Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari"

Transkriptio

1 Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö Lieksa Lieksan kaupungin kuudennessä kulttuuriseminaarissa. Aiheen valinta on jälleen ajankohtainen. Onhan esimerkiksi meidän tämän hetkisen hallituksemme tuottavuusloikan toteuttamisessa annettu keskeinen rooli digitalisaatiolle ja sen hyödyntämiselle. Digitalisaatio on tämän hetkinen muotisana. Käsite itsessään on monitulkintainen ja monia ajatuksia herättävä. Yksiselitteistä määritelmää ei ole. Itse näen digitalisaation digitaaliteknologian liittämisenä jokapäiväiseen elämään ja toimintaan osaksi ihmisen arkielämän toimintoja. Tällöin kyse on teknologian aiheuttamasta kulttuurisesta toimintatavan muutoksesta. Kuten edellä olevasta voidaan havaita, digitalisaatiota ei saa kaupasta hyllyltä eikä sitä voi asentaa mihinkään. Kyse on toiminnan muuttamisesta ja digitaalisten välineiden tuomisesta lähes kaikkeen tekemiseen ja sitä kautta uuden arvon tuottamisesta tai tuottavuuden parantamisesta.

2 Lieksan kaupungin strategisena linjana on ollut kehittää ja vastata palvelutuotannon haasteisiin sähköisten välineiden avulla. Kulttuuritoimen alalla tästä on useita esimerkkejä sekä menneinä vuosina että tällä hetkelläkin tapahtuvina toimintoina. Pielisen museossa on alettu digitoimaan museoesineitä valtakunnallisestikin katsoen varhain, eli vuodesta 2000 lähtien. Pielisen museo oli mukana kehittämässä muun muassa Suomen metsämuseo Luston ja Nurmeksen museon kanssa E-kuva Kantapuuta ( Tämä kehitys jatkuu edelleen. Yhteenliittymä on kehittämässä parhaillaan uutta Collecte-kokoelmanhallintajärjestelmää. Internetissä olevan kokoelman kautta museo saa esim. luettelointitiedoista suoraa palautetta asiakkailta tai apua esimerkiksi rakennusten tunnistamisessa. Tällä hetkellä Pielisen museolla on OKM:n apurahan turvin palkattu henkilö digitoimassa kuvanveistäjä Eva Ryynäsen kokoelmia. Museon muu henkilökunta digitoi Pielisen museon kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Myös TAKO-nykydokumentointi toteutetaan digitaaliseen muotoon. Tämän nykydokumentoinnin pohjalta toteutettiin vuonna 2014 julkaistu nettinäyttely ( Myös uusimmasta kerätystä mateaalista on suunnitteilla nettinäyttely. Virtuaalimaailmoista Pielisen museossa oli viime keväänä Pohjois- Karjalan museosta lainassa Kizhin maailma näyttely. Lisäksi Suomessa uraa-uurtanut LieksaMyst mobiilipelissä perinteinen / fyysinen näyttely yhdistyy digitaalisen maailmaan. Pielisen museon,

3 Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen ja UbiqueLab-työryhmän yhteistyönä kehitetty mobiilipeli on esimerkki kestävästä innovaatiosta, jota käytetään edelleen. Lieksan kansalaisopistolla on käytössä sähköinen ilmoittautumisja kurssinhallintajärjestelmä (Hellewi). Lieksan kirjasto on ollut aktiivinen kehittäjä ja kokeilija sähköisten ympäristöjen ja materiaalien tuottajana lukuharrastuksen aktivoimiseksi erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Tällä hetkellä e-kirjat valtaavat kirjastoissa alaa. Kaupungin tulevassa strategiassa digitalisaation merkitys nähdään edelleen suurena. Se on väline palveluiden toteuttamiselle ja tarjoamiselle siten, että mahdollisimman moni kuntalainen pystyy palveluja käyttämään ja toimintoihin aktiivisesti osallistumaan. Näyttää siltä, että kaupungin kulttuuriperintöön liittyvien aineistojen säilyttäminen siirtyy yhä enemmän digitaaliseen muotoon. Samalla aineisto tulee laajemmin kansalaisten käytettäväksi ja myöskin mahdollisuuksia aineiston lisäämiselle ja kehittämiselle tulee enemmän. Digitaalisuuden merkitys näyttäytyy yhteistoiminnan ympäristöjen ja keskustelumahdollisuuksien lisääjänä. Tulevaisuudessa näyttäisi muodostuvan uudenlaisia verkostoja, joissa yhteistä aineistoa ja työalustaa voidaan yhteisöllisesti käsitellä ja muokata. Näinhän on jo suuntaus museoiden osalta. Nähtäväksi jää, joko joskus tulevaisuudessa esimerkiksi Lieksan alueeseen liittyvää kulttuurihistorian tarkastelua rakennellaan yhteisessä verkkoympäristössä. Todennäköiseltä näyttää, että esimerkiksi kirjaston toimintaan liittyviä

4 kirjallisuuspiirejä toteutetaan jatkossa esimerkiksi sosiaalisen median mahdollistamissa ympäristöissä. Digitalisaatio tuo monien mahdollisuuksien mukana myöskin merkittäviä pohdittavia eettisiä ja sisällöllisiä haasteita. Esimerkiksi museot joutuvat jo nyt painiskelemaan vaikkapa henkilötietolakiin tai tekijänoikeuslakiin liittyvien kysymysten soveltamisen kanssa niin sanotun orpoteos valokuvien digitoinnissa. Aineiston jaettavuuteen liittyy kysymys digitaalisen tiedon maksullisuudesta. Onko aineisto maksullinen vai kaikkien käytössä? Miten mahdolliset lisensseihin liittyvät asiat ratkaistaan yms.? Näyttäisi siltä, että tulevaisuudessa digitaalisten ympäristöjen yleistyessä uusi sukupolvi suuntautuu niiden käyttöön yhä enemmän ja niistä tulee arkipäivää. Tästä herää kysymys siitä, että häviääkö samalla ihmisten välisestä ja autenttisen ympäristön aiheuttamasta kokemuksesta jotakin olennaista pois? Osaavatko tulevaisuuden ihmiset kaivata sitä kokemusta, joka meille monesti vielä on hyvinkin tärkeää. Häviääkö digitaalisaation myötä jotain merkityksellistä? Miten käy kirjaston kuntalaisten kohtaamisen kannalta merkityksellisenä olohuoneena? Vai tuleeko autenttisista kokemusympäristöistä jossain vaiheessa tulevaisuudessa muodissa oleva retroilmiö digitaalisten ympäristöjen vaihtoehtona ja vastareaktiona? Hyvät kuulijat, kuten edellä olevasta huomaa, olemme sekä Lieksan kaupungin että koko maailman kannalta olennaisen ja ajankohtaisen asian ää-

5 rellä. Nykymaailmalle tyypilliseen tapaan maapallon laajuinen megatrendi vaikuttaa suoraan meidän paikalliseen Lieksaamme ja heijastuu monin tavoin tekemiseemme ja ajatteluumme. On erinomaista ja tärkeää, että voimme pysähtyä keskustelemaan ja avaamaan näkökulmia digitalisaatioon yhdessä Itä-Suomen yliopiston, mielenkiintoisten luennoitsijoiden ja lieksalaisen yleisön kanssa. Yhteinen keskustelu auttaa meitä ymmärtämään ilmiön monimuotoisuutta ja tekemään hyviä ratkaisuja tulevaisuutemme rakentamiseksi. Tässä yhteydessä haluan kiittää Itä-Suomen yliopistoa ja erityisesti tämän päivän puheenjohtajana toimivaa professori Risto Turusta tärkeästä yliopistoyhteistyöstä seminaarien aikana. Kiitokset myös päivän luennoitsijoille jo etukäteen siitä, että olette meidän käytettävissämme tänään. Kiitokset Lieksan kansalaisopistolle ja sen rehtori Asko Saarelaiselle päivän käytännön järjestelyistä ja hyvästä työstä tapahtuman järjestelyissä. Vielä kerran tervetuloa tähän mielenkiintoiseen seminaariin Lieksan kaupungin puolesta. Jarkko Määttänen kaupunginjohtaja

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä?

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä? 1 Opetusministeri Sari Sarkomaa Historiallisen sanomalehtikirjaston esittelytilaisuus Kansalliskirjastossa (juhlapuhe ja Historiallisen Sanomalehtikirjaston avaus) Aika: 20.11.2007. Tilaisuus alkaa klo

Lisätiedot

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO

LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Metsäalan museoiden verkoston ja yhteistyömuotojen luominen metsäkulttuurin tunnettuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi.

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012

Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012 Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen

Lisätiedot

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Suomen metsämuseo ja -tietokeskus Lusto avattiin kansallismaisemaan Punkaharjulle 1.6.1994 Toimintaa säätelevät museolaki ja asetus kulttuuri- ja luonnonperintöä

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen

T.E.H.D.A.S. Arkisto. Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista. Juha Mehtäläinen T.E.H.D.A.S. Arkisto Kokemuksia performanssitaiteen arkistoinnista Juha Mehtäläinen Miksi arkistoida? Koska arkistoitavaa materiaalia on Performanssitaidetta halutaan kuvata - uutta aineistoa syntyy koko

Lisätiedot

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012

ELINA HILTUNEN. matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 ELINA HILTUNEN i matkaopas TULEVAISUUTEEN TALENTUM, HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Elina Hiltunen Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Päivi Koipijärvi Kuvat: Elina Hiltunen, Virpi Lehtinen

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA

OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA OPPIMISKYVYKKYYS DIGITALISOITUVASSA MAAILMASSA Sisältö Ihmisen oppiminen ja ohjautuvuus Ihminen digitalisoituvassa elinympäristössä Oleellisen oppimiskyvykkyys, mikä meitä vie? Yhteistyötä yrityksissä

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen

Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus. Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto -tilannekatsaus Digiajasta ikuisuuteen -seminaari 13.12.2011 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto: taustaa Hallitusohjelma: Kirjastoja kehitetään vastaamaan

Lisätiedot

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet

Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää. HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Laurea-Ammattikorkeakoulu Laurea Järvenpää HYVÄ VANHUUS JA RUOKA Studia Generalia Luennon palautteet Perttu Niitynpää Jari Martikainen 1.3.7 Selostus Oheisessa raportissa on viimekertaisen Studia Generalia

Lisätiedot

Lapin DigiStep -hanke

Lapin DigiStep -hanke Lapin DigiStep -hanke Ensimmäinen työpaja nykytila ja kehitystarpeet 20.2.2018 Ohjelma 9.00 9.30 Aamukahvi ja ilmoittautuminen 9.30 11.30 Alkukartoituksen tulokset & yrityspuheenvuoro 11.30 12.30 Lounas

Lisätiedot

Hyvinvointi uhattuna!

Hyvinvointi uhattuna! Uusien hyvinvointipalvelujen kehittämisen eturintamassa Agora Päivä 23.10.2013 Antti Hautamäki Johtaja Tutkimusprofessori Agora Center 2 Hyvinvointi uhattuna! Hyvinvointivaltiota uhkaa palvelujen rapautuminen

Lisätiedot

Museotyö muutoksessa!

Museotyö muutoksessa! Museotyö muutoksessa! Kohti vaikuttavampaa museotoimintaa Carina Jaatinen, Museovirasto Tampere 27.5.2015 Virittelyä ja herättelyä! Mitä on tulevaisuuden museotoiminta? Miksi sitä tehdään? Ketä se palvelee?

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen

Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen Kanuuna-seminaari, 9.11.2016 Heikki Lauha Vuonna 2015 toteutettu viiden maan tutkimusprojekti (Suomi, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Tanska ja Itävalta) Määrällistä

Lisätiedot

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja

Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli. Asko Peltola Valmistelujohtaja Maakuntauudistus ja kuntien uusi rooli Asko Peltola Valmistelujohtaja 19.3.2018 KUNNAT Missä ollaan nyt? MAAKUNNAT - Suomessa kunnilla paljon tehtäviä muuhun Eurooppaan verrattuna - Eniten kuntien rahoja

Lisätiedot

KDK-asiakasliittymä ja museot. Museo 2015 -hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto

KDK-asiakasliittymä ja museot. Museo 2015 -hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto KDK-asiakasliittymä ja museot Museo 2015 -hankkeen aloitusseminaari 23.11.2011 Tapani Sainio, Kansalliskirjasto Asiakasliittymän tavoitteita Arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteistyö Yhteinen asiakasliittymä

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus

Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suomen VIII Arkistopäivät 18.5.2010 Jyväskylässä Kansallinen digitaalinen kirjasto: tilannekatsaus Suunnittelija Tapani Sainio www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014

OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia. Paikkatietoseminaari 12.2.2014 OmaOulu asiointialusta Sähköisen asioinnin strategia Paikkatietoseminaari 12.2.2014 Sisältö OmaOulu-asiointialustan kehitys kehittämisstrategia 2006 2013 Perustana tietohallintostrategia (2006) kehittämisstrategia

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Vesihuoltopäivien avaus

Vesihuoltopäivien avaus 63. Vesihuoltopäivät 15.-16.5.2019 Vesihuoltopäivien avaus Jyrki Kaija 1 Arvoisat Vesihuoltopäivien osallistujat! Vesihuoltopäivät nyt 63. kerran! Pitkä perinne Vakaa asema alan vuotuisena päätapahtumana

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät

Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin tarkoitus ja tulevat tehtävät Koulutustutkimusfoorumin kokous 25.2.2015 Kari Nyyssölä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Koulutustutkimusfoorumi Koulutustutkimusfoorumi (KTF) on Opetushallituksen

Lisätiedot

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

JÄLJET. Aika, esineet, muisti JÄLJET Aika, esineet, muisti JÄLJET - Aika, esineet, muisti Mitä jälkiä lääninmuseo on kerännyt tai jättänyt keräämättä? Mitä jälkiä olemme esitelleet ja mitä emme? Mitä jälkiä meidän pitäisi kerätä tänään

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Kansalliset digitaaliset kirjastohankkeet ja digitointi

Kansalliset digitaaliset kirjastohankkeet ja digitointi Kansalliset digitaaliset kirjastohankkeet ja digitointi 11. Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Hämeenlinna 7.10.2010 Minna Karvonen Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Sanomalehtien Liiton keskustelutilaisuus Digiarkistoista liiketoimintaa. Taustaa. Mitä Kansalliskirjasto voi tarjota sanomalehdille?

Sanomalehtien Liiton keskustelutilaisuus Digiarkistoista liiketoimintaa. Taustaa. Mitä Kansalliskirjasto voi tarjota sanomalehdille? Sanomalehtien Liiton keskustelutilaisuus Digiarkistoista liiketoimintaa Taustaa Mitä Kansalliskirjasto voi tarjota sanomalehdille? Vs. johtaja Pirjo Karppinen, Kansalliskirjasto, digitointi-ja konservointikeskus

Lisätiedot

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014 Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta Syyskuu 2014 Kyselystä Kauppakamarien yritysjohtajakysely kartoitti digitalisaatioon liittyviä haasteita ja tavoitteita yrityksissä. Toteutettiin 8.9.

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset KDK:n ajankohtaiset kuulumiset 17.5.2011 Valtakunnalliset museopäivät, Turku Tapani Sainio Kansalliskirjasto www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

Museoiden kokoelmanhallinta ja Kansallinen digitaalinen kirjasto

Museoiden kokoelmanhallinta ja Kansallinen digitaalinen kirjasto Museoiden kokoelmanhallinta ja Kansallinen digitaalinen kirjasto Tiedonhallintakeskus Vesa Hongisto 20.8.2009 Kokoelmahallinnan tilanne Museoalalla arviolta 40-50 70 erilaista kokoelmahallintaohjelmistoa,

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen

Lisätiedot

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Teemu Ahola Digitaaliset kokoelmat Avoimempi Pohjola seminaari 10.2.2016 Suomen kansallismuseo Valtakunnallinen tallennustyönjako: tausta ja

Lisätiedot

Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe

Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe Uusi sähköinen äidinkielen ylioppilaskoe Kehittämisryhmän alustavia kaavailuja kyselyyn vastaamisen tueksi Kehittämisryhmä on parhaillaan suunnittelemassa esimerkkitehtäviä, jotka julkaistaan myöhemmin

Lisätiedot

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä

Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Kohti tulevaisuutta - opettaja uudistumisen ytimessä Taito 2016 - Oppimisen ydintä etsimässä Tampere 11.5.2016 Pirjo Ståhle Tietojohtamisen professori Aalto-yliopisto Elintaso 16 kertaa korkeampi Elinaika

Lisätiedot

Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto

Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto 040-1682636 aija.laine@turku.fi Yleisten kirjastojen neuvosto

Lisätiedot

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013

Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 Lähipalvelut seminaari 6.9.2013 mikko.martikainen@tem.fi laura.janis@tem.fi Mikko Martikainen 1 Mihin TEM ajatus perustuu? Yksityisen ja julkisen sektorin kumppanuus Toimittajayhteistyö missä toimittajilla/palveluiden

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Educa - Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma, ammatillinen seminaari

Lisätiedot

Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne

Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne Sisällyttävä vastaanotto Partnerskap Skåne Tervetuloa! Partnerskap Skåne on moottori, joka tuo yhteen Skoonen hyvät voimat toteuttamaan maahantulijoiden vastaanottoa mahdollisimman sisällyttävällä tavalla.

Lisätiedot

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia

Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa. Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Tuotteistaminen, kannattavuus ja tuottavuus museoissa Kimmo Levä, FM, MBA Museonjohtaja Mobilia Kenelle ja mitä osaamista museot voivat tuotteistaa ja tarjota? MUUTOKSEN PROSESSI 1. ERILAISET TULOKSET

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015

SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, tietoyhteiskunnan palvelukeskus. Kirjastoverkkopäivän avaus 11.4.2008 Kai Ekholm

Kansalliskirjasto, tietoyhteiskunnan palvelukeskus. Kirjastoverkkopäivän avaus 11.4.2008 Kai Ekholm Kansalliskirjasto, tietoyhteiskunnan palvelukeskus Kirjastoverkkopäivän avaus 11.4.2008 Kai Ekholm Kansalliskirjaston yleiset tavoitteet 1. Vastata lakisääteisistä tehtävistä 2. Toimia kirjastoverkon

Lisätiedot

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 1 Yleistä Tämä koulutussuunnitelma on laadittu Kiteen kaupungin henkilöstön ammatillista osaamista kehittävän koulutuksen suunnittelun pohjalta. Tämä suunnitelma

Lisätiedot

STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016.

STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016. STRATEGIAPROSESSI LIEKSAN KAUPUNKI Kuvausta on täydennetty johtoryhmässä syksyn 2015 aikana sekä alkuvuodesta 2016. Toimintaympäristön kompleksisuus, läpinäkyvyys ja vuorovaikutteisuus ovat lisääntyneet

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki

KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015. Nurmeksen kaupunki KULTTUURISTRATEGIA 2011 2015 Nurmeksen kaupunki 2 Sisällysluettelo JOHDANTO Nurmeksen kaupungin visio 2013 ja toiminta-ajatus 3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 3 KULTTUURIPALVELUT JA MUSEO NURMEKSESSA

Lisätiedot

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET

YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja

Lisätiedot

TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET?

TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET? TAVOITTAAKO KIRJASTO NUORET? - Kirjaston rooli turkulaisnuorten arjessa Piia af Ursin Vaski-kirjastojen miniseminaari, Turun kirjamessut 2012 5.9.2012 TUTKIMUKSEN TAUSTAA EVIVA = kulttuuri-, liikunta-

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

Arvioinnilla kohti vaikuttavaa museotoimintaa Työpaja II: Museotyö muutoksessa toiminta puntariin

Arvioinnilla kohti vaikuttavaa museotoimintaa Työpaja II: Museotyö muutoksessa toiminta puntariin Arvioinnilla kohti vaikuttavaa museotoimintaa Työpaja II: Museotyö muutoksessa toiminta puntariin Päivän ohjelma: 10.00 Tervetuliaiskahvit 10.30 Tilannekatsaus: Missä mennään arviointimallin uudistuksessa

Lisätiedot

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Digitaalisten palvelujen saavutettavuus Koulutus tiedottajille ja verkkotoimittajille, HAUS

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Digitaalisten palvelujen saavutettavuus Koulutus tiedottajille ja verkkotoimittajille, HAUS Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta Digitaalisten palvelujen saavutettavuus Koulutus tiedottajille ja verkkotoimittajille, HAUS 22.10.2018 Sanna Juutinen VM Saavutettavuus: Mitä ja miksi? 2 Direktiivin

Lisätiedot

Lasten ja nuorten palvelut

Lasten ja nuorten palvelut Lasten ja nuorten palvelut 1.1.2014 Varhaiskasvatuksen johtamismallin muutos 1 Marja-Liisa Akselin 3.4.2014 Muutoksen tavoitteet (Kh 18.2.2013) Valmistelun keskeisenä tavoitteena on kehittää uudelle palvelualueelle

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa

LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMINTA AJATUS. Sujuvan elämän seutukaupunki - luonnollisesti Lieksa strategia 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖMME MUUTTUU LIEKSAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2020 Globaalitalous ja kestävä kehitys Lieksa ei ole irrallaan globaalin talouden vaikutuksesta. Uusiutuvien energialähteiden, ylikansallisten

Lisätiedot

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015 Tampereen kaupunki 28.3.2013 TAMPERE Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 1 PAIKKATIETO JA PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURI KÄSITTEENÄ Paikkatiedolla tarkoitetaan

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Digitaalisuudesta muutosvoimaa

Digitaalisuudesta muutosvoimaa Digitaalisuudesta muutosvoimaa 6.9.2018 Megatrendejä ja ajankohtaisia teknologiatrendejä Globalisaatio Teknologian kehitys Demografiset muutokset Ilmastomuutos Laskentakapasiteetin kasvu, kvanttitietokoneet

Lisätiedot

kehittämistä 29.9.2014 / YW

kehittämistä 29.9.2014 / YW S t d lli t Sote osana seudullista kehittämistä 29.9.2014 / YW Kehittämisyhtiöiden tavoite SEKESissä 40 jäsentä, henkilökuntaa n.600 Missiona yritysten kehittyminen Tehtävänä toimia niin, että yritystoiminta

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Laurea University of Applied Sciences, Espoo, Finland Prof.

Lisätiedot

Strategia Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Strategia Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Strategia 2019-2020 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Taustaa Suomi on satavuotisen historiansa aikana kehittynyt pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Tämän aikajänteen kuluessa

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

YLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE

YLE ja sivistys. Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009. Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE YLE ja sivistys Sivistys ja mediakansalainen seminaari 19.3.2009 Ismo Silvo strategia- ja kehitysjohtaja YLE Julkisen palvelun yleisradiotoiminta perustuu sivistysaatteelle Pohjoismaisella YLE toiminnalla

Lisätiedot

Metsänhoidon suositusten digitaalinen transformaatiokirjasta sähköiseen palveluun. Kati Kontinen, Tapio Oy

Metsänhoidon suositusten digitaalinen transformaatiokirjasta sähköiseen palveluun. Kati Kontinen, Tapio Oy Metsänhoidon suositusten digitaalinen transformaatiokirjasta sähköiseen palveluun Kati Kontinen, Tapio Oy Metsänhoidon suositukset Metsänhoidon suositukset ovat osa kansallisen metsästrategian toteutusta.

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

Lääkeinformaatiostrategian toimenpideehdotusten

Lääkeinformaatiostrategian toimenpideehdotusten Lääkeinformaatiostrategian toimenpideehdotusten priorisointi Sidosryhmäkyselyn tulosten esittely Lääkeinformaatiofoorumi käyttäjät ja tuottajat 11.5.2012 Annikka Kalliokoski Ylilääkäri Lääketurvallisuus-

Lisätiedot

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017

Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä. Digiagenda esitys. Syyskuu/2017 Rohkeasti aikaansa edellä Jyväskylä Digiagenda esitys Syyskuu/2017 18.9.2017 Mitä digitalisaatio ja digitalisointi on? Digitalisaatio on ennen kaikkea muutosjohtajuutta, jossa johdon osallistuminen ja

Lisätiedot

Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012

Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012 Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012 1) Taustaa 2) Itse arvioinnista Kehitystarpeita Kaikilla sidosryhmillä (opetuksen

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

OSAAMISEN RAKENTAMISEN HAASTEET

OSAAMISEN RAKENTAMISEN HAASTEET OSAAMISEN RAKENTAMISEN HAASTEET Katsaus menneeseen ja kurkistus tulevaisuuteen Veijo Hintsanen & Jouni Koski 10.4.2014 OSATTIINKO ENNENKÄÄN? Elettiinhän ennenkin vaik ojan takan oltiin, ojapuita poltettiin

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN TUOTTAMINEN KESKI-SUOMESSA - Hankepäällikkö Marja Heikkilä, Keski- Suomen SOTE 2020 hanke Laajavuori SAIRAANHOIDON ERITYISVASTUUALUEET JA SAIRAANHOITOPIIRIT,

Lisätiedot

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen

Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

DigitaalinenOulu. Alakko nää digiä

DigitaalinenOulu. Alakko nää digiä DigitaalinenOulu Alakko nää digiä 14.2.2019 Sisältö Miten digiasiat ovat huomioitu kaupunkistrategiassa Oulun kaupungin näkemys ja tilanne aiheista =>SmartCity/Älykäs kaupunki =>Digitalisaatio addtell.com

Lisätiedot

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti

Elämän mullistavat muutokset. Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Elämän mullistavat muutokset Keijo Markova 5.12.2013 parisuhdeterapeutti Miksi haluan puhu muutoksista? Muutos lisää stressiä yksilölle, parille ja perheelle Stressi voi olla niin suuri, ettei meidän opitut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA

OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA OPETUSMINISTERIÖN TIETOYHTEISKUNTA-OHJELMA Valtionavustukset museoiden tietoyhteiskuntahankkeisiin Opetusministeriö on myöntänyt museoille tietoyhteiskuntarahaa vuonna 2001 yhteensä 4 590 000 mk, josta

Lisätiedot

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin

Avaimet arviointiin. Museoiden arviointi- ja kehittämismalli. Avaimet arviointiin Museoiden arviointi- ja kehittämismalli Arviointitoiminta on kokenut viimeisten vuosien aikana muodonmuutoksen Vanha paradigma Lineaarinen selittäminen Top-down -arviointiprosessi Riippumaton arvioitsija

Lisätiedot

KDK-ajankohtaispäivä museoille

KDK-ajankohtaispäivä museoille KDK-ajankohtaispäivä museoille 29.4.2010 Mikael Vakkari Systeemipäällikkö Museovirasto / Tiedonhallintakeskus MUSEOVIRASTO KDK ja museot Museoiden keskeisten tietovarantojen saatavuuden ja käytettävyyden

Lisätiedot

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014

IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN. Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 IKÄOSAAMINEN KÄYTTÖÖN Arja Jämsén Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus arja.jamsen(at)isonet.fi Mikkeli 20.11.2014 KOLME KYSYMYSTÄ Miksi ikäpuhetta? Mitä ikäosaamisella tarkoitamme? Ikäosaamisella tulevaisuuteen?

Lisätiedot

Kaupan työ ja tulevaisuus seminaari 8.11.2007 Finlandia-talo, Helsinki. Puheenjohtaja Ann Selin, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry

Kaupan työ ja tulevaisuus seminaari 8.11.2007 Finlandia-talo, Helsinki. Puheenjohtaja Ann Selin, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 1 Kaupan työ ja tulevaisuus seminaari 8.11.2007 Finlandia-talo, Helsinki Puheenjohtaja Ann Selin, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry Tästä eteenpäin ammattiliiton eväät Arvoisa Tasavallan Presidentti,

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu

Lisätiedot