VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019
|
|
- Aurora Karjalainen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VM:n ehdotus valtion talousarvioksi 2019 Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto
2 Talouden tilannekuva budjettiesityksen taustalla on varsin hyvä BKT on vihdoinkin saavuttanut finanssikriisiä edeltäneen tason Suomen talouden vahva kasvu jatkuu vielä 2018, sen jälkeen talouskasvun arvioidaan hidastuvan» Vienti on vakaalla kasvu-uralla» Investointien kasvu hidastuu 2019» Yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu 2019 Työllisyystilanne on parantunut viime kuukausina ennakoitua nopeammin. Rakenteellinen työttömyys yhä korkea. Uusi talousennuste BKT:n määrän muutos-% edellisestä vuodesta Lähde: Tilastokeskus, VM Taloudellinen katsaus, kesäkuu Lähde: Valtiovarainnministeriö 2
3 Julkinen talous vahvistunut viime vuosina Suhdannetilanne on vahvistanut julkista taloutta» Alijäämät pienentyneet ja velkaantuminen suhteessa bruttokansantuotteeseen pienentynyt Julkisen talouden vahvistuminen tasaantuu vuonna 2018, mutta lähtee paranemaan jälleen 2019 Uusi julkisen talouden ennuste » Veroennustekehikko julkaistiin poikkeuksellisesti jo elokuussa. Tiedot heikkoja. Samassa yhteydessä julkaistaan myös uusi kuntien kirjanpidon mukainen ennuste Kansantalouden tilinpidon mukainen nettoluotonanto, milj. Lähde: Tilastokeskus 3
4 Vuoden 2019 talousarvioehdotus on edelleen elvyttävä Budjettitalouden menot 55,1 mrd.» Menoja nostavat mm. eläkemenot ja soteuudistuksen valmistelu» Menoja laskevat sopeutustoimet, kärkihankkeiden päättyminen ja työttömyyssidonnaisten menojen lasku Budjettitalouden tulot 53,4 mrd.» Verotulot 45,7 mrd. Valtionvelkaa otetaan lisää 1,7 mrd. euroa» Valtionvelka nousee 2019 arviolta 109 mrd. euroon» Suomen Vientiluotto Oy maksaa saamiaan jälleenrahoitusluottoja valtiolle ennenaikaisesti takaisin. Ilman tätä nettolainanotto olisi 3,2 mrd. Muuta: työn verotus ei kiristy, kokonaisveroaste ennallaan Lähde: Valtiovarainministeriö TAE
5 VM-riihi ei tuonut talousarviovalmisteluun yllätyksiä Vaalivuodesta huolimatta esitys ei sisällä uusia menoesityksiä tai tuloihin vaikuttavia linjauksia» Eläkeläisten veronalennus?» Budjettiriihessä veropäätösten ohella esillä myös maataloustuet Siitä huolimatta lisävelan määrä nousi 1,7 mrd. euroon 5
6 Myöskään hallituksen kuntapäätöksiin ei tullut muutoksia Hallitusohjelman ja kikyn kuntasäästöt 2019 pysyvät voimassa (menorajoite -830 milj. )» Valtionosuuksia leikataan ennakoivasti» Kuntakysely» Vuodelle 2019 kohdistuu raskas peruspalvelujen indeksijäädytys Kuntien tehtäviä tai velvoitteita ei lisätä ja uudet velvoitteet rahoitetaan täysimääräisesti» Lakimuutosten taloudellisten vaikutusten arvioinnista usein erimielisyyttä Kuntien tulopohjaa ei laajennettu Valtion veroperustemuutosten vaikutukset kompensoidaan kunnille valtionosuuksien kautta Ja, maakunta- ja sote-uudistuksen valmisteluun varattiin jo JTS:ssä 213 milj. euroa vuonna
7 Valtion vaikutuksiltaan suurimmat kuntapäätökset 2019 liittyvät valtionosuuksiin, milj. Kustannustenjaon tarkistus (sisältää noin 59 milj. euron ylimääräisen leikkauksen lomarahaleikkauksen vuoksi) -216 Valtionosuusindeksin jäädytys VM -183 OKM -28 Kiky:n lisävähennys vuosityöajan pidennyksestä -30 Mm. päivystyksen ja erikoissairaanhoidon keskittäminen, omais- ja perhehoidon kehittäminen -33 Lähde: Valtiovarainministeriö 7
8 Lähde: Valtiovarainministeriö, JTS
9 Kunnat huomio, yleiskatteellinen valtionosuusraha on supistumassa Kuntien peruspalveluiden valtionosuudesta kohdennetaan 40 miljoonaa euroa kuntien digitalisaation edistämiseen Kohde tarkentunut kunnan henkilöstö- ja taloushallintoon.» Mitä todennäköisimmin tämä säästöohjelma toteutetaan avustusmenettelyllä. Kannustinjärjestelmien laajentamista valmistellaan vuosiksi 2021 ja 2022 Lisäksi 10 milj. euroa kohdennetaan kuntien valtionosuuden harkinnanvaraiseen korottamiseen. 9
10 Mitä Kuntaliitolle jäi hampaankoloon? Valtionosuuksien leikkauksia jatketaan Osa leikkauksista peruttava, esim. ylimääräinen 59 milj. euron lomarahaleikkaus kustannustenjaon tarkistuksissa Valtionosuusjärjestelmään suunniteltavien kannustinjärjestelmien aikataulutus, mittava suuruusluokka, kriteeristö ja rahoitus kuntien valtionosuusjärjestelmän sisältä huolestuttavat. Varhaiskasvatuksessa päädyttiin jakamaan jälleen muutaman miljoonan avustuksia, eikä kiinnitetty huomiota sektoria vaivaaviin mittaviin valtionosuusleikkauksiin, eikä laajenevien tehtävien täysimääräisiin kustannuksiin. Tampereen ja Turun seutujen kuntaperusteiset työllisyyskokeilut loppumassa
11 Lisätietoa tulossa velut/talous ja syksyn Taloustorstait 11
Hallituksen budjettiriihi valtion talousarvioesityksestä
Hallituksen budjettiriihi valtion talousarvioesityksestä 2019 Lähde: Valtioneuvoston tiedote, valtion talousarvioesitys julkaistaan 17.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Talouden tilannekuva
Hallituksen kehysriihi Kehysriihen kuntia koskevat päätökset
Hallituksen kehysriihi 10.-11.4.2018 Kehysriihen kuntia koskevat päätökset Lähde: Valtioneuvoston tiedotemateriaali 11.4.2018 Julkisen talouden suunnitelma, kuntatalousohjelma, taloudellinen katsaus julkaistaan
Valtion talousarvio 2018 erityisesti kuntien näkökulmasta. Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto
Valtion talousarvio 2018 erityisesti kuntien näkökulmasta Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Vuoden 2018 talousarvioehdotus on elvyttävä BKT:n volyymi kasvaa 2,4 % Budjettitalouden
Valtion talousarvio 2018
Valtion talousarvio 2018 28.9.2017 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Vuoden 2018 talousarvioehdotus on elvyttävä Budjettitalouden menot 55,7 mrd.»
Julkisen talouden suunnitelma
Julkisen talouden suunnitelma 2019-2022 Kehyspäätös erityisesti kuntatalouden näkökulmasta Taloustorstai 3.5.2018 Minna Punakallio Talouden tilannekuva: Korkeasuhdanne päällä, mutta kasvuvauhti hiipuu
VM:n ehdotus valtion talousarviosta Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017
VM:n ehdotus valtion talousarviosta 2017 17.8.2016 Lähde: Valtiovarainministeriön tiedote 11.8.2016 ja Valtiovarainministeriön ehdotus vuodelle 2017 VM: Talouden tilannekuvassa ei merkittävää käännettä
Julkisen talouden suunnitelma vuosille Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Budjettineuvos Petri Syrjänen / budjettiosasto Puolustusvaliokunnan kuuleminen 17.5.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019
Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalousvaikutukset Reijo Vuorento 20.9.2018 Twitter:@Reijosergio Tiivistelmä 1/2 = osa hallituksen budjettipäätöstä
Pääekonomistin katsaus
Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 11.-12.9.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio 10.9.2019 Maailmantalouden kasvupyrähdys ohi. Kasvu kuitenkin jatkuu USA:ssa ja Kiinassa Lähde: Osuuspankki, suhdanne-ennuste
Hallintovaliokunta Valtion vuoden 2018 talousarvio ja kunnat - maakuntauudistuksen valmistelu. Reijo Vuorento Annukka Mäkinen
Liite Dnro 725/03/2017 Hallintovaliokunta 28.9.2017 Valtion vuoden 2018 talousarvio ja kunnat - maakuntauudistuksen valmistelu Reijo Vuorento Annukka Mäkinen Tuore kuntatalousohjelma sisältää useita kunnille
Kuntien ja maakuntien talousnäkymät
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin
VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa
VM:n budjettiesitys pähkinänkuoressa Minna Punakallio @MinnaPunakallio 14.8.2019 VM:n ehdotuksesta vuoden 2020 valtion talousarvioksi tiedotettiin 14.8.2019. Ehdotus avaa ensimmäistä kertaa Antti Rinteen
Valtionosuudet Kuntamarkkinat Sanna
Valtionosuudet 2020 Kuntamarkkinat 2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 11.-12.9.2019 1 Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta haki määräaikaan mennessä 88 kuntaa vuonna 2019 Hakijoita 88 kpl (30 %) Hakijakunnissa
Pääekonomistin katsaus
Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalous kasvaa yhä vahvasti, mutta edessä hallittu alamäki Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018
Pääekonomisti vinkkaa
Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2:Kuntatalouden tila 2018 Tilastokeskuksen otospohjainen kuntataloustilasto vuoden 2018 alkupuolelta kertoo, että kuntatalous kehittyi odotuksiin nähden varsin heikosti. Kuntien
Taloustorstai Ajankohtaista lyhyesti
Taloustorstai 16.8.2018 Ajankohtaista lyhyesti Sanna Lehtonen Valtion TAE 2019 @lehtonenkl Valtiovarainministeriön esitys 9.8.2018 Kuntakohtaisten valtionosuuslaskelmien päivitys Kuntamarkkinoille 12.9.2018
Kuntatalouden syyskuulumiset
Kuntatalouden syyskuulumiset Maakuntaliitot alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana yhteistyössä kuntien kanssa. Sanna Lehtonen @LehtonenKL 25.9.2019 1 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä
Pääekonomistin katsaus
Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalouden kasvu on ollut vakaata, työttömyys vähentynyt pikku hiljaa. Euroalue yllättänyt
Valtiovarainministerin budjettiehdotus
Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua
Valtiovarainministeriön kanta vuoden 2018 valtion talousarvioesitykseksi
Valtiovarainministeriön kanta vuoden 2018 valtion talousarvioesitykseksi Kuntatalouden näkökulma 17.8.2017 Minna Punakallio Talouskasvu on piristynyt 2017, mutta työllisyyskehitys paranee vaimeasti Lähde:
Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019
Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntaliiton arvio Ensimmäinen laskelmapäivitys 2.5.2018 Taloustorstai 3.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuuslaskenta
Julkisen talouden suunnitelma vuosille Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2018 2021 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 12.5.2017 Taloudellinen katsaus, kevät 2017 28.04.2017 Keskeiset taloutta kuvaavat indikaattorit 2015 2016 2017 2018 2019
Julkisen talouden suunnitelma vuosille Tarkastusvaliokunta
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2019 2022 Tarkastusvaliokunta 25.4.2018 Lähtökohtia Tämän hallituksen viimeinen kehyspäätös Pohjana kevään 2017 kehyspäätös / julkisen talouden suunnitelma Meno-
Vuoden 2018 talousarvioesitys
Vuoden 2018 talousarvioesitys Valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta noin 130 miljoonaa euroa. Kilpailukykysopimus ja indeksikorotusleikkaukset leikkaavat valtionosuusrahoitusta
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Valtionosuus Taloustorstai Sanna Lehtonen
Finlands framgång skapas lokalt Valtionosuus 2018 Taloustorstai 14.6.2018 Sanna Lehtonen 2018 I lisätalousarvio 29.5.2018 Finlands framgång skapas lokalt Finlands framgång skapas lokalt Finlands framgång
Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa
Muutokset sosiaali- ja terveystoimen rahoituksessa Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2018 Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Sosiaali- ja terveystoimen rahoitus
Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019
Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Kuntaliiton arvio Ensimmäinen laskelmapäivitys 2.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus Kunnan
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 4.4.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Kevään 2019 kuntatalousohjelma (4.4.2019) Mikko Mehtonen 4.4.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Valtionosuudet. Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin. Budjettiriihi Sanna
Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 19.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019
Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.9.2018 Sanna Lehtonen, Suomen Kuntaliitto Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus Kunnan valtionosuus koostuu kahdesta (2) osasta:
Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( )
Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma
Julkisen talouden suunnitelma
Julkisen talouden suunnitelma Taloustorstai 22.3.2018 @MinnaPunakallio pääekonomisti Julkisen talouden suunnitelma 2019-2022 julkaistaan 13.4.2018 http://vm.fi/valtion-talouden-kehykset Samaan aikaan julki
Talousarvioesitys 2018
Talousarvioesitys 2018 Budjettitalouden tulot 52,7 mrd. euroa Budjettitalouden menot 55,7 mrd. euroa Budjettitalouden tasapaino -3,0 mrd. euroa Talouden näkymistä Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa
Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta
Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden
Valtion talousarvioesitys 2017 hallituksen budjettiriihen mukaan
Valtion talousarvioesitys 2017 hallituksen budjettiriihen mukaan 6.9.2016 Lähde: Valtioneuvoston tiedotusmateriaali 1.9.2016 Talousarvioesitys julkistetaan 15.9.2016 VM: Talouden tilannekuvassa ei merkittävää
Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Neuvotteleva virkamies Lauri Taro / budjettiosasto YmV:n kuuleminen Kansantalouden kehitys ennuste, syyskuu 2015 2012 2013*
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat
Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma
Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden 2018 talousarvioksi julkaistu (http://budjetti.vm.
Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat - Julkaistu 11.5.2017 - Päivitetty 15.6.2017 - Päivitetty 19.9.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Esitys valtion vuoden
Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus
Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Maakuntatilaisuus 23.8.2018, Joensuu Varatoimitusjohtaja Timo Reina 2 23.8.2018 Kuntaliiton strategia 2017-2021 EDUNVALVONTAA KEHITTÄMISTÄ ASIANTUNTIJUUTTA 23.8.2018 3 Kuntaliiton
Valtionosuudet Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset ( ) Ennakolliset valtionosuuslaskelmat
Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat - Julkaistu 11.5.2017 - Päivitetty 15.6.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma ja kehyspäätökset
Ajankohtaista kuntataloudesta
Ajankohtaista kuntataloudesta 2.5.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteet päivittyneet Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis
Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät
Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden
Julkisen talouden suunnitelma vuosille TyV
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2019 2022 TyV 19.4.2018 Lähtökohtia Tämän hallituksen viimeinen kehyspäätös Pohjana kevään 2017 kehyspäätös / julkisen talouden suunnitelma Meno- ja tuloarviot perustuvat
Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019
Finlands framgång skapas lokalt Kuntakohtaiset ennakolliset valtionosuuslaskelmat 2019 Laskelmapäivitys 14.6.2018 - ensimmäinen laskelma julkaistiin 2.5.2018 Sanna Lehtonen Valtionosuusjärjestelmän kaksiosaisuus
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Syksy 2018 Tiedotustilaisuus 14.9.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 14.9.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Talous on nyt suhdanteen huipulla. Työllisyys on
Yleinen taloustilanne ja kuntatalous
Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue
3 (3) Kuntatalouden näkymät
3 (3) Kilpailukykysopimus ei saa asettaa yksittäistä kuntaa kohtuuttomaan asemaan, eikä sopimus saa vaarantaa kuntataloudelle asetetun rahoitusasematavoitteen saavuttamista. Kuntatalouden näkymät Kuntatalouden
Kuntien valtionosuudet v. 2016
Kuntien valtionosuudet v. 2016 Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Helsinki Kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen Suomen Kuntaliitto Miksi valtionosuus muuttuu vuosittain? Vuosittaiset automaattimuutokset» Määräytymistekijöiden,
Talousarvioesitys Talousvaliokunta
Talousarvioesitys 2018 Talousvaliokunta 11.10.2017 Talouden näkymistä Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa Vuonna 2018 talouskasvu jatkuu edelleen vahvana, vaikkakin kasvu hidastuu hieman vuodesta
Valtionosuudet. Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle Kuntamarkkinat Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö
Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat vuodelle 2018 Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Sanna Lehtonen, kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Ennakolliset laskelmat julkaistu 5/2017 ja päivitetty
Pääekonomistin katsaus
Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Minna Punakallio Pääekonomisti Suomen Kuntaliitto Yleiset talousnäkymät ovat pysyneet vaimeina jo pitkään Kansainväliseen talouteen liittyviä epävarmuuksia:»
TALOUSARVIO 2016 15.9.2015
TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2
Antti Rinteen hallituksen budjettiriihipäätökset
Antti Rinteen hallituksen budjettiriihipäätökset Vuoden 2020 talousarvioesityksen ja julkisen talouden suunnitelman 2020-2023 valmistelu Minna Punakallio @MinnaPunakallio 18.9.2019 Mitä uutta budjettiriihi
Valtionosuudet. Budjettiriihi Sanna
Valtionosuudet Budjettiriihi 17.9.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl 18.9.2019 Syksyn 2019 budjettiriihen päätöksillä vaikutusta kuntien valtionosuuksiin Totta vai tarua? Helpottaako budjettiriihen päätös
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2018 Tiedotustilaisuus 13.4.2018 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 13.4.2018 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Kasvu jatkuu yli 2 prosentin vuosivauhdilla. Maailmantaloudessa
Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät
Kilpailukykysopimus ja kuntatalouden näkymät Kilpailukykysopimuksen vaikutukset kuntatalouteen Kilpailukykysopimuksen kokonaisvaikutus kuntataloutta vahvistava Hillitsee kuntatalouden menojen kasvua Työnantajamaksualennukset
Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 6.11.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä valmistellussa kuntatalousohjelmassa vuodelle
Valtionosuudet
Valtionosuudet 13.6.2019 Sanna Lehtonen @lehtonenkl Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus vaikeassa taloudellisessa tilanteessa oleville kunnille haussa nyt! 10 milj. Harkinnanvaraista valtionosuuden
Kaupunginvaltuuston talousseminaari
VUODEN 2018 TULOSENNUSTE VUODEN 2019 TALOUSNÄKYMÄT LAADINTAPERIAATTEET JA TALOUSTAVOITTEET Kaupunginvaltuuston talousseminaari 3.9.2018 Talousjohtaja Satu Huikuri TALOUDEN TILANNEKUVA Suomen talouden kasvu
Taloudellinen katsaus erityisesti kuntatalouden näkökulmasta Lukiofoorumi
Taloudellinen katsaus erityisesti kuntatalouden näkökulmasta Lukiofoorumi Minna Punakallio @MinnaPunakallio 7.2.2019 1 Mitä kuuluu, talous? Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt
Kuntatalouden tilannekatsaus
Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,
Julkisen talouden suunnitelma ja kuntatalous
Liite 1 Hallintovaliokunta 19.5.2017 Julkisen talouden suunnitelma 2018-2021 ja kuntatalous Apulaisjohtaja Reijo Vuorento Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kuntayhtymien talous nyt ja tulevaisuudessa Tulos-
Kuntatalouden kokonaisuus vahva - vuonna 2019 heikkenee hallituksen toimenpiteistä johtuen
Lausunto 1 (8) Lehtonen Sanna 2.10.2018 Dnro 690/03/2018a Dnro 691/03/2018 Hallintovaliokunta 3.10.2018 HE 123/2018 VP EDUSKUNNALLE VALTION TALOUSARVIOKSI VUODELLE 2019 Kuntatalouden kokonaisuus vahva
Kuntatalouden tila ja näkymät
Kuntatalouden tila ja näkymät Taloustorstai 20.9.2018 Minna Punakallio Pääekonomisti @MinnaPunakallio Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2019 Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin
Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus
1 (5) Kunta- ja aluehallinto-osasto 25.9.2017 Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous ja peruspalvelujen valtionosuus Kuntatalous Kuntatalouden kehitystä on arvioitu talousarvioesityksen yhteydessä
Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012
Budjettiriihen tulemat PPB 2013 Kuntamarkkinat 12.-13.9.2012 Reijo Vuorento apulaisjohtaja Peruspalveluohjelmamenettely - Peruspalveluohjelma (PPO) on osa valtiontalouden kehystä - PPO annetaan eduskunnalle
Kuntatalouden hallinta
Kuntatalouden hallinta Jukka Pekkarinen Kuntatuottavuuden ja tuloksellisuuden seminaari 2.12.2014 Finlandia-talo Kuntatalouden tila heikentynyt haasteena kestävyyden turvaaminen Kuntatalouden tulot eivät
Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Alexander Stubb Talousneuvosto 9.9.2015 Budjettia tehdään haasteellisessa taloustilanteessa Suomen kansantalous supistui v.
Taloudellinen katsaus
Taloudellinen katsaus Kevät 2019 Tiedotustilaisuus 4.4.2019 Talousnäkymät Reaalitalouden ennuste 4.4.2019 Jukka Railavo, finanssineuvos Talousnäkymät Nousukauden lopulla: Työllisyys on korkealla ja työttömyys
Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis!
Vuoden 2020 budjetointi alkaa, ole valmis! 7.3.2019 Minna Punakallio @MinnaPunakallio Talousennusteita Suomen kansantalous nyt ja ennusteet https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/talous/paaekonomis
JTS : kuntatalous ja sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano
JTS 2018 2021: kuntatalous ja sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpano Hallintovaliokunta, 19.5.2017 Neuvotteleva virkamies Tanja Rantanen, VM (BO) Neuvotteleva virkamies Ville-Veikko Ahonen, VM (KAO)
Kuntatalousohjelma Ohjelman esittelykalvot, huhtikuu 2016
Kuntatalousohjelma 2017 2020 Ohjelman esittelykalvot, huhtikuu 2016 Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva keväällä 2016 2. Toimintaympäristön muutostekijät 3. Hallituksen kuntataloutta koskevat linjaukset
Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja
Taantuva talous pakottaa valintoihin Arvot ohjaavat valintoja Paavo Okko Kaarinan kaupungin strategiaseminaari II 20.4.2009 Miksi viaton Suomi kärsii näin pahasti muun maailman finanssikriisistä? Finanssikriisimaiden
Talousarvioesitys Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
Talousarvioesitys 2018 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 22.9.2017 Talouden näkymistä Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa Vuonna 2018 talouskasvu jatkuu edelleen vahvana, vaikkakin kasvu hidastuu hieman
Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano
Kuntatalousohjelma ja valtion TMAE 2016 - uusi julkisen talouden ohjausjärjestelmä - hallitusohjelman toimeenpano Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja 18.11.2014 Kuntatalouden uusi
Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu
Kuntien ja maakuntien talouden kehitys sekä Kuntien Jakoavain työkalu 24.11.2017 Ilari Soosalu, hankejohtaja rahoitus Sisältö Talousympäristö Kuntien talouden tilanne ja näkymiä Maakuntien talouden näkymiä
Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013
Vaihtoehtoja leikkauslistoille Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia 19.1.2013 1 Mistä ratkaisu kuntien rahoituskriisiin? Pääomatulot kunnallisverolle: Vuoden
Kuntatalousohjelma Ohjelman esittelykalvot, lokakuu 2015
Kuntatalousohjelma 2016 2019 Ohjelman esittelykalvot, lokakuu 2015 Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2015 2. Toimintaympäristön muutostekijät 3. Hallituksen kuntataloutta koskevat linjaukset
Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016
31.3.2017 Kirsi Mukkala KESKI-SUOMEN KUNTIEN ALUSTAVAT TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2016 1 Alustavat tilinpäätöstiedot 2016 Perustuvat kuntiin lähetettyyn kyselyyn tiedot on koottu 13.-29.3.2017 välisenä aikana Tiedot
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Päivitetty 27.11.2018 Lähde: Kuntaliiton laskelmat & Kuntatalousohjelma 14.9.2018 Kehitysarviossa on huomioitu sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?
Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset
Valtionosuudet Ennakolliset valtionosuuslaskelmat FCG Talous- ja veroennustepäivät Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö
Valtionosuudet 2018 Ennakolliset valtionosuuslaskelmat 11.5.2017 FCG Talous- ja veroennustepäivät 10.-11.5.2017 Sanna Lehtonen kehittämispäällikkö Miten arviointi on tehty? Keskiössä kuntatalousohjelma
Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalous- ja työllisyysvaikutukset. Reijo Vuorento, Erja Lindberg 28.9.
Valtion vuoden 2019 budjettiesityksen (=kuntatalousohjelman) kuntatalous- ja työllisyysvaikutukset Reijo Vuorento, Erja Lindberg 28.9.2018 Valtion toimenpiteet vuonna 2019 kustannustenjaon tarkistus alentaa
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus
Kunnan ja maakunnan talous ja rahoitus Kymenlaakson kuntapäivä 25.5.2018 Minna Punakallio, pääekonomisti Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö 2 23.5.2018 Julkisyhteisöjen rahoitusjäämä suhteessa bruttokansantuotteeseen,
Mistä löytyy Suomen kuntien tie?
Mistä löytyy Suomen kuntien tie? Kuntajohtajapäivät, Seinäjoki Timo Kietäväinen, varatoimitusjohtaja Uhkaava talouskriisi tuo lisähaasteita entisetkin isoja Uhkaava talouskriisi tuo vain lisähaasteita,
Talouspolitiikan arviointineuvoston lausunto vuoden 2019 talousarvioesityksestä
11.10.2018 Sivu 1 / 5 Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle Lausuntopyyntönne 28.9.2018 Asia: HE 123/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Talouspolitiikan arviointineuvoston
Kuntatalouden tila. Hailitusohjelmaneuvottelut kevät Minna s
Kuntatalouden tila Hailitusohjelmaneuvottelut kevät 2019 Minna Karhunen @MinnaKarhunen 14.5.2019s Kuntatalousohjelman nostot keväällä 2019 Kuntatalous heikkeni selvästi vuonna 2018 Viime vuosina veroprosenttien
Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta?
Kokemukset uudistetusta kuntatalouden ohjauksesta ja tulevaisuuden näkymät muuttaako maku-sote-uudistus kuntatalouden ohjausta? 12.9.2018 Tanja Rantanen, VM Kuntamarkkinat Tilaisuuden ohjelma Finanssineuvos
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015
Vuoden 2016 talousarvioesitys Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2016-2019 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 8.10.2015 Keskeistä vuodesta 2016 Suomen kansantalous supistui v. 2014 0,4%. Kuluvan vuoden
Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016
12.6.2017 Kirsi Mukkala Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016 Pohjatietojen lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto Väestömuutos 2016 (suluissa muutos henkilömääränä) -0,1 % (-4) -0,3 % (-4) -0,3 % (-15)
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2022 Lähde: Kuntatalousohjelma 13.4.2018 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset
Kuntatalous ja uusi hallitusohjelma
Kuntatalous ja uusi hallitusohjelma Riskienhallintapäivä 5.6.2019 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Timo Reina @twittertili Yleisiä huomioita Strategisesta ohjelmasta palattu ilmiöpohjaisuuden kautta varsin
Kuntatalousohjelma vuodelle Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuodelle 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Sisältö 1. Kuntatalouden tilannekuva syksyllä 2017 2. Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2018 3. Kuntatalouden kehitysarvio
Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013
3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen
Talousarvioesitys 2018
Talousarvioesitys 2018 Budjettitalouden tulot 52,7 mrd. euroa Budjettitalouden menot 55,7 mrd. euroa Budjettitalouden tasapaino -3,0 mrd. euroa Talouden näkymistä Suomen talous on nopeassa kasvuvaiheessa
Pääekonomisti vinkkaa. Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste
Pääekonomisti vinkkaa Vinkki 2: Kuntatalouden ennuste Kuntatalousohjelma julkaistiin 4.4.2019 Kuntatalousohjelma https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kuntatalousohjelma-vuosille-2020-2023-julkaistu
Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden