Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu"

Transkriptio

1 PERHEHOITO Ikääntyvän väestön kodinomainen ja toimintakykyä tukeva palvelu

2 PERHEHOITO PALVELUNA Perhehoidolla tarkoitetaan iäkkään henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella perhekodissa ja perhehoitajan perheessä. Perhehoito on avohoitoa, joka toteutetaan yhteistyössä hyvinvointikuntayhtymän muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa. Perhehoito on yksilöllinen ja asiakaslähtöinen ikääntyvän väestön palvelu. Perhehoito perustuu mm. sosiaalihuoltolakiin (710/1982), sosiaalihuoltoasetukseen (6077/1983), perhehoitajalakiin (312/1992) ja ikälakiin (980/2012). Laatusuosituksen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (STM 2013) mukaan perhehoidon perusarvoja ovat: - ihmisarvon kunnioittaminen - oikeus arvokkaaseen vanhuuteen - oikeus hyvään kohteluun.

3 PERHEHOITO SOPII IÄKKÄÄLLE HENKILÖLLE, jolla on vaikeuksia selviytyä arjessa lisääntyneen avuntarpeen vuoksi, mutta joka ei vielä tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa joka odottaa palveluasumispaikkaa joka kokee yksinäisyyttä tai turvattomuutta ja jonka elämänlaatu on heikentynyt jolla on esim. muistisairaus, iän tuoma hauraus ja joka tarvitsee toisen henkilön ohjausta ja tukea useita kertoja päivässä joka tarvitsee sairaalajakson jälkeen jatkohoito- tai kuntoutuspaikan ennen kotiin palaamista joka tarvitsee vuorohoitopaikan omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien ajaksi.

4 PERHEHOIDON VAHVUUDET Perhehoito on inhimillinen, kodinomainen ja turvallisen arjen mahdollistava asumis- ja hoivamuoto, jossa yksilölliset tarpeet ja toiveet tulevat huomioon otetuiksi. Perhehoito antaa hyvät mahdollisuudet käyttää yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja kokemista hoivan ja huolenpidon perustana. Perhehoidossa iäkkäällä henkilöllä on mahdollisuus osallistua perheen arjen askareisiin ja viriketoimintaan omien voimavarojen, jaksamisen ja halun mukaan. Osallisuus perheen normaaliin arkeen tukee hänen toimintakykyään ja lisää elämänlaatua.

5 Perhehoidon vahvuuksia ovat muun muassa pysyvät ihmissuhteet, jatkuvuus ja koti elinympäristönä. Perhehoidossa on mahdollista antaa yksilöllistä hoivaa ja huolenpitoa; ryhmäkoko on pieni ja hoitaja(t) pysyvät samoina. Perhehoito mahdollistaa vertaistuen toisten samassa tilanteessa olevien kanssa sekä luo tilaisuuden säilyttää ystävyyssuhteet, yhteydenpidon sukulaisiin, harrastusten jatkumisen ja tilaisuuden ulkoiluun. IÄKÄS HENKILÖ PERHEHOIDOSSA on yksi perheenjäsen tuntee itsensä tärkeäksi, arvokkaaksi ja kokee voivansa olla hyödyksi yhteisölle tulee hyväksytyksi omana itsenään saa käyttöönsä mahdollisuuksien mukaan oman huoneen ja voi lisäksi käyttää ruokailussa ja muissa arjen kokoontumisissa yhteisiä tiloja pystyy liikkumaan perhekodissa esteettömästi ja turvallisesti saa seurata tavallista perhe-elämää yhtenä perheen jäsenenä saa tavata ja pitää yhteyttä omaisiin.

6 PERHEHOIDON MUODOT Perhehoito perustuu yksilölliseen hoito- ja palvelusuunnitelmaan, jolloin se voi olla lyhyt- tai pitkäaikaista tai osavuorokautista. Pitkäkestoisessa perhehoidossa iäkäs henkilö muuttaa asumaan perhehoitajan kotiin toistaiseksi. Perhekodissa hän saa tarvitsemansa tuen ja avun päivän askareisiin, ateriat sekä virikkeitä. Lyhytkestoisessa perhehoidossa perhekodissa asutaan ennalta sovittu ajanjakso. Se voi olla kestoltaan alle 14 vrk/kk, kuten esim. - välimuotoisena kuntouttavana palveluna iäkkään henkilön kotiutuessa sairaalajakson jälkeen ennen paluuta omaan kotiin - omaishoidon vapaiden järjestelyissä. Osavuorokautinen perhehoito voi olla päivä- tai yöhoitoa, joka on kestoltaan alle 8 h/päivä tai 12 h/yö.

7 PERHEHOITAJA JA -KOTI Perhehoitajaksi ryhtyminen edellyttää perhehoitajalta lakisääteisen ennakkovalmennuksen käymistä. Lisäksi perhehoitajan tulee olla valmiuksiltaan, kokemukseltaan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva sekä sitoutunut antamaan perhehoitoa. Hyvinvointikuntayhtymä hyväksyy perhehoitajan ja -kodin. Hoitaja ja hyvinvointikuntayhtymä solmivat yhdessä toimeksiantosopimuksen, jonka mukaan hoitaja toimii perhehoitajana ja hänen kotinsa perhekotina. Perhekoti on esteetön ja turvallinen. Hyvinvointikuntayhtymä maksaa perhehoitajalle hoitopalkkiota ja kulukorvausta sekä antaa tukea ja ohjausta sekä valvoo perhekodin toimintaa.

8 PERHEHOITAJA toteuttaa yhteisesti sovittuihin arvoihin perustuvaa perhehoitoa yksilöllisesti laaditun hoito- ja palvelusuunnitelman pohjalta hoivaa ja pitää huolta kuuntelee ja ymmärtää ihmisen elämänkulkua ja sen tuomia erityistarpeita tekee yhteistyötä kuntayhtymän, omaisten, kotihoidon ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.

9 PERHEHOITOON HAETAAN ottamalla yhteyttä omais- ja perhehoidon ohjaajaan tai tekemällä Ilmoitus/hakemus hyvinvointikuntayhtymän SAS-työryhmälle ilmoitus/hakemus asumis- ja hoivapalveluun kaavakkeella. SAS-työryhmä (selvitä, arvioi, sijoita) on kuntayhtymän moniammatillinen yhteistyöryhmä.

10 Ennen ilmoituksen/hakemuksen käsittelyä, omais- ja perhehoidon ohjaaja tekee arvion asiakkaan toimintakyvystä, voimavaroista, hoidon ja palvelujen tarpeesta sekä soveltuvuudesta perhehoitoon yhteistyössä iäkkään henkilön ja hänen läheistensä kanssa. Lyhytaikaiseen tai osavuorokautiseen perhehoitoon sijoittamisesta myönteisen tai kielteisen hallinnollisen päätöksen tekee kotona asumisen tuen tulosyksikköjohtaja Erja Laulumaa. Pitkäaikaisen perhehoitoon sijoittamisesta myönteisen tai kielteisen hallinnollisen päätöksen tekee moniammatillinen SAS-työryhmä. Perhehoitoon sijoitetaan vain hakijan omalla tai hänen laillisen edustajansa suostumuksella. Iäkäs henkilö, hänen omaisensa ja perhehoitaja tutustuvat toisiinsa ja perhekotiin jo perhehoidon suunnitteluvaiheessa. Perhehoitoon sijoitettaessa iäkkäälle henkilölle laaditaan yksilöllinen hoito- ja palvelusuunnitelma. Perhehoidosta iäkäs henkilö maksaa hyvinvointikuntayhtymälle yhtymähallituksen vahvistaman asiakasmaksun.

11 Se on kodinomainen paikka, jossa kaikkia kohdellaan tasavertaisesti ja jossa on aktiviteettia Koti on siellä, mihin voi purkaa omat tavarat Tavallinen elämä riittää, saa seurata perheen elämänmenoa ja tulla hyväksytyksi omana itsenään

12 YHTEYDENOTOT: Omais- ja perhehoidon ohjaaja Eila Silfver Puh Sähköposti: Tulosyksikköjohtaja Erja Laulumaa Puh Sähköposti: SAS-palveluohjaaja Puh Neuvonta- ja palveluohjaustiimi NeuvoNurkka Puh Kuvat: Meiju Viitanen ja Janika Silvola

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden. Tampereella. Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9.

Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden. Tampereella. Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9. Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden palvelumuoto Tampereella Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9.2013 Esityksen sisältö Perhehoito ideasta palveluksi Mitä perhehoidon

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito Ikäihmisten perhehoito Riitta Lappi Diakoniaammattikorkeakoulu Pieksämäki Mitä ikäihmisten perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.

IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA. Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3. IKÄIHMISTEN PERHEHOITOA VARSINAIS-SUOMESSA Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikkö, Kirsi Ollonqvist 22.3.2017 VARSINAIS-SUOMEN PERHEHOITOYKSIKKÖ Yhteistyökunnat 2017: Kaarina,

Lisätiedot

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen Seudullinen ikäihmisten perhehoito Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015 Maarit Haverinen Perhehoito Perhehoitoa säätelee Perhehoitolaki (2015) Käsittää kaikki perhehoidon asiakasryhmät: Lapset Henkilöt,

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta

Uusi palvelumuoto- Perhehoito Sosiaali- ja terveyslautakunta Uusi palvelumuoto- Perhehoito 28.2.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 1 Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille Maria Kuukkanen 2 Mitä perhehoito on? Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT

HOITO- JA HOIVAPALVELUT Hoito- ja hoivapalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT IKÄIHMISTEN OMAISHOITO Myöntämisperusteet Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä PL 4 (Meijerikatu 2) 74101 Iisalmi Puhelinvaihde (017) 272

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013

LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 2013 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan ja perhekodin

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.

Lisätiedot

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on

Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on Stltk 17.12.2012, liite OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon laatu. Oulunkaaren kuntayhtymä

Ikääntyneiden perhehoidon laatu. Oulunkaaren kuntayhtymä Ikääntyneiden perhehoidon laatu Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunta hyväksytty 04.06.2014 Sisältö 1. PERHEHOIDON LAATUVAATIMUKSET... 3 2. PERHEHOIDON ARVOT JA TOIMINTAPERIAATTEET... 3 3.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella

Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Keski-Karjalan yhteistoiminta-alueella 1 1. Ikäihmisten perhehoito 3 1.1. Perhehoidon muodot 3 1.1.1. Jatkuva perhehoito 3 1.1.2. Lyhytaikainen perhehoito 3 1.1.3.

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET

PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET perusturvaltk 17.3.2015 LIITE 2. PIELAVEDEN KUNNAN IKÄIHMISTEN OMAISHOIDON MYÖNTAMISEN PERUSTEET 1 SÄÄDÖKSET 1.1 Ohjaava lainsäädäntö - Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidontuesta (937/2005). -

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on?

Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET. Omaishoito Mitä se on? Stltk 27.1.2016 5 liite 3 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Omaishoito Mitä se on? Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO VANHUSTEN HOITOMUOTONA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO VANHUSTEN HOITOMUOTONA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO VANHUSTEN HOITOMUOTONA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö PERHEHOITOLIITTO RY Kun muistin pitkä virta katkeaa tulevat sanatuojat ja kertovat minulle kuka minä olin, mitä

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Tampere Orivesi

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Tampere Orivesi IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Tampere Orivesi 1/2015 2 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Ikäihmisten perhehoito... 3 1.2.1 Ikäihmisten perhehoidon muodot... 3 1.3

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Kuopion kaupunki 1 (6) Omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (2.12.2005/937) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö 2. PERHEHOITAJA JA PERHEKOTI 2.1 Perhehoitajan

Lisätiedot

Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Rääkkylä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 17.12.2015 Kunnanhallitus?? 2016 1 Sisällys 1 Ikäihmisten perhehoito 3 2 Perhehoidon muodot 3 2.1 Jatkuva perhehoito 3 2.2 Lyhytaikainen

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje. Oulunkaaren kuntayhtymä

Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje. Oulunkaaren kuntayhtymä Ikääntyneiden perhehoidon toimintaohje Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunta hyväksytty 04.06.2014 Alkusanat... 4 1 PERHEHOITO... 5 1.1 Perhehoidon lainsäädäntö ja muu sääntely... 5 1.2 Ikäihmisten

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE KAAVIN KUNTA Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3. Ikäihmisten perhehoito...

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoito

Ikäihmisten perhehoito Väli-Suomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 1.11.2011 31.10.2013 -osahanke stm.fi/kaste IKÄKASTE II Osavuorokautinen perhehoito Toimeksiantosopimus Ennakkovalmennus Omaishoitajien vapaapäivät Ikäihmisten perhehoito

Lisätiedot

Ryhmäkoti Männikkö. Kangasniemi 2.2.2015 1

Ryhmäkoti Männikkö. Kangasniemi 2.2.2015 1 Ryhmäkoti Männikkö Kangasniemi 1 Kangasniemen kunta/ perusturvapalvelut Kangasniemen kunta on perustettu v. 1867 Kangasniemen kunnan väkiluku väestörekisterikeskuksen mukaan on 5694 henkilöä 31.12.2014.

Lisätiedot

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016

Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Juankosken kaupungin omaishoidon tuen myöntämisperusteet vuonna 2016 Omaishoidon tuki on omaishoidon tuesta annetun lain (L937/2005) mukaista sosiaalipalvelua, jonka järjestämis- ja valvontavastuu on kunnalla.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet 2016 Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO,

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje

Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 2 Sisällysluettelo 1 PERHEHOITO...4 1.1 Ammatillinen perhehoito...4 1.2 Perhehoidon lainsäädäntö ja muu sääntely...5 1.3 Ikäihmisten

Lisätiedot

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi

VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi VANHUSTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi 2 Sisällysluettelo 1. PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA... 3 2. PERHEHOIDON TARKOITUS... 3 3. PERHEHOIDON TOTEUTUS... 4 3.1 Perhehoitaja... 4 3.2

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

MITÄ ON IKÄIHMISTEN PERHEHOITO? Maria Kuukkanen

MITÄ ON IKÄIHMISTEN PERHEHOITO? Maria Kuukkanen MITÄ ON IKÄIHMISTEN PERHEHOITO? Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona Pitkäkestoista

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN

LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN 1 LAPINLAHDEN KUNNAN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMIS- JA MAKSUPERUSTEET 1.6.2012 ALKAEN (Laki omaishoidontuesta 2.12.2005/937) Omaishoidon tuen sisältö: Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO. Maria Kuukkanen Kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO. Maria Kuukkanen Kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO Maria Kuukkanen Kehittämispäällikkö Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Omaishoidontuen myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 165 1 Omaishoidon tuki Omaishoidon tuki perustuu omaishoidon tuesta annettuun lakiin (937/2005) ja siihen tehtyihin muutoksiin

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen Omaishoidon tuen myöntämisperusteet 1.1.2015 alkaen OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMINEN Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä vastaa kunta. Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen,

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri

OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Omaishoito SISÄLLYSLUETTELO 1. Omaishoidon tuki... 3 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko... 3 2.1.

Lisätiedot

TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet:

TOIMINTA-AJATUS Toimintaa ohjaavat periaatteet: MÄNNISTÖKOTI MÄNNISTÖNKATU 10, 85800 HAAPAJÄRVI puh. 044 4456 435 -> Männistökodin tavoitteena on tarjota yksilöllistä, kodinomaista ja turvallista asumista kehitysvammaisille asukkaille. TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja)

Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) Ikäihmisten perhehoidon toimeksiantosopimus (kiertävä perhehoitaja) 1 Sopijapuolet Perhehoidon järjestämisestä vastaava kunta tai kuntayhtymä Kunnan edustajan nimi ja yhteystiedot Perhehoitajan sukunimi

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta 21.12.2010 180. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ikäihmiset

Hyväksytty johtokunta 21.12.2010 180. PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ikäihmiset Hyväksytty johtokunta 21.12.2010 180 PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Ikäihmiset Sisällys 1. IKÄIHMISTEN PERHEHOITO... 3 1.1. Perhehoidon lainsäädäntö... 3 1.2. Perhehoidon tarkoitus... 3 1.3. LLKY:n perhehoitoa

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje

Kiteen kaupunki Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Perusturvalautakunta 16.12.2014 139 Kiteen kaupunki Ikäihmisten perhehoidon toimintaohje Sisällys 1. Ikäihmisten perhehoito 2 1.1 Perhehoidon muodot 2 1.1.1. Jatkuva perhehoito 2 1.1.2. Lyhytaikainen perhehoito

Lisätiedot

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa

Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa Perusturvalautakunta 93 13.11.2013 Ikääntyneiden perhehoidon käynnistäminen ja hoidosta maksettavat hoitopalkkiot ja korvaukset Euran kunnassa 1011/05.19.03/2013 Petu 93 Heinäkuun alusta 2013 voimaan tullut

Lisätiedot

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET

VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2016 alkaen Yhtymähallitus 16.12.2015 ( 86) Yhtymähallitus 17.12.2014 ( 129) Yhtymähallitus

Lisätiedot

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen

Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen myöntämis- ja maksuperusteet 1.3.2012 alkaen Omaishoidon tuen tarkoitus ja sisältö Omaishoidon tuella on tarkoitus mahdollistaa asiakkaan kotona asuminen sitä tukevine perus- ja erityispalveluineen.

Lisätiedot

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016. Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysvaliokunta 2.6.2016 Sosiaalijohtaja Arja Heikkinen Yleistä: Oulun kaupungissa on tällä hetkellä noin 250 lastensuojelun, 13 ikäihmisten ja 3 kehitysvammaisten ja vammaisten

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Lieksan kaupunki. 01.03.2012/lv IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Lieksan kaupunki 01.03.2012/lv 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon järjestäminen ja vastuuhenkilöt... 3 1.3 Ikäihmisten

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset sijaishuoltoon VALTAKUNNALLISET SIJAISHUOLLON PÄIVÄT 29.9. 30.9.2015 Lainsäädäntö ohjaa, miten toimia Ennen sijoitusta Sijoituksen aikana Sijoituksen jälkeen SHL

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE OULUN KAU- PUNGISSA. Toimeksiantoperusteinen ikäihmisten perhehoito (ohje päivitetty 26.8.

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE OULUN KAU- PUNGISSA. Toimeksiantoperusteinen ikäihmisten perhehoito (ohje päivitetty 26.8. IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE OULUN KAU- PUNGISSA Toimeksiantoperusteinen ikäihmisten perhehoito (ohje päivitetty 26.8.2014) Sisältö IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE... 1 1 PERHEHOITO... 4 1.1

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE

OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1 ESPOON KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Perhe- ja sosiaalipalvelut Vanhusten palvelut OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveyslautakunta 18.5.2006, voimaan 1.6.2006 25.1.2007, voimaan 1.1.2007

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Perusturvalautakunta 23.4.2013 25 LIITE nro 1 Sivu 2 / 14 Sivu 3 / 14 SISÄLLYS 1 PERHEHOIDON SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 PERHEHOIDON TARKOITUS 3 3 PERHEHOIDON TOTEUTUS 3 3.1 Perhehoitaja

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016

Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 Perusturvalautakunta 15.12.2015 150, liite 6 OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE VUONNA 2016 2 Säädösperusta (1, 2 ) Laki omaishoidon tuesta (937/2005) astui voimaan 1.1.2006. Lain tarkoitus on edistää hoidettavan

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk

Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. 45,43 / kerta Kestoltaan < 10h/vrk 1 IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Perhehoitajille maksettavat hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus 1.1.2015 alkaen. HOITOPALKKIO Peruste: Perhehoitajalaki 3.11.2006/ 948 Vähimmäiskulukorvaus 1.1.2015

Lisätiedot

Vanhusten perhehoito osaksi palveluvalikkoa 16.5.2012

Vanhusten perhehoito osaksi palveluvalikkoa 16.5.2012 Vanhusten perhehoito osaksi palveluvalikkoa 16.5.2012 Perhehoitoselvitys Välisuomen Ikäkasteen Pekka hankkeen osana tehtiin perhehoitoselvitys. Perhehoitoselvityksessä kartoitetaan ja kuvataan valtakunnallisen

Lisätiedot

Perhehoitolaki 263/2015

Perhehoitolaki 263/2015 Perhehoitolaki 263/2015 10.9.2015 Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Maria Porko Keskeinen sisältö Perhehoitoa koskevat säännökset yhteen lakiin Perhehoitoa mahdollista antaa perhehoidossa olevan kotona

Lisätiedot

Vanhusten perhehoidon toimintaohje. Kuusamon kaupunki. Hyväksytty perusturvalautakunnan kokouksessa 18.3.2014 33

Vanhusten perhehoidon toimintaohje. Kuusamon kaupunki. Hyväksytty perusturvalautakunnan kokouksessa 18.3.2014 33 1 Vanhusten perhehoidon toimintaohje Kuusamon kaupunki Hyväksytty perusturvalautakunnan kokouksessa 18.3.2014 33 2 Sisällys 1. Perhehoidon toimintaohje... 4 1.1 Perhehoidon säädöstausta... 4 1.2 Perhehoidon

Lisätiedot

MÄNTYKOTI. PYYKKINIEMENTIE REISJÄRVI p

MÄNTYKOTI. PYYKKINIEMENTIE REISJÄRVI p MÄNTYKOTI PYYKKINIEMENTIE 8 85900 REISJÄRVI p. 040 3008 390 Mäntykodin toimintaajatus: Mäntykoti on autettu asumisyksikkö, jossa asuu eniten apua tarvitsevia kehitysvammaisia (tehostettua palveluasumista,

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT:

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: Kuvaus palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja palveluiden tasoista. PALVELUTASO 1 Asiakas suoriutuu päivittäisistä

Lisätiedot

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE

VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN LASTEN LYHYTAIKAISEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon ky Hamina Imatra Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti 1 SISÄLLYS 1. LYHYTAIKAINEN

Lisätiedot

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI

KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI KIIKOISTEN KUNTA OHJEET OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISEKSI Tämä ohjeistus astuu voimaan 01.01.2009 ja on voimassa toistaiseksi. Ohjeistusta tarkistetaan tarvittaessa. 1. TUEN HAKU Omaishoidon tuesta säädetään

Lisätiedot

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015

Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Omaishoidon tuki Espoossa_ yli 50 -vuotiaat Seminaari omaishoidosta Espoossa 26.10.2015 Vanhusten palvelujen johtaja Matti Lyytikäinen Espoon kaupunki Omaishoidon tuki on palvelukokonaisuus, joka koostuu

Lisätiedot

Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille. Raija Leinonen

Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille. Raija Leinonen Perhehoito - hoivaa ja huolenpitoa ikäihmisille Raija Leinonen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä ikäihmisen oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Siilinjärven kunta, Liikelaitos Siiliset - peruspalvelukeskus

Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE. Siilinjärven kunta, Liikelaitos Siiliset - peruspalvelukeskus Ikääntyvien PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE Siilinjärven kunta, Liikelaitos Siiliset - peruspalvelukeskus Versio 1 / 15.5.2012 2 Sisällys 1. PERHEHOITO... 3 1.1 Perhehoidon tarkoitus ja tavoite... 3 1.2 Perhehoidon

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti

Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma Työryhmän loppuraportti Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies STM Työryhmän toimeksianto laatia kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma, johon sisältyvät

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina

HE 85/2016 VP. Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Erkki Papunen Anne-Mari Raassina HE 85/2016 VP Omaishoidon kehittäminen - kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa Erkki Papunen Anne-Mari Raassina 25.5.2016 Tausta ja tavoite Taustalla hallitusohjelman kirjaukset omaishoitajien ja

Lisätiedot

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678

Kuntoutusjaksot 375. Vaativa osastohoito 678 1 Sosiaalipalvelut Kuntoutus, asuminen ja päivätoiminta Tuulikello Kuntoutusjaksot 375 Osastojakso, jonka aikana asiakkaalle tehdään moniammatillinen kokonaistilanteen arviointi, kuntoutuksen suunnittelu

Lisätiedot

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje

Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Lyhytaikaisen ympärivuorokautisen hoidon toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 (7) Yleisesti Tässä toimintaohjeessa lyhytaikaisella ympärivuorokautisella hoidolla

Lisätiedot

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011

Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Paletti palveluja erityistä tukea tarvitseville Lasten palvelut (alle 18v) Palveluohjaaja Tarja Kaskiluoto 18.3.2011 Omaishoidon tuki Laki omaishoidon tuesta (2.12.2005/937) lakisääteinen sosiaalipalvelu,

Lisätiedot

PERHEHOIDON TOIMINTA- OHJE 1.1.2016 alkaen Ikäihmiset

PERHEHOIDON TOIMINTA- OHJE 1.1.2016 alkaen Ikäihmiset PERHEHOIDON TOIMINTA- OHJE 1.1.2016 alkaen Ikäihmiset SISÄLLYS 1. IKÄIHMISTEN PERHEHOITO... 3 1.1. Perhehoidon lainsäädäntö... 3 1.2. Perhehoidon tarkoitus... 3 1.3. Perhehoidon toteuttaminen... 3 1.4.

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE TOIMEKSIANTOPERUSTEINEN PERHEHOITO

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE TOIMEKSIANTOPERUSTEINEN PERHEHOITO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä IKÄIHMISTEN PERHEHOIDON TOIMINTAOHJE TOIMEKSIANTOPERUSTEINEN PERHEHOITO Yhtymähallitus 29.1.2014 Sisällysluettelo 1. Ikäihmisten perhehoito... 2 1.1. Toimeksiantosuhteinen

Lisätiedot

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa

Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Yhteistyö muistisairaan ihmisen ja hänen läheisensä kanssa Elämä kotona muistisairaan ihmisen tukemisen uudet mahdollisuudet Ulla Eloniemi-Sulkava, Dosentti, FT, erikoissairaanhoitaja Muistisairaudet ja

Lisätiedot

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 2015 SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 1 Yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin vanhuspalvelut tuottavat ja järjestävät sosiaalihuoltolain ( :t 17, 22, 23, 24 ja 25) mukaisia asumispalveluja

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT

TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta 16.02.2009 OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT OMAISHOIDON TUEN KRITEERIT Sos. ltk. 5 Vuonna 2008 Tuusniemellä on maksettu omaishoidon tukea kaikkiaan 40 henkilölle, joista muutama on ollut kehitysvammainen ja sotainvalidi. Omaishoidon tuki on porrastettu

Lisätiedot

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016

TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia OMAISHOIDON TUEN OHJEET 2016 1. SISÄLLYS 1 OMAISHOIDON TUESTA YLEISESTI... 1 2 OMAISHOIDONTUEN HAKEMINEN JA MYÖNTÄMISKRITEERIT... 2 2.1 Omaishoidontuen hakeminen... 2

Lisätiedot

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA:

PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Liite 2 PALVELUSETELI TEHOSTETTUUN PALVELUASUMISEEN JA OMAISHOIDON LAKISÄÄTEISTEN VAPAAPÄIVIEN JÄRJESTÄMISEEN PALVELUSETELITASO JA HINTA: Kuvaus tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT

SODANKYLÄÄN. Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti PERUSTURVAPALVELUT Sodankylä IKÄIHMISTEN PERHEHOITO SODANKYLÄÄN Vs. vanhustyönjohtaja Anitta Kaisanlahti 1.3.2013 TYÖSTÄMISEN PROSESSI 2000 luvun alkupuolella KOHO-hankkeessa 2012, kevät perhehoitoon liittyvä koulutus Kemissä

Lisätiedot

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa

Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 217 10.12.2014 Asianro 1011/05.12.00/2014 8 Kysymys omaishoidon tuen maksamisen kriteereistä Raisiossa Päätöshistoria Sosiaali-

Lisätiedot