Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta"

Transkriptio

1 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Matti Viren Turun yliopisto

2 Perusongelma ja yhteenveto Suomen taloudella menee huonosti: todennäköisin kehityskulku on pitkään jatkuva nollakasvu. Julkisen sektorin alijäämät eivät poistu ja velka jatkaa kasvuaan vielä vuoden 2020 jälkeenkin. KIKY, SOTE, indeksijäädytykset ja ns. reformit vaikuttavat vain marginaalisesti, jos ollenkaan. Tarvitaan olennaisesti tehokkaampia toimia julkisen sektorin tasapainon saavuttamiseksi ja julkisen sektorin kustannusrasituksen keventämiseksi.

3 Ennusteet luokattomia Ennustaminen on vaikeaa, mutta silti on sopimatonta, että VM:n ennusteet ovat menneet pahasti pieleen; 2009 jälkeen keskimääräinen kokonaistuotannon kasvun ennustevirhe on ollut 2 %, sama koskee julkisen talouden tilan ennusteita. Virheet heijastaneet perusteetonta optimismia; ennusterevisiot ovat olleet aina alaspäin. Siksi on hieman vaikea tukeutua nyt esitettävän ennusteuran perusteella tehtyihin arvioihin, vaikka ennusteet näennäisesti olisivat kuinka tarkkoja tahansa.

4 Budjetin perustana oleva VM:n BKT:n kasvuennuste ja toteutunut kehitys 2 1,5 1 0, ,5-1 -1,5-2 Todellinen VM syksy 2016 = 2016.tammi-heinäkuu

5 Pitkän aikavälin ennusteet vielä huonompia: maaliskuussa 2011 tehty VM:n ennuste vuosille Todellinen VM 3/

6 Ja keväällä 2011 tehty ennuste julkisen sektorin alijäämästä 3 2 todellinen vm 3/ *

7 VM:n ennusteet eivät toki ole olleet kaikkein huonoimpia, alijäämäennusteita todellinen pt 3/ *

8 Sama tendenssi myös Suomen Pankin ennusteissa syyskuu2004 maaliskuu2005 syyskuu2005 maaliskuu2006 syyskuu2006 maaliskuu2007 syyskuu2007 maaliskuu2008 syyskuu2008 joulukuu2008 maaliskuu2009 syyskuu2009 maaliskuu2010 syyskuu2010 maaliskuu2011 kesäkuu2011 joulukuu2011 kesäkuu2012 joulukuu2012 kesäkuu2013 joulukuu2013 toteutunut

9 Puhuminen kasvun käynnistymisestä vuona 2016 on ennenaikaista Alkuvuonna (tammi-heinäkuu) BKT on kasvanut vain 0.1 % Tavaravienti on (tammi-elokuussa) supistunut 6 % Työttömien (kortissa olevien) määrä on viime vuoden tasolla (325000) Vaihtosuhde on kääntynyt taas laskuun

10 Valonpilkut epäilyttävät Kulutus porskuttaa ; taustalla lähinnä autokaupan kasvu (+10 % alkuvuonna, 13 % syyskuussa) Asuntomarkkinoilla minibuumi (tai kupla) Asuntoinvestoinnit kasvussa (+ 11 %), kone- ja laiteinvestoinneissa hiljaista (-0.1%). Kasvu käy kuitenkin velkarahalla, kunnat ja valtio velkaantuvat 7 Mrd vuosivauhdilla, kotitalouksien velkaantumisaste noussut vuodessa 3 prosenttiyksikköä (nyt 126 %). Kulutusmenot ovat suuremmat kuin kansatalouden käytettävissä olevat tulot, nettoinvestoinnit tehdään velkarahalla.

11 Jos nimellisen BKT:n kasvu todellakin kiihtyisi 3 %:iin, korot tuskin pysyvät nollassa, voi tietää 2 Mrd lisää velanhoitomenoja

12 Vähemmän uskottavaa on myös se, että Vienti kääntyy kasvuun 3 % 2017, 4 % 2018 Inflaation myötä ALV-tulot kasvavat yli 2% Indeksijäädytykset tuovat yli miljardin säästöt Verotulot yhteensä kasvavat > 2% Työttömyysmenot alenevat Reaalipalkat laskevat KIKY luon työpaikkaa Tuottavuus kääntyy kasvuun

13 Perusoletusten arviointia Vaikka ennusteluvut nyt ovatkin vaatimattomia, herää epäilys, onko esimerkiksi oletettu BKT:n arvon 3 %:n kasvu uskottavaa Ei ole näkyvissä mitään mekanismia, joka kääntäisi viennin kasvun samoille lukemille kuin maailmankaupan kasvu Reaalipalkkojen oletettu lasku tuskin toteutuu nykyisten työmarkkinainstituutioiden puitteissa

14 Soturahastojen ylijäämien supistuminen ei varmaan lopu 2016 ja 2017, mikä osaltaan rikkoo 3 % alijäämärajan. Sotu-rahastojen ylijäämä kansantalouden tilinpidon mukaan (suhteessa BKT:en) 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,

15 Finanssipolitiikkaan liittyvä tulkintaongelma: ajatus siitä, että alijäämiä selittäisi yli 10 vuottaa vaikuttava suhdannekomponentti ei ole järin uskottava. Talouskasvu ei käynnisty, vaikka velkaantumista jatkettaisiin vielä seuraavat 10 vuotta

16 Mikä ihmeen suhdanne Suhdanteen pitäisi määritelmän mukaan olla tilapäinen, mutta voidaanko puhua tilapäisestä, kun nollakasvu on jo jatkunut koko 2009 jälkeisen ajan? Italian ja Japanin suhdanteet ovat jo jatkuneet yli 20 vuotta Finanssipoliittinen (rahapoliittinen) elvytys ei korjaa rakenteellisia ongelmia, eikä synnytä kasvua, vaan tuottaa uusia ongelmia.

17 Julkisyhteisöjen velka (miljoonia euroja)

18 Tuottavuuden kasvu loppui 2007; korvaako IT nyt vain pääomaa?

19 Palkkojen muutos - tuottavuuden muutos Kolme vuotta, jotka muuttuvat kaiken 2008, 2009 ja

20 Johtopäätöksiä Julkinen sektori on saatava tasapainoon, ja menojen kasvu saatava taittumaan. Ns. elvytyksessä ei ole mitään mieltä, Suomi on äärimmäisen pieni avoin talous, joka voi perustaa kasvunsa vain kansainvälisen talouden vetovoimaan. Talouskasvua on saatavissa aikaan vain keventämällä julkisen sektorin taholta tulevaa kustannusrasitusta ja siirtymällä markkinatalouteen Panostaminen erilaisiin poliittisesti motivoituneisiin subventioihin ja hankkeisiin on pääsääntöisesti turmiollista

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 Talouden näkymät Hallituksen talousarvioesityksessä Suomen talouskasvun arvioidaan olevan tänä vuonna 2,9 prosenttia.

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne

Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri

Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen

Lisätiedot

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

ENNUSTEEN ARVIOINTIA

ENNUSTEEN ARVIOINTIA ENNUSTEEN ARVIOINTIA 23.12.1997 Lisätietoja: Johtaja Jukka Pekkarinen puh. (09) 2535 7340 e-mail: Jukka.Pekkarinen@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden

Lisätiedot

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA

PALJON RINNAKKAISIA JUONIA PALJON RINNAKKAISIA JUONIA Talousennustaminen (suhdanne / toimialat) Mitä oikeastaan ennustetaan? Miten ennusteen tekeminen etenee? Miten toimialaennustaminen kytkeytyy suhdanne-ennusteisiin? Seuranta

Lisätiedot

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218-221 Seppo Orjasniemi Pääsihteeri 15 toukokuuta 217 Hallituksen finanssipolitiikan linja Keskeiset tavoitteet Julkisen

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu

Lisätiedot

Ennuste vuosille

Ennuste vuosille ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Vaihtoehtoislaskelma: Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu olisikin nopeampaa? 3 VAIHTOEHTOISLASKELMA Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, kevät 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, kevät 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016

Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e

Lisätiedot

Talouskasvun edellytykset

Talouskasvun edellytykset Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT

ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT ILMARISEN TALOUSENNUSTE KEVÄT 2017 2.5.2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen

Lisätiedot

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015 TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016

Taloudellinen katsaus. Tiivistelmä, syksy 2016 Taloudellinen katsaus Tiivistelmä, syksy 2016 Sisällysluettelo Lukijalle......................................... 3 Tiivistelmä........................................ 4 Kotimaa.........................................

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Maailmantaloudessa on noususuhdanne. Euroalueenkin kasvu pysyy

Lisätiedot

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010

Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta

Lisätiedot

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

JOHNNY ÅKERHOLM

JOHNNY ÅKERHOLM JOHNNY ÅKERHOLM 16.1.2018 Taantumasta kasvuun uudistuksia tarvitaan Suomen talouden elpyminen jatkui kansainvälisen talouden vanavedessä vuonna 2017, ja bruttokansantuote kasvoi runsaat 3 prosenttia. Kasvua

Lisätiedot

Talouden näkymät

Talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 9.6.2016 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2017. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2017 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 19.09.2017 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Vuosien 2017-2019 näkymät: tiivistelmä Euroalueen ja

Lisätiedot

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät

Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan valtiovarainvaliokunta 11.10.2016 Lausunto: Matti Viren 1. Taustaa Vuoden 2017 budjettiesitys noudattaa aiempien vuosien

Lisätiedot

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset

Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset Liite 1 Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset 1Mit 1. Miten tähän on tlt? tultu? 2. Miten avittaa talouskasvua? 3. Miten kutistaa kestävyysvajetta? Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti

Lisätiedot

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009. Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja T i e d o t e Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa to 24.9.2009 klo 10.15 SUHDANNEKUVA SYKSY 2009 PTT-katsaus 3/2009 Valtion velkaantuminen ei vaadi paniikkiratkaisuja

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset. Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.

Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset. Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8. Julkisen talouden haasteet ja hallitusohjelman talouspolitiikkaa koskevat linjaukset Sami Yläoutinen Finanssineuvos Jyväskylä, 8.8.2011 Esitys Alkaneen hallituskauden lähtökohdat Kestävyyslaskelma: kestävyysvaje

Lisätiedot

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 2/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 2/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 27.09.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Ison-Britannian

Lisätiedot

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä

Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 7.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotetusta 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Kiristystoimet helpottavat

Lisätiedot

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara

Lisätiedot

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja

Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)

Lisätiedot

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015

Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015 Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI

Lisätiedot

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio 9.9.2015 Minna Punakallio Bruttokansantuotteen volyymin muutos ed. neljänneksestä, % 9.9.2015 Minna Punakallio Työmarkkinoiden

Lisätiedot

ILMARISEN TALOUSENNUSTE SYKSY 2017

ILMARISEN TALOUSENNUSTE SYKSY 2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE SYKSY 2017 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Julkistus keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: BKT:n kasvu Työllisyyden kehitys (palkansaajat, yrittäjät) Palkkasumma,

Lisätiedot

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Sivu 1 / 7 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 9.5.217 Viite: VNS 4/217 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 218 221 Talouspolitiikan arviointineuvoston

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200

Makrotaloustiede 31C00200 Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 5 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi 1. Maan julkisen sektorin budjettialijäämä G-T on 5 % BKT:sta, BKT:n reaalinen kasvu on 5% ja reaalikorko on 3%. a)

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE 7.1.1999

TALOUSENNUSTE 7.1.1999 TALOUSENNUSTE 7.1.1999 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-

Lisätiedot

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila

Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160

Lisätiedot

SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas

SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET. Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas SUOMEN TALOUDEN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Suhdanneseminaari 2.4.2014 / toimitusjohtaja Harri Sailas SUOMEN TALOUDEN TUNNETUT HAASTEET Talouden pitkittynyt lama Vientiteollisuuden vakavat vaikeudet Kilpailukyvyn

Lisätiedot

Tulo- ja kustannuskehitys

Tulo- ja kustannuskehitys Liite 1. Tulo- ja kustannuskehitys Talousneuvosto 19.8.2013 Jukka Pekkarinen Tukuseto asetettu vuosiksi 2013-2016 Toimikunnan määräaikaisraportoinnissa neljä painoaluetta: 1. Ostovoima (ansiot, hinnat,

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalouden kasvu on ollut vakaata, työttömyys vähentynyt pikku hiljaa. Euroalue yllättänyt

Lisätiedot

VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017

VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM:n ehdotus valtion talousarviosta 2017 17.8.2016 Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote 11.8.2016 ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM: Talouden tilannekuvassa ei merkittävää käännettä

Lisätiedot

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät

Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä

Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä Suomen Pankki Rahapolitiikasta ja talouden näkymistä Euro ja talous 1 Euroalueen talousnäkymistä ja EKP:n neuvoston rahapoliittisista päätöksistä viime torstaina 2 Euroalueen kasvunäkymät Euroalueen kasvun

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA

Lisätiedot

Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti 10.9.2014 MarttHete i Het mäki emäki

Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti 10.9.2014 MarttHete i Het mäki emäki Kuntamarkkinat - Julkisen talouden tasapaino ja velkaantuminen - Tausta - Kolme uutta kunta-asiaa 8.5.2014 Martti Hetemäki 10.9.2014 Martti Hetemäki Kunnat Paikallishallinnon velka/bkt, % BKT, 2005 1.

Lisätiedot

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus

Lisätiedot

Talouskatsaus. Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät,

Talouskatsaus. Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät, Talouskatsaus Ilkka Kaukoranta pääekonomisti, SAK Maarakennuspäivät, 28.9.2017 Talouden iso kuva Suunta on hyvä, mutta taso on yhä heikko. Pieni avotalous on suhdanneherkkä. Erityistä kilpailukykyongelmaa

Lisätiedot

Talouden tila. Markus Lahtinen

Talouden tila. Markus Lahtinen Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous

Lisätiedot

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen

Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Talouden näkymät ja suomalaisen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaaminen Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 28.11.2012 Tuire Santamäki-Vuori valtiosihteeri Talouskehitys lyhyellä aikavälillä

Lisätiedot

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2018 talousarvioesityksestä

Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2018 talousarvioesityksestä 24.1.217 Sivu 1 / 6 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 17.1.217 Viite: HE 16/217 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 218 Talouspolitiikan arviointineuvoston

Lisätiedot

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät

Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Suhdannekehityksen pääpiirteet ja Kaakkois-Suomelle tärkeiden toimialojen vienti- ja tuotantonäkymät Birgitta Berg-Andersson 5.11.2009 MAAILMANTALOUS ON ELPYMÄSSÄ Maailmantalous on hitaasti toipumassa

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets

Valon pilkahduksia. Pasi Sorjonen 8.5.2012. Markets Valon pilkahduksia Pasi Sorjonen Markets MAAILMA: Kasvu viime vuotta hitaampaa mutta ei paljon BRIC-MAAT: Talousaktiviteetin moottori USA: Kasvu vahvistaa itseään kevät keikkuen tulee EUROALUE: Takaisin

Lisätiedot

Taloudellinen katsaus

Taloudellinen katsaus Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa

Lisätiedot

Kuntatalouden hallinta

Kuntatalouden hallinta Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät

Lisätiedot

TALOUSENNUSTE

TALOUSENNUSTE TALOUSENNUSTE 8.10.1997 Ennusteluvut vuosille 1997-1998 Lisätietoja: Vanhempi tutkija Eero Lehto puh. (09) 2535 7350 e-mail: Eero.Lehto@labour.fi Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Talouden näkymät vuosina

Talouden näkymät vuosina Talouden näkymät vuosina 2013-2015 Euro & talous 3/2013 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Kansainvälinen talous: markkinatilanne suotuisa, reaalitalouden kehitys vaimeaa 2 Osakeindeksit nousseet Yhdysvallat

Lisätiedot

Globaaleja kasvukipuja

Globaaleja kasvukipuja Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008 Ennusteen taulukkoliite 26.9.2006 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2006 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko

Lisätiedot