JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN"

Transkriptio

1 JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE JA KAUPPAKADUN MUUTTAMINEN PIHAKADUKSI VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN Liikenne ja maankäyttö 2015 Timo Vuoriainen, Jyväskylän kaupunki Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN KEHITYSHANKE

2 KESKUSTAN KEHITTÄMISEN 1. VAIHE Kauppakadun muutos kävelykaduksi Aikanaan uutta oli sulanapitojärjestelmä, näkövammaisten raidat ja valaistus kokoavana elementtinä Kävelykatu täytti nyt syksyllä 20 vuotta 1970-luku 2000-luku KESKUSTAN KEHITTÄMISEN 2. VAIHE Ilmapiirikartta Maanalaisen huollon periaatteet, keskitetyt huoltopihat Pyöräpysäköinnin periaatteet Liikekeskustan liikennesuunnitelma Kaupunkikuvallinen ohjaus

3 KESKUSTA KEHITTYI 2000-LUVUN ALUSSA Matkakeskus Suomen ensimmäinen, juna- ja bussiliikenteen yhdistäminen, keskustassa Paikallisliikennekeskus ydinkeskustassa, ei henkilöautoliikennettä, matkustajaa, terminaali, ajantasainen opastus Väinönkadun muutos kävelypainotteiseksi kaduksi joukkoliikenne pois kävelykatua risteävältä Väinönkadulta Asemakadun muuttaminen kävelypainotteiseksi kaduksi Kortteli 9 Tori Lyseon kortteli Kauppakatu Tavoitteet: 1. Keskustan vetovoima erikoiskaupan alueena elpyy 2. Keskustan asema ajanvieton, tapahtumien ja oleskelun keskuksena on ylivoimainen Väinönkatu Pysäköinti Täydennysrakentaminen Jyväskylän kaupunkikeskustavisio 2030 Toiminnan kehittäminen Tapahtumat Kokeilut Taustaaineistot Selvitykset 3

4 Keskustakehittämisen hankkeistaminen Keskustan kehittäminen on kaupungin strateginen hanke, yksi neljästä kaupunkikehitysalustasta (Kangas, Hippos, sairaalanmäki). Osatavoite: Keskustassa käynnistyy 3 kaupallista rakennushanketta seuraavan 5 vuoden aikana 5 asumisen täydennysrakentamisen kohdetta seuraavan 5 vuoden aikana Kulttuurin ja ajanvieton osatavoite: Tapahtumajärjestäminen on helppoa ja houkuttelevaa Kaupunki markkinoi ja hankkii kaupunkiin tapahtumia KESKUSTAN KEHITTÄMISEN 3. VAIHE Keskustan liikennesuunnitelma 2012 katuverkon ja katuhierarkian tarkentaminen, liikenteen rauhoittaminen keskustassa, kävelykeskustan laajentaminen Pyöräilyn edistämisohjelma 2015 pyöräbaanat, kulkumuotojen erottelu, opastus Keskustan henkilöautojen pysäköintistrategia 2015 pysäköintipaikkojen kokonaismäärän hillitseminen pysäköinnin hinnoittelu, nykyisten pysäköintipaikkojen tehokkaampi käyttö asiakaskokemus ja p-laitosten brändääminen

5 TAPAHTUMAKAUPUNKI Tapahtumien järjestäminen tehdään helpoksi ja houkuttelevaksi mm. lupaprosessi, tietojen löytäminen, tapahtumapaikkojen kuvaus Hyödynnetään erinomaiset olosuhteet (keskusta, satama, Lutakko) Kauppakadun muuttaminen pihakaduksi väliaikaisin järjestelyin

6 Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan kehittämishankkeen osaprojekti Kaupunginhallituksen vuonna 2012 tekemä päätös kehittää Kauppakatua kävelypainotteisena katuna Kilpisenkadun ja Vaasankadun välillä Tavoitteena lisätä keskustan elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä sekä vaikuttaa kulkutapajakaumaan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita parantamalla Toteutus aluksi väliaikaisilla järjestelyillä Tärkeänä tekijänä hankkeessa on vuorovaikutus ja kadun kehittäminen yhteistyössä asukkaiden ja yrittäjien kanssa Kauppakadun pihakatuun liittyy tutkimus, jossa selvitetään katutilan käyttötarkoituksen muutosprosessin onnistuminen kipupisteineen Kauppakatu ennen pihakatua Leveä kaksisuuntainen katu, jonka varsilla maksullista pysäköintiä Molemmin puolin korotetut jalkakäytävät Katutilasta suurin osa varattu autoille Nopeusrajoitus 30 km/h Pyöräily ajoradalla Risteävä Cygnaeuksenkatu vilkas auto- ja joukkoliikennereitti Kauppakatu on merkittävä kävely- ja pyöräilyreitti esim. ydinkeskustan ja yliopiston välillä Kadun rakennuksissa on kivijalkaliikkeitä, mm. ruokakauppa, kampaamoita, ravintoloita, pieniä erikoisliikkeitä

7 Liikennevirasto Pihakadun toteutuksessa liikkeelle väliaikaisin järjestelyin Kauppakatu kolmen korttelin matkalta ja osa Kilpisenkatua muutettiin pihakaduksi huhtikuussa 2015 Jalankulku- ja ajoneuvoliikenteelle yhteisesti tarkoitettu katu Puoli kilometriä pihakatua toimii kävelykadun jatkeena Muutos toteutettiin ensimmäisessä vaiheessa väliaikaisin, kevein rakentein Hanketta viedään kokeellisesti eteenpäin ja tutkimusten sekä kerätyn palautteen perusteella suunnitellaan pihakadun tulevia rakenteita Jyväskylän kaupunki

8 Liikennevirasto Toivottu vai ei-toivottu pihakatu? Kaupunkilais- ja yrittäjäkyselyiden tuloksia Kaupunkilaisten suhtautuminen pihakatuun ennen katumuutosta 4 % myönteinen Yrittäjien suhtautuminen pihakatuun ennen katumuutosta 4 % myönteinen 14 % 12 % 70 % ei myönteinen eikä 36 % 24 % 36 % ei myönteinen eikä Vastaajia = 525 Pihakadun yrittäjien vastausprosentti 32 % (25/77) Kaupunkilaisten suhtautuminen pihakatuun jälkeen katumuutoksen 3 % Vastaajia = % 0 % 75 % myönteinen ei myönteinen eikä Yrittäjien suhtautuminen pihakatuun jälkeen katumuutoksen 56 % 28 % 16 % myönteinen ei myönteinen eikä Vastausprosentti 32 % Pienilläkin toimenpiteillä on vaikutusta 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Pihakadun vaikutus kävely- ja pyöräilyolosuhteisiin kaupunkilaisten kokemana kävelyolosuhteet pyöräilyolosuhteet heikentyneet ei parantuneet eikä heikentyneet parantuneet Vastaajia = % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Pihakatumuutoksen vaikutus vastaajien liikkumismääriin Kauppakadulla verrattuna tilanteeseen ennen pihakatua vähentänyt ei muutosta lisännyt Vastaajia =

9 Pihakadun vaikutus liikkeiden saavutettavuuteen eroja kaupunkilaisten ja yrittäjien kokemuksissa Liikkeiden saavutettavuus kaupunkilaisten kokemana Liikkeiden saavutettavuus yrittäjien kokemana 100 % 100 % 90 % 90 % 80 % 80 % 70 % 70 % 60 % 50 % 40 % heikentynyt 60 % 50 % 40 % heikentynyt 30 % 20 % ei parantunut eikä heikentynyt 30 % 20 % ei parantunut eikä heikentynyt 10 % parantunut 10 % parantunut 0 % 0 % Vastaajia = 525 Vastausprosentti 32 % Asiointi pihakadulla Pihakadun vaikutus kaupunkilaisten asiointimäärään Kauppakadulla 0 % Yrittäjien kokemus pihakadun vaikutuksesta kesän 2015 asiakasmääriin verrattuna vastaavaan kesään ennen muutosta 15 % 54 % 31 % lisännyt ei muutosta vähentänyt 12 % 12 % 20 % 56 % positiivinen ei vaikutusta negatiivinen Vastausprosentti 32 % Vastaajia = 525 Yrittäjien kokemus pihakadun vaikutuksesta kesän 2015 liikevaihtoon verrattuna vastaavaan kesään ennen muutosta 8 % 24 % 24 % 44 % positiivinen ei vaikutusta negatiivinen Vastausprosentti 32 %

10 Pihakadun vaikutus keskustan viihtyisyyteen Pihakadun vaikutus keskustan viihtyisyyteen kaupunkilaisten kokemana 13 % 12 % 1 % 74 % parantanut ei parantanut eikä heikentänyt heikentänyt Vastaajia = 525 Viihtyisyyttä eniten lisänneitä tekijöitä: Istutukset Kalusteet Ajonopeuksien alentuminen Yritysten levittäytyminen katutilaan Havainnointitutkimus pihakadulla oleskelusta ti & ke klo 10.30, 11.30, 12.30, 14.30, 16.30, 18.30, & mies nainen lapsi seisominen istuminen penkillä istuminen muualla istuminen kahvilan/kioskin terassilla istuminen ravintolan terassilla työtehtävä aktiviteetti ti havaintoa Jyväskylän kaupunki ke havaintoa Jyväskylän kaupunki 10

11 Liikennelaskennat Poikkileikkauslaskenta keskimmäisessä korttelissa, IHT ke to ke ti Moottoriajoneuvot Pyöräilijät Kävelijät ti to Kulkutapajakauma keskimmäisessä korttelissa, IHT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kävely Pyöräily Moottoriajoneuvot Kävely kaikissa laskennoissa yleisin kulkutapa, pyöräily vahva kakkonen hyvät edellytykset pihakadulle Pysäköinnistä tietoa tutkimuksella Kauppakadun pysäköintipaikkoja vähennettiin autoilta: 85 ap 40 ap Pyöräpysäköintipaikkoja järjesteltiin uudelleen ja määrää lisättiin: 178 pp 193 pp Pihakadun autojen ja pyörien pysäköintitilannetta selvitettiin pysäköintitutkimuksella ke ja to klo 7-21 Partiomenetelmä, havaintokierrosten väli 30 min Pysäköintitutkimuksen tulokset autopaikkojen osalta Keskimääräinen käyttöaste Keskimääräinen pysäköintiaika Keskimääräinen kierto eli vaihtuvuus Ke % 1,1 h 6,0 19 To % 1,3 h 6,4 23 Keskimääräinen kertymä Alle 30 minuutin pysäköintiä tapahtuu jonkin verran, mikä ei näy tutkimuksessa Väärinpysäköintiä muuttuneista järjestelyistä johtuen tapahtuu edelleen jonkin verran, vaikka vieressä olisi vapaa pysäköintipaikka

12 Onko yrittäjien huoli pysäköintipaikkojen vähentymisen vaikutuksista turha? 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Keskimääräinen autopaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla ke % 44% 56% 40% 38% klo 7-9 klo 9-12 klo klo klo klo % 90% 80% 70% 65% 64% 60% 57% 51% 50% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Keskimääräinen autopaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla to klo 7-9 klo 9-12 klo klo klo klo Pyöräpysäköinti 140% 120% Keskimääräinen pyöräpaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla ke % 120% Keskimääräinen pyöräpaikkojen käyttöaste kortteleittain pihakadulla to % 80% 60% 40% 47% 57% 33% 46% 84% klo 7-9 klo 9-12 klo klo % 80% 60% 40% 68% 89% 64% 58% 80% klo 7-9 klo 9-12 klo klo % 0% klo klo % 0% klo klo

13 Muutos tapahtuu hitaasti Kävelijöiden levittäytyminen katutilaan Noin 50 % vastaajista kokee ajoradalla liikkumisen turvalliseksi kävellen ja pyörällä Kaikki eivät koe ajoradalla liikkumista kuitenkaan tarpeelliseksi: jalkakäytävällekin mahtuu en halua häiritä autoliikennettä vanhasta tottumuksesta kuljen jalkakäytävällä Kadun ulkoasun vaikutus Kertoo käyttäjille kuinka liikkua Liikennekulttuurin muutos Yhteisen tilan -periaate perustuu toisten huomioimiseen Lähes 50 % vastaajista kokee kävelyn ja pyöräilyn liikenneturvallisuuden parantuneen Kauppakadulla Moottoriajoneuvot ja suuret ajonopeudet turvattomuutta eniten aiheuttavia tekijöitä kävelijöille ja pyöräilijöille Autoilijat kokevat muiden liikkujien käyttäytymisen vaikeasti ennakoitavaksi Kokemusten perusteella jatkosuunnittelua 70 % vastaajista kokee kokeiluperiaatteen hyväksi Järjestelyjen selkeyttä kaivataan Lisää vihreyttä ja oleskelupaikkoja Kokeilukulttuuri ja väliaikaiset järjestelyt mahdollistavat nopeat muutokset Tiedottaminen tärkeää Esimerkiksi yrittäjille ei ollut täysin selvää, mitä pihakatu mahdollistaa heille Kävelykadun alkuaikoina oli vastustusta, mutta myöhemmin se osoittautui hyväksi

Pihakatuhanke keskustassa

Pihakatuhanke keskustassa Pihakatuhanke keskustassa Kuva: Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen liikennefoorumi 26.1.2016 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 26.1.2016 Saara Aavajoki 1 Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan

Lisätiedot

Tutkimus kävelykeskustan laajentamiseksi väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä

Tutkimus kävelykeskustan laajentamiseksi väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä Tutkimus kävelykeskustan laajentamiseksi väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä Kuva: Jyväskylän kaupunki Kävelyn ja pyöräilyn T&K-hankkeiden tuloksia -webinaari 9.12.2015 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,

Lisätiedot

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Perusraportti Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Kysely toteutettiin Webropol kyselytyökalun avulla ajanjaksolla15.8.-1.9.2016. Vastaajia oli 311. 1. Vastaajan sukupuoli 2. Vastaajan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN MUUTOKSET JA STRATEGINEN SUUNNITELMA

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN MUUTOKSET JA STRATEGINEN SUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN MUUTOKSET JA STRATEGINEN SUUNNITELMA Leila Strömberg Kaupunginarkkitehti Jyväskylän kaupunki KUNTATEKNIIKAN PÄIVÄT 12.5.2017 17.5.2017 2 Jyväskylä kasvaa: väestönkasvu pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Keskustafoorumi. Mitä Jyväskylän keskustan kehittämishanke tarkoittaa?

Keskustafoorumi. Mitä Jyväskylän keskustan kehittämishanke tarkoittaa? Keskustafoorumi Mitä Jyväskylän keskustan kehittämishanke tarkoittaa? Hankejohtaja Anne Sandelin ja projektipäällikkö Pirkko Flinkman, Jyväskylän kaupunki Rohkeasti aikaansa edellä kaupunkistrategia 2015

Lisätiedot

Kauppakadun pihakatumuutos

Kauppakadun pihakatumuutos Jyväskylän kaupunki Kauppakadun pihakatumuutos Kaupunkilaiskyselyn tulokset Saara Aavajoki FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 13.10.2015 Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille Kyselyn tarkoituksena

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA 21.8.2012

JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA 21.8.2012 JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA 21.8.2012 Pyöräilyseminaari 9.5.2014 ESITYKSEN SISÄLTÖ Liikennesuunnitelman päätavoitteet ja esimerkkejä liikenneratkaisuista ja muutosten perusteita. TAVOITTEISTA

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 112 V Kaj / Valtuutettu Emma Karin aloite Vaasankadun muuttamisesta kävely- tai pihakaduksi HEL 2012-011875 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-

Lisätiedot

ISOKATU SELVITYS

ISOKATU SELVITYS ISOKATU SELVITYS 2016 TAUSTAA 1996 ydinkeskustaa kehitettiin kävelyaluepainotteisesti. Isokatu oli rakennettu, kunnostettu korkeatasoisesti osa-aikaiseksi kävelykaduksi Tehtaankadun Torikadun välillä.

Lisätiedot

MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset

MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset Vastaajien ikä- ja asuinpaikka Jyväskylän ulkopuolella % 6 % Asutko? 21 % Jyväskylän ydinkeskustassa 276 vastaajaa Ikäsi 42 % yli 66-vuotias 8 % 31 % 56-65-vuotias 12 %

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT; ESIMERKKIRATKAISUJA DI Tiina Sainio 23.5.2017 Peruskoulun liikenneturvallisuuspäivä, Turku AGENDA Miksi järjestelyihin tulee panostaa Yleiset ongelmat koulujen

Lisätiedot

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta

Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta Pyöräilyä ja kävelyä kaavoihin kangistumatta 8.12.2010, Oulu Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne -seminaari Pasi Metsäpuro Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos Liikennesuunnittelun

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma Tekninen lautakunta 14 01.03.2017 Tekninen lautakunta 22 05.04.2017 Kauppakatu-Torikatu yleissuunnitelma TELA 01.03.2017 14 Äänekosken keskustaan on laadittu yleissuunnitelma, joka palvelee jatkosuunnittelua

Lisätiedot

Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena

Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena Pyörätieverkko tiivistyvän maankäytön tukena Liikenne ja maankäyttö Helsinki 8.11.2015 Niko Palo, Helsingin kaupunki Haaste: Myös uusien helsinkiläisten myötä liikkuminen kehittyy tavoitteen mukaiseen

Lisätiedot

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä

Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä Timo Seimelä Tieliikennelain uudistus Tampereen näkökulmasta Liikenneinsinööri Timo Seimelä 1 15.9.2016 Timo Seimelä 2 Kehittämistoiveita tieliikennelakiin Pysäköinti Kameravalvonta Pyöräilyn edistäminen Raitiotie

Lisätiedot

LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 2014/04/23

LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 2014/04/23 LAHDEN KESKUSTAN YS OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 1 ASIALISTA 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen Puheenjohtajan ja sihteerin valinta 2. Keskustan yleissuunnitelma Toimeksiannon taustaa Tavoitteet suunnittelulle

Lisätiedot

TURUN UUSI KAUPPATORI. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell

TURUN UUSI KAUPPATORI. Kaupunginjohtaja Aleksi Randell TURUN UUSI KAUPPATORI Kaupunginjohtaja Aleksi Randell Turun tori 1920. Turun tori 2016. AIKA MENNÄ? AIKA TEHDÄ JOTAIN? Paikat, joihin on panostettu ovat nyt Turun ylpeys. Kauppatori ympäristöineen on palautettava

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ PERUSTIETOJA KYSELYSTÄ Kysely oli auki 27.2.-16.3.2015 Kyselyyn tuli 519 vastausta Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä, vastausmahdollisuus

Lisätiedot

YLEISÖTILAISUUS KLO 17-18: JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

YLEISÖTILAISUUS KLO 17-18: JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS KLO 17-18:45 TILAISUUDEN OHJELMA 17:00 17:1010 Tilaisuuden i avaus Timo Vuoriainen, Jyväskylän kaupunki 17:10 18:00 Yleissuunnitelman esittely Jouni Lehtomaa/Lauri

Lisätiedot

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennetilanne, jossa nykyisiä liikennevirtoja on korotettu kauttaaltaan 20 % ja uusien pysäköintilaitosten käyttö

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Meidän keskusta KESKUSTAN KAUPUNKIRAKENTEEN STRATEGINEN SUUNNITELMA

Meidän keskusta KESKUSTAN KAUPUNKIRAKENTEEN STRATEGINEN SUUNNITELMA 7..07 Täydentyvä Vihreä ja viihtyisä Elävä ja sujuva Kaunis ja laadukas Arvokas TEEMAKARTAT Strategisen suunnitelman tarkoitus Keskustan kaupunkirakenteen strateginen suunnitelma on Jyväskylän ydinkeskustaa

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset

Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma. LIITE II Asukastyöpajan tulokset Oriveden kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma LIITE II Asukastyöpajan tulokset Työpaja asukkaille Työpaja pidettiin 10.11. klo 17.30-19.00 Työpajaan osallistui 17 henkilöä Työpajan tavoitteet Saada orivesiläiset

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen sairaanhoitopiirin työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 13.11.2014 Työmatkojen kulkutapajakauma, keskussairaala 0 % 8 % Auto, yksin Auto, kimppakyyti

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 1

LIIKKUMISEN OHJAUS 1 LIIKKUMISEN OHJAUS 1 Liikkumisen ohjaus Mobility Management Liikkumisen ohjaus (engl. Mobility Management) on kestävän liikkumisen edistämistä erilaisin kannustavin toimenpitein kuten neuvonnalla, markkinoinnilla,

Lisätiedot

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Maiju Lintusaari Tero Rahkonen 8.10.2015 Sito Parhaan ympäristön tekijät Suunnittelualue Vaasa ja pyöräily 3 Keskustan saavutettavuus pyörällä 4

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hyväksyä Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaohjeet (aasia) HEL 2015-010558 T 08 01 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT

KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT KOULUJEN TURVALLISET SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT DI Tiina Sainio 9.11.2017 Lapin ELY-keskuksen liikenneturvallisuusfoorumi, Rovaniemi AGENDA Yleiset ongelmat koulujen liikennejärjestelyissä Turvallisten

Lisätiedot

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan pysäköintiselvityksestä 2006 Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Syyskuu 2006 14 Kuva 2. Maksimikäyttöasteet. Lohjan keskustan pysäköintiselvitys Lohjan keskustan pysäköintiselvitys

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen

Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Kävelyn ja pyöräilyn hyvät ja turvalliset käytännöt tanskalaisten toimintatapojen ja ratkaisujen soveltaminen Suomeen Matkaohjelma, Kööpenhamina- Odensen 1.6.2015 Vierailu Kööpenhaminan kaupungilla. Esityksiä

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

Tammelan liikenneverkkosuunnitelma

Tammelan liikenneverkkosuunnitelma Tammelan liikenneverkkosuunnitelma 2.2.2017 Sito Oy / Tenho Aarnikko Sito Parhaan ympäristön tekijät Tammelan liikenneverkkosuunnitelma Työn tavoitteet 1. Suunnitella Tammelan liikenneverkko huomioiden

Lisätiedot

Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä

Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Strategiasta reunakiviin pyöräilyn edistämien Helsingissä Reetta Keisanen 6.3.2015 Helsingin strategisina tavoitteina Edistää kestävää liikkumista lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta

Lisätiedot

pyöräilyn y ja kävelyn edistämisessä Kalle Vaismaa tutkija, projektipäällikkö TTY

pyöräilyn y ja kävelyn edistämisessä Kalle Vaismaa tutkija, projektipäällikkö TTY Euroopan parhaat käytännöt pyöräilyn y ja kävelyn edistämisessä Kalle Vaismaa tutkija, projektipäällikkö TTY 1. Palapeli Khti Kohti kk kokonaiskuvaa ik Paras pyöräilysuunnitelma on autoilusuunnitelma.

Lisätiedot

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU Hyvää päivää / iltaa. Olen Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta 18-74 vuotta täyttäneiden Helsinkiläisten suhtautumisesta kaupungin liikenneolosuhteisiin. Voinko esittää Teille muutamia kysymyksiä? Tämä

Lisätiedot

Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle

Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle Liikennesuunnitteluperiaatteet pyöräilyverkolle Pyöräilyverkko ja toiminnallinen luokitus Pyöräilyväylätyyppien vaihtoehdot Jalankulun ja pyöräilyn erottelutavat Pyöräilyväylien mitoitus Pyöräilyverkon

Lisätiedot

Turun ydinkaupunkiseudun liikenneympäristökysely tuloskooste

Turun ydinkaupunkiseudun liikenneympäristökysely tuloskooste Turun ydinkaupunkiseudun liikenneympäristökysely 2017 -tuloskooste 1 Liikenneympäristön kehittäminen asukkaiden näkökulmasta Tulosfoorumi 9.11.2017 Kyselyn tavoitteet ja tausta Verkkokyselyn (20.3. 30.4.2017)

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011 KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE Kirjekysely ja verkkokysely 2011 Kesä 2011 JOHDANTO Tässä raportissa on tulokset helsinkiläisille kohdistetusta kyselytutkimuksesta, jonka katu-

Lisätiedot

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan

Lisätiedot

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä

Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä 28.3.2017 / TPi, TPe Selvitys liikennejärjestelyvaihtoehdoista ja pysäköinnistä Tutkitut liikennejärjestelyvaihtoehdot Puustellinkallion kaavoituksen aikana on tutkittu erilaisia liikennejärjestelyitä

Lisätiedot

RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS kiekko vai kolikko?

RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS kiekko vai kolikko? RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS 2016 - kiekko vai kolikko? RANTAKATU muuttui maksulliseksi kesällä 2015 TAUSTAA Rantakatu 1999 Keskustan vahvoista pääkauppakaduista Rantakatu on leveä ja yksisuuntainen.

Lisätiedot

Keskustan kehittäminen

Keskustan kehittäminen Keskustan kehittäminen Tavoitteet 25.3.2014 Ohjausryhmän työpaja 25.3.2014 Käsitellyt teemat 1. Asuminen 2. Liikenne 3. Palvelut ja työpaikat Ohjausryhmä = - Kaupunginjohto - Luottamushenkilöiden edustus

Lisätiedot

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista 1. Vastaajan sukupuoli 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 220 240 260 280 300 320 340 Mies Nainen 2. Vastaajan asuinalue 0 10 20 30 40 50 60 70

Lisätiedot

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B FCG Planeko Oy LIITE 4 PELKOSENNIEMEN KUNTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Liikenneselvitys 25.3.2009 0545-D1019 FCG Planeko Oy Liikenne LIITE 4 1(5) Pelkosenniemi Pyhätunturin asemakaava, Osa-alue

Lisätiedot

Miten kuljemme töihin? Jyväskylän kaupungin henkilökunnan työmatkaliikenne Kartoituksen tulokset

Miten kuljemme töihin? Jyväskylän kaupungin henkilökunnan työmatkaliikenne Kartoituksen tulokset Miten kuljemme töihin? Jyväskylän kaupungin henkilökunnan työmatkaliikenne Kartoituksen tulokset 6.4.2017 Ville Voltti 6.4.2017 Tutkimuksen perustiedot Tutkimusviikko ma 13.3.- pe 17.3.2017 (kysely auki

Lisätiedot

Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot

Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot Reetta Keisanen Pyöräilykoordinaattori @keisasenreetta Puh 09 310 37017 pyöräliikenne.fi Pyöräliikenteen seuranta ja avoimet aineistot 26.5.2016 Kaupungin strategia Edistää kävelyn, pyöräliikenteen ja

Lisätiedot

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki

Citylogistiikka. Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Citylogistiikka Stella Aaltonen hankepäällikkö CIVITAS ECCENTRIC Turun kaupunki Turun seudun liikennejärjestelmätyö Suunnittelua ohjaavat linjaukset Suunnittelua ohjaava linjaus: Tie ja katuverkon Priorisoidaan

Lisätiedot

Kauppamatkat kävellen ja pyöräillen

Kauppamatkat kävellen ja pyöräillen Kauppamatkat kävellen ja pyöräillen Sara Lukkarinen, Motiva Oy Arkiliikunnan olosuhdeseminaari 6.11.2014 OSTOS- JA ASIOINTIMATKAT Reilu kolmannes suomalaisten matkoista on ostos- ja asiointimatkoja, niistä

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat

Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat RIL VLL 25.9.2015 Helsingin liikennesuunnittelun kehittyminen ja siihen liittyvät ideologiat Yleisasemakaavan 1954 liikenneverkot 25.9.2014 Matti Kivelä 25.9.2014 Matti Kivelä 3 Helsingin kehittyminen

Lisätiedot

HE 48/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia.

HE 48/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. HE 48/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Jalkakäytävän ja pientareen määritelmää

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006 Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006 Lohjan keskustan kaupallinen selvitys 2006 KESKUSTAN KAUPALLISEN RAKENTEEN KEHITTÄMINEN Lohja 11.09.2006 LOHJAN KAUPUNKI TUOMAS SANTASALO

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 30.5.2017 Tiina Sainio ESITYKSEN SISÄLTÖ Miksi tämä aihe? Tutkimuskysymykset

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset 2 Liikenne kasvavassa kaupungissa Helsinki kasvaa, liikenne lisääntyy Helsinki ja Helsingin seutu kasvavat voimakkaasti. Helsingin väkiluvun

Lisätiedot

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS

AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Naantalin kaupunki AIRISMAAN-AASLAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS Liikenneselvitys 3.9.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Liikenneselvitys I 3.9.2010 SISÄLLYSLUETTELO 1 NYKYTILANNE...

Lisätiedot

JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN. KEHTO-foorumi Joensuu Jarmo Tihmala

JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN. KEHTO-foorumi Joensuu Jarmo Tihmala JOENSUUN KESKUSTAN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN KEHITTÄMINEN KEHTO-foorumi Joensuu 10.11.2017 Jarmo Tihmala JOENSUU 1848 1954 JOENSUU 2009 JOENSUU 1954 2009 TAVOITEVERKKO 45 VUODEN TAKAA 10.11.2017 PYÖRÄILYN

Lisätiedot

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012

Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille. Liikenteen kysymyksiä, Joensuu. Ari Varonen 23.11.2012 Kasvusopimus / MAL-työpaja viisikkokaupungeille Liikenteen kysymyksiä, Joensuu Ari Varonen 23.11.2012 Joensuun seutu Joensuun seudun ljs valmistui v. 2007, jonka perusteella on tehty aiesopimus vuosille

Lisätiedot

KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA SUUNNITTELUALUE JA TAUSTAA Liikennesuunnitelma palvelee yleistä keskustasuunnittelua ja kaavoitusta. Se mahdollistaa kiinteistökehittämisen pidemmällä aikajänteellä, yhteistyössä kiinteistönomistajien

Lisätiedot

ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea

ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea ELY-keskuksen työmatkaliikkuminen: Suutarin lapsen kengillä kelpaa nyt kulkea Viisaan liikkumisen verkosto 11.5.2017 Koho Reino 9.05.2017 Mitä saimme aikaan: Väline Asenne CO2 2 Koho Reino Miksi onnistuimme?

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN ELINVOIMALASKENNAN TULOKSET Martti Wilhelms TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN ELINVOIMALASKENNAN TULOKSET Martti Wilhelms TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN ELINVOIMALASKENNAN TULOKSET 2017 Martti Wilhelms 23.5.2017 TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy ALLin menetelmä elinvoiman mittaamiseen ja seurantaan ALLin elinvoimalaskenta on kaupallinen

Lisätiedot

Kouvolan ydinkeskustan liikenneverkon ja pysäköinnin kehityssuunnitelma 2030 Nykytilanteen tarkastelu. Trafix Oy

Kouvolan ydinkeskustan liikenneverkon ja pysäköinnin kehityssuunnitelma 2030 Nykytilanteen tarkastelu. Trafix Oy Kouvolan ydinkeskustan liikenneverkon ja pysäköinnin kehityssuunnitelma 2030 Nykytilanteen tarkastelu Trafix Oy 15.8.2016 Pysäköinti (autot) Pysäköintialueet ja paikkamäärät Pysäköintityyppi ja periaate

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

Kävelykeskustan laajentaminen väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä

Kävelykeskustan laajentaminen väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 23/2016 Saara Aavajoki Kävelykeskustan laajentaminen väliaikaisin järjestelyin Jyväskylässä Saara Aavajoki Kävelykeskustan laajentaminen väliaikaisin järjestelyin

Lisätiedot

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Keski-Karjalan viisaan liikkumisen suunnitelma Kitee, ja Tohmajärvi KÄVELY JA PYÖRÄILY Yleistä Kuntien keskustaajamissa on verrattain kattava jalankulun ja pyöräilyn verkko. Jalankulku- ja pyöräilyväylät

Lisätiedot

KESKUSTAN LIIKENNE- SUUNNITELMA

KESKUSTAN LIIKENNE- SUUNNITELMA KESKUSTAN LIIKENNE- SUUNNITELMA TAMMIKUU 2013 Sisällysluettelo Esipuhe... 3 1. Tehtävän kuvaus... 4 2. Nykytilanne... 5 2.1 Liikenneverkko... 5 2.2 Keskustan ajoreitit ja liikennemäärät... 6 2.3 Liikenneturvallisuus...

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys

Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Liikkumisen ohjaus väylähankkeessa -selvitys Case Turun kehätien kehittämisselvitys Kaisa Mäkinen Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät 2 Tausta Liikkumisen ohjaus tarkoittaa viisaan liikkumisen edistämistä

Lisätiedot

Strateginen toimenpideohjelma

Strateginen toimenpideohjelma Strateginen toimenpideohjelma 2014-2018 Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa Hämeenlinnan kaupunkikeskustan kaupallista vetovoimaa, lisätä elämää ja asiakaskäyntejä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus

Jyväskylän seudun liikennetutkimus. Jyväskylän seudun liikennetutkimus Jyväskylän seudun Jyväskylän seudun A Henkilöhaastattelut noin 7 200 asukkaan otanta yli 14-vuotiaat Jyväskylän seudulla asuvat matkapäiväkirjatutkimus, jolla selvitetään asukkaiden liikkumistottumuksia

Lisätiedot

Kohdekaupunkien kaavio

Kohdekaupunkien kaavio Kohdekaupunkien kaavio Oheinen kuva on kohdekaupunkien, Jyväskylän, Kuopion, Lahden ja Oulun mittasuhteisiin sovitettu peruskaavio. Se osoittaa kaupunkijärjestelmien alueiden laajuuksia, ulottuvuuksia

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA

JYVÄSKYLÄN KESKUSTAN LIIKENNESUUNNITELMA Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry LAUSUNTO Yliopistonkatu 18 D 67 40100 Jyväskylä 041 544 2195 jyps@jyps.info www.jyps.info 10.4.2012 Markku Kemiläinen kaupungininsinööri Jyväskylän kaupunki JYVÄSKYLÄN

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla?

Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla? Matkustustottumukset Lahden seudulla - kävellen, pyöräillen vai autolla? Päijät-Hämeen liikenteen tulevaisuus 15.11.2110 erikoistutkija Hanna Kalenoja Tampereen teknillinen yliopisto A Henkilöhaastattelut

Lisätiedot

Pyöräpysäköintipalvelut. Kristiina Kartimo, liikenneinsinööri Lahden kaupunki

Pyöräpysäköintipalvelut. Kristiina Kartimo, liikenneinsinööri Lahden kaupunki Pyöräpysäköintipalvelut Kristiina Kartimo, liikenneinsinööri Lahden kaupunki Kohdekaupunki: Lahti Etsitään ratkaisuja pyörien säilytysturvallisuuden parantamiseen Pyörien säilytysturvallisuuden parantaminen

Lisätiedot

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset

Lisätiedot

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä Kauppakadun rakennussuunnittelu Kemi Ohjausryhmä 25.11.2015 Suunnittelutilanne Aikataulu: rakennussuunnitelma valmis 28.2.2016 Tarkennettu suunnitelmia edellisen kokouksen perusteella Valmiusaste 30 %,

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUS. Pihakatuohje (Hyväksytty osastokokouksessa 9.9.2011) PIHAKATU, Yleistä

LIIKENTEEN OHJAUS. Pihakatuohje (Hyväksytty osastokokouksessa 9.9.2011) PIHAKATU, Yleistä PIHAKATU, Yleistä Pihakadulla tarkoitetaan jalankululle ja ajoneuvoliikenteelle yhteisesti tarkoitettua katua. Pihakadun yleisvaikutelman tulee olla sellainen, että autoilija tai muu ajoneuvon kuljettaja

Lisätiedot

SAARA AAVAJOKI KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN JYVÄSKYLÄSSÄ. Diplomityö

SAARA AAVAJOKI KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN JYVÄSKYLÄSSÄ. Diplomityö SAARA AAVAJOKI KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN VÄLIAIKAISIN JÄRJESTELYIN JYVÄSKYLÄSSÄ Diplomityö Tarkastaja: professori Jorma Mäntynen Tarkastaja ja aihe hyväksytty Talouden ja rakentamisen tiedekuntaneuvoston

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia 18.11.2011

Vaasan keskustastrategia 18.11.2011 Vaasan keskustastrategia 18.11.2011 Visioseminaarin SWOT-työpajan tulokset Virkamiehet ja päättäjät 1 Kaupunkirakenne ja liikkuminen, esteettömyys, liikenneturvallisuus Tiivis ja kaupunkimainen, tyylikäs

Lisätiedot

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä

Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Helsingin uuden yleiskaavan liikennejärjestelmä Anni Sinnemäki Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 24.11.2016 Yleiskaava www.yleiskaava.fi Menestyvät kaupungit ovat kasvavia kaupunkeja Vuoteen

Lisätiedot

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen

Lisätiedot

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä

Kauppakadun rakennussuunnittelu. Kemi. Ohjausryhmä Kauppakadun rakennussuunnittelu Kemi Ohjausryhmä 6.11.2015 Suunnittelutilanne Tarkenne suunnitelmia edellisen kokouksen ja kommenttien perusteella Valmiusaste 30 %, laskutettu 2 erää Lisätyöt: maastomallin

Lisätiedot

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei

Lisätiedot

D/2509/ /2016 ETJ Liite 2. Yleiskaava ja Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma Tavoitteet ja indikaattorit 2017

D/2509/ /2016 ETJ Liite 2. Yleiskaava ja Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma Tavoitteet ja indikaattorit 2017 D/2509/10.02.02.00.04/2016 ETJ 11.12.2017 Liite 2 Yleiskaava ja Kestävän kaupunkiliikkumisen ohjelma 2017-2020 Tavoitteet ja indikaattorit 2017 Lahden suunta -työssä 2017-2020 rakennamme kestävää tulevaisuutta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä JYVÄSKYLÄ Kärrynpyörä Tori muuntuu "kärrynpyöräksi" Sata vuotta sitten nykyisen kauppatorin paikalla oli hevostori, jonne kokoontui hevoskulkuneuvoillaan liikkuvaa väkeä ympäröivästä maakunnasta. Nykyisin

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 MAAKUNTAKAAVA 2040 Yleistietoa liikennetutkimuksesta Toteutettiin syksyllä 2012 Tietoa liikennesuunnittelun tueksi

Lisätiedot

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA

KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA KOULUJEN TOIMIVAT SAATTOLIIKENNEJÄRJESTELYT JA AKTIIVISEN LIIKKUMISEN LISÄÄMINEN KOULUMATKOILLA DIPLOMITYÖ Tiina Sainio DI Tiina Sainio 21.11.2017 Kanta-Hämeen liikenneturvallisuusfoorumi TAUSTAA Koulujen

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE HELSINGIN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA -LUONNOKSESTA

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE HELSINGIN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA -LUONNOKSESTA Hallitus 94 11.06.2013 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE HELSINGIN PYSÄKÖINTIPOLITIIKKA -LUONNOKSESTA 190/07/70/701/2013 Hallitus 94 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston

Lisätiedot