KANGASALAN KUNNAN VIESTINTÄOHJELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANGASALAN KUNNAN VIESTINTÄOHJELMA"

Transkriptio

1 KANGASALAN KUNNAN VIESTINTÄOHJELMA Kh

2 1 Kunnan visio Viestinnän visio Kangasala tunnetaan elinvoimaisena kesäpäivän kulttuurikuntana, jossa on hyvä asua, elää ja yrittää. Kangasalan kunnan viestintä on aktiivista ja avointa. Viestintä motivoi henkilöstöä sekä tukee sitoutumista ja hyvinvointia. Viestintä lisää kangasalalaisten aktiivisuutta ja tekee kuntaa myönteisesti tunnetuksi paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Viestinnän vastuut ja organisointi Kunnan viestintää johtavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Hallinto- ja konserniviestintätiimi koordinoi, kehittää ja suunnittelee kunnan viestintää. Viestintä on hajautettu hallintosäännön 15 :n mukaan kukin toimialajohtaja vastaa tehtäväalueen viestinnästä ja sen resursoinnista. Kunnan jokapäiväinen viestintä kuuluu jokaisen kunnan työntekijän perustehtäviin. Kukin työntekijä on vastuussa omaan tehtäväkenttäänsä liittyvien aiheiden sisäisestä viestinnästä. Palvelualueiden ulkoisesta viestinnästä vastaa esimies. Viestintää ei ole vain virallisista päätöksistä tiedottaminen, vaan myös kaikenlainen asioiden taustoittaminen, neuvonta ja informointi liittyen kuntakonsernin toimintaan. Yksi tehokkaimmista viestintäkeinoista on välitön palveluviestintä. Jokainen työntekijä voi omalla toiminnallaan rakentaa positiivista mielikuvaa kunnasta. Kuntalaisia ja muita sidosryhmiä palvellaan aktiivisesti ja toimittajien tiedontarpeisiin vastataan nopeasti. Erilaisia projekteja tai hankkeita käynnistettäessä erityistä huomiota tulee kiinnittää viestintään. Hankkeelle tulee jo käynnistysvaiheessa laatia viestintäsuunnitelma, jossa määritellään kuka hoitaa viestinnän sekä milloin, mistä ja mille kohderyhmälle tiedotetaan. Kriisiviestintä on tehostettua viestintää äkillisissä muutos- ja kriisitilanteissa. Kriisiviestinnän tavoitteita ovat suuremman vaaran torjuminen ja inhimillisten arvojen huomioiminen. Tärkeintä ovat tiedon nopeus ja luotettavuus. Verkkoviestinnän rooli kriisiviestinnässä on oleellinen. Kunnanjohtaja johtaa kriisi- ja poikkeusolojen viestintää. Erityistilanteesta on ilmoitettava viipymättä kunnanjohtajalle, kehitysjohtajalle/valmiuspäällikölle sekä johdon sihteerille.

3 2 VIESTINNÄN KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT VAIKUTTAVUUS 1. Laadukkaalla, tehokkaalla ja aloitteellisella viestinnällä edistetään kunnan strategisia päämääriä 2. Kuntalaisdemokratian vahvistaminen 3. Kangasala -imagon vahvistaminen 4. Yritystoiminnan aktiivisuuden lisääminen 5. Tilanteeseen sopivat, oikeinmitoitetut viestintäkeinot VISIO PROSESSIT JA RAKENTEET 6. Asukaslähtöinen palveluviestintä 7. Toimiva työyhteisöviestintä Kangasala tunnetaan elinvoimaisena kesäpäivän kulttuurikuntana, jossa on hyvä asua, elää ja yrittää. Kangasalla - oksalla ylimmällä! RESURSSIT 8. Ajantasaiset viestintävälineet ja keinot 9. Kustannustehokkaat keinot 10. Seutuyhteistyön hyödyntäminen UUSIUTUMINEN JA HENKILÖSTÖ 11. Viestintäosaamisen lisääminen ja kehittäminen 12. Ajantasaiset viestintäohjelmat

4 3 VIESTINNÄN KRIITTISET MENESTYSTEKIJÄT: Vaikuttavuus 1. Laadukkaalla, tehokkaalla ja aloitteellisella viestinnällä edistetään kunnan strategisia päämääriä Viestintä ohjaa muutosta haluttuun suuntaan ja on johdonmukaista Toimivat mediasuhteet Hyvät yhteiskuntasuhteet suora palaute projektisuunnitelma sisältää viestintäsuunnitelman säännöllinen yhteydenpito, saavutettu julkisuus verkostojen aktiivinen ylläpito tapauskohtaisesti projektin vastuuhenkilö vuosittain hallinto- ja konserniviestintätiimi (jatkossa hkvtiimi) Viestinnällä on laadulliset ja määrälliset tavoitteet Tekojen yhteyttä kunnan visioon ja strategiaan korostetaan. Viestintä on lojaalia organisaatiolle ja tehtyjä päätöksiä kohtaan. sisällytetty strategisen johdon talousarvioon 2013 ei ristiriitaisia lausuntoja vuosittain vuosittain 2. Kuntalaisdemokratian vahvistaminen Valmisteilla olevien asioiden oikeaaikainen tiedottaminen Osallistumisen lisääntyminen aktiivinen keskustelu merkittävistä valmisteilla olevista asioista projektisuunnitelma sisältää viestintäsuunnitelman osallistujamäärä (esim. kuntalaistilaisuudet) ja saatu palaute palautteen määrä osallistujamäärä (esim. kuntalaistilaisuudet) tapauskohtaisesti tapauskohtaisesti projektin vastuuhenkilö tapauskohtaisesti vuosittain 3. Kangasala -imagon vahvistaminen Kangasala-identiteetin ja kotiseutuylpeyden vahvistaminen asukastutkimukset erilaisten tapahtumien määrä noin valtuustokausittain hallinto- ja konserniviestintätiimi Julkisuus on hyvällä tasolla saavutettu positiivinen julkisuus

5 4 4. Yritystoiminnan aktiivisuuden lisääminen Kangasalan tunnettuus ja kiinnostavuus yrityskontaktit ja säännöllinen yhteydenpito uusien yritysten ja työpaikkojen lisääntyminen tilasto vuosittain kuntasuunnittelu, elinkeinotoimi tilastokirja kuntasuunnittelu tutkimuslaitosten mittaukset sijoitus yrittäjätutkimuksessa yrittäjäjärjestöjen aikataulun mukaisesti, hkvtiimi 5. Tilanteeseen sopivat, oikeinmitoitetut viestintäkeinot Asukkaat ja sidosryhmät luottavat kunnan viestintään saatu palaute Viestinnän välineet ovat tarkoituksenmukaisia saatu palaute sähköisten toimintojen kehittäminen palvelukeskukset Prosessit ja rakenteet 6. Asukaslähtöinen palveluviestintä Käyttäjälähtöiset internetsivut, joilla on ajantasaista tietoa ja palautemahdollisuus käyttäjämäärät, saatu palaute, sähköinen asiointi käytössä esim. ajanvaraustoiminta, säännöllinen päivitys verkkotyöryhmä, toimialoittain Tieto muutoksista tavoittaa ne, joita muutos koskee palautteen määrä asukastutkimukset noin valtuustokausittain 7. Toimiva työyhteisöviestintä Viestintä on ennakoivaa muutostilanteissa henkilöstötutkimukset poissaolot saatu palaute noin valtuustokausittain vuosittain, henkilöstökertomus

6 5 Viestintäyhteistyö konsernin kaikilla tasoilla on toimivaa erisuuntaiset lausunnot vähenevät sisäisesti ja ulkoisesti konserniyhtiöiden raportointi 2 krt/vuosi talousjohtaja ja hallintojohtaja Intranetin käytön tehostaminen käyttäjämäärät, käyttäjätutkimus v Klanetin sisältö ajan tasalla säännöllinen päivitys kaikilla kunnan työntekijöillä pääsy intranettiin ja sähköpostiin verkkotyöryhmä, esimiehet, atk-palvelut Resurssit 8. Ajantasaiset viestintävälineet ja keinot Laadukkaat esittelymateriaalit ja tiedotteet Viestinnän teknisessä kehityksessä mukana pysyminen saatu palaute säännöllinen päivitys sähköiset palvelut toimivat ja niitä kehitetään edelleen kuntasuunnittelu, verkkotyöryhmä ja hkvtiimi Osaava henkilöstö viestintäkoulutuksen määrä vuosittain tilinpäätöksessä 9. Kustannustehokkaat keinot Media välittää aktiivisesti tietoja Kangasalan kunnan toiminnasta Toimielinten sähköinen kokouskäytäntö toistuvasti esillä medioissa tilannekohtainen harkinta voidaanko käyttää vain sähköisiä välineitä sähköinen kokouskäytäntö käytössä alkavalla valtuustokaudella palvelukeskusten johtajat Sähköinen tiedonkulku paperin määrän väheneminen paperin tilaus 10. Seutuyhteistyön hyödyntäminen Resurssien tehokas hyödyntäminen vuoropuhelu Tredean, Kuhan, seututyöryhmien ym. kanssa valtakunnan median kiinnostus Pirkanmaan asioista seudun toimijoiden osaamisen hyödyntäminen

7 6 Uusiutuminen ja henkilöstö 11. Viestintäosaamisen lisääminen ja kehittäminen Yhteinen näkemys viestinnästä ja markkinoinnista Viestintä otetaan huomioon kaikessa toiminnassa yhdenmukaiset ohjeet, koulutuspäivien lukumäärä projektisuunnitelma sisältää viestintäsuunnitelman huhujen ja virheellisten oletusten määrän väheneminen projektin vastuuhenkilö 12. Ajantasaiset viestintäohjelmat Viestintävastuut määritelty Viestit ovat samansuuntaisia koko konsernissa kunnassa on päivitetyt viestintäohjeet v ja niitä noudatetaan ei ristiriitaisia viestejä konsernin asioista mediassa Lopuksi viestinnän vuosikello

8 7 VIESTINTÄOHJELMA Kohderyhmä välineet/keinot aikataulu vastuuhenkilö Luottamushenkilöt kunnanhallituksen kokous hallintojohtaja/hallintosihteeri esimiehet esimiespalaverit sähköpostilla kaikille intranet viikolla 8 intraan ja sähköpostiviesti palvelukeskusten johtajat johdon sihteeri, hallintosihteeri muu henkilöstö työpaikkapalaverit sähköpostilla kaikille intranet Kangastus viikolla 8 intraan ja sähköpostiviesti uuden henkilöstön perehdytyspäivä esimiehet johdon sihteeri, hallintosihteeri tytäryhtiöt/sidosryhmät konserniohje helmikuu 2012 hallintojohtaja media?? tiedote/juttuvinkki hallintojohtaja, kehitysjohtaja

VIESTINNÄN PERIAATTEET

VIESTINNÄN PERIAATTEET VIESTINNÄN PERIAATTEET Lahden kaupunki Kaupunginhallitus 2008 Johdanto 2 Viestinnän tavoitteet 3 Viestinnän visio 2012 3 Lahden kaupungin arvot 3 Viestinnän strategiset päämäärät 4 Perusviestit 4 Lahden

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Nivalan kaupungin viestintäohje. Karikumpu Nivalan kaupunki. Hyväksytty:

Nivalan kaupungin viestintäohje. Karikumpu Nivalan kaupunki. Hyväksytty: 2012 Nivalan kaupungin viestintäohje Karikumpu Nivalan kaupunki Hyväksytty: Sisältö 1. Lainsäädäntö määrittelee tiedotustoiminnan lähtökohdat... 3 2. Tiedottamisen vastuut oltava selkeät... 3 Kaupungin

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5

VIESTINTÄSTRATEGIA. Valtuusto liite nro 5 VIESTINTÄSTRATEGIA Valtuusto 14.11.2016 41 liite nro 5 Voimaantulo 1.1.2017 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN VIESTINSTÄSTRATEGIA 1 Viestinnän periaatteet... 2 2 Kuntastrategia 2017-2021... 2 3 Viestinnän tavoitteet...

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä

Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys. Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys Viestinnän linjaukset ja viestintäsuunnitelma, luonnos 4.9.2013, työvaliokunta ja selvitysryhmä Viestintäryhmä Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki, viestintäjohtaja,

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Peruspalvelukuntayhtymä Kallion viestintästrategia ja toimeenpano-ohjelma 2014-2015 Yhtymähallitus 13.12.2013 Liite 156

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma. Maaliskuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma Maaliskuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet Viestit

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN VIESTINTÄOHJE

SAVONLINNAN KAUPUNGIN VIESTINTÄOHJE Khall. 22.11.2010 424 Liite D SAVONLINNAN KAUPUNGIN VIESTINTÄOHJE 22.11.2010 2 Sisällys 1. Tietoa kuntalaisille... 3 2. Savonlinnan kaupungin viestinnän periaatteet... 3 3. Kaupungin viestintäorganisaatio...

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Outokummun kaupunki VIESTINTÄSUUNNITELMA. Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma

Outokummun kaupunki VIESTINTÄSUUNNITELMA. Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma Outokummun kaupungin viestintäsuunnitelma Kaupunginhallitus XX.XX.2017, Tulee voimaan XX.XX.2017 1 Sisällys 1 Kaupunkiviestinnän lähtökohdat... 3 2 Kaupunkiviestinnän periaatteet... 3 2.1 Miksi kaupunki

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote Viestintästrategia- ja suunnitelma Viestinnän lähtökohdat Tilanne: epätietoisuus sote-uudistuksen etenemisestä, päätöksenteon

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

EURAN KUNNAN VIESTINTÄOHJELMA

EURAN KUNNAN VIESTINTÄOHJELMA EURAN KUNNAN VIESTINTÄOHJELMA 2017-2018 Sisällys 1. JOHDANTO... 2 2. EURAN KUNTASTRATEGIA 2020... 2 2.1 Visio... 2 2.2 Arvot viestinnän toimintatapana... 2 2.3 Viestintää ohjaava lainsäädäntö ja asiakirjat...

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2013. Maaliskuu 2013

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2013. Maaliskuu 2013 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely Maaliskuu Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna (12.2.-1.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla Vastaajia

Lisätiedot

Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 15.11.2006 306 SIMON KUNNAN VIESTINNÄN OHJEET

Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 15.11.2006 306 SIMON KUNNAN VIESTINNÄN OHJEET Hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 15.11.2006 306 SIMON KUNNAN VIESTINNÄN OHJEET Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Viestinnän tehtävä 3 3. Simon kunnan viestinnän periaatteet 3 4. Ulkoinen viestintä

Lisätiedot

Kriisiviestintäohjeen päivitys

Kriisiviestintäohjeen päivitys INHIMILLISESTI AMMATILLISESTI LUOTETTAVASTI Kriisiviestintäohjeen päivitys Suunnittelija (viestintä, maakuntauudistus) Johanna Franzén Etelä-Karjalan pelastuslaitos Edellytykset hyvin toimivalle kriisiviestinnälle

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Oppilaitoksen turvallisuuspäivä SATAEDU Ulvila Kriisiviestintä Hellevi Lassila Koulutusjohtaja, vararehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Oppilaitoksen turvallisuuspäivä SATAEDU Ulvila Kriisiviestintä Hellevi Lassila Koulutusjohtaja, vararehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Oppilaitoksen turvallisuuspäivä SATAEDU Ulvila Kriisiviestintä 5.4.2017 Hellevi Lassila Koulutusjohtaja, vararehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu 1.1.2017 Median tekninen

Lisätiedot

Strategiakortit 2016

Strategiakortit 2016 Kh 30.11.2015 325 Liite kh nro 2 Ptktark. UTAJÄRVEN KUNTA Strategiakortit 2016 LIITE Väritunnisteet: Etenee suunnitellusti Viivästynyt Ei etene/keskeytynyt TALOUS Päämäärä: Kuntatalous on vakaa Kriittiset

Lisätiedot

Loviisa2010 kuntaliitosprosessin viestintäsuunnitelma

Loviisa2010 kuntaliitosprosessin viestintäsuunnitelma Loviisa2010 kuntaliitosprosessin viestintäsuunnitelma Käsitelty: viestintäryhmässä 3.9.2008 ja 22.9.2008 valmisteluryhmässä 23.9.2008 väliaikaisessa järjestelytoimikunnassa 30.9.2008 Viestinnän yleinen

Lisätiedot

Äänekosken Kaupungin viestinnän toimintaohjeistoa 2014

Äänekosken Kaupungin viestinnän toimintaohjeistoa 2014 Kaupunginhallitus 29.4.2014 liite nro 1 (1/8) Viestinnän toimintaohjeiston kanavoituminen toimintatavaksi edellyttää prosessinomaista työtapaa, yhdessä työstämistä sekä kaupunginhallituksen sisällä että

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia

Kajaanin Mamsellin toimintastrategia Kajaanin Mamsellin toimintastrategia 2017 2018 Missio Kajaanin Mamselli tuottaa laadukkaita ja kilpailukykyisiä ateria- ja puhtaanapitopalveluja sekä muita asiakkaan prosesseja tukevia palveluja. Palveluiden

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma

Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakoselvityksen viestintäsuunnitelma Käsitelty työvaliokunnassa 28.8.2007 ja ohjausryhmässä 17.9.2007 Laatijat: viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää ja

Lisätiedot

VIESTINNÄN TAVOITTEET, VASTUUT JA ORGANISOINTI

VIESTINNÄN TAVOITTEET, VASTUUT JA ORGANISOINTI VIESTINTÄOHJE SISÄLTÖ Viestinnän tavoitteet, vastuut ja organisointi... 3 Miksi viestitään?... 4 Viestintävastuut... 5 Viestijän on tunnettava julkisuuslaki... 5 Kohde- ja sidosryhmät Kenelle ja kenen

Lisätiedot

Kuntien viestintäkysely 2017

Kuntien viestintäkysely 2017 Finlands framgång skapas lokalt Kuntien viestintäkysely 2017 Syyskuu 2017 177 kuntaa = 57 % Yleistä viestintäkyselystä Suomen Kuntaliitto toteutti kuntien viestintäkyselyn edellisen kerran 2013. Kyselyn

Lisätiedot

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014. Helmikuu 2015

Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014. Helmikuu 2015 Kruunusillat: Viestintäsuunnitelma 2014 Helmikuu 2015 Sisältö Viestinnän tavoitteet Kohderyhmät Viestit Sisäinen viestintä Periaatteet Roolit ja vastuut Keinot ja kanavat Ulkoinen viestintä Periaatteet

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset 2013-2016. Kaupunginhallitus hyväksynyt 15.4.2013

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset 2013-2016. Kaupunginhallitus hyväksynyt 15.4.2013 Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset 2013-2016 Kaupunginhallitus hyväksynyt 15.4.2013 Jyväskylän kaupungin Viestinnän linjaukset käsitellään kaupunginhallituksessa valtuustokauden alussa Viestinnän

Lisätiedot

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari Tiedottamalla näkyväksi Inkeri Näätsaari 14.11.2007 Vuonna 2000 Kirjasto välitti tietoa tarvitsijoille Vähän julkisuutta, osin negatiivista tai vähättelevää Kriittisiä kannanottoja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN VIESTINTÄOHJE

SAVONLINNAN KAUPUNGIN VIESTINTÄOHJE SAVONLINNAN KAUPUNGIN VIESTINTÄOHJE Johtoryhmä 9.2.2015 Yhteistyötoimikunta15.4.2015, Kaupunginhallitus xx.xx.15, 2 Sisällys 1. Tietoa kuntalaisille...3 2. Savonlinnan kaupungin viestinnän periaatteet...3

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN VIESTINTÄ- STRATEGIA

TUUSULAN KUNNAN VIESTINTÄ- STRATEGIA TUUSULAN KUNNAN VIESTINTÄ- STRATEGIA TUUSULAN VISIO VUODEKSI 2016 Tuusula on hallitusti kasvava, viihtyisä, perhearvoja tukeva ja turvallinen kunta Helsingin seudulla. Tuusulan kuntamaisema vesistöineen

Lisätiedot

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1

LOIMAAN JUTTU Strategian uudistaminen / päivitys Kh oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 LOIMAAN JUTTU 2020 + Strategian uudistaminen / päivitys 2017- Kh 14.8.2017 oheismateriaali Loimaan kaupunki Jari Rantala 1 Strategia-uudistaminen/päivitys 2017- Uusi valtuustokausi 1.6.2017 2020 Sote-uudistus

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma Liite 1 Viestintäsuunnitelma 2014-2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelman tehtävänä on antaa suunta viestinnän toimenpiteille vuosille 2014 2016. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018

JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 JIK ky:n viestinnän strategia 2015 2018 johtoryhmä 12.5.2015 YT-ryhmä 5.6.2015 johtokunta 18.6.2015 yhtymäkokous 2.12.2015 Sisältö 1. Tausta 2 2. Terveydenhuollon kuntayhtymän viestintää ohjaavat säädökset

Lisätiedot

Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta

Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta Luonnos 1(5) Kruunusillat, viestintäpalvelut, kuvaus työn kokonaisuudesta 1 Kuvaus hankkeen viestinnästä Hankkeen onnistuneen läpiviennin edellytyksenä on oikea-aikainen ja täsmällinen viestintä, joka

Lisätiedot

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI

URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 3: Muutosohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto MUUTOSOHJELMA 1 Muutosohjelman lähtökohdat Strategiset päämäärät Järvenpäätä johdetaan strategialähtöisesti

Lisätiedot

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto 2.11.2017 Arja Kujala 4.12.2016 viestiketjuja klo 2 Pojalta tekstiviesti: kulmilla ammuttu, minä olen kunnossa. Yritän tavoittaa muita sisaruksia. Tyttäreltä

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Tullin verotustehtävien siirtäminen Verohallintoon (VETO-hanke) Viestintäsuunnitelma alkaen

Tullin verotustehtävien siirtäminen Verohallintoon (VETO-hanke) Viestintäsuunnitelma alkaen Viestintäsuunnitelma alkaen 17.2.2017 12.1.2017 SISÄLTÖ TAUSTAA... 3 1 TAVOITTEET... 3 2 PERIAATTEET... 3 3 SISÄINEN VIESTINTÄ... 3 3.1 Kanavat... 4 3.2 Työnjako... 4 4 ASIAKAS- JA SIDOSRYHMÄVIESTINTÄ...

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Viestinnän periaatteet

Viestinnän periaatteet Viestinnän periaatteet Uusiutuvat luonnonvarat tunnetuiksi Maa- ja metsätalousministeriö Sisällysluettelo Johdanto Viestinnän tavoitteet Viestinnän toteutus Perusviestit Viestinnän kehittämiskohteet Viestinnän

Lisätiedot

VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA. Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi.

VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA. Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi. VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi.norros Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos Ihmisen soluja uusiutuu

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma /lw. Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Jämsä ja Kuhmoinen kuntarakenneselvitys Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelma JÄMSÄ KUHMOINEN KUNTARAKENNESELVITYS Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Jämsä-Kuhmoinen kuntarakenneselvitykseen liittyvää

Lisätiedot

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan viestintä

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan viestintä Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan viestintä Esittely laitoksille Eija Fabritius Viestintälinjauksia UEF Avoimuus ja läpinäkyvyys Sujuvat viestintäkäytännöt Vuorovaikutteisuus Tavoitteellinen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Lopen kunta TIEDOTUS- JA VIESTINTÄOHJE

Lopen kunta TIEDOTUS- JA VIESTINTÄOHJE Lopen kunta TIEDOTUS- JA VIESTINTÄOHJE Käsittely: Kunnanhallitus 14.2.2011 ( 55) Päivitetty 27.4.2011 SISÄLLYSLUETTELO VIESTINNÄN LÄHTÖKOHDAT... 1 ULKOINEN TIEDOTTAMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN PÄÄTÖKSENTEOSTA...

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän. viestintästrategia

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän. viestintästrategia Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän viestintästrategia 2 (6) Sisällys 1 Viestinnän lähtökohdat ja tehtävät... 3 2 Viestinnän visio... 3 3 Viestinnän missio... 3 4 Viestinnän toimintaperiaatteet... 3 5 Viestinnässä

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Strategiamme Johdanto

Strategiamme Johdanto Strategia 2015-2016 Strategiamme 2015-2016 Johdanto Ruoveden tuleva kuntastrategia tehdään jäljellä olevalle valtuustokaudelle, jonka jälkeen uusi valtuusto päivittää strategian vastaamaan sen hetken tilannetta.

Lisätiedot

Viestinnän periaatteet

Viestinnän periaatteet Viestinnän periaatteet Kaupunginhallitus 1.6.2015 www.ylojarvi.fi Ylöjärven kaupungin viestintä Tehtävä ja tavoitteet... 2 Arvot ja periaatteet... 3 Sidosryhmät... 4 Keinot... 4 Työn- ja vastuunjako...

Lisätiedot

Kuopion Yrittäjien strategia

Kuopion Yrittäjien strategia Kuopion Yrittäjien strategia 2018-2020 ARVOT Ohjaavat päätöksen tekoa Rohkeus Luotettavuus Uusiutumiskyky TOIMINNAN TARKOITUS, MISSIO Miksi olemme olemassa? Pidämme yritysten puolta ja yrittäjistä huolta

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 14 Huhtikuu 14 Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna 14 (26.2.-21.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

Viestinnän yleiset periaatteet

Viestinnän yleiset periaatteet Viestinnän yleiset periaatteet 2 (5) 1 Eksoten viestinnän yleiset periaatteet 1.1 Miksi Eksote viestii 1.2 Mitä Eksote viestii 1.3 Kenelle ja kenen kanssa Eksote viestii 1.4 Miten Eksote viestii Etelä

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1

Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013. Strategiakortit 2013 LIITE 1 Valtuusto 12.12.2013 Kunnanhallitus 28.11.2013 Strategiakortit 2013 LIITE 1 TALOUS Kuntatalous on vakaa Kriittiset menestystekijät Toiminta suunnitelmallista ja pitkäjänteistä - Laaditaan taloudellisesti

Lisätiedot

Kiteen kaupunki. Viestintäsuunnitelma

Kiteen kaupunki. Viestintäsuunnitelma Kiteen kaupunki Viestintäsuunnitelma Kiteen kaupunki Viestintäsuunnitelma 1 (12) Viestintäsuunnitelman tarkoitus... 2 Mitä Kuntalaki velvoittaa?... 2 Kiteen kaupungin viestintästrategia... 4 Mitä viestintä

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

PORVOON UUSI KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 OSALLISTAMINEN: TULEVAISUUSKYSELY JA VAIKUTTAJARAADIT KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENTAJINA

PORVOON UUSI KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 OSALLISTAMINEN: TULEVAISUUSKYSELY JA VAIKUTTAJARAADIT KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENTAJINA VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ AINO-MARJA KONTIO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON UUSI KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 OSALLISTAMINEN: TULEVAISUUSKYSELY JA VAIKUTTAJARAADIT KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENTAJINA

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

Maarit Pedak

Maarit Pedak Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/19/2011 1 OSVI: Osallistava

Lisätiedot

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana

Lisätiedot

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI

2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI 2. HEINÄVEDEN KUNNAN STRATEGIA 2.1. TOIMINTAYMPÄRISTÖN ANALYYSI Toimintaympäristön analyysi muodostaa kuntastrategian lähtökohdan. Valmisteluun osallistuneet tunnistivat kuntaorganisaation sisäiset vahvuudet

Lisätiedot

Sosiaalinen media Valion viestinnässä

Sosiaalinen media Valion viestinnässä Sosiaalinen media Valion viestinnässä Pia Kontunen, viestintäjohtaja 28.3.2011 Sosiaalinen media uudistaa liiketoimintaa Esityksen sisältö Pia Kontunen Minkälainen yritys on Valio ja mitä se haluaa viestiä?

Lisätiedot

Kohti Suomen halutuinta elämisen ympäristöä maakunnan tulevaisuuden viestintäpalvelut. Viestintäryhmän 2. vaiheen raportti 5.5.

Kohti Suomen halutuinta elämisen ympäristöä maakunnan tulevaisuuden viestintäpalvelut. Viestintäryhmän 2. vaiheen raportti 5.5. Kohti Suomen halutuinta elämisen ympäristöä maakunnan tulevaisuuden viestintäpalvelut Viestintäryhmän 2. vaiheen raportti 5.5.2017 Avoin, vastuullinen ja laaja-alainen kumppani Raportti sisältää viestintäryhmän

Lisätiedot

Kunnanhallitus XX LAUKAAN KUNNAN VIESTINNÄN PÄÄLINJAT

Kunnanhallitus XX LAUKAAN KUNNAN VIESTINNÄN PÄÄLINJAT Kunnanhallitus 21.11.2016 XX LAUKAAN KUNNAN VIESTINNÄN PÄÄLINJAT Laukaan kunnan viestinnän päälinjat Kunta viestii monessa roolissa ja tehtävässä. Kunta on paikallinen viranomainen, asukkaidensa hyvinvoinnin

Lisätiedot

OSVI: Osallistava sisäinen viestintä tutkimus- ja kehittämishanke

OSVI: Osallistava sisäinen viestintä tutkimus- ja kehittämishanke Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/15/2011 1 OSVI: Osallistava

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Viestinnän yleiset periaatteet

Viestinnän yleiset periaatteet Viestinnän yleiset periaatteet 2 (6) 1 Eksoten viestinnän yleiset periaatteet 1.1 Miksi Eksote viestii 1.2 Mitä Eksote viestii Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) tehtävänä on tuottaa terveyttä,

Lisätiedot

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016

Kemin kaupunkistrategia Toimenpideohjelma 2016 Kemin kaupunkistrategia 2025 2016 Kuntalainen ja asiakas Strategiset Tavoite vuonna 2016 Toimenpiteet tavoitteen Hyvinvoiva kuntalainen Ennaltaehkäisevien ja terveyttä edistävien palveluiden kehittäminen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Viestinnän strategia ja toimintaohje

Viestinnän strategia ja toimintaohje Viestinnän strategia ja toimintaohje 2013-2015 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Olli Aimola Meri Lähteenaro Kati Pankka Iiris Rekola Siiri Rekola Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2013 2 1. VIESTINNÄLLÄ

Lisätiedot

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Brändikirja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Lukijalle 2 Lukijalle Tämän brändikirjan tarkoitus on avata identiteettiämme, innostaa sinua ajattelemaan uudella tavalla ja sitä kautta selkeyttää

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA 1 (5) ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS Kuntajohtajien työvaliokunta 17.12.2013 Ohjausryhmä 21.1.2014 Sisältö 1. TAUSTAA JA SELVITYKSEN ORGANISOINTI... 2 2. VIESTINNÄN TAVOITE JA VASTUUT... 2 Tavoite

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010 KAUPUNGIN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT perusturvallisuus tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus asiakaslähtöisyys omatoimisuus ja lähimmäisenvastuu avoimuus ympäristön kunnioitus

Lisätiedot

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA

Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Viestimme maakunnasta LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Uusi maakunta on meidän työpaikkamme Maakuntauudistuksen kautta noin 9000 pohjalaisen uusi työpaikka on Pohjanmaan maakunta

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin. viestintästrategia

Iisalmen kaupungin. viestintästrategia Iisalmen kaupungin viestintästrategia Hyväksytty: Kaupunginhallitus 6.6.2011 263 Viestintästrategia 2 (10) Id 66651 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Iisalmen kaupungin viestintästrategia... 4 2.1 Viestinnän

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

VIESTINTÄOHJELMAN KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMINEN. 1) Johdanto. Viestinnän merkitys ja tehtävät Kemijärven kaupungissa

VIESTINTÄOHJELMAN KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMINEN. 1) Johdanto. Viestinnän merkitys ja tehtävät Kemijärven kaupungissa 1 VIESTINTÄOHJELMAN KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAMINEN 1) Johdanto Viestinnän merkitys ja tehtävät Kemijärven kaupungissa Viestinnästä on säännökset kuntalain 29 pykälässä ja Kemijärven kaupungin hallintosäännön

Lisätiedot

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen

Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys. Pauliina Juhola / Katja Nieminen Raportti: Viestinnän nykytilan selvitys Pauliina Juhola / Katja Nieminen Kyselyn toteuttaminen Kohderyhmänä ekspertit (EuroSkills 2012, WorldSkills 2013) lajipäälliköt valmentajat lajivastaavat yhteensä

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia 1. Johdanto 1.1. Ohjeen tarkoitus Viestintästrategiassa kuvataan ja määritellään Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän tavoitteet. Viestinnän tehtävänä

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009

Kuntien markkinointitutkimus 2009. vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Kuntien markkinointitutkimus 2009 vs. markkinointipäällikkö Päivi Lazarov 2.4.2009 Toteutus maaliskuussa 2009 Toteutettiin webropol-kyselynä Sähköpostitse kuntien kirjaamojen kautta kuntien markkinointivastaaville

Lisätiedot