Akuutti aorttasyndrooma, diagnoosi ja hoito
|
|
- Juha Petri Juusonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LUKU 8 Akuutti aorttasyndrooma, diagnoosi ja hoito Marko Virtanen Thanos Sioris Tiivistelmä Akuutti aorttasyndrooma on pahimmillaan potilaan välittömään hengenvaaraan saattava hätätilanne, jossa aortan seinämärakenteen primääri vaurio voi edetä laajalti aorttaa koskevaksi, johtaen vakavimmillaan elinten malperfuusioon sekä aortan rupturoitumiseen. Akuutti aortan dissekaatio jaotellaan nousevan aortan affisiossa A, ja muutoin B tyyppiin. Akuutin aorttasyndrooman muut muodot ovat intramuraalinen hematooma ja penetroiva aortan ulseraatio. Oireyhtymän klassinen oire on äkillisesti alkava voimakas rintakehän alueen kipu, mutta tunnettujen oireiden kirjo on suuri. Akuuttiin aortan dissekaatioon liittyy erittäin huono ennuste, siksi aorttakatastrofin valpas epäily, nopea tunnistaminen ja hoidon aloitus on oleellista. Diagnostiikan työkaluina tärkeimmät ovat aortan tietokonekerroskuvaus ja ruokatorven kautta tehtävä kaikututkimus. Akuutti aortan dissekaatio tulee välittömästi hoitaa kirurgisesti, mikäli dissekaatio on nousevassa aortassa. Laskevan aortan dissekaation hoito on alkuvaiheessa konservatiivinen, ellei tilanne ole komplisoitunut tai etenevä. Leikkauskuolleisuus on %, ja myöhempiä interventioita tarvitaan yli 10 % tapauksissa. 5-v eloonjääminen on yli 70 %. Oleellista on elinikäinen beetasalpaus ja verenpaineen hallinta alle mmhg, sekä valtimosairauksien riskitekijöiden hallinta. Akuutin dissekoituman hoito kuuluu yliopistosairaalaan. Johdanto Akuutilla aorttasyndroomalla tarkoitetaan tilanteita, joille on yhteistä äkillinen aortan seinämärakenteen vaurio ja siitä aiheutuvat oireet. Akuutin aorttasyndrooman ilmentymät ovat aortan dissekaatio (AD), intramuraalinen hematooma (IMH), penetroiva aortan ulseraatio (PAU) ja aortan trauma. Tässä artikkelissa käsitellään kolmea ensiksi mainittua. Aortan dissekaation ilmaantuvuus vaihtelee 2 3.5/100000/vuosi (1) Akuutti aortan dissekaatio määritellään kestoltaan alle kaksi viikkoa vanhaksi ensimmäisten oireiden alusta lukien (2). Tyypillisen kipuoireen ohella ilmentymä saattaa olla epätyypillinen viivästyttäen diagnoosia ja heikentäen selviytymismahdollisuuksia. Huolimatta vuosikymmenien aikana tapahtuneesta kehityksestä on akuuttiin dissekaatioon liittyvä kuolleisuus säilynyt korkeana. Dissekaatiolle altistavia tekijöitä tunnetaan lukuisia: aortan tai aorttaläpän sairaus, sidekudossairaus (Marfan, Loeyes-Dietz, Ehlers-Danlos, Turner), inflammatoriset sairaudet tai aortan sairauden sukuhistoria. Yli 70 % dissekaatiopotilaista sairastaa verenpainetautia. Aortan dissekaatio saa yleisimmin alkunsa intimakerroksen repeämästä. Veri purkautuu mediakerrokseen ja muodostaa valelumenin, jota reunustaa intima-media kerroksista muodostuva dissekoitumamembraani ja media-adventitiasta muodostuva heikko ulkokuori. Yleensä dissekaatio etenee antegradiseen suuntaan mutta myös retrogradinen eteneminen on mahdollista. Usein primaarirepeämän ohella kehittyy intimaan uusia repeämiä, joista veri pääsee valelumeniin tai sieltä takaisin oikeaan lumeniin (1). Kuvantamismenetelmien kehittymisen myötä erotellaan nykyään myös paikallistunut IMH, jonka syynä lienee vasa vasorumien repeämä ja johon ei liity intimarepeämää. Toisaalta on myös esitetty IMH:n syntyvän mikroskooppisen pienestä intiman repeämästä. Intra- 70 Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero
2 muraalisessa hematoomassa valelumen on täysin trombosoitunut, eikä sillä ole vapaata yhteyttä aortan lumeniin. IMH esiintyy enemmän laskevassa (tyyppi B) kuin nousevassa (tyyppi A) aortassa. PAU puolestaan aiheutuu sisäkerroksen ateroskleroottisen plakin repeämästä, joka työntyy mediakerrokseen. Siihen yhdistyy usein laaja-alainen ateroskleroottinen valtimosairaus, ja se esiintyy yleensä laskevassa aortassa. Dissekoitumat luokitellaan DeBakeyn mukaan I III tyyppeihin, jolloin huomioidaan sekä intimarepeämän että valelumenin sijainti, tyypissä I dissekaatio alkaa nousevasta aortasta jatkuen aortan kaareen ja usein laskevaan aorttaan saakka. Tyyppi II:ssa dissekaatio lähtee ja rajoittuu nousevaan aorttaan, ja tyypissä III lähtee laskevasta aortasta ja etenee yleensä distaalisesti. Stanfordin luokituksen mukaan AD jaotellaan nousevan aortan dissekoitumisen perusteella A tyyppiin, ja sen säästymisen mukaan B tyyppiin. Jälkimmäinen luokitus ei huomioi intimarepeämän sijaintia, mutta on käytännönläheisempi hoidon valinnan kannalta (3) (kuva 1). STANFORD A A B Kuva 1. Puuttuu I II III DE BAKEY (Intimarepeämän sijainti merkitty nuolella) Kliininen kuva ja diagnostiikka Kipua esiintyy yli %:lla potilaista, eli toisin sanoen ainakin yli 5 10 %:lla ei ole kipua, mikä voi johtaa diagnostiseen viiveeseen. Toisinaan kipu voi myös laantua ensivaiheen jälkeen tuoden valheellisen turvallisuuden tunteen potilaalle ja lääkärille. Tyypillisimmillään kipu alkaa äkillisesti ja on voimakasta tuntuen rintakehällä, selässä tai vatsakipuna. Se on luonteeltaan repivää, viiltävää tai terävää, ja osalla potilaista kipu säteilee tai vaihtaa paikkaa. Dissekaation oireet ja löydökset saattavat olla joskus harhaanjohtavia muistuttaen monia muita tautitiloja. Aortan kaarelta lähtevien suonten akuutista tukoksesta tai tromboemboliasta saattaa seurata aivoinfarkti, ja distaalisemman aortan alueella selkäytimen, vatsaontelon elinten, tai raajojen verenkierron estymisestä voi seurata esim. parapareesi, suoliston nekroosi tai munuaisten vajaatoiminta. Poikkeavia pulssilöydöksiä tavataan kuitenkin vain %:lla tyypissä A ja 9 %:lla tyypissä B, toisinaan pulssin puuttuminen on tunnettavissa vain ajoittain (2, 4). 13 % potilaista on sokkisia alkuvaiheessa (4, 5). A tyypissä tämän välittömän hengenvaaran aiheuttavat ulkokerroksen läpi tihkuvan verisen nesteen tai vapaan ruptuuran aiheuttama sydäntamponaatio, dissekaatiokielekkeen ahtauttamista tai dissekoituneista koronaarien suuaukoista johtuva sydänlihasiskemia, tai komissurojen irtoamisesta johtuva akuutti aortaläpän vuoto (3). Sydäntamponaatio esiintyy n %:ssa ja akuutti sydäninfarkti 1 7 %:ssa tapauksista. EKG:ssä nähtävän iskeemisen ST-muutoksen perusteella tilanne voidaan tulkita tromboottisesta sepelvaltimon tukkeutumasta aiheutuvaksi ST-nousuinfarktiksi. Useimmiten nähdään oikean sepelvaltimon alueen iskemiaa, mutta vasemman sepelvaltimon ahtautuminen on mahdollista. (1, 6) Aorttaläpän vuodon sivuääni on kuultavissa yli %:lla tyypissä A (4, 7), ja uutena löydöksenä yhdistettynä tyypilliseen kipuoireeseen herättää vahvan epäilyn akuutista dissekaatiosta. Synkopee voi olla dissekaation ensioire, ja olla seurausta sydänkomplikaatiosta, aivovaltimoperfuusion häiriöstä tai aortan rupturoitumisesta aiheutuvasta verenvuodosta. Näillä %:lla potilaista on suurentunut haittatapahtumien ja kuoleman vaara (2, 5). Aortan ruptuuraan liittyvä verenvuoto voi aiheuttaa tamponaation ohella verenvuodon pleuratilaan. Perikardiumissa tai pleurassa voidaan toki nähdä vähäiset effusiot reaktiivisinakin ilmiöinä. Verenpaine on tyypissä A useammin normaali tai matala, kun taas tyypissä B potilaat ovat yleensä hypertensiivisiä. IMH:n ja PAU:n oireena on yleensä kipu, proksimaalisen IMH:n yhteydessä tamponaatio on mahdollinen. PAU voi edetä intramuraaliseksi hematoomaksi, ja molemmat edelleen dissekaatioksi tai aortan ruptuuraksi. IMH voi spontaanisti myös resoloitua. Thoraxkuva on rintakipupotilaan perustutkimus, on kuitenkin hyvä muistaa että 21 %:lla ei todeta dis- Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero 71
3 Kuva 2. Potilas jolla akuutti tyypin A dissekaatio, aortan ruptuura ja tamponaatio. Nähtävissä sydänvarjon ja välikarsinan leveneminen. Kuva 3. Intimakieleke laskevassa aortassa potilaalla jolla dissekaation jälkitila. Oikea lumen valelumenia pienempi. Huomaa intimakielekkeen kuperuus matalan paineen puolelle valelumeniin päin. Kuva 4. Sama potilas kuin kuvassa 3. Väridopplerilla nähdää virtaus oikeassa lumenissa. Akuutin vaiheen ohituttua valelumenissa hidas virtaus (smoke). sekaatiolle tyypillistä (kuva 2) välikarsinan levenemistä tai poikkeavaa aortan ääriviivaa (4). Biomarkkereiden määrittämistä dissekaation diagnostiikassa on tutkittu erityisesti fibriinin d-dimeerin osalta. Normaali pitoisuus (< 0.5 mg/l) omaa varsin hyvän negatiivisen ennustearvon, myös negatiivisen testituloksen uskottavuusosamäärä on yhden meta-analyysin perusteella hyvä. Samoin herkkyys on erittäin hyvä, mutta tarkkuus on huonompi (8). D-dimeeri voi olla negatiivinen IMH:ssä ja valelumenin trombosoiduttua, pitoisuudessa tapahtuu myös luonnollisesti ajallisia muutoksia. Vaikka d-dimeeri vaikuttaa lupaavalta lisätutkimukselta diagnostiikkavaiheessa, ei toistaiseksi tehtyjen tutkimusten perusteella sen määritystä yksiselitteisesti suositella dissekaation poissulkemiseksi. D-dimeerin määrityksen sovellettavuus tässä tilanteessa vaatii vielä laajempia eteneviä tutkimuksia (2, 7, 9). Akuuttia dissekaatiota epäiltäessä tulee olla käytettävissä nopeasti saatavilla oleva tarkka kuvantamismenetelmä. Varjoainetehosteinen tietokonetomografia (TT), ruokatorven kautta tehtävä kaikukuvaus (TEE) ja magneettikuvaus (MK) ovat keskenään lähes yhtä luotettavia menetelmiä, niiden herkkyys ja tarkkuus on loistava (2), näistä käyttökelpoisimmat akuuttitilanteessa ovat TT ja TEE. Mikäli potilas on sydäninfarktiepäilyn vuoksi päätynyt katetrisaatiolaboratorioon ja dissekaatioepäily herää angiografian yhteydessä, voidaan tehdä aortan varjoaineruiskutus. Rintakehän päältä tehtävä kaikukuvaus (TTE) on selvästi epäherkempi kuin esim. TT ja TEE. Kuvantamisella pyritään osoittamaan oikean ja valelumenin sekä intimakielekkeen olemassaolo. (kuvat 3, 4, 5) Samalla yritetään todentaa sivuhaarojen lähteminen oikeasta tai valelumenista, sekä intiman repeämän paikka. Kattavin arvio saadaan TTtutkimuksella, jolla voidaan kuvantaa koko aortta. Sillä havaitaan myös mahdollinen sydän- tai keuhkopussin effusio. TEE:n etuna on mahdollisuus sydämen vasemman ja oikean puolen toiminnan, aorttaläpän vuodon ja muiden sydänläppien arvioon. Myös sillä nähdään mahdollinen perikardiumin effusio. Kaikututkimuksen etuna on myös se, ettei huonokuntoista potilasta tarvitse siirtää, vaan kaikukuvauslaitteisto viedään tarvittaessa potilaan luokse. Kaikututkimuksessa toisinaan näkyvät artefaktat voivat muistuttaa dissekaatiossa tavattavia löydöksiä ja tämä kannattaa muistaa mahdollisena virhelähteenä. Jos aortan dissekaation epäily on vahva, mutta ensisijainen kuvantamismenetelmä antaa negatiivisen tuloksen, suositellaan uutta kuvantamista toisella menetelmällä (2). Diagnostiikan suuntaviivoja voidaan hahmottaa myös amerikkalaisessa hoitosuosituksessa laaditun vuokaavion avulla, josta ohessa mukailtu kuva (kuva 6). 72 Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero
4 F T Kuva 5. Dissekaatioon liittyvä intimaflap ja kaksi lumenia TT-kuvassa. T = oikea lumen. F = valelumen. F T T F Kuva 6. Akuutin aorttadissekaation diagnostiikan suuntaviivoja ACCF/AHA hoitosuosituksen mukaan. Mukailtu lähteestä 4. Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero 73
5 IMH ja PAU voidaan osoittaa TT:llä tai MK:lla, IMH voidaan toisinaan nähdä myös TEE:llä. IMH on tyypillisesti yli 5 mm sirppimäinen tai ympyrämäinen verenpurkauma aortan seinämän keskikerroksessa tai subadventitiaalisesti. Akuutin aorttasyndrooman hoito Akuutin hoidon piiriin kuuluvan aorttadissekoitumapotilaan hoito kuuluu aina yliopistosairaalaan. Alkuhoito aloitetaan kuitenkin diagnoosin tehneessä yksikössä. Alkuhoito tähtää aortan seinämän kuormituksen vähentämiseen kontrolloimalla syke- ja verenpainetasoa. Syketaajuus lasketaan tasolle n. 60/min antamalla i.v. beetasalpaajaa. Labetaloli on tähän tarkoitukseen suositeltava, esmololi lyhytvaikutteisena voi olla joskus hyödyllinen, ja metoprololiakin voidaan käyttää. Systolinen verenpaine pyritään saamaan tasolle mmhg. Tarvittaessa verenpainetta lasketaan vasodilatoivilla lääkkeillä (esim. natriumnitroprussidi, nitroglyseriini, ACE-estäjä, kalkkisalpaaja). Vasodilatoiva lääkitys saattaa aiheuttaa reflektorista takykardiaa, joten ennen sen antamista on suositeltavaa aloittaa hoito beetasalpaajalla. Beetasalpaajan käyttöä tulee kuitenkin varoa, mikäli dissekaatio on aiheuttanut vaikean aorttaläppävuodon tai potilaalla on selvä sydämen vajaatoiminta. Hypotensiivisen potilaan hoidossa nestetäyttö on ensisijainen toimenpide, systolinen verenpaine 90 mmhg, keskipaine 60 mmhg, ja CVP 8 12 mmhg on yleensä riittävä. Vasopressoreita voidaan tarvita, mikäli verenpaine ei nesteytykselle reagoi suotuisasti. Vasopressorit ja etenkin inotroopit voivat olla kuitenkin haitallisia lisäten aortan seinämään kohdistuvia voimia. Jatkuva hypotensio ja sokki ovat merkkejä tilanteen vakavasta komplisoitumisesta, ja kirurgisen hoidon tarve on tällöin välitön. Jos potilaan tila on tamponaation vuoksi epävakaa eikä kirurgista hoitoa voida diagnoosin tehneessä yksikössä toteuttaa, saattaa olla apua rajoitetusta perikardiumin punktiosta. Kivun hoidossa tarvitaan opioideja. Kirurginen hoito Kirugisen hoidon pääperiaatteet ovat primäärisen intimarepeämäalueen eli entry tearin resektio, dissekoituneen aortan seinämän stabilointi sekä repeämisen ehkäisy, pääte-elinten verenkierron, erityisesti aivoverenkierron, turvaaminen, sekä komplikaatioiden ja kohde-elinten verenkiertovaje-oireiden korjaaminen tai lievittäminen (3). Hauras dissekoitunut aorta muodostaa teknisen haasteen. Korjauksen laajuus on suhteutettava potilaan kokonaisennusteseen, sekä omaan kokemukseen aorttakirurgiassa. On muistettava että ilman lyhytaikaisennustetta ei ole pitkäaikaisennustetta. Dissekoitunutta aorttaa ei voi leikkauksellisesti korjata aorttaa avaamatta. Verenkierrosta on tällöin huolehdittava ulkoisin keinoin, huomioiden aivojen ja selkäytimen erityisherkkyys hapenpuutteelle, sekä muidenkin kehon elinten suojaus jos toimenpide on aikaa vievä. Kirurgin ja sydänanestesiologin ymmärrys aorttaleikkauksissa vaadituista keinoverenkierron erityispiirteistä on välttämätöntä onnistumiselle. Nykysuositukset hoitomenetelmistä perustuvat parhaaseen mahdolliseen tietoon, mutta absoluuttista konsensusta hoitomenetelmän yksityiskohdista ei ole edelleenkään olemassa (10). Ennuste ja leikkausindikaatiot Arviolta 40 % A-tyypin dissekoitumapotilaista kuolee välittömästi. Pelkällä lääkehoidolla on sairaalakuolleisuus 60 % luokkaa, kokonaan hoitamattomana yli 90 %. Leikkauskuolleisuus on puolestaan % luokkaa (3, 10). Se on % luokkaa yli 70v ikäryhmässä, ja 40 % yli 80v ikäryhmässä. Siksi leikkaushoito on lähes aina perusteltu, ja vasta-aiheet harkitaan tapauskohtaisesti (3, 10, 11). Tajunnan häiriöt, neurologinen puutosoire, tai elvytys eivät ole ehdottomia vasta-aiheita. Laajaan aivo-infarktiin liittyvä tajuttomuus, tai suoliston kuolio verenkiertohäiriön pohjalta ovat perusteita pelkälle lääkehoidolle, sekä vaikea perussairaus kuten levinnyt syöpätauti tai syvä dementia, ja toki potilaan tietoinen kieltäytyminen leikkaushoidosta. Vatsaontelon elinten verenkierron vaje, kun siihen liittyy vaikea asidoosi ja suolinekroosi, on erityisen huono ennusmerkki. On perusteltua korjata tilanne interventioradiologisesti ja tarvittaessa suoliresektioilla, jos potilaan hemodynamiikka sen vain sallii, ennen laajaa ja mahdollisesti hyödytöntä aortan leikkausta (3,10). Näin siitäkin huolimatta että dissekoitunut nouseva aorta saattaa toimenpiteen aikana puhjeta. Hybridisali mahdollistaa lähes samanaikaisen endovaskulaarisen ja leikkaushoidon aloittamisen. Muut verenkertovajeeseen liittyvät ongelmat korjaantuvat yleensä proksimaalisen aortan toimenpiteellä, jolloin true lumen dekomprimoituu ja primary entry repeämä poistuu verenkierrosta. Sepelvaltimotauti on todettavissa jopa kolmanneksella dissekoitumapotilaista, mutta akuuttia koronaariangiografiaa ei suositella dissekoituman puhkeamisen riskin vuoksi. Koronaarimalperfusiota esiintyy % potilaista mutta sitä on pidettävä ostiumien vaurioitumisesta johtuvana jos sepelvaltimotautia ei ole tiedosssa. Sepelvaltimo-ohituksia tarvitsee n 15 % potilaista, ja kynnyksen on tähän oltava matala. Äkkikuoleman riski laskee 48h kuluttua oireiden alkamisesta, mutta pitkäaikaiseloonjääminen on tämänkin 74 Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero
6 jälkeen alhainen. Lisäselvittelyjä, kuten koronaariangiografiaa, voidaan tuolloin tarvittaessa harkita (10). Keskushermoston suojaus ja verenkierron tukeminen leikkauksen aikana Sydänkeuhkokoneen käyttö on välttämätöntä nousevan aortan leikkauksissa (3,10). Antegradinen eli luonnonmukaiseen suuntaan ohjattu valtimoperfuusio on suositeltava, ja oikean solisvaltimon käyttö valtimoreittinä on siihen käytännöllinen mutta joskus teknisesti haastava. Nivusvaltimokin on edelleen käypä reitti, mutta sisältää riskin retrogradisesta embolisaatiosta, jos aortasta irtoaa matkan varrella hyytymää tai muuta debristä. Toinen ongelma nivusvaltimoperfusiossa on riittämätön valtimokierto jos verenkierto ohjautuu ensisijaisesti valelumeniin, joka paineistuessaan voi ahtauttaa verenkiertoa (3, 10). Molempia reittejä voidaan käyttää samanaikaisesti tarpeen mukaan. Kirjallisuudessa on kuvattu useita vaihtoehtoisia reittejä, mukaan lukien nousevan aortan katkaisu ja true lumenin kanylointi näkökontrollissa kun verta on ensin tyhjennetty laskimopuolelta sydänkeuhkokoneeseen. Menetelmä on nopea hätätilanteessa, ja potilaan jäähdytyksen jälkeen voidaan leikkausta jatkaa tavanomaiseen tapaan. Kuvatut menetelmät ovat rutiinia joissakin yksiköissä, mutta ensisijaisesti tärkeitä vaihtoehtoina erityistilanteissa. (10) Aortan kaaren avoin korjaus edellyttää verenkierron pysäyttämistä syvässä hypotermiassa, tai erillistä aivoperfusiota. Aivoille turvallinen verenkierroton aika on 18C ydinlämpötilassa noin 20 minuuttia. Tämän jälkeen nousee neurologisen vaurion riski merkittävästi, ja 40 min jälkeen kuoleman riski nousee (11). Jäähdytyslämpötilat vaihtelevat tavallisimmin 28C ja 18C välillä. Alhainen lämpötila sallii pidemmän aivojen ja kehon iskemian, mutta lisää vuotohäiriötä ja koko kehon inflammaatioreaktiota. Laskimopuolen aivoperfusointi yläonttolaskimon kautta vähentää ensisijaisesti embolisaatioriskiä irtodebriksen huuhtoutuessa ulos takaisinvirtauksena mukana. Antegradinen aivoperfusio oikean solisvaltimon tai truncus brachiocephalicucsen kautta turvaa riittävän aivoperfusion kaaren korjauksen ajaksi, jos Circulus Willisii on normaalisti muodostunut. Aivojen suojauksen kannalta merkittäviä poikkeavuuksia tavataan yli 17 %:ssa tapauksista. Yläraajojen sekä alavartalon valtimopaineen seuranta, sekä aivokuoren verenkierron monitorointi NIRS (near infrared spectroscopy) tekniikalla on välttämätöntä, ja auttaa päättämään lisäperfusion tarpeesta vasempaankin kaulavaltimoon (10). Alavartalon verenkierron ollessa pysäytettynä nousee selkäydinvaurion riski merkittävästi 60 min jälkeen 28C ydinlämpötilassa, ja 90 min jälkeen 20C ydinlämpötilassa (12). Nämä seikat on huomioitava jäähdytyslämpötilaa ja nivusvaltimoperfusion tarvetta arvioidessa, jos ennakoidaan pitkää kaaren tai torakaaliaortan toimenpideaikaa. Tarvittaessa voidaan rinta-aortan yläosa sulkea balongilla, tai siihen ommeltu verisuoniproteesi pihdittämällä, sitten perfusoida alavartaloa erikseen nivusvaltimon kautta. Vasemman solisvaltimon perfusiota, tai steal-ilmiön estämiseksi väliaikaista sulkua on suositeltu takakauopan verenkierron sekä selkäytimen verenkierron parantamiseksi (10). Nouseva aorta Yksinkertaisin tapa toteuttaa A tyypin dissekoitumaleikkauksen päätavoitteet on korvata nouseva aorta koronaariostiumien yläpuolelta truncus brachiocephalikuksen vierelle, eli suprakoronaarisella interpostiograftilla. Dissekoitunut aorta on hauras, jolloin saumat vahvistetaan teflonhuopasuikaleilla. Kudosiimojen käyttö dissekoitumakerroksen lujittajana on hiipunut, koska runsaan liiman käyttö on aiheuttanut komplikaatioita. Vallitseva konsensus puoltaa distaalisauman tekoa avoimeen katkaistuun aorttaan (10). Asia ei ole yksiselitteinen, koska distaalisen nousevan aortan pihditys ja nk. suljetun distaalisauman teko ei vaadi hypotermiaa, ja siltä osin nopeuttaa leikkausta. Joidenkin mielestä nousevaa aortaa ei pitäisi pihdittää edes jäähdytyksen ajaksi, koska väärä lumen saattaa paineistua ja laajentaa dissekoitumaa. Tämä riski on tiettävästi alhainen. Suljetun distaalisauman tekniikka ei salli aortan kaaren tarkastelua sisältäpäin, ja kaaressa olevan intimarepeämän hoitamatta jättäminen saattaa altistaa myöhäisongelmille (3, 10, 13). Kaari voidaan tarkastaa 1 2 min verenkierron pysäytyksessä, lievässä 30 32C jäähdytyksessä. Löydöksen perusteella voi leikkaussuunitelmaa muuttaa. Dissekoitunutta nousevaa aorttaan jää suljetussa saumassa jäljelle enemmän kuin avoimessa, ja pihditys voi aiheuttaa uuden intimavaurion tai dissekoituneen aortan murtumisen sauman distaalipuolelta (10). Aorttaläppä ja aortan tyvi Perioperatiivinen ruokatorviecho on välttämätöntä sydänläppien ja pumppaustoiminnan arvioimiseksi. Jonkinasteinen aortaläpän vuoto on havaittavissa % potilaista. (3,10) Helppo korjaus on mahdollinen, jos vuoto johtuu läppäkomissuuran irtoamisesta, sinotubulaarijunktion laajentumisesta, tai läppäaukkoon työntyneestä dissekoitumamembraanista. Läppäkomissuura voidaan kiinnittää uudelleen teflonhuopalapulla tuetulla ompeleella. Nousevan aortan korvaaminen puolestaan palauttaa sinotubulaarijunktion koon en- Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero 75
7 nalleen. Fibroottinen tai kalkkeutunut aortaläppä korvataan tekoläpällä, samoin jos läpästä ei saada pitävää, tai läppävuoto johtuu aorta-annuluksen laajentumasta. Aneurysmaattinen tai laajalti vaurioitunut aortan tyvi korvataan tekoläpän ja aortan tyven verisuoniproteesin yhdistelmällä, eli Bentall-DeBonon tekniikalla. Sepelvaltimo-ostiumit istutetaan erikseen irroitettuina buttoneina. Jotkut keskukset suosivat aggressiivista aortan tyven korjausta dissekoitumatapauksissa, sillä tyven myöhäiskorjauksen tarve on n 28 % luokkaa. Tyven korvaaminen lisää kuitenkin leikkauksen vaativuutta sekä komplikaatioriskejä, ja on suhteutettava potilaan kokonaisennusteeseen (3, 10). Poikkeustapauksissa, esimerkiksi nuorelle Marfan-potilaalle, voidaan harkita läppää säästävää aortan tyven korvausta, edellyttäen että kirurgilla on tarvittava kokemus tästä tekniikasta. Davidin leikkauksessa aortaläppä nostetaan ja kiinnitetään putkiproteesin sisään, tehden nk. re-implantointi. Vaihtoehtona on re-modelointi eli Yacoubin leikkaus, jossa vaurioituneet valsalvasinukset korvataan proteesiputkeen leikatuilla liepeillä. Teknisesti se on ehkä nopeampi, mutta ei tue aortan annulusta, joka juuri sidekudossairauspotilailla olisi tärkeää pitkäaikaistuloksen kannalta. Koronaari-ostiumit on istutettava kummassakin tekniikassa, ja leikkaus on teknisesti vaativa (3, 10). Dissekoitumaleikkauksista on Saksan dissekoitumarekisterissä (GERAADA) n 70 % ollut suprakoronaarisia interpositioita, 20 % Bentall tyyppisiä, ja alle 8 % läpän säästäviä tyven korjauksia (3). Aortan kaari ja proksimaalinen laskeva aorta Aortan kaari on dissekoitunut n 70 % A tyypin dissekoitumissa, ja primary entry repeämä ulottuu kaareen asti tai siinä on re-entry repeämiä (3). Dissekoitunut kaari voidaan myöhäisongelmien ehkäisemiseksi korvata osittain tai kokonaan, ainakin jos siinä on intimarepeämä. Kaaren toimenpide lisää neurologisten komplikaatioiden riskiä, mutta ei ole lisännyt leikkauskuolleisuutta, ja koko kaaren korvaaminen edesauttaa laskevan aortan false lumenin trombosoitumista (13). Kaaresta lähtevät suonet istutetaan joko yhtenäisenä saarekkeena tai erillisillä proteeseilla. Erityisesti Marfan tai muuta sidekudossairautta potevilla, tai kun kaaresta lähtevät suonet ovat dissekoitumasta ahtautuneet, on proteeseilla yhdistämistä esitetty parempana vaihtoehtoehtona. Vasen solisvaltimo tulisi eräänä selkäytimen verenkierron reittinä säilyttää tai ohittaa proteesilla mikäli suinkin mahdollista. Jos kaari korvataan, voidaan päätesauma tehdä nk. elephant trunk tekniikalla joka jättää n 5 10 cm vapaan proteesinpään laskevaan aorttaan mahdollisten myöhäiskorjausten varalle, tai suoraan pää päätä vasten katkaistuun aortan distaaliosaan. Hankalissa olosuhteissa on proteesin päätesauman rakentaminen vasemman kaulavaltimon ja vasemman solisvaltimon väliin teknisesti helpompaa. Vasen solisvaltimo on tällöin suljettava, ja ohitettava erillisellä proteesilla. Vasen nikamavaltimo saattaa joskus lähteä suoraan aortasta, joka on huomioitava leikkaustekniikassa. Jos odotettavissa oleva elinaika on pitkä, on laskevan torakaaliaortan komplikaatioita ehkäisevä hoito perusteltu. Erityisen tärkeää olisi primary entry intimarepeämän sulkeminen kun se sijaitsee laskevan torakaaliaortan yläosassa. Käyttökelpoinen ratkaisu vaikuttaisi olevan nk. frozen elephant trunk tekniikka, jossa käytetään tehdasvalmisteista aortan kaariproteesin ja siihen saumatun n 15 cm mittaisen endograftin yhdistelmää. Endografti uitetaan katkaistun aortan kautta laskevan torakaaliaortan yläosaan, jolloin se peittää primary entry intimarepeämän, ja laajentaa kasaan painuneen true lumenin ennalleen (14, 15). Pitkäaikaistavoitteena on false lumenin trombosoituminen ja aortan seinämäkerrosten liimaantuminen takaisin yhteen. Endograftiosuuden peittämällä alueella tämä tavoite on saavutettu 92 % tapauksista (15). Menetelmä nostaa leikkauksen kustannuksia ja vaikeusastetta, korostaen potilasvalintaa. A tyypin dissekoituman hoito endovaskulaarisella tekniikalla on menestyksekkäästi kuvattu, mutta aineistot ovat pieniä, tekniikka hintava ja monimutkainen, ja pitkäaikaisseurannan tuloksia ei vielä ole. Tämä tekniikka ei vielä ole ensisijainen vaihtoehto (10, 14). Akuutti B tyypin dissekoituma Akuutilla B tyypin dissekoitumalla tarkoitetaan alle 14 vrk kipujen alusta kestänyttä tilannetta. Hoito on ensisijaisesti lääkkeellinen, kuten A tyypin ensihoidossa. Keuhkoveritulpan ehkäisy pienimolekyläärisella hepariinilla tai antiemboliasukilla on suositeltava (16). Komplisoituneen B tyypin dissekoituman invasiivisen hoidon kriteerit ovat ruptura, aortan laajentuma yli 5cm, retrogradinen A tyypin dissekoituma, kohdeelinten verenkiertovaje, sekä maksimaalisella lääkehoidolla hallitsematon kipu. Sairaalakuolleisuus komplisoitumattomassa B tyypin dissekoitumassa n.10 %. Kuolleisuus oli 8 % kun selvittiin pelkällä lääkehoidolla, ja 17 % jos tarvittiin verisuonitoimepiteitä. Verisuonitoimenpiteitä tarvittiin 16 % tapauksista. Ruptuura oli ainoa itsenäinen sairaalakuolleisuutta ennustava tekijä, ja COPD sekä munuaisten vajaatoiminta keskivaiheen kuolleisuuden ennustetekijöitä. Varhaisvaiheen kuolinsyyt olivat yleensä ruptuura, tai kohde-elinten verenkiertovajeen aiheuttamat komplikaatioihin. (16). Komplisoitumista on ennakoinut primary entry tearin sijainti aortan kaaren distaaliosassa sisäkaarroksen puolella, ja sen ehkäisevä endovaskulaarinen sulku peitto- 76 Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero
8 stentillä saattaa olla perusteltu (17). Komplisoituneen B tyypin dissekoituman hoito on yleensä endovaskulaarinen (16). Tavoitteena on sulkea primary entry repeämä endograftilla ja estää siten siten valelumenin paineistuminen. Sisäänpäin pullistunut, verenkiertoa ahtauttava false lumen voidaan fenestroida tekemällä dissekaatiomembraaniin reikä katetritekniikalla, ja laajentaa ahtautunut todellinen lumen verkkostentillä. Ahtautuneet viskeraalivaltimot voidaan laajentaa erillisillä verkkostenteillä. Jos endovaskulaarinen hoito ei ole mahdollinen, voidaan dissekoitunut alue fenestroida avoimesti tai tarvitaessa korvata proteesilla. Leikkausviiltona on tavallisesti vasen torakotomia tai torakolaparotomia. Alavartalon verenkierron turvaamiseksi voidaan käyttää sydänkeuhkokonetta, vasemman puolen verenkierron tukemista apupumpulla, tai oman verenkierron ohjausta hepariinipinnoitetulla sunttiletkulla aortan yläosasta alavartaloon. Kahdessa jälkimmäisessä menetelmässä voidaan minimoida systeemisen hepariinin tarve, vähentäen näin vuototaipumusta. Avoleikkauksen kuolleisuus on n. 28 % akuutissa tilanteessa, eikä siksi ole suositeltavin ensisijaishoito (16). IMH:n hoito Taudinkuvan huonon ennustettavuuden vuoksi operatiivinen hoito on usein suositeltu kuten dissekaation yhteydessä (2). Tyypissä A konservatiivista hoitolinjaa puoltavat: potilaan kivuttomuus ja verenkierron vakaus, hematooman pieni koko (paksuus 10 mm), aortan halkaisija 50 mm, ei havaittavaa aortan ulseraatiota, ei aorttaläpän vuotoa eikä merkittävää perikardiumin tai pleuran effusiota. Kirurgisen hoidon toteuttamista puolestaan puoltavat: IMH kehittminen dissekaatioksi, uuden ulseroivan tyyppisen kielekkeen löytyminen, kipu, hematooman tai aortan läpimitan kasvaminen, perikardiaalisen tai pleuraalisen effusion lisääntyminen. (18) Dissekoitumapotilaan jälkihoito ja seuranta Aortan dissekaatiopotilaan lääkehoito ja seuranta on välttämätön ja elinikäinen, jotta myöhäisongelmat voidaan ehkäistä, todeta, ja hoitaa ajoissa. Oleellista on systolisen verenpaineen taso alle 135mmHg, mielellään jopa alle 120mmHg, sekä muiden verisuonitaudin riskitekijöiden hallinta. Voimakkaita verenpaineen nousuja johtavia suorituksia on vältettävä, mutta tavanomainen kuntoilu on suositeltavaa. Koko aortta tulisi kuvantaa tietokonetomografialla tai magneettikuvauksella 3, 6 ja 12kk kuluttua, ja sen jälkeen kerran vuodessa. (2) Aorttaläpän tilannetta tulisi seurata seurata kaikututkimuksella. A tyypin dissekoituman vuoksi leikatuilla on yhden vuoden eloonjäämisennuste n. 90 %, 5 vuoden kuluttua n %, ja 10 vuoden kuluttua n %. Lisätoimenpiteitä 10 vuoden aikana tarvitsee % (3). Epäsuotuisia ennustetekijöitä ovat hoitamaton verenpainetauti, hoitamaton primary entry tear, laajentunut aortta, virtauksen omaava valelumen, B-salpauksen puuttuminen, sekä Marfan tai vastaava patologia. Valelumeniin jää virtaus n. 70 % A-tyypin dissekoituman vuoksi leikatuilla potilailla, jättäen B tyypin dissekoitumaa vastaavan tilan (3, 10). Aortan lisätoimenpiteitä tarvitsee 5 vuoden aikana 21 % A tyypin dissekoituman vuoksi leikatuista potilaista jos primary entry jää avoimeksi, ja 10 % jos se on hoidettu. Leikkausharkinta on aiheellinen jos aortan pienempi halkaisija ylittää 5,5 cm, tai kasvunopeus ylittää 1cm vuodessa (10). Primäärileikkauksessa avoimeksi jäänyt primary entry tear on itsenäinen myöhemmän intervention tarpeen riskitekijä (18). Primäärissä B tyypissä 4 vuoden eloonjääminen on 72 % luokkaa (16). Lisätoimenpiteiden tarve on 53 % ja 45 % entry tearin avoimmuudesta riippuen. Syynä on luultavimmin false lumenia ylläpitävät intiman lisärepeämät aortan alaosissa (19). Aortan lisätoimenpiteet joudutaan yleensä tekemään ensimmäisen 6 kk kuluessa. (16) 1. Braverman et al Diseasen of the aorta in Bonow: Braunwalsd s Heart Diesease A Tectbook of Cardiovaccular Medicinie 97h ed 2011 Saunders, An Imprint of Elsevier. 2. Hiratzka et al 2010 ACCF/AHA/AATS/ACR/ ASA/SCA/SCAI/SIR/STS/SVM Guidelines of the diagnosis and management of patients with thoracic aortic disease: A report of the practice guidelines Circulation 2010:121 e266 e Kruger T, Conzelman LO, Bonser RS, Borger MA, Czerny M, Wildhirt S, Carrel T, Mohr FW, Schlensak C, Weigang E. Acute aortic dissection type A. Review. Br J Surg 2012;99; Hagan PG, Nienaber CA, Isselbacher EM, et al: International Registry of Acute Aortic Dissection (IRAD): New insights from an old disease. JAMA 283:897, Pape LA, Tsai TT, Isselbacher EM et al. Aortic diameter 5.5 cm is not a good predictor of type A aortic dissection. Circulation 2007;116: Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero 77
9 6. Hirata K, Wake M, Kyushima M et al Electrocardiographic changes in patiennts with type A acute aortic dissection. Incidence, patterns and underlying mechanisms in 159 cases. J Cardiol 2010;56: Braverman_B. Aortic dissection: prompt diagnosis and emergency treatment are critical. Cleveland clinic journal of medicine 2011;78: Shimony A, Filion KB, Mottillo S et al. Metaanalysis of usefulness of d-dimer to diagnose acute aortic dissection. Am J Cardil 2011;107: Brown MD, Newman DH. Can negative d-dimer result rule out acute aortic dissection? Ann Emerg Med. 2011;58; Bonser RS, Ranasinghe AM, Loubani M, Evans JD, Thalji NMA, Bachet JE, Carrel TP, Czerny M, Di Bartolomeo R, Grabenwöger M, Lonn L, Mestres CA, Schepens MA, Weigang E. Evidence, lack of evidence, controversy, and debate in the provision and performance of the surgery of acute type A aortic dissection. State-of-the-art paper J Am Coll Cardiol 2011; 58; Czerny M, Krahenbuhl E, Reineke D, Sodeck G, Englberger L, Weber A, Schmidli J, Kadner A, Erdoes G, Schoenhoff F, Jenni H, Stalder M, Carrel T. Mortality and neurological injury after surgical repair with hypothermic circulatory arrest in acute and chronic proximal thoracic aortic pathology. Circulation 2011; 124: Etz C, Luehr M, Kari F A, Lin HM, Kleinman G, Zoli S, Plestis K, Griepp R. Selective cerebral perfusion at 28C. Is the spinal cord safe? Eur J Cardiothor Surg 2009; 36: Easo J, Weigang E, Hölzl PPF, Horst M, Hoffmann I, Blettner M, Dapunt OE for the GERAADA study group. Influence of operative strategy for the aortic arch in DeBakey type I aortic dissection: analysis of the German Registry for Acute Aortic Dissection type A. J Thorac Cardiovasc Surg 2012; 144: Cao P, De Rango P, Czerny M, Evangelista A, Fattori R, Nienaber C, Rousseau H, Schepens M. Systematic review of clinical outcomes in hybrid procedures for aortic arch dissections and other arch diseases. Expert review. J Thorac Cardiovasc Surg 2012 (Epub ahead of print; in press). 15. Pacini D, Tsagakis K, Jakob H, Mestres C A, Armaro A, Weiss G, Grabenwoger M, Borger MA, Mohr FW, Bonser RS, Di Bartolomeo R. The frozen elephant trunk for the treatment of chronic dissection of the thoracic aorta: a multicenter experience. Ann Thorac Surg 2011; 92: Estrera AL, Miller CC, Safi HJ, Goodrick JS, Keyhani A, Porat EE, Achouh PE, Meada R, Azizzadeh A, Dhareshwar J, Allaham A. Outcomes of medical management of acute type B aortic dissection. Circulation 2006, 114 (suppl I):I-384 I Loewe C, Czerny M, Sodeck GH, Ta J, Schroder M, Funovics M, Dumfarth J, Ehrlich M, Grimm M, Lammer J. A new mechanism by which an acute type B aortic dissection is primarily complicated, becomes complicated, or remains uncomplicated. Ann Th Surg 2012; 93: Lansman SL, Saunders PC, Malekan R et al. Acute aortic syndrome. J Thorac Cardiovasc Surg 2010;140:S Krahenbuhl E, Maksimovic S, Sodeck G, Reineke D, Schoenhoff F, Schmidli J, Carrell T, Czerny M. What makes the difference between the natural course and remaining type B dissection after type A repair and a primary type B aortic dissection? Eur J Cardio-Thorac Surg 41 (2012) e110 e116. n Marko Virtanen LL, kardiologian erikoislääkäri TAYS Sydänkeskus Oy Thanos Sioris LT, thorax- ja verisuonikirurgian erikoislääkäri TAYS Sydänkeskus Oy 78 Sydänääni 2013 n 24:1A Teemanumero
10 Expand your universe Pantera Lux u Superior technology......through outstanding crossability and trackability. u Exceptional performance......due to the homogeneous coating consisting of the matrix drug carrier and the drug Paclitaxel for a controlled drug release. u Convincing clinical data......proves the efficacy of Pantera Lux in BMS and DES ISR. Paclitaxel Releasing Balloon from BIOTRONIK
Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus
Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset
ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA
1/5 ÄKILLINEN SYDÄNKOHTAUS ACUTE CORONARY SYNDROMES PATOGENEESI ENSIHOITO ÄKILLISEN SYDÄN- KOHTAUKSEN PATOLOGIA KESKEISET TEKIJÄT: o Sepelvaltimon tukos / ahtautuminen (kuva 1,sivulla 5) o Tromboottinen
Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta
Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon
Valtimotaudin ABC 2016
Valtimotaudin ABC 2016 Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.
Ottaa sydämestä - mikä vikana? Heikki Mäkynen Kardiologian osastonylilääkäri, dosentti TAYS Sydänsairaala heikki.makynen@sydansairaala.fi Matti 79 v., 178 cm, 89 kg. Tuntenut itsensä lähes terveeksi. Verenpainetautiin
Aorttaläpän ahtauma. Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta
Aorttaläpän ahtauma Tietoa sydämen anatomiasta sekä sairauden diagnosoinnista ja hoidosta Potilaan kokemuksia aorttaläpän ahtaumasta En ikinä unohda sitä hetkeä, kun lähdin pois kardiologini vastaanotolta
Appendisiitin diagnostiikka
Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen
Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS
Heini Savolainen LT, erikoistuva lääkäri KYS Komplisoitumaton Komplisoitunut diver tikuliitti = akuutti diver tikuliitti, johon liittyy absessi, fistelöinti, suolitukos tai vapaa puhkeama. Prevalenssi
Mikä on valtimotauti?
Valtimotaudin ABC Sisältö Mikä on valtimotauti? Valtimotaudin taustatekijät Valtimon ahtautuminen Valtimotauti kehittyy vähitellen Missä ahtaumia esiintyy? Valtimotauti voi yllättää äkillisesti Diabeteksen
Suoliston alueen interventioradiologiaa
Suoliston alueen interventioradiologiaa Erkki Kaukanen, radiologi, KYS rtg Toimenpideradiologia = endovasculaariset tekniikat akuutti ja krooninen suoliston iskemia visceraalialueen aneurysmat suoliston
Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta
Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon
LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI
LÄPPÄTAUTIEN KIRURGINEN HOITO ARI HARJULA THORAX- JA VERISUONIKIRURGIAN PROFESSORI THORAXKIRURGIAN ALKU RINTAONTELON AVAUS ENSIMMÄINEN INEN PERFUUSIO ENSIMMÄINEN INEN KONE -55 SYDÄNSIIRTO lion heart HEART
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02 Liite.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 ADD 1 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Neuvoston
Tietoa eteisvärinästä
Tietoa eteisvärinästä Mikä eteisvärinä eli flimmeri on? Eteisvärinä on tavallisin pitkäkestoinen sydämen rytmihäiriö, joka yleistyy 60 ikävuoden jälkeen. Yli 75-vuotiaista noin 10 % sairastaa eteisvärinää
Rinta-aortan sairauksia on pystytty korjaamaan. Rinta-aortan sairauksien uusiutuvat hoitomuodot: avoleikkaus vai endovaskulaarihoito?
Katsaus Pekka Jaakkola ja Hannu Manninen Rinta-aortan sairauksien uusiutuvat hoitomuodot: avoleikkaus vai endovaskulaarihoito? Rinta-aortan dissektoitumat, aneurysmat ja vammat uhkaavat ilmaantuessaan
Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta
LUKU 6 Koarktaatiopotilaan myöhäisongelmat ja seuranta JUHA SINISALO Tiivistelmä Koarktaation hoidon aihe kaikenikäisillä potilailla on vähintään 50 %:n kaventuma aortan läpimitassa tai yli 20 mmhg verenpaineero
Aorttaläppävuodon arviointi ja leikkaushoito
LUKU 2 Aorttaläppävuodon arviointi ja leikkaushoito Maija Kaartinen Leo Ihlberg Tiivistelmä Aorttavuodon kehittymisen tavallisimmat syyt ovat nykyisin aortan tyven sairaudet ja kaksiliuskainen aorttaläppä.
Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon
Mikko Syvänne Ylilääkäri Suomen Sydänliitto ry Sydänliiton terveysneuvonta perustuu riskinarvioon 1 Yleiset tavoitteet 2 Prospective Studies Collaboration, Lancet 2007 3 Prospective Studies Collaboration,
Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,
Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan
Aortan dissekaatio ja keuhkoembolia. RiHa 2 2011
Aortan dissekaatio ja keuhkoembolia RiHa 2 2011 Obduktio YR98-362 29-vuotias nainen, jolla anamneesissa vuonna -87 oikean polven vamma, operaatio + kipsiimmobilisaatio. Sai distaalisen venatrombin polven
Virtsatiekomplikaatiot. Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011
Virtsatiekomplikaatiot Päivi Härkki GKS päivät 14.10.2011 diagnostisissa laparoskopioissa riski olematon LH:ssa 0.3% dg peroperatiivisesti vain 10% poltto suurin syyllinen Uretervaurio LH:n uretervauriot
REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS. Ilari Airo
REFLUKSISAIRAUS eli NÄRÄSTYS MITÄ REFLUKSI TARKOITTAA? Mahalaukun tai ohuensuolen sisällön pääsy ruokatorveen ilman oksentamista fysiologinen refluksi kenellä tahansa sopivissa olosuhteissa patologinen
Rintakehän vammat. Martin Maaroos, sydän ja rintaelinkirurgi KYS
Rintakehän vammat Martin Maaroos, sydän ja rintaelinkirurgi KYS Anatomia Thoraxvammat Kuolinsyy 20-25%:ssa trauman aiheuttamista kuolemista Hiluksen, suurten suonien tai sydämen vamma: 50% kuolee heti
Feokromosytoomapotilaan anestesia
Feokromosytoomapotilaan anestesia Leila Niemi-Murola dosentti, MME, lääkärikouluttajan erityispätevyys, AFAMEE kliininen opettaja Clinicum, HY ja TutKA, HYKS Feokromosytooma Insidenssi 1/400 000 - verenpainetautia
VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT. KANNATTELUONNETTOMUUDEN SYNTY Alku
VALJAIDEN VARASSA ROIKKUMISEN TERVEYSRISKIT Valjaassa roikkuminen on kuin asennossa seisoisi. Veri pakkautuu jalkoihin. Tajuton on suuressa vaarassa Ongelmia voi tulla jo minuuteissa Veri kertyy jalkoihin
Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito
Stabiili sepelvaltimotauti: diagnostiikka ja hoito Kai Kiilavuori, kardiologi HYKS Sydän- ja keuhkokeskus Jorvin sairaala Labquality Days 8.2.2018 Stabiili sepelvaltimotauti Patogeneesi Stabiilit anatomiset
Residuan diagnostiikka ja hoito. GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen
Residuan diagnostiikka ja hoito GKS 27.09.2012 Sari Silventoinen Aiheita O Synnytyksen jälkeinen O Mitä jos istukasta puuttuu pala? O Keskeytyksen ja keskenmenon lääkkeellisen hoidon jälkeinen residua
Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti,
www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Harvinainen Lapsuusiän Primaarinen Systeeminen Vaskuliitti, Versio 2016 2. DIAGNOOSI JA HOITO 2.1 Mitä vaskuliittityyppejä tunnetaan? Miten vaskuliitit luokitellaan?
Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?
Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,
Tekonivelinfektion riskitekijät. Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS
Tekonivelinfektion riskitekijät Teija Puhto Sis. ja inf. el Infektioiden torjuntayksikkö Operatiivinen tulosalue, OYS Yleistä Infektion kehittymiseen vaikuttavat monet eri tekijät Riskiin vaikuttaa potilas-,
Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator
Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos
Autoimmuunitaudit: osa 1
Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,
SAV? Milloin CT riittää?
SAV? Milloin CT riittää? Evl Akuuttilääketiede To Sidonnaisuudet Ei sidonnaisuuksia 1 Potilastapaus 28- vuotias nainen vastaanotolla klo 12 Hypotyreoosi, hyvässä hoitotasapainossa Lääkityksenä Thyroxin
Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015
Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa
Entry-tekniikat GKS 23.9.2010
Entry-tekniikat Päivi Härkki GKS 23.9.2010 Laparoskopia Vakavien komplikaatioiden riski laparoskopioissa 0.3% 50% laparoskopian vakavista komplikaatioista johtuu sokkona tehtävästä alkuvaiheesta/entrystä
23.9.2010 GKS 2010 Reita Nyberg
Laparoskopia raskauden aikana el Reita Nyberg Naistentautien ja synnytysten vastuualue, TAYS Taustaa 1 odottaja / 500-635 tarvitsee vatsan alueen kirurgiaa muusta kuin obstetrisesta syystä appendisiitti,
OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS
OLETKO LEIKKAUSKELPOINEN POTILAS? Sh, endoproteesihoitaja Hanna Metsämäki TYKS LEIKKAUSKELPOISUUDEN ARVIOINTI tarkoituksena on punnita, miten ratkaisevasti leikkauksen odotetaan parantavan potilaan elämän
Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset
Liikunnan ja urheilun aiheuttamat sydänmuutokset - Mikä on vielä normaalia? - Milloin lääkäriin? Kardiologi Sari Vanninen Varala 5.3.2013 Määritelmä Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen
Sydän- ja verisuonitaudit. Linda, Olga, Heikki ja Juho
Sydän- ja verisuonitaudit Linda, Olga, Heikki ja Juho Yleistä Sydän- ja verisuonitaudit ovat yleisimpiä kansantauteja ympäri maailmaa. Vaarallisia ja lyhyetkin häiriöt voivat aiheuttaa työ- ja toimintakyvyn
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet
Eteisvärinä ja sen yleiset hoitoperiaatteet Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 Mikko Syvänne Dosentti, kardiologian erikoislääkäri Ylilääkäri, Suomen Sydänliitto Mikä on eteisvärinä? Tunnetaan
Sidekudosoireyhtymät. Perinnölliset sidekudosoireyhtymät. Marfanin oireyhtymä (s. 284) Luusto. Silmät. Perinnölliset sidekudoksen sairaudet 24.8.
Sidekudosoireyhtymät Perinnölliset sidekudosoireyhtymät Sirpa Kivirikko Perinnöllisyyslääkäri, dos 24.08.2012 Marfanin oireyhtymä Ehlers-Danlos oireyhtymä Osteogenesis imperfekta Perinnölliset sidekudoksen
Liite III. Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin
Liite III Muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteiden asianmukaisiin kohtiin Huomautus: Seuraavat muutokset valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin tehdään sovittelumenettelyn
GKS koulutuspäivät 13.10.2011 Marjaleena Setälä, EL 1. Fossa Douglas on endometrioosipesäkkeiden yleisin sijaintipaikka kuoppaa verhoava peritoneum sakrouteriiniset ligamentit peräsuoli 2. Endometrioosi
Likvorin biomarkkerit. diagnostiikassa. Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT. Kuopion yliopistollinen sairaala
Likvorin biomarkkerit neurodegeneratiivisten sairauksien diagnostiikassa Sanna Kaisa Herukka, FM, LL, FT Itä Suomen yliopisto ja Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäydinneste Tilavuus n. 150ml, muodostuu
Vammapotilaan kivunhoito, Jouni Kurola erikoislääkäri, KYS
1 Vammapotilaan kivunhoito Jouni Kurola KYS Vammautuneen erityispiirteet Tajunnan muutokset Hengitystie-ongelmat Hengitysongelmat Verenkierron epävakaus Erilaiset vammat Yksittäiset raajavammat kivunhoito
SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli
LIITE 5 SYDÄNPOTILAAN sekundaaripreventio ja kuntoutus HOITOPOLKU TAMPEREEN TERVEYSKESKUKSESSA / 2009 Sari Torkkeli TAYS Sydänkeskus TULPPA/Fysioterapia Epikriisi potilaalle, HASA, tk, tth, sydänyhdyshenkilölle
Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS-TULES
Iäkkään elektiivinen kirurgia - miten arvioidaan kuka hyötyy? Petri Virolainen TYKS- Milloin potilas tulisi leikata? Potilas tulisi leikata silloin kun hänelle on leikkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa
PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0
PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan
Suurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten
LUKU 8 Suurten suonten transpositio myöhäisseuranta eteistunnelointi- ja valtimonvaihtoleikkausten jälkeen HENRIK EKBLAD Kuva 1. TGA. Tiivistelmä Suurten suonten transposition insidenssi on 20 30 / 100
Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto
Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin
Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta
Mitä jokaisen lääkärin tulisi tietää sepelvaltimotaudin diagnostiikasta Lääkärikeskuksen 13. Lääkäripäivät 5.3.2011 Marit Granér, LT Sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Sydän- ja verisuonisairaudet
Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)
Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin
Yleistä. tarkoittaa endometriumin rauhasten ja stroomasolujen muodostamia pesäkkeitä kohdun ulkopuolella. yleinen tauti, 1-71
Endometrioosi LK Heikkilä Maija, LK Jutila Topi, LK Myllylä Hanna, LK Pietarinen Johanna, LK Puumala Pasi, LK Vallasto Inari, LK Visuri Sofia, Prof Ryynänen Markku Johdanto Yleistä tarkoittaa endometriumin
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma. Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala
RASITUSKOKEEN TULKINTA Kliinikon näkökulma Kai Kiilavuori LKT, kardiologi HYKS, Jorvin sairaala Sidonnaisuudet Ei aiheeseen liittyviä sidonnaisuuksia Tutkimusrahoitus Novartis Luennoitsija Sanofi-Aventis,
Klaudikaatio eli katkokävely. Potilasohje.
Klaudikaatio eli katkokävely Potilasohje Katkokävely eli klaudikaatio Yksi valtimotaudin mielipaikoista ovat alaraajoihin johtavat valtimot. Aortta haarautuu lantion korkeudella kahdeksi lonkkavaltimoksi,
Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä
C LUKU 8 Ultraääniohjaus invasiivisissa toimenpiteissä Janne Rapola Ultraäänikuvantaminen invasiivitoimenpiteiden yhteydessä parantaa onnistumista ja turvallisuutta. Usein läpivalaisun tarve vähenee. Vaikka
KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT. Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala
KASVOJEN ALUEEN PAHOINPITELYVAMMAT Mikko Aho Osastonylilääkäri Savonlinnan Keskussairaala SO WHAT!? YLEISIMMÄT VAMMATYYPIT KNK-LÄÄKÄRIN OSUUS, HOIDOT ENSIHOITO HOIDON KIIREELLISYYS? KASVOVAMMAT Suomessa
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Miten käytän sykevälivaihtelun mittausta sairauksia potevilla ja lääkityksiä käyttävillä? Harri Lindholm erikoislääkäri Työterveyslaitos HRV- eri tekijöiden vaikutus Stressi Perimä
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN
LIITE III MUUTOKSET VALMISTEYHTEENVETOON JA PAKKAUSSELOSTEESEEN 41 KABERGOLIINIA SISÄLTÄVIEN LÄÄKEVALMISTEIDEN VALMISTEYHTEENVEDON 4.2 Annostus ja antotapa: Seuraava tieto tulee lisätä sopivalla tavalla:
6 MINUUTIN KÄVELYTESTI
6 MINUUTIN KÄVELYTESTI Ari Mänttäri, tuotepäällikkö, LitM UKK Terveyspalvelut Oy, UKK-instituutti ari.manttari@ukkterveyspalvelut.fi, www.ukkterveyspalvelut.fi American Thoracic Society (ATS) 2002 guidelines
Urologiset vammat. Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010
Urologiset vammat Hanna Vasarainen HUS Urologian klinikka 5.2.2010 Munuaisvammat Kaikista vammoista munuaisen osuus on 1 5 % Vatsavammojen yhteydessä munuaisvamma 10 20 %:lla 30 50 % virtsa- ja sukuelinvammoista
LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO
LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN JA KIVUNHOITO HANNU KOKKI ANESTESIOLOGIAN PROFESSORI, UEF HOITAVA TAHO: 2 KYSYMYSTÄ 1. MIKSI MURTUI LEIKKAUKSEEN VALMISTAUTUMINEN 2. TOIPUMINEN LEIKKAUKSEN JÄLKEEN KIVUN HOITO
Tukos dabigatraanihoidon aikana
Tukos dabigatraanihoidon aikana Kysy lääkkeen oton ajankohta, komplianssi ja tarkista laboratoriovaste: 1. jos lääke on jäänyt ottamatta ja trombiiniaika on normaali, aloita viipymättä tukoksen rutiininomainen
Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy
Eteisvärinä ja aivoinfarktin ehkäisy Tunne pulssisi -ammattilaisten koulutus 1.10.2013 / 9.12.2013 Kirsi Rantanen Neurologian erikoislääkäri, neurologian klinikka, HUS Aivoinfarkti Verisuonitukoksesta
Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta
Onko sydämestäsi kuultu sivuääniä? Tietoa läppäviasta Läppävikapotilaan kokemuksia Muutama kuukausi sitten menin lääkäriin, koska minua huimasi ja henkeäni ahdisti. Lääkäri kuunteli sydäntäni stetoskoopilla
Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio
Paksunsuolen stenttihoito siltahoito ja palliaatio Heikki Huhtinen, LT TYKS, vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka Gastroenterologiayhdistyksen syyskokous 20.9.2013, Kuopio Sidonnaisuudet Tutkimusrahoitusta
Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius
Varjoaineet ja munuaisfunktio Lastenradiologian kurssi 6.-7.5.2015, Kuopio Laura Martelius S-Krea CIN AKI Contrast Induced Nephropathy Acute Kidney Injury Useimmiten munuaisfunktion huononeminen on lievää
Aorttaläpän säästävä kirurgia juontaa juurensa
Sydänkirurgia Aorttaläpän korjaus ilman tekoläppää Kalervo Verkkala ja Lasse Heikkilä Aorttaläpän vioissa tekoläppäleikkaus on edelleen tärkein kirurginen hoito. Päinvastoin kuin hiippaläpän kirurgisessa
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta
TYYPIN 2 DIABETES Lisäsairaudet - hoito ja seuranta Sisällys T2D lisäsairaudet Sydän ja verisuonet Munuaiset Hermosto Jalat Silmät Suu 4 7 10 11 12 13 14 Sydän ja verisuonet Diabeetikoiden yleisin kuolinsyy
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen
Sydämen UÄ tutkimus. Perusterveydenhuollon käytössä. Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi
Sydämen UÄ tutkimus Perusterveydenhuollon käytössä Vesa Järvinen, ylil. HUS-Kuvantaminen, KLF, Hyvinkää vesa.jarvinen@hus.fi UKG toiminta Hyvinkään sairaanhoitoalueella KLF myyntiä perusterveydenhuoltoon
Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala
Selkäkivun diagnostiset kompastuskivet? Hannu Miettinen Kuopion yliopistollinen sairaala Selkäsairaudet Välilevytyrä Selkäydinkanavan ahtauma Nikamasiirtymä Välilevyrappeuma Tuumorit Muut L III - IV
Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti?
Tarvitaanko preoperatiivisia tutkimuksia rutiinisti? Antti Haavisto antti.haavisto@phsotey.fi Päijät-Hämeen keskussairaala 26.4.2012 Preoperatiiviset tutkimukset Lab päiväkirurgiassa Onko mahdollista vähentää
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa
ESSENTIAL TO KNOW; eli mitä oppijan tulee ymmärtää, hallita ja osata käyttää tilanteessa kuin tilanteessa hallitsee röntgenlähetteen laatimisen tietää säteilyturvallisuuden keskeiset periaatteet (mm. ymmärtää
Labquality Days Jaana Leiviskä
Labquality Days 8.2.2018 1 LIPIDIMÄÄRITYKSET TARVITAANKO PAASTOA? JAANA LEIVISKÄ DOSENTTI, SAIRAALAKEMISTI HUSLAB 2 LIPIDIT JA LIPOPROTEIINIT Pääosa rasvoista saadaan ravinnosta Elimistö valmistaa erilaisia
Lääkehoidon tavoitteet. Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Lääkehoidon aloitusrajat. Verenpaineen hoidon tavoitetasot
Hypertension lääkehoidon tavoitteet vuoteen 2025 mennessä Ilkka Tikkanen Dosentti, osastonylilääkäri sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, Nefrologia, ja Helsinki Hypertension Centre
Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa
Verenpaineen tunnistaminen ja oikea-aikainen puuttuminen perusterveydenhuollossa Tanja Laitinen, LL Wiitaunioni, Viitasaaren terveyskeskus 27.10.2016 Sidonnaisuudet Tampereen lääketiedepäivien osallistumismaksu,
IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA. Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS
IÄKÄS POTILAS SYDÄNLEIKKAUKSESSA Vesa Anttila Sydän- ja thoraxkirurgian ylilääkäri Vastuualuejohtaja Sydänkeskus TYKS Yleistä Yli 80-vuotiaiden 5-vuotiselossaoloennuste on 73 % (Tilastokeskus) Sairauksien
Kivun lääkehoidon seuranta. Lääkehoidon päivä 19.3.2015 APS-kipuhoitaja Päivi Kuusisto
Kivun lääkehoidon seuranta Lääkehoidon päivä 19.3.2015 APS-kipuhoitaja Päivi Kuusisto fifthvital singn viides elintärkeä toiminto Pulssi Hengitys Kehonlämpö, Diureesi RR K i p u Kivunhoidon portaat. mukaillen
Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue
Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI
TERVEYS ALKAA TIEDOSTA NAINEN PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI 1 RINTAOIREET JA RINTOJEN SEURANTA Jokaisen naisen on syytä pitää huolta rintojensa terveydestä. Rintakuvauksiin tullaan yleensä joko oireettomille tehdyn
Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes
Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c
Lihavuusleikkausmillä. LT Tuula Pekkarinen Peijaksen sairaala 23.4.2010
Lihavuusleikkausmillä indikaatiolla? LT Tuula Pekkarinen Peijaksen sairaala 23.4.2010 Lihavuuden hoitomenetelmän valintaperusteet (Käypä hoito) Painoindeksi ja lisätekijät Perushoito (ryhmä) ENED 1) ja
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.
C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
Kasvainsairauksien kirurginen hoito
Kasvainsairauksien kirurginen hoito Sari Mölsä Diplomate of European College of Veterinary Surgeons Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Eläintenhoitajaseminaari 2013 Eläinlääketieteellinen tiedekunta
Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa. Eila Lantto HUS-Kuvantaminen
Kuvantaminen akuutissa ja kroonisessa pankreatiitissa Eila Lantto HUS-Kuvantaminen Roche Oy (koulutusmatka, luentopalkkio) Kuvantamisen rooli diagnostiikassa ja seurannassa (EUS, ERCP ei käsitellä) Kuvantamismenetelmän
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä Ei oleellinen. Tämä on geneerinen hakemus. Valmisteyhteenveto noudattaa alkuperäisvalmisteen
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu
Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat
NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT. Keskenmenon hoito. GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS
NORTHERN OSTROBOTHNIA HOSPITAL DISTRICT Keskenmenon hoito GKS 27.9.2012 Maarit Niinimäki LT, erikoislääkäri, OYS Miten valitsen hoidon? Potilaan toiveet Logistiikka Keskenmenon tyyppi Alkuraskauden verenvuoto
Olmesartan medoxomil STADA. 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Olmesartan medoxomil STADA 10.11.2015, Versio V1.2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Olmesartan medoxomil STADA 10 mg kalvopäällysteiset tabletit Olmesartan
Iäkkään verenpaineen hoito. Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku
Iäkkään verenpaineen hoito Antti Jula Geriatripäivät 2012, 26.1.2012 Turku Verenpaine ja aivohalvauskuolleisuus Prospective Studies Collaboration, Lancet 2002;360:1903-13 Verenpaine ja sepelvaltimotautikuolleisuus
EKG-LÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! TÄRKEÄT EKG-LÖYDÖKSET
EKGLÖYDÖKSET HÄLYTYSKELLOT SOIMAAN! Marja Hedman, LT, Dos Kardiologi KYS/ Kuvantamiskeskus Kliinisen fysiologian hoitajien koulutuspäivät 21.22.5.2015, Valamon luostari TÄRKEÄT EKGLÖYDÖKSET 1. Hidaslyöntisyys
Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset
Diabetes ja verenpaine - uudet suositukset Ilkka Tikkanen Professori, osastonylilääkäri Sisätautien ja nefrologian erikoislääkäri HYKS, Vatsakeskus, nefrologia, ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva
Opiskeluintoa ja menestystä tuleviin valintakokeisiin!
RATKAISUT TESTIKYSYMYKSIIN Tästä löydät astaukset lääketieteen alintakoetyyppisiin testikysymyksiin. Jos osa kysymyksistä tuotti sinulle paljon päänaiaa, älä masennu, keään alintakokeeseen on ielä pitkä
Lukijalle. Suomen Sydänliitto ry
Lukijalle Aortan yleisimmät sairaudet ovat aortan aneurysma eli laajentuma ja aortan dissekoituma eli sisäkalvon repeämä. Tyypillisimmät aorttaa vaurioittavat tekijät ovat ikä, tupakointi ja kohonnut verenpaine.
Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco
tiedottaa 20/2015 17.8.2015 Selkärangan natiivikuvausindikaatiot VSKKssa alkaen 1.9.2015 1,2 tekijä: Roberto Blanco hyväksyjä: Roberto Blanco pvm: 17.8.2015 Ohje tilaajille ja kuvausyksiköille Selkärangan
Äkilliset sydänläppien toimintahäiriöt ja sydämen rakennevauriot
LUKU 4 Äkilliset sydänläppien toimintahäiriöt ja sydämen rakennevauriot Anu Turpeinen Antti Saraste Johdanto Akuutit läppien toimintahäiriöt ja jotkut muut sydämen rakennevauriot edellyttävät nopeaa diagnostiikkaa
Sisusvaltimorungon dissektoituma: rintaja ylävatsakivun harvinainen syy
Tapausselostus Kimmo Oikari, Tapani Tikkakoski ja Mari Niemi Sisusvaltimorungon dissektoituma: rintaja ylävatsakivun harvinainen syy Kuvaamme potilaan, jolla verisuonten varjoainekuvaus paljasti rinta-
Sydämen auskultaatio , Matti Ahlström, LK
28.10., Matti Ahlström, LK 1 2 3 Potilaan tutkiminen -kirja (Duodecim) Kardiologinen status sydämen kohdalla Inspektio Syanoosia? Janeway-leesioita? Palpaatio Kärkisysäys? Paradoksaalinen pulsaatio? Perkutaatio