Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto"

Transkriptio

1 Sosiaalinen media suunnittelijan apuna Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto

2 Kyllä musta tuntuu, että se on niin, ettei me ehkä sitä somea enää päästä karkuun. Sitten jos ei me itse mennä sinne, niin kyllä ne asukkaat sitten postaa sinne ja ne leviää sitä kautta, että kyllä se ehkä olis ihan hyödyllistä organisaationakin olla keskustelemassa -museolehtori, Espoo

3 Sosiaalisen median aspekteja Esimerkiksi Facebookissa ja Twitterissä käydään paljon ajankohtaista keskustelua kaupungin asioista Facebookissa erityisesti ryhmät: yksittäisten aiheiden ja kaupunginosien ympärille muodostuvia Jälkimmäisessä laajempi kirjo niin keskustelunaiheita kuin keskustelijoita Seuraamalla mahdollisimman monia alaan liittyviä ryhmiä ja käyttäjiä saa kattavimman kuvan eri osapuolten mielipiteistä Sosiaalisen median visuaalisuus tekee kaupungin asioista lähestyttävämpiä ja konkreettisempia, esimerkiksi videolla on helppo kertoa asioita lyhyesti Joukkoistamispalveluissa (esim. Tehtävä Leppävaarassa) mahdollisuus konkreettisten ehdotusten keräämiseen

4 Kuva Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -hankkeen blogista

5 Kohti läpinäkyvämpää ja vuorovaikutteisempaa Sosiaalista mediaa kannattaa vähintään seurata, jotta tietää, mitä siellä tapahtuu ja millaista kaupunkia koskevaa keskustelua siellä käydään - mitä ajassa liikkuu Keskusteluihin osallistuminen ja vuorovaikutus myös hyvin suositeltavaa Kaupunkilaiset toivovat läpinäkyvää päätöksentekoa, aitoa vuorovaikutusta ja kaupunkilaisten mielipiteiden huomiointia Paras olisi, jos aiheeseen suoraan liittyvä asiantuntija ottaisi osaa keskusteluun

6 Miksi somettaa? Sosiaalisen median lähtökohta on rento jutustelu, josta ideat kumpuavat Tavoitteellisuus voi kuitenkin hyödyttää Sosiaalisessa mediassa virastolle saa oman äänen, päätöksenteon taustat ymmärrettäviksi imagonkohotusta Ehtimällä nostaa jonkun asian ensimmäisen keskusteluun saa määritellä sävyn, jolla se nousee julkisuuteen suuri merkitys vastaanotolle Konkreettisia ideoita ja ehdotuksia, joista apua työssä Monenvälisessä vuorovaikutuksessa voidaan vastata usean ihmisen kysymyksiin samalla kertaa nopeuttaa ja säästää resursseja Päästään paremmin perille siitä, mitä kaupunkilaiset toivovat vähemmän valituksia Keino kertoa, mitä kaikkea hienoa kaupungilla saadaan aikaan

7 Keitä siellä on? Mahdollisuus tavoittaa laajempi kirjo ihmisiä kuin esimerkiksi kaupungin asukasilloissa Ihmiset muodostavat samanmielisten intressiryhmiä - pyri seuraamaan useita Aktiivisimmat kaupungin asioista keskustelijat vuotiaita - tapa tavoittaa kiireiset työikäiset! Myös eläkeläiset kasvava joukko, nuoriakin näkyy jonkin verran, mutta heidän tavoittamisensa on haastavampaa Huomioi myös, että kaikilla ei ole resursseja saada myöskään sosiaalisessa mediassa ääntään kuuluviin

8 Somessa saadaan aikaan Sosiaalinen media on hyvä mahdollisuus kaupunkilaisten ja hallinnon kohtaamiselle. Kaupunkilaiset tekevät siellä lisäksi paljon myös keskenään. Tätä kaikkea on hyvä seurata ja pyrkiä tukemaan Monensuuntaisia keskusteluja, joissa opitaan toinen toisiltaan Hedelmällistä alustaa uusien ideoiden ja yhteisöjen syntymiselle ja samanmielisten ihmisten saattamiselle yhteen Tapa järjestää kaupunkilaisten yhteistoimintaa, kaupunkikulttuuria ja muita tapahtumia Mitä enemmän avointa dataa, sitä enemmän mahdollisuuksia myös esim. perusteellisten vaihtoehtoisten selvitysten ja ehdotusten tekoon

9 Somen sovittaminen suunnitteluprosessiin Tärkein vaihe on suunnitteluprosessin alku Sosiaalinen media kannattaa kuitenkin pitää mukana pitkin matkaa - myös somen visuaalisuus mukaan! Keskeneräisistäkin asioista kannattaa kertoa, kunhan mainitsee, että asia on kesken - näin ei tule luvanneeksi liikaa Jo päätetyistä asioista kertomisen sijaan painopiste tulevassa: mitä seuraavaksi tehdään ja miten kaupunkilaiset voisivat siihen osallistua? Aitoa vuorovaikutusta ja mahdollisuuksia vaikuttaa Muista antaa kiitosta ja kunniaa, jos kaupunkilaisten ehdotuksista on ollut apua

10 Aina kun me ollaan menty sillain, että ollaan menty (asukastilaisuuteen) niinku tabula rasa, että nyt yhdessä suunnitellaan - niin miten hyvä siitä on tullut! -vuorovaikutussuunnittelija, Espoo Sama asenne someen!

11 Miten siellä ollaan Keskustelu sosiaalisessa mediassa on enimmäkseen kevyttä ja nopeatempoista, asioita kannattaa nostaa keskusteluun yksi kerrallaan Uusi keskustelunavaus kannattaa pohjustaa hyvin: rajaa selkeä aihe, josta puhutaan ja pyydä siihen kommentteja Keskustele mielellään omalla nimellä, ihminen ihmiselle Omaa persoonaa ja mielipiteitä voi tuoda esiin, kunhan muistaa asemansa siinä missä kaikkialla muuallakin (kuten vaikka sähköpostissa) ja tuo esiin, milloin ei puhu koko viraston suulla Avointa, oikeaa keskustelua arvostetaan Kerro kansankielellä, mutta älä väännä rautalangasta

12 Hankalat aiheet ja tilanteet Avoimuus myös hankalista aiheista voi kannattaa - päätökset on helpompi sulattaa, kun tietää niiden taustalla vaikuttavat tekijät ja osaa varautua niihin Keskustelu enimmäkseen rakentavaa, leimahduksiin ei välttämättä kannata ottaa osaa, ellei kyseessä ole esim. väärinkäsitys, jonka voi korjata Väärät tiedot kannattaa korjata ja jos on tehnyt virheen, siitä kannattaa pikimmiten ja selittelemättä pyytää anteeksi Leimahdukset laantuvat yleensä omalla painollaan, ellei kaada lisää bensaa liekkeihin ja virkamieskin saa mokata: sen näyttäminen luo kaupungista lähestyttävämmän ja inhimillisemmän kuvan

13 Käyttäydy fiksusti Sosiaalinen media toimii pitkälti samoin periaattein kuin muukin elämä. Siellä pärjää, kun muistaa Espoon sosiaalisen median suositusten pääviestin: käyttäydy fiksusti

Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus

Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus 1.2.2017, Espoo https://www.linkedin.com/pulse/social-media-data-analysis-its-industrial-impact-shivam-bansal Some-data kaupunkisuunnittelijan apuna - data-analyysit ja vuorovaikutus 1.2.2017, Espoo Miten

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data

Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015. Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Kaupunkiaktivismi-työpaja 17.11.2015 Kaupunkisuunnittelu Sosiaalinen media Avoin data Julkisen hallinnon kannattaa muuttua kansalaisyhteiskunnan mukana Visio 1: Kaupunkilaiset ottavat vähitellen itselleen

Lisätiedot

MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa

MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa 7.9.2017 Demokratian perusta on kansalaisten ja julkishallinnon niin valtion kuin kuntienkin välinen suhde Kaikki hallinto

Lisätiedot

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson Sosiaalinen media Lions-toiminnassa Thorleif Johansson Lionit sosiaalisessa mediassa Google: http://www.google.com/profiles/lionsclubsorg Voimmeko jatkaa menemättä sinne? YouTube: http://www.youtube.com/...

Lisätiedot

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori

Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä. Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Viestintä vaikuttamisen välineenä Liikkuva koulu -edistämistyössä Noora Moilanen, viestintäkoordinaattori Kenelle Liikkuvasta koulusta pitäisi viestiä? Oppilaat Opettajat Rehtori Muu henkilökunta Vanhemmat

Lisätiedot

Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä. 23. maaliskuuta Turku. Heidi Lusenius, VILI

Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä. 23. maaliskuuta Turku. Heidi Lusenius, VILI Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä 23. maaliskuuta 2017 Turku Heidi Lusenius, VILI Osallistamisen tasot ja tavoitteet Mikä on osallistamisen tavoite? Jakaa tietoa, saada

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille OVOn tehopäivä 22.1.2017 OVON UUSILLA NETTISIVUILLA SOME- SISÄLLÖT OVAT ENTISTÄ NÄKYVÄMMÄSSÄ ROOLISSA OVOn some-kanavat Facebook Olarin Voimistelijat OVO Team OVO

Lisätiedot

VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA. Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi.

VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA. Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi. VIESTINTÄ MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA MUUTOKSESSA Finas-päivä 26.1.2015 Kirsi Norros Viestintäjohtaja, SYKE @KirsiNorros www.facebook.fi/kirsi.norros Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos Ihmisen soluja uusiutuu

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

työvälineenä Työsuojelutoimijoiden verkostotapaaminen, Eeva Penttilä

työvälineenä Työsuojelutoimijoiden verkostotapaaminen, Eeva Penttilä Sosiaalinen media verkoston työvälineenä Mitä on sosiaalinen media? Sosiaalinen media tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Smart Tampere

Smart Tampere Smart Tampere 06.04.2017 SRV/Studio Libeskind Kestävän kehityksen älykaupunki Älykkään, kestävän kehityksen kaupungin tavoite on parantaa kaupunkilaisten elämänlaatua, kaupungin palveluiden ja toimintojen

Lisätiedot

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta..

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Helsingin sähköiset osallistumiskanavat Heli Rantanen, projektipäällikkö Tietotekniikka- ja viestintäosasto Asukasyhteistyötiimi Kaupunginkanslia 15.4.2015

Lisätiedot

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta..

Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Osallistumista, kuulemista, vuorovaikutusta.. Helsingin kokemuksia sähköisestä osallistumisesta Heli Rantanen, projektipäällikkö Tietotekniikka- ja viestintäosasto Asukasyhteistyötiimi Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana

Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Lahen aktiivien tapaaminen 26.11.2015 Kaupunkiaktivismi Lahen voimavarana Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos Maija Faehnle, Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos ja Suomen

Lisätiedot

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Varsinais-Suomen kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Varsinaissuomalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

ecommerce Growth

ecommerce Growth MITEN TEEN TULOKSELLISTA YHTEISTYÖTÄ SISÄLLÖNTUOTTAJIEN KANSSA ecommerce Growth 15.9.2016 INNA- PIRJETTA LAHTI @innastus Inna-Pirjetta Lahti Kohtaamistoimisto Innastus PING Helsinki Elämyksiä, valmennuksia

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelijat sosiaalisessa mediassa. Pilvi Nummi Kunnallistutkimuksen päivät Helsinki Osallistumisen työryhmä

Kaupunkisuunnittelijat sosiaalisessa mediassa. Pilvi Nummi Kunnallistutkimuksen päivät Helsinki Osallistumisen työryhmä Kaupunkisuunnittelijat sosiaalisessa mediassa Pilvi Nummi Kunnallistutkimuksen päivät 13.-14.10.2016 Helsinki Osallistumisen työryhmä Mitä kaupunkisuunnittelu on? Maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelua

Lisätiedot

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia Toimitusjohtaja Jouni Eho, Oxford Research Oy,10.6.2013 Copyright 2012 Sisällysluettelo 1. Miksi Avoinkotka kokeiluhanke? 2. Miten kokeiluhanke

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori

Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa. Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Sosiaalinen Media organisaation kommunikoinnissa Jukka Ruponen, IT Arkkitehti, Innovaattori Hiljaista tietoa syntyy kun yhteisöllistä keskustelua ja tiedonvaihtoa ei tapahdu vaan kommunikointi rajoittuu

Lisätiedot

Syvemmälle sosiaaliseen mediaan palvelut hyötykäyttöön. Christina Forsgård Twitter: kittikatti LinkedIn: fi.linkedin.com/in/christinaforsgard

Syvemmälle sosiaaliseen mediaan palvelut hyötykäyttöön. Christina Forsgård Twitter: kittikatti LinkedIn: fi.linkedin.com/in/christinaforsgard Syvemmälle sosiaaliseen mediaan palvelut hyötykäyttöön Christina Forsgård Twitter: kittikatti LinkedIn: fi.linkedin.com/in/christinaforsgard Sosiaalisessa mediassa toimimisen edellytykset Sosiaalinen media

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 laiset kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita maakunnalliseen mediaan. Kaksi kolmesta päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytymättömämpiä maakunnallisen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät tyytymättömämpiä paikalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Keskipohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä

Lapset netissä Opas vanhemmille. Yhteistyössä Lapset netissä Opas vanhemmille Yhteistyössä Kukaan ei ole digitaitoinen syntyessään Lapset ottavat nopeasti uusia teknologioita haltuun. He ovat syntyneet kännykkä kädessä ja siksi heitä usein kutsutaan

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

JulkICT Lab Palvelumuotoilun Kick Off Työpajan yhteenveto

JulkICT Lab Palvelumuotoilun Kick Off Työpajan yhteenveto JulkICT Lab Palvelumuotoilun Kick Off Työpajan yhteenveto Tiistai 25.3.2014 klo 9.00-12.00 Valtionvarainministeriö Mariankatu 9 Neuvotteluhuone Ylijäämä 1 JulkICT Lab Miksi JulkICT Lab? Hallinnon hankkeille

Lisätiedot

Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? Laura Höijer

Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? Laura Höijer Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? 15.5.2017 Laura Höijer Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? - Maailmanpankin selvitys: n 3. osaa heidän raporteistaan

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen www.hamk.fi TYÖPAJAN SISÄLTÖ 1. Kuulumiset 2. Kertaus aiemmasta tietoiskusta 3. Uusia ideoita 4. Tärpit

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS Eveliina Toivonen 21.3.2016 VALMENNUKSEN SISÄLTÖ 1. Sosiaalinen media yleisesti 2. Sosiaalisen median kanavat 3. Käyttöönotto 4. Sosiaalisen median suunnitelma 5. Sisältömarkkinointi

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen. 1 2 Paussipaikka on vähän kuin bensa-asema. Sinne saavutaan usein tankki tyhjänä, osat enemmän tai vähemmän kolisten ja rämisten. Siellä sitten vähän korjaillaan ja huolletaan. Tankataan tankki täyteen.

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Sosiaalinen media? Yhteisöllisen työskentelyn kolmio

Sosiaalinen media. Sosiaalinen media? Yhteisöllisen työskentelyn kolmio Sosiaalinen media wiki, blogit ja muut yhteisölliset verkkotyövälineet Sosiaalinen media? vuorovaikutusta ja viestintää vertaistuotantoa ja yhdessä tekemistä avoimuutta ja jakamista yhteisöllisyyttä ja

Lisätiedot

Miten julkinen hallinto voi hyödyntää sosiaalista mediaa? Pekka Sauri Keva päivä

Miten julkinen hallinto voi hyödyntää sosiaalista mediaa? Pekka Sauri Keva päivä Miten julkinen hallinto voi hyödyntää sosiaalista mediaa? Pekka Sauri Keva päivä 17.3.2016 Maailman olennaiset muutokset 1: Tieto kaikkien saatavilla Jokaisella kansalaisella on taskussaan kaikki maailmassa

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Kaupunki mukautuu neljännen sektorin nousuun esimerkkinä Kerava

Kaupunki mukautuu neljännen sektorin nousuun esimerkkinä Kerava Kaupunki mukautuu neljännen sektorin nousuun esimerkkinä Kerava Anna Evilä KreavaKerava - Yhteisöllisyyden ja kaupunkiaktivismin kehittämistiimi Projektipäällikkö Keravan kaupunki anna.evila@kerava.fi,

Lisätiedot

Case Visit Helsinki. Miten hyödyntää sosiaalista mediaa matkailutoimiston markkinoinnissa, viestinnässä ja matkailuneuvonnassa

Case Visit Helsinki. Miten hyödyntää sosiaalista mediaa matkailutoimiston markkinoinnissa, viestinnässä ja matkailuneuvonnassa Case Visit Helsinki Miten hyödyntää sosiaalista mediaa matkailutoimiston markkinoinnissa, viestinnässä ja matkailuneuvonnassa Matkailutiedottaja Elisabeth Henrichs Helsingin matkailu sosiaalisessa mediassa

Lisätiedot

Viestintä taloyhtiössä

Viestintä taloyhtiössä Viestintä taloyhtiössä Liina Länsiluoto Viestintäpäällikkö Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö. Edistämme vuokranantajien

Lisätiedot

Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti

Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti Ehkä et näe kaikkia MAHDOLLISUUKSIA! Herätysvinkit tarjoaa @Someleontti Saa kuvata & somettaa! Viestintätyyli: Lulu Manhattan HENKILÖ

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja

Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja Sometetaan Sitoumuksesta Pariisin ilmastokokouksen alla! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja 22. 29.11.2015 #Sitoumus2050 #Pariisi2015 Tulossa sitoumuksen tehneiden yhteinen some-kampanja

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen 9.9.2016 www.hamk.fi TIETOISKUN SISÄLTÖ 1. Markkinoinnin perusperiaatteet 2. Verkkomarkkinoinnin kolme teemaa

Lisätiedot

Kaupunkiak(vismi- (etopankki (etoa, välineitä ja ideoita kaupunkien kehi8äjille

Kaupunkiak(vismi- (etopankki (etoa, välineitä ja ideoita kaupunkien kehi8äjille Rakennetun ympäristön ja asumisen (etoaineistot 19.9.2017 Kaupunkiak(vismi- (etopankki (etoa, välineitä ja ideoita kaupunkien kehi8äjille Maija Faehnle, SYKE & HY/TaY Pasi Mäenpää, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

Miten kuntajohtaja pärjää ristipaineissa ja sotkuisuuden keskellä

Miten kuntajohtaja pärjää ristipaineissa ja sotkuisuuden keskellä Miten kuntajohtaja pärjää ristipaineissa ja sotkuisuuden keskellä Näkökulmia johtamisen psykologiaan Kuntajohtajapäivät 30.8.2012 Pekka Sauri Apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki Disclaimer Tämä esitys perustuu

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Change Day Suomi -päivä näkyväksi asiakkaille, työyhteisölle ja koko ammattikunnalle

Change Day Suomi -päivä näkyväksi asiakkaille, työyhteisölle ja koko ammattikunnalle Change Day Suomi -päivä näkyväksi asiakkaille, työyhteisölle ja koko ammattikunnalle Change Day verkoston työpaja Tampereella 3.9.2015 Viestinnän asiantuntija Pauliina Mäkelä Viestintä-Piritta Oy Sosiaalinen

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja osallisuus

Sosiaalinen media ja osallisuus Sosiaalinen media ja osallisuus 15.9.2011 Kuntamarkkinat, Helsinki Antti Syväjärvi Hallintotieteen professori 1 Esityksen rakenne I Sosiaalisesta mediasta kunnissa II Uudesta osallisuudesta kunnissa 2

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät tyytymättömiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä sekä paikallisen että maakunnallisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Ellimaija Ahonen Kouluttaja

Ellimaija Ahonen Kouluttaja LinkedInin käyttö työnhaussa Ellimaija Ahonen Kouluttaja Spring House Oy Kanssanne tänään Ellimaija Ahonen ü Koulutus- ja palveluliiketoiminta ü Kahlattuna Suomi ja Iso-Britannia Matkan varrella Työnhaku-

Lisätiedot

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Asukasfoorumi on enemmän kuin yksi tilaisuus Asukasfoorumitoiminta edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Johdanto päivän teemoihin Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Kansalaaset tuloo Helsingin Roihuvuoren asukaspuiston yhteissuunnittelu (http://www.roihuvuori.com/index.php?option=com_content&task=view&id=2199

Lisätiedot

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: %

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: % Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot Postitse jäse1 Sähköpostin1 Savon Vasa1 Yhdistyksen i1 Kuulumalla W1 Postitse jäsenkirjeellä 11.8 % Sähköpostin kautta jäsenkirjeellä tai tiedotteella 1 % Savon

Lisätiedot

#kaupunkitutkimus Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa

#kaupunkitutkimus Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa #kaupunkitutkimus Sosiaalinen media kaupunkisuunnittelussa Pilvi Nummi Kaupunkitutkimuksen päivät 28.-29.4.2016 Helsinki TR 5 Digitaalisesti tuettu osallistuminen kaupunkisuunnittelussa Other platforms

Lisätiedot

kysely ja haastattelut, kevät 2014

kysely ja haastattelut, kevät 2014 kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen

Lisätiedot

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, 3.10.2014 Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Nuorten osallistuminen ja kuuleminen - taustalla lain velvoitteet Lainsäädäntö

Lisätiedot

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas

Työnhaku 2.0. #viestikoulu. 11.2.2016 Sanna Saarikangas Työnhaku 2.0 A s i a n t u n t i j a b r ä n d i v e r k o s s a, t y ö n h a k u s o m e s s a j a v i s u a a l i n e n C V 11.2.2016 Sanna Saarikangas Mitä? Ohjelmassa Miten ja miksi työnhaku on muuttunut

Lisätiedot

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016 MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen

ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen ILOA JA LAATUA vaikeavammaisen ihmisen kohtaamiseen Kuka määrää? Kehitysvammaliiton opintopäivät 5.11.2015 Katja Burakoff Asiantuntija, puheterapeutti Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus Tikoteekki

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain

Lisätiedot

mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto 26.10.2011

mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto 26.10.2011 Sosiaalinen media mahdollisuuksia paikallisyhdistyksille Suomen omaishoitajien verkosto 26.10.2011 1 Sosiaalisen median määrittely Sosiaalinen media on tietoverkkoja ja tietotekniikkaa hyödyntävä viestinnän

Lisätiedot

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050

Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja. #sitoumus2050 Sometetaan Sitoumusta! Sitoumuksen yhteinen sosiaalisen median kampanja #sitoumus2050 Tervetuloa mukaan! Suomi osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Euroopan kestävän kehityksen viikkoon. Kestävän

Lisätiedot

Kuinka hallita rapuistutuksia Rapukantojen hoidon ja käytön ohjaaminen. Liisa Tapanen Jyväskylän yliopisto

Kuinka hallita rapuistutuksia Rapukantojen hoidon ja käytön ohjaaminen. Liisa Tapanen Jyväskylän yliopisto Kuinka hallita rapuistutuksia Rapukantojen hoidon ja käytön ohjaaminen Liisa Tapanen Jyväskylän yliopisto Teemahaastattelu Puolistrukturoitu haastattelumenetelmä, lomakehaastattelun ja avoimen haastattelun

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole. Väestöliitto Perheaikaa.fi

Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole. Väestöliitto Perheaikaa.fi Nettiluento - Mitä aggressio on ja mitä se ei ole Väestöliitto Perheaikaa.fi 17.3.2016 Mika Lehtonen Psykiatrinen sairaanhoitaja Psykoterapeutti Seksuaaliterapeutti Aggressiokasvattaja (Aggression portaat-malli)

Lisätiedot

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla

Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku: lehtijuttu, tiedote ja toimittajan juttusilla Tietoisku median kohtaamisesta Tässä tietoiskussa esitellään lyhyesti: Lehtijutun rakenne ja vinkkejä hyvään lehtijuttuun:» Mitä pitää mielessä,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus. Viestintäsuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus. Viestintäsuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Tämä on Pohjois-Pohjanmaan maakuntauudistuksen toimeenpanon viestintäsuunnitelma. Viestintäsuunnitelma on tehty viestintäammattilaisten, mukana

Lisätiedot

Liikennesuunnittelupeli

Liikennesuunnittelupeli Liikennesuunnittelupeli 31.10.2011 Joensuu S. Majaniemi Suunnittelu pelinä Aihe: kaupunkisuunnittelupeli (esimerkissä keskitytään liikennesuunnitteluun) Idea ja toteutus: sovellettavissa mihin tahansa

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia

MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia MAAHANMUUTTOVIRASTON Viestintästrategia 2013 2017 Lähtökohta Maahanmuuttoviraston viestintästrategia 2013 2017 pohjautuu valtionhallinnon viestinnälle lainsäädännössä ja ohjeissa annettuihin velvoitteisiin

Lisätiedot

Työelämä 2020 -hanke Sosiaalisen median strategia

Työelämä 2020 -hanke Sosiaalisen median strategia Työelämä 2020 -hanke Sosiaalisen median strategia 25.10.2013 Okimo Clinic Oy 2 (6) Sisällys Sosiaalinen media - hyödyt ja haasteet Lähtökohdat Pääteesit sosiaaliseen mediaan Kohderyhmät Äänensävy Sosiaalisen

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI TYÖKALUPAKKI eli sosiaalisen median pikaopas nenäilijälle Nenätapahtuman tueksi. Näiden ohjeiden avulla tempaiset verkostosi mukaan sosiaalisessa mediassa. MISTÄ LIIKKEELLE?

Lisätiedot

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Esityksen sisältö Mitä ylivilkkaus on? Lapsen käyttäytymisen ymmärtäminen Aikalisän käyttö Kodin ulkopuoliset tilanteet Vuorovaikutus

Lisätiedot

Paranna työnhakutaitojasi netissä!

Paranna työnhakutaitojasi netissä! Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä 16.6.2016 Kehitysjohtaja Liisa Björklund Banksy Kuinka otamme hyvät käytännö t pysyvään käyttöön ja tavoitamme erityisesti haavoittuvat väestöryhmä

Lisätiedot

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen?

Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? Aloittavan yrittäjän markkinointiopas - mitä tarvitsen kun perustan yrityksen? 1 Olet päättänyt perustaa yrityksen tai olet sen jo perustanut. Kertoaksesi potentiaalisille asiakkaillesi, että olet olemassa,

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Päätöksenteon mallit

Päätöksenteon mallit Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä

Lisätiedot

Omaishoidontuen päätöstekstien uudistus. Lea Ansamaa ja Sini Sivonen Oulun kaupunki

Omaishoidontuen päätöstekstien uudistus. Lea Ansamaa ja Sini Sivonen Oulun kaupunki Omaishoidontuen päätöstekstien uudistus Lea Ansamaa ja Sini Sivonen Oulun kaupunki Kuntalaisille hyötyä hakemassa Mukaan virkakielikampanjaan 2015. Haluttiin tehdä jotakin konkreettista, josta olisi suora

Lisätiedot

Sosiaalinen markkinointi kasvattaa tunnettuutta ja liiketoimintaa!

Sosiaalinen markkinointi kasvattaa tunnettuutta ja liiketoimintaa! Sosiaalinen markkinointi kasvattaa tunnettuutta ja liiketoimintaa! Pitkä matka on tultu, muttei ikinä pidä unohtaa mistä on lähdetty. Ilman tavoitteita et voi niitä saavuttaa. Mitä haluat somelta? Mieti

Lisätiedot