Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Tavoite Mittari Tavoitetaso 2016 Raportointi TP2016"

Transkriptio

1 1 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kunnan kulttuuripalveluiden tehtävänä on huolehtia kunnassa harjoitettavan kulttuuritoiminnan edistämisestä, tukemisesta ja järjestämisestä. Laadukkailla ja kattavilla kirjasto- ja kulttuuripalveluilla on suuri merkitys kuntalaisten hyvinvoinnille ja kunnan elinvoimaisuudelle Palvelusuunnitelma /palvelukuvaus: Iitin kunnan kulttuuripalveluihin kuuluvat yleinen kulttuuritoiminta, museopalvelut sekä Kirkonkylän kylätalon näyttely- ja kesäkahvilatoiminta. Toimipisteet: Pääkirjasto ja kirjastoauto, Kirkonkylän Kylätalo, Iitin kotiseutumuseo Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Mittari taso 2016 Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen määrä ja laatu on kuntalaisten kannalta riittävä. Kirjaston lainausmäärät Kokonaislainauksen taso säilyy saman tasoisena tai kohoaa Palveluja on saatavilla asukkaiden tarpeen mukaan niin taajamassa kuin haja-asutusalueilla Toiminta pystytään hoitamaan kunnanhallituksen määrittämillä resursseilla Kirjastosta monipalvelukeskus Asiakaspalaute Talousarvion seurantaraportit Sähköinen asiointi on mahdollista Iitin kunnankirjastossa säilyvät saman tasoisena tai kohoavat Asiakaspalautetta kerätään systemaattisesti ja palveluja pyritään kehittämään palautteen mukaisesti Toimintakate alle 100% Iitin kunnankirjastossa on valmiudet opastaa asiakkaita ja toimivat laitteet asiakkaiden sähköiseen asiointiin Kirjastojärjestelmän vaihdon aiheuttama kiinnioloaika laski lainausten ja kävijöiden määrää. Kokonaislainaus laski -9,35%, kävijämäärä -5,85% Vuoden aikana on kerätty asiakaspalautetta ja tiedusteltu asiakkaiden mielipiteitä omatoimija kirjastoauton palveluja kehittäessä. Toimintakate ,2% Iitin kunnankirjastossa on valmiudet opastaa asiakkaita ja pääosin toimivat laitteet asiakkaiden sähköiseen asiointiin Valtuuston hyväksymät tavoitteet (vaikuttavuus ja tuotanto) ja tunnusluvut Kulttuurijärjestöjen avustuksiin ja tästä Iitin Kulttuurijärjestöjen avustuksiin on myönnetty musiikkijuhlille ja tästä Iitin musiikkijuhlille

2 2 Toimielimen hyväksymät muut tavoitteet (tuotanto) Talousarvio ja sen toteutuminen Tuloarviot ja Alkuperäinen. Talousarviomuutokset Muutettu Toteuma Poikkeama Toteuma% määrärahat Toimintatulot ,8 % Toimintamenot ,8 % Toimintakate ,2 % Poikkeamat: Tulosalueen perustelut Henkilöstömäärä per TP2014 TP2015 Ta2016 Vakinaiset Määräaikaiset Yhteensä Suoritteet TP2014 TP2015 Ta2016 Kokonaislainaus Fyysiset käynnit Kirjaston tapahtumien ja käyttäjäkoulutusten osallistujamäärä Kylätalon kävijämäärä Kotiseutumuseon kävijämäärä Kulttuuritapahtumien kävijämäärä /suorite Ta2014 TP2015 Ta2016 Kirjastopalveluiden 58,61 57,38 59,98 toimintakulut/asukas Lainan hinta 3,32 3,35 3,35 Käynnin hinta 6,85 6,23 6,94 Taloudellisuus 1,48 1,40 1,66

3 3 Vapaa-aikapalvelut Toimielin: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Tulosalueen tarkoitus: Liikuntapalvelut tarjoaa kuntalaisille tasavertaisen mahdollisuuden harrastaa vapaa-ajalla liikuntaa kunnan liikuntatiloissa ja -paikoissa sekä liikuntapalveluita kaiken ikäisille ja kuntoisille kuntalaisille unohtamatta erityisliikuntaa. Liikuntapalvelut ovat erityisasemassa, kun puhutaan hyvinvoinnista ja ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta. Nuorisopalvelut tukee nuorten a, kasvua ja kehitystä tarjoamalla nuorille elämyksiä nuorisotilassa sekä erilaisia tapahtumia. Nuorisotilassa on tieto- ja tiedotuspisteitä, joilla lisätään nuorten tietoisuutta mahdollisuuksista opiskeluun, työelämään, jne. Etsivä nuorisotyö taas auttaa syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tukemalla heitä työnhakuun, opiskeluun, jne. Palvelusuunnitelma /palvelukuvaus: Toimipisteet: Ravilinnan vapaa-aikakeskus o Liikuntasuoritteet liikuntahallissa, kuntosalilla ja Ravilinnasalissa, yksityis-/ koulutustilaisuudet o Nuorisotila Ravilinnan kellarikerroksessa, toimintamahdollisuuksia ja tieto- sekä tiedotuspisteitä o Veteraanimaja saunoineen, kylmänveden- ja avantouinti sekä yksityistilaisuudet o Ulkoilureitistöt, Ravilinna-Kuusankoski, Ravilinna-Nastola, kyläladut 1-2 km o Tenniskentät, kesällä tennis ja talvella luistelu o Skeittialue o Yleisurheilukenttä, jalkapallo ja yleisurheilu o Hiekkakenttä, jalkapallo, pesäpallo, mölkky o Jäähalli Ravilinnan alueella Eri toimipisteitä käyttävät niin kuntalaiset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin vauvasta-vaariin. Yhteistyöllä paikallisten yhdistysten kanssa tarjotaan Ravilinnan vapaa-aikakeskuksen tiloissa ja alueella vapaa-ajan toimintaelämyksiä ja mahdollisuuksia liikkua kilpaillen tai harrastaen. Strategiasta johdetut tavoitteet (pitkäaikaväli): Mittari taso 2016 Liikuntaolosuhteiden ja - palveluiden kehittäminen Asiakastyytyväisyys Asiakaspalaute kyselyin yhdessä teknisen toimen kanssa Asiakasyselyn mukaan kesäliikuntapaikkojen hoito oli keskiarvon mukaan hyvää ja talviliikuntapaikkojen hoito keskiarvon mukaan tyydyttävää/hyvää Liikuntaa harrastamattomat liikuntapalveluiden pariin Liikuntareseptien määrä Edelliseen vuoteen verrattuna pysyy samana tai nousee Liikunnallinen elämäntapa asiakas jatkaa myös ohjauksen jälkeen omatoimista liikuntaa liikuntatilojen/ -alueiden Kuntosali ,2% edelliseen vuoteen verrattuna Kylmänveden uinnit % Liikuntareseptien määrä on pysynyt samana, mutta lähettävien tahojen verkosto on kasvanut

4 4 Nuorison olosuhteiden ja -palveluiden kehittäminen Asiakastyytyväisyys käyttäjäksi Nuorisotila vastaamaan nuorison tarpeita, kyselyin Nuorisolle tehtyjen kyselyiden pohjalta ja resurssien puitteissa on vastattu nuorten toiveisiin Etsivä nuorisotyö Asiakkuuksien määrä Nuorisovaltuuston työn kehittäminen Nuorten tiedotuspisteen käyttö, nuorisotilan kävijämäärät sekä tapahtumien kävijämäärät Syrjäytyville nuorille suunta elämänhallintaan, opiskelemaan, työhön, yhteistyö kuntakokeilun merkeissä naapurikuntien kanssa Nuorisovaltuuston toiminta lakkautettiin (ei aktiivisia osallistujia. Työn alla uusi toimintamalli, jolla nuorten ääni saadaan kuulumaan ovat kasvaneet. Asiakkuuksia on ollut aiempaa enemmän. Valtuuston hyväksymät tavoitteet (vaikuttavuus ja tuotanto) ja tunnusluvut Liikuntajärjestöjen avustuksiin ja nuorisojärjestöjen Liikuntajärjestöjen avustuksiin ja avustuksiin nuorisojärjestöjen avustuksiin Toimielimen hyväksymät muut tavoitteet (tuotanto) Liikuntatoiminnan, -alueiden ja -paikkojen tukeminen ja edistäminen Passiiviset liikkujat liikuntapalveluiden käyttäjiksi Etsivän nuorisotyön tunnettavuus osana kunnan palvelujärjestelmää Nuorten tiedostuspisteen esiin tuominen ja toiminta-asteen nostaminen Kävijöiden tyytyväisyys palveluihin, jota on kyselyin mitattu 2x vuodessa. Liikuntareseptien lähettäjien verkosto on kasvanut ja sitä kautta löydetty uusia passiivisten liikkujien asiakkuusväyliä. Tunnettavuus ja työn tulokset ovat näkyneet asiakkuuksien määrässä. Tiedotuspisteen tunnettavuutta on lisätty erilaisin teemapäivin nuorisotilassa. Talousarvio ja sen toteutuminen Tuloarviot ja Alkuperäinen. Talousarviomuutokset Muutettu Toteuma Poikkeama Toteuma% määrärahat Toimintatulot ,3 % Toimintamenot ,2 % Toimintakate ,7 % Poikkeamat:

5 5 Henkilöstömäärä per TP2014 TP2015 TP2016 Vakinaiset Määräaikaiset Yhteensä Suoritteet, käyntikerrat TP2014 TP2015 TP2016 Kuntosali liikuntahalli kylmänveden uinnit Nuorisotila

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014

TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 74

KULTTUURILAUTAKUNTA 74 KULTTUURILAUTAKUNTA 74 Palvelu: Kulttuuriosasto/Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Hilkka Heikkinen TA 13/TA 14 TP 12/TA 14 Kulttuuritalot/-keskukset, käynnit 13 013 8 312 29 100 210 000 86,1 % 96,0 % /

Lisätiedot

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista.

1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Vapaa-aikalautakunta Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet: 1. Tehdään selvitys urheilutalo - uimahallin vaihtoehtoisista toimintamalleista. Toteutuminen: Selvitys vaihtoehtoisista

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

KULTTUURILAUTAKUNTA 73

KULTTUURILAUTAKUNTA 73 KULTTUURILAUTAKUNTA 73 Palvelu: Kulttuuripalvelut Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Muut saapuvilla olleet Honko Niina kirjasto-kulttuuritoimen johtaja, esittelijä, pöyt vapaa-aikasihteeri, asiantuntija

Heiskanen Laura. Muut saapuvilla olleet Honko Niina kirjasto-kulttuuritoimen johtaja, esittelijä, pöyt vapaa-aikasihteeri, asiantuntija Iitin kunta Pöytäkirja 2/2016 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 12.04.2016 Aika 12.04.2016 klo 18:00-19:15 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen KULTTUURILAUTAKUNTA JA 77 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/osasto Palvelu: palvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen talot ja -keskukset talot/-keskukset, käynnit kpl 278291 308889 220000 220000 100 71

Lisätiedot

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2014

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2014 Tulosalue: 700 Toimintatulot 133 354 146 400 0 146 400 133 239-13 161-0,1 Toimintamenot -1 067 599-1 048 800 0-1 048 800-1 018 533 30 267-4,6 Toimintakate -934 245-902 400 0-902 400-885 294 17 106-5,2

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Kirjastopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015

KULTTUURI. Kulttuuri / Kulttuuripalvelut TP 2014 TA 2015 TAmuutokset. Kulttuuri / Museotoimi TP Kulttuuri / Kirjasto TP 2015 KULTTUURI Kulttuuri / Kulttuuripalvelut Korjattu TA 2015 Poikkeama Toimintatuotot 238 252 0 252 231-21 -2,9 % Toimintakulut -413-295 -4-299 -310-11 -24,9 % Toimintakate -174-43 -4-47 -79-31 -54,9 % Kulttuuri

Lisätiedot

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku

Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku Hyvinvointipalvelut Vastuuhenkilö: hyvinvointijohtaja As. luku 76 125 Vapaa aikalautakunnan käsittelyyn 27.9.2016 660 Kulttuuripalvelut Kulttuuripalveluihin kuuluvat yleiset kulttuuripalvelut, lastenkulttuurikeskus,museot,

Lisätiedot

1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8.

1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8. ELÄMÄNLAATUPALVELUT 1. Tili- ja vastuuvelvollinen: vs. liikuntapäällikkö Sini Niskala 31.7.2013 asti vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio 1.8.2013 alkaen 2. Toiminnan kuvaus Elämänlaatupalveluiden tavoitteena

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto HYVINVOINTILAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sivistyslautakunnan kokoonpano 2013-31.5.2017 Pentti Ojala Teppo Myllymäki Jouni Erola Miia Hietanen Anna Isoviita Keijo Kalliomäki Päivi Rouhelo Sanna-Mari

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelma 2018 Vapaa-ajanlautakunta 19.12.2017 Sisällysluettelo 2 Vapaa-ajanlautakunta yhteensä 3 Kulttuuripalvelut 4 Liikuntapalvelut 6 Nuorisopalvelut 8 2 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Hallinto

Sivistyslautakunta. Hallinto Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2015

Toimintakate/Vapaa-ajan lautakunta (1 000 ) TP 2015 Tulosalue: 700 - Toimintatulot 133 239 142 200 0 142 200 134 857-7 343 1,2 Toimintamenot -1 018 533-1 005 100 0-1 005 100-987 912 17 188-3,0 Toimintakate -885 294-862 900 0-862 900-853 055 9 845-3,6 Suunnitelmapoistot

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku Joensuun kaupunki 2015 (tp) Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja

VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku Joensuun kaupunki 2015 (tp) Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja VAPAA-AIKAPALVELUJEN TILAUS VUOSI 2016 As. luku 2016 75759 Joensuun kaupunki 2015 (tp) 75572 Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja 610 Hallintopalvelut Vastuuhenkilö: vapaa-aikajohtaja Sisältää vapaa-aikakeskuksen

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa (08/2010) Asian

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila

Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 834 500 26 025 986 4,8 % 1,2 % -0,4 % 100,7 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 557-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI 1 (5) 30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty

Tavoitteen määrittely Mittari Tavoite ja sen toteutuminen. Vaikuttavuus Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Tulosalue: **HALLINTO ja sen toteutuminen Asiakastyytyväisyys Arviointikysely Arviointia ei ole tehty Avoimuus, julkisuus Todentaminen Pöytäkirjat julkaistaan verkossa Resurssien hallinta Kustannusten

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Heiskanen Laura. Poissa Rämä Kimmo jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Muut saapuvilla olleet Virtanen Heli nuorisovaltuusto

Heiskanen Laura. Poissa Rämä Kimmo jäsen kunnanhallituksen puheenjohtaja. Muut saapuvilla olleet Virtanen Heli nuorisovaltuusto Iitin kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 05.03.2015 Aika 05.03.2015 klo 18:00-19:35 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 6.6.2012 LIITE 1 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 1 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 6.6.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset ja perustelutekstit

Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset ja perustelutekstit Ii-instituutti-liikelaitoksen 25 03.09.2015 johtokunta Väliraportti tammikuu-heinäkuu 2015 talousarvion toteutuminen 1886/02.05/2014 Instituu 03.09.2015 25 Valtuuston hyväksymät sitovat tavoitteet, kustannusvaikutukset

Lisätiedot

Nuorisotiedotuksen lisääminen. toteutumiseksi Vuosittaisissa tarkastuksissa esiin tulevien epäkohtien korjaaminen.

Nuorisotiedotuksen lisääminen. toteutumiseksi Vuosittaisissa tarkastuksissa esiin tulevien epäkohtien korjaaminen. 1 Tuloskortti Palvelualue Vapaa-aikapalvelut Näkökulma: Asiakas- ja vaikuttavuus Kriittiset menestystekijät: Korkeatasoiset nuoriso- ja liikuntapalvelut Nuorisotiedotuksen lisääminen Toiminnalliset tavoitteet

Lisätiedot

Kosken Tl kulttuurilautakunta

Kosken Tl kulttuurilautakunta 1 KULTTUURILAUTAKUNNAN KOKOUS Pöytäkirja 4/2013 Aika: Torstai 5.9.2012 klo 17.00 Paikka: Kosken Tl Kirjasto Läsnä: Almgren Lassi (x) Hämäläinen Risto ( ) Julla Hans (x) Laakso Matti ( ) Ojala Seija ( )

Lisätiedot

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat

Liite SIVISTYSLAUTAKUNTA. Sivistyslautakunta yhteensä. Talous: Poikkeamat SIVISTYSLAUTAKUNTA Sivistyslautakunta yhteensä TA 2014 + Toteuma Poikkeama TP 2013 muutokset 2014 +yli/-ali Toimintatulot 828 889 732 766 1 009 347 276 581 2,0 21,8 Toimintamenot -13 379 261-13 953 175-13

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Iitin kunta Pöytäkirja 3/ Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Aika klo 18:00-19:00. Kunnanhallituksen huone

Iitin kunta Pöytäkirja 3/ Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Aika klo 18:00-19:00. Kunnanhallituksen huone Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 23.04.2015 Aika 23.04.2015 klo 18:00-19:00 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Tuomainen Janne Joukanen Jukka Heiskanen

Lisätiedot

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA VAPAA-AIKAPALVELUT NUORISOTOIMI vastuuhenkilö: nuoriso-ohjaaja Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Liite 1 1

Sivistyspalvelut. Liite 1 1 Liite 1 1 Sivistyspalvelut Koulutuspalvelut Toimielin: Koulutuslautakunta Tulosalueen tarkoitus: Tähän tulosalueeseen on yhdistetty koulutoimen hallinto, perusopetus, lukiokoulutus, joukkoliikenne ja kansalaisopisto

Lisätiedot

TP2015 KS2016 TA2017 (KV)

TP2015 KS2016 TA2017 (KV) Sivistyslautakunnan vuoden 2017 käyttösuunnitelma 38 SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO- JA TOIMISTOPALVELUT Tulosalue 3000/ Hallinto- ja toimistopalvelut TP2015 KS2016 TA2017 (KV) (LTK) (LTK) Toimintatulot 239

Lisätiedot

Sivistystoimen tuloskortti 2012

Sivistystoimen tuloskortti 2012 Sivistystoimi Sivistystoimen tuloskortti 2012 NÄKÖKULMA JA KESKEISET TAVOITTEET 2012 OPERATIIVISET TOIMET JA MITTARIT JA TAVOITETASO 2012 SEKÄ VASTUUTAHO ASIAKKAAT 1. Sivistystoimen palvelut tukevat jatkumoa

Lisätiedot

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon.

1. Vähintään 50 % peruskoulun päättävistä hakee Heinolan lukioon. SIVISTYSTOIMI Sitovat tavoitteet, niiden tavoitetaso sekä toteutumisen arviointi Liite käyttösuunnitelmaan 400 OPETUS- JA KOULUTUSPALVELUIDEN HALLINTO 1. Sivistystoimi toimii kaupungin Aino Health Management

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen

KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010. A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen TA 1 KÄYTTÖTALOUSOSA, Talousarvio 2008, Taloussuunnitelma 2009-2010 A) Toimielin: Vapaa-ajanlautakunta B) Puheenjohtaja: Tapio Vanhainen C) Palvelualue: Vapaa-aikakeskus D) Vastuuhenkilö: Tapio Miettunen

Lisätiedot

Strateginen tavoite Strategiamittarit Toimenpiteet, resurssit ja ajoitus

Strateginen tavoite Strategiamittarit Toimenpiteet, resurssit ja ajoitus Vapaa-ajan lautakunta LIITE 1 vapaa-ajan ltk 38 /20.10.2016 Kärsämäen kunnan vuosille 2016-2021 laaditun strategian vision mukaan Kärsämäki on luova ja kansainvälinen, yrittäjyyttä ja asukkaiden viihtyvyyttä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset

TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset TOENPERÄN KIRJASTON ASIAKASKYSELYN TULOKSET Paperikyselyn tulokset Asiakaskysely toteutettiin ajalla 2..27 29..27 kaikissa Toenperän toimipisteissä. Kyselyyn pystyi vastaamaan verkossa tai paperisena versiona

Lisätiedot

Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (6) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Tulosyksiköt: Kirjastotoimi Nuorisotoimi Kulttuuritoimi

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Päävastuualueen johtajan katsaus

Päävastuualueen johtajan katsaus Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto, nuoriso- ja liikuntapalvelut. Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

Sivistystoimen palvelut koko kunnan alueella

Sivistystoimen palvelut koko kunnan alueella Sivistystoimen palvelut koko kunnan alueella Leppävirran kunnan sivistystoimi: hallinto, kulttuuripalvelut, kirjasto, Soisalo-opisto, nuorisotoimi, liikuntapalvelut. Karvinen 11.9.2016 Sivistystoimen hallinto

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

TP INFO. Mauri Gardin

TP INFO. Mauri Gardin TP INFO Mauri Gardin 28.3.2011 Tunnusluvut TP 2010 TP 2008 TP 2009 TP 2010 Asukasluku 59 355 59 848 60 090 Tuloveroprosentti 19,5 19,5 20,0 Verotulot, 1000 184 280 186 853 199 275 * verotulot, /asukas

Lisätiedot

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN ASIAKASKYSELY PALVELUIDEN TAVOITETTAVUUDESTA JA LAADUSTA

VAPAA-AIKATOIMEN ASIAKASKYSELY PALVELUIDEN TAVOITETTAVUUDESTA JA LAADUSTA VAPAA-AIKATOIMEN ASIAKASKYSELY PALVELUIDEN TAVOITETTAVUUDESTA JA LAADUSTA KYSELYN TUNNUSLUKUJA: - Kyselyyn vastasi 87 luumäkeläistä, joista naisia 79% ja miehiä 21% - Vastaajista työikäisiä oli 60%, eläkeläisiä

Lisätiedot

Muutokset Talousarvio 2017

Muutokset Talousarvio 2017 3.6 SIVISTYSLAUKUN Tilivelvolliset: rehtori ja sivistyslautakunnan jäsenet 3.6.1 Perusopetus Tuusniemen yhtenäiskoulussa opetusta tarjotaan 0-9 luokkalaisille perusopetuksen piiriin kuuluville lapsille.

Lisätiedot

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Talousarvio 2018 (hyvinvointiltk )

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Talousarvio 2018 (hyvinvointiltk ) HYVINVOINTILAUTAKUNTA Talousarvio 2018 (hyvinvointiltk 3.10.2017) Hyvinvointipalvelut toteuttavat kasvatus- ja koulutuspalveluja varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen, vapaan sivistystyön

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Satu Kotonen oli poissa :t 1 ja 3 käsittelyn ja päätöksenteon ajan

Satu Kotonen oli poissa :t 1 ja 3 käsittelyn ja päätöksenteon ajan Iitin kunta Pöytäkirja 1/2016 1 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 28.01.2016 Aika 28.01.2016 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Pitokartano Kurjenmiekka Tuomainen Janne Joukanen Jukka Alatalo

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

Kunnan ja maakunnan yhdyspinnat SISOTE -yhteistyössä

Kunnan ja maakunnan yhdyspinnat SISOTE -yhteistyössä Kunnan ja maakunnan yhdyspinnat SISOTE -yhteistyössä Sivistyskunnan roolit ja tuki - projekti Irmeli Myllymäki Julkisten palvelujen yhdyspinnat VALTIO Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP

ennuste / Käyttö % '14/15 TOTEUTUMISENNUSTE 2014 yhteensä TA 2015 TP Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 9/ 2015, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2014 TA Syyskuu Syyskuu ennuste / ennuste

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikön toimintaohje 3.2.5 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi

Lisätiedot

Päävastuualueen johtajan katsaus

Päävastuualueen johtajan katsaus Päävastuualueen johtajan katsaus Vapaa-aikapalveluiden sitovuustasot ovat vapaa-aikapalveluiden hallinto, kirjastopalvelut, kulttuuripalvelut, Oulujoki-Opisto, nuoriso- ja liikuntapalvelut. Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp

VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp VAPAA-AIKAPALVELUT Väestöennuste 2 74919 Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Väestö tp 2013 74477 610 Hallintopalvelut ja tapahtumat Tilivelvollinen: vapaa-aikajohtaja Timo Heinonen Sisältää

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Kulttuurin tulosyksikön toimintaohje 3.2.4 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN KULTTUURIN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2013 Voimaan 1.1.2014 Viimeksi muutettu 31.1.2017 Voimaan 1.2.2017 1

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste /

Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 4/ 2016, ulkoiset ja sisäiset erät Johdon ennuste Johdon Muutos % TULOSLASKELMA JA TP 2015 TA Huhtikuu Huhtikuu Johdon ennuste / ennuste

Lisätiedot