Yhteisökokous 2.0 [KYLLÄ VÄKI TIETÄÄ]

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteisökokous 2.0 [KYLLÄ VÄKI TIETÄÄ]"

Transkriptio

1 Yhteisökokous 2.0 [KYLLÄ VÄKI TIETÄÄ]

2 Näi meinaan nääs on [MISTÄ AJATUS LÄHTI LIIKKEELLE] Yhteisökokouksen taustalla on vanhuspalvelulaki, jossa määritellään ikäihmisten osallisuus. Kontukodissa Tampeerella totesimme, että todellisen osallisuuden varmistamiseksi haluamme foorumin, jolla asukkaiden ja omaisten ääni saadaan kuuluviin. Yhteisökokous on toki tapa päättää asioista, mutta se on myös yhteinen juttutuokio, jossa kaikki tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi. -Teo, Tuula ja koko Kontukodin väki! Vanhuspalvelulain tarkoituksena on (1 4 mom.):! Vahvistaa iäkkään henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien sosiaali- ja terveyspalvelujen sisältöön ja toteuttamistapaan sekä osaltaan päättää niitä koskevista valinnoista

3 Kyä haasteita piisaa [TIEDÄMME, ETTÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ EI OLE HELPPO] - Vanhuspalveluissa haasteena on mahdollistaa asukkaille heidän näköisensä päivittäinen arki. Monesti rutiinit, kiire tai esimerkiksi kilpailutukseen liittyvät seikat vievät ylimääräisen liikkumatilan. - Asiat otetaan liian usein annettuina palveluntarjoajien puolesta. - Hoitajien, läheisten, asukkaiden roolit rajoittavat turhaan välitöntä ja vaivatonta vuorovaikutusta. Yhteisökokous on yhdessä sovittu toimintatapa ja työohje. Kaikki työntekijät noudattavat sitä. - Yhteisökokous on tasa-arvoinen foorumi, jossa kaikilla on sananvaltaa yhteiseen arkeen.

4 Näin yhteisökokous toimii Tuuksää Tehrään ny jotain Valmistauru taas uuteen Sano ny Mitä siä Valmistauru sovittiin

5 Pitää nääs olla valmistautunu [YHTEISÖKOKOUKSIIN TULEE VALMISTAUTUA] - Henkilökunta kokoaa käsiteltäviä aiheita (tapahtumat, arjessa esiinnouseet asiat, suunnitelmat, omaisten kommentit). - Aiheita voi tulla niin asukkailta, omaisilta tai henkilökunnalta. Aina on aihetta kokoustaa Aina voidaan käsitellä tulevia tapahtumia tai vaan kysellä kuulumisia. - Sopivia aiheita ovat kaikki yhteisöä koskettavat aiheet. Kyse voi olla niin pienestä kuin suurestakin asiasta. - Yhteisökokouksessa on käsitelty esimerkiksi ruokalistoihin liittyviä toiveita, mahdollisia kulttuuritapahtumia ja esitelty uusia henkilökunnan jäseniä yhteisölle. - Yhteisökokouksen perusrunko on mietitty valmiiksi ja on kutakuinkin samanlainen kaikilla kerroilla.

6 Tuu sääkin ny mukaa [MITEN IHMISET SAADAAN OSALLISTUMAAN?] - Ohjaajat kutsuvat yhteisökokoukseen kaikki kodin asukkaat ja asukkaiden läheiset. - Kutsu on nähtävillä palveluyksikössä näkyvällä paikalla ja se jaetaan sähköpostitse. - Yhteisökokouksen päivät ja kellonajat ovat aina samat, tällöin aikataulusekaannukset on helppo minimoida. - Yhteisökokouksesta saa lähteä ja siihen saa tulla kesken. Hyvä käytäntö! Viikonloppukokouksiin on omaisten helppo tulla.

7 Pirä nää hommat miälessä [NÄMÄ PERUSASIAT ON HYVÄ MUISTAA YHTEISÖKOKOUKSISSA] - Viikottaisissa yhteisökokouksissa paikalla on pääsääntöisesti vain asukkaita. Silloin käsitellään tyypillisesti arkisia asioita, kuten millaista tekemistä asukkaat kaipaavat. - Yhteisökokouksia järjestetään myös viikonloppuisin kerran kuussa läheisten pyynnöstä. Kuukausittaisissa yhteisökokouksissa käsitellään tavallisemmin myös läheisiä koskettavia asioita, kuten suuremmat tapahtumat, yleisiä asumiseen tai hoivaan liittyviä asioita. Myös läheisillä on yhtäläinen puheoikeus kuin asukkailla. - Yhteisökokouksissa kaikki halukkaat saavat sanoa käsiteltäviin aiheisiin mielipiteensä. - Yhteisökokous alkaa yleensä kahvilla - niinkuin kaikki oikeat kokoukset. - Yhteisökokoukseen nimetään sihteeri, joka tekee kokouksesta muistion. InnoVinkki Yhteisökokous mahdollistaaa järjestelmällisen ja helpon ideoiden ja unelmien keräämisen

8 Hyvä käytäntö! Ohjaajat eri puolille istumaan, jotta kaikkien huomioiminen onnistuu Kato näin tulee nääs hyvä [NÄIN TOIMIMALLA RAKENNAT SUJUVAN YHTEISÖKOKOUKSEN] - Ohjaajista nimetään vaihtuvasti yhteisökokouksen puheenjohtaja, joka on vetovastuussa - Jokainen osallistuja, asukas, omainen ja ohjaaja, kertoo kuulumisensa yhteisökokouksen alussa. Näin kaikki pääsevät ääneen ja lämmittelevät keskustelua varten. - Keskustelu saa rönsyillä vapaasti, ohjaajat fasilitoivat keskustelua. - Asukkaita kannustetaan olemaan äänessä. Esimerkiksi he saavat lukea ääneen tiedotteet muille osallistujille. - Yhteisökokouksen mittaan ohjaajat kyselevät ajatuksia ja mielipiteitä ja näin varmistavat, että kaikki ovat hereillä. Hyvä fasilitointi: - kaikkien kuuleminen - tasaverainen vuorovaikutus - kiireettömyyden luominen - aktiivinen kysyminen

9 Mitä siä ny sovittiin? [MITEN TIETOA JAETAAN MYÖS NIILLE, JOTKA EIVÄT OLLEET KOKOUKSESSA LÄSNÄ?] - Yhteisökokouksista kirjoitetaan muistio. - Muistiot ovat kaikkien nähtävillä palveluyksikössä. - Muistioiden sisältöä jaetaan avoimesti myös sosiaalisen median välityksellä. - On tärkeää muistaa, että myös yhteisöön vähemmän kiinnittyneitä voi kiinnostaa paljonkin, mitä kaikille kuuluu Muista! ottaa nimet pois nettiin laitettavista materiaaleista

10 Tehrään ny jotain Kun päätetään heti, miten ideat toteutetaan, niin vaikutukset näkyvät nopeasti! Usein kyse kuitenkin on arjen pienistä parannuksista, jotka on helppo toteuttaa. InnoVinkki [MITEN YHTEISÖKOKOUSTEN PÄÄTÖKSET SIIRRETÄÄN KÄYTÄNTÖÖN?] - Yhteisökokouksessa päätetyt asiat toteutetaan. - Yhteisökokouksessa sovitaan, milloin ja miten valitut ideat toteutetaan. Samalla päätetään, kuka on minkäkin idean vastuuhenkilö. - Aika ideoista toimeenpanoon voi olla hyvinkin lyhyt: Esimerkiksi yhteisökokouksessa on sovittu siitä, että asukkaat pyyhkivät pölyt yhdessä ohjaajien kanssa. Päätös saatiin käytäntöön heti ja käsitellään myös ohjaajien tiimipalaverissa. Hyvä käytäntö: Yhteisökokouksen muistio käydään läpi ohjaajien tiimipalaverissa.

11 Kontu on koti, jossa väki viihtyy Win-Win-Win Kontukodin taustalla on osakeyhtiö kaksi.nolla, joka on yhteiskunnallinen yritys. Tavoitteena on yhteisen kakun kasvattaminen ja arvon luominen kaikille sidosryhmille. Kontukoti on Tampereen Koukkuniemessä toimiva asuinyhteisö. Konnussa hoiva ja hoito pohjautuvat itsemääräämisoikeuden ja yksilöllisyyden vaalimiseen, itsenäisen toimintakyvyn vahvistamiseen sekä osallisuuden, hallinnan tunteen ja valinnan vapauden lisäämiseen. Kontukodin tavoitteena on luoda kaikille yhteisön jäsenille inhimillisesti ja elämänlaadultaan hyvä arkipäivä. Omaisille tarjotaan mahdollisimman paljon erilaisia luontevia tapoja osallistua läheisensä elämään.

12 Paas ny nääs sääki kokeillen [YHTEISÖKOKOUKSEN TOTEUTTAMINEN ON HELPPOA JA HAUSKAA]

13

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas.

Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN. Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. Ikäihmisten palvelut TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Visiomme: Meille asiakas on keskiössä! Olo on kaikin puolin kodikas. RANUAN KUNTA/Perusturva Yleinen info. 1 Tervetuloa palveluasumiseen! Asukasvalintakäsittely

Lisätiedot

Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa

Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa 1 Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa KVPS Tukena Oy Neliapilan palvelukoti Päivi Karlström Metsälinnan asumispalvelut Taru Liimatta 2 KVPS Tukena Oy VISIO: Kehitysvammaisen tai erityistä tukea tarvitsevan

Lisätiedot

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt

Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluiden laatukyselyt Keuruun vanhuspalveluissa on toteutettu vanhuspalvelulain 6 :ään perustuen palvelujen laatukyselyt kevään ja kesän 2014 aikana. Kyselyjen tarkoituksen on ollut selvittää

Lisätiedot

Realiteetteja ja reunaehtoja

Realiteetteja ja reunaehtoja Realiteetteja ja reunaehtoja Toimiva arki Oppiva yhteistoiminta Läheisen ohjaus terapiatyössä 14.5.2018 Mira Lönnqvist, toimintaterapeutti YAMK, lehtori Voimauttava prosessi Yhteistoiminnan haasteita arjen

Lisätiedot

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä

KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä KOTIRUKKANEN työryhmä yhteistyön lisäämiseksi asumisyksiköissä Mitä Kotirukkasella tavoitellaan? Kotirukkasen avulla tiivistetään yhteistyötä asumisyksikön työntekijöiden, asukkaiden ja läheisten välillä.

Lisätiedot

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti

Kumula, Asiantuntijan blogiteksti Kumula, 11.6.2019 Asiantuntijan blogiteksti Hei! Olen Mari. Digiajan kirjoituskoulu Kide on perustettu, jotta tekstit olisivat loistavia eikä niiden kirjoittaminen olisi (aina) tuskallista. www.kidekoulu.fi

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

Arjen Keskiössä seminaari Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä

Arjen Keskiössä seminaari Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä Arjen Keskiössä seminaari 6.3.2014 Laitoshoidon purku asuntoverkostoja kehittämällä Yksilöllisen asumisen kehittäminen ja Arjen Keskiössä-hanke Careassa Laitoshoidon purku ja avohuollon asumisen kehittäminen

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund

Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio. 17.2.2015/Mona Hägglund Hoivakodin kannustinmalli Kaupunginjohtajan innovaatiokilpailun vuoden 2014 potentiaalinen innovaatio 17.2.2015/Mona Hägglund Vanhusten palvelujen ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutus 2014

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon. palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin

Sosiaali ja terveydenhuollon. palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin Kehittäjäasiakastoiminta i t i i t Sosiaali ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien l osallistumista i t palvelujen suunnitteluun kehittämiseen ja arviointiin Velvoitteet vanhustyössä Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

STRATEGIAN JALKAUTUS Asukkaille ja henkilökunnalle

STRATEGIAN JALKAUTUS Asukkaille ja henkilökunnalle STRATEGIAN JALKAUTUS Asukkaille ja henkilökunnalle Jalkautusta ja erilaisia mahdollisuuksia sen toteuttamiseksi pohdittu strategiatyöryhmässä Jalkautuksen toteutus 2010 2011 Jalkautus työryhmille 2010

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI!

LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! LUPA LIIKKUA PARASTA TÄSTÄ TYÖKALUJA ITSELLESI! 1. Työyhteisön osaamisen johtamiseen 2. Lasten liikunnan lisäämiseen toimintayksikössä 3. Työhyvinvoinnin parantamiseen 4. Henkilökunnan ammatillisuuden

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017

Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 Kysely asukkaiden läheisille 2-3/2017 22.3.2017 Kysely Wilhelmiinan asukkaiden läheisille Kysely toteutettiin 23.2-19.3.2017 Kysely lähti 99 vastaanottajalle (88 kpl vuonna 2016), vastauksia saimme kaikkiaan

Lisätiedot

Palvelukeskus Maijala

Palvelukeskus Maijala Palvelukeskus Maijala Perustietoa Maijalasta Asuntoja palvelukeskuksessa on 87 kpl, joista Mattilaksi kutsutussa E-talossa 21 kpl. Palvelukeskus Maijalassa on 79 yksiötä ja 8 kaksiota. Asunnot ovat savuttomia,

Lisätiedot

Hyvä Olla. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelut. Ikääntyneiden palvelut. Terapia- ja kuntoutuspalvelut. Kehitysvammaisten palvelut

Hyvä Olla. Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelut. Ikääntyneiden palvelut. Terapia- ja kuntoutuspalvelut. Kehitysvammaisten palvelut Meillä on Hyvä Olla Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palvelut Ikääntyneiden palvelut Kehitysvammaisten palvelut Terapia- ja kuntoutuspalvelut ASUKAS Tuttu henkilökuntamme on läsnä huomioimassa asukkaiden

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito

Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä. Asiakastyytyväisyys Kotihoito Hämeenlinnan kotihoidon asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti Tutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä tammi-helmikuussa 2016 Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 378 henkilöä Asiakastyytyväisyys 2016 - Kotihoito

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3. IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.2017 VARSINAIS-SUOMEN PERHEHOITOYKSIKKÖ Yhteistyökunnat 2017: Kaarina,

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Marjut Eskelinen marjut.eskelinen@avi.fi

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Korpilahden hoivakoti

Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Korpilahden hoivakoti Hoivakoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Korpilahdella kauniissa Päijännemaisemassa osoitteessa Tikkasentie 10. Meillä on 12 asukaspaikkaa yhdessä tasossa.

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Johtamisen haasteena asiakkaan ja läheisen äänen kuuleminen. Maria Borg ja Rauha Pulliainen

Johtamisen haasteena asiakkaan ja läheisen äänen kuuleminen. Maria Borg ja Rauha Pulliainen Johtamisen haasteena asiakkaan ja läheisen äänen kuuleminen Maria Borg ja Rauha Pulliainen Asiakaspalautteesta kehitämme toimintaa saadun asiakaspalautteen mukaisesti Miten palautetta on kerätty ja miten

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Asiakkaiden osallisuuden lisääminen palvelujen toteutuksessa, suunnittelussa ja kehittämisessä Kehittäjäasiakkaat tuovat palvelujen suunnittelun omat kokemuksensa ja kehittämisehdotuksensa

Lisätiedot

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja,

Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Katriina Haapakangas. Kärkölän järjestöedustaja, Hollolan kunta / Muistio 1/2013 1 (5) n kokous Aika Tiistai 5.3.2013 kello 18.00 Paikka Hollolan kunnantalo, Virastotie 3. Kokoushuone Toivola. Läsnä Armas Hacklin Eija Koivuniemi Tiina Aarto Marjatta

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Waltteri Siirala Waltteri.siirala@tyks.fi

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen kuuleminen ja osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Mitä lapsi tarvitsee voidakseen hyvin? Mitä me aikuiset ajattelemme?

Lisätiedot

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry:n toiminnassa ja myös yhdistyksessä toteutetussa Etsivä omaistyö -projektissa on toiminnan lähtökohtana omaislähtöisyys

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

Palveluesimies Tuula Holja

Palveluesimies Tuula Holja Palveluesimies Tuula Holja 11062014 elämisen taito on vaikea oppia, he eivät ole sairaita vaan pelkästään vanhoja. He tuntevat itsensä usein melko hyödyttömiksi olennoiksi ja hyödyksi oleminen on sentään

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Vanhus on arjen päähenkilö

Vanhus on arjen päähenkilö Vanhus on arjen päähenkilö 1 Koukkuniemen alueella on järjestetty vanhustenhoitoa vuodesta 1886. Vanhus on arjen päähenkilö Toimittanut: Outi Aaltonen Lausumme parhaat kiitoksemme hankkeiden rahoittajille

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Ensimmäisen kehittämiskauden tuloksia 2014-2016 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 3 Mikä on GeroMetro?

Lisätiedot

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Elinvoimaa täydennysrakentamisella Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Lähtökohtia Täydennysrakentaminen on tärkeää ja tästä ollaan samaa mieltä Kasvukeskukset

Lisätiedot

Auttaminen intohimona

Auttaminen intohimona Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai

Lisätiedot

velut Kotipal Vetrea

velut Kotipal Vetrea Vetrea Kotipalvelut Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia arjesta kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea tarjoaa apua arjen rutiineihin niin lapsiperheille,

Lisätiedot

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä: Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää Muuttoräppi löytyy netistä: http://www.kvps.fi/perheille/muuttovalmennus/ Elämäntilanteen kuvaus ja tulevaisuuden suunnittelu Missä haluaisin asua? Millaisessa

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.

Osallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX. 0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva

Hämeenlinnan kaupunki. Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2011 Ikäihmisten palvelut ympärivuorokautinen hoiva Tutkimusraportti 11.1.2012 MIKKO KESÄ MERJA LEHTINEN JUUSO HEINISUO INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ

Lisätiedot

Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa

Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa Omaiset mukana palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa 2.11.2015 Marjo Lehtinen, projektisuunnittelija, Omaishoitajat ja läheiset liitto ry Opastava-hanke Omaishoitajat ja läheiset liitto

Lisätiedot

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA

OMAINEN PALVELUPROSESSISSA OMAINEN PALVELUPROSESSISSA ESIMERKKEJÄ TAMPEREEN KAUPUNGIN KOTIHOIDOSTA 1 KOTIHOITO TAMPEREELLA Alueet: Yksityiset: Mediverkko 2 lähipalvelualuetta Palvelutähti 1 lähipalvelualuetta Pihlajalinna 3 aluetta

Lisätiedot

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut

Innokylä Uudistuvat lähipalvelut Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Ikäihmisten kotona asumien tukeminen tulevaisuudessa yhteenveto asiakaspalautteista muistisairaiden näkökulmasta

Ikäihmisten kotona asumien tukeminen tulevaisuudessa yhteenveto asiakaspalautteista muistisairaiden näkökulmasta Ikäihmisten kotona asumien tukeminen tulevaisuudessa yhteenveto asiakaspalautteista muistisairaiden näkökulmasta 10.4.2017 Ulla Halonen, kehittämispäällikkö, Muistiluotsi asiantuntija- ja tukikeskus, Keski-Suomen

Lisätiedot

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh

I osa. laatu. Riitta Räsänen YTT, TtM, esh I osa Ikäihmisten tarpeet ja palveluiden laatu Riitta Räsänen YTT, TtM, esh Laatuhoiva Oy Esitykseni pohjana Räsänen Riitta. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi

Ilo ja oppiminen näkyviksi Ilo ja oppiminen näkyviksi -pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Nyt on pedagogiikan aika! Miten määrittelemme pedagogiikkaa? Mitä se tarkoittaa varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö

Lisätiedot

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä

Hyvän hoidon kriteeristö. Mitä, missä, milloin? / Ala-Härmä Hyvän hoidon kriteeristö Mitä, missä, milloin? 2.6.2016 / Ala-Härmä Muistiliiton muistiohjelmatoiminta 2013-2020 Anita Pohjanvuori, Asiantuntija Muistiohjelmatoiminta, Muistiliitto ry Kansallinen muistiohjelma

Lisätiedot

UUSI HILKKA KOTIHOIDON JA -PALVELUN DIGITALISOINTI

UUSI HILKKA KOTIHOIDON JA -PALVELUN DIGITALISOINTI UUSI HILKKA KOTIHOIDON JA -PALVELUN DIGITALISOINTI Jääkö liian vähän aikaa hoivatyölle? Kehitimme uuden Hilkka toiminnanohjausjärjestelmän vähentämään papereiden pyörittelyä ja tietokoneella istumista.

Lisätiedot

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta, Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.

Lisätiedot

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta

Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta AT Attendo Suvisaari Koti hyvän mielen Mummolasta MUMM DO OL N A TE Viihtyisät tilat, lämmin ja tuttu tunnelma 9/10 Asukkaista 9/10 pitää henkilökuntaa erittäin ammattitaitoisena ATTENDO SUVISAARI ON TOUKOKUUSA

Lisätiedot

HoivaDigi. Verkostotapaaminen Teemoina työntekijän roolit ja työhyvinvointi. Hannele Niiniö

HoivaDigi. Verkostotapaaminen Teemoina työntekijän roolit ja työhyvinvointi. Hannele Niiniö HoivaDigi Verkostotapaaminen Teemoina työntekijän roolit ja työhyvinvointi Työntekijän roolit Roolit riippuvaisia toimintaympäristöstä, tehtävästä, koulutuksesta ym. Yksi mahdollinen jaottelu: Perusrooli

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö (PO)

Kodin ja koulun yhteistyö (PO) Kodin ja koulun yhteistyö (PO) 1. Koulu, jossa lapsesi opiskelee Vastaajien määrä: 756 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 Asema 87 Hakala/Aamutuuli 37 Hakalanpolku 11 Hyvinkäänkylä 32 Hämeenkatu 79 Härkävehmas/Talvisilta

Lisätiedot

ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET

ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET ONNISTUNEEN MUUTON AVAIMET Muuttovalmennuksessa muuttaja, läheiset ja työntekijät valmistautuvat muutokseen, onnistuneeseen muuttoon Arja Haapio 6.4.2017 Omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen palveluiden

Lisätiedot

Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016

Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016 Kotihoidon, tavallisen palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoidon toimintatavat 2016 Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimuksen toimintayksikkökyselyn tuloksia 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 Sisältö

Lisätiedot

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Milla Ilonen 040 848 0909 milla.ilonen@aspa.fi Asiakkaat kokemuskehittäjinä! Vuonna 2008 kutsuttiin koolle eripuolilta Suomea 50 asumispalvelujen käyttäjää. Vertaisarviointi

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 102 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 14.3.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 104 2 KOKOUKSEN AVAUS... 104 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla

Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla Asiakasraadin lähtökohdat Lait sosiaali- ja terveydenhuollossa korostavat asiakkaan oikeutta laadukkaaseen hoitoon Halu ja tahto parantaa asiakaslähtöisyyttä palvelutuotannossa

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

TÄYTTÖOHJE JA LISÄTIETOJA: Tarjouksen antaja (=palveluntuottaja) rastittaa lomakkeesta sarakkeen palveluntuottajan ilmoittama kohdan.

TÄYTTÖOHJE JA LISÄTIETOJA: Tarjouksen antaja (=palveluntuottaja) rastittaa lomakkeesta sarakkeen palveluntuottajan ilmoittama kohdan. liite IKÄIHMISTEN TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN LISÄPISTEET Palveluntuottaja: Palveluntuottajan yhteyshenkilö: Postiosoite: Puhelinnumero: Sähköpostiosoite: TÄYTTÖOHJE JA LISÄTIETOJA: Tarjouksen antaja (=palveluntuottaja)

Lisätiedot

Muistola, Onnela ja Virkkula

Muistola, Onnela ja Virkkula Jokikartano 3 5 Muistola, Onnela ja Virkkula Muistola, Onnela ja Virkkula Jokikartano sijaitsee Kuokkalan Äijälänrannan luonnonläheisessä ympäristössä, osoitteessa Tahvosentie 26. Lähettyvillä virtaavan

Lisätiedot

Asiakaspalautejärjestelmä Perusturvakuntayhtymä Akselissa

Asiakaspalautejärjestelmä Perusturvakuntayhtymä Akselissa Asiakaspalautejärjestelmä Perusturvakuntayhtymä Akselissa -Asiakaspalautekysely kotihoidossa -Asiakasfoorumit Sirpa Levy, projektityöntekijä Yhteisvoimin kotona -hanke Asiakkaan ääni kuuluviin asiakkaiden

Lisätiedot

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset

Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely vastaukset Ulvilan varhaiskasvatuksen laatukysely 2016 vastaukset Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 1. Lapseni ikä on Lapseni hoitopaikka (Kaikki) 2. Lapseni on Palvelut ja tiedottaminen (Kaikki) 1. Olen saanut riittävästi

Lisätiedot

Suomen ensimmäinen laaduntunnustus päihdekuntoutuslaitokselle. Marjut Lampinen toiminnanjohtaja Ventuskartano ry

Suomen ensimmäinen laaduntunnustus päihdekuntoutuslaitokselle. Marjut Lampinen toiminnanjohtaja Ventuskartano ry Suomen ensimmäinen laaduntunnustus päihdekuntoutuslaitokselle Marjut Lampinen toiminnanjohtaja Ventuskartano ry Taustaa Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002 Laatutyön toteuttaminen koulutus Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma

Varhaiskasvatussuunnitelma Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku. Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö

Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku. Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö Itsemääräämiskyvyn arviointi 7.5.2014 Turku Esa Chydenius Johtava psykologi, psykoterapeutti VET Rinnekoti-Säätiö Mitä on alentunut itsemääräämiskyky? (8 ) Tuesta huolimatta: Ei kykene tekemään sosiaali-

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Alla olevista ehdotuksista voi koota mieleisensä kokonaisuuden tai toteuttaa sen tässä muodossa

Alla olevista ehdotuksista voi koota mieleisensä kokonaisuuden tai toteuttaa sen tässä muodossa Omaiset osana yhteisöä Mitä: Omaiset osallistetaan mukaan pienkodin arjen kehittämiseen. Pienkodin asukkaiden omaiset kutsutaan säännöllisin väliajoin neljä kertaa vuodessa koolle. Tapaamisista tehdään

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto Sosiaalinen media suunnittelijan apuna Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto 14.6.2016 Kyllä musta tuntuu, että se on niin, ettei me ehkä sitä somea enää päästä karkuun. Sitten jos ei me itse mennä sinne,

Lisätiedot