Tilintarkastus ja tilintarkastajan vastuu
|
|
- Simo Oksanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Artikkeli on julkaistu FINEn juhlakirjassa Vakuutus- ja rahoitusneuvonta 45 vuotta (Toim. Olli Norros, Irene Luukkonen, Erik Sirén ja Ville Raulos), Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Helsinki Matti J. Sillanpää Professori Tilintarkastus ja tilintarkastajan vastuu Tilintarkastuslainsäädännön kehitys Tilintarkastajan suorittaman yhteisön tilikauden tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, kirjanpidon ja hallinnon tarkastuksen tavoitteena on selvittää, antavatko tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot sekä totuudenmukaisen kuvan yhteisön toiminnan tuloksesta ja sen taloudellisesta asemasta tilikauden päättyessä. Samassa yhteydessä tilintarkastajan tulee arvioida onko yhteisön johto toiminut lain edellyttämällä huolellisuudella vai onko se syyllistynyt tekoihin tai laiminlyönteihin, jotka saattavat antaa aihetta korvausvastuuseen. Mikäli tällaisia seikkoja ilmenee, tilintarkastajan on huomautettava niistä tilintarkastuskertomuksessa. Tilintarkastuslainsäädäntö on kehittynyt osakeyhtiölain mukana. Aluksi säännöksiä oli vain osakeyhtiölaissa, josta niitä myöhemmin omaksuttiin muihin yhteisölakeihin ja säätiölainsäädäntöön. Osakeyhtiölain myötä kehittyneet säännökset siirrettiin 1990-luvulla erilliseen tilintarkastuslakiin (936/1994). Tilintarkastuslaki on sittemmin kahteen otteeseen uudistettu kokonaisuudessaan (459/2007 ja 1141/2015). Niin kutsuttu vanha osakeyhtiölaki (22/1895) sisälsi ainoastaan säännökset tilintarkastuksesta ja tilintarkastajien valinnasta (VOYL 2 8 k ja k). 1 Tilintarkastajan vastuu sen sijaan oli jätetty yleisten vahingonkorvaussäännösten ja -periaatteiden varaan. Tämän mukaisesti myös oikeuskäytännössä katsottiin tilintarkastajan olevan velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän toimellaan tai laiminlyönnillään oli aiheuttanut. Vastuun syntyminen edellytti, että tilintarkastaja oli (tahallisesti tai huolimattomasti) laiminlyönyt asianmukaisen tarkastuksen, jossa yhtiön johdon säännösten vastainen toiminta tai muut laiminlyönnit olisivat paljastuneet. Toki tilintarkastajan katsottiin olevan vastuussa vain sellaisesta vahingosta, joka oli syy-yhteydessä hänen omaan toimintaansa. 2 Nykyistä edeltävän osakeyhtiölain (734/1978) 10 lukuun omaksuttiin vanhan lain aikana oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa kehittyneet tilintarkastusta koskevat säännökset, ja lain 15 luvun 2 :ään otettiin tilintarkastajan vastuuta koskeva normi. Lain esitöissä todettiin, että tilintarkastajan vastuu ei ole samanlainen kuin hallituksen jäsenen, koska hänen tehtävänsä on toisenlainen. Tämän vuoksi tilintarkastaja vastaa vain sellaisesta vahingosta, joka on syy-yhteydessä hänen omaan toimintaansa. Se puolestaan yleensä liittyy jonkin tilintarkastukseen liittyvän seikan laiminlyöntiin. 3 Kyläkallion heti lain vahvistamisen jälkeen kirjoittamassa kommentaariteoksessa todetaan tilintarkastajan olevan korvausvelvollinen samojen perusteiden mukaan kuin hallituksen jäsen, toisin sanoen hän on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on toimessaan tahallaan tai tuottamuksesta aiheuttanut yhtiölle. Tilintarkastajan vastuun Kyläkallio näkee syntyvän lähinnä sellaisten yhtiöiden osalta, joissa yhtiön johto ja osakkeenomistajat koostuvat eri henkilöistä. Tällöin
2 2 vastuu yleensä syntyy sen vuoksi, ettei yhtiön piirissä osata tilintarkastajan laiminlyönnin vuoksi ryhtyä vahinkoa aiheuttavien tapahtumien ehkäisyyn tai jo tapahtuneiden vahinkojen kasvun pysäyttämiseen. 4 Koski ja af Schultén korostavat edellä mainittujen seikkojen ohella tilintarkastajan vastuun toissijaisuutta ensisijaiseen vahingon aiheuttajaan nähden. 5 Osakeyhtiölaista tilintarkastusnormisto eriytyi siinä vaiheessa, kun tilintarkastajajärjestelmän kehittämistoimikunnan mietinnössä (KM 1992:14) esitetty tilintarkastuslaki säädettiin vuonna 1994 (936/1994). Vuoden 1994 tilintarkastuslain 44 :ään osakeyhtiölain vastuusäännös siirrettiin lähes sellaisenaan eikä tarkoituksena ollut muutoinkaan muuttaa syntynyttä oikeuskäytäntöä. Tämä on todettu vuoden 1994 tilintarkastuslain 44 :n yksityiskohtaisissa perusteluissa: Kysymyksessä on korvaussäännösten tekninen yhdenmukaistaminen. Ehdotetulla pykälällä ei ole tarkoitus muuttaa syntynyttä oikeuskäytäntöä. 6 Säännöksen sisältöön ei puututtu myöskään vuoden 2007 laissa (51.1 ) 7 eikä kuluvan vuoden alusta voimaan tulleessa laissa (10:3.1) 8. Parin viime vuosikymmenen aikana tilintarkastussääntelyn kehittymiseen ovat lisäksi vaikuttaneet varsin voimakkaasti Euroopan Unionin tilintarkastusta koskevat direktiivit ja kansainväliset tilintarkastusalan standardit. Niillä on pyritty yhdenmukaistamaan tilintarkastuskäytäntöä sekä parantamaan ja varmistamaan tilintarkastuksen laatua. Tilintarkastus Tilintarkastajan tehtävänä on yhtiön kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastus. Tarkastuksen päätavoitteena on selvittää, antavatko tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tuloksesta ja yhtiön taloudellisesta asemasta tilikauden päättyessä. Yhtiön itsensä laatiman ja sen vastuulla olevan tilinpäätösinformaation yleisen luotettavuuden varmistaa juuri riippumaton ja asiantunteva tilintarkastus. Tarkastuksessa pyritään arvioimaan, onko yhtiön johto toiminut lain edellyttämällä huolellisuudella vai onko se syyllistynyt tekoihin tai laiminlyönteihin, jotka saattavat antaa aihetta korvausvastuuseen. Emoyhtiössä tilintarkastajan tehtävä käsittää lisäksi konsernitilinpäätöksen tarkastuksen ja varmistumisen siitä, että konserniyhtiöiden tilintarkastajat ovat suorittaneet tilintarkastuksen asianmukaisesti. 9 Tilintarkastajan tulee noudattaa hyvää tilintarkastustapaa. Hyvä tilintarkastustapa on hyvään asianajotapaan ja hyvään kirjanpitotapaan rinnastettavaa tapaoikeutta, jonka sisältöä on kirjattu muun muassa kansainvälisiin tilintarkastusalan standardeihin (kansallisine lisäyksineen). Tilintarkastajan tulee noudattaa myös yhtiömiesten tai yhtiökokouksen antamia ohjeita, mikäli ne eivät ole ristiriidassa lain, yhtiöjärjestyksen, yhtiösopimuksen tai hyvän tilintarkastustavan kanssa. Velvollisuus noudattaa hyvää tilintarkastustapaa koskee niin tilintarkastusta kuin muutakin tilintarkastajan tehtäväksi säädettyä toimintaa. Muissa kuin varsinaisissa tilintarkastustehtävissä hyvän tilintarkastustavan sisältö vaihtelee toimeksiannon laadun mukaan. Hyvän tilintarkastustavan noudattaminen edellyttää, että tilintarkastustehtävissä noudatetaan huolellisen ammattihenkilön yleisesti noudattamaa ammatillista huolellisuutta. Tilintarkastus käsittää yhtiön tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastuksen. Tilinpäätökseen kuuluvat aina tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä toimintakertomus. Tarkastuksen perusteella tilintarkastajan pitää pystyä muodostamaan perusteltu käsitys siitä, onko tilinpäätös laadittu voimassa olevien säännösten mukaisesti. Hänen tulee myös varmistaa, että tuloslaskelman ja taseen tiedot perustuvat kirjanpitoon, ja tarvittaessa kiinnittää huomiota tositteiden oikeellisuuteen. Hallinnon tarkastuksessa kysymys on lähinnä yhtiön johdon
3 3 toiminnan laillisuuden arvioinnista. Tilintarkastajan tulee tuntea yhtiölainsäädäntö ja valvoa sen ja yhtiöjärjestyksen tai yhtiösopimuksen määräysten noudattamista. Hänen tulee muun muassa selvittää, onko vähemmistönsuojasäännöksiä ja muita yhtiöoikeudellisia erityissäännöksiä sekä yhtiön toimielinten päätöksiä noudatettu ja onko yhtiön lakisääteisistä velvoitteista huolehdittu. 10 Tilintarkastajan raportointi Tilintarkastajan on suoritetun tilintarkastuksen perusteella annettava kultakin tilikaudelta tilintarkastuskertomus. Se on tilintarkastajan antama kirjallinen raportti hänet tilintarkastajaksi valinneelle yhtiön toimielimelle (yhtiökokoukselle). Tilintarkastusta toimittaessaan ja tilintarkastuskertomusta laatiessaan tilintarkastajan tulee kiinnittää huomiota sekä yhtiön omistajien että yhtiön muiden sidosryhmien tiedontarpeeseen. Tilintarkastuskertomuksen sisältämä lausunto on joko vakiomuotoinen, ehdollinen tai kielteinen. Jos tilintarkastaja ei voi antaa lausuntoa, hän ilmoittaa tästä tilintarkastuskertomuksessa. Tilintarkastajan tulee ottaa kantaa siihen, antavatko tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus noudatetun tilinpäätössäännöstön mukaisesti kirjanpitolain ja hyvän kirjanpitotavan tarkoittamalla tavalla oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Jos tilinpäätös on sinänsä oikein laadittu, mutta annettujen tietojen oikeellisuus ja riittävyys ovat joiltakin osin tilinpäätöksen laatijan mielestä puutteellisia oikean ja riittävän kuvan antamiseksi, tilinpäätöksen laatijan tulee antaa kirjanpitolaissa määrätyt lisätiedot tuloslaskelman ja taseen liitteenä. Tilintarkastaja voi antaa tilintarkastuslaissa tarkoitetulla tavalla lisätietoja, mutta eri tarkoituksessa kuin tilinpäätöksen laatija. Tilintarkastajan antamat lisätiedot ovat käytännössä harvinaisia silloin kuin niitä annetaan, tyypillisesti niillä halutaan painottaa jotakin tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa esitettyä seikkaa, eli kiinnittää tilinpäätöksen lukijan huomiota kyseiseen seikkaan. Tilintarkastajan tulee esittää tilintarkastuskertomuksessa huomautus, jos yhtiön yhtiömies, hallituksen jäsen, hallintoneuvoston jäsen tai toimitusjohtaja tai muu vastuuvelvollinen on aiheuttanut yhtiölle vahinkoa siten, että siitä saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus. Huomautus tulee esittää myös silloin, jos joku mainituista henkilöistä on rikkonut yhteisöä koskevaa lakia tai yhtiösopimuksen taikka yhtiöjärjestyksen määräystä. Tilintarkastajan ei kuitenkaan tule antaa huomautusta yhtiön kokoon tai vahingonkärsijän olosuhteisiin nähden vähäisten rikkomusten tai laiminlyöntien johdosta. Huomautuksen kohteena olevan asian on oltava oleellinen ja muistutus on aina perusteltava. Huomautus ei ole aina edes mahdollinen, koska tilintarkastaja ei saa esimerkiksi paljastaa tarkastuskohteen liikesalaisuuksia. 11 Normaalisti tilintarkastuskertomus ja tilinpäätösmerkintä ovat ainoat tilintarkastajan laatimat julkiset raportit. Muut tilintarkastajan mahdollisesti laatimat asiakirjat, tilintarkastusmuistiot ja - pöytäkirjat, ovat yhtiön sisäiseen käyttöön tarkoitettuja papereita, joita edes osakkeenomistajat eivät saa käyttöönsä ellei yhtiön hallitus niitä heille luovuta. Yhtiön muut intressiryhmät, kuten velkojat, viranomaiset tai työntekijät, saavat tilintarkastuskertomuksen käyttöönsä yleensä vasta siinä vaiheessa kun tilinpäätös rekisteröidään tai se muutoin julkistetaan. Tilintarkastajan laiminlyönneistä Tilintarkastajan korvausvastuu syntyy yleensä tilintarkastuslaissa säädettyjen tehtävien laiminlyönnin takia. Hän joko laiminlyö itse tilintarkastustehtävän asianmukaisen suorittamisen tai ei raportoi
4 4 tilintarkastuskertomuksessa, tilintarkastuspöytäkirjassa tai yhtiökokouksessa asianmukaisesti yhtiön johdon tai henkilökunnan laiminlyönneistä eikä väärinkäytöksistä yhtiön johdolle tai yhtiökokoukselle. Vastuun syntyminen edellyttää liittymää tilintarkastajan tehtävien hoitamiseen ja siihen, että vahinkoa kärsinyt taho olisi asianmukaisesti laaditun tilintarkastuskertomuksen perusteella saanut tiedon esimerkiksi yhtiön johdon laiminlyönneistä ja olisi sen jälkeen ryhtynyt toimenpiteisiin joko vahingon estämiseksi tai korvauksen saamiseksi vahingon aiheuttajalta. Hieman pelkistäen voidaan todeta, että tilintarkastajan vastuu syntyy yleensä sen vuoksi, että hän antaa tilintarkastuskertomuksen, jossa ei nosteta esille havaintoja, jotka hänen olisi pitänyt oikein toimiessaan huomata. Toisaalta, jos tilintarkastuskertomusta ei syystä tai toisesta koskaan laadita, vaikka tilintarkastaja olisikin valittu tehtäväänsä (tilintarkastusta ei näin ollen ole suoritettu) tilintarkastaja ei voi mahdollisista (ehkä havaitsemistaankin) johdon laiminlyönneistä joutua vastuuseen, koska ei ole olemassa tilintarkastuskertomusta, johon tilintarkastajan olisi tullut huomautukset kirjata ja josta joku olisi ne voinut havaita. Yleensä tilintarkastaja ei joudu korvausvastuuseen yhtä usein eikä yhtä laajasti kuin yhtiön johto, vaikka vastuusäännökset ovatkin pitkälti samanlaiset. Tämä johtuu siitä, että tilintarkastajan laiminlyönnit liittyvät tyypillisesti siihen, ettei hän ole tilintarkastuskertomuksessa tuonut esille niitä vahinkoja, jotka ovat syntyneet yhtiön johdossa toimivien henkilöiden tekojen tai laiminlyöntien seurauksena. Tilintarkastajan joutuessa vastuuseen voidaan tavallisesti osoittaa muiden, ennen kaikkea yhtiön johtoon kuuluvan henkilön tai yhtiömiehen, olevan korvausvastuussa samasta vahingosta. 12 Oikeuskäytännön tapaukset liittyvät tyypillisesti tilanteisiin, joissa tilintarkastuksessa on havaittu yhtiön johdon syyllistyneen vahingonkorvausvelvollisuuden perustavaan tekoon, mutta tilintarkastaja on laiminlyönyt tilintarkastuskertomuksessa tehtävän huomautuksen. 13 Tilintarkastajan vastuuta käsittelevä oikeuskäytäntö Tilintarkastajan vastuu on Suomessa ollut korkeimman oikeuden tasolla ratkaistavana kymmenkunta kertaa viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana. Seuraavassa olen nostanut näistä tapauksista esille joitakin keskeisiä kohtia. KKO 1981 II 48 Osakeyhtiön toimitusjohtaja oli nostanut yhtiöstä varoja kirjaamalla samoja laskuja useampaan kertaan kirjanpitoon eivätkä tilintarkastajat olleet tätä huomanneet. Sen vuoksi tilintarkastajien katsottiin olevan vastuussa yhtiön kärsimistä menetyksistä. KKO 1991:13 Nykyistä edeltävän osakeyhtiölain mukainen selvitystilaan asettaminen oli laiminlyöty eikä tilintarkastaja ollut tästä huomauttanut. Tilintarkastajan ei kuitenkaan katsottu olevan vastuussa, koska vahinko ei ollut syy-yhteydessä vahinkoa kärsineen menetykseen. Luottotappion kärsinyt kantaja ei ollut pyrkinyt tutustumaan tilintarkastuskertomuksiin ja lisäksi oli pääteltävissä, että yhtiön koko osakekannan omistavat hallituksen jäsenet olisivat jatkaneet yhtiön toimintaa siinäkin tapauksessa, että tilintarkastaja olisi asiasta tilintarkastuskertomuksessa huomauttanut. KKO 1991:25 Tilintarkastajan antama todistus osakepääoman maksusta oli virheellinen ja tilintarkastajan katsottiin olevan vastuussa maksamatta jääneestä osakepääoman määrästä.
5 5 KKO 1992:98 Osakkeenomistajan rahalainoista ja osakeyhtiölain vastaisista omien osakkeiden lunastuksista ei ollut huomautettu tilintarkastuskertomuksessa. Tilintarkastajien katsottiin olevan vastuussa siltä osin kuin menetyksiä ei saada perittyä niistä ensi sijassa vastuussa olleilta. KKO 1997:103 Tapaukseen KKO 1992:98 perustuva tilintarkastajan vastuuvakuutusriita, jossa oli kysymys tilintarkastajan laiminlyöntien asteesta (huolimaton/törkeän huolimaton). KKO 1997:188 Tilintarkastaja oli vastuussa asunto-osakeyhtiölle, joka oli joutunut maksamaan urakoitsijan laiminlyömän kunnallistekniikan liittymismaksun. Tilintarkastaja ei ollut varmistunut muistiotositteen oikeellisuudesta ja tämä aikaansai korvausvastuun. KKO kuitenkin korosti, että tilintarkastajan ei ilman erityistä perustetta tule epäillä kirjanpitoon vietyjen kirjanpitolain mukaisten tositteiden oikeellisuutta. Suoraan ulosottokelpoinen viranomaismaksu (kunnallistekniikan liittymismaksu) katsottiin tuollaiseksi erityiseksi perusteeksi, joka olisi edellyttänyt tarkempaa selvittelyä. KKO 1998:127 Korkein oikeus korosti tilintarkastuskertomuksen merkitystä, koska se viime kädessä takaa, että yhtiön tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnasta. Väärennettyä tilintarkastuskertomusta ei kuitenkaan pidetty erityisen merkittävänä todistuskappaleena, koska yhtiön hallituksen ainoa jäsen oli yksin omistanut kaikki yhtiön osakkeet eikä tilintarkastuskertomuksella siten ollut merkitystä osakkeenomistajien kannalta. KKO 1999:118 Tilintarkastaja oli laiminlyönyt tilintarkastuskertomuksessa huomauttaa tilikauden päättyessä olleesta osakeyhtiölain vastaisesta lainasta (osakkeenomistajan yhtiöstä nostamista rahavaroista) ja hallituksen laiminlyönnistä ryhtyä perimään tätä takaisin. Hänen todettiin olevan korvausvelvollinen vahingosta, joka on syy-yhteydessä hänen laiminlyöntiinsä. Tässä tapauksessa tilintarkastaja ei kuitenkaan ollut korvausvelvollinen, koska ensisijaiset vastuuvelvolliset olivat olleet varattomia jo silloin, kun huomautus olisi pitänyt tehdä eikä tilintarkastajan laiminlyönti siten ollut aiheuttanut vahinkoa. KKO 2001:36 Tilintarkastajat olivat antaneet todistuksen osakepääoman maksusta apporttisijoituksella varmistumatta ko. sijoituksen arvosta. Koska apporttisijoitus osoittautui arvottomaksi, tilintarkastajat velvoitettiin korvaamaan tästä yhtiölle aiheutunut vahinko. KKO 2008:115 Säätiön tilintarkastaja oli laiminlyönyt huomauttaa säätiön tileissä olleista huomattavista virheistä ja väärinkäytöksistä ja sen vuoksi tilintarkastaja velvoitettiin suorittamaan säätiölle korvauksia. Asianmukaisen tilintarkastuksen merkitystä korostaa se, ettei säätiössä ei ole sellaista omistajatahoa, joka valvoisi hallituksen toimintaa. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa tilintarkastajan vastuukysymyksiä on käsitelty muun muassa seuraavissa tapauksissa:
6 6 NJA 1996:35 (Scandinavian Clinics Första Sparbanken) Tilintarkastajan laiminlyönti eräiden kustannusten aktivoinnin osalta, joka oli johtanut yhtiön varallisuuden väärinarviointiin, joka puolestaan oli vaikuttanut lainan myöntämispäätökseen. NJA 1998:110 (Årstadal Metallhandel Gotabanken) Tilintarkastajan laiminlyönti varaston arvon määrityksessä ja tämän johdosta virheellinen tilintarkastuskertomus johti tilintarkastajan korvausvelvollisuuteen. NJA 2014 s. 272 (BDO -tapaus) Ruotsin korkein oikeus korosti tilintarkastajan korvausvelvollisuuden edellyttävän tilintarkastajan laiminlyönnin syy-yhteyttä vahinkoon. Edelleen oikeus painotti, että tilannetta ei voi tarkastella sen mukaan mitä olisi tapahtunut, jos tilintarkastuskertomus olisi ollut oikein, vaan tarkastelun lähtökohtana pitää olla tyypillinen käyttäytyminen kyseessä olevissa olosuhteissa (kysymys oli ennen muuta virheen vaikutuksesta osakekurssiin ja siitä edelleen johtuvista menetyksistä). Oikeuskirjallisuuden mukaan Ruotsin korkein oikeus perusteli BDO-tapauksessa syy-yhteyden merkitystä laajasti sen vuoksi, koska aikaisempi niin sanottu Prosolvia-tapaus (Hovrätten för Västra Sverige T ) ja niin sanottu Landskrona-tapaus (NJA 2013 s. 145) olivat herättänyt laajaa keskustelua ja aikaansaaneet epävarmuutta vallitsevan oikeustilan suhteen. 14 Svernlöv kiteyttää BDO-tapauksen seuraavasti: För skadeståndsansvar krävs också att det finns ett orsakssamband mellan revisorns oaktsamhet och den skada som påstås på så sätt att oriktigheten i årsredovisningen ska ha haft betydelse för affärsbeslutet.... Årsredovisningen har således inte haft relevans för beslutet. 15 Tilintarkastajan tehtävistä Oikeuskirjallisuudessa tilintarkastajan tehtäviä on laajasti käsitelty muutamissa tilintarkastajataustaisten henkilöiden kirjoittamissa teoksissa. 16 Lisäksi tilintarkastusta on lyhyesti sivuttu lähes kaikissa osakeyhtiölain kommentaariteoksissa ja muutamassa muussa yhtiöoikeudellisessa kirjassa. 17 Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastus käsittää yhtiön tilikauden kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tarkastuksen. Kaikki nämä tarkastuksen kohteet ovat sellaisia, joiden hoitaminen on yhtiön hallituksen ja/tai toimitusjohtajan vastuulla. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön hallitus vastaa siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty (OYL 6:2.1), ja toimitusjohtaja vastaa siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty (OYL 7:17.1). Tilintarkastajan tehtävänä on valvoa, että yhtiön hallitus ja toimitusjohtaja hoitavat heille kuuluvat tehtävät, mutta tilintarkastaja ei vastaa kirjanpidon, tilinpäätöksen tms. puutteiden tai laiminlyönnin aiheuttamista vahingoista. Oikeuskirjallisuudessa muun muassa Nerep ja Samuelsson kirjoittavat tästä:... styrelsen har det yttersta ansvaret (tillsyn, kontroll, övervakning) för att bolagets organisation är utformad så att bokföringen... kontrolleras på ett betryggande sätt. Detta är alltså inte revisorns ansvar. 18 Tilintarkastajan tulee raportoida tilintarkastuskertomuksessa puutteista, jotka hän on havainnut, ja hän vastaa ainoastaan tämän raportoinnin laiminlyönnin aiheuttamista vahingoista, joiden voidaan osoittaa syntyneen sen vuoksi, ettei vahinkoa kärsinyt ollut tilintarkastajan laiminlyönnin vuoksi saanut tietoa puutteista eikä siten ollut osannut toimia tilanteen edellyttämällä tavalla. Tällöinkin tilintarkastajan vastuuta vielä rajoittaa se käytännön näkökohta, olisiko vahingosta ensi sijassa vastuussa olevalta tällöinkään saatu korvausta.
7 Tilintarkastajan rooliin kuuluu yhtiön toimielinten toiminnan lainmukaisuuden jälkikäteinen tarkastelu (tilintarkastuksen yhteydessä). Mikäli tilintarkastaja havaitsee jonkin yhtiön toimielimen, sen yksittäisen jäsenen tai jonkun muun menetelleen lain vastaisesti, tilintarkastajan tulee harkita onko rikkomus yhtiön kannalta (sen koko ja toiminnan laatu huomioon ottaen) niin vakava, että siitä tulee esittää huomautus. Tällöinkin tilintarkastajan harkittavaksi vielä jää, esitetäänkö huomautus johdolle tilintarkastuspöytäkirjassa vai tilintarkastuskertomuksessa. Tilintarkastuspöytäkirja on raportti, jonka ei ole tarkoitus tulla julkisuuteen. Sen tarkoituksena on asianomaisen yhtiön toimielimen informointi luottamuksellisella tavalla. Siinä esille tuotavat asiat ovat sellaisia, jotka eivät ole niin merkittäviä, että ne olisi syytä mainita tilintarkastuskertomuksessa. 19 Rikkeen laadusta riippuu miten tilintarkastajan tulee tuoda se esille. Ainoastaan vakavimmat asiat ovat sellaisia, että ne pitää mainita tilintarkastuskertomuksessa. Tällöin maininnan tarkoituksena on informoida yhtiön osakkeenomistajia, jotta nämä voivat yhtiökokouksessa harkita antaako tilintarkastajan esittämä huomautus aiheen esimerkiksi henkilövaihdoksiin yhtiön johdossa. Tilintarkastuslain mukaan tilintarkastajan tulee esittää huomautus tilintarkastuskertomuksessa, jos hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja on 1) syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta voi seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan tai 2) on rikkonut osakeyhtiö- tai muuta yhtiötä koskevaa lakia taikka yhtiöjärjestystä. Vahingonkorvausvastuun aikaansaavan laiminlyönnin tulee olla sellainen, joka aikaansaa korvausvastuun yhtiötä kohtaan. Säännösten rikkomuksella tarkoitetaan lain esitöiden mukaan lain olennaista rikkomista, jota on tarkasteltava tapauskohtaisesti. Esimerkkeinä on mainittu yhdenvertaisuusperiaate ja voitonjakosäännökset. Mahdollisen huomautuksen tekemistä harkitessaan tilintarkastajan on kiinnitettävä huomiota havaitsemansa laiminlyönnin oleellisuuteen (ns. olennaisuuden periaate). Lain esitöissä on korostettu, että tilintarkastajan ei tule antaa muistutusta yhteisön tai säätiön kokoon tai vahingonkärsijän olosuhteisiin nähden vähäisten rikkomusten tai laiminlyöntien johdosta. 20 Käytännössä huomautuksen arviointi jää yhtiön johdolle tai viime kädessä yhtiökokoukselle. Tilintarkastaja ei voi mitään sille, jos yhtiökokous ei huomautuksesta huolimatta ryhdy toimenpiteisiin. Tilintarkastajahan ei nykylainsäädännön mukaan saa ilmoittaa havaitsemistaan väärinkäytöksistä edes viranomaisille. Tilintarkastajan vastuun osalta arvioitavaksi jää myös se, olisiko asianmukaisestikaan tehty huomautus johtanut mihinkään toimenpiteisiin esimerkiksi tilanteessa jossa yhtiön johto omistaa kaikki yhtiön osakkeet. Yhtiön johto (hallitus ja toimitusjohtaja) tekevät kaikki yhtiön liiketoimintaa koskevat päätökset. Tilintarkastajan tehtäviin ei kuulu näiden liiketoimintapäätösten tarkoituksenmukaisuuden arviointi eikä sen pohtiminen onko jokin liiketoimintaratkaisu yhtiön kannalta edullinen vai ei. Tilintarkastaja voi myös lähtökohtaisesti olettaa yhtiön johdon toimivan yhtiön edun mukaisesti ja noudattavan asianomaisia säännöksiä. Ongelmalliseksi tilintarkastajan tehtävän tekee se, että hän on tehtävän luonteesta johtuen pitkälti yhtiön asiakirjoista ilmenevän ja yhtiön johdolta saatavan informaation varassa. Toki tätä informaatiota on mahdollista täydentää erilaisilla yhtiön ulkopuolisista lähteistä saatavilla varmistuksilla, mutta kuten lain esitöissä on todettu tilintarkastaja voi yleensä arvioida toiminnan lainmukaisuutta lähinnä vain kirjanpito- ja pöytäkirja-aineiston pohjalta. Lainsäätäjä on edelleen painottanut, että tilintarkastajalta ei yleisen elämänkokemuksen mukaan voida kuitenkaan edellyttää niin syvällistä kohteen tuntemusta, että hänen tulisi ilman erityistä syytä esimerkiksi tiettyjen tuotantokustannuserien pienuuden perusteella epäillä tarkastettavan yrityksen rikkovan toimintaa koskevia ympäristönormeja. 21 Edellä sanottu osoittaa selvästi lainsäädännön lähtökohdan, jonka mukaan tilintarkastajan ei voida olettaa analysoivan jokaista yrityksen liiketoimintapäätöstä niihin mahdollisesti liittyvien kaukaisempien tai tulkinnanvaraisempien lainsäädäntörikkomusten näkö- 7
8 8 kulmasta. Toki selkeistä lainrikkomuksista on tehtävä huomautus, mutta usein liiketoimintaratkaisut ovat monimutkaisia kokonaisuuksia, eikä niiden yksityiskohtainen analysointi ole tilintarkastukseen käytettävissä oleva aika ja kustannukset huomioon ottaen mahdollista. Ainoastaan silloin, jos jokin erityinen tekijä kiinnittää (tai sen olennaisuutensa vuoksi tulisi kiinnittää) tilintarkastajan huomiota, kyseistä seikkaa on tarkasteltava lähemmin. Tilintarkastajan vahingonkorvausvelvollisuudesta Tilintarkastajan vahingonkorvausvelvollisuus on säännelty tilintarkastuslain (1141/2015) 10 luvun 3 :ssä: Tilintarkastaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on 1 luvun 1 :n 1 momentissa tarkoitettua tehtävää suorittaessaan aiheuttanut tahallisesti tai huolimattomuudesta yhteisölle tai säätiölle. Sama koskee vahinkoa, joka tätä lakia, yhteisöä tai säätiötä koskevaa lakia taikka yhtiöjärjestystä, sääntöjä tai yhtiösopimusta rikkomalla on aiheutettu yhteisön osakkaalle, yhtiömiehelle tai jäsenelle taikka muulle henkilölle. Tilintarkastaja vastaa myös vahingosta, jonka hänen apulaisensa tahallisesti tai huolimattomuudesta on aiheuttanut. Edellä 1 momentista poiketen tilintarkastaja on velvollinen korvaamaan 4 luvun 8 :n 3 momentissa tarkoitetulla ilmoituksella aiheutetun taloudellisen vahingon ainoastaan, jos tilintarkastaja on aiheuttanut vahingon antamalla tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta virheellisiä tietoja epäilyn perusteena olevista seikoista. Jos tilintarkastajana on tilintarkastusyhteisö, vastaavat vahingosta yhteisö sekä se, jolla on päävastuu tilintarkastuksen toimittamisesta. Vahingonkorvauksen sovittelusta sekä korvausvastuun jakaantumisesta kahden tai useamman korvausvelvollisen kesken säädetään vahingonkorvauslaissa. Yhtiöoikeudellisessa kirjallisuudessa tilintarkastajan vastuun on katsottu syntyvän sen vuoksi, ettei hän ole suorittanut tilintarkastustehtävää hyvän tilintarkastustavan mukaisesti tai on laiminlyönyt saattaa tekemänsä havainnot yhtiön johdon tai yhtiökokouksen tietoon. Vahinko yhtiölle syntyy yleensä sen vuoksi, ettei yhtiön piirissä osata ryhtyä toimenpiteisiin vahinkoa aiheuttavien tapahtumien ehkäisemiseksi. 22 Tilintarkastajan vastuun syntyminen yhtiötä kohtaan edellyttää tilintarkastustyössä tapahtunutta virhettä tai laiminlyöntiä, josta voidaan osoittaa aiheutuneen yhtiölle jokin vahinko. Tilintarkastajan vastuuta on pidetty toissijaisena varsinaisen vahingonaiheuttajan vastuuseen nähden. 23 Vastuun toissijaisuus johtuu siitä, että tilintarkastajan velvollisuutena on tuoda tilintarkastuskertomuksessa esille johdon tms. laiminlyöntejä, jolloin on selvää, että lähes kaikille tilintarkastajan esille nostamille vahingonkorvaustilanteille on olemassa joku ensisijainen vahingonaiheuttaja. Varsinainen vahingonaiheuttaja (esim. lainvastaisesti toiminut hallituksen jäsen) on luonnollisesti ensisijaisesti vastuussa teostaan siinäkin tapauksessa, että tilintarkastaja laiminlyö huomautuksen tekemisen tilintarkastuskertomuksessa. Yhtiölle aiheutuneen vahingon ja tilintarkastajan tuottamuksen tai laiminlyönnin lisäksi tilintarkastajan vastuun syntyminen edellyttää syy-yhteyttä vahingon ja tilintarkastajan teon välillä. Yhtiölle aiheutuneen vahingon osalta tämä edellyttää, että tilintarkastaja oikein toimiessaan olisi saanut yhtiön muuttamaan toimintaansa siten, että vahinko olisi estynyt (tai ainakin sen lisääntyminen olisi voitu estää). 24 Oikeuskirjallisuudessa on jopa esitetty, ettei syy-yhteys edellytys voisi täyttyä yhtiölle aiheutetun vahingon osalta. 25
9 9 Tilintarkastajan vastuuta saattaa rajoittaa myös vahinkoa kärsineen myötävaikutus vahinkoon. Mikäli yhtiön johto ja omistus ovat eriytyneet, hallituksen jäsenen myötävaikutusta ei voi lukea yhtiön vahingoksi sen vaatiessa vahingonkorvausta tilintarkastajaltaan. Tilintarkastushan on olemassa osakkeenomistajien intressissä. Sen sijaan kaikkien osakkaiden myötävaikutus yleensä poistaa tilintarkastajan tuottamuksen suhteessa yhtiöön (tai sen seuraajaan, kuten konkurssipesään). 26 Tällainen tilanne on tyypillisesti käsillä sellaisissa yhtiöissä, joiden hallituksen jäsen, joka yleensä on myös toimitusjohtaja, omistaa kaikki yhtiön osakkeet. Silloin lienee epätodennäköistä, että tilintarkastajan huomautus vaikkapa hallituksen jäsenen osakeyhtiölain vastaisesta toiminnasta saisi yhtiön nostamaan korvauskanteen hallituksen jäsentä (eli samalla myös omistajaansa) vastaan. Tilintarkastajan vastuun näkökulmasta kuitenkin se, että omistus ja johto ovat yksissä käsissä, estää tilintarkastajan korvausvastuun syntymisen, koska hänen tekemänsä huomautus ei yleisen elämänkokemuksen mukaan olisi muuttanut tilannetta. Yhtiön hallituksen vastuu vs. tilintarkastajan vastuu Osakeyhtiölain 22 luvun 1 :n mukaan yhtiön hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan yhtiölle vahingon, jonka hän on huolellisuusvelvoitteen (OYL 1:8) vastaisesti aiheuttanut yhtiölle. Yhtiön ulkopuoliselle hallituksen jäsen on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän on osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla aiheuttanut. Tilintarkastaja taas on tilintarkastuslain mukaan velvollinen korvaamaan yhtiölle vahingon, jonka hän (tilintarkastus)tehtävää suorittaessaan on aiheuttanut yhtiölle. Yhtiön ulkopuoliselle aiheutetusta vahingosta tilintarkastaja voi joutua korvausvastuuseen ainoastaan, jos vahinko on aiheutettu tilintarkastuslakia tai yhtiölainsäädäntöä rikkomalla edellä mainittua tilintarkastustehtävää suoritettaessa. Kummatkin tilanteet edellyttävät tahallisuutta tai huolimattomuutta ja tilintarkastajan osalta niiden täytyy liittyä hänen toimintaansa nimenomaan tilintarkastajan ominaisuudessa. Lähtökohtaisesti hallituksen jäsenen vastuu on ensisijainen tilintarkastajan vastuuseen nähden. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta seikasta, että tilintarkastus on aina jälkikäteistä valvontaa ja ensisijainen toimija, ts. hallitus, on ensisijaisesti vastuussa tekemistään päätöksistä siltä osin kuin niihin soveltuvat em. osakeyhtiölain vastuusäännökset. Vasta tämän jälkeen tulee jälkikäteisen valvojan vastuu siltä osin kuin tämä on laiminlyönyt hänelle laissa säädettyjä velvollisuuksia ja vahinko olisi ollut estettävissä tilintarkastajan asianmukaisen toiminnan avulla. Mikäli tilintarkastaja joutuu jotakin kolmannelle korvaamaan, tilintarkastajalla on yleensä oikeus regressiteitse vaatia tätä korvausta ensisijaisesti vastuussa olevalta. 27 Oikeuskirjallisuudessa 28 vastuun toissijaisuus ilmenee esimerkiksi niissä kannanotoissa, joiden mukaan tilintarkastaja ei voi olla vastuussa sellaisesta vahingosta, jota hänen oikeakaan toimintansa ei olisi voinut estää. Tilintarkastajan vastuuta on pidetty varsinaisen vahingonaiheuttajan vastuuseen nähden toissijaisena tai vastuuna lisävahingoista kuten Hidén toteaa. 29 Koski ja af Schultén puolestaan kirjoittavat samasta kysymyksestä seuraavasti tilintarkastuskertomuksessa asianmukaisen muistutuksen tekemättä jättänyt tilintarkastaja vastaa vain siitä osasta vahinkoa, jota vahingon alkuperäiset aiheuttajat eivät korvaa. 30 Yhteenveto
10 Tilintarkastajalla on lähinnä jälkikäteiseen valvontaan liittyvä rooli. Ensisijaisesti hän varmentaa yhtiön tilinpäätöksen oikeellisuuden. Tilinpäätöksen sisällöstä ja yhtiön hallinnosta kaikkine siihen sisältyvine elementteineen (kuten yhtiön tekemien transaktioiden lain mukaisuus, hallituksen päätösten sisältö ym.) on luonnollisesti vastuussa yhtiön toimiva johto. Tilintarkastaja vastaa enintään siitä vahingosta, joka on syntynyt raportoinnin laiminlyönnin jälkeen joko sen vuoksi, että vahinkoa aiheuttanut menettely on voinut jatkua tai sen vuoksi, ettei vahinkoa kärsinyt ole saanut tietoa menettelystä eikä sen vuoksi ole voinut ryhtyä vaatimaan korvauksia. Tilintarkastaja ei voi olla vastuussa sellaisesta yhtiön johdon aiheuttamasta vahingosta, joka oli syntynyt jo silloin, kun tilintarkastajan olisi oikein toimiessaan tullut siitä tilintarkastuskertomuksessa huomauttaa (tai vahingosta, joka syntyi tulevaisuudessa), jos on yleisen elämänkokemuksen mukaan oletettavissa, ettei (oikein) tehty huomautuskaan olisi johtanut vahinkoa rajoittaviin toimenpiteisiin tai mahdollistanut korvausten saamista vahingosta ensisijassa vastuussa olevilta. Selvää on, että tilintarkastaja ei voi olla vastuussa sellaisen tilikauden aikana sattuneista väärinkäytöksistä, jolta hän ei ole antanut tilintarkastuskertomusta. Tilintarkastajalla ei myöskään ole mitään aktiivista ilmianto- tms. velvollisuutta havaitsemistaan väärinkäytöksistä. Hänen velvollisuutensa rajoittuvat tilintarkastuskertomuksen laatimiseen ja siinä esitettäviin lausumiin ja huomautuksiin johdon mahdollisista väärinkäytöksistä tai laiminlyönneistä. Tilintarkastajan vastuun syntyminen edellyttää aina teon ja vahingon välistä syy-yhteyttä, toisin sanoen yhtiölle aiheutuneen vahingon tulee olla syy-yhteydessä tilintarkastajan tuottamukselliseen tekoon tai laiminlyöntiin. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä niin meillä kuin Ruotsissakin on katsottu, ettei tilintarkastaja ole vastuussa, jos tilintarkastajan laiminlyönti ei ole syy-yhteydessä vahinkoa kärsineen menetykseen (KKO 1991:13, 1999:118 ja NJA 2014 s. 272, ns. BDO-tapaus). Yhtiölle aiheutuneen vahingon osalta tämä edellyttää, että tilintarkastaja oikein toimiessaan olisi saanut yhtiön muuttamaan toimintaansa siten, että vahinko olisi estynyt (tai ainakin sen lisääntyminen olisi voitu estää). 31 Tilintarkastajan ei ole tarkoitus tarkastaa jokaista tositetta eikä hänen ilman erityistä syytä tarvitse epäillä kirjanpitoon vietyjen kirjanpitolain mukaisten tositteiden oikeellisuutta, vaan riittävää on tarkastuksen suorittaminen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa
11 1 Lauri Cederberg: Om revision enligt finsk aktiebolagsrätt (1941). 2 Ilmari Caselius A. R. Heikonen Allan Huttunen: Osakeyhtiö II,2 (1973) s. 146 ja Lars Erik Taxell: Ansvar och ansvarsfördelning I aktiebolag (1963) s HE 27/1977 s Juhani Kyläkallio: Osakeyhtiö tänään (1980) s Pauli Koski C. G. af Schultén: Osakeyhtiölaki selityksin II (1984) s. 392 muistutuksen tekemättä jättänyt tilintarkastaja vastaa vain siitä osasta vahinkoa, jota vahingon alkuperäiset aiheuttajat eivät korvaa, samoin kuin siitä määrästä, jolla alkuperäinen vahinko on lisääntynyt sen johdosta, ettei tilintarkastaja ole saattanut tarkastuksessa havaitsemaansa seikkaa tilintarkastuskertomuksessa tai muutoin yhtiön johdon ja/tai yhtiökokouksen tietoon. 6 HE 295/ HE 194/2006 s. 64 Pykälä vastaa asiallisesti voimassa olevan lain 44 :ää. 8 HE 254/2014 s Pauli Koski Matti J. Sillanpää (kirjoitusvastuu vuodesta 1992 lähtien yksin Sillanpäällä): Yhtiöoikeus (jatkuvatäydenteinen, Talentum Fokus) s. 8: Koski Sillanpää s. 8: Koski Sillanpää s. 8: Tätä seikkaa korostavat myös Juhani Kyläkallio Olli Iirola Kalle Kyläkallio: Osakeyhtiö I (2012) s Koski Sillanpää s. 16: Carl Svernlöv: A Farewell to Landskrona BDO-domen återställer ordningen? (Balans 2014) ja Jan Kleineman: Från prejudikatinstans till lagstiftare? Högsta domstolens ökade aktivism (JT 2014 s ). Kleinemanin mukaan korkeimman oikeuden oli tavallaan pakko oikaista Prosolvia tapauksen hovioikeusratkaisun perusteella syntynyt väärinkäsitys. Prosolvia-tapauksessa hovioikeus oli tulkinnut pitkälle menevästi hypoteettista tapahtumain kulkua tavalla, joka ei vastannut yhtiö-oikeudellisessa doktriinissa vuosikymmenten aikana kehittynyttä teoriaa vaadittavasta syy-yhteydestä. 15 Svernlöv (Balans 2014). 16 Näistä ks. esim. Halonen Steiner: Tilintarkastusprosessi käytännössä (2010), Horsmanheimo Steiner: Tilintarkastus Asiakkaan opas (2008), Steiner: Osakeyhtiön tilintarkastajan riippumattomuus (2000). 17 Ks. esim. Kyläkallio Iirola Kyläkallio: Osakeyhtiö I-II, Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho: Osakeyhtiölaki I ja II (2010), Koski Sillanpää: Yhtiö-oikeus, Jukka Mähönen Seppo Villa: Osakeyhtiö I-III (2012) sekä Jukka Mähönen: Osakeyhtiön taloudellinen raportointi ja tilintarkastus (2009). 18 Per Samuelsson Erik Nerep: Aktiebolagslagen, Del 3 s HE 295/1993 s HE 295/1993 s. 34. Vuoden 2007 tilintarkastuslaissa termi muutettiin muistutuksesta huomautukseksi. 21 HE 295/1993 s Kyläkallio Iirola Kyläkallio s. 696 s. 23 Mähönen Villa: Osakeyhtiö III (2010) s Ari Savela: Vahingonkorvaus osakeyhtiössä (2006) s Samoin Lars Erik Taxell: Ansvar och ansvarsfördelning i aktiebolag (1963) s. 111, Krister Moberg: Bolagsre-visorn (2003) s. 157 ja Langstedt, Lars Bo Andersen, Paul Krüger Christensen, Mogens Greve, Vagn: Revisoransvar (2005) s
12 25 Krister Moberg: Bolagsrevisorn (2003) s. 157 Ett orsakssamband anses ej föreligga om skadan skulle ha uppkommit för bolaget, oberoende av om revisorerna hade upptäckt missförhållandena eller ej. 26 Ari Savela: Vahingonkorvaus osakeyhtiössä (2006) s. 177: Kaikkien osakkaiden myötävaikutus yleensä poistaa tilintarkastajan tuottamuksen suhteessa yhtiöön. 27 Vastuun ensi-/toissijaisuudesta erään hovioikeusratkaisun (Turun HO , S14/411) valossa ks. Veikko Vahtera: Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu, Oikeustieto 2/2016 s Esim. Mähönen Villa III s. 475 ja Savela s Ks. myös Esitevastuutyöryhmän mietintö (Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 10/2005) s Paulus Hidén: Listautuminen ja vahingonkorvausvastuu (2002) s Pauli Koski Gerhard af Schultén (2000) s Ari Savela: Vahingonkorvaus osakeyhtiössä (2006) s Myös ns. muistiotositteet ovat sinänsä aivan normaalia tositeaineistoa. Ainoastaan jonkin niihin liittyvän erityisen syyn takia ne saattavat edellyttää tarkempaa tarkastelua (KKO 1997:188). 12
Sanna Alakare TILINPÄÄTÖKSEN LUOTETTAVUUS
Sanna Alakare TILINPÄÄTÖKSEN LUOTETTAVUUS 24.4.2019 Suomen Tilintarkastajat ry Noin 1 450 jäsentä: HT-, KHT-, JHT- ja JHTT-tilintarkastajia sekä muita talouden ammattilaisia noin 90 % tilintarkastajista
VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009. Tilintarkastuskertomuksen sisältö.
VALTION TILINTARKASTUSLAUTAKUNTA KANNANOTTO Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2009 N:o 1/2009 Asia Aloite Kannanotto Tilintarkastuskertomuksen sisältö Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnan
TOIMINNANTARKASTUS. Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus
TOIMINNANTARKASTUS Toiminnantarkastus vs. tilintarkastus Toiminnantarkastus Asunto-osakeyhtiöissä ja yhdistyksissä on oltava yhtiökokouksen valitsema toiminnantarkastaja, jos sillä ei ole tilintarkastajaa.
TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS. Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki
TILINTARKASTUS VAI TOIMINNANTARKASTUS Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki Yhdistyslain muutos 1.9.2010 Yhdistyslain (678/2010) muutos tullut voimaan 1.9.2010 Keskeisimmät muutokset Toiminnantarkastus Tämän lain
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tilintarkastaja osakeyhtiön hallinnon tarkastajana ajankohtaista
Tilintarkastuksenjaarvioinnin symposium2015 Tilintarkastajaosakeyhtiönhallinnon tarkastajana ajankohtaista 21.5.2015 Yritysjuridiikanyliopistonlehtori,KTT JanneRuohonen Tampereenyliopistonjohtamiskorkeakoulu
Aloitteessa ehdotettujen muutosten kautta tilintarkastuksen
1994 vp Lakialoite 4 Ala-Nissilä ym.: Ehdotus tilintarkastuslaiksi Eduskunnalle ALOITTEENPÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloite liittyy 3 päivänäjoulukuuta 1993 annettuun hallituksen esitykseen tilintarkastuslaiksi
EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus
EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä
3 Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu ja sen suhde yhteisön johdon vahingonkorvausvastuuseen
3 Tilintarkastajan vahingonkorvausvastuu ja sen suhde yhteisön johdon vahingonkorvausvastuuseen Veikko Vahtera Tilintarkastaja voi joutua vahingonkorvausvastuuseen, mikäli hän on rikkonut lainsäädännössä
Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015. 1142/2015 Laki. julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2015 1142/2015 Laki julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuksesta Annettu Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2015 Eduskunnan päätöksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 20 Oikaisuvaatimus vahingonkorvauspäätöksestä HEL 2012-013496 T 03 01 00 Päätös Perustelut päätti hyväksyä kehittämisjohtajan päätöksestä 22.10.2012, 346 tehdyn
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen
TILINTARKASTUSKERTOMUS UUDISTUU 30.8.2016 Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen Tilintarkastuskertomus uudistuu sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti lainsäädännön ja kansainvälisten tilintarkastusstandardien
elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA
STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA
Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista
Toiminnantarkastus ja tilintarkastus kaavailuja tulevasta asuntoosakeyhtiölaista Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto UUDISTUKSEN AIKATAULU Työryhmän mietintö 5/2006 6/2008 - luonnos hallituksen
Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen
UUDISTUVA TILINTARKASTUSKERTOMUS Toukokuu 2016 Merkittäviä muutoksia tilintarkastuskertomukseen Tilintarkastuskertomus uudistuu sekä sisällöllisesti että rakenteellisesti lainsäädännön ja kansainvälisten
Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus
Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa
Hallituspartneripäivät Oulussa 12.9.2014 Mitä hallituksen huolellisuusvelvoite tarkoittaa?
Hallituspartneripäivät Oulussa 12.9.2014 Mitä hallituksen huolellisuusvelvoite tarkoittaa? KHT Jari Karppinen Hallituksen työskentelyä ohjaavat yleisperiaatteet osakeyhtiölain näkökulmasta Sivu 2 Osakeyhtiölain
Tilintarkastaja yhtiöjärjestyksen noudattamisen tarkastajana
Tilintarkastaja yhtiöjärjestyksen noudattamisen tarkastajana Tilintarkastussymposium 1.6.2017 OTT, VTM, yritysjuridiikan professori Veikko Vahtera veikko.vahtera@uta.fi Osakeyhtiön yhtiöjärjestys Yhtiöjärjestyksessä
Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
osakeyhtiölain kielenhuolto
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kielitoimisto Asunto-osakeyhti osakeyhtiölain kielenhuolto Salli Kankaanpää, Aino Piehl ja Matti Räsänen 20.3.2008 Kielenhuoltajien kommenttien aiheita Saako lukija tarpeeksi
Suomen Tilintarkastajat ry luonnos kommentoitavaksi 2.5.2016
Tämä tilintarkastuskertomusmalli on laadittu uudistetun ISA 700:n liitteessä olevan esimerkin 1 ja hallituksen esityksen (HE 70/2016) tilintarkastuslain muuttamisesta pohjalta. Tässä mallissa toimintakertomus
LAKIPALVELUT HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Markus Talvio Partner, CEO, LL.M 5.2.2016 HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA
HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Markus Talvio Partner, CEO, LL.M ASTA Rakentaja 2016 Tampereen Messu ja Urheilukeskus LAKIPALVELUT HELSINKI TAMPERE HÄMEENLINNA KUOPIO VARKAUS VAASA We are member
Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI. Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi
Omistajaohjaus ja kuntien yhtiöt 10.04.2013 PIETARSAARI Pasi Pönkä lakimies, varatuomari pasi.ponka@kuntaliitto.fi tilintarkastajat yhtiön johto yhtiökokous hallintoneuvosto hallitus toimitusjohtaja yhtiöoikeudellinen
Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet
Toiminnantarkastuksen perusteiden alkeet HYYN PUHEENJOHTAJASEMINAARI JARI RINTA-AHO, SUOMEN FYSIIKANOPISKELIJAT RY MATIAS NURMI, HYYN JÄRJESTÖVALIOKUNTA Sisältö 1. Toiminnantarkastaja: tehtävät ja vaatimukset
TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA. Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto
TILINTARKASTUSALAN SÄÄNTELYMUUTOKSIA Sanna Alakare Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium Tampereen yliopisto 8.6.2017 Sisältö Tutkinto- ja valvontauudistus EU-sääntely Tulevia muutoksia Suomen Tilintarkastajat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL
Hallituksen vastuut ja velvollisuudet
Hallituksen vastuut ja velvollisuudet Markus Talvio Toimitusjohtaja OTM JuriNet Oy ASTA Rakentaja 2015 Tampereen Messu ja Urheilukeskus 13.2.2015 Vastuut ja velvollisuudet Esityksen rakenne: 1. Hallituksen
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE
LAADUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ- JA TOIMEKSIANTOLOMAKE Pyydämme palauttamaan täytetyn lomakkeen osoitteeseen laatu@chamber.fi. Tarkastettava tilintarkastaja Laaduntarkastaja Laadunvalvontajärjestelmän kartoitus
LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE
LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun
Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009
Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009
Kunta- ja maakuntaomisteisten yhtiöiden hallitusten rooli ja vastuu
24.9.2018 Page 1 Kunta- ja maakuntaomisteisten yhtiöiden hallitusten rooli ja vastuu Vesa Haapamäki kaupunginjohtaja Virtain kaupunki Virtain kaupunki Perustamisvuosi 1868 Kauppala 1974 Kaupunki 1977 Pinta-ala
Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014. Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa
Hallituksen toiminta, tehtävät ja vastuut 1.4.2014 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Asunto-osakeyhtiön toimielimet Hallituksen toiminta Kokoontuminen ja päätöksenteko
Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela
Julkisoikeus Valtiotieteellinen tiedekunta Viranomaisen vahingonkorvausvastuu 5.11.2012 Anni Tuomela Viranomaisen vahingonkorvausvastuu Viranomaisen vahingonkorvausvastuusta on erilliset säännökset vahingonkorvauslaissa
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa. Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta?
Yhdistyslaki pähkinän kuoressa Mihin yhdistyslaki velvoittaa hallitusta? Yhdistyksen toimintaa säätelee Yhdistyslaki (26.5.1989/503) Tärkein yhdistyksiä ohjaava laki. Yhdistyksen kokous Ylin päätäntävalta
VYY:n järjestökoulukset. Kirjanpito ja taloushallinto
VYY:n järjestökoulukset Kirjanpito ja taloushallinto SISÄLTÖ Lainsäädännön asettamat velvoitteet Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Toiminnantarkastus Materiaalin säilytys Vahingonkorvausvelvollisuus
Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.
Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit
2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.
1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703
HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ. Asianajaja Timo A. Järvinen
HYVÄ HALLINTOTAPA ASUNTO- OSAKEYHTIÖSSÄ Asianajaja Timo A. Järvinen YRJÖNKATU 27 A, 00100 HELSINKI, PUH. (09) 608 822 e-mail: timo.jarvinen@palsalalex.fi Asunto-osakeyhtiön johdon tehtävistä AOYL 54.1
Henkilö ei saa osallistua sellaisten sopimusten tai asioiden käsittelyyn, joista hänellä on odotettavissa olennaista henkilökohtaista etua.
HÄMEENLINNAN ELÄKKEENSAAJAT RY Taloussääntö Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöstä tehtäessä on noudatettava yhdistyslain, kirjanpitolain ja -asetuksen
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin
Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun
Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto
Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti
Hallituksen toiminta ja vastuu
Hallituksen toiminta ja vastuu Porvoo 10.10.2012 Kristel Pynnönen, lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry As Oy:n hallintoa koskevat säännökset Asunto-osakeyhtiölaki sama kaikille
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS
1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden
Hallituksen tehtävät ja vastuut. AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen
Hallituksen tehtävät ja vastuut AYY:n yhdistyskoulutus 3.12.2014 @ Design Factory Otto Palonen Agenda Hallituksen asema Hallituksen tehtävät Mitä hallitus ei saa tehdä Vastuu Pelisäännöt Toimintaohjeita
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
TILINTARKASTUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
PÄÄTÖS 1 (5) HT-tilintarkastaja A TILINTARKASTUSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS HT A:n toiminta B Oy:n ym. yhtiöiden tilintarkastajana Asian vireilletulo HT-tilintarkastaja X on 14.3.2016 ja sen jälkeen saapuneissa
Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille
Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta
Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
Toiminnantarkastus, miten se tehdään?
Toiminnantarkastus, miten se tehdään? Taloyhtiötapahtuma 6.4.2016, Messukeskus Juho Järvinen Talous- ja veroasiantuntija Suomen Kiinteistöliitto Tutkimus- ja kehityspalvelut Kiinteistöliitossa 2 T&K-palvelut
Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 1 Asunto-osakeyhtiölain voimaantulo Asunto-osakeyhtiölaki ( / ), jäljempänä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/5 18.12.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2012 1 (5) 306 Vahingonkorvausvaatimus HEL 2012-014354 T 03 01 00 Päätös päätti, että As Oy Helsingin Professorin aukiolle korvataan kotihoidon hallinnasta kadonneen avaimen
TILINTARKASTUSSYMPOSIUM
TILINTARKASTUSSYMPOSIUM Osakeyhtiölainsäädännön keskeiset muutokset tilintarkastajan näkökulma professori, Veikko Vahtera Tampereen yliopisto veikko.vahtera@tuni.fi 12.6.2019 2 Ajankohtaiset osakeyhtiölain
Massavelat konkurssissa erityisesti ratkaisun KKO 2015:103 valossa. Insolvenssioikeudellinen yhdistys ke
Massavelat konkurssissa erityisesti ratkaisun KKO 2015:103 valossa Insolvenssioikeudellinen yhdistys ke 6.4.2016 Tapaus KKO 2015:103 lyhyesti Konkurssipesään kuului golfosakkeita, joita konkurssipesä ei
4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema. 1. Yleistä. 2. Valta ja oikeus edustaa yhtiötä
4.8. Toimitusjohtajan valta ja asema Antti Hannula Asianajaja, MBA, Senior Partner Asianajotoimisto Aldea Oy antti.hannula@aldea.fi 1. Yleistä Usein yhtiöissä pohditaan missä asioissa toimitusjohtajalla
Hallituksen tehtävät ja vastuut
Hallituksen tehtävät ja vastuut Taloyhtiötapahtuma 2016 Mia Pujals Johtava lakimies, varatuomari Kiinteistöliitto Uusimaa Sisältö Hallituksen rooli ja tehtävät taloyhtiössä Hallituksen päätöksenteko Hallituksen
FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN
11.11.2011 1 (6) Finanssivalvonnalle Lausuntopyyntö 7.10.2011, Dnro 10/2011 FINANSSIVALVONNAN MÄÄRÄYS- JA OHJEKOKOELMAN UUDISTAMINEN Finanssivalvonta (FIVA) on pyytänyt lausuntoa Finanssialan Keskusliitolta
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)
HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA
AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN
HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET
HALLITUKSEN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET Martti Olli HTM- tilintarkastaja Martti Olli YLEISHYÖDYLLINEN YHTEISÖ Ei tavoittele taloudellista voittoa kuten liikeyritykset Liikeyrityksessä omistajat odottavat
Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu
Osakeyhtiön hallituksen jäsenten rooli ja vastuu Lakiklinikka, 13.9.2012 Kuntamarkkinat Pasi Pönkä, lakimies Kunta Yhtiökokous Hallitus Toimitusomistajana johtaja OYL 1:7 OYL 5:2 (t) OYL 6:2 (t) OYL 6:17
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Huhtamäki Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: 25.4.2013 klo 14.00 Paikka: Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, 00510 Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS
1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.
Usein kysyttyä PRH. Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9.
Usein kysyttyä PRH Lähde: Patentti- ja rekisterihallitus https://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/ usein_kysyttya.html#prh.ukk.item_2 11.9.2015 K: Voiko yhdistyksen kokouksessa äänestää valtakirjalla? V:
Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006. Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501
Taloyhtiö 2006 korjausrakentaminen 27.4.2006 Ben Grass Rakennusneuvos, Varatuomari ben.grass@kolumbus.fi puh. 0400 601501 Käsite Corporate Governance = Yrityksen hallinnan kehittäminen, siten että omistajuutta
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Aika kello Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, Helsinki ESITYSLISTA
Aika 29.3.2018 kello 10.00 Paikka Rapala VMC Oyj, Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Laki. osakeyhtiölain muuttamisesta
Laki osakeyhtiölain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan osakeyhtiölain (624/2006) 5 luvun 1 a ja 8 luvun 6 :n 2 momentti, sellaisena kuin niistä on 5 luvun 1 a laissa 756/2012, muutetaan
Hallintaanottomenettelystä säädetään asunto-osakeyhtiölain 8 luvussa, ja sitä voidaan soveltaa automaattisesti kaikissa asunto-osakeyhtiöissä.
3 Huoneiston hallintaanotto 3.1 Hallintaanotto lyhyesti Huoneiston hallintaanotolla tarkoitetaan sitä, että taloyhtiö ottaa osakkaan huoneiston hallintaansa määräajaksi osakkaan tai esimerkiksi tämän vuokralaisen
16.12.2013. I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät. 1. Raskone Oy:n hallintoelimet. 1.1. Yhtiökokous
16.12.2013 I.1 Hallituksen työjärjestys ja toimitusjohtajan tehtävät 1. Raskone Oy:n hallintoelimet 1.1. Yhtiökokous Osakeyhtiölain mukaan ylintä päätäntävaltaa osakeyhtiössä käyttää yhtiökokous, joka
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS
ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 16.3.2018 klo 10.00 10.50 Paikka: Läsnä: Keilaranta 1, 1 krs., Auditorio, Espoo Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 73/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi yhdistyslain, tilintarkastuslain 57 :n ja puoluelain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa
Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa Esteellisyys, Suomalainen Lakimiesyhdistys 16.4.2018 Jukka Mähönen Esteellisyyden lähtökohta Yhteisön jäsenten kokouksessa äänestettäessä onkin kysymys siitä, mikä
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT. AYY:n yhdistyskoulutus Design Factory Otto Palonen
HALLITUKSEN TEHTÄVÄT JA VASTUUT AYY:n yhdistyskoulutus 8.12.2011 @ Design Factory Otto Palonen Hallituksen asema Yhdistyksellä on oltava hallitus, johon kuuluu vähintään kolme jäsentä Hallituksen on lain
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi julkishallinnon. julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista. 1 Lain soveltamisala
EV 254/1998 vp - HE 242/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi julkishallinnon ja -talouden tilintarkastajista Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 242/1998 vp laiksi julkishallinnon
Laadunvalvonta tarkastuksessa ja arvioinnissa. Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 2019 Maria Koivusalo
Laadunvalvonta tarkastuksessa ja arvioinnissa Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 2019 Maria Koivusalo Sisältö 1) Mitä tilintarkastuksen laatu tarkoittaa valvonnassa 2) Laaduntarkastuksen havaintoja
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
Aika Keskiviikko klo Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi
NORDIC ALUMINIUM OYJ PÖYTÄKIRJA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.00-13.30 Paikka Nordic Aluminium, BO-Sali, Kirkkonummi Läsnä Paikalla olivat pöytäkirjan liitteenä 1 olevasta osallistujaluettelosta
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 2019
Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 2019 Tilintarkastaja osakeyhtiön hallinnon tarkastajana erityislainsäädännön noudattamisen tarkastuksesta 13.6.2019 Yritysoikeuden professori oa. (UEF) Yritysjuridiikan
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014
NURMINEN LOGISTICS OYJ PÖYTÄKIRJA No 1/2014 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: Tiistaina 8.4.2014 klo 13.00 alkaen Satamakaari 24, 00980 Helsinki Pöytäkirjan liitteenä 1 olevan ääniluettelon
Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun
hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja teknistä
ASPOCOMP GROUP OYJ:N Aika: 26.4.2012 klo 13:00 Paikka: Läsnä: Fondia Oy:n toimitilat, Lönnrotinkatu 5, 4 krs., Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011
Omaishoitajat ja Läheiset 19.4.2011 Yhdistyslain muutokset 1.9.2010 1. Etäosallistuminen 2. Yksimielinen päätös 3. Hallituksen tehtävien selventäminen 4. Hallituksen jäsenen asuinpaikka 5. Velvollisuus
Esipuhe 14. Luettelo uusista ja päivitetyistä malleista 16
Sisältö 5 Esipuhe 14 Luettelo uusista ja päivitetyistä malleista 16 Yleistä kansainvälisistä tilintarkastusalan standardeista ja tilintarkastajan tehtävistä 19 OSA 1: TILINTARKASTUSLAIN MUKAINEN RAPORTOINTI
Vastuuvakuutukset ja kulotus
Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa
Johdon vastuut ja vastuiden kattaminen vakuutuksilla. Protect, Turvallisuuden johtaminen -seminaari 19.3.15 Marjo Nyström, Oy Risk Consult Ab
Johdon vastuut ja vastuiden kattaminen vakuutuksilla Protect, Turvallisuuden johtaminen -seminaari 19.3.15 Marjo Nyström, Oy Risk Consult Ab Oy Risk Consult Ab Suomen ensimmäinen vakuutusmeklariyhtiö,
Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma
Yrityksen talouden seuranta, tilintarkastajan näkökulma Arto Saarinen, KHT 23.4.2013 1 YRITYKSEN TALOUDEN SEURANTA Sisältö Mitä hallituksen tulisi muistaa yrityksen talouden seurannasta Hallituksen rooli
Yhdistyksistä yleisesti
Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.
RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005
277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta