MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 2/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 2/2013"

Transkriptio

1 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 2/ UUTISIA - MIKKELILÄINEN TUTKIMUSOSAAMINEN KIINNOSTAA TIEDETOIMITTAJIA YMPÄRI MAAPAL- LON - SUOMEN YLIOPISTOKESKUSTEN TYÖSEMINAARISSA TUTUSTUTTIIN PIETARIN YLIOPISTO- TOIMINTOIHIN - VANHOJA C-KASETTEJA DIGITOIDAAN JÄLKIPOLVILLE PURSIALASSA - LUT SAVON JOHTAJA MIKA SILLANPÄÄ JOHTAMAAN LUT KEMIAA - ERIKOISSUUNNITTELIJA JUKKA RAJALALLE YMPÄRISTÖPALKINTO - MARJA LEENA KÄÄRIÄINEN TUTKI VÄITÖKSESSÄÄN ATOMIKERROSKASVATUKSEN MAH- DOLLISUUKSIA TUOTTAA TEHOKKAITA MATERIAALEJA PUHDISTUSPROSESSEIHIN - KEHITTÄMIPÄÄLLIKKÖ TOMI HEIMOSEN VÄITÖSKIRJA-ARTIKKELI PORRASSALMI VUOSI- KIRJASSA - SOSIAALINEN MEDIA OTETTIIN HALTUUN KÄVELLEN - JULKISTEN KEITTIÖIDEN PAIKALLISTEN ELINTARVIKEOSTOJEN ALUETALOUSVAIKUTUSTA ETELÄ-SAVOSSA SELVITETTIIN - AALTO-YLIOPISTON PIENYRITYSKESKUS EDISTÄÄ ITÄMEREN ALUEEN YRITTÄJYYSVAL- MENNUKSEN ASIANTUNTIJOIDEN YHTEISTYÖTÄ - RURALIA-INSTITUUTIN KANSAINVÄLISEN VISITING SCHOLAR -TUTKIJAVAIHTO-OHJELMAN HAKU KÄYNNISSÄ - LUOMUINSTITUUTIN ASIANTUNTIJAT MUKANA TV-DOKUMENTISSA - YRITTÄJYYSPEDAGOGINEN VERKKOYMPÄRISTÖ ETELÄSAVOLAISIIN KOULUIHIN - VIHREÄN KEMIAN PROFESSORIN VESITUTKIMUKSIA HIMALAJALLA ON VOINUT SEURATA YLELLÄ - AALTO START-UP CENTER KIINNOSTAA UUSIA YHTEISTYÖKUMPPANEITA TAPAHTUMIA - DIGITOI KOKOELMIESI KULTTUURIPERINTÖÄ LUONNONTUOTEPÄIVÄT MIKKELISSÄ - LUENTOSARJA MIKKELIN HISTORIASTA JATKUU SYKSYLLÄ - STUDIA GENERALIA-LUENTO TI klo 16:30-18:00: Ruokasignaaleja maailmalta: Millä keinoilla ruoka omaksi? KOULUTUSTA - LUOMULLA ETUMATKAA ETELÄ-SAVOLLE -VALMENNUSOHJELMAN KESÄN KOULUTUKSIA - LUOMUPUUTARHANTUOTANNOSTA KIINNOSTUNEILLE KOULUTUSTA - TUTKITTUA TIETOA LUOMUSTA -TILAISUUKSIA SYYSKUUSTA 2013 ALKAEN - LUOMUALAN ERIKOISOPINNOISSA TARJOLLA SYYSLUKUKAUDELLA VALTAKUNNALLISET LUOMUPÄIVÄT MIKKELISSÄ HENKILÖSTÖUUTISIA - IIDA HULKKONEN TALOUS- JA HALLINTOKOORDINAATTORIN SIJAISEKSI - LUT SAVO SUSTAINABLE TECHNOLOGIES YKSIKÖSSÄ UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ

2 Mikkeli vastaanottaa bussilastillisen tiedetoimittajia Maailman Tiedetoimittajien konferenssista MIKKELILÄINEN TUTKIMUSOSAAMINEN KIINNOSTAA TIEDETOIMITTAJIA YMPÄRI MAAPALLON Tiedetoimittajain maailmanliitto (World Federation of Science Journalists) pitää kahdeksannen maailmankonferenssinsa Suomessa kesäkuussa Konferenssin yhteydessä järjestetään post toureja eri puolelle Suomea ja Mikkeli on saanut kunniakseen isännöidä tiedetoimittajia Mikkelin seutu ja Etelä-Savon maakunta toivottavat tervetulleiksi bussilastillisen tiedetoimittajia tutustumaan, miten Etelä-Savossa on ratkaistu puhtaan veden, ruuan ja energian tuottaminen sekä teoriassa että käytännössä. Mikkelin post tour kiinnostaa toimittajia, sillä kaksipäiväinen matka on buukattu täyteen. Ilmoittautuneet ovat eri puolilta maailmaa. Post tourin koordinaattorina toimii Mikkelin yliopistokeskus ja järjestäjinä ovat mukana Mikkelin teknologia- ja innovaatiokeskus Miktech Oy, Mikkelin seutu sekä Etelä- Savon maakuntaliitto. Lisätietoja: Pääsihteeri Matti Malinen, puh , matti.malinen@muc.fi Viestintäsuunnittelija Sirpa Taskinen, puh , sirpa.taskinen@muc.fi SUOMEN YLIOPISTOKESKUSTEN TYÖSEMINAARISSA TUTUSTUTTIIN PIETARIN YLIOPISTOTOIMINTOIHIN Suomen kuuden yliopistokeskuksen edustajat kokoontuivat kesäkuun alussa vuotuiseen työseminaarin, jonka koordinoinnista vastasi tänä vuonna Mikkelin yliopistokeskus. Kolmipäiväinen seminaari käynnistettiin Helsingissä, jossa Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmssonin tervetulosanojen johdattamina perehdyttiin yliopistolain muutoksen tuomiin vaikutuksiin yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen toimenpideohjelmassa. Panelisteina olivat vararehtori Kimmo Kontula Helsingin yliopistosta, vararehtori Hannu Rantanen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja vararehtori Harri Melin Tampereen yliopistosta. Työseminaarin eräänä tavoitteena oli tutustua Pietarin yliopistojen nykytilanteeseen ja pohtia, mitä mahdollisuuksia Pietarin laaja korkeakoulukenttä tarjoaa eri yliopistokeskuksille. Pietarissa ja Venäjällä yliopistoille on asetettu uusia tavoitteita ja opetukselta edellytetään entistä innovatiivisempia muotoja sekä tutkimuksen tiiviimpää linkittymistä yhteiskuntaan ja talouteen. Pietarissa toimii tällä hetkellä yli 70 yliopistoa tai korkeakoulua, joista yli 40 on yksityisiä. Joka kymmenes Pietarissa asuva on opiskelija ja korkeakoulut työllistävät henkilöä. - Kansainvälistyminen ja innovaatiot ovat keskeisiä ja tiedekaupungin kehittämiseen on investoitu paljon, kertoo Juri Snisarenko, Pietarin kansainvälisten tieteellisten, teknillisten ja koulutuksellisten ohjelmien koordinointikeskuksen päällikkö. Pietarin Suomi-talossa vierailua isännöi Juha Stenholm, joka toimii Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen Pietarin-toimiston päällikkönä. Toimisto tarjoaa monipuolisia koulutus-, tutkimus- ja verkostoitumispalveluita sekä suomalaisille että venäläisille toimijoille. Pietarin vierailun lisäksi työseminaarissa keskityttiin case-esimerkein kansainvälisten verkostojen rakentamiseen, vaihto-ohjelmiin ja opiskelijavaihtoon sekä kansainvälistymiseen liittyviin kysymyksiin. Aikuisopiskelijoiden kansainvälistyminen, työelämäläheinen koulutus osana yliopisto-opintoja ja yhteistyö yliopistojen kanssa sekä monipuoliset valintaväylät ja sujuvat opintopolut olivat teemoja, joiden kautta sai kattavan kuvan niistä muodoista ja tavoista, joita eri yliopistokeskuksissa käytetään ja toteutetaan. Työseminaari antoi myös hyvän mahdollisuuden verkottumiseen ja kokemusten vaihtoon yliopistokeskusten henkilöstön välillä. 2

3 Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö järjestää lokakuussa yliopistokeskusten yhteisen valtakunnallisen seminaarin, joka pidetään Mikkelissä. Lisätietoja: Pääsihteeri Matti Malinen, Mikkelin yliopistokeskus, puh , Päällikkö Juha Stenholm, Aalto-yliopiston Pietarin toimisto, puh , VANHOJA C-KASETTEJA DIGITOIDAAN JÄLKIPOLVILLE PURSIALASSA Vanhoja c-kasetteja pelastetaan jälkipolville digitoimalla. Kansalliskirjaston kokoelmista on digitaaliseen muotoon tallennettu Mikkelissä jo kymmenen tuhatta kasettia. Joukossa on niin saarnoja kuin musiikkiakin, mutta tekijänoikeussyistä aineisto ei tule vapaasti kuunneltavaksi. Vanhoja c-kasetteja on kuljetettu Helsingistä Mikkeliin digitoitavaksi jo viiden vuoden ajan ja Kansalliskirjastossa on kaikki vuoden 1981 jälkeen Suomessa julkaistut äänitteet. - Nauha ei kestä ikuisuuksia ja sisältö menetetään, jos nauha tuhoutuu. Me haluamme pelastaa nämä kasetit, perustelee äänitteiden digitoinnista vastaava suunnittelija Juha Korvenpää Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksesta. Kasettien sisältö kirjataan tarkasti ylös ja myös digitoitavan kasetin kansi skannataan. Digitoitavan materiaalin joukossa on niin sanottuja huoltamokasetteja, joita 30 vuotta sitten myytiin massoittain. Huoltamokasetit ovat pienten levy-yhtiöitten tekemiä kasetteja, joille on koottu toisintoja ajan suosituimmista hiteistä. Digitoitua musiikkia voi tekijänoikeussyistä kuunnella Kansallisen audiovisuaalisen arkiston lisäksi ainoastaan vapaakappalekirjastojen erityisillä työasemilla. Vapaakappalekirjastoja on koko maassa seitsemän: Kansalliskirjasto, Turun yliopiston kirjasto, Jyväskylän yliopiston kirjasto, Åbo Akademin kirjasto, Oulun yliopiston kirjasto, Itä-Suomen yliopiston kirjasto ja eduskunnan kirjasto. Lisätietoja: Suunnittelija Juha Korvenpää, juha.korvenpaa@helsinki.fi LUT SAVON JOHTAJA MIKA SILLANPÄÄ JOHTAMAAN LUT KEMIAA LUT Savon johtaja, professori Mika Sillanpää on nimitetty johtamaan LUT Kemiaa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto keskittää toimintojaan siten, että Vihreän kemian laboratorio ja kemiantekniikan laitos yhdistetään. Uutta laitosta johtaa alkaen Mika Sillanpää ja varajohtajana työskentelee Mika Mänttäri. Koulutusohjelmajohtajana aloittaa Tuomo Sainio. Dekaani Esa Marttila on koonnut Mika Sillanpään avuksi strategiaryhmän, johon kuuluvat Eeva Jernström, Antti Häkkinen, Mari Kallioinen, Tuomas Koiranen, Mika Mänttäri ja Tuomo Sainio. LUT pyrkii vahvistamaan vahvuuksiaan laitoksien yhdistämisellä. Käytännössä LUT Kemian toiminnassa keskeisiä teemoja tulevat olemaan puhdas vesi, erotustekniikat sekä prosessien intensifiointi. Lisätietoja: Dekaani, professori Esa Marttila, puh , esa.marttila@lut.fi LUT Kemian johtaja, professori Mika Sillanpää, puh , mika.sillanpaa@lut.fi 3

4 ERIKOISSUUNNITTELIJA JUKKA RAJALALLE YMPÄRISTÖPALKINTO Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt vuoden 2013 ympäristöpalkinnon agronomi Jukka Rajalalle. Palkinnon perusteena on Rajalan pitkäaikainen, laaja-alainen ja käytännönläheinen työ luonnonmukaisen maatalouden edistäjänä ja kehittäjänä. Ympäristöpalkinto luovutettiin maailman ympäristöpäivänä Mikkelissä. Jukka Rajala on työskennellyt erikoissuunnittelijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa Mikkelissä vuodesta 1990 lähtien. Tänä aikana hän on tehnyt merkittävän työn luonnonmukaisen maataloustuotannon edistämisessä maassamme. Rajalan pitkää yliopistotoimintaa on ohjannut vahva henkilökohtainen sitoutuminen kestävän kehityksen edistämiseen luonnonmukaisen maataloustuotannon avulla sekä kyky yhdistää käytännön tieto ja tieteellinen tieto ja popularisoida se eri käyttäjäryhmille. Luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden yliopistollisen täydennyskoulutuksen Rajala käynnisti Ruralia-instituutissa vuonna Jukka Rajalan erityinen ansio on, että hän toi luomualan yliopistollisen perusopetuksen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan ja avoimeen yliopistoon. Rajala käynnisti myös yliopistollisen Eco Studies -luomuopetuksen Ruralia-instituutissa v Vuosina ohjelmassa on opiskellut satoja yliopisto-opiskelijoita ja kysynnän kasvun seurauksena tiedekunta on nyt ottanut luomuopetuksen omaan opetusohjelmaansa. Rajala on kirjoittanut Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan luonnonmukaisen maataloustuotannon oppikirjan, Luonnonmukainen maatalous. Tämä kirja on ollut vuodesta 1995 lähtien oppikirjakäytössä maatalousoppilaitoksista yliopistoon. Lisätietoja: Erikoissuunnittelija, agronomi Jukka Rajala, puh , MARJA-LEENA KÄÄRIÄINEN TUTKI VÄITÖKSESSÄÄN ATOMIKERROSKASVATUKSEN MAHDOLLISUUKSIA TUOTTAA TEHOKKAITA MATERIAALEJA PUHDISTUSPROSESSEIHIN Diplomi-insinööri Marja-Leena Kääriäinen tutki tuoreessa väitöstyössään atomikerroskasvatettuja materiaaleja ja optimoi niiden fotoaktiivisia ja fotokatalyyttisiä sekä antibakteerisia ominaisuuksia. Atomikerroskasvatuksella (ALD) voidaan tehdä ohuimmillaan alle nanometrin paksuisia ja monimutkaisia rakenteita peittäviä kalvoja. Itsepuhdistuvat ja antibakteeriset pinnat sekä ilman- ja veden puhdistus tukevat kestävää kehitystä globaalisti. Kääriäinen tutki, miten atomikerroskasvatuksella pystytään tuottamaan tehokkaita mutta edullisia materiaaleja puhdistusprosesseihin. Kääriäisen materiaalitekniikan alaan kuuluva väitöskirja Atomic layer deposited titanium and zinc oxides; structure and doping effects on their photoactivity, photocatalytic activity and bioactivity (Atomikerroskasvatuksella pinnoitettu titaani- ja sinkkioksidi; rakenteen ja douppauksen vaikutus fotoaktiivisuuteen, fotokatalyyttiseen aktiivisuuteen ja bioaktiivisuuteen) tarkastettiin tiistaina Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa Mikkelissä. Vastaväittäjänä toimi professori Peter Kelly Manchester Metropolitan yliopistosta, Isosta-Britanniasta. Valvojana toimi professori David Cameron Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Lisätietoja: Marja-Leena Kääriäinen, puh , 4

5 KEHITTÄMIPÄÄLLIKKÖ TOMI HEIMOSEN VÄITÖSKIRJA-ARTIKKELI PORRASSALMI VUOSIKIRJASSA Aalto yliopiston Kauppakorkeakoulun Kansainvälisen liiketoiminnan kandidaattiohjelman kehittämispäällikkö Tomi Heimosen väitöskirjastaan tekemä synteesiartikkeli Innovatiiviset, korkean kasvun ja menestyksen pk-yritykset sekä yrittäjät on mukana tämän vuoden Porrassalmi-kirjassa. Porrassalmi Vuosikirja esittelee Etelä-Savossa tehtyä tai Etelä-Savoon liittyvää tutkimusta, tiedettä, taidetta ja merkittävimmät väitöstutkimukset. Vuosikirjaa kustantavat Savonlinnan maakuntamuseo ja Savon Sotilasperinneyhdistys Porrassalmi ry. Tänä vuonna kirjan kirjoittajia ovat muiden muassa professori Seikko Eskola, Piispa Arseni ja dosentti Osmo Pekonen. Porrassalmi Vuosikirja julkaistaan kuudennen kerran. Kirjan julkistamistilaisuus pidettiin Mikkelissä Lisätietoja: Porrassalmi Vuosikirjan päätoimittaja Jutta Julkunen, puh , Kehittämispäällikkö Tomi Heimonen, puh , SOSIAALINEN MEDIA OTETTIIN HALTUUN KÄVELLEN Sosiaalinen media ympäröi meitä kotona ja työpaikalla ja jatkuvasti kehittyvät mobiilit laitteet ja sovellukset muuttavat tapaamme tehdä työtä ja käyttää vapaa-aikaa. Monesti on kuitenkin vielä epäselvää, kuinka saada sovelluksista irti paras hyöty ja ilo. Somen käytön tehostamista kokeiltiin käytännössä sosiaalisen median asiantuntijan Janne Ruohiston johdolla some-kävelyllä Mikkelin keskustassa. - Halusimme pois perinteisestä luokkahuoneopetuksesta ja harjoitella sosiaalisen median käyttöä siellä, missä sitä käytännössäkin usein käytetään, kertoo koulutuspäällikkö Tuula Kämäräinen Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksesta Mikkelistä. Kurssilla opittiin paljon uutta somen mahdollisuuksista ja myös se, että kehityksessä pitää pysyä mukana, sillä se mahdollistaa ja helpottaa monia asioita. Tosin sekin tuli todettua, että järjestelmien yhteensovittamisessa on omat haasteensa. Koulutus oli osa Asiakkuudet ja myyntityö yritysten kilpailukykytekijänä hanketta, jota rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus. Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Tuula Kämäräinen, puh , tuula.kamarainen@aalto.fi JULKISTEN KEITTIÖIDEN PAIKALLISTEN ELINTARVIKEOSTOJEN ALUETALOUSVAIKUTUSTA ETELÄ-SAVOSSA SELVITETTIIN Paikallista ruoantuotantoa kannattaa ylläpitää ja kehittää, koska se lisää Etelä-Savon alueen taloudellista kasvua ja työllisyyttä. Julkisten keittiöiden paikallisilla elintarvikeostoilla on jo nyt positiivista vaikutusta maakuntaan. Paikallisten tuotteiden käytön kasvu voisi nostaa vaikutuksia entisestään ja samalla edesauttaa maakunnan ruoantuotannon kasvua sekä kehitystä. Tämä selviää Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa tehdyssä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin julkisten keittiöiden lähiruoan käytön aluetaloudellisia vaikutuksia Etelä-Savossa. Vaikutuslaskelmat toteutettiin Ruralia-instituuttissa kehitetyllä yleisen tasapainon RegFin-aluemallilla. 5

6 Vuoden 2010 tietojen mukaan Etelä-Savon maakunnan julkiset keittiöt ostivat noin 10 prosenttia elintarvikkeista omasta maakunnasta. Muualta Suomesta ostetaan noin 70 prosenttia ja ulkomailta noin 20 prosenttia elintarvikkeista. - Selvityksen perusteella voidaan todeta, että lähiruoan hankintaa voidaan perustella aluetaloudellisista lähtökohdista. Paikallisten tuotteiden käytön kasvu julkiskeittiöissä voisi nostaa aluetalousvaikutuksia entisestään ja samalla edesauttaa maakunnan ruoantuotannon kasvua ja kehitystä. Selvityksen toivotaan herättävän keskustelua ruoantuotannon ja paikallishankintojen merkityksestä alueelle, toteaa projektipäällikkö Hanna-Maija Väisänen. Raportteja 101: Määttä Susanna, Väisänen Hanna-Maija ja Törmä Hannu. Julkisten keittiöiden paikallisten elintarvikeostojen aluetaloudelliset vaikutukset Tarkastelussa Etelä-Savon maakunta. Verkkojulkaisu: Lisätietoja: Projektipäällikkö Hanna-Maija Väisänen, puh , hannamaija.vaisanen@helsinki.fi AALTO-YLIOPISTON PIENYRITYSKESKUS EDISTÄÄ ITÄMEREN ALUEEN YRITTÄJYYSVALMENNUKSEN ASI- ANTUNTIJOIDEN YHTEISTYÖTÄ CB Entreint eli Central Balticum Entrepreneurship Interaction on tutustuttanut Suomen, Viron ja Latvian yrittäjyyskouluttajia eri maiden yrittäjyyskäytäntöihin ja -ympäristöihin. Hankkeen aikana suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä yrittäjyysvalmentajan pedagogiset opinnot -koulutusohjelma. Ohjelma pilotoitiin Suomessa, Virossa ja Latviassa maiden koulutustarpeiden analysointiin perustuvana tuotteena. Suomalaiset, virolaiset ja latvialaiset yrittäjyysvalmentajan pedagogisia opintoja opiskelleet henkilöt jakoivat hyviä käytäntöjä Tallinnassa CB Entreint -hankkeen verkostoitumistapahtumassa. Hankkeessa mukana olevat asiantuntijat ja tutkijat jalkautuivat kevään aikana myös Hollantiin ja Isoon-Britanniaan tutustumaan yrittäjyyskasvatuksen toimiviin malleihin ja jakoivat parhaita käytäntöjä, jotka kootaan hankkeen aikana omaksi julkaisukseen. - Yrittäjyyskasvatuksen määrä lisääntyy Iso-Britannian yliopistoissa ja sen arvioidaan kasvattavan valmistuvien opiskelijoiden perustamien yritysten määrää ja laatua. Kuitenkin todellisen yrityselämän ja akateemisen tutkimuksen välissä arvioidaan olevan valtava kuilu, koulutusjohtaja Anne Gustafsson-Pesonen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksesta tiivisti toisen tutustumismatkan antia. Hankkeen tuloksia esitellään laajasti yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostuneille eri maissa järjestettävissä tilaisuuksissa. Baltian maiden käytäntöjä sekä hankkeen tuloksia esitellään myös Yrittäjyyskasvatuksen Tutkimusseura ry:n ja Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksen järjestämässä YKTT-konferenssissa Aalto-yliopistossa, jonka teemana on Entrepreneurial ecosystems. Lisäksi tuloksia esitellään Baltic Dynamics -konferenssissa Latviassa syyskuun puolivälissä. Vuoden lopussa päättyvässä hankkeessa partnereina ovat Tallinnan teknillinen yliopisto, Tarton yliopisto, Tukholman kauppakorkeakoulun yksikkö Riiassa ja Latvian Technological Center. Lisäksi mukana ovat Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskus, Suomen Yrittäjät ry, Tallinnan kaupungin hallinto, Tarton kaupungin hallinto, Latvian teknologiapuistojen, -keskusten ja yrityshautomojen yhdistys, Latvian Institute of Physical Energetics sekä Tukholman kauppakorkeakoulun Mentors Club Latviasta. Hanke saa rahoitusta Interreg IVA ohjelmasta (EAKR) ja kansallisena rahoittajana toimii Varsinais-Suomen liitto. Lisätietoja: Projektipäällikkö Natalia Narits, puh , natalia.narits@aalto.fi 6

7 RURALIA-INSTITUUTIN KANSAINVÄLISEN VISITING SCHOLAR -TUTKIJAVAIHTO-OHJELMAN HAKU KÄYNNIS- SÄ Tutkijavaihto on tarkoitettu toisesta maasta tuleville akateemisille henkilöille, jotka ovat suuntautuneet maaseutuun liittyvään tutkimustoimintaan, kuten esimerkiksi elintarvikeketjuihin, yrittäjyyteen tai aluehistoriaan. Tutkijavierailu kestää 1-3 kuukautta ja sitä tuetaan 2300 eurolla kuukaudessa. Kaudella Ruralia-instituutti valitsee ohjelmaan kolme tutkijaa. Ruralia visiting scholar -ohjelmaan voi hakea 30.kesäkuuta asti. Tällä kaudella Ruraliassa ovat olleet seuraavat visiting scholar -tutkijat: - Julie Smith, Centre for Food Policy, City University London - Adrian Morley, The ESRC Centre for Business Relationships, Accountability, Sustainability & Society (BRASS), Cardiff University - Alexander Nikulin, Russian Academy of National Economy and State Service Lisätietoja: LUOMUINSTITUUTIN ASIANTUNTIJAT MUKANA TV-DOKUMENTISSA Sunnuntaina klo 17:30 nähdään MTV 3-kanavalla TV-dokumentti Itämeri ja mustan kullan maa. Ilotuotanto Oy:n MTV3-kanavalle tuottamassa dokumentissa katsotaan, mitä maatalous- ja hajaasutuksilla voidaan tehdä vesistöjen hyväksi uudella tavalla. TV-dokumentissa muutoksesta kertovat alan asiantuntijat, myös ympäristö- ja maa- ja metsätalousministeriön korkein johto Ville Niinistöä myöten. Luomuinstituutista haastateltavina ovat erikoistutkija Helena Kahiluoto, tutkimuskoordinaattori Jaakko Nuutila, erikoistutkija Jukka Rajala, johtaja Pirjo Siiskonen ja projektisuunnittelija Brita Suokas. -Suomalaisissa yrityksissä ja tutkimuslaitoksissa tehdään huipputason Itämeri- ja ravinteiden kierrätystutkimusta, mutta tieto on hajallaan ja päätyy helposti vain tieteellisiin julkaisuihin, kertoo tuottaja Ilona Arosalo tiedotteessaan. Dokumentissa virtaavat innostavat uudet tavat kehittää mustasta kullasta, jätteestä, uutta elämää. Luomuruuan uusi tuleminen kattaa koko kiertokulun mullasta lähiruokaan ympäristöä huomioiden. Lisätietoja: YRITTÄJYYSPEDAGOGINEN VERKKOYMPÄRISTÖ ETELÄSAVOLAISIIN KOULUIHIN Eteläsavolaiset oppilaitokset saavat ensi vuoden loppuun mennessä käyttöönsä monimuotoisen yrittäjyyspedagogisen verkko-oppimisympäristön sekä työkaluja koulujen ja yritysten väliseen yhteistyöhön ja oman yrittäjyyskasvatuksen strategian laatimiseen. - Etelä-Savossa yrittäjyyskasvatushankkeet ovat lähteneet liikkeelle liiketoiminnan luomisesta ja halusta luoda uusia kasvuyrityksiä. Muulla maassa tyypillisempiä ovat olleet yrittäjyysidentiteettiä kasvattavat ja asennemuokkaukseen keskittyneet oppilaitoksissa toteutetut hankkeet, sanoo koulutusjohtaja Anne Gustafsson-Pesonen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksesta. 7

8 Pienyrityskeskus toteutti laajan valtakunnallisen yrittäjyyskasvatushankkeita arvioineen Ykoontihankkeen ja sen projektipäällikkönä Gustafsson-Pesonen huomasi eteläsavolaisissa oppilaitoksissa olevan tarvetta työkaluille, joilla tuetaan yrittäjyysidentiteetin kasvua. - Ideana on toteuttaa toimiva, monimuotoinen verkko-oppimisympäristö, joka tukee niitäkin opetushenkilöstön jäseniä, joilla ei ole aikaa tai mahdollisuuksia opiskella yrittäjyyskasvatusta lähikursseilla. Oppimisympäristöstä löytyy teoriaa, siellä voi tuottaa omaa aineistoa, testata muiden käytäntöjen toimivuutta ja saada palautetta omiin ideoihin. - Tavoitteemme on, että yrittäjyyskasvatuksesta tulee Etelä-Savon oma juttu ja näytämme muille, että olemme täällä maailmanluokassa yrittäjyyskasvatuksen kehittämisessä, itsekin yrittäjyyskasvatuksesta väitöskirjaa tekevä Gustafsson-Pesonen sanoo. Kimmoke-hankkeen väki toivoo, että eteläsavolaiset yritykset ja oppilaitokset innostuisivat antamaan palautetta, ideoimaan ja testaamaan itselleen uusia malleja. Kimmoke-hanketta rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto EAKR-ohjelmasta. Lisätietoja: Koulutusjohtaja Anne Gustafsson-Pesonen, anne.gustafsson-pesonen@aalto.fi YES Etelä-Savon aluepäällikkö Maisa Kantanen, maisa.kantanen@aalto.fi Koulutuspäällikkö Katri Liekkilä, katri.liekkila@aalto.fi VIHREÄN KEMIAN PROFESSORIN VESITUTKIMUKSIA HIMALAJALLA ON VOINUT SEURATA YLELLÄ Mikkeliläinen vihreän kemian professori Mika Sillanpää tutkimusryhmineen tutki veden laatua Himalajalla. Sillanpään tutkimusmatka Tiibetiin sujui pääosin suunnitelmien mukaan. Yle Etelä-Savo seurasi Sillanpään tutkimusmatkan etenemistä ja julkaisi useita artikkeleja tutkimuksiin liittyen. Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Mikkelissä sijaitseva Vihreän kemian laboratorio on mukana tutkimuksessa, jossa tutkittiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia jäätikön sulamiseen ja veden laatuun Himalajalla. Vesinäytteitä otettiin Tiibetin ylängön vesistöistä, joihin virtaa sulamisvesiä jäätiköltä. Vesinäytteistä mitattiin esimerkiksi veden sameutta, happamuutta, lämpötilaa ja sähkönjohtavuutta eri vuodenaikoina. Sähkönjohtavuus on yksi tärkeimmistä mitattavista suureista, sillä sen avulla nähdään kuinka paljon sulamisvesissä on kemikaaleja. Tutkijat ottivat näytteitä myös vesistöjen sedimenteistä ja kaloista. Niistä etsitään raskasmetalleja ja maataloudessa käytettävien torjunta-aineiden jäämiä. - Aasian suuret joet Brahmaputra, Indus, Ganges, Jangtsen, Keltainenjoki ja Mekong saavat alkunsa Himalajan jäätiköiltä. Joet tuovat vettä noin kahdelle miljardille ihmiselle, kertoo professori Mika Sillanpää. - Tutkimalla vesinäytteitä ja analysoimalla järvisedimenttejä pystymme tarkkailemaan veden laatua sekä saamaan tietoa ympäristössä ja ilmastossa tapahtuvista muutoksista. Mittaustietoja käytetään kestävän vedenkäytön edistämiseksi alueella, jossa talouskasvu on nopeaa. Tutkimusryhmällä, johon kuuluu Sillanpään lisäksi nepalilaisia ja kiinalaisia tutkijoita, oli autoon sijoitettu siirrettävä laboratorio. Osa mittauksista tehtiin paikan päällä, osa näytteistä vietiin Lhasaan, osa Pekingiin ja osa tuotiin Suomeen analysoitavaksi. Lisätietoja: Professori Mika Sillanpää, puh , mika.sillanpaa@lut.fi 8

9 AALTO START-UP CENTER KIINNOSTAA UUSIA YHTEISTYÖKUMPPANEITA Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen osana toimivan Aalto Start-Up Centerin avointen ovien luennot vetivät reilusti yli kaksinkertaisesti sen määrän vieraita, mitä järjestäjät arvioivat ennakkoon. - Yrityskiihdyttämömme kiinnostaa niin uusia yrittäjiä kuin uusia yhteistyökumppaneitakin koko ajan kasvavassa määrin, mikä on todella hienoa nähdä. Yritystemme taivalta tutkitaan koko ajan ja tulosten perusteella pystymme selvästi nopeuttamaan kansainvälistyvien yritysten kasvua, Aalto Start-Up Centerin projektijohtaja Marika Paakkala sanoi. Neljä Aalto Start-Up Centerin yritystä kertoi oman yritystarinansa yrityskiihdyttämöön kerääntyneelle sankalle vierailijajoukolle. Aalto Start-Up Center toimii laajassa yhteistyöverkostossa, joka pystyy tuottamaan lisäarvoa kiihdyttämön yrityksille. Lisätietoja: Projektijohtaja Marika Paakkala, puh , marika.paakkala@aalto.fi TAPAHTUMIA DIGITOI KOKOELMIESI KULTTUURIPERINTÖÄ Tervetuloa tilaisuuteen, jossa Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskuksen asiantuntijat kertovat paperi-, äänite- ja valokuvadigitointiin liittyvistä haasteista sekä digitoinnille asetettavista vaatimuksista. Samalla on mahdollisuus tutustua digitointi- ja konservointikeskuksen toimintaan. Paikka Digitointi- ja konservointikeskus, Saimaankatu 6, Mikkeli Ajankohta , klo Sisältö Kenelle Lisätietoja Hinta Mitä asioita tulee huomioida ennen digitoinnin aloittamista, mitä erilaisille aineistoille voidaan tehdä, aineiston jalostusmahdollisuudet, luetteloimattoman pienjulkaisuaineiston saaminen käyttöön, esimerkkejä hyvistä käytännöistä ja kokemuksista digitointi- ja konservointikeskuksen projekteista: mm. pienpainatteet, 1800-luvun kirjat, käsikirjoitukset, negatiivit, kartat ja äänitteet. Tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin. Kirjastoissa ja kulttuuriperintökokoelmien parissa työskenteleville Heidi Törrönen, puh , heidi.torronen@helsinki.fi 50 euroa Ilmoittautuminen pienyrityskeskus.aalto.fi, osallistujamäärä rajoitettu Koulutustilaisuus on osa Real Case Lab hanketta, jota toteuttavat yhteistyössä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus ja Kansalliskirjaston digitointi- ja konservointikeskus. Hanketta rahoittavat Etelä-Savon Ely-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto. 9

10 LUONNONTUOTEPÄIVÄT MIKKELISSÄ Valtakunnallinen luonnontuotealan seminaari retkeilyineen järjestetään Mikkelissä. Perinteisessä tapahtumassa käsitellään alan ajankohtaisia aiheita sekä luonnontuotealan ja rinnakkaistoimialojen yhteistyön haasteita, mahdollisuuksia ja tuloksia. Ohjelmaan sisältyy myös tutustumisretki paikallisiin alan yrityksiin. Ensimmäisen päivän iltana on yhteinen seminaaripäivällinen oheisohjelmineen. Luonnontuotepäivät järjestää Luonnontuotealan teemaryhmä yhteistyössä Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry:n ja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin sekä muiden alueen toimijoiden ja hankkeiden kanssa. Lisätietoja: Juha Rutanen, juha.rutanen@helsinki.fi Birgitta Partanen, birgitta.partanen@helsinki.fi LUENTOSARJA MIKKELIN HISTORIASTA JATKUU SYKSYLLÄ 10

11 STUDIA GENERALIA-LUENTO klo 16:30-18:00: Ruokasignaaleja maailmalta: Millä keinoilla ruoka omaksi? Paikka: Luennoitsija: Mikkelin yliopistokeskuksen auditorio, Lönnrotinkatu 5, Mikkeli Tutkijatohtori, MMT Minna Mikkola, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti Luennolla käsitellään näköpiirissä olevia uusia ruoantuotannon ja kulutuksen ilmiöitä, kuten mm. päivittäistavarakaupan ja julkisten ruokapalveluiden läpinäkyvyyttä ja osallistumista kestävään ruokatalouteen, luomun nykytilannetta markkinoilla, tuottajien verkostoitumista ja kumppanuusmaataloutta, vaihtoehtoisia ruoan jakelukanavia kuten e-kauppaa sekä kaupunkiviljelyä ruokajärjestelmän uutena toimintatapana. Ketkä pyrkivät toteuttamaan kestävää ruokataloutta ja millä keinoilla he pyrkivät tavoitteisiinsa? Millaisia vastuksia he kohtaavat matkalla päämääräänsä? KOULUTUSTA LUOMULLA ETUMATKAA ETELÄ-SAVOLLE -VALMENNUSOHJELMAN KESÄN KOULUTUKSIA Maan kasvukunto ja viherlannoitus vihannestilalla Työnäytöspäivä Juvalla Opintomatka Viroon Pellonpiennarpäivä Haukivuorella LUOMUPUUTARHANTUOTANNOSTA KIINNOSTUNEILLE KOULUTUSTA Luomulla etumatkaa Etelä-Savolle -hanke järjestää syksyllä 2013 ja vuodenvaihteessa koulutusta marjatuotannon kasvinsuojelusta sekä vihanneskohtaisia teemapäiviä. Seuraa ilmoittelua. Lisätietoja: TUTKITTUA TIETOA LUOMUSTA TILAISUUKSIA SYYSKUUSTA 2013 ALKAEN Luomuinstituutti järjestää kaikille avoimia Tutkittua tietoa luomusta -tilaisuuksia joka toinen tiistai alkaen. Paikka: Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin luokka 1004, 1. krs, Lönnrotinkatu 7, Mikkeli Aika: Tarjolla tutkitun tiedon lisäksi myös luomuiset aamukahvit. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia. Merkitse päivät jo kalenteriisi! Ohjelma (tietoja päivitetään sivulle: ETM Jaakko Nuutila, MTT FT, dosentti Carina Tikkanen-Kaukanen, Ruralia-instituutti 11

12 LUOMUALAN ERIKOISOPINNOISSA TARJOLLA SYYSLUKUKAUDELLA 2013 Luomu ja luontohoiva II (3,5 op), lähipäivät 12.9., ja Mikkelissä + kehittämistehtävä ja muu etätyöskentely. Teemoina maatila, kädentaidot ja luonnonmateriaalit sekä eläinavusteisuus Green Care -toiminnassa ja niiden soveltaminen luomutilan toimintaan. Viestinnän perusteet ja luomu (3 op), syys marraskuussa. Yleiskuva viestinnästä, luomun viestinnän haasteista ja niihin vastaamisesta. VALTAKUNNALLISET LUOMUPÄIVÄT MIKKELISSÄ Valtakunnalliset Luomupäivät pellolta lautaselle järjestetään Mikkelissä Ohjelmassa on luentoja, iltajuhla Saimaan Luomu ry:n 30-vuotisjuhlan merkeissä sekä ekskursioita. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille luomusta kiinnostuneille ja sen järjestää Luomuinstituutti. Lisätietoja: Viestintäsuunnittelija Anne Hytönen, , anne-maria.hytonen@helsinki.fi HENKILÖSTÖUUTISIA IIDA HULKKONEN TALOUS- JA HALLINTOKOORDINAATTORIN SIJAISEKSI Iida Hulkkonen on aloittanut BScBA-ohjelman talous- ja hallintokoordinaattorin Anu-Riikka Kolarin perhevapaiden sijaisena. Iida Hulkkonen on opiskellut Itä-Suomen yliopistossa laskentatoimea ja rahoitusta sekä suorittanut Aasia-ohjelman. Hulkkonen valmistui maisteriksi kesäkuussa Aiemmin hän on työskennellyt Danske Bankissa. Työsuhde Aalto-yliopistolla jatkuu ainakin heinäkuun 2014 loppuun asti. LUT SAVO SUSTAINABLE TECHNOLOGIES YKSIKÖSSÄ UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ Mikkelissä toimivaan LUT Savo Sustainable technologies yksikköön on palkattu uusia työntekijöitä. Lappeenrannan teknillinen yliopisto (Lappeenranta University of Technology, LUT) tuottaa ratkaisuja globaaleihin tulevaisuuden haasteisiin ja kasvattaa ratkaisijoita yhteiskunnan eri sektoreille. LUT Savo Sustainable Technologies -yksikköön kuuluvat vihreän kemian, materiaalitekniikan ja bioenergian tutkimusryhmät. Materiaalitekniikan laboratorio Astral: Vihreän kemian laboratorio: Joel Kauppo, tutkimusapulainen Raghu KC, tutkimusapulainen Jani Sillman, tutkimusapulainen Susanna Pulkka, tutkimusapulainen 12

13 MUCINOITA TOIMITUS: Päätoimittaja: Matti Malinen, Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö, puh , Toimitus: Sirpa Taskinen, Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö, puh , MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS (MUC) - KESTÄVÄ, UUDISTAVA JA VAIKUTTAVA Toiminta perustuu tieteelliseen tutkimukseen, yliopisto-opetukseen ja vuorovaikutukseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Toiminnassa painottuvat luontoon ja ympäristöön liittyvien osaamisalojen yhdistäminen tekniikkaan ja yrittäjyyteen kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. TUNNUSLUVUT LYHYESTI Kokonaisrahoitus 19,5 M Henkilökuntaa 193 Kandidaattiopiskelijoita 263 Täydennyskoulutusopiskelijoita 4900 Professuureja 6 Tutkimusjohtajia 6 Mikkelin yliopistokeskus toivottaa hyvää kesää! 13

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus Mikkelin yliopistokeskus Sisältö MUC lyhyesti 3 Pääsihteerin katsaus 4 Vuoden kohokohtia 5, 6 Graafeja 7, 8 Tapahtumia 10 Studia Generalia -luennot 11 Yhteystiedot 12 2 MUC lyhyesti Mikkelin

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus edistää Itämeren alueen yrittäjyysvalmennuksen asiantuntijoiden yhteistyötä

Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus edistää Itämeren alueen yrittäjyysvalmennuksen asiantuntijoiden yhteistyötä Aalto-yliopiston Pienyrityskeskus edistää Itämeren alueen yrittäjyysvalmennuksen asiantuntijoiden yhteistyötä 12.06.2013 Ohjelmassa oli niin tyynysotaa, keppitemppuja kuin hyvien käytäntöjen jakamista,

Lisätiedot

VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET

VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Mikkeli University Consortium www.muc.fi VERKOSTO-ORGANISAATION HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET Ulla Jurvanen, koordinaatioyksikkö SihteeriFoorumi 2010 2.6.2010 Mikkeli University Consortium www.muc.fi 1 Yliopistokeskukset

Lisätiedot

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Aallosta kestävän kehityksen osaajia Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän

Lisätiedot

Mikkelin yliopistokeskus

Mikkelin yliopistokeskus Mikkelin yliopistokeskus TOIMINTAKERTOMUS Sisältö Pääsihteerin katsaus Vuoden kohokohtia 4 Graafeja 6 8 MUC 9 Yhteystiedot 2 2 Pääsihteerin katsaus Yt, yt ja yt. Siinä loppuvuoden kolme näkyvintä asiaa.

Lisätiedot

Mikkelin yliopistokeskus

Mikkelin yliopistokeskus Mikkeli University Consortium www.muc.fi Yliopistokeskukset osa kansallista korkeakoulujärjestelmää OPM:n perustamia vuonna 2004 Toimivat kuudella paikkakunnalla Kokoavat yhteen yliopistotoiminnot maakunnissa,

Lisätiedot

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Torsti Hyyryläinen & Vesa Rouhiainen & Eeva Uusitalo Rural Studies -yliopistoverkoston 10-vuotisjuhlaseminaari Helsingin yliopiston Runeberg-sali

Lisätiedot

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI

KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI KEHITTYVÄ JA KASVAVA MIKKELI Meidän Mikkeli Vetovoimainen vapaa-ajanviettokeskus Meidän Mikkeli on Itä-Suomen kasvukeskus, jossa uudistuva kaupunkikeskusta, vireä maaseutu elinvoimaisine taajamineen, Saimaa

Lisätiedot

MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 4/2012

MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 4/2012 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 4/2012 www.muc.fi UUTISIA - MIKKELI ISÄNNÖI MAAILMAN TIEDETOIMITTAJIEN POST TOURIA KESÄKUUSSA 2013 - AALTO-YLIOPISTON OPISKELIJAT AUTTAVAT ETELÄSAVOLAISIA

Lisätiedot

Mikkelin yliopistokeskus

Mikkelin yliopistokeskus Mikkelin yliopistokeskus TOIMINTAKERTOMUS Sisältö Pääsihteerin katsaus Vuoden kohokohtia 5 Graafeja 6 8 Tapahtumia 9 0 Studia Generalia -luennot Yhteystiedot Pääsihteerin katsaus Vuosi oli Mikkelissä hieman

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies Projektin tausta ja tarve Oppivan yhteiskunnan toimintaympäristöille on tyypillistä muuttuvuus ja kompleksisuus aktiivinen toiminta

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää

ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää Näe e metsä puilta Metsäteollisuus teollisuus liittyy kaikkeen arkielämäss ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää Tavallisena

Lisätiedot

10.04.2012 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 1/2012

10.04.2012 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 1/2012 10.04.2012 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 1/2012 www.muc.fi MUCissa TAPAHTUU - MIKKELIN TIEDEPÄIVÄSSÄ 19.4.2012 TARTUTAAN ROHKEASTI SEUDUN HAASTEISIIN - ENNÄTYSMÄÄRÄ HAKIJOITA INTERNATIONAL

Lisätiedot

Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi neljä suurta EU-hanketta Mikkelissä

Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi neljä suurta EU-hanketta Mikkelissä TIEDOTE 14.12.2011 Etelä-Savon yhteistyöryhmä hyväksyi neljä suurta EU-hanketta Mikkelissä Maakunnan yhteistyöryhmä näytti vihreää valoa neljälle suurelle osaamishankkeelle keskiviikkona 14. joulukuuta

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 2/2012

MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 2/2012 19.06.2012 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 2/2012 www.muc.fi MUCissa TAPAHTUU - REHTORI WILHELMSSON: MIKKELISSÄ YLIOPISTOTOIMINTOJEN VALTAKUNNAN KÄRKEÄ - LUTIN VIHREÄN KEMIAN LABORATORIOLLE

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani

Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus Yrittäjyyden ja PK yritysten kehittäjäkumppani PIENYRITYSKESKUS 30 vuotta Kauppakorkeakoulun erillislaitos yrittäjyys ja pk-yritysten kehityspalvelut

Lisätiedot

SISÄLTÖ. MUC 2008 Toimintakertomus I 2

SISÄLTÖ. MUC 2008 Toimintakertomus I 2 MIKKELIN YLIOPISTOKESKUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLTÖ Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmän puheenjohtajan katsaus 3 Mikkelin yliopistokeskus 4 Tutkimus- ja kehittämistoiminta 6 Maaseutu ja bioenergian

Lisätiedot

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society 1 ILMANSUOJELUYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2/2015 Aika: 26.11.2015 klo 15.00 Paikka: THL, Mannerheimintie 168 B ESITYSLISTA: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin sekä kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 2/10 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 2/10 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET

TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET, 2013 VALMISTUNEET 4. - Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti toteuttama vuotuinen palautekysely vastavalmistuneille

Lisätiedot

Luomuinstituutin valmistelun tilanne Joko on luomun aika?

Luomuinstituutin valmistelun tilanne Joko on luomun aika? Luomuinstituutin valmistelun tilanne Joko on luomun aika? MUC MAMK lounas 16.11.2011 Pirjo Siiskonen Ruralia-instituutti / Pirjo Siiskonen 18.11.2011 1 Lähiruoka, mitä se on? Lähiruoalla tarkoitetaan elintarvikkeita,

Lisätiedot

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS. Toimintakertomus 2012

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS. Toimintakertomus 2012 MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS Toimintakertomus Sisältö Mikkelin yliopistokeskus 3 Pääsihteerin katsaus 4 Uusi strategia 7 Johtoryhmä, neuvottelukunta ja ohjausryhmä 8 Vuoden kohokohtia 11 Ympäristöteknologia

Lisätiedot

Tervetuloa YVI-sirkukseen!

Tervetuloa YVI-sirkukseen! Tervetuloa YVI-sirkukseen! Henkekumppanien logot Jonna hoitaa tämän! YVIn tavoitteet suomalaisessa opettajankoulutuksessa: 1. Pedagogiset valmiudet, itsearviointimittariston kehittäminen 2. Verkostoyhteistyö

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hämeenlinna 15.4.2011 Verkosto- ja hanketapaaminen Sivu 1 Valtakunnallinen hanketoiminta Toimintatapa

Lisätiedot

Itämerihaasteessa tapahtuu! Lotta Nummelin Itämerihaasteen koordinaattori Helsingin kaupungin ympäristökeskus

Itämerihaasteessa tapahtuu! Lotta Nummelin Itämerihaasteen koordinaattori Helsingin kaupungin ympäristökeskus Itämerihaasteessa tapahtuu! Lotta Nummelin Itämerihaasteen koordinaattori Helsingin kaupungin ympäristökeskus 1 Kuva: Turun Sanomat Itämerihaasteen Organisaatioorganisaatio Helsingin ja Turun toimenpiteiden

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 1/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 12:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet

Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Aviisi-projektin avaamat mahdollisuudet Taustaa Aviisi-projekti Aviisin avaamat uudet mahdollisuudet Ajatuksia jatkoon Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus 22.11.2016

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Centrum Balticum -keskus

Centrum Balticum -keskus Centrum Balticum -keskus 9.10.2012 Vanha Suurtori 7, 20500 Turku www.centrumbalticum.org Centrum Balticum säätiön lyhyt historiikki Centrum Balticum säätiö perustetaan vuonna 2006 Säätiön perustajina 5

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS Toimintakertomus 2011 Mikkelin yliopistokeskus 1 Toimintakertomus 2011 Sisältö Katsaus vuoteen 2011 5 Mikkelin yliopistokeskus 7 Yliopistokeskuksen painopistealat ja yksiköt 13

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Joulukuu 2017 Tiedeluokka SOLUn kutsuvierasavajaiset 21.11. Tiedeluokka SOLUn juhlallisia kutsuvierasavajaisia vietettiin 21.11.2017. Tiedeluokan avasi opetusministeri

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa

AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi

BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi BERAS Implementaion Paikallisesti pellolta pöytään Itämeren parhaaksi Sampsa Heinonen BERAS Implementation Communications Manager sampsa.heinonen (at) beras.eu Maaseutututkijoiden tapaaminen, Kaarina 18.8.2011

Lisätiedot

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014

Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Käsitteitä Avointa tietoa ovat ne digitaaliset sisällöt ja datat, joita kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta

Lisätiedot

REFERENSSIT OPINTOMATKAT 2010-2015

REFERENSSIT OPINTOMATKAT 2010-2015 REFERENSSIT OPINTOMATKAT 2010-2015 Asiantuntijaryhmille järjestettyjä energia- ja ympäristöaiheisia opintomatkoja n ja Suomen välillä (sis. ohjelma, matkajärjestelyt, briiffaus sekä opastusta ja tulkkausta.

Lisätiedot

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi tiedottaa (median kautta)? Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 1/2013

MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 1/2013 MUCinoita Mikkelin yliopistokeskuksen tiedote 1/2013 www.muc.fi UUTISIA - MIKKELIN YLIOPISTOKESKUKSEN TUNNUSLUVUISSA KASVUA EDELLISEEN VUOTEEN VERRATTUNA - KANSALLISKIRJASTON DIGITOINTI- JA KONSERVOINTIKESKUKSESSA

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset Kainuussa Susanna Määttä susanna.maatta@helsinki.fi Kainuun Maaseutu- ja Elintarvikepäivä 28.11.2014 9.10.2013 1 Valtakunnallisen lähiruokaselvityksen tuloksia 03.12.2014

Lisätiedot

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri

Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset. Arttu Piri Opiskelijoiden työssäkäynti- ja kesätyökysely 2013 Tulokset Arttu Piri 1 Yleistä - Aineiston keruu sähköisesti 26.9. 14.10.12013 - Otos: Opiskelijajäsenet, poislukien 1.5.2013 jälkeen liittyneet - Otos

Lisätiedot

Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankeen esittely 1.1.2015 31.12.2016

Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankeen esittely 1.1.2015 31.12.2016 Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankeen esittely 1.1.2015 31.12.2016 Hankkeen perustiedot Nimi: Luomuinstituutin jalkauttaminen Kesto: 1.1.2015 31.12.2016 Kokonaisrahoitus: 472 500 EAKR 60 % (maakuntaliitto)

Lisätiedot

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan!

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! 5.9.2017 #kiertotalousakatemia Nina Aarras Varsinais-Suomen ympäristöosaamisen yhdistys 12.00 Kahvia ja verkostoitumista. 12.30 Tilaisuus alkaa. Puheenjohtaja Nina Aarras

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta 2/2013 Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta lappi Lisätietoja antaa Projektipäällikkö Virpi Vaarala Lapin ELY-keskus, Rovaniemi virpi.vaarala@ely-keskus.fi +358 295 037

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Maaliskuu 2017 LUMA TIEDEKERHO LAHDEN PÄÄKIRJASTOSSA Alakoululaisille suunnattu, hauska ja jännittävä LUMA Tiedekerho tiistaisin pääkirjaston lastenosastolla!

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus

PROFESSORILUENTO. Professori Petteri Alho. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Hydrogeografia ja kaukokartoitus PROFESSORILUENTO Professori Petteri Alho Hydrogeografia ja kaukokartoitus Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Petteri Alho pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa,

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1

Bench-hanke. Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010. Ph.D. Maija Härkönen Tkt Antero Ollila 3 Nov 2010 Slide 1 Bench-hanke Slide 1 Kurki-seminaari Kouvola 24.11.2010 BENCH perustiedot Bench-projektin koko nimi on Beneficial Business Contacts between the Central Baltic Region and China. Perustietoja: Slide 2 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki

MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012. Kimmo Kurunmäki MAL verkostotapaaminen Uuden kauden käynnistys 14.3.2012 Kimmo Kurunmäki Pilottikausi 2010 2011 paketissa Koordinointi www.mal verkosto.fi Projektipäällikkö Kimmo Kurunmäki, kimmo.kurunmaki@tampereenseutu.fi,

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013

Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Luomu päivät 2013 Mikkeli 13.11.2013 Miten jalostaja vastaa kysyntään ja hallituksen asettamiin tavoitteisiin? Timo Marttinen Kruunu Herkku Esityksen sisältö Kruunu Herkku Kysyntään vastaaminen Hallituksen

Lisätiedot

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ

YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ 1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi

Lisätiedot

DIGITAALINEN MARKKINOINTI ELINTARVIKEALALLA EKM-102

DIGITAALINEN MARKKINOINTI ELINTARVIKEALALLA EKM-102 DIGITAALINEN MARKKINOINTI ELINTARVIKEALALLA EKM-102 Jari Salo, KTT Professori (Markkinointi) Dosentti (Digitaalinen markkinointi) Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taloustieteen laitos, Maatalous-Metsätieteellinen

Lisätiedot

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari

Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Hyvinvointia luodaan yhteistyöllä hyvinvointialan yrittäjyys & teknologiat seminaari Aika: 20.10.2011 klo. 8.30 15.15 Paikka: Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Kotkantie 1 (Auditoriot

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS. Toimintakertomus 2010

MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS. Toimintakertomus 2010 MIKKELIN YLIOPISTOKESKUS Toimintakertomus 2010 Sisältö Mikkelin yliopistokeskuksen johtoryhmän puheenjohtajan katsaus 5 Mikkelin yliopistokeskus 6 Tutkimus- ja kehittämistoiminta 11 Opetus 17 Yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus

Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus Psykonetin yhteinen perustutkinto-opetus Koordinaattori Kari Lehti Psykonet Psykologian perusopintokokonaisuus Perusopinnot kokonaisuudessaan ja osa aine- ja syventävistä opinnoista toteutetaan Psykonetyhteistyönä

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta

Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta 1 Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta Timo Ahonen, FUAS/Lahden ammattikorkeakoulu Martti Komulainen, Turun ammattikorkeakoulu Tero Uusitalo, Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä?

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä? 1 Opetusministeri Sari Sarkomaa Historiallisen sanomalehtikirjaston esittelytilaisuus Kansalliskirjastossa (juhlapuhe ja Historiallisen Sanomalehtikirjaston avaus) Aika: 20.11.2007. Tilaisuus alkaa klo

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 10 1 n kokous Kokousaika kello 9-11 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista 1. Kokouksen avaus... 3 2. Asialistan

Lisätiedot

Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankkeen esittely 1.1.2015 31.12.2016

Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankkeen esittely 1.1.2015 31.12.2016 Luomuinstituutin jalkauttaminen -hankkeen esittely 1.1.2015 31.12.2016 Hankkeen perustiedot Nimi: Luomuinstituutin jalkauttaminen Kesto: 1.1.2015 31.12.2016 Kokonaisrahoitus: 472 500 EAKR 60 % (maakuntaliitto)

Lisätiedot

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet

Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Valtakunnalliset koordinaatiohankkeet Energiatehokkuus: Energiatehokkuudesta kilpailukykyä maaseudulla - energiatehokkuuden koordinaatiohanke ProAgria Keskusten Liitto ry, Maarit Kari, maarit.kari@proagria.fi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014

PÖYTÄKIRJA Päijät-Hämeen yhteistyöryhmä 10.2.2014 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. KOKOUKSEN AVAUS 4 2. KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS 4 3. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 4 4. NTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 4 5. LUOVIEN ALOJEN YRITYSTOIMINNAN KASVUN JA KANSAINVÄLISTYMISEN

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 KULTTUURITYÖRYHMÄ

ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 KULTTUURITYÖRYHMÄ ETELÄ-KARJALAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Kulttuurityöryhmä 28.10.2015 AIKA 28.10.2015 klo 10.00 PAIKKA Imatra, Kulttuuritalo Virta, Kaleva-sali OSALLISTUJAT (x) Juha Iso-Aho, puheenjohtaja TKI-HUMAK Voima

Lisätiedot

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden 1 KJY:n Työssäoppimisen verkosto tapaa toisensa viidennen kerran 27. 28.9.2010 Helsingissä. Seminaari päättää KJY:n Työssäoppiminen ja sen ohjaus hankkeen. Seminaarin ensimmäinen päivä on kansainvälinen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

Rural Studies - monitieteisten maaseutuopintojen arviointi: e-lomakekysely RS-opiskelijoille. Vesa Rouhiainen 3.10.2011

Rural Studies - monitieteisten maaseutuopintojen arviointi: e-lomakekysely RS-opiskelijoille. Vesa Rouhiainen 3.10.2011 Rural Studies - monitieteisten maaseutuopintojen arviointi: e-lomakekysely RS-opiskelijoille Vesa Rouhiainen 3.10.2011 Perustietoja vastaajista: E-lomakekysely: kyselylomake lähetettiin 61:lle vähintään

Lisätiedot

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu

From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu From waste to traffic fuel (W-FUEL) Erja Heino, MTT Liikennebiokaasu ja Suomi -seminaari 31.5, 2010 Joensuu PERUSTIETOA HANKKEESTA Nimi: From waste to traffic fuel (W-FUEL) Kesto: 1.9.2009 31.12.2011 Kokonaisbudjetti:

Lisätiedot

Agrologien asialla JO 90 VUODEN AJAN

Agrologien asialla JO 90 VUODEN AJAN Agrologien asialla JO 90 VUODEN AJAN Suomalaisen maatalouden kärjessä jo 90 vuoden ajan. Hyvä agrologi tai agrologiopiskelija, Agrologien Liitto on agrologien ammatillisaatteellinen järjestö, joka ajaa

Lisätiedot

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä

Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä Lähiruoan aluetaloudelliset vaikutukset ja käytön edistäminen julkisissa ammattikeittiöissä KTM Leena Viitaharju ja HTM Susanna Määttä leena.viitaharju@helsinki.fi, susanna.maatta@helsinki.fi 11.6.2014

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan. VALINTAKRITEERIT Terveydenhoitajan erityispätevyyttä hakevan henkilön tulee olla Suomen Terveydenhoitajaliiton jäsen. Hakijalla tulee olla suoritettuna terveydenhoitajan tutkinto (opistoaste tai amk) ja

Lisätiedot

Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia?

Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia? Viro ja Latvia hankeyhteistyössä: lisää haasteita vai uusia ulottuvuuksia? Itämerihaasteen kansallinen seminaari 16.11.2010 Satu Viitasalo-Frösén Helsingin kaupungin ympäristökeskus Miksi uusi hanke? 2007

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/ Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 3/2017 1 n kokous Kokousaika kello 9:00 Kokouspaikka Maakuntaliiton virasto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2

Lisätiedot