sorakerrokset esiintyvät keskimäärin 6-11 metrin syvyydessä maan pinnasta. Muodostumassa esiintyy myös savisia välikerroksia. Muodostuman pohjoisosa on kerrostunut kalliopainanteeseen. Pohjavesialueen länsipäässä maaainestenottoalueella silmämääräisesti arvioituna maa-aines on tasalaatuista hiekkaa, kyseisellä paikalla ei ole hienorakeisia välikerroksia havaittavissa. Lapinkylän vedenottamon ja sitä ympäröivien peltojen alueella maakerrokset koostuvat pääosin savesta, siltistä ja hienosta hiekasta. Lapinkylän ottamon kohdalla on pinnassa 4 metriä savea, jonka alapuolella maa muuttuu hienohiekaksi-siltiksi. Lapinkylänjärven rannalla sijaitsevalla lähteikköalueella on maanpinnan savikerroksen paksuus n. 7-8 m. Pohjavesialueen pohjoisosassa on kalliopaljastumia, joiden rinteillä tavataan ohuita moreenikerroksia sekä hiekkaa kerrostuneena kallioiden välisiin painanteisiin. Kallionpinta laskee jyrkästi etelää kohti. Pohjavesi purkautuu valtaosaltaan muodostuman eteläpuolen lähteikköalueella, jolta vedet virtaavat leveitä ja matalia puroja ja ojia pitkin Lapinkylänjärveen. Alueen märkä maaperä ilmentää pohjaveden purkautumista tihkumalla. Savipeitteisillä alueilla esiintyy paineellista pohjavettä. Vedenottamokaivo ja jotkut alueen yksityiskaivoista sijaitsevat paineellisen pohjaveden alueella. Vuoden 1976 koepumppauksen arviona antoisuus oli m 3 /vrk. Kesän 2011 koepumppaustulosten perusteella on antoisuudeksi saatu m 3 /vrk ja että lyhytaikaisesti voitaisiin pumpata m 3 /vrk. Lapinkylän vedenottamo on käytössä (ottomäärä < 40 m 3 /vrk). I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Vols , 1-luokka Kalliopainanteisiin kerrostunut rantamuodostuma. Aines on hiekkavaltaista. Vettäjohtavat kerrokset jatkuvat Volsviken'in rannalla sijaitsevalle vedenottamolle saakka. Pohjavettä kerääntyy myös kallio- ja moreenialueiden rinteiltä pohjavesialueelle. Pohjaveden virtaussuunta on kaakkoon. Volsin vedenottamo on käytössä (ottomäärä <20 m 3 /vrk). I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Vitträsk , 1-luokka Pieni hiekkavaltainen reunamuodostuma, jonka eteläosa on silttikerroksen peittämä. Vitträskin rantaviivan tuntumassa on pieniä lähteitä. Pohjavesi purkautuu suotautumalla suoraan järveen. Aavarannan vedenottamo on käytössä (ottomäärä n. 30 m 3 /vrk). NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

8 I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Muodostumisalueen rajaus on siirretty vesistöstä kulkemaan rantaviivan mukaisesti. Hvitträsk , poistetaan luokituksesta Alue käsittää Vitträskin järveen rajoittuvia kalliokohoumia, joiden rinteillä ja alaosissa on lajittuneita, vettä johtavia maakerrostumia. Vettäjohtavat kerrokset ovat osittain silttipeitteen alla. Vitträskin järvivettä imeytyy vedenottamoon. Museovirastolla Hvitträskissä ei ole enää käytössään raakavesikaivoa. Hvitträskille tulee vesi nykyisin Luoman vesiosuuskunnalta. II-luokan pohjavesialue poistetaan luokituksesta lain 1299/2004 mukaisesti. Pohjavesialueella ei ole merkitystä kunnan vedenhankinnalle. Siikaranta , 1-luokka (pistemäinen pohjavesialue) Yksi porakaivo on käytössä (ottomäärä n m 3 /vrk). Yksityinen porakaivo, sijaintitieto ei ole julkinen (ei liitekarttaa). I-luokan pistemäinen pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Lonnobacka , 1-luokka Reunamuodostuma. Valtaosa muodostumisalueen maa-aineksesta on hienoa, hyvin lajittunutta kerroksellista soraa, jossa on hiekkavälikerroksia. Pohjavettä kerääntyy muodostumaan myös ympäröiviltä moreeni- ja kallioalueilta. Muodostuma rajautuu näihin kallio- ja moreenialueisiin sekä niiden välisiin hienoaineskerrostumiin. Muodostuman luoteislaidalla on noin 1 metrin paksuinen savikerros. Myös alueen kaakkoispuolella esiintyy hienoaineskerrostumia. Saven alla esiintyy muodostuman ydinosassa karkeaa soraa 1-2 metrin paksuisina patjoina. Savikerroksen päällä aines on hiekkavaltaista, samoin muodostuman länsireunalla. Muodostuma saattaa jatkua savipeitteisenä pohjoispuolen peltojen alla. Muodostuman poikki kulkeva kalliokynnys saattaa jakaa pohjavesivarastoa, mutta muodostuman pohjoisosa on vedensaannin kannalta kohtalainen. Kunnan ottamon pohjavettä käyttävät koulu ja päiväkoti. Ottamon ottomäärä n. 40 m 3 /vrk. I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Veikkola II , 1-luokka Pieni hiekkavaltainen reunamuodostuma kalliokohoumien välissä. Muodostuman länsiosassa on savi- ja silttikerrosten alta tavattu 7-8 metrin paksuudelta vettäjohtavia hiekka- ja sorakerroksia. Pohjavettä kerääntyy alueelle myös pohjois- ja itäpuolen kallioisilta moreenimäiltä. Pohjaveden virtaus suuntautuu eteläosassa etelään ja vedenottamon tienoilta pohjoiseen. NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

9 Kokonaisantoisuudeltaan tyydyttävä alue, joka soveltuu vedenhankintaan. Vuoden 1992 koepumppauksessa alueen jatkuvaksi hyödynnettäväksi antoisuudeksi on arvioitu noin m 3 /d. Veikkola II -vedenottamo on käytössä (ottomäärä n. 20 m 3 /vrk). I-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Luoma , poistetaan luokituksesta Alue käsittää itä-länsi -suuntaisen kallioperän laakson, joka on savikerrostumien peittämä, sekä laaksoa ympäröivän kallioalueen. Kallioalueen rinteillä tavataan silttiä ja hiekkoja sisältäviä rantakerrostumia, jotka ovat paikoin huonosti lajittuneita. Pohjaveden virtaus suuntautuu laaksoon, missä virtaus tapahtuu saven alapuolisissa vettä johtavissa kerrostumissa itään. II-luokan pohjavesialue poistetaan luokituksesta lain 1299/2004 mukaisesti. Alueella toimii Luoman vesiosuuskunta, johon liittynyt n. 30 kiinteistöä. Pohjavesialueella ei ole merkitystä kunnan vedenhankinnalle. Långvik , 2-luokka Kalliokohoumien rinteillä esiintyy moreenia tai moreenista huuhtoutuneita hiekka- ja hietakerroksia. Kallioiden väliset notkelmat ovat savipeitteisiä ja paikoin pinnasta soistuneita. Saven alapuoliset hiekka- ja moreenikerrostumat ovat epäyhtenäisiä ja paikoin melko ohuita. Vettä johtavat hiekkakerrokset jatkuvat todennäköisesti savipeitteisinä Långvikin pellolla. Pohjavettä kerääntyy ympäröiviltä kallio- ja moreenialueilta lisäten alueen arvioitua antoisuutta. Pohjavedet purkautuvat alueen läpi virtaavaan ojaan, minkä varrella sijaitsee koulun kaivo. Alueella v tehdyn koepumppauksen tulosten perusteella on arvioitu alueella muodostuvan pohjaveden määräksi normaalivuosina n. 200 m 3 /vrk. Kuivina vuosina antoisuuden arvioitiin olevan n. 150 m 3 /vrk. Tutkimuksessa todettiin alueella esiintyvän paineellista pohjavettä. Karubyn koulun kaivo on käytössä (ottomäärä n. 3 m 3 /vrk). II-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 2 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Nätikärr , 2-luokka Pieni hiekkavaltainen rantavoimien kasaama muodostuma, joka on kerrostunut kallion rinteeseen. Kerrospaksuudet ovat vähäisiä. Alueelle kerääntyy pohjavesiä luoteispuolen kalliomäkien rinteiltä. Pohjavesi purkautuu muodostuman kaakkoisreunaa pitkin kulkevaan suo-ojaan. Muodostuman lounaispää on saven peitossa, puutarhan kaivon kohdalla esiintyy soraa noin 3 metrin syvyydessä. Ei vedenottamoa. II-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 2 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

10 Masala , 2-luokka (pistemäinen pohjavesialue) Kaksi kallioporakaivoa. Ottomäärä n. 7 m 3 /vrk. Yksityisten porakaivojen sijaintitieto ei ole julkinen (ei liitekarttaa). II-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 2 lain 1299/2004 mukaisesti. Ei rajausmuutoksia. Bergstad , 2-luokka Hiekkavaltainen, kallioselänteen päälle kerrostunut muodostuma. Välikerroksina esiintyy hyvin lajittunutta soraa. Muodostuman keskiosassa esiintyy kapea linssi karkeaa soraa. Pohjavesi purkautuu alueen pohjoispuolella ojan pohjassa olevasta lähteestä ja osittain myös Slättmossenin suo-ojia pitkin etelään. Kerrospaksuudet ovat pieniä ja siksi pohjavesivarasto on vähäinen. Vähäsateisina kesinä esiintyy vedensaantivaikeuksia. Ei vedenottamoa. III-luokan pohjavesialue on muutettu luokkaan 2 lain 1299/2004 mukaisesti. Nostetaan II-luokkaan, koska syrjäisen sijaintinsa takia alueella voi olla vedenhankinnallista käyttöä tulevaisuudessa yksityistalouksien vedenhankinnassa. Pohjavesialueen vedenhankintamahdollisuudet on syytä selvittää. Taulukko 1. Kirkkonummen pohjavesialueille tehdyt muutokset Pohjavesialue Vanha luokka Uusi luokka Rajausmuutos Muutosten perustelut Kvarnby I 1 - Veikkola I 1 x Pohjavesialueen ulkorajaa laajennettiin vesistöön rantaimeytymisen vuoksi. Lapinkylä I 1 - Vols I 1 - Vitträsk I 1 x Hvitträsk I poistetaan - Muodostumisalueen rajaus on siirretty vesistöstä kulkemaan rantaviivan mukaisesti. Hvitträskissä ei ole enää käytössä raakavesikaivoa. Hvitträskille tulee vesi nykyisin Luoman vesiosuuskunnalta. Pohjavesialueella ei ole merkitystä kunnan vedenhankinnalle, joten se poistetaan luokituksesta. NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

11 Siikaranta Lonnobacka Veikkola II I 1 - I 1 - I 1 - Luoma II poistetaan - Långvik II 2 - Alueella toimii Luoman vesiosuuskunta, johon liittynyt n. 30 kiinteistöä. Pohjavesialueella ei ole merkitystä kunnan vedenhankinnalle. Nätikärr II 2 - Masala II 2 - Bergstad III 2 - Nostetaan II-luokkaan, koska syrjäisen sijaintinsa takia alueella voi olla vedenhankinnallista tarvetta tulevaisuudessa Porkkalanniemen vedenhankinnassa Ylikunnalliset pohjavesialueet ja tehdyt muutokset Tässä kappaleessa on esitelty ylikunnallisten pohjavesialueiden hydrogeologiset kuvaukset sekä tietoa alueiden vedenkäytöstä. Lisäksi on esitelty mahdolliset muutokset luokituksissa ja rajauksissa. Tiedot muutoksista on esitetty kootusti taulukossa 2. Järvikylä /Espoo, poistetaan luokituksesta Alue käsittää itä-länsi -suuntaiseen kallioperän murroslaaksoon kerrostuneen harjun, joka on osittain näkyvissä laakson pohjoisreunalla. Harju ulottuu Espoon kartanon pohjoispuolelta Isojärveen saakka lännessä. Pohjavesialue sijoittuu pieneltä osin lännessä Kirkkonummen kunnan puolelle. Hyvin vettä johtavat hiekka- ja sorakerrostumat rajoittuvat laakson pohjoisreunalle, joskin paikoitellen niitä tavataan 1-4 metrin paksuisina eteläreunallakin. Laaksoalueen keskiosissa pintaosat käsittävät savi- ja hiesukerrostumia aina 11 metriin asti, minkä jälkeen metriä hienoa hiekkaa, hiekkaa ja soraa. Vettäjohtavat kerrokset ovat todennäköisesti yhteydessä Isojärveen, josta pintavesien imeytyminen on mahdollista. Paikoin saattaa myös Mankinjoesta (mm. Lillgussin kohdalla) imeytyä vettä harjukerrostumiin. NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

12 Pohjavesialue on määritelty vesienhoidossa riskialueeksi, jonka kemiallinen tila on huono ja määrällinen tila on hyvä. Alue on huonossa kemiallisessa tilassa korkeiden kloridipitoisuuksien takia. Pohjavesialue poistetaan luokituksesta lain 1299/2004 mukaisesti, koska Järvikylän pohjavesialueelta ei ole saatavissa merkittäviä määriä pohjavettä kohtuullisin investointi ja - käyttökustannuksin vedenlaatuongelmien takia. Kolmiranta , 1-luokka (pistemäinen pohjavesialue) Alue rajoittuu pohjoisessa Kivilampeen ja muilta osin moreenikerrostumiin, jossa tavataan paikoin kallioesiintymiä ja koillisessa turvekerrostumia. Yksityisen porakaivon sijaintitieto ei ole julkinen (ei liitekarttaa). Vedenlaatu täyttää talousveden laatuvaatimukset ja -suositukset. I-luokan pistemäinen pohjavesialue on muutettu luokkaan 1 lain 1299/2004 mukaisesti. Aikoinaan toiminnassa olleet Lepolammin neljä muuta porakaivoa on poistettu käytöstä kuin myös Huolintakeskuksen porakaivo-ottamo, joten pohjavesialueesta tehdään pistemäinen pohjavesialue ilman pohjavesialuerajausta. Pohjavesialuerajaus ulottui osittain Kirkkonummen kunnan puolelle. Taulukko 2. Ylikunnallisille pohjavesialueille tehdyt muutokset Pohjavesialue Kunta Vanha luokka Uusi luokka Rajausmuutos Muutosten perustelut Järvikylä Kolmiranta Espoo I poistetaan - Espoo I 1 x Pohjavesialueelta ei ole saatavissa merkittäviä määriä pohjavettä kohtuullisin investointi ja - käyttökustannuksin vedenlaatuongelmien takia Aikoinaan toiminnassa olleet Lepolammin neljä muuta porakaivoa on poistettu käytöstä kuin myös Huolintakeskuksen porakaivo-ottamo, joten pohjavesialueesta tehdään pistemäinen pohjavesialue ilman pohjavesialuerajausta. NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

13 LIITE 2. KARTAT POHJAVESIALUEISTA NÄRINGS-, TRAFIK- OCH MILJÖCENTRALEN I NYLAND tfn Stinsgatan Helsingfors PB Helsingfors

14 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Kvarnby Uusi luokka 1, ei rajausmuutoksia 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

15 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja 0 0,25 0,5 1 Km Muutettu pohjavesialueen raja ± Kirkkonummi/ /Veikkola Uusi luokka 1, rajausmuutoksia tehty 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi

16 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen aiempi ulkoraja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Lapinkylä Uusi luokka 1, ei rajausmuutoksia 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

17 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Vols Uusi luokka 1, ei rajausmuutoksia 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

18 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Muutettu muodostumisalueen raja Muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Vitträsk Uusi luokka 1, rajausmuutoksia tehty 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

19 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus D D DPoistetaan luokituksesta Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja Kuntaraja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Luoma Kirkkonummi/ /Hvitträsk 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

20 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja Kuntaraja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Lonnobacka Uusi luokka 1, ei rajausmuutoksia 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

21 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja Kuntaraja Kirkkonummi/ /Veikkola II Uusi luokka 1, ei rajausmuutoksia ± 0 0,25 0,5 1 Km 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi

22 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Långvik Nätikärr Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Långvik Kirkkonummi/ /Nätikärr Uusi luokka 2, ei rajausmuutoksia 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

23 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja 0 0,25 0,5 1 Km Kirkkonummi/ /Bergstad Uusi luokka 2, ei rajausmuutoksia 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

24 Maanmittauslaitos Metsähallitus ELY-keskus SYKE Metsäkeskus D DPoistetaan luokituksesta Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja Kuntaraja D 0 0,25 0,5 1 Km Luoma Espoo/ /Järvikylä 1: Uudenmaan ELY ympäristö ja luonnonvarat/s.tiaskorpi ±

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella KUULUTUS VARELY/4302/2016 30.10.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Uudenkaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella KUULUTUS VARELY/1831/2018 14.6.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Siikaisten kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY 43012016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Rauman kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/767/2017 8.5.2017 Sauvon pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Sauvon kunnan pohjavesialueiden

Lisätiedot

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Naantalin kaupungin alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4158/2016 14.6.2017 Liitteet 1 kpl Naantalin pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Naantalin

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4159/2016 10.8.2017 Liitteet 1 kpl Nousiaisten kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella KUULUTUS VARELY/4160/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Paimion kaupungin alueella Paimion pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/3648/2016 13.2.2017 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden luokitukset vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia

Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia KUULUTUS VARELY/2630/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Aikolan ja Kosken pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/3648/216 13.2.217 Euran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Euran kunnan pohjavesialueiden

Lisätiedot

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen

Nähtävänä pito ja mielipiteiden esittäminen KUULUTUS VARELY/3982/2016 18.1.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Motellin pohjavesialueen kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/3793/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Maskun kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/4298/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Pyhärannan kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA

SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Selvitys KASELY/602/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS KOTKAN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty

Lisätiedot

Espoon pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset

Espoon pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset KUULUTUS UUDELY/2943/2017 10.4.2017 Espoon pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue laittaa nähtäville Espoon

Lisätiedot

Lisätietoja asiasta antavat ylitarkastaja Maria Mäkinen (puh ) sekä vesitaloussuunnittelija Elina Strandman (puh.

Lisätietoja asiasta antavat ylitarkastaja Maria Mäkinen (puh ) sekä vesitaloussuunnittelija Elina Strandman (puh. KUULUTUS VARELY/3646/216 1.2.217 Auran pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Auran kunnan pohjavesialueiden

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/423/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Sodankylän kunta Jäämerentie 1 (PL 60) 99601 Sodankylä Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Sodankylä Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa ESITYS LAPELY/190/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Utsjoen kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus

Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus POSELY/1779/2018 7.1.2019 Pohjavesialueiden kuvaukset, luokat ja rajaukset pääsijaintikunta Varkaus Luokka ja rajausmuutokset Varkauden alueella on kaksi pohjavesialuetta, joiden osalta luokitus ja rajaukset

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella KUULUTUS VARELY/536/2017 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Turun kaupungin alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä

Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Pohjavesialueet tarkistetaan ja luokitellaan uudelleen vuoden 2019 loppuun mennessä Kuntapäivä 30.10.2016 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen 30.11.2016 Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokittelu

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella KUULUTUS VARELY/4299/2016 13.11.2017 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Ruskon kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Kemiönsaaren kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset LIITE Kemiönsaaren kunnan alueella sijaitsevien pohjavesialueiden - ja rajausmuutokset Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Vesiyksikkö Hanna

Lisätiedot

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset

Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/778/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Pelkosenniemen kunta Sodankyläntie 1 98500 Pelkosenniemi Pelkosenniemen pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa ESITYS LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella KUULUTUS VARELY/544/2017 8.6.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kustavin kunnan alueella Kustavin pohjavesialueen luokkamuutos Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA

SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Selvitys KASELY/606/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS MIEHIKKÄLÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty

Lisätiedot

SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA

SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA Selvitys KASELY/605/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS VIROLAHDEN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUS- TEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2370/2017 13.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kosken Tl kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat

Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Liite 1 Pohjavesialueiden luokitus- ja rajausehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Ennen luokitustarkistusta Korsnäs on ollut pääsijaintikuntana 6 vedenhankintaa varten tärkeällä I luokan

Lisätiedot

Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat. Pohjavesialueen hydrogeologinen kuvaus sekä tiedot vedenotosta

Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat. Pohjavesialueen hydrogeologinen kuvaus sekä tiedot vedenotosta Liite 1 Pohjavesialueiden muutosehdotukset perusteluineen sekä pohjavesialuekartat Alakylä (1021801) II Vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä: 2500 m 3 /vrk Pistemäinen

Lisätiedot

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ

Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialue , SODANKYLÄ Dnro LAPELY/423/2017 Kehtomaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialue 12758209, SODANKYLÄ 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060

Lisätiedot

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella KUULUTUS VARELY/3722/216 13.11.217 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Kaarinan kaupungin alueella Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kihniön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kihniön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (8) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kihniön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueen määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja pohjavesialueiden

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kemiönsaaren kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kemiönsaaren kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2057/2018 9.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Kemiönsaaren kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia

Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia KUULUTUS VARELY/2634/2017 16.1.2019 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien Herakkaan ja Viuvalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari

Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/964/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kolarin kunta Isopalontie 2 95900 Kolari Pohjavesialueiden luokitusten muuttaminen, Kolari Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon

Lisätiedot

Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi

Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu, Kaakkois-Suomi 21.9.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Heidi Rautanen ja Pyry Mäkelä Pohjavesialueiden tarkistus ja uudelleen luokittelu Laki vesien-

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Valkeakosken kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Valkeakosken kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (7) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Valkeakosken kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta en määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi

Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/4210/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Kemijärven kaupunki Hallituskatu 4 98100 Kemijärvi Pohjavesialueiden luokitusten muutokset, Kemijärvi Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella KUULUTUS VARELY/1583/217 14.11.217 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Pöytyän kunnan alueella Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/32/07.02/2010 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Hyvinkään pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset

Hyvinkään pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset KUULUTUS UUDELY/2945/2017 10.4.2017 Hyvinkään pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue laittaa nähtäville Hyvinkään

Lisätiedot

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö 1 ympäl7stökeskus KU U L U T U S HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2061/2018 5.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Honkajoen kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset

Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Sotkamon pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain

Lisätiedot

Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS VARELY/523/2018 13.3.2018 Liitteet 1 kpl Eurajoen pohjavesialueiden luokka- ja rajausuutokset Varsinais-Suoen elinkeino-, liikenne- ja ypäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut Eurajoen alueella

Lisätiedot

Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista

Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Liite 1. Esitys 1 (6) Liitteet 4 kpl 16.11.2018 ESAELY/75/2018 Esitys Pertunmaan pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Pertunmaan kunnan alueella sijaitsevien

Lisätiedot

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI

Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys. pohjavesialueet A ja B KEMIJÄRVI Dnro LAPELY/4210/2015 Heralammen pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys pohjavesialueet 12320109 A ja 12320109 B KEMIJÄRVI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Oripään kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Oripään kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2058/2018 7.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Oripään kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Sastamalan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Sastamalan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (16) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Sastamalan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokitus lisättiin vesien ja merenhoidon

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Akaan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Akaan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten Selvitys 1 (6) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Akaan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta en määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja pohjavesialueiden

Lisätiedot

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI

Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue INARI Dnro LAPELY/3146/2015 Juurikankaan pohjavesialueen luokitteluun liittyvä selvitys Pohjavesialue 12 148 208 INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL 8060

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Virtain kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Virtain kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten Selvitys 1 (12) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Virtain kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueen määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL

Lisätiedot

Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/492/2018 Häme Luonnonvarayksikkö Heinolan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Loimaan kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Loimaan kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2628/2017 7.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Loimaan kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI

Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI Dnro LAPELY/3146/2015 Koivukumpu A, B ja C sekä Näätämö A ja B pohjavesialueiden luokitteluun liittyvä selvitys INARI 13.1.2017 LAPIN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 0295 037 000 PL

Lisätiedot

Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto

Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto POPELY/64/2018 Haapaveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää, että Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus luokittelee ja rajaa pohjavesialueet

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Liedon kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Liedon kunnan alueella KUULUTUS VARELY/3724/2016 13.11.2017 Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Liedon kunnan alueella VarsinaisSuoen elinkeino, liikenne ja ypäristökeskus (ELYkeskus) on tarkistanut

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Hämeenkyrön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Hämeenkyrön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (8) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Hämeenkyrön pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokitus lisättiin vesien ja merenhoidon

Lisätiedot

Ny klassificering av grundvattenområden. Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen

Ny klassificering av grundvattenområden. Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Ny klassificering av grundvattenområden Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Janne Toivonen Södra Österbottens NTM-central Enheten för områdesanvändning och vattentjänster 6.3.2018 Antal grundvattenområden

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa

Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa ESITYS LAPELY/191/2018 Etelä-Savo 14.2.2018 Esitys pohjavesialueiden luokitusmuutoksista Tornion kaupungissa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Someron kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Someron kunnan alueella KUULUTUS VARELY/2634/2017 13.11.2018 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutoksia Someron kunnan alueella Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa

Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/3146/2015 Etelä-Savo 13.2.2017 Inarin kunta Piiskuntie 2 99800 Ivalo Pohjavesialueiden luokitusmuutokset Inarin kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon

Lisätiedot

Utajärven pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto

Utajärven pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden hydrogeologinen kuvaus ja vedenotto POPELY/1249/2018 Utajärven pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutokset Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) edellyttää, että Pohjois-Pohjanmaan ELYkeskus luokittelee ja rajaa pohjavesialueet

Lisätiedot

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset

Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/460/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Ylitornion kunta Alkkulanraitti 55 95600 Ylitornio Ylitornion kunnan pohjavesialueiden luokitusten muutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Ikaalisten pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Ikaalisten pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (11) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Ikaalisten pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueen määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL 5 ) ja

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Ylöjärven kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Ylöjärven kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (16) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Ylöjärven kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueiden määrittäminen ja luokitus lisättiin vesien ja merenhoidon

Lisätiedot

Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista

Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Liite 1, Esitys 1 (10) Liitteet 9 kpl 8.5.2018 ESAELY/81/2018 Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Heinäveden kunnan alueella sijaitsevien

Lisätiedot

Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa

Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Pohjaveden suojelu Pohjois- Savossa Ajankohtaista 2019 9.4.2019 Pohjavesialueiden uudelleen luokittelu Luokittelu perustuu lakiin vesienhoidon järjestämisestä ja siihen liittyvään asetukseen Työ aloitettu

Lisätiedot

Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista

Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Liite 1, Esitys 1 (10) Liitteet 9 kpl 8.5.2018 ESAELY/81/2018 Esitys Heinäveden pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Etelä-Savon ELY-keskus on tarkistanut Heinäveden kunnan alueella sijaitsevien

Lisätiedot

Kemin kaupungin pohjavesialueiden luokitusten ja rajauksen muuttaminen

Kemin kaupungin pohjavesialueiden luokitusten ja rajauksen muuttaminen LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/456/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Kemin kaupunki Valtakatu 26 94100 Kemi Kemin kaupungin pohjavesialueiden luokitusten ja rajauksen muuttaminen Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta

Lisätiedot

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella

Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Mynämäen kunnan alueella KUULUTUS VARELY/3982/216 13.11.217 Liitteet 1 kpl Kuulutus koskien pohjavesialueiden kartoitusta ja luokitusta Mynääen kunnan alueella Mynääen pohjavesialueiden luokka- ja rajausuutokset Varsinais-Suoen

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Pälkäneen kunnan pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Pälkäneen kunnan pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (10) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Pälkäneen kunnan pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueen määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL

Lisätiedot

Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset

Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Pohjavesialueiden luokitukset ja rajaukset Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Hämeenlinna 29.9.2016 Öljy- ja biopolttoainealan ympäristö & turvallisuuspäivät Mitä ovat pohjavesialueet?

Lisätiedot

Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus

Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus LIITE/Kuulutus KAIELY/576/2017 Hyrynsalmen pohjavesialueiden uudelleenluokittelu ja -rajaus Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun

Lisätiedot

SELVITYS PYHTÄÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA

SELVITYS PYHTÄÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Selvitys KASELY/603/2018 Etelä-Savo 7.5.2018 SELVITYS PYHTÄÄN POHJAVESIALUEIDEN RAJAUSTEN JA LUOKITUSTEN TARKISTAMISESTA Tausta Lakiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) on lisätty

Lisätiedot

Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet

Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet Vedenottoluvat ja toteutuneet ottomäärät sekä pohjavesialueiden antoisuudet vanhempi tutkija Jari Rintala Kulutuksen ja tuotannon keskus /SYKE Valtakunnalliset Vesihuoltopäivät Jyväskylässä 10.-11.5.2017

Lisätiedot

Hanhikankaan rakennetutkimus ja virtausmallinnus

Hanhikankaan rakennetutkimus ja virtausmallinnus Hanhikankaan rakennetutkimus ja virtausmallinnus Geologi Tapio Väänänen, Geologian tutkimuskeskus, Kuopio Projektin tulosten esittely 25.4.2016 Kohde: Mikkelin pohjavesien suojelun yhteistyöryhmä Paikka:

Lisätiedot

Evijärven kunta Viskarinaukio Evijärvi. Evijärven kunnan pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset

Evijärven kunta Viskarinaukio Evijärvi. Evijärven kunnan pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Lausuntopyyntö Dnro EPOELY/1288/2017 2962017 Evijärven kunta Viskarinaukio 3 62500 Evijärvi Evijärven kunnan pohjavesialueiden rajaus- ja luokitusmuutokset Tässä kirjeessä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Alustava pohjaveden hallintaselvitys

Alustava pohjaveden hallintaselvitys Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi

Lisätiedot

Pellon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset

Pellon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset LAUSUNTOPYYNTÖ LAPELY/458/2017 Etelä-Savo 13.2.2017 Pellon kunta Kunnantie 4 95700 Pello Pellon kunnan pohjavesialueiden luokitusmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon

Lisätiedot

LAHELANPELTO II ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LAHELAN VEDENOTTAMON VEDENOTON VAIKUTUSTEN ARVIOINTI

LAHELANPELTO II ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LAHELAN VEDENOTTAMON VEDENOTON VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Tilaaja Tuusulan kunta Asiakirjatyyppi Selvitys Päivämäärä 21.3.2014 Viite 1510011399 LAHELANPELTO II ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS LAHELAN VEDENOTTAMON VEDENOTON VAIKUTUSTEN ARVIOINTI LAHELANPELTO

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/1116/2018 Häme Luonnonvarayksikkö Hämeenlinnan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

LIITE 1. Pohjavesialueiden hydrogeologia. Sisällysluettelo

LIITE 1. Pohjavesialueiden hydrogeologia. Sisällysluettelo LTE. Pohjavesialueiden hydrogeologia Sisällysluettelo. Johdanto... 2 2. Askolan pohjavesialueet... 2 Askola 0080, -luokka... 2 Vakkola 00802 A, -luokka... 3 Vakkola 00802 B, 2-luokka... 3 Hänninmäki 00804,

Lisätiedot

LAUSUNTO. Pohjavesilausunto Siikalatvan Kestilän Kokkonevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta

LAUSUNTO. Pohjavesilausunto Siikalatvan Kestilän Kokkonevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta Pöyry Finland Oy LAUSUNTO Viite Sivu 1 (5) Pohjavesilausunto Siikalatvan Kestilän Kokkonevan tuulivoimahankkeen osayleiskaavaehdotuksesta 1 POHJAVESIOLOSUHTEET Kaava-alueen lounaisosa sijoittuu Palokankaan

Lisätiedot

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.

Lisätiedot

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Närpiönjoki-kokous 23.10.2014 Mari Leminen Suunnittelija Vesihuoltoryhmä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjavesialueet Pohjavesimuodostuma

Lisätiedot

LIITE 1. Pohjavesialueiden hydrogeologia. Sisällysluettelo

LIITE 1. Pohjavesialueiden hydrogeologia. Sisällysluettelo 1 LIITE 1. Pohjavesialueiden hydrogeologia Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Askolan pohjavesialueet... 2 Askola 0101801, 1-luokka... 2 Vakkola 0101802 A, 1-luokka... 3 Vakkola 0101802 B, 2-luokka...

Lisätiedot

? ` Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

? ` Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRIST KESKUS Kutsunumero 0295 021 000 Opastinsiita 12 B 5 krs, PL 36..... _ 1 _ : _ i... l i? ` Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lausunto tq'ri1 NroJ. l. _

Lisätiedot

Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki Pohjavesityöpaja

Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki Pohjavesityöpaja Mitä uusi pohjavesialueluokitus merkitsee? Johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskus/ktk Seinäjoki 16.5.2017 Pohjavesityöpaja Asetus vesienhoidon järjestämisestä Taustaa YSL ja VMJL Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS

VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS Tilaaja YIT Rakennus Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.7.2014 Viite 1510013222 VANHA PORVOONTIE 256, VANTAA RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS RUSOKALLION POHJAVESISELVITYS Päivämäärä 2.7.2014 Laatija

Lisätiedot

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Ranuan kunnassa

Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Ranuan kunnassa ESITYS LAPELY/2761/2018 Etelä-Savo 13.2.2019 Esitys pohjavesialueiden luokitus- ja rajausmuutoksista Ranuan kunnassa Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin

Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin Veluke-tilanne ja tietojen jakaminen ELY-keskuksiin Vanhempi tutkija Jari Rintala Kulutuksen ja tuotannon keskus /SYKE Vesihuolto- ja pohjavesitapaaminen 4.-5.4 2017 Tampere 1 Veluke? Vedenottamoiden lupaseurannan

Lisätiedot

Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen

Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Pohjavesialueiden uudelleen luokittaminen Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Ylitarkastaja Heikki Kovalainen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Heikki Kovalainen 16.11.2016 1 Työhistoriani

Lisätiedot

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kangasalan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta

Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kangasalan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Selvitys 1 (9) Selvitys, pääsijaintikunnaltaan Kangasalan kaupungin pohjavesialueiden rajausten ja luokitusten tarkistamisesta Tausta Pohjavesialueen määritelmä sisällytettiin ympäristönsuojelulakiin (YSL

Lisätiedot