Maanmittauslaitokselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maanmittauslaitokselle"

Transkriptio

1 1(5) Maanmittauslaitokselle Yhtiömme tarkoituksena on uusia 110 kv voimansiirtoyhteys noin 48 km:n matkalla Hämeenlinnan ja Valkeakosken kaupungeissa sekä Hattulan kunnassa välillä Vanajan sähköasema - Tervasaaren tehdasalue. Voimanjohtohanke alkaa Hämeenlinnan kaupungissa olevalta Johtomaanimiseltä tilalta RN:o 1:115 (kiinteistötunnus ) ja päättyy Valkeakosken kaupungissa olevalle Lotila-nimiselle tilalle RN:o 2:188 (kiinteistötunnus ). Hankkeessa uusitaan Vanajan ja Tervasaaren tehdasalueen väliseltä matkalta Vanaja-Tikinmaa 110 kv voimajohto. Perustelut Vanaja-Tikinmaa 110 kv voimajohto on uusittavalta osalta rakennettu 1930 luvulla ja se on uusittava, koska sen tekninen käyttöikä on loppumassa. Voimajohtoreitin sijainti Uusi voimajohto rakennetaan pääosin vanhan purettavan 110 kilovoltin Vanaja - Tikinmaa voimajohdon paikalle nykyiseen maastokäytävään. Valkeakosken kaupungin alueella UPM Kymmene Oyj:n tehdasalueella suunnitelman mukaisilla pylväillä johtoalue siirtyy uuteen sijaintiin ns. Tervasaaren kierron osalta. Yksittäisten pylväiden paikat muuttuvat lähinnä siksi, että pylväitä tulee uudelle johdolle vähemmän kuin nykyisellä vanhalla johdolla on pylväitä. ^ Fingrid Oyj Käyntiosoite Postiosoite Puhelin Fax Y-tunnus , ALV rek. Läkkisepäntie 21 PL Helsinki Helsinki etunimi.sukunimi@fingrid.fi

2 2(5) r' v 1 >) 1 V. 1 Johtoalueen leveys pysyy pääosin entisen levyisenä ollen 30 m + 2x10 m sekä Tervasaaren kierron osalta 22 m + 2x10 m. Ympäristöselvitys Hankkeesta on tehty hakemuksen liitteenä oleva ympäristöselvitys vuonna Selvitys on otettu huomioon voimajohdon suunnittelussa ja otetaan huomioon rakentamisessa. Ympäristöselvityksen aikana on selvitetty voimajohdon luontokohteita samoin kuin arkeologisia arvoja. Asianosaisten kuuleminen Liitämme oheen luettelon tiedossamme olevista kiinteistöistä (332 kpl) ja niiden omistajista, joita lunastus koskee. Maanomistajien kuuleminen suoritettiin pääosin lunastuslain 9 :n 4 momentin mukaisesti järjestetyissä kuulemiskokouksessa Hämeenlinnassa, Valkeakoskella ja Hattulassa. Liitämme oheen mainittujen kokousten pöytäkirjat sekä lausumista antamamme vastineen. Tervasaaren kierron osalta on kiinteistön omistajien kanssa tehty sopimus tarvittavan johtoalueen ennakkohaltuunotto-oikeudesta. Lunastuksen tarve Voimajohdon uusiminen aiheuttaa pylväspaikkojen muuttumisia, reunavyöhykerajoituksen perustamisen koko johdolle mukaan lukien viljelysmaat ja rakennusrajan siirtymisen kaupunkialueiden ulkopuolella reunavyöhykkeen ulkoreunaan siltä osin kuin sitä ei aikaisemmin ole perustettu. Tämän vuoksi Fingrid Oyj hakee Maanmittauslaitokselta lupaa, jonka perusteella lunastuslain 72 a :n mukaisesti johtoalueen käyttöoikeus saatetaan vastaamaan uuden johtorakenteen edellyttämiä olosuhteita ja samalla sisällöltään nykyisiä yleisesti käytössä olevia normeja. Rakennusraja siirtyy lähtökohtaisesti reunavyöhykkeen ulkoreunaan ollen 25 m voimajohdon keskilinjasta. Hämeenlinnan kaupungin alueella Vanajan sähköaseman ja Kihtersuon sähköaseman välillä sekä Valkeakosken kaupungin 12. ja 3. kaupunginosan alueella ennen Helmuntietä olevalta suunnitelman mukaiselta pylväältä 170 pylväälle 183 rakennusraja pysyy johtoaukean ulkoreunassa ollen m suunnitelman mukaisilla pylväillä 4-9 ja muutoin 15 m voimajohdon keskilinjasta. Tervasaaren kierron osalta suunnitelman mukaiselta pylväältä 184 rakennusraja siirtyy reunavyöhykkeen ulkoreunaan, mutta kapeammasta johtoalueesta johtuen rakennusraja on 21 m voimajohdon keskilinjasta. Johtohankkeen kokonaispituus on noin 48 kilometriä. Johdon suunta on merkitty hakemuksen liitteenä olevaan yleissilmäyskarttaan ja reittikarttaan (1: ) mustalla viivalla.

3 wmm\ 3(5) Lunastus- ja ennakkohaltuunottolupa Pyydämme kunnioittavasti Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/77) 72 a :n mukaista lunastuslupaa muuttaa voimansiirtojohtoa varten tarvittavaa kiinteistöjen käyttöoikeuden pysyvää supistamista. Samalla pyydämme, että lunastuksen kohde voidaan jättää lunastuslain 10 :n nojalla lunastustoimituksessa tarkemmin määrättäväksi. C Tällä voimansiirtohankkeella on kiire, koska johdon tulisi olla valmiina jo keväällä Tämän vuoksi pyydämme lisäksi lunastuslain 58 :n mukaista lupaa kaikista liitteenä olevassa tilaluettelossa mainituista kiinteistöistä tarpeen mukaan uutta voimansiirtojohtoa varten tarvittavien alueiden ennakkohaltuunottoon. Voimansiirtoaluetta varten tarvitaan seuraavanlainen kiinteistöjen käyttöoikeuden supistus: 1 Johtopylväiden rakenteiden väliin ja kolmea (3) metriä lähemmäksi niiden ulkopuolelle ei saa pystyttää minkäänlaisia rakenteita tai laitteita, tavallisia aitoja ja rautatien käytölle tarpeellisia laitteita lukuun ottamatta. 2 Aitoja ei saa kiinnittää pylväisiin eikä tukirakenteisiin. 3 Ojia tai muita kaivauksia ei saa tehdä eikä tieoikeutta perustaa kolmea (3) metriä lähemmäksi pylväiden rakenteita, etäisyys luettuna ojan tai kaivauksen luhistumattomasta reunasta. 4 Johtoaukealla kokonaisuudessaan, jonka leveys on 30 metriä sekä Tervasaaren kierron osalta 22 m, ei saa ilman erityistä lupaa kasvattaa puita eikä pitää rakennuksia tai kahta (2) metriä korkeampia muitakaan rakenteita tai laitteita, tavallisia aitoja lukuun ottamatta. Rakennuksia ei saa rakentaa 25 metriä lähemmäksi voimajohdon keskilinjaa, Vanajan sähköaseman ja Kihtersuon sähköaseman välillä Hämeenlinnan kaupungin alueella sekä Valkeakosken 12. ja 3. kaupunginosassa 15 metriä lähemmäksi voimajohdon keskilinjaa ja ns. Tervasaaren kierron osalta 21 metriä lähemmäksi voimajohdon keskilinjaa. 5 Johtoaukean molemmin puolin erotettavilla 10 metrin levyisillä reunavyöhykkeillä kasvava puu saa johtoaukean reunassa olla enintään 10 metriä korkea ja muulta osalla reunavyöhykettä niin paljon sanottua mittaa korkeampi kuin puun etäisyys on johtoaukean reunasta. 6 Johtoalueella tai sen läheisyydessä ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, josta saattaa koitua vaaraa johdon käytölle ja kunnossa pysymiselle.

4 4(5) Näiden supistusten kautta varataan johdon omistajalle seuraavat johdon rakentamisen, käytön, tarkastamisen, kunnossapidon, korjaamisen ja uusimisen vuoksi tarpeelliset oikeudet kiinteistön käyttöön 1 Oikeus pystyttää ja pitää johtoaukealla voimansiirtojohto pylväineen, johtimineen sekä voiman-ja tiedonsiirtoon liittyvine laitteineen. 2 Oikeus suorittaa tarpeellisia mittauksia johtoaukealla sekä suorittaa maadoituksia, joista aiheutuvat vahingot korvataan erikseen maanomistajille. 3 Oikeus pitää johtoaukea vapaana puista, vesoista ja muista esineistä, jotka saattavat vaikuttaa häiritsevästi johdon käyttöön ja kunnossapitoon. 4 Oikeus poistaa johtoaukealta ja reunavyöhykkeeltä rakennukset ja muut rakenteet, joiden paikoillaan pysyttämisestä tai sinne pystyttämisestä ei ole erikseen sovittu. 5 Oikeus sopivalla tavalla merkitä johtoaukean rajat, niin että ne ovat helposti havaittavissa. 6 Oikeus merkitä ne reunavyöhykkeellä sekä erityisestä syystä myös johtoalueen ulkopuolella kasvavat puut, jotka mittansa vuoksi voivat olla vaarallisia johdon säilymiselle sekä kaataa tällaiset puut, ellei metsänomistaja itse huolehdi niiden kaatamisesta. Johtoalueen ulkopuolella tapahtuvasta puiden kaatamisesta aiheutuva vahinko korvataan erikseen maanomistajille. 7 Oikeus johdon omistajan lukuun työskenteleville henkilöille jalan tai ajoneuvolla liikkua johtoaukeaa pitkin johtopylväältä toiselle sekä sitä varten tehdä sinne väliaikaisia ajoteitä tai rumpuja, tehdä ja kunnossapitää johtoaukealla olevissa aidoissa tarpeellisia veräjiä ynnä käyttää hyväkseen johtoaukealle johtavia kiinteistölle kuuluvia teitä ja polkuja sekä tarvittaessa muitakin alueita kulkemiseen jalan tai moottorikäyttöisillä taikka muilla työkoneilla ja ajoneuvoilla.

5 m UJ U I 5(5) Yhtiömme osoite on Fingrid Oyj, PL HELSINKI. Helsinki, 14. päivänä kesäkuuta 2016 FINGRID OYJ ( Jussi Jyrinsalo Johtaja, kantaverkkopalvelut Ja suunnittelu Kari Kuusela Executive Vies President Laati: Erikoisasiantuntija Mikko Kuoppala p tai LIITTEET: Lunastuslupakartat: yleissilmäyskartta (1: ) ja reittikartta (1:20 000) Johtoaluekuvat Tila-ja maanomistajaluettelo Ympäristöselvitys Kuulemiskokousten pöytäkirjat Fingrid Oyj:n vastine kuulemiskokouksissa esitetyistä lausumista

Kuuleminen soidensuojeluohjelman valmistelusta

Kuuleminen soidensuojeluohjelman valmistelusta 28.2.2013 Ympäristöministeriö PL 35 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 23.1.2013 Kuuleminen soidensuojeluohjelman valmistelusta on valtakunnallinen kantaverkkoyhtiö, joka vastaa Suomen sähköjärjestelmän

Lisätiedot

Fingrid Oyj omasta ja valtakirjalla Elenia Oy:n puolesta

Fingrid Oyj omasta ja valtakirjalla Elenia Oy:n puolesta PÄÄTÖS 1 (12) HAKIJA HAKEMUS Fingrid Oyj omasta ja valtakirjalla Elenia Oy:n puolesta Fingrid Oyj on pyytänyt 14.6.2016 päivätyllä hakemuksella Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 72 a :ssä

Lisätiedot

LUONNOS. Annettu Helsingissä 20 päivänä huhtikuuta 2017

LUONNOS. Annettu Helsingissä 20 päivänä huhtikuuta 2017 LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös EPV Tuulivoima Oy:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä

Lisätiedot

LUONNOS. Annettu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2017

LUONNOS. Annettu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2017 LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös LähiTuuli Oy:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (10) MML 173/03 04/ Loiste Sähköverkko Oy

PÄÄTÖS 1 (10) MML 173/03 04/ Loiste Sähköverkko Oy PÄÄTÖS 1 (10) HAKIJA HAKEMUS Loiste Sähköverkko Oy Loiste Sähköverkko Oy on pyytänyt 12.1.2016 päivätyllä hakemuksella Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 5 :ssä tarkoitettua lunastuslupaa pysyvien

Lisätiedot

PETÄJÄVESI-PYHÄNSELKÄ 400 KV & PYHÄNSELKÄ-NUOJUANKANGAS KV VOIMANSIIRTOALUEIDEN LUNASTUS

PETÄJÄVESI-PYHÄNSELKÄ 400 KV & PYHÄNSELKÄ-NUOJUANKANGAS KV VOIMANSIIRTOALUEIDEN LUNASTUS PETÄJÄVESI-PYHÄNSELKÄ 400 KV & PYHÄNSELKÄ-NUOJUANKANGAS 400+110 KV VOIMANSIIRTOALUEIDEN LUNASTUS Alkukokoukset ja haltuunottokatselmukset: 20.8.2019 -> 2019-604436 & 2019-604542 21.8.2019 -> 2019-604541

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (8) MML 493/03 04/

PÄÄTÖS 1 (8) MML 493/03 04/ PÄÄTÖS 1 (8) HAKIJA HAKEMUS Caruna Oy Caruna Oy on pyytänyt 23.11.2015 ja 26.1.2016 päivätyillä hakemuksilla (hakemusta on täydennetty 27. ja 28.6.2016) Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 5

Lisätiedot

LUONNOS. Annettu Helsingissä 29 päivänä syyskuuta Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla

LUONNOS. Annettu Helsingissä 29 päivänä syyskuuta Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä

Lisätiedot

LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS 1 (8) MML 4930/03 04/

LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS 1 (8) MML 4930/03 04/ PÄÄTÖS 1 (8) LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA HAKEMUS Caruna Oy Caruna Oy on hakenut Maanmittauslaitokselta lunastuslain (Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 603/1977) 5 :ssä tarkoitettua

Lisätiedot

LUONNOS. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2017

LUONNOS. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2017 LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös TuuliWatti Oy:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (10) MML 200/03 04/ Tampereen Sähköverkko Oy, Fingrid Oyj

PÄÄTÖS 1 (10) MML 200/03 04/ Tampereen Sähköverkko Oy, Fingrid Oyj PÄÄTÖS 1 (10) HAKIJA HAKEMUS Tampereen Sähköverkko Oy, Fingrid Oyj Tampereen Sähköverkko Oy ja Fingrid Oyj ovat hakeneet Maanmittauslaitokselta lupaa, jolla lunastuslain (Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten

Lisätiedot

SAAPUNUT. Annettu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2014. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla

SAAPUNUT. Annettu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2014. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla SAAPUNUT O l 04. 2014 Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 17.1.2017 MULTISILLAN KOULUN ALUE YMPÄRISTÖINEEN: UUSI ASUINKORTTELI JA PÄIVÄKOTI. Asemakaava nro 8647. Diaarinumero: TRE: 6202/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (8) MML 516/03 04/

PÄÄTÖS 1 (8) MML 516/03 04/ PÄÄTÖS 1 (8) HAKIJA Caruna Oy HAKEMUS Hakija on pyytänyt 19.1.2017 päivätyllä hakemuksella Maanmittauslaitokselta lunastuslain (603/1977) 5 :ssä tarkoitettua lunastuslupaa pysyvien käyttöoikeuksien lunastamiseen

Lisätiedot

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv)

Muistio. EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Muistio 31.3.2017 TEM/2453/05.03.03/2015 EPV TUULIVOIMA OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTO- LUPA (NORRSKOGEN 110 kv) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset EPV Tuulivoima Oy

Lisätiedot

FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja

FINGRID LAUSUNTO 1 (3) AE Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja LAUSUNTO 1 (3) 3.11.2017 AE-1400-8-23 Tampereen kaupunki Kirjaamo kirjaamo@tampere.fi Tiedoksi Tampereen kaupunki kaavainsinööri Merja Kinos merja.kinos@tampere.fi Lausuntopyyntö

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (10) MAANMITTAUSLAITOS 21.6.2011 MMLm/5/35/2011. LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS aiemmin lunastetun erityisen oikeuden muuttamiseksi HAKIJA.

PÄÄTÖS 1 (10) MAANMITTAUSLAITOS 21.6.2011 MMLm/5/35/2011. LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS aiemmin lunastetun erityisen oikeuden muuttamiseksi HAKIJA. PÄÄTÖS 1 (10) LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS aiemmin lunastetun erityisen oikeuden muuttamiseksi HAKIJA Fingrid Oyj HAKEMUS Fingrid Oyj on pyytänyt 31.3.2011 päivätyllä lunastuslupahakemuksellaan a muuttamaan aiemmin

Lisätiedot

LUNASTUSTOIMITUS VUOLIJOKI - HARSUNLEHTO - PIIPARINMÄKI VOIMANSIIRTOJOHTO

LUNASTUSTOIMITUS VUOLIJOKI - HARSUNLEHTO - PIIPARINMÄKI VOIMANSIIRTOJOHTO LUNASTUSTOIMITUS VUOLIJOKI - HARSUNLEHTO - PIIPARINMÄKI VOIMANSIIRTOJOHTO Alkukokous ja haltuunottokatselmus 20.9.2018 1 TOIMITUKSEN ALKUKOKOUS JA HALTUUNOTTOKATSELMUS Lunastustoimikunta suorittaa lunastustoimituksen:

Lisätiedot

LUONNOS. Annettu Helsingissä 30 päivänä elokuuta Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla

LUONNOS. Annettu Helsingissä 30 päivänä elokuuta Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla LUONNOS Pyydetyt lausunnot V a l t i o n e u v o s t o n päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977,

Lisätiedot

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI)

Muistio LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Muistio 7.2.2017 TEM/1498/05.03.03/2015 LÄHITUULI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (METSÄLAMMINKANGAS VUOLIJOKI) Lunastuksen tarkoitus Keskeiset oikeussäännökset LähiTuuli Oy (jäljempänä

Lisätiedot

LUNASTUSTOIMITUS TIHISENNIEMI-PALOKANGAS 110 KV:N VOIMANSIIRTOJOHTO

LUNASTUSTOIMITUS TIHISENNIEMI-PALOKANGAS 110 KV:N VOIMANSIIRTOJOHTO LUNASTUSTOIMITUS TIHISENNIEMI-PALOKANGAS 110 KV:N VOIMANSIIRTOJOHTO Alkukokous ja haltuunottokatselmus 2.4.2019 1 TOIMITUKSEN ALKUKOKOUS JA HALTUUNOTTOKATSELMUS Lunastustoimikunta suorittaa lunastustoimituksen:

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1 (11) MML/5503/0304/2016

PÄÄTÖS 1 (11) MML/5503/0304/2016 PÄÄTÖS 1 (11) LUNASTUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA Helen Sähköverkko Oy HAKEMUS Helen sähköverkko Oy on pyytänyt 30.11.2016 päivätyllä (saapunut 8.12.2016) hakemuksellaan lupaa lunastaa pysyvä käyttöoikeuden supistus

Lisätiedot

Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa

Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon 110kV johdon Kangasala Hervanta läheisyyteen pylväsvälille Hervannassa Lausunto 1 (3) 31.8.2017 A-0-78382 Tampereen kaupunki Kiinteistötoimi Marjut Malo-Siltanen marjut.malo-siltanen tampere,fi Lausuntopyyntö 23.5.2017 Rekkojen purkupaikan sijoittaminen Tampereen Sähköverkon

Lisätiedot

Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68

Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva - Uusnivala vierelle pylväsvälillä 67-68 LAUSUNTO 1 (3) Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja 22.4.2015 AE-1 893-8-13 Kokkolan kaupunki Minna Torppa minna.torppa@kokkolaji Lausuntopyyntö 16.4.2015, RN:o 272-421-3-79 Rakentaminen 110 kv johdon Ventusneva

Lisätiedot

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ

110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ 110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tällä ohjeella määritetään ulkopuolisille toimijoille erilaisten kaavoitus- ja rakentamishankkeiden yhteydessä Turku Energia Sähköverkot Oy:n (TESV)

Lisätiedot

Muistio TUULIWATTI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (HANGASSUO OOSINSELKÄ)

Muistio TUULIWATTI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (HANGASSUO OOSINSELKÄ) Muistio 28.6.2017 TEM/2072/05.03.03/2016 TUULIWATTI OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (HANGASSUO OOSINSELKÄ) Lunastuksen tarkoitus TuuliWatti Oy (jäljempänä hakija) on pyytänyt

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS

YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS Kantaverkon 110 kilovoltin voimajohdon uusiminen Tihisenniemi - Katerma Kajaani - Kuhmo 2012 Tihisenniemi - Katerma 110 kv voimajohdon uusiminen YMPÄRISTÖSELVITYKSEN TÄYDENNYS

Lisätiedot

Muistio FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO)

Muistio FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO) Muistio 15.9.2016 TEM/1160/05.03.03/2016 FINGRID OYJ:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHALTUUNOTTOLUPA (VIHTAVUORI KOIVISTO) Lunastuksen tarkoitus Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt valtioneuvostolta

Lisätiedot

Voimajohtoalueen. lunastustoimitus. Alkukokous ja haltuunotto Kymi-Lumi Kotkassa ja Haminassa

Voimajohtoalueen. lunastustoimitus. Alkukokous ja haltuunotto Kymi-Lumi Kotkassa ja Haminassa Voimajohtoalueen lunastustoimitus Kymi-Lumi Kotkassa ja Haminassa Alkukokous ja haltuunotto 3.7.2019 Lunastustoimikunta suorittaa lunastustoimituksen Toimitusinsinööri Jyrki Puupponen Uskotut miehet: Päivi

Lisätiedot

Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys

Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys R e u n a p u i d e n k ä s i t t e l y vo i m a j o h t o a l u e i l l a Tavoitteena sähkön siirron häiriöttömyys Fingrid vastaa Suomen päävoimansiirtoverkosta. Huolehdimme siitä, että Suomi saa sähkönsä

Lisätiedot

Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS

Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS Toimitusnumero 2019-603184 1(7) Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS Kohde 110 kv VOIMANSIIRTOJOHDON ja -PYLVÄIDEN UUSIMINEN PURETTAVAN JOHDON PAIKALLE välillä Lahdesjärvi

Lisätiedot

LUONNOS. Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2017

LUONNOS. Annettu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2017 LUONNOS V a l t i o n e u v o s t o n päätös Nivos/Mäntsälän Sähkö Oy:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977,

Lisätiedot

lunastustoimitus Rautarouva

lunastustoimitus Rautarouva Voimajohtoalueen lunastustoimitus Rautarouva 07.06.2017 08.06.2017 Hausjärven kunta, Riihimäen kaupunki, Janakkalan kunta, Hämeenlinnan kaupunki, Lopen kunta, Tammelan kunta, Forssan kaupunki Voimajohtoalueen

Lisätiedot

SAAPUNUT 1 6-07- 2013

SAAPUNUT 1 6-07- 2013 SAAPUNUT 1 6-07- 2013 Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä

Lisätiedot

Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS

Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS Toimitusnumero 2019-603260 1(8) Maanmittaustoimitus, VOIMANSIIRTOALUEEN LUNASTUSTOIMITUKSEN ALKUKOKOUS Kohde 1. 110 kv VOIMANSIIRTOJOHDON ja -PYLVÄIDEN UUSIMINEN PURETTAVAN JOHDON PAIKALLE välillä Lahdesjärvi

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 3.1.2017 MULTISILTA, PERKKOONKATU 1. TONTIN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTTAMINEN. Asemakaava nro 8629 Diaarinumero: TRE: 6642/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

1. LAUSUNTOPYYNNÖT TOIMITTAESSA VOIMAJOHTOJEN LÄHEISYYDESSÄ

1. LAUSUNTOPYYNNÖT TOIMITTAESSA VOIMAJOHTOJEN LÄHEISYYDESSÄ 1 / 8 110 kv JOHTOKADUT JA RAKENTAMINEN NIIDEN LÄHEISYYDESSÄ Tässä ohjeessa määritellään ne periaatteet, joita noudatetaan Lappeenrannan Energiaverkot Oy (LEV) ja Lappeenrannan Lämpövoiman (LAVO) suurjännitteisen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 13.10.2015 LAHDESJÄRVI, TEOLLISUUSTONTTIEN LAAJENTAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN Asemakaava nro 8537 Diaarinumero: TRE: 549/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointivaiheen

Lisätiedot

Arvoisa kiinteistönomistaja

Arvoisa kiinteistönomistaja Tiedote voimajohtotutkimuksista 1 (2) 27.12.2018 Arvoisa kiinteistönomistaja Valtakunnan päävoimansiirtoverkosta vastaavan :n tarkoituksena on rakentaa uusi 110 kilovoltin (kv) voimajohto Raahen uuden

Lisätiedot

Lunastuksen aloituskokoukset Hikiä Orimattila kv voimajohtohanke

Lunastuksen aloituskokoukset Hikiä Orimattila kv voimajohtohanke Lunastuksen aloituskokoukset 03-10.10.2017 Hikiä Orimattila 400 + 110 kv voimajohtohanke Hikiä Orimattila voimajohtohanke Yleistä Selvitykset ja luvat Suunnittelu Rakentaminen Aikataulu Yhteystiedot Hikiä

Lisätiedot

lunastustoimitus Orimattila - Hikiä kv voimajohtolinja

lunastustoimitus Orimattila - Hikiä kv voimajohtolinja Voimajohtoalueen lunastustoimitus Orimattila - Hikiä 400 + 110 kv voimajohtolinja 03.10.2017, 04.10.2017, 10.10.2017 Hausjärven kunta, Kärkölän kunta, Mäntsälän kunta, Hollolan kunta ja Orimattilan kaupunki

Lisätiedot

Vuolijoki-Harsunlehto- Piiparinmäki 110 kv voimansiirtolinja

Vuolijoki-Harsunlehto- Piiparinmäki 110 kv voimansiirtolinja Vuolijoki-Harsunlehto- Piiparinmäki 110 kv voimansiirtolinja Lunastustoimituksen aloituskokous 20.9.2018 / Petri Niemi, Metsähallitus Kiinteistökehitys Voimajohtohankkeen taustaa Metsähallitus kehittänyt

Lisätiedot

SAAPUNUT 1 2. 02. 2B

SAAPUNUT 1 2. 02. 2B fc r E3-9(o/l SAAPUNUT 1 2. 02. 2B Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977,

Lisätiedot

Kirje Toimitusnumero

Kirje Toimitusnumero Kirje 1 ( 1) LÄHETE Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto on myöntänyt Fingrid Oyj:n hakemuksesta Lunastusluvan 30.11.2012. Lupa on myönnetty hakemuksen mukaisena. Maanmittaustoimisto lähettää asianasaisille

Lisätiedot

Meluvallien ja melukaiteiden rakentaminen voimajohdon läheisyydessä

Meluvallien ja melukaiteiden rakentaminen voimajohdon läheisyydessä Ramboll Jaakko Toivanen Kirjastokatu 4 70100 KUOPIO jaakko.toivanen@ramboll.fi Lausuntopyyntö 21.3.2017 Poikkimaantien leventäminen 2+2 ajorataiseksi välillä Oulun satama VT 12, 110kV voimajohdon Oulunsuu

Lisätiedot

Pidetään huolta linjoista

Pidetään huolta linjoista Pidetään huolta linjoista 2 Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2013. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla

Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2013. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla V a l t i o n e u v o s t o n päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä lunastuslaki)

Lisätiedot

Muistio NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI)

Muistio NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI) Muistio 18.8.2017 TEM/2467/05.03.03/2016 NIVOS/MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKOHAL- TUUNOTTOLUPA (HIKIÄ KAPULI) Lunastuksen tarkoitus Nivos/Mäntsälän Sähkö Oy (jäljempänä hakija)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (5) 579 Lausunto Etelä-Suomen maanmittaustoimistolle Fingrid Oyj:n lunastuslupahakemuksesta HEL 2013-014135 T 10 01 00 Kiinteistökartta K7 T3, Kehä III Päätös Lautakunta

Lisätiedot

Päätös 1 (5) MML 944/03 04/2019 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS. Vaasan Sähköverkko Oy

Päätös 1 (5) MML 944/03 04/2019 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS. Vaasan Sähköverkko Oy Päätös 1 (5) TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA HAKEMUS Vaasan Sähköverkko Oy Vaasan Sähköverkko Oy hakee kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta annetun lain 84 mukaista tutkimuslupaa. Tutkimuslupaa

Lisätiedot

Peuravaara - Suomussalmi 110 kv voimansiirtojohto, Kunta: Suomussalmi

Peuravaara - Suomussalmi 110 kv voimansiirtojohto, Kunta: Suomussalmi Toimitusnumero 2017-551811 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous Kohde: Aika: 19.12.2017 kello 09.30 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Peuravaara - Suomussalmi 110 kv voimansiirtojohto,

Lisätiedot

Fingrid Oyj. Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset

Fingrid Oyj. Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset Fingrid Oyj Metsälinja lunastustoimitusten alkukokoukset 20.8. Muhos, Utajärvi, Liminka ja Tyrnävä 21.8. Siikalatva ja Haapavesi, 22.8. Haapajärvi ja Reisjärvi 1 Kantaverkko Sähkönsiirron runkoverkko,

Lisätiedot

Pidetään huolta linjoista

Pidetään huolta linjoista Pidetään huolta linjoista Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suoma laisten arkipäivää. Suomi toimii sähköllä. Fingrid on yritys, joka vastaa kantaverkon eli sähkön siirtojärjestelmän toimivuudesta.

Lisätiedot

MML MAAN- MITTAUS LAITOS Dnro MML 4668/03 04/2017 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA. Kaakon Alueverkko Oy HAKEMUS

MML MAAN- MITTAUS LAITOS Dnro MML 4668/03 04/2017 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA. Kaakon Alueverkko Oy HAKEMUS MITTAUS Päätös 1(5) TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA HAKEMUS Kaakon Alueverkko Oy Hakija on24.11.2017 päivätyllä hakemuksella pyytänyt Maanmittauslaitokselta kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen, kortteli 17, tontti 9

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen, kortteli 17, tontti 9 ' as FINGRID LAUSUNTO LAPPEENRANNAN1 K^31PU:. tekr:in Ympäristö / Mika Penttilä 7.7.2011 Tekninen toimi Kirjaamo PL 38 53101 Lappeenranta Lausuntopyyntö 7.7.2011 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 15 Harapainen,

Lisätiedot

Näin etenee voimajohtohanke

Näin etenee voimajohtohanke Näin etenee voimajohtohanke Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta

Lisätiedot

Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. Valkeus - Vihanti 110 kv voimajohto

Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. Valkeus - Vihanti 110 kv voimajohto Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten Fingrid Oyj 2013 Selvitys maakuntakaavoitusta varten sivu 1 /16 Sisällysluettelo 1 Voimajohdot osana voimajärjestelmää... 3 1.1 Voimajohtojen esittäminen maankäytön

Lisätiedot

Muistio PROKON WIND ENERGY FINLAND OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKO- HALTUUNOTTOLUPA (STORBÖTET ORAVAINEN)

Muistio PROKON WIND ENERGY FINLAND OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKO- HALTUUNOTTOLUPA (STORBÖTET ORAVAINEN) Muistio 29.3.2017 TEM/2346/05.03.03/2015 PROKON WIND ENERGY FINLAND OY:N HAKEMUS SAADA LUNASTUSLUPA JA ENNAKKO- HALTUUNOTTOLUPA (STORBÖTET ORAVAINEN) Lunastuksen tarkoitus Prokon Wind Energy Finland Oy

Lisätiedot

Hikiä Forssa kv voimajohdon rakentaminen

Hikiä Forssa kv voimajohdon rakentaminen Hikiä Forssa 400 + 110 kv voimajohdon rakentaminen 3. - 4.10.2013 Hikiä - Forssa 400 + 110 kv voimansiirtoyhteys on osa kantaverkon perusratkaisuja 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018

Lisätiedot

Selvitys maakuntakaavoitusta varten. Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. 110 kv voimajohto välillä Visulahti - Savonlinna

Selvitys maakuntakaavoitusta varten. Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. 110 kv voimajohto välillä Visulahti - Savonlinna Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten 110 kv voimajohto välillä Visulahti - Savonlinna Fingrid Oyj 2013 1 (12) Visulahti - Savonlinna 110 kv voimajohto Sisällysluettelo 1 Voimajohto osana voimajärjestelmää...3

Lisätiedot

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm

Lunastusmenettely. 1 Ilkka Alm Lunastusmenettely 1 Ilkka Alm 1 Lunastuslainsäädäntö 2 Lunastuslupa ja lunastustoimitus 3 Voimajohtoalueen lunastuskorvaukset 2 Ilkka Alm Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6832/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 6832/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 99 Asianro 6832/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 476-405-21-7 (Seilajoki) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

Lisätiedot

Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja AC

Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja AC FINGRID LAUSUNTO 1 (3) Maankäyttö ja ympäristö / Heidi Oja 17.8.2017 AC-1417-8-53 Ramboll Satu Rajava PL 718 33101 Tampere Lausuntopyyntö 21.6.2017 Tien parantaminen 400 kv johtojen Olkiluoto - Huittinen

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Kantaverkko kehittyy Peltopylväs säästävämpiä siirtoja

Kantaverkko kehittyy Peltopylväs säästävämpiä siirtoja Kantaverkko kehittyy Peltopylväs säästävämpiä siirtoja 12 Uusi pylväs helpottaa maanviljelyä Pylvään muotoilulla on haluttu tuoda peltomaisemaan ilmavuutta ja vähentää näin voimajohdon maisemahaittoja.

Lisätiedot

Peltopylväs säästävämpiä siirtoja

Peltopylväs säästävämpiä siirtoja Peltopylväs säästävämpiä siirtoja 2 Pylvään muotoilulla on haluttu tuoda peltomaisemaan ilmavuutta ja vähentää näin voimajohdon maisemahaittoja. Peltopylväs helpottaa maanviljelyä Fingridin peltopylväs

Lisätiedot

Näin etenee voimajohtohanke

Näin etenee voimajohtohanke Näin etenee voimajohtohanke 2 Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien suomalaisten arkipäivää. Yhteiskunta toimii sähköllä. Fingrid Oyj on yritys, joka vastaa sähkönsiirtojärjestelmän toimivuudesta

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2014. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla

Annettu Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta 2014. Fingrid Oyj (jäljempänä hakija) on pyytänyt lupaa saada lunastamalla SAAPUNUT -0B-2DU Valtioneuvoston päätös Fingrid Oyj:n hakemukseen saada kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetussa laissa (603/1977, jäljempänä lunastuslaki)

Lisätiedot

JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS JOHDONOMISTAJA Sopimuksen numero: 11-12 Nimi Tornionlaakson Sähkö Oy Y-tunnus: 0195468-2 Osoite Myllytie 1 95700 Pello Johtorakenteet Maakaapeli Työnumero Yllä mainittu

Lisätiedot

1.1 Naantalin kaupunki (y-tunnus ), rasitetun kiinteistön Pakinainen omistajana, sekä

1.1 Naantalin kaupunki (y-tunnus ), rasitetun kiinteistön Pakinainen omistajana, sekä NAANTALIN KAUPUNKI SOPIMUS RASITETIESTÄ PAKINAINEN 10.4.2017 Luonnos 1 1 SOPIJAPUOLET 1.1 Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), rasitetun kiinteistön 529-528-1-183 Pakinainen omistajana, sekä 1.2 Juha

Lisätiedot

4.1.2017 1187/2016 saap. 22.11.2016 1187/2016 saap. 1.11.2016 1187/2016 saap. 23.11.2016 1187/2016 saap. 14.11.2016 LAUSUNTO 1 (1) 14.11.2016 Raahen kaupunki Tekninen palvelukeskus Ruskatie

Lisätiedot

Seutuverkkopäivät 29.-30.10.2014 Vaasa. Ari Silfverberg ja Max Isaksson

Seutuverkkopäivät 29.-30.10.2014 Vaasa. Ari Silfverberg ja Max Isaksson Seutuverkkopäivät 29.-30.10.2014 Vaasa Ari Silfverberg ja Max Isaksson Fingrid on Suomen kantaverkkoyhtiö Vastaamme koko sähköjärjestelmän toimivuudesta valtakunnassa. Pidämme verkon kunnossa ja rakennamme

Lisätiedot

Mailleni tulee voimajohto. Kysymyksiä ja vastauksia voimajohdon rakentamisesta

Mailleni tulee voimajohto. Kysymyksiä ja vastauksia voimajohdon rakentamisesta Mailleni tulee voimajohto Kysymyksiä ja vastauksia voimajohdon rakentamisesta Fingridin vastuulla on Suomen sähköjärjestelmän toimivuus. Pidämme kantaverkon kunnossa ja rakennamme uutta verkkoa yhteiskunnan

Lisätiedot

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen Voimalinjalunastus Lunastusharjoitus syksy 2015 Markku Vuorinen 1 Voimalinjalunastus tulee yleensä ajankohtaiseksi, mikäli rakennetaan uusi, laajennetaan entistä taikka uusitaan vanhaa voimalinjaa. Esityksen

Lisätiedot

2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys välillä Honkalanmäki-Vienola (Riihimäki)

2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys välillä Honkalanmäki-Vienola (Riihimäki) 17.2.2012 1 (5) Hikiä (Hausjärvi) Forssa 400+110 kv voimajohtohankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (2008) ja sen lisäselvityksen (2010) täydennysosa 2x110 kilovoltin voimajohdon ympäristövaikutusselvitys

Lisätiedot

Kurki-Jylhävaara-Tolpanvaara 110 kv voimansiirtojohto, Pudasjärven kaupungissa

Kurki-Jylhävaara-Tolpanvaara 110 kv voimansiirtojohto, Pudasjärven kaupungissa Toimitusnumero 2016-535897 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous Kohde: Aika: 20.12.2016 kello 10:00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Kurki-Jylhävaara-Tolpanvaara 110 kv voimansiirtojohto,

Lisätiedot

Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä. Esittelijän nimi

Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä. Esittelijän nimi Turvallinen toiminta sähköverkkojen lähellä Esittelijän nimi SISÄLTÖ 1. Tausta ja tavoitteet 2. Sähköverkon rakenteet 3. Vaaratilanteiden läpikäynti 4. Henkilövahingon sattuessa 5. Yhteenveto 1. TAUSTA

Lisätiedot

92-410-20-0 VAARA Kunta: Vantaa

92-410-20-0 VAARA Kunta: Vantaa nro 2013-449076 1 (14) 92-410-20-0 VAARA Kunta: Vantaa 1 Vantaan Energia Sähköverkot Oy; PL 95, 01301 VANTAA Vaarala-Ojanko 110kV johto, koskien mm. kiinteistöjä Johtoaukea käyttöoikeuden, 28 Erityismaa

Lisätiedot

Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaisia

Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous Fingridin ajankohtaisia Kari Kuusela Verkkotoimikunnan kokous 27-28.9.2016 Fingridin ajankohtaisia Sähköjärjestelmän muutos edellyttää uudenlaista energiapolitiikkaa ja markkinoiden vahvistamista Fingrid on huolissaan energiapolitiikassa

Lisätiedot

Hämeen työalue, Veijo Siiankoski. Merkittävimmät siirtokeskeytykset

Hämeen työalue, Veijo Siiankoski. Merkittävimmät siirtokeskeytykset Hämeen työalue, Merkittävimmät siirtokeskeytykset 2016-2018 Hämeen alueen verkko on vahvistunut viime vuosina merkittävästi 2012 Forssan varavoimalaitos, 2 x 150 MVA kaasuturpiinia 2013 Hikiä-Nurmijärvi

Lisätiedot

ESISOPIMUS VOIMAJOHTOJÄRJESTELYISTÄ

ESISOPIMUS VOIMAJOHTOJÄRJESTELYISTÄ 1 ESISOPIMUS VOIMAJOHTOJÄRJESTELYISTÄ 1. Sopijaosapuolet 1.1 Fingrid Oyj PL 530, 00101 HELSINKI 1.2 Kuopion Sähköverkko Oy 1.3 Kuopion kaupunki 1.4 KYS/Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri 1.5 SYK/Suomen yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luo edellytyksiä o Kehittyvälle elinkeinoelämälle o Toimivalle ja turvalliselle liikenteelle o Hyvälle elinympäristölle ja kestävälle kehitykselle ELY-keskus avaa

Lisätiedot

Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy TURVALLISUUS RAIVAUS-JA METSÄTÖISSÄ SÄHKÖLINJOILLA OULUN ENERGIA SIIRTO JA JAKELU OY

Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy TURVALLISUUS RAIVAUS-JA METSÄTÖISSÄ SÄHKÖLINJOILLA OULUN ENERGIA SIIRTO JA JAKELU OY Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy TURVALLISUUS RAIVAUS-JA METSÄTÖISSÄ SÄHKÖLINJOILLA OULUN ENERGIA SIIRTO JA JAKELU OY SÄHKÖLINJAT TUNNISTAMINEN Suurjännite 110 400 kv. OESJ:llä omaa 110 kv:n alueverkkoa

Lisätiedot

Fingridin kasvustonkäsittely

Fingridin kasvustonkäsittely Verkkotoimikunta 3.5.2016 Mikko Jalonen Fingridin kasvustonkäsittely Tavoitteena pitää voimajohdot puuvarmoina 34 500 ha raivattavaa johtoaukeaa 16 900 ha käsiteltävää reunavyöhykettä 20 toimittajaa vuosittain

Lisätiedot

PKS Sähkönsiirto Oy:n esittely

PKS Sähkönsiirto Oy:n esittely Fingrid Oyj, verkkotoimikunta 15.2.2017 PKS Sähkönsiirto Oy:n esittely PKS Sähkönsiirto Oy 1 Sisältö Yhtiö, tunnusluvut 20 ja 0,4 kv verkkojen kehittäminen 20 kv vierimetsien hoito 110 kv verkko Odotukset/toiveet

Lisätiedot

Lunastustoimitus länsimetroa varten

Lunastustoimitus länsimetroa varten Lunastustoimitus länsimetroa varten Espoossa 9.7.2019 Mikael Still Maanmittauslaitos 2 Yleistä Maanalaisen tilan omistuksen on vakiintuneesti katsottu kuuluvan pintakiinteistön omistajalle Ulkopuolinen

Lisätiedot

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT

KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT KUNNAN TIELAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT Milloin kysymys on ennestään olevasta tiestä (= tarkoitetaan yksityistä tietä, johon muulla kuin rasitetun kiinteistön omistajalla tai haltijalla on pysyvä käyttöoikeus /KKO

Lisätiedot

Päätös 1 (9) MML 2358/03 04/2018 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS

Päätös 1 (9) MML 2358/03 04/2018 TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS Päätös 1 (9) TUTKIMUSLUPAPÄÄTÖS HAKIJA HAKEMUS Caruna Oy Caruna Oy suunnittelee uutta 110 kv voimajohtoa Seinäjoen ja Kurikan kaupunkien sekä Ilmajoen kunnan alueille. Hankkeen tarkoituksena on rakentaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Kahden yleisen alueen lunastustoimituksen hakeminen maanmittauslaitokselta, 91-403-2-97, 91-412-2-423 -m-ala HEL 2017-000953 T 10 01 00 Haagan Urheilutie, Kirkkosalmentie

Lisätiedot

JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS 1/5 JOHTOALUEEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Sopimusnumero S-2276 JOHDONOMISTAJA Nimi Osoite Postinumero Postitoimipaikka Tampereen Sähköverkko Oy Voimakatu 17 33100 Tampere MAANOMISTAJA Nimi Osoite Postinumero

Lisätiedot

Seitenoikea - Peuravaara 110 kv voimansiirtojohto, Ristijärven, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kunnissa

Seitenoikea - Peuravaara 110 kv voimansiirtojohto, Ristijärven, Hyrynsalmen ja Suomussalmen kunnissa Toimitusnumero 2016-535594 1(7) Voimansiirtoalueen lunastus, alkukokous Kohde: Aika: 21.12.2016 kello 10.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Läsnäolijat: Seitenoikea - Peuravaara 110 kv voimansiirtojohto,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA 2 x 110 KV VOIMANSIIRTOJOHTO TIKIMAA LAVIANVUORI -HANKKEESEEN

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA 2 x 110 KV VOIMANSIIRTOJOHTO TIKIMAA LAVIANVUORI -HANKKEESEEN PÄÄTÖS PIRELY/1250/2014 Etelä-Savo 4.12.2014 Elenia Oy Patamäenkatu 7 33900 Tampere PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISESTA 2 x 110 KV VOIMANSIIRTOJOHTO TIKIMAA LAVIANVUORI -HANKKEESEEN

Lisätiedot

Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. Hanhikivi 1 -ydinvoimalan sähkön siirron edellyttämät

Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten. Hanhikivi 1 -ydinvoimalan sähkön siirron edellyttämät Taustaselvitys Maakuntakaavoitusta varten Hanhikivi 1 -ydinvoimalan sähkön siirron edellyttämät 400 kv voimajohdot Hanhikivi 1 -ydinvoimalan siirtojohdot Fingrid Oyj 2013 Selvitys maakuntakaavoitusta varten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 52 20.03.2013. 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 52 Asianro 1373/10.00.02/2013 Asuntotontin 297-33-33-2 (Lehtoniementie 114) vuokraaminen / Lakea Kiinteistöt Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

Käyttöhäiriöt Verkkotoimikunta / Arto Pahkin

Käyttöhäiriöt Verkkotoimikunta / Arto Pahkin Käyttöhäiriöt 2017 Verkkotoimikunta / Arto Pahkin 14.3.2018 Siirtovarmuus (+VOSE) 100,0000 % 99,9999 % 99,9998 % 99,9997 % 99,9996 % 99,9995 % 99,9994 % 99,9993 % 99,9992 % 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen kv:n voimansiirtojohtoa ja tiedonsiirtolaitteita varten Marttilan kunnassa

Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen kv:n voimansiirtojohtoa ja tiedonsiirtolaitteita varten Marttilan kunnassa Toimitusnumero 2015-497348 1(6) Voimansiirtoalueen lunastus, ALKUKOKOUS Kohde: Aika: 13.3.2015 kello 09.00 Paikka: Toimitusinsinööri: Uskotut miehet: Pysyvän käyttöoikeuden lunastaminen 400 + 110 kv:n

Lisätiedot

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE

KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE Mikonkeitaan tuulivoimapuiston YVA-menettely KYSELY LÄHIYMPÄRISTÖN ASUKKAILLE JA LOMA-ASUKKAILLE UPM-Kymmene Oyj (Otsotuuli Oy) suunnittelee Mikonkeitaan tuulivoimapuistoa Pohjanmaalle Kristiinankaupungin

Lisätiedot