Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden palautepalaveri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden palautepalaveri"

Transkriptio

1 MUISTIO Oulunyliopistonhumanistisentiedekunnanhistoriatieteidenpalautepalaveri Historiatieteiden syyslukukauden 2009 palautepäivätilaisuus pidettiin yliopiston tiloissa Linnanmaalla, salissa HU106, tiistaina alkaen kello Paikalla oli mukana yhteensä 18 opiskelijaa ja 13 henkilökunnanjäsentä.oktr:npuheenjohtajahenryoinaskukkonenjohtiyhteistäpalautetilaisuutta. OKTR:npuheenjohtajajakoilukuvuoden opinnäytepalkinnot: Progradut VesaKemi(AOH) AnnaTauriainen(SSH) ElinaPyy(YH) Proseminarit/kandidaatintutkielmat SauliHyyrönmäki(AOH) MattiMäntylä(SSH) HeikkiNuortimo(YH) OKTRolivalinnutpalkittavatseminaarienvetäjientekemienesitystenperusteella. TilaisuudessaesiteltiinOKTRnuusiopetuksenkehittämishanke,jokaonseminaariopetuksenjaohjauksen kehittäminen.hankkeentaustaaesiteltiinkolmessapuheenvuorossa,joidenydinkohdatoktrnjäsenpaavo Yliluomakirjasimuistiin: 1)HenryOinasKukkonen:edellisvuosienseminaarikommentit tiedottiseminaarienkehittämishankkeestaoktr:ssä. kertoikokoamansaopiskelijapalautteenseminaarityöskentelystäedellisiltä vuosilta. 2)MarjaKapanen:opiskelijanpuheenvuoro. korostikeskustelevanilmapiirinmerkitystäseminaareissa. toiesillemanualenseminaariohjeidenuudelleentarkastelun.

2 Oulunyliopistonhumanistisentiedekunnanhistoriatieteidenpalautepalaveri totesiohjaajienvaihtumisenolevanongelmallistaoppilaidenaktiivisuuden kannaltaseminaariistunnoissa. 3)ReijaSatokangas:mitenseminaaritparhaillaantoimivat. aktiivisuusvaihteleevuosittainjaaiheittain. nostiesilleseminaaripäiväkirjantekemisen.seminaareistasaisiarvosanan. kertoi,mihinollaanseminaarityöskentelyssämenossajamitämuutoksia ontulossa. seminaarijakojen järjestäminen aineiden osalta. Kandiseminaarit: YH: Juha SaunavaarajaSSH:ReijaSatokangas. graduseminaarissa tutkimusaiheiden mukaan pyritään saamaan mahdollisimmanasiantuntevaohjaaja. opinnäytetöidenarvostelijoidenmääräälisätääntulevaisuudessa. OKTR:njäsenPaavoYliluomaesitteliTiimanKOPOvastaavanjaOKTRnjäsenenPaulaPuolakankoostaman opiskelijapalautteen: Syksyn kurssipalaute kerättiin Tiiman numeroarvosteluun perustuvalla kurssipalautelomakkeella, mutta palautetta tuli paljon myös erikseen kurssikohtaisesti tehdyillä avoimien kysymyksien lomakkeilla. Palautteen joukossa oli myös kokonaan avoimia palautepapereita. Tämä hajanaisuus vaikeutti yhteenvedon tekemistä. Olisi suositeltavaa, että Tiiman hallitus 2010 ja uusi KOPO yhdessä henkilökunnan kanssa tekisivätuudenlomakkeen,jokapalvelisitäysinsekähenkilökunnan,opiskelijoidenettä KOPO:ntarpeita. Syksynpalautteessanousiselkeästiesilleseuraavatteemat: 1) luennoilla annettu tieto oli liikaa sidoksissa luennoitsijoiden henkilökohtaisiin näkemyksiin,tahdottiin,ettäopetuksessapitäydyttäisiintiukemminteoriatiedossa 2) luokkahuoneiden ulkopuolelle sijoittuvat ja vaihtoehtoisesti toteutetut opetustapahtumatkoettiinhyvinäjaomiakiinnostuksenkohteitatukevina 3) henkilökunnan ulosanti nousi selkeästi esille niin hyvässä kuin huonossa mielessä: luennoitsijoiden huomioonottava ja innostunut asenne aiheeseen, sekä mahdollisuus tasaarvoiseenkeskusteluunkoettiininnostavanatekijänä,kuntaastiettysubjektiivisien mielipiteiden yltiöpäinen sisällyttäminen opetukseen sekä myös kopea asenne koettiin opetustahaittaavinatekijöinä 4) normaalin virastoajan ulkopuolelle sijoittuvat luennot koettiin hankalina: menivät päällekkäintöidentaimuidenmenojenkanssa

3 Oulunyliopistonhumanistisentiedekunnanhistoriatieteidenpalautepalaveri ) käytännönläheisyyttä kaivattiin enemmän puhtaan akateemisen lähestymistavan rinnalle 6)kurssienasiatkäytiinläpiliiannopeallatahdilla,jolloinasiatjäivätpintapuoleisiksi taivastaavasti 7)kurssiohjelmiinolisisällytettyniinpaljonasiaa,etteiloppupäänasioitaehdittykäydä kunnolla,josollenkaanläpi Muilta osin palautteessa ilmeni, että opiskelijat kokivat olevansa motivoituneita ja kurssit koettiin varsinkin aineopintojen kohdalla erittäin mielenkiintoisiksi. Aihekirjo oli laaja.kevään2009palautteessaesilläolluthistoriankurssienpäällekkäinmeneminenoli edelleenesillä,joskintältäosinpalautteenlievähajontaviittaa,ettäongelmaonainakin historian oppiaineen sisällä saatu suhteellisen hyvin ratkaistua. Mitä tulee kurssien opetusmateriaaliin, oli palautteen perusteella puolet sitä mieltä, että materiaalia saisi ollaenemmänjapuolettaassitämieltä,ettäkaikkitoimihyvintällaisenaan. OKTR:npuheenjohtajaesittelihenkilökunnaltaopiskelijoillekokoamansapalautteen: Luennoillaolisikäytäväsäännöllisesti,jotteimuodostutietoaukkoja. Luennoillaolisisyytätehdäaktiivisestimuistiinpanoja. Tentteihinilmoittaudutaanyhäturhaan,koskaeitullakaanpaikalle. Tentteihinvalmistautuminenonselkeästiheikentynyt. Palautetilaisuuden lopuksi käytiin OKTRn puheenjohtaja Henry OinasKukkosen johdolla yleisökeskustelu esilläolleistaasioista.oktrnjäsenpaavoyliluomakirjasimuistiinkeskustelunantia: Kiitollisuuttaosoitettiinjärjestetystätenttipalautekeskustelusta. Huolestuneisuuttaherättipalautepäivienosallistujienvähäinenmäärä: ehdotettiinjopaosallistumisenpakollisuutta. huomautettiin,ettäenemmistöopiskelijoistaeioleollutkoskaanpaikalla. mietittiinsopivaaajankohtaapalautepäiville. tiedotus palautepäivistä koettiin epäselväksi ja riittämättömäksi. Toisaalta Henry OinasKukkonen huomautti, että palautepäivän ajankohdasta

4 Oulunyliopistonhumanistisentiedekunnanhistoriatieteidenpalautepalaveri on ilmoitettu jo hyvissä ajoin ja useaan kertaan monessa eri yhteydessä. tähdennettiin,ettäpalautepäivienmerkitystätulisiopiskelijoidenkeskuudessa korostaa. Keinoksi tähän esitettiin, että asiaa voisi painottaa jo pienryhmänohjauksessa ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Reija Satokangas ilmoitti, että on kertonut aloittaville opiskelijoille palautepäivien tärkeydestä luennollaan, mutta siitä huolimatta ensimmäisen vuoden opiskelijoiden osallistuminen palautepäivillä oli valitettavanheikko. todettiin palautteen yksilöimättömyyden vähentävän mahdollisesti osallistumisaktiivisuutta ehdotettiingallupia:miksieiollaosallistuttupalautepäiville? esitettiinponsia:mitäpalautepäivillätulisikeskustella? Keskustelua herätti erityisesti, miten opiskelijat uskaltaisivat avata suunsa seminaarissa: ehdotettiinopiskelijoidenjakamistaryhmiin. arveltiinosallistumiskynnyksenlaskevankeskustelemallaparinkanssa. kommentoitiin keskusteluaktiivisuuden vaihtelevan, vaikka ryhmä olisikin aiemmin ollutaktiivinen. toisaalta muistutettiin nykyisten seminaariistuntojen välittömästä luonteesta verrattunamenneisiinvuosikymmeniin. seminaariistuntojen vetäjät olivat sitä mieltä, että yhden istunnon aika on rajallinen,eikäkeskusteluilmapiiriäehdisyntyä. ehdotettiin mahdollisuutta kokoontua harvemmin, mutta pitemmän aikaa kerrallaan,silläsosiaalinenyhdessäolovoisimadaltaakynnystäkäydäkeskustelua. muistutettiinjokaisentyönansaitsevankunnonkäsittelynaikatauluistariippumatta. ehdotettiin verkkotyöskentelyä seminaareihin, esim. Optiman soveltamista seminaareihin. töidenlevittämisentodettiinolevanverkkoympäristönetu. apuvälineeksiehdotettiinmyösgoogle.docsinkäyttämistä. toisaalta nostettiin esille, että opiskelijoiden huolellisempi valmistuminen seminaareihin nostaisi aktiivisuutta, eikä siihen välttämättä tarvitsisi verkkoympäristöä.

5 Oulunyliopistonhumanistisentiedekunnanhistoriatieteidenpalautepalaveri huomautettiin, että kommentoimisen taito ei edellytä sitä, että tuntee käsiteltävän seminaarityön aiheen. Tämän vuoksi perättiin oman asenteenuudelleenarviointia. yhtenä ongelmana tuotiin esille, että seminaaritöitä tarkastellaan yhdellä metodilla ja töistä keskusteleminen riippuu paljon opponentista. Tällöinaikasaattaakuluaepäolennaisuuksistakeskustelemiseen. ehdotettiinseuraaviakäytäntöjäseminaaritöidenkommentoimiseksi: seminaarityöstäpitäisijokaiseltalöytyämielipidesiitä,mikäolityössähyvääjamikä huonoa. jokaisenpitäisikommentoidavähintäänyhtäseminaarityönsivua. seminaaritöidenkäsittelykäytäntöherättiseuraavanlaisiamuutosehdotuksia: aluksivoitaisiinkäsitelläsisältöäjalopuksivarattaisiinaikakielenkommentoinnille. voitaisiinvarataaikaatöidenlukemiselleennenistuntoa. kritisoitavaalöytyimanualenohjeista,jotkaeivätvälttämättätoimikaikkientöiden käsittelyssä. Siksi toivottiin, että tulevassa Manualessa töiden kirjavuuteen kiinnitettäisiinhuomiota. ehdotettiin, että seminaariistunnon aluksi töitä käsiteltäisiin aihealueittain Manualen mukaan, jonka perusteella kysyttäisiin opponentin mielipiteitä työstä ja lopuksivarattaisiinaikaamuihinkeskusteluaherättäneisiinasioihin. ehdotettiin kokeiltavan seminaariistunnoissa kahta opponenttia: yksi oikeakielisyydellejatoinensisällöllisilleseikoille. ReijaSatokangastiedotti,ettäaineenopettajiensoveltuvuuskoeontulevaisuudessa muuttumassa.haastattelijoidenkokoonpanomuuttuusiten,ettäedustajaonmyös historiatieteistä. Lisäksi vastaisuudessa tiedotetaan ennakkoon, mitä itse haastattelutilanteessatuleetapahtumaan. ReijaSatokangastiedottityöllistymistiistainjärjestämisestä JormaMikolakertoiloppukevennyksen:piparkakkunäyttelyonavattu!

6 Oulunyliopistonhumanistisentiedekunnanhistoriatieteidenpalautepalaveri Mielipiderikaspalautetilaisuuspäätettiinmukavissatunnelmissakello14. HenryOinasKukkonen OKTR,pj.

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden palautepalaveri

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden palautepalaveri MUISTIO Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden palautepalaveri 9.12.2008 Historiatieteiden syyslukukauden 2008 palautepäivätilaisuus pidettiin yliopiston tiloissa Linnanmaalla, salissa

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015. Historian perusopinnot HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA

OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA Aika Ma 14.9.2009, klo 10 Paikka HU 110 yliopistonlehtori Reija Satokangas yliopistonlehtori Kari Väyrynen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 10.15. 2 Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen pöytäkirja

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI 2015 Historian perusopinnot yliopistonlehtori Henry Oinas-Kukkonen: Uusi aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 8.1. 3.2. ti klo 10 12 HU205 ja to klo 14 16 HU106. Tentti

Lisätiedot

KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA

KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA HISTORIAN PERUSOPINNOT FM Anna Nieminen: Uusi ja uusin aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 14.1. 29.1. ti klo 10 12 SÄ118, ke klo 12 14 L7 ja to klo 10 12 PR102

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen ja totesi sen päätösvaltaiseksi. Giellagas-instituutti MUISTIO 5.5.2009 OKTR:n kokous Aika 5.5.2009 Paikka HU 316 Läsnä Outi Länsman, puheenjohtaja, sihteeri Anna-Liisa Väyrynen Joni Saijets Anni Ahlakorpi 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Historiatieteiden palautepäiväretki Pyhännälle

Historiatieteiden palautepäiväretki Pyhännälle Historiatieteiden palautepäiväretki Pyhännälle 29.4.2010 Humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevään 2010 palaute ja virkistysretken kohteena oli Pyhäntä. Palautepäivän tilaisuuteen osallistui yhteensä

Lisätiedot

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevätkinkerit

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevätkinkerit MUISTIO Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevätkinkerit 27.4.2011 Humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevään 2011 kevätkinkeriretken kohteena oli Kiiminki. Tilaisuuteen

Lisätiedot

Historiatieteiden tervetulo- ja infotilaisuus (uudet opiskelijat), ke klo Sali ilm. myöhemmin.

Historiatieteiden tervetulo- ja infotilaisuus (uudet opiskelijat), ke klo Sali ilm. myöhemmin. HISTORIAN OPPIAINEEN OPETUSOHJELMA LUKUKAUSI 2012-2013 SYYSLUKUKAUSI 2012 Historiatieteiden tervetulo- ja infotilaisuus (uudet opiskelijat), ke 5.9.2012 klo 10 12. Sali ilm. myöhemmin. HOPS-info uusille

Lisätiedot

HISTORIAN OPPIAINEEN OPETUSOHJELMA LUKUKAUSI

HISTORIAN OPPIAINEEN OPETUSOHJELMA LUKUKAUSI HISTORIAN OPPIAINEEN OPETUSOHJELMA LUKUKAUSI 2012 2013 Weboodin luennon koodi = kyseinen kurssi löytyy weboodissa asianomaisella koodilla Opiskelijan on ilmoittauduttava kaikille luentokursseille weboodissa

Lisätiedot

Opiskelun aloitusvuosi:

Opiskelun aloitusvuosi: Kurssi: Steroidien kemia - KEMS3 (Kevät 9) Vastaamalla kurssista esitettyihin kysymyksiin, mielipiteesi kurssista ja sen hyödyllisyydestä välittyvät kurssin järjestäjille. Palautetta tullaan käyttämään

Lisätiedot

Avoimen yliopiston kurssipalautejärjestelmä. Opettajien perehdytyskoulutus Saara Repo-Kaarento

Avoimen yliopiston kurssipalautejärjestelmä. Opettajien perehdytyskoulutus Saara Repo-Kaarento Avoimen yliopiston kurssipalautejärjestelmä Opettajien perehdytyskoulutus 1.9.2010 Saara Repo-Kaarento Kurssipalautejärjestelmän periaatteet 1/3 Opiskelijapalautetta kerätään Avoimen yliopiston opetuksen

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Historian laitoksen palautepalaveri

Historian laitoksen palautepalaveri Historian laitoksen palautepalaveri 28.4.2009 Humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevään 2009 palaute-ja virkistysretken kohteena oli Yli-Iin Kierikkikeskus. Linja-auto lähti Linnanmaalta kohti

Lisätiedot

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden syyskinkerit

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden syyskinkerit MUISTIO Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden syyskinkerit 8.12.2011 Historiatieteiden syyskinkerit 2011 pidettiin yliopiston tiloissa Linnanmaalla, salissa TA105, tiistaina 8.12.2011

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2016 2017 Anarâškielâ máttááttâs 2016 2017 Syksy 2016 / Čohčâ 2016 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Verkkokeskustelulla tuettu massaluento

Verkkokeskustelulla tuettu massaluento Verkkokeskustelulla tuettu massaluento Jari Ojala Jyväskylän yliopisto, Historian laitos TieVie-koulutuksen seminaari 16.1.2003 Jyväskylä Lähtökohtia Johdatus historiatieteeseen - historian perusopintojen

Lisätiedot

Johdatus historiatieteeseen

Johdatus historiatieteeseen Johdatus historiatieteeseen Verkkokeskustelulla tuettu luentosarja Jari Ojala jaojala@campus.jyu.fi Lähtökohtia Historian perusopintojen massaluento Kurssin yleiset tavoitteet: Kehittää teoreettista ajattelua

Lisätiedot

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207.

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207. Saamelainen kulttuuri 25.5.09 SYKSYN 2009 OHJELMA I periodi 24. 8. 16. 10. ja II periodi 26. 10. 18.12.2009 Viikolla 43 eli 19.- 23.10.2009 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683371P Johdatus saamelaiseen kulttuuriin

Lisätiedot

Kandiseminaarin aloitus

Kandiseminaarin aloitus Umberto Eco toteaa kirjansa Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään lopuksi: Haluaisin esittää lopuksi kaksi huomiota: tutkielman tekeminen on hauskaa, ja tutkielma on kuin sika: siitä ei

Lisätiedot

Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005

Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2005 print? Kaupunkitalouden kurssin palautekyselyn tulokset Syyslukukausi 2 Helsingin yliopistossa pidettiin syyslukukaudella 2 maantieteen laitoksen järjestämä kaupunkitalouden kurssi, jonka luennoi kaupunkitaloustieteen

Lisätiedot

PALAUTEJÄRJESTELMÄ KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS

PALAUTEJÄRJESTELMÄ KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS --------------------- KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEET, VIESTINTÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA PALAUTEJÄRJESTELMÄ PALAUTTEEN KERÄÄMISEN TARKOITUS Tampereen yliopiston opetusneuvoston palautejärjestelmää

Lisätiedot

Lausuntoja tuntijaosta

Lausuntoja tuntijaosta Turun Lasten Parlamentti 11.11.2014 Pitäisikö kaikissa koulussa opettaa eri oppiaineita yhtä paljon? Kyllä. Mille luokille lisätunti liikunnassa pitäisi lukujärjestyksessä sijoittaa? 5 6 luokille. Kenen

Lisätiedot

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI

SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI SUJUVA OPINTOPOLKU LUKIOLAISESTA AKATEEMISEKSI ASIANTUNTIJAKSI Millaista yhteistyötä lukion henkilökunta toivoo yliopistojen kanssa? Loppukysely hankkeen yhteistyölukioiden henkilökunnalle Hankeraportti

Lisätiedot

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa

Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Flipped classroom lääketieteen tiedonhaun opetuksissa Elise Johansson & Leeni Lehtiö Turun yliopiston kirjasto Yhteistyöstä voimaa! BMF:n syysseminaari 14.11.2014 Tiedonhaunopetus lääketieteilijöille Opetus

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2015 2016 Anarâškielâ máttááttâs 2015 2016 Syksy 2015 / Čohčâ 2015 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus "KIPA

Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus KIPA Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus "KIPA Palautekyselyn tulokset (N=22) Palautekyselyyn vastasi 16 naista ja kuusi miestä eli 22 opiskelijaa. Vastausprosentti oli 69 kohderyhmästä (kokonaisuutta

Lisätiedot

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin. Nefa-Jyväskylä Ry. Esityslista Historian ja etnologian laitos 6/2014 Historica PL 35 40014 Jyväskylän yliopisto nefa-hallitus@lists.jyu.fi 7.5.2014 Hallituksen kokous Aika: 7.5.2014 Klo 16.00 Paikka: Yliopiston

Lisätiedot

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015

Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla. Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015 Kannustusta jatkuvaan oppimiseen Optima-ympäristön avulla Saana-Maija Huttula OpinTori Oulun yliopisto 2015 1 Taustaa Atomifysiikka 1 on ainetason kurssi, sijoittuu 2. opiskeluvuoden syksylle Pakollinen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri SYKSYN 2011 OHJELMA I periodi 22.8. 21.10. ja II periodi 31.10. 16.12.2011 Viikolla 43 eli 24. 28.10.2011 ja 5.12.ei ole luentoja. 1 Uusien opiskelijoiden ja henkilökunnan tapaaminen

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2019 2020 Anarâškielâ máttááttâs 2019 2020 Syksy 2019 / Čohčâ 2019 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.

Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös

Lisätiedot

Kevään 2013 alustava opetusohjelma

Kevään 2013 alustava opetusohjelma Kevään 2013 alustava opetusohjelma * Viikolla 10 ei ole opetusta * Muutokset ja täydennykset ovat mahdollisia niistä tiedotetaan oppiaineen internet-sivuilla. ******************************************************************************

Lisätiedot

Hankintojen johtaminen

Hankintojen johtaminen Hankintojen johtaminen sähköinen kurssipalaute, syksy 06 Opetus,0 Yleisarvio,8 Opetustapa, Oma panos,8 Osaamistavoitteet,8 Suhteellinen työmäärä,86 OSTO 6 n= C000 Hankintojen johtaminen (060 0608). Yleisarvioni

Lisätiedot

Matematiikan opintosuunta

Matematiikan opintosuunta Matematiikan opintosuunta Matematiikka: Mitä se on? Vastaus: (Oma vastaukseni:) Tyhjentävää vastausta on mahdotonta antaa. Matematiikka: Mitä se on? Vastaus: (Oma vastaukseni:) Tyhjentävää vastausta on

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2018 2019 Anarâškielâ máttááttâs 2018 2019 Syksy 2018 / Čohčâ 2018 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula

Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tehtäväkokonaisuudet 10.12.2007 Tytti Tenhula Tehtäväkokonaisuus KOULUTUS Apukysymyksiä Koulutuksen markkinointi Mm. www-sivut, esitteet,

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri 20.10.2010 SYKSYN 2010 OHJELMA I periodi 23.8. 22.10. ja II periodi 1. 11. 17.12.2010 Viikolla 43 eli 25. 29.10.2010 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT I Periodi: 683371P Johdatus saamelaiseen

Lisätiedot

Web 2.0 perinnöllisyyslääketieteen opetuksessa

Web 2.0 perinnöllisyyslääketieteen opetuksessa Web 2.0 perinnöllisyyslääketieteen opetuksessa Jukka Moilanen, kliininen opettaja Oulun yliopisto, LTK 13.12.2012 Perinnöllisyyslääketiede = kliininen genetiikka Opetetaan tuleville lääkäreille miten perinnöllisiä

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen

REC-E5010 Perustoimitukset TkT Juhana Hiironen REC-E5010 Perustoimitukset 6.2.2017 TkT Juhana Hiironen Luennon sisältö 12:15 12:45 Palaute kurssipalautteesta, johtopäätelmät 12:45 13:30 Ryhmätyö: ryhmät valmistelevat posterit tenttikysymyksestä (1

Lisätiedot

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum

Luennot vuorovaikutuskeinona Peda-Forum Luennot, joille osallistuin vaikuttivat mielenkiintoisemmilta. Jos jätin osallistumisen väliin, koin että en todennäköisesti opi enempää olemalla läsnä. Opiskelija kurssipalautteessaan Luennot vuorovaikutuskeinona

Lisätiedot

MUISTIO KOKEMA-KEHITTÄJÄASIAKASRYHMÄN 2. KOKOUS. ke 20.4.2016 klo 14:30-16:00, Torikatu 50, kokoushuone 8 Kehittäjäasiakasta ja ryhmänohjaajat

MUISTIO KOKEMA-KEHITTÄJÄASIAKASRYHMÄN 2. KOKOUS. ke 20.4.2016 klo 14:30-16:00, Torikatu 50, kokoushuone 8 Kehittäjäasiakasta ja ryhmänohjaajat 1 MUISTIO KOKEMA-KEHITTÄJÄASIAKASRYHMÄN 2. KOKOUS Aika: Läsnä: ke 20.4.2016 klo 14:30-16:00, Torikatu 50, kokoushuone 8 Kehittäjäasiakasta ja ryhmänohjaajat 1 Esittäytymiskierros, uudet jäsenet Kokouksen

Lisätiedot

Onnistuuko verkkokurssilla, häh?

Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Onnistuuko verkkokurssilla, häh? Draama opetusmenetelmänä ja tuloksena kansainvälinen tieteellinen artikkeli Pentti Haddington, Helsingin yliopisto, Tutkijakollegium Oulun yliopisto, Kielikeskus Kehittämishanke

Lisätiedot

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman

Suoritus: Tentti (luennot + artikkelikansio) Tentaattori: Anni-Siiri Länsman Saamelainen kulttuuri 1.3.2011 KEVÄÄN 2011 OHJELMA III periodi 10. 1. 4.3. ja IV periodi 14. 3. 20.5.2011 Viikolla 10 eli 7. 11.3.2011 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683377P Johdatus saamentutkimukseen

Lisätiedot

KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA HISTORIAN PERUSOPINNOT

KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA HISTORIAN PERUSOPINNOT KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA HISTORIAN PERUSOPINNOT FM Anna Nieminen: Uusi ja uusin aika, luento 16 t. + kirjallisuus, 14.1. 29.1. ti klo 10 12 SÄ118, ke klo 12 14 L7 ja to klo 10 12 PR102

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja) 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset

Lisätiedot

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevätkinkerit

Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevätkinkerit MUISTIO Oulun yliopiston humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevätkinkerit 26.4.2012 Humanistisen tiedekunnan historiatieteiden kevään 2012 kevätkinkeriretken kohteena oli Kannus. Tilaisuuteen osallistui

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Historiatieteiden tervetulo- ja infotilaisuus (uudet opiskelijat), ke klo 14 HU205.

Historiatieteiden tervetulo- ja infotilaisuus (uudet opiskelijat), ke klo 14 HU205. HISTORIAN OPPIAINEEN OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUSI 2013 Historiatieteiden tervetulo- ja infotilaisuus (uudet opiskelijat), ke 4.9.2013 klo 14 HU205. Historian sivuaineopiskelijoille info-tilaisuus to 5.9.2013

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN PALAUTE JA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OIKEUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA. (I) Opintojaksopalaute. (E) Maistereiden uraseuranta kysely

PERUSOPETUKSEN PALAUTE JA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OIKEUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA. (I) Opintojaksopalaute. (E) Maistereiden uraseuranta kysely PERUSOPETUKSEN PALAUTE JA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OIKEUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA (A) Hops ja tuutorointikysely Jakautuu (VIII) Vaihtoopiskelu (B) Notaarikysely OPINTOPOLKUKYSELY Yleinen osa MUU PALAUTE Erityinen

Lisätiedot

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa

Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa Tiedonhankinnan opintopolkua raivaamassa STKS:n Informaatiolukutaitoryhmän seminaari 27.11.2008 Mirja Laitinen Jyväskylän yliopiston kirjasto Polun raivausta Yleiset taustat metsän koko Kronologinen katsaus

Lisätiedot

Mitä arvioitiin?

Mitä arvioitiin? Mira Huusko ja Juha Vettenniemi, Musiikkitalo 3.12.2018 Mitä arvioitiin? Miten opiskelijat kokivat oppineensa yrittäjyyttä nykyisten opintojensa aikana? Miten yrittäjyyttä opetettiin? Miten ammatillisen

Lisätiedot

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista:

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Opiskelijakyselyn tulosten yhteenveto Kehitysehdotuksien puintia Vapaamuotoista keskustelua (kysymyksiä, vastauksia, neuvoja, murheita) Kiva, että olet tullut

Lisätiedot

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi Pentti Hietala Tay/TKT 23.8.2016 Mitä? Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on HOPSopettaja l. omaopettaja

Lisätiedot

RAPORTTI GIELLAGAS-INSTITUUTIN OPISKELIJA- PALAUTTEESTA LUKUVUOSILTA

RAPORTTI GIELLAGAS-INSTITUUTIN OPISKELIJA- PALAUTTEESTA LUKUVUOSILTA RAPORTTI GIELLAGAS-INSTITUUTIN OPISKELIJA- PALAUTTEESTA LUKUVUOSILTA 2005 2008 Giellagas-instituutin opetuksen kehittämisyksikkö (OKTR) 2009 SISÄLTÖ 1. Taustaa 1 2. Giellagas-instituutti 2 3. Yleistä raportista

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 20.5.2016, kello 13.05-16.23 Paikka Hotelli Haaga, Nuijamiestentie 10, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö avasi

Lisätiedot

Aktivoivat opetuskokeilut matematiikan perusopetuksessa

Aktivoivat opetuskokeilut matematiikan perusopetuksessa Aktivoivat opetuskokeilut matematiikan perusopetuksessa Linda Havola ja Helle Majander Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu linda.havola@aalto.fi 15. toukokuuta

Lisätiedot

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni Koponeuvosto Palautteen hyödyntäminen 16.2.2017 Inari ja Joni Esittäytyminen nimi, mitä tekee, ainejärjestö ja oppiaine Inari, TYYn hallituksen kopo, Fobia, psykologia Joni, TYYn kopoasiantuntija, P-klubi,

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON PERUSOPETUKSEN OPISKELIJAPALAUTEJÄRJESTELMÄ

LAPIN YLIOPISTON PERUSOPETUKSEN OPISKELIJAPALAUTEJÄRJESTELMÄ LAPIN YLIOPISTON PERUSOPETUKSEN OPISKELIJAPALAUTEJÄRJESTELMÄ Yhdeksi perusopetuksen laatutavoitteeksi on määritelty kattava opetuksen palautejärjestelmä, jonka keskeinen osa on opiskelijapalaute. Laadukasta

Lisätiedot

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs Inarinsaamen kielen opetus 2017 2018 Anarâškielâ máttááttâs 2017 2018 Syksy 2017 / Čohčâ 2017 Perusopinnot / Vuáđu-uápuh 683659P Inarinsaamen peruskurssi I (5 op) 683660P Inarinsaamen suullinen käyttö

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO

KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO 1 KANDIVAIHEEN OPISKELIJAINFO HOPS 2 TUTKINTORAKENNE TUTKINTOVAATIMUKSET OPETUSOHJELMA KAIKENLAISTA KÄTEVÄÄ Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori RS 2012 2 Tutkintojen koostaminen HuK (kaaviot Manuaalissa)

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

P-klubin laitospalaute 2011

P-klubin laitospalaute 2011 P-klubin laitospalaute 2011 1. Sukupuoli 2. Pääaine 3. Opintovuosi 4. Opintopistemääräni yliopisto-opinnoissa 5. Tiedekunnan palvelut ovat opiskelijan kannalta toimivia. (Arvosteluasteikko: 4: "palvelut

Lisätiedot

Nuoret mukana! -demokratiatapahtuma torstaina 26. lokakuuta 2017, Säätytalo

Nuoret mukana! -demokratiatapahtuma torstaina 26. lokakuuta 2017, Säätytalo Nuoret mukana! -demokratiatapahtuma torstaina 26. lokakuuta 2017, Säätytalo Työpaja 4: Kysy ministereiltä Työpajan vetäjät: Mikaeli Langinvainio ja Toni Niiranen, Inforglobe Oy Mitä haluaisit kysyä Suomen

Lisätiedot

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin

Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautekysely tilastollisen signaalinkäsittelyn kurssiin Palautteeseen ei tarvitse laittaa nimeä. Kysymyksiä on molemmilla puolilla paperia 1. Muihin kursseihin verrattuna tämä kurssi oli mielestäni Vaikein

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Maa Kiinteistösuunnittelu. Sarkajako

Maa Kiinteistösuunnittelu. Sarkajako Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Sarkajako Kiinteistörakenne 1400 -luvulla Kiinteistörakenne 2000 -luvulla Arvo Vitikainen 2015 MAANJAOT ELI KIINTEISTÖJAOTUSTA MUUTTAVAT HANKKEET ALUEELLISET MAANJAOT

Lisätiedot

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius

KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen keruu ja käsittely kielikeskuksessa

Opiskelijapalautteen keruu ja käsittely kielikeskuksessa Opiskelijapalautteen keruu ja käsittely kielikeskuksessa Kielikeskuksessa opiskelijapalautetta kerätään kattavasti kaikista kursseista. Osassa kursseista kerätään myös palautetta myös kurssin aikana (välipalaute).

Lisätiedot

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin. KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2016 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! HOIT3107 TUTKIMUSSEMINAARI 1 (opintojakso jatkuu keväällä 2017, 2 op) 4 op Opetusmuoto: pienryhmätyöskentely

Lisätiedot

Martin-Laakso Päivi. Puustelli Markku. Pelli Raimo, vararehtori Rautaniemi Pirkko, toimialajohtaja (kohdasta 4 alkaen)

Martin-Laakso Päivi. Puustelli Markku. Pelli Raimo, vararehtori Rautaniemi Pirkko, toimialajohtaja (kohdasta 4 alkaen) PÖYTÄKIRJA 1/2006 1 (5) Hallitus 1.2.2006 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA Tiistaina 24.1.2006 klo 13.10 14.55 Yhteinen seminaari klo 11.00 alkaen Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen kanssa. Seminaarissa

Lisätiedot

HISTORIAN KANDIDAATTI-

HISTORIAN KANDIDAATTI- HISTORIAN KANDIDAATTI- Aloitus 4.11.2014 SEMINAARI Seija Jalagin & Reija Satokangas Oulun yliopisto, Historia KUKA, MISSÄ? Kaksi seminaariryhmää, kaksi vetäjää Suomen historian ryhmä: FT, yliopistonlehtori

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä (Kasope)

Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä (Kasope) Opiskelijapalautteen kerääminen ja käsittely kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä (Kasope) Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä on jo pitkään kerätty palautteita ja järjestetty

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 3/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 19.3.2007. Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A 1(6) Aika 19.3.2007 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Castrén & Snellman, Erottajankatu 5 A Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt,

Lisätiedot

HAHMONTUNNISTUKSEN PERUSTEET

HAHMONTUNNISTUKSEN PERUSTEET HAHMONTUNNISTUKSEN PERUSTEET T-61.3020, 4 op., Kevät 2007 Luennot: Laskuharjoitukset: Harjoitustyö: Erkki Oja Tapani Raiko Matti Aksela TKK, Informaatiotekniikan laboratorio 1 FOREIGN STUDENTS Lectures

Lisätiedot

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2011

PROSESSIMETALLURGIAN OPETUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN KOKOUS 2/2011 PROSESSI- JA YMPÄRISTÖTEKNIIKAN OSASTO Eetu-Pekka Heikkinen Opetuksen kehittämistyöryhmä MUISTIO Prosessimetallurgian laboratorio Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto Oulun yliopisto 3.3.2011 Maanantai

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta. Suomen Sulkapalloliiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Hyväksytty liittohallituksessa 9.12.2015 Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan,

Lisätiedot

2. VIESTINTÄRYHMÄ JA KREODIN TOIMITUSKUNTA 2013 2014. AMKIT-konsortio on päättänyt 9.1.2013 viestintäryhmän ja Kreodin toimituskunnan kokoonpanosta.

2. VIESTINTÄRYHMÄ JA KREODIN TOIMITUSKUNTA 2013 2014. AMKIT-konsortio on päättänyt 9.1.2013 viestintäryhmän ja Kreodin toimituskunnan kokoonpanosta. AMKIT-KONSORTIO MUISTIO Viestintäryhmä ja Kreodin toimituskunta 29.1.2013 AIKA 14.1.2013 klo 10.10-15 PAIKKA Tikkurila, Ratatie 22, tila A406 Kutsutut Hanna Lahtinen, pj Hanna-Riina Aho, etäyhteydellä,

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ja liikenteen ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ja liikenteen ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tekniikan ja liikenteen ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Mari Pynssi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet Opintojaksot Perusopinnot 25 op 687600P Johdatus taidehistoriaan 5 op 687601P Taidehistorian peruskurssi 13 op 687602P Kotimaan ekskursio 3 op 687603P Valinnaiset opinnot 4 op Aineopinnot 35 op 687604A

Lisätiedot

Aktivoiva matematiikan opetus Aalto-yliopistossa

Aktivoiva matematiikan opetus Aalto-yliopistossa Aalto-yliopistossa Helle Majander ja Linda Havola Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Aalto-yliopisto, Perustieteiden korkeakoulu helle.majander@aalto.fi 23. elokuuta 2011 Johdanto Esittelemme kaksi

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2015 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 180615 (HOIT3107) TUTKIMUSSEMINAARI 1 4 op (opintojakso jatkuu keväällä 2016, 2 op)

Lisätiedot

Sisältö: Kurssi koostuu johdantoluennoista, analysoitavien elokuvien katselusta, harjoitustöiden tekemisestä sekä verkkokeskusteluista.

Sisältö: Kurssi koostuu johdantoluennoista, analysoitavien elokuvien katselusta, harjoitustöiden tekemisestä sekä verkkokeskusteluista. ELOKUVATUTKIMUS KEVÄÄN 2016 ALUSTAVA OPETUSOHJELMA 687516P Elokuva-analyysi (luennot + www-seminaari), 5 op Opettaja: Kimmo Laine Kurssilla tutustutaan elokuvan kerronnallisiin ja tyylillisiin peruspiirteisiin

Lisätiedot

6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen

6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen Mahjong Finland ry 12.1.2018 Vuosikokous 1. Kokouksen avaus Klo 13:14 Avataan kokous Läsnä: Konsta Lensu Petteri Huuskonen Anne-Mari Haapsamo Mimmi Lehtonen Henri Vataja 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen

Lisätiedot

Figure 1: Projektipäälliköt Juha-Pekka Honkavaara ja Juha Mattila

Figure 1: Projektipäälliköt Juha-Pekka Honkavaara ja Juha Mattila 1 Käytettävyysryhmä 1.1 Yleistä Tämän vuoden käytettävyystiimi (Uteam) perustuu kahden viime vuoden pohjalle. Uteam oli toiminnassa ensimmäisen kerran siis lukuvuonna 2005-2006. Uteamin projektiryhmä koostui

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2017 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 12.9.2017 HOIT4009 IKÄÄNTYNEEN/HOIT0701 KLIINISEN HOITOTYÖN /HOIT0908 MIELENTERVEYS-

Lisätiedot

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi

SYKSY Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi SYKSY 2016 2 lv. Seuraa opetusaikataulua päivitysten havaitsemiseksi Muutokset on merkitty punaisella! TURUN YLIOPISTO 1.8.2016 HOIT3107 TUTKIMUSSEMINAARI 1 (opintojakso jatkuu keväällä 2017, 2 op) 4 op

Lisätiedot