Talouden näkymät
|
|
- Noora Kahma
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät
2 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu Maailmantalouden BKT (ilman euroaluetta) 3,1 3,1 3,7 3,8 3,1 3,6 3,9 X Maailmankauppa (ilman euroaluetta) 0,7 1,8 3,5 4,0 0,5 2,9 3,8 X Euroalueen vientikysyntä 0,6 2,0 3,5 4,0 0,1 2,7 3,8 X Lähde: EKP, BMPE ennusteet
3 Suomen talous palaa kasvu-uralle kotimaisen kysynnän tukemana Tuotannon kasvu jää 1 prosentin tuntumaan vuosina Inflaatio on jäämässä hitaaksi pitkäaikaisesti Työmarkkinoilla nähty käänne parempaan, työttömyysaste jää kuitenkin korkealle Kasvu on kulutuksen ja investointien varassa vienti vetää edelleen heikosti Teollisuuden alavire ja velkaantuminen nostavat huolen kasvun kestävyydestä
4 Pitkä taantuma jäämässä taakse Prosenttimuutos edellisvuotisesta (oikea asteikko) Viitevuoden 2010 hinnoin (vasen asteikko) 220 Mrd. euroa % 10 Kokonaistuotanto, % Kesäkuu Joulukuu ,5 0, e 1,1 0,7 2017e 1,1 1, e 1, Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Pankki eurojatalous.fi
5 Kasvu vahvasti kotimaisen kysynnän varassa
6 Huoltotase Prosenttimuutos edellisvuotisesta e 2017 e 2018 e Bruttokansantuote 0,5 1,1 1,1 1,0 Yksityinen kulutus 1,4 1,6 0,6 0,7 kulutus 0,9 0,6 0,3 0,2 Yksityiset kiinteät investoinnit 1,0 4,7 3,6 2,6 Julkiset kiinteät investoinnit 1,2 2,3 1,6 0,5 Vienti 0,6 0,7 2,4 2,5 Tuonti 0,4 2,7 2,5 2,0 Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Pankki.
7 Vienti euroalueelle lisääntynyt, euroalueen ulkopuolelle supistunut Tavaroiden ja palveluiden viennin määrä 105 Kokonaisvienti Vienti euroalueelle Vienti euroalueen ulkopuolelle 2008= Lähde: Suomen Pankin laskelmat, Tilastokeskus eurojatalous.fi
8 Työmarkkinoilla nähty jo käänne parempaan Työlliset ja työttömyysaste Työlliset, 1000 henkeä Työttömyysaste, % ,4 2016e ,2 2017e ,0 2018e ,9
9 Yksikkötyökustannusten kasvu hidastumassa Palkansaajakorvaukset palkansaajaa kohti Yksikkötyökustannukset Tuottavuus työllistä kohti Prosenttimuutos edellisestä vuodesta Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Pankki eurojatalous.fi 31717@E&T_3_2016 Palkansaajakorvaukset ja tuottavuus, % Palkasaajak. Tuottavuus ,6 1,0 2016e 1,2 0,7 2017e 0,9 0,4 2018e 1,3 0,5
10 Inflaatio pitkään hidasta YKHI, % Suomi Euroalue ,2 0,0 2016e 0,2 0,2 2017e 0,8 1,3 2018e 1,0 1,6
11 Kotitalouksien säästämisaste alentunut 5 Säästämisaste, % 3 kk:n euriborkorko, %
12 Julkisen velan kasvu jatkuu velkasuhde nousee yli 70 prosenttiin velka % BKT:stä % Lähteet: Tilastokeskus, Valtiokonttori ja Suomen Pankki eurojatalous.fi 24903@E&T_3_2016_velka_julkyht
13 Julkisyhteisöjen alijäämä supistuu rakenteellinen alijäämä ennallaan 6 Kunnat Valtio % BKT:stä Sosiaaliturvarahastot Julkisyhteisöt yhteensä Lähteet: Tilastokeskus ja Suomen Pankki eurojatalous.fi 24903@E&T_3_2016_luotonanto
14 Vaihtotase jää alijäämäiseksi Kauppatase Ensitulo ja tulonsiirrot ulkomailta % BKT:stä Palvelutase Vaihtotase Lähde: Tilastokeskus eurojatalous.fi E&T_3_2016_Vaihtotase
15 Ennusteen riskit aiempaa enemmän tasapainossa Kansainväliseen talouteen liittyy edelleen negatiivisia riskejä etenkin nousevien talouksien kehityksen osalta Myös vaalit Yhdysvalloissa ja EU-kansanäänestys Iso-Britanniassa luovat epävarmuutta Ruotsin asuntomarkkinatilanne on riski Suomen rahoitusjärjestelmän kannalta Kotimaassa työmarkkinatilanne, finanssipolitiikka, rakennehankkeiden eteneminen ja tuottavuuskehitys keskeisiä riskitekijöitä
16 Ennusteen keskeiset tulemat Vuotuinen prosenttimuutos e 2017 e 2018 e e 2017 e 2018 e Bruttokansantuote 0,5 1,1 1,1 1,0 Työmarkkinat Yksityinen kulutus 1,4 1,6 0,6 0,7 Tehdyt työtunnit 0,1 0,6 0,8 0,5 kulutus 0,9 0,6 0,3 0,2 Työlliset 0,4 0,4 0,7 0,6 Yksityiset kiinteät investoinnit 1,0 4,7 3,6 2,6 Työttömyysaste, % 9,4 9,2 9,0 8,9 Julkiset kiinteät investoinnit 1,2 2,3 1,6 0,5 Yksikkötyökustannukset 0,7 0,5 0,6 0,8 Palkansaajakorvaukset Vienti 0,6 0,7 2,4 2,5 työntekijää kohti 1,6 1,2 0,9 1,3 Tuonti 0,4 2,7 2,5 2,0 Tuottavuus 1,0 0,7 0,4 0,5 Kysyntäerien vaikutus kasvuun Kotimainen kysyntä 0,4 1,9 1,1 0,9 Bruttokansantuote, hintaindeksi 0,4 0,1 0,7 1,0 Nettovienti 0,4 0,7 0,1 0,2 Yksityinen kulutus, hintaindeksi 0,2 0,4 0,6 0,8 Varastojen muutos ja tilastovirhe 0,2 0,0 0,0 0,0 Säästämisaste, kotitaloudet,% 0,6 0,8 0,7 0,3 Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi 0,2 0,2 0,8 1,0 Vaihtotase, % BKT:stä 0,1 0,6 0,8 0,7 Pl. energia Energia 0,3 6,0 0,6 4,4 0,6 3,2 0,9 2,8 Lähde: Suomen Pankki ja tilastokeskus
17 Kiitos!
18 Lisäkalvoja
19 Vaihtoehtoislaskelma: Työllisyysasteen huomattava nostaminen edellyttäisi selvästi ripeämpää kasvua Bruttokansantuote Perusura Laskelma Viitevuoden 2010 hinnoin, miljoonaa euroa mrd. euroa Lähde: Suomen Pankin laskelmat eurojatalous.f
20 Inflaation osatekijät
Talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016 2018 10.6.2016 1 Kansainvälisen talouden lähtökohtien vertailua Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu 2015 2015 2016 2017 2018
LisätiedotTalouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 Euro & talous Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla euroalueen heikoimpien joukkoon Suomen
LisätiedotTalouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2019 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu
LisätiedotTalouden näkymät
Juha Kilponen Suomen Pankki Talouden näkymät 2015-2017 10.6.2015 Julkinen 1 Suomi jää yhä kauemmas muun euroalueen kasvusta Talouskasvua tukee viennin asteittainen piristyminen ja kevyt rahapolitiikka
LisätiedotEnnuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2021 18.12.2018 11:00 EURO & TALOUS 5/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2021. Joulukuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin,
LisätiedotEnnuste vuosille (kesäkuu 2019)
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2019 2021 (kesäkuu 2019) 11.6.2019 11:00 EURO & TALOUS 3/2019 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2019 2021 kesäkuussa 2019. Kesäkuu 2019 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
LisätiedotEnnuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2018 2020 19.6.2018 11:00 EURO & TALOUS 3/2018 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2018 2020 kesäkuussa 2018. Kesäkuu 2018 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden
LisätiedotEnnuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.12.2015 11:00 EURO & TALOUS 5/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
LisätiedotEnnuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2020 18.12.2017 11:00 EURO & TALOUS 5/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2020 joulukuussa 2017. Tässä esitetyt luvut voivat poiketa hieman
LisätiedotSUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT
LisätiedotSUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016
LisätiedotEnnuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 13.6.2017 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT Suomen talouden ennuste vuosille 2017 2019 kesäkuussa 2017. Eurojatalous.fi Suomen Pankin ajankohtaisia
LisätiedotSUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017 2019 (kesäkuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 EILEN 11:00 EURO & TALOUS 3/2017 TALOUDEN NÄKYMÄT
LisätiedotTalouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 1/2010
Talouden näkymät 2010-2012 Euro & talous erikoisnumero 1/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 BKT ja kysyntäerät Tavaroiden ja palveluiden vienti Kiinteät bruttoinvestoinnit Yksityinen kulutus Julkinen kulutus
LisätiedotNoususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet
Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu
LisätiedotEnnuste vuosille
ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2015 2017 10.6.2015 11:00 EURO & TALOUS 3/2015 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2015 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT Viitevuoden 2010 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta Bruttokansantuote
LisätiedotSUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen talouden näkymät Ennusteen taulukkoliite
Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen talouden näkymät 2008 2010 Ennusteen taulukkoliite 9.12.2008 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2008 Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Joukukuu 2008
LisätiedotNopein talouskasvun vaihe on ohitettu
Meri Obstbaum Suomen Pankki Nopein talouskasvun vaihe on ohitettu Euro ja talous 5/2018 18.12.2018 1 Euro ja talous 5/2018 Pääkirjoitus Ennuste 2018-2021 Kehikot Julkisen talouden arvio Työn tuottavuuden
LisätiedotSuomen talous korkeasuhdanteessa
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talous korkeasuhdanteessa Euro & talous 3/2018 19.6.2018 1 E & t -julkaisu 3/2018 Pääkirjoitus Suhdanne-ennuste 2018 2020 Kehikot Ennusteen oletukset,
LisätiedotEnnustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun Huoltotase, hinnat
Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,1 3,9 2,7 2,5 17,6 2,6 4,2 6,1 7,0 20,1 5,1 7,4 5,9 6,5 2,1 2,6 2,9 2,4 2,0 1,0 0,4 1,2 0,5 0,8
LisätiedotSuomen talouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät 2017-2019 13.6.2017 Julkinen 1 Kansainvälisen talouden ympäristö kasvulle suotuisampi Suomen vientikysyntä vahvistuu maailman reaalitalouden
LisätiedotTalouden näkymät
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Talouden näkymät 2016-2018 13.12.2016 Kansainvälisen talouden kasvu hieman kesäkuussa ennustettua hitaampaa Vuotuinen prosenttimuutos Kesäkuu 2016 Joulukuu
LisätiedotSuomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa
Meri Obstbaum Suomen Pankki Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua kansainvälisen epävarmuuden varjossa Euro ja talous -tiedotustilaisuus 11.6.2019 11.6.2019 1 Euro ja talous 3/2019 Pääkirjoitus Ennuste
LisätiedotEuro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
LisätiedotSUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2005 2007 Ennusteen taulukkoliite 30.3.2005 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2005 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
LisätiedotTalouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
LisätiedotTalouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013
5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun
LisätiedotTalouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA
3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä
LisätiedotTalouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 3/2012 Pääjohtaja 1 Kasvunäkymät vaimenevat 2 Suomen talous kasvaa lähivuosina hitaasti 180 Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko) Viitevuoden
LisätiedotTalouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
LisätiedotEnnustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat
Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7
LisätiedotSuomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
LisätiedotTalouden näkymät : Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia
Talouden näkymät 2010-2012: Suhdannenousu ei yksin korjaa talouden ongelmia Euro & talous erikoisnumero 2/2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Ennusteen yleiskuva 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen
LisätiedotTalouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009
Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?
LisätiedotSUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
LisätiedotTalous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri
Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen
LisätiedotTalous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
LisätiedotTalouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista
3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,
LisätiedotTaloudellinen katsaus Syyskuu 2016
Taloudellinen katsaus Syyskuu 2016 15.9.2016 Mikko Spolander Talousnäkymät Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit lähivuosina ja keskipitkällä aikavälillä 2013 2014 2015 2016 e 2017 e 2018 e 2019 e
LisätiedotEduskunnan pankkivaltuuston kertomus 2015
Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Eduskunnan pankkivaltuuston kertomus 2015 Talousvaliokunta 16.6.2016 16.6.2016 Maailmantalouden ja -kaupan kasvuennusteita tarkistettu alaspäin
LisätiedotSuomen talous. Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja. Pörssisäätiön tilaisuus
Seppo Honkapohja johtokunnan varapuheenjohtaja, Suomen Pankki Suomen talous Kohti laaja-alaisempaa kasvua, vienti kirittää investointeja Pörssisäätiön tilaisuus 6.9.2017 6.9.2017 Julkinen 1 Maailmantalouden
LisätiedotTalouden näkymät ja Suomen kilpailukyvyn haasteet
Seppo Honkapohja Suomen Pankki Talouden näkymät ja Suomen kilpailukyvyn haasteet Anders Chydenius vapaakauppaseminaari 18.6.2016, Kokkola 18.6.2016 Julkinen 1 On siis kouraantuntuvaa, ettei jokin kansakunta
LisätiedotSUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009. Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2007 2009 Ennusteen taulukkoliite 20.3.2007 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2007 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2017 Tiedotustilaisuus 19.12.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.12.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Noususuhdanne jatkuu tulevina vuosina. Maailmantaloudessa
LisätiedotTALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2019 2020 10.4.2019 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN KESKEISIÄ
LisätiedotTALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2017 2018 4.4.2017 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Riikka Savolainen Heikki Taimio VALUUTTAKURSSIT
LisätiedotTalouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
LisätiedotTalouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 2013-2015 Euro & talous 3/2013 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Kansainvälinen talous: markkinatilanne suotuisa, reaalitalouden kehitys vaimeaa 2 Osakeindeksit nousseet Yhdysvallat
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2016 22.12.2016 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 22.12.2016 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talous kasvaa, mutta hitaasti. Kotimainen kysyntä on kasvun ajuri, vienti
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on
LisätiedotTALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.4.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Seija Ilmakunnas Hannu Karhunen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Heikki Taimio KYSYNNÄN JA TARJONNAN
LisätiedotNäköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen KEVA-päivä 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen näkymissä
LisätiedotElämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen
Elämmekö kasvavan niukkuuden vai yltäkylläisyyden aikaa? Perheyritysten liitto ry Leena Mörttinen 10.10.2016 Maailmantalouden mannerlaatat törmäilevät Vienti ei vedä ja investointeja ei näy ekonomistit
LisätiedotSUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006. Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 23.9.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.
LisätiedotSUOMEN PANKKI Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto. Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008. Ennusteen taulukkoliite
Suomen taloudelliset näkymät 2006 2008 Ennusteen taulukkoliite 26.9.2006 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/2006 Rahapolitiikka ja tutkimusosasto Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko
LisätiedotTalouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN
5 214 Talouden näkymät TUOTANNON KASVU KÄYNNISTYY VAIN VAIVOIN Suomen kokonaistuotannon kehitys jatkuu vuosina 214 216 vaatimattomana. Bruttokansantuote supistuu,2 % vuonna 214, ja vaikka tuotanto alkaa
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2019 Tiedotustilaisuus 17.6.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.6.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden kasvu jää viime vuosia maltillisemmaksi.
LisätiedotNäköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Erkki Liikanen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Säätytalo 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2017 28.4.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 28.4.2017 Jukka Railavo Talousnäkymät Suomen talouskasvu jatkuu vakaana. Maailmantalouden kasvu nopeutumassa. Kasvun perusta
LisätiedotTalouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 2012-2014 Euro & talous 5/2012 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Kansainvälisen talouden viestit kaksisuuntaisia 2 Tilanne rahoitusmarkkinoilla kohentunut kesän jälkeen Osake-indeksejä
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
LisätiedotTalouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi
Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Talouskasvun näkymät epävarmuuden oloissa: Eurooppa ja Suomi Rauman ja Satakunnan kauppakamarit 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi
LisätiedotSUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite
Suomen taloudelliset näkymät 23 25 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Julkisuuten 18.3.23 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/23 Talvi 23 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kesä 2017 Tiedotustilaisuus 21.6.2017 Talousnäkymät Video: Valtiovarainministeriö ennustaa riippumattomasti ja harhattomasti 2 Reaalitalouden ennuste 21.6.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos
LisätiedotMaailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019
Olli Rehn Suomen Pankki Maailman ja Suomen talouden näkymät vuonna 2019 Teknologiateollisuuden hallitus 17.1.2019 17.1.2019 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta ei niin vahvana kun vielä kesällä ennustettiin
LisätiedotSUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukko- ja kuvioliite
Suomen taloudelliset näkymät 22 24 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite Julkisuuten 24.9.22 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 3/22 Kesä 22 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko
LisätiedotSUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennusttaulukot vuosill 2017-2019 (maaliskuu 2017) 3 ENNUSTETAULUKOT Ennust vuosill 2017 2019 16.3.2017 15:00 ANALYYSI TALOUDEN NÄKYMÄT Maaliskuu
LisätiedotTalouskasvun edellytykset
Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen
LisätiedotMITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016
MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n
LisätiedotTalouden näkymät vuosina 2014 2016. Euro & talous 3/2014 Pääjohtaja Erkki Liikanen 10.6.2014
Talouden näkymät vuosina 2014 2016 Euro & talous 3/2014 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankki 11.6.2013: Suomen talous on kohdannut rakennemuutoksen ja suhdannetaantuman samaan aikaan Erkki Liikanen
LisätiedotSUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudellinen kehitys Ennusteen taulukko- ja kuvioliite
Suomen taloudellinen kehitys 2 22 Ennusteen taulukko- ja kuvioliite 18.12.2 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 4/2 27.11.2 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Talvi 2018 Tiedotustilaisuus 17.12.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 17.12.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talouden korkeasuhdanne on taittumassa. Työllisyys
LisätiedotSUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudellinen kehitys Perusennusteen taulukko- ja kuvioliite
Suomen taloudellinen kehitys 2 22 Perusennusteen taulukko- ja kuvioliite 7.6.2 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 2/2 8.5.2 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko. Taulukko
LisätiedotSUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA
SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Vaihtoehtoislaskelma: Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu olisikin nopeampaa? 3 VAIHTOEHTOISLASKELMA Mitä jos viennin ja tuottavuuden kasvu
LisätiedotTalouden näkymiä Reijo Heiskanen
Talouden näkymiä Reijo Heiskanen 24.9.2015 Twitter: @Reiskanen @OP_Ekonomistit 2 Maailmankauppa ei ota elpyäkseen 3 Palveluiden suhdanne ei onnu teollisuuden lailla 4 Maailmantalouden hidastuminen pitkäaikaista
LisätiedotTaloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2017 Tiedotustilaisuus 19.9.2017 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 19.9.2017 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nopeassa kasvuvaiheessa. Maailmantaloudessa
LisätiedotEKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä
Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Euro & talous 1/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Rahapolitiikka voimakkaasti kasvua tukevaa 2. Euroalueen kasvu vahvistunut,
LisätiedotTalouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
LisätiedotTaloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden
LisätiedotTalouskatsaus
Talouskatsaus 20.5.2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit 11
LisätiedotSuomen talouden näkymät ja keskeiset haasteet
Juha Kilponen Ennustepäällikkö, Suomen Pankki Suomen talouden näkymät ja keskeiset haasteet Rakennusfoorumi 2.5.2017 2.05.2017 Agenda Maailmantalous hyvin lyhyesti Suomen talouden suhdannetilanne ja vuoden
LisätiedotTalousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti
Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat
LisätiedotMaailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
LisätiedotRahoitusmarkkinoiden myllerrys ja Suomen talouden näkymät 2008-2010
Rahoitusmarkkinoiden myllerrys ja Suomen talouden näkymät 2008-2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen Jyväskylä 18.4.2008 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Kansainvälinen talouskasvu Maailma EU15 Yhdysvallat
LisätiedotPellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT
Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara
LisätiedotTyöllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 22.3.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
LisätiedotTALOUSENNUSTE
TALOUSENNUSTE 2018 2019 11.9.2018 Ennustepäällikkö Muut ennusteryhmän jäsenet Ilkka Kiema Hannu Karhunen Miia Korhonen Sakari Lähdemäki Terhi Maczulskij Aila Mustonen Elina Pylkkänen Heikki Taimio ENNUSTEEN
LisätiedotTalouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
LisätiedotTALOUSENNUSTE 12.10.1998
TALOUSENNUSTE 12.10.1998 Lisätietoja: Ennustepäällikkö Hannu Piekkola Palkansaajien tutkimuslaitos julkaisee lyhyen aikavälin talousennusteen (seuraaville 1½ - 2 vuodelle) kaksi kertaa vuodessa: maalis-
LisätiedotEK:n Talouskatsaus. Huhtikuu 2019
EK:n Talouskatsaus Huhtikuu 2019 Sisältö Kansainvälinen talous Maailmantalous 3 USA 4 Eurooppa 5 Kiina 6 Venäjä 7 Suomen talouden näkymät Graafi Ennakoivat suhdanneindikaattorit 8 BKT 9 Vienti 10 Investoinnit
LisätiedotEuroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot
Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet
LisätiedotTyöllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v)
Työllisyysaste 198 26 Työlliset/Työikäinen väestö (15 64 v 8 % Suomi 75 EU 15 EU 25 7 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 6** 5.4.25/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985 26
LisätiedotValtiovarainministerin budjettiehdotus
Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua
LisätiedotSuomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet
Suomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet Osuuspankkiviikon pääjuhla 4.10.2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Talouden näkymät 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen BKT:n kasvu keskeisillä
LisätiedotTalouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit
Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3
LisätiedotKasvuedellytyksiä ja julkista taloutta tulee edelleen vahvistaa
Suomen Pankki Kasvuedellytyksiä ja julkista taloutta tulee edelleen vahvistaa Tiedotustilaisuus 1 Euroalueen rahapolitiikka jatkuu taloutta tukevana ja hintakehitystä kiihdyttävänä 2 Euroalueen kasvu-
LisätiedotTalouden tila. Markus Lahtinen
Talouden tila Markus Lahtinen Taantumasta vaisuun talouskasvuun Suomen talous ei pääse vauhtiin, BKT: 2014-0,2 % ja 2015 0,5 % Maailmantalouden kasvu heikkoa Ostovoima ei kasva Investoinnit jäissä Maailmantalous
LisätiedotTyöllisyysaste Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
1 Työllisyysaste 1989-23 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 8 % Suomi EU 7 65 6 55 5 89 91 93 95 97 99 1* 3** 13.1.23/SAK /TL Lähde: OECD Economic Outlook December 22 2 Työllisyysaste EU-maissa 23
LisätiedotTalouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle
Suomen Pankki Talouden näkymistä tulevalle vuosikymmenelle Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton edustajakokous 1 Euroalue koki kaksoistaantuman, nyt talouden elpyminen laaja-alaista BKT Euroalue KLL* GIIPS*
Lisätiedot