TAMPEREEN KAUPUNKI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAMPEREEN KAUPUNKI"

Transkriptio

1 TAMPEREEN KAUPUNKI MULTISILTA, PERKKOONKATU 1. TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN. Asemakaava nro 8629 Diaarinumero: TRE: 6642/ /2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 5 kpl) ja mielipiteet (yhteensä 1 kpl)

2

3 Leppänen Tiina M Lähettäjä: Lesell Kreetta Lähetetty: 26. tammikuuta :12 Vastaanottaja: Leppänen Tiina M Aihe: Lausunto 38 / 2017 Kenkä Matti asemakaava 8629 Pirkanmaan maakuntamuseo on aikaisemmassa lausunnossaan 509 / 2016 huomauttanut, että Multisillan yleissuunnitelmaa varten vaadittua arkeologista inventointiraporttia ei ole toimitettu maakuntamuseoon ja että Kenkä Matin asemakaava nro 8629 on osa tätä yleissuunnitelma aluetta. Museon tietojen mukaan Kenkä Matin kaava alueelta ei kuitenkaan tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muita arkeologisia kohteita ja se on ollut voimakkaan maankäytön kohteena, joten juuri tällä alueella arkeologista selvitystä ei tarvita. Ystävällisin terveisin Kreetta Lesell Tutkija Arkeologi Adoptoi monumentti Tampereen kaupungin museopalvelut Pirkanmaan maakuntamuseo PL 487, Tampere Käyntiosoite: Museokeskus Vapriikki, Alaverstaanraitti 5 GSM kreetta.lesell@tampere.fi tai adoptoimonumentti@tampere.fi [Sivu #]

4 Lehtonen Sirpa Maarit Lähettäjä: Salovaara Marjatta Lähetetty: 20. joulukuuta :31 Vastaanottaja: Kakemasu Aihe: MULTISILTA asemakaava nro Ympäristönsuojelun kommentit asemakaavaan MULTISILTA, Perkkoonkatu 1, tontin käyttötarkoituksen muuttaminen asumiseen, OAS sekä valmisteluaineisto, asemakaava nro 8629: Melu ja meluselvitys meluselvityksessä esitetystä poiketen alue tulkitaan vanhaksi alueeksi. Tällöin yömelun keskiäänitaso ulkooleskelualueilla tulee olla <45 db. Meluselvitystä on tarkistettava tältä osin. moottoritien melun mahdollista vaikutusta ei ole otettu huomioon meluselvityksessä. Mikäli vaikutusta ei ole/on, se tulee ottaa huomioon selvityksessä ja mainita johtopäätöksissä. meluselvityksen johtopäätöksissä tulee ottaa kantaa parvekelasituksen ääneneristävyyteen myös yöaikana ja varmistaa voidaanko ohjearvo < 45 db alittaa laskentatarkkuus huomioon ottaen. meluselvityksen mukaan suurin julkisivuun kohdistuva äänenpaine on db. Ympäristönsuojelun tavoitteena on, että asunnot voidaan tuulettaa myös hiljaiselta puolelta (<55 db). Tämä tarkoittaa, että asunnot eivät pääsääntöisesti avautuisi yksinomaan Lempääläntien puolelle. Tätä voisi ohjata kaavamääräyksin. Luontoarvot Asemakaavassa on säästetty ansiokkaasti alueen luontaista ympäristöä ja sen arvoja. Korttelialueen itä ja länsireunalla olevien puustoisena säilytettävien kaistaleiden säilyminen rakentamisen aikana on haasteellista ja vaatii suojaustoimenpiteitä. Säilytettävä puusto voi tukeutua myös korttelialueen ulkopuoliseen puustoon mikä edesauttaa sen säilymistä. Terveisin, Marjatta Salovaara ympäristösuunnittelija Viranomaispalvelut Ympäristönsuojelu Frenckellinaukio 2 B PL 487, Tampere Toimintamme ja asiakaspalvelun kehittämiseksi pyydämme teitä vastaamaan alla olevan linkin kautta avautuvaan asiakastyytyväisyyskyselyyn. Palautteenne on meille tärkeä. Kiitos. 1

5 Lehtonen Sirpa Maarit Aihe: VL: Kommenteille kaava-aineistoja, kaavat nrot 8647, 8629, 8538 ja 8496 Lähettäjä: Anttila Juho Lähetetty: 19. joulukuuta :22 Vastaanottaja: Kakemasu Kopio: Vuorinen Hannu Aihe: VS: Kommenteille kaava aineistoja, kaavat nrot 8647, 8629, 8538 ja 8496 Hei, Tässä kommentteja: 8647: Purettavat kaukolämpöön liittyneet kiinteistöt on irrotettava kaukolämpöverkosta ennen purkutöiden aloittamista, irrotusajankohta sovitaan Sähkölaitoksen kanssa. Alueella sijaitsevia kaukolämpöjohtoja voidaan siirtää, siirtämisen kustannuksista vastaa siirron tilaaja. Uudet kiinteistöt ovat liitettävissä kaukolämpöverkkoon. 8629: Kiinteistöt ovat liitettävissä kaukolämpöverkkoon. 8538: Purettava kaukolämpöön aikoinaan liitetty kiinteistö on irrotettava kaukolämpöverkosta ennen purkutöiden aloittamista, irrotusajankohta sovitaan Sähkölaitoksen kanssa. Uusi kiinteistö on liitettävissä kaukolämpöverkkoon. 8496: Alueelle rakennettavat kiinteistöt ovat liitettävissä kaukolämpöverkkoon. Terveisin, Juho Anttila Suunnittelupäällikkö Kaukolämpö, kaukojäähdytysja maakaasuverkkojen kehitys Tampereen Sähkölaitos Oy Voimakatu 17, Tampere Puh

6 Lehtonen Sirpa Maarit Aihe: VL: Kommenteille kaava-aineistoja, kaavat nrot 8647, 8629, 8538 ja 8496 Lähettäjä: Heinonen Pekka Lähetetty: 23. joulukuuta :55 Vastaanottaja: Lehtonen Sirpa Maarit Aihe: VS: Kommenteille kaava aineistoja, kaavat nrot 8647, 8629, 8538 ja 8496 Hei, Tässä kommentit huleveden hallinnan osalta : 8647 MULTISILTA: Hulevesiselvitys laadittava MULTISILTA: Hulevesiselvitys on laadittava TESOMAJÄRVI: Hulevesiselvitys laadittava NIEMENRANTA III: Hulevesiselvitys laadittava. Pekka Heinonen Erikoissuunnittelija, hulevesiasiantuntija Tampereen Infra Liikelaitos Suunnittelupalvelut Frenckellinaukio 2 B PL TAMPERE 1

7 LAUSUNTO 1 (3) Tampereen kaupunki kirjaamo@tampere.fi Lausuntopyyntö Multisillan Perkkoonkatu 1, tontin käyttötarkoituksen muuttaminen asumiseen, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä valmisteluaineisto, asemakaava nro 8629 Kiitämme lausuntopyynnöstänne ja lausumme seuraavaa: Alueella sijaitsee Fingrid Oyj:n 110 kv voimajohto Tikinmaa-Multisilta (kuva 1). Olemme lausuneet ja Multisillan Ehyt-yleissuunnitelmasta, joka toimii asemakaavoituksen yhtenä lähtökohtana. Fingrid Oyj Kuva 1. Voimajohdon sijainti. Fingridin 110 kv voimajohtoa Tikinmaa-Multisilta (1905) varten on lunastettu kiinteistön käyttöoikeuden supistus 50 metriä leveälle johtoalueelle (kuva 2). Johtoalue muodostuu 30 metriä leveästä johtoaukeasta ja johtoaukean molemmin puolin olevista 10 metriä leveistä reunavyöhykkeistä, joilla puuston kasvua on rajoitettu. Rakennusrajoitusta merkitsevä rakennusraja ulottuu nykyisin 23 metrin etäisyydelle 110 kv voimajohdon keskilinjasta. Fingridillä on pitkän aikavälin tavoitteena päivittää voimajohdon Katuosoite Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus , ALV rek. Läkkisepäntie 21 PL 530 etunimi.sukunimi@fingrid.fi Helsinki Helsinki

8 LAUSUNTO 2 (3) rakennusrajoitusta merkitsevät rakennusrajat reunavyöhykkeiden ulkoreunaan siten, että rakennusrajoitus koskee koko johtoaluetta. Asemakaavoituksessa on suositeltavaa, että voimajohtoa varten varattuna alueen osana käytetään johtoalueen kokonaisleveyttä eikä tälle alueelle osoiteta rakennusaloja. Kuva 2. Fingridin110 kv voimajohdon Tikinmaa-Multisilta poikkileikkaus. Asemakaavaluonnoksen osoittama rakentaminen sijoittuu Fingridin voimajohtoalueen ulkopuolelle, joten Fingridillä ei ole huomautettavaa asemakaavan sisällöstä. Yleisesti muistutamme, että kaavoituksen täytyy mahdollistaa valtakunnallisesti merkittävien voimansiirtoyhteyksien ylläpito ja kehittäminen. Voimajohtoalueella tai sen läheisyydessä tapahtuva toiminta ei saa ristiriidassa sähköturvallisuuden kanssa eikä toiminta voi aiheuttaa vaaraa voimajohdon käytölle ja kunnossa pysymiselle. Voimajohtoalueelle tai sen läheisyyteen sijoittuvasta rakentamisesta tulee pyytää Fingridistä erillinen risteämälausunto. Risteämä voi olla myös esimerkiksi pysäköintialue, hulevesiallas, tie, katu, rakennelma tai rakennus, joka sijoittuu voimajohdon läheisyyteen. Risteämälausunto tulee pyytää, vaikka suunnitelma olisi osoitettu kaavassa. Risteämälausunnossa esitetään annettua kaavalausuntoa yksityiskohtaisemmin ne seikat ja turvallisuusnäkökohdat, jotka hankkeen suunnittelijan ja toteuttajan on voimajohdon kannalta otettava huomioon. Lausuntopyynnön voi lähettää osoitteeseen Fingrid Oyj, Risteämälausunnot, PL 530, Helsinki tai sähköpostilla risteamalausunnot@fingrid.fi. Fingrid Oyj:n voimajohdot ovat maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 22 tarkoittamia voimajohtoja. Muiden kuin Fingrid Oyj:n omistamien voimajohtojen osalta teidän tulee pyytää erillinen lausunto voimajohtojen omistajalta. Pyydämme lähettämään tietoa asemakaavan etenemisestä. Fingrid Oyj Katuosoite Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus , ALV rek. Läkkisepäntie 21 PL 530 etunimi.sukunimi@fingrid.fi Helsinki Helsinki

9 LAUSUNTO 3 (3) Yleis- ja asemakaavat, joissa on Fingrid Oyj:n voimajohtoja tai muita toimintoja, pyydämme lähettämään lausunnolle mieluiten sähköisenä osoitteeseen kirjaamo@fingrid.fi tai kirjallisena osoitteella Fingrid Oyj, Maankäyttö ja ympäristö, PL 530, HELSINKI. Ystävällisin terveisin Fingrid Oyj Maankäyttö ja ympäristö Mika Penttilä projektipäällikkö Fingrid Oyj Katuosoite Postiosoite Puhelin Faksi Y-tunnus , ALV rek. Läkkisepäntie 21 PL 530 etunimi.sukunimi@fingrid.fi Helsinki Helsinki

10

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 MULTISILLAN KOULUN ALUE YMPÄRISTÖINEEN: UUSI ASUINKORTTELI JA PÄIVÄKOTI. Asemakaava nro 8647. Diaarinumero: TRE: 6202/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 13.10.2015 LAHDESJÄRVI, TEOLLISUUSTONTTIEN LAAJENTAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8537 Diaarinumero: TRE: 549/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointivaiheen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 23.1.2017 NIEMENRANTA III, ENTISEN TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI Asemakaava nro 8496 Diaarinumero: TRE: 3252 / 10.02.01 / 2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointivaiheen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015

TAMPEREEN KAUPUNKI TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015 TAMPEREEN KAUPUNKI 4.12.2016 TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015 PALAUTEKOOSTE Valmisteluaineiston nähtävilläoloaikana 26.11. 17.12.2015

Lisätiedot

PALAUTEKOOSTE. AAKKULA, MESSUKYLÄNKATU TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8619 Diaarinumero: TRE: 7750/ /2015

PALAUTEKOOSTE. AAKKULA, MESSUKYLÄNKATU TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8619 Diaarinumero: TRE: 7750/ /2015 TAMPEREEN KAUPUNKI 26.4.2016 AAKKULA, MESSUKYLÄNKATU 30-32. TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8619 Diaarinumero: TRE: 7750/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointivaiheen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 4 kpl).

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 4 kpl). TAMPEREEN KAUPUNKI 29.6.2017 XV (TAMMELA), KULLERVONKATU 5, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8664 Diaarinumero: TRE: 6964/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI tark

TAMPEREEN KAUPUNKI tark TAMPEREEN KAUPUNKI 30.05.2016 tark.3.10.2016 VUORES, ISOKUUSI III, POHJOISOSAN ASUINKORTTELIT Asemakaava nro 8639 Diaarinumero: TRE: 2398/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 17.12.2015 III (NALKALA), HÄMEENPUISTO 39 Asemakaava nro 8584 Diaarinumero: TRE: 7568/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 22.10.

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Pappila , katu- ja virkistysaluetta, Haukkamäenkatu 1, TOAS. Asemakaava nro 8453.

TAMPEREEN KAUPUNKI Pappila , katu- ja virkistysaluetta, Haukkamäenkatu 1, TOAS. Asemakaava nro 8453. TAMPEREEN KAUPUNKI.. Pappila--, katu- ja virkistysaluetta, Haukkamäenkatu, TOAS. Asemakaava nro. Diaarinumero: TRE: /../ PALAUTEKOOSTE Aloitusvaiheen nähtävilläoloaikana... saadut mielipiteet ja lausunnot

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA- ASUMISEEN. ASEMAKAAVA NRO 8627 Diaarinumero: TRE: 8066/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA- ASUMISEEN. ASEMAKAAVA NRO 8627 Diaarinumero: TRE: 8066/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 25.10.2016 VIIALA, NUIJATIE 31, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN VUOKRA- ASUMISEEN. ASEMAKAAVA NRO 8627 Diaarinumero: TRE: 8066/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Kaava 8524 Ikuri. OAS ja luonnos vaiheen palautteet

Kaava 8524 Ikuri. OAS ja luonnos vaiheen palautteet Kaava Ikuri OAS ja luonnos vaiheen palautteet PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO.. DIAR: / Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu PL TAMPERE Lausuntopyyntönne.. TAMPERE, IKURI/IKURINKAARI,

Lisätiedot

Kaava 8497 Haukiluoma. OAS ja luonnos vaiheen palautteet

Kaava 8497 Haukiluoma. OAS ja luonnos vaiheen palautteet Kaava Haukiluoma OAS ja luonnos vaiheen palautteet PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO.. DIAR: Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu PL TAMPERE Lausuntopyyntönne.. TAMPERE, HAUKILUOMA,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 1.8.2016 I (FINLAYSON), PUUVILLATEHTAANKATU 6, NÄSILINNANKATU 2-6 JA NÄSIJÄRVENKATU 3, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8503. Diaarinumero: TRE: 829/10.02.01/2013 PALAUTEKOOSTE

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHANIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 Diaarinumero: TRE: 5594/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHANIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 Diaarinumero: TRE: 5594/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 17.11.2015 LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHANIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 Diaarinumero: TRE: 5594/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI RISTINARKKU(015) , katualuetta, Veijanmäenkatu 4 Asemakaava nro 8510 Diaarinumero: TRE: 4916/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI RISTINARKKU(015) , katualuetta, Veijanmäenkatu 4 Asemakaava nro 8510 Diaarinumero: TRE: 4916/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 24.10.2016 RISTINARKKU(015) - 5027-23, katualuetta, Veijanmäenkatu 4 Asemakaava nro 8510 Diaarinumero: TRE: 4916/10.02.01/2013 PALAUTEKOOSTE OAS sekä valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 4.9.2015 NALKALA (III), KAAKINMAA (VI), RATINA (XIII), ETELÄPUISTO JA LÄHIYMPÄRISTÖ Asemakaava nro 8581 Diaarinumero: TRE: 714/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Lehtonen Sirpa Maarit Lähettäjä: Åkerman Maria Lähetetty: 22. toukokuuta 2015 12:32 Vastaanottaja: Kakemasu Aihe: OAS kommentit 8558, 8581, 8579, 8561 8558: Katualueen suunnittelussa tulee ottaa huomioon

Lisätiedot

LAMMINPÄÄ , 8-15 sekä , KATU-, VIRKISTYS- JA LIIKENNEALUETTA. TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI

LAMMINPÄÄ , 8-15 sekä , KATU-, VIRKISTYS- JA LIIKENNEALUETTA. TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI TAMPEREEN KAUPUNKI 11.10.2016 LAMMINPÄÄ-2077-3, 8-15 sekä 2042-10, KATU-, VIRKISTYS- JA LIIKENNEALUETTA. TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI Asemakaava nro 8585 Diaarinumero: TRE: 8577/10.02.01/2013

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI 23.10.2015

TAMPEREEN KAUPUNKI 23.10.2015 TAMPEREEN KAUPUNKI.. XI (KYTTÄLÄ), HÄMEENKATU a, TONTIN MUODOSTAMINEN RAVINTOLAKIINTEISTÖLLE. Asemakaava nro Diaarinumero: TRE: /../ PALAUTEKOOSTE Luonnoksesta nähtävilläoloaikana.... saadut lausunnot

Lisätiedot

Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Diaarinumero: TRE:6612/10.02.01/2014

Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Diaarinumero: TRE:6612/10.02.01/2014 Taimiston ja Tuomarinkadun alue, asemakaava 8539 Diaarinumero: TRE:6612/10.02.01/2014 Kooste aloitusvaiheen lausunnoista ja mielipiteistä 7.5.2015 DIAR: 138/2015 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen, kortteli 17, tontti 9

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen, kortteli 17, tontti 9 ' as FINGRID LAUSUNTO LAPPEENRANNAN1 K^31PU:. tekr:in Ympäristö / Mika Penttilä 7.7.2011 Tekninen toimi Kirjaamo PL 38 53101 Lappeenranta Lausuntopyyntö 7.7.2011 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 20.12.2016 PYYNIKKI, PYHÄRANTA, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS JA ASEMAKAAVAN AJANTASAISTAMINEN. Asemakaava nro 8561 Diaarinumero: TRE: 4086/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Ehdotuksen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 1.8.2017 HUIKAS, ALI-HUIKKAANTIE 22. TONTIN JAKAMINEN. Asemakaava nro 8675 Diaarinumero: TRE: 9264/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 17.12.2015 III-31-59, NÄSILINNANKATU 40 Asemakaava nro 8597 Diaarinumero: TRE: 1615/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 22.10. 19.11.2015

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 17.12.2015 III (NALKALA), HÄMEENPUISTO 39 Asemakaava nro 8584 Diaarinumero: TRE: 7568/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 22.10.

Lisätiedot

FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja

FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja LAUSUNTO 1 (3) 3.11.2017 AE-1400-8-23 Tampereen kaupunki Kirjaamo kirjaamo@tampere.fi Tiedoksi Tampereen kaupunki kaavainsinööri Merja Kinos merja.kinos@tampere.fi Lausuntopyyntö

Lisätiedot

4.1.2017 1187/2016 saap. 22.11.2016 1187/2016 saap. 1.11.2016 1187/2016 saap. 23.11.2016 1187/2016 saap. 14.11.2016 LAUSUNTO 1 (1) 14.11.2016 Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ruskatie

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 8.8.207 HÄRMÄLÄ, LÄTTÄHATUNKATU. Asemakaava nro 8642. Diaarinumero: TRE: 330/0.02.0/206 PALAUTEKOOSTE Valmisteluaineistosta nähtävilläoloaikana 29.6. 7.8.206 saadut kommentit (yhteensä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 21.8.2017 VEISU, PIHTIKANNONKATU 11. RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. Asemakaava nro 8679 Diaarinumero: TRE: 3527/10.02.01/2017 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 3 kpl) ja mielipiteet (yhteensä 3 kpl).

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 3 kpl) ja mielipiteet (yhteensä 3 kpl). TAMPEREEN KAUPUNKI 15.8.2016 XII (KYTTÄLÄ), TUOMIOKIRKONKATU 38, OTAVALANKATU 8, ASEMAKAAVAN AJANTASAISTAMINEN JA TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8564. Diaarinumero: TRE: 5809/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE

Lisätiedot

Lausunto Asuntomessualueen asemakaava (OAS+luonnos)

Lausunto Asuntomessualueen asemakaava (OAS+luonnos) LAUSUNTO 1 (3) 17.4.2018 Naantalin kaupunki Kirjaamo PL 43 21101 NAANTALI kirjaamo@naantali.fi Lausunto Asuntomessualueen asemakaava (OAS+luonnos) Viite Lausuntopyyntönne 20.3.2018 Nykyinen sähkönjakeluverkko

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 14.11.2016 XXV (VIHIOJA), KUOKKAMAANTIE 14-16, NORMAALIKOULUN LAAJENNUS JA UUSI PÄIVÄKOTI Asemakaava nro 8577 Diaarinumero: TRE: 5335/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Valmisteluaineistosta

Lisätiedot

Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa

Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa Lausunto 1 (3) 31.8.2017 A-0-78382 Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi Marjut Malo-Siltanen marjut.malo-siltanen tampere,fi Lausuntopyyntö 23.5.2017 Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon

Lisätiedot

8568: LAPINNIEMI JA PETSAMO, Koukkuniemen alueen käyttötarkoituksen muutos ja

8568: LAPINNIEMI JA PETSAMO, Koukkuniemen alueen käyttötarkoituksen muutos ja Lehtonen Sirpa Maarit Lähettäjä: Åkerman Maria Lähetetty: 2. marraskuuta 2015 11:51 Vastaanottaja: Kakemasu Aihe: VS: Kommenttipyyntöjä, nähtäville kuulutetut OASit ja valmisteluaineistoa, kaavat nrot

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ehdotuksen nähtävilläoloaikana saadut muistutukset (yhteensä 2 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Ehdotuksen nähtävilläoloaikana saadut muistutukset (yhteensä 2 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 20.12.2016 III-31-59 NÄSILINNANKATU 40, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8597. Diaarinumero: TRE: 1615/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Ehdotuksen nähtävilläoloaikana 3.11.-5.12.2016

Lisätiedot

SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS - PALAUTERAPORTTI Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, nähtävillä

SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS - PALAUTERAPORTTI Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, nähtävillä SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS - Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, nähtävillä 14.7. 22.8.2016 A. OAS:sta jätetyt viranomaisten kommentit A1. Fingrid Oyj Fingridillä ei ole huomautettavaa

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.7.2008 MULTISILTA-6524-12, 13 ja 14, PERKKOONKATU 9, 11 ja 13, TONTTIEN YHDISTÄMINEN JA RAJOJEN TARKISTAMINEN, TAMPEREEN POSTIKESKUS, KAAVA

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI POHTOLA, POHTOLANKATU 94, MIESMÄENPUISTON JA BACKMANINPUISTON VIRKISTYSALUEIDEN OSITTAINEN MUUTTAMINEN ASUINKÄYTTÖÖN.

TAMPEREEN KAUPUNKI POHTOLA, POHTOLANKATU 94, MIESMÄENPUISTON JA BACKMANINPUISTON VIRKISTYSALUEIDEN OSITTAINEN MUUTTAMINEN ASUINKÄYTTÖÖN. TAMPEREEN KAUPUNKI 27.10.2015 POHTOLA, POHTOLANKATU 94, MIESMÄENPUISTON JA BACKMANINPUISTON VIRKISTYSALUEIDEN OSITTAINEN MUUTTAMINEN ASUINKÄYTTÖÖN. Asemakaava nro 8498 Diaarinumero: TRE:9308/10.02.01/2012

Lisätiedot

PALAUTEKOOSTE NIEMENRANTA III, ENTISEN TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI. Asemakaava nro 8496 Diaarinumero: TRE: 3252 /

PALAUTEKOOSTE NIEMENRANTA III, ENTISEN TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI. Asemakaava nro 8496 Diaarinumero: TRE: 3252 / TAMPEREEN KAUPUNKI 6.6.207 NIEMENRANTA III, ENTISEN TEOLLISUUSALUEEN MUUTTAMINEN ASUNTOALUEEKSI Asemakaava nro 8496 Diaarinumero: TRE: 3252 / 0.02.0 / 206 PALAUTEKOOSTE Valmisteluvaiheen aineistosta (nähtävilläoloaika.5..6.207)

Lisätiedot

Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68

Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68 LAUSUNTO 1 (3) Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja 22.4.2015 AE-1 893-8-13 Kokkolan kaupunki Minna Torppa minna.torppa@kokkolaji Lausuntopyyntö 16.4.2015, RN:o 272-421-3-79 Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva

Lisätiedot

Aloitusvaiheen nähtävilläoloaikana sekä yleisötilaisuudesta saadut mielipiteet ja lausunnot (yhteensä 5 kpl)

Aloitusvaiheen nähtävilläoloaikana sekä yleisötilaisuudesta saadut mielipiteet ja lausunnot (yhteensä 5 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 10.10.2016 XIX (Kalevanrinne), liikenne- ja virkistysaluetta, Sarvijaakonkatu, Kalevan Airut (ent. Kalevan Ahjo) Asemakaava nro 8479 Diaarinumero: TRE: 3758/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 27.4.2017 OLKAHINEN, JENSENINKATU 29, 31 JA 33 SEKÄ VIRKISTYS- JA VESIALUEEN OSAT, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN JA KATUALUEEN MUODOSTAMINEN. Asemakaava nro 8550. Diaarinumero: TRE: 3728/10.02.01/2014

Lisätiedot

TAMPERE 1 (1) Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Yleiskaavoitus

TAMPERE 1 (1) Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Yleiskaavoitus TAMPERE 1 (1) Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Yleiskaavoitus 18.3.2015 Kaupunkiympäristön kehittäminen TRE: 829/10.02.01/2013 Maankäytön suunnittelu Asemakaavoitus Viite: Lausuntopyyntönne

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN 1 KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 795 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 844 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN

KANGASALAN KAUPUNGIN TEKNINEN 1 KANGASALAN KAUPUNKI TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 9.4.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 795 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 844 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

Maanmittauslaitokselle

Maanmittauslaitokselle 1(5) Maanmittauslaitokselle Yhtiömme tarkoituksena on uusia 110 kv voimansiirtoyhteys noin 48 km:n matkalla Hämeenlinnan ja Valkeakosken kaupungeissa sekä Hattulan kunnassa välillä Vanajan sähköasema -

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI KALEVANRINTEEN ASUINALUEEN LÄNSIOSA KALEVANRINNE XIX TONTIT , 37, 38, 39, 40 ja 41 SEKÄ KATUALUETTA.

TAMPEREEN KAUPUNKI KALEVANRINTEEN ASUINALUEEN LÄNSIOSA KALEVANRINNE XIX TONTIT , 37, 38, 39, 40 ja 41 SEKÄ KATUALUETTA. TAMPEREEN KAUPUNKI.. KALEVANRINTEEN ASUINALUEEN LÄNSIOSA KALEVANRINNE XIX TONTIT -,,,, ja SEKÄ KATUALUETTA. Asemakaava nro Diaarinumero: TRE:/../ PALAUTEKOOSTE Asemakaavaluonnoksesta nähtävilläoloaikana....

Lisätiedot

III (NALKALA), NÄSILINNANKATU 39-41, TIILIRUUKINKATU 6, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8599 Diaarinumero: TRE: 4686/10.02.

III (NALKALA), NÄSILINNANKATU 39-41, TIILIRUUKINKATU 6, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8599 Diaarinumero: TRE: 4686/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 30.8.2017 III (NALKALA), NÄSILINNANKATU 39-41, TIILIRUUKINKATU 6, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8599 Diaarinumero: TRE: 4686/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINE

KAAVOITTAJAN VASTINE KAAVOITTAJAN VASTINE LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN 9.5. 25.5.2018 MYLLYRINTEEN ASEMAKAAVA 10.9.2018 Nro Lausunto Kaavoittajan vastine 1. Keski-Suomen ELY-keskus (6.6.2018) a) Asemakaavassa on mukana valtatietä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI LAHDESJÄRVI, AUTOMIEHENKATU 37. POLTTOAINEEN JAKELUASEMA. Asemakaava nro 8669 Diaarinumero: TRE: 8671/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI LAHDESJÄRVI, AUTOMIEHENKATU 37. POLTTOAINEEN JAKELUASEMA. Asemakaava nro 8669 Diaarinumero: TRE: 8671/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 28.6.207 LAHDESJÄRVI, AUTOMIEHENKATU 37. POLTTOAINEEN JAKELUASEMA. Asemakaava nro 8669 Diaarinumero: TRE: 867/0.02.0/206 PALAUTEKOOSTE Valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana 26.5. 6.6.207

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 22.11.2016 VUORES, ISOKUUSI III, POHJOISOSAN ASUINKORTTELIT Asemakaava nro 8639 Diaarinumero: TRE: 2398/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana 6.10. 27.10.2016

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

s~~~ fraur~h- Hannele Kuitunen

s~~~ fraur~h- Hannele Kuitunen P IRKANMAAN M AAKUNTAMUSEO 21.1.2015 DIAR: 500/2014 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu PL487 33101 TAMPERE Lausuntopyyntönne 17.12.2015 PISPALAN VALTA TIE 74-78,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 1.8.2016 I (FINLAYSON), PUUVILLATEHTAANKATU 6, NÄSILINNANKATU 2-6 JA NÄSIJÄRVENKATU 3, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8503. Diaarinumero: TRE: 829/10.02.01/2013 PALAUTEKOOSTE

Lisätiedot

Telinetien asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä Luonnoksesta saatiin seitsemän lausuntoa ja kolme mielipidettä.

Telinetien asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä Luonnoksesta saatiin seitsemän lausuntoa ja kolme mielipidettä. 1097 Sääksjärven asemakaavan muutos, Telinetie Asemakaavaluonnoksesta saatu palaute ja vastineet Telinetien asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä. 8.- 27.2.2017. Luonnoksesta saatiin seitsemän lausuntoa

Lisätiedot

283 Asemakaava nro 8629, Multisilta , Perkkoonkatu 1, teollisuustontti asumiseen. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko

283 Asemakaava nro 8629, Multisilta , Perkkoonkatu 1, teollisuustontti asumiseen. Valmistelija / lisätiedot: Nurminen Mikko Tampere Ote pöytäkirjasta 12/2017 1 (9) Kaupunginvaltuusto, 283, 23.10.2017 Yhdyskuntalautakunta, 71, 07.03.2017 Yhdyskuntalautakunta, 247, 12.09.2017 Kaupunginhallitus, 556, 25.09.2017 283 Asemakaava

Lisätiedot

VL: Pirkkalan Niemenmaan asemakaavan muutoksen OAS

VL: Pirkkalan Niemenmaan asemakaavan muutoksen OAS VL: Pirkkalan Niemenmaan asemakaavan muutoksen OAS Lähettäjä: Piesanen Annu [mailto:annu.piesanen@pirkanmaa.fi] Lähetetty: 0. elokuuta 208 :23 Vastaanottaja: PIR Kirjaamo Kopio:

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM Asemakaava nro 8578 Diaarinumero: TRE: 6895/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM Asemakaava nro 8578 Diaarinumero: TRE: 6895/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 HATANPÄÄN SAIRAALA, KARTANOALUE JA ARBORETUM Asemakaava nro 8578 Diaarinumero: TRE: 6895/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis ja arviointisuunnitelma 9.8.2007 RAHOLA 3023 5, PUISTOALUEEN OSAN LIITTÄMINEN OSAKSI TONTTIA, TEERIVUORENKATU 8, KAAVA NRO 8171. Kaava alue ja kaavan lähivaikutusalue

Lisätiedot

METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAAJENNUS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN, AKM 216

METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAAJENNUS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN, AKM 216 Arkkitehtistudio EMP Oy Esko Puijola arkkitehti SAFA 22.6.2017 METTALANMÄEN KAUPPAKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAAJENNUS JA OSITTAINEN KUMOAMINEN, AKM 216 EHDOTUSVAIHEEN PALAUTE JA VASTINEET Raahen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu TAMPERE Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.3.2010, tarkistettu 30.8.2010 PELTOLAMMI-5954-2 SEKÄ PUISTO-, LIIKENNE- (PYSÄKÖIMISALUE) JA KATUALUE, SÄÄSTÄJÄNKUJA

Lisätiedot

XVI (TAMMELA), ILMARINKATU 22, TAMMELAN STADIONIN KEHITTÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8570 ALKUPERÄISET PALAUTTEET

XVI (TAMMELA), ILMARINKATU 22, TAMMELAN STADIONIN KEHITTÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8570 ALKUPERÄISET PALAUTTEET XVI (TAMMELA), ILMARINKATU 22, TAMMELAN STADIONIN KEHITTÄMINEN, ASEMAKAAVA NRO 8570 ALKUPERÄISET PALAUTTEET 9.11.2015 1 ALOITUSVAIHEEN PALAUTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä 22.1. 12.2.2015

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS LENTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LENTOLANTIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 23.8.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 784 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE LENTOLA/29 KORTTELI 852 KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI.

HYHKY JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON- TIKSI. Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.11.2011. HYHKY-1104-9 JA HYHKYN TILA RN:O 1:120, PISPALAN VALTATIE 66 JA 68, PIENTEOLLISUUSTONTIN MUUTTAMINEN ASUIN- JA LIIKERAKENNUSTEN TON-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma pvm. 21.2.2008 LAKALAIVA, 6030-4, -8, -9, 6032-5, 6034-3, -5, -9, 6055-1 JA MESSUKYLÄN KYLÄ19, SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, SUOJAVIHER-, LIIKENNE-

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 1.2.2016 RISTIMÄKI-3805-3, 3805-4, 3805-5 SEKÄ KATU- JA PUISTOALUETTA. TESOMANKATU 1, TESOMAN VALTATIE 31 ja 33, KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS PÄIVITTÄISTAVARAKAUPALLE JA ASUMISELLE SEKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄOLO.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄOLO. 1 LAHDESJÄRVI-6125-5 JA 6, AUTOMIEHENKATU 22 JA 24. LIIKETONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN TARKISTAMINEN (IKEA JA IKANO). KAAVA NRO 8395. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI PULESJÄRVI, ITÄNIEMENTIE, osa kiinteistöstä Vattulanmaa

TAMPEREEN KAUPUNKI PULESJÄRVI, ITÄNIEMENTIE, osa kiinteistöstä Vattulanmaa TAMPEREEN KAUPUNKI 7.4.2017 PULESJÄRVI, ITÄNIEMENTIE, osa kiinteistöstä Vattulanmaa 837-721-24-0 Ranta-asemakaava nro 039 Diaarinumero: TRE: 7071/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI 23.10.2015. XVI (TAMMELA), ILMARINKATU 22, TAMMELAN STADIONIN KEHITTÄMINEN Asemakaava nro 8570 Diaarinumero: TRE: 240/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI 23.10.2015. XVI (TAMMELA), ILMARINKATU 22, TAMMELAN STADIONIN KEHITTÄMINEN Asemakaava nro 8570 Diaarinumero: TRE: 240/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI.. XVI (TAMMELA), ILMARINKATU, TAMMELAN STADIONIN KEHITTÄMINEN Asemakaava nro Diaarinumero: TRE: /../ PALAUTEKOOSTE Luonnoksesta nähtävilläoloaikana.... saadut lausunnot (yhteensä kpl)

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 13.9.2016 HERVANTA, KATU- JA PUISTOALUETTA, RAITIOTIEN SÄHKÖNSYÖTTÖASEMA Asemakaava nro 8601 Diaarinumero: TRE: 7096/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Valmisteluaineistosta nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä TAMPERE RISTINARKKU 5027-23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8510. Diaarinumero: TRE:4916/10.02.01/2013 VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto . Helsingin kaupunki Lausunto 1 (1) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto 8.2.2016 Kaupunkisuunnitteluvirasto Ympäristökeskuksen lausunto Vartiokylän Tuulimyllyntie 3 asemakaavan muutosehdotuksesta nro

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

TAMPEREEN KAUPUNKI MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TAMPEREEN KAUPUNKI 24.3.2017 MYLLYPURO, VT-3 LÄNSIPUOLI - KOLMENKULMAN TYÖPAIKKA-ALUEEN TOINEN OSA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaava nro 8189 Dno: TRE: 1216 / 10.02.01 / 2016 PALAUTEKOOSTE Ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

Siltanen Kirsti. Hei, Tässä Helenin vastaus asemakaavan muutosehdotukseen. T. Laura

Siltanen Kirsti. Hei, Tässä Helenin vastaus asemakaavan muutosehdotukseen. T. Laura Siltanen Kirsti Lähettäjä: Viljakainen Laura Lähetetty: maanantai 14. tammikuuta 2019 9:20 Vastaanottaja: Siltanen Kirsti Aihe: VL: HEL 2017-003110, Keinutie 9:n asemakaavan muutosehdotus Hei, Tässä Helenin

Lisätiedot

Oulunkylän Risupadontien ympäristön asemakaava, kannanotto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta

Oulunkylän Risupadontien ympäristön asemakaava, kannanotto osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kaavaluonnoksesta Heinonen Jaana M Lähettäjä: Saarijärvi Jukka Lähetetty: 11. lokakuuta 2013 12:30 Vastaanottaja: Kirjaamo Helsinki Kopio: Huotari Merja; Hyvärinen Tarmo Aihe: VL: Oulunkylän Risupadontien

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 31.3.2011 KAARILA, UUSI ASUNTOALUE, HUTIKONPUISTO, HUTIKONPOLKU JA LEPPÄTÖRMÄNPUISTO HYHKYN KYLÄ 2:274 JA 2:276, KAAVA nro 8391 Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (2) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (2) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Helsingin kaupunki Lausunto 1 (2) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 9.12.2011 Kaupunkisuunnitteluvirasto Ville Purma PL 2100 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Itä-Pasila, Allianssi, Asemapäällikönkatu 1,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS

YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Tihisenniemi - Katerma Kajaani - Kuhmo 2012 Tihisenniemi - Katerma 110 kv voimajohdon uusiminen YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS

Lisätiedot

VIITE: ELY-keskukseen tiedoksi saapunut osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Asemakaavan muutos (nro 245), Naistenmatkantie katualueeksi, Pirkkala

VIITE: ELY-keskukseen tiedoksi saapunut osallistumis- ja arviointisuunnitelma, Asemakaavan muutos (nro 245), Naistenmatkantie katualueeksi, Pirkkala PIR Kirjaamo Lähettäjä: Hoffren Esa (ELY) Lähetetty: 10. elokuuta 2018 15:21 Vastaanottaja: Kortelahti Santeri; PIR Kirjaamo Aihe: Asemakaavan muutos (nro 245), Naistenmatkantie

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.3.2014 MESSUKYLÄ 5102-13, MESSUKYLÄNKATU 37, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. KAAVA NRO 8536. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

Meluvallien ja melukaiteiden rakentaminen voimajohdon läheisyydessä

Meluvallien ja melukaiteiden rakentaminen voimajohdon läheisyydessä Ramboll Jaakko Toivanen Kirjastokatu 4 70100 KUOPIO jaakko.toivanen@ramboll.fi Lausuntopyyntö 21.3.2017 Poikkimaantien leventäminen 2+2 ajorataiseksi välillä Oulun satama VT 12, 110kV voimajohdon Oulunsuu

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.6.2009 RANTAPERKIÖ-751-6, 758-1, 759-6, katu-, virkistys- ja urheilualuetta. Koivukuja 1-6 ja Tuomikuja 6. ASUINKERROSTALOJEN KOROTTAMINEN,

Lisätiedot

Palaute- ja vastineraportti

Palaute- ja vastineraportti TAMPEREEN KAUPUNKI 6.3.2017 PETSAMO, Saukonpuiston koulun laajennus, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Palaute- ja vastineraportti Aloitusvaiheen

Lisätiedot

Palaute- ja vastineraportti

Palaute- ja vastineraportti TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava

Lisätiedot

Valmisteluvaiheesta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl)

Valmisteluvaiheesta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 25.11.2015 HAUKILUOMA II / KESKUSTA-ALUEEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN, ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaava nro 8360 Diaarinumero: TRE: 2774/10.02.01/2010 VALMISTELUAINEISTOSTA SAADUT LAUSUNNOT Valmisteluvaiheesta

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tarkistettu 1 Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2008, tarkistettu 14.9.2009 ATALA, RISSO, UUSI ASUNTOALUE. KAAVA NRO 8184 Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8

Koisoniitty. Asemakaavan muutos nro osoitteessa Koisotie 8 Koisoniitty Asemakaavan muutos nro 002193 osoitteessa Koisotie 8 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 9.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot