Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan talouden vakauttamisohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan talouden vakauttamisohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä."

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus, julkinen Perusturvalautakunta Perusturvan aikuispalveluiden kehittäminen KHALL 260 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan talouden vakauttamisohjelman tavoitteista ja toimenpiteistä. Perusturvan osalla toimeenpantavaksi hyväksyttyjen toimenpiteiden joukossa oli aikuispalveluiden palvelujen osittainen keskittäminen Äänekosken pääterveysasemalle vuodesta 2012 eteenpäin. Toimintojen keskittäminen liittyy oleellisesti moneen muuhun perusturvan kehittämishankkeeseen, minkä vuoksi selvitys- ja valmistelutyöhön on syytä asettaa laaja-alainen työryhmä. Työryhmän tehtävänä on kesään 2010 mennessä: Valmistella suunnitelma siitä, miten perusturvatoimialan aikuispalvelut järjestetään nykyistä keskitetymmällä toimintatavalla vuoden 2012 jälkeen. Erityisesti tulee arvioida keskitetyn toimintatavan ja uusien työjärjestelyjen luomat mahdollisuudet parantaa työprosessin sujuvuutta ja tehokkuutta lääkäri- ja hammaslääkärivastaanotoilla, eli tehtävissä, jotka henkilöstön vaikeasta saatavuudesta johtuen ovat eniten haavoittuvia. Osana uutta toimintatapaa tulee arvioida, toimiiko aluejako jatkossa asiakkaiden ohjautumisperusteena lääkäri- hoitajatyöparien vastaanotoille sekä valmistella järjestelmä paikkaamaan haavoittuvuutta ja tilapäisiä poissaoloja. Selvittää, onko Äänekosken kaupungilla lähitulevaisuudessa mahdollisuus hyötyä perusterveydenhuollon maakunnallisen yhteistyön tiivistämisestä (seututerveyskeskus, Jyväskylän isäntäkuntamalli) joko rakenteellisen yhteistyön tai toiminnallisen yhteistyön kautta, huomioiden mm. päivystysjärjestelyt. Työryhmän jäseniksi on syytä nimetä viranhaltijoista kaupunginjohtaja Hannu Javanainen, perusturvajohtaja Raija Kolehmainen, ylilääkäri Tapio Tammela, apulaisylilääkäri Keijo Lukkarinen, osastonhoitaja Marita Niemi ja vastaava hammaslääkäri Tapio Sakki. Kaupunginhallitus nimeää työryhmään edustajansa ja henkilöstön edustajan sekä päättää myös perusturvalautakunnan edustuksesta. Työryhmällä on mahdollisuus tarvittaessa kuulla asiantuntijoita. (Valmistelu rahoitusjohtaja Jouko Salonen, puh )

2 Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus: Hyväksytään asetettavaksi Perusturvan aikuispalveluiden kehittämistyöryhmä, jonka tehtäväksianto on em. mukainen ja johon nimetään em. viranhaltijat sekä kaupunginhallituksen nimeämät muut jäsenet. Määrätään työryhmän puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Hyväksyttiin. Työryhmään nimettiin viranhaltijoista Raija Kolehmainen, Tapio Tammela (varalla Keijo Lukkarinen), Marita Niemi ja Tapio Sakki. Perusturvalautakunnasta työryhmään nimettiin Jarkko Kaukometsä ja Keijo Kainu sekä kaupunginhallituksesta Leila Lindell ja Kyllikki Lång. Henkilöstön edustajaksi nimettiin Mirva Alanurmi. Työryhmän puheenjohtajaksi määrättiin Jarkko Kaukometsä ja sihteeriksi Raija Kolehmainen PETUR 41 Kehittämistyöryhmä aloitti työnsä syksyllä Työryhmä on kokoontunut kuusi kertaa ja tehnyt esityksensä palvelujen kehittämisestä aikataulun mukaisesti kokouksessaan Työryhmä totesi heti työskentelyn alkuvaiheessa, että työn tueksi tulee saada laajempaa henkilöstövalmistelua ja henkilöstön sitoutuminen, että palvelupro sessien sujuvuuden ja tuottavuuden edistämistavoitteessa voidaan edetä. Tätä tarkoitusta varten aloitettiin kehittämistyöryhmän työn tueksi tuottavuusohjelmatyö. Tilastovertailun perusteella suurin tarve on parantaa terveydenhuollon avopalvelujen ja erityisesti vastaanot topalvelujen tuottavuutta. Tuottavuusohjelmatyö sovittiin kohdennet tavaksi tässä vaiheessa em. kokonaisuuteen ja koottiin vastaanotto palvelujen ammattihenkilöstöstä n. 30 henkilön työryhmä asiaa val mistelemaan. Työryhmään valittiin edustajat kaikilta terveysasemilta ja kaikista ammattiryhmistä ja sovittiin ns. edustuksellisesta työta vasta siten, että työryhmän jäsenet ovat vuorovaikutuksessa työyk sikköjensä kanssa prosessin edetessä. Työn ohjaus- ja konsultaatio avusta tehtiin sopimus professori Teemu Malmin kanssa. Tuottavuusohjelman tavoitteet johdettiin kaupunginhallituksen antaman toimeksi annon pohjalta. Tavoitteita täsmennettiin mm. siten, että tavoitellaan yhden miljoonan euron säästöjä vastaanottopalveluista vuoteen 2013 mennessä. Terveydenhuollon vastaanottopalvelujen tuottavuusohjelmatyön etenemisestä on raportoitu kehittämistyöryhmälle työn etenemisvaiheittain. Tuottavuusohjelma valmistui toukokuun viimeisellä viikolla ja se käsiteltiin luonnoksena viimeisessä työpajassa Tuottavuusohjelmalla päästiin tavoitteen mukaiseen esitykseen yhden miljoonan euron sääs töistä. Säästöt saavutetaan palvelukoko-

3 naisuuksittain seuraavasti: 1. Vastaanottopalvelujen uudelleenorganisointi, päivystyspainotteisuuden vähentäminen ajanvaraukseton ensiapu vastaanottotyö mitoitetaan asteittain 16 lää kärille (nyt 19) vastaavat vähennykset tehdään hoitaja- ja avustajaresursointiin aluetyötä priorisoidaan ja resursseja siirre tään erikoislääkärityös tä työt organisoidaan siten, että ne voidaan hoitaa omalla henkilöstöllä ostopalvelujen käyttö päivätyössä lopete taan vastaanottoaikoja/pv lisätään ja sovitaan poissaolojen paikkausjär jestelmästä tehdään sairaanhoitopiirille esitys ilta- ja vii konloppupäivystyksen yh teispäivystyksen järjestämisestä 2. Mielenterveyspalvelujen rakenteiden ja toimintatavan muutok set, Ympärivuorokautisten asumispalvelujen käytön vähentäminen Sairaanhoitopiirin avopalvelujen käytön vä hentäminen 3. Työterveyshuollon palvelujen järjestäminen 0- tuloksen periaatteelle, Työterveyshuollon mitoitus kahden lääkärin yksiköksi Laskutettavan työajan lisääminen Kustannusten kohdentaminen aiheuttamis periaatteella organi saation sisällä 4. Fysioterapian toimintatavan muutos, Kaikkien terapioiden (puhe-, toiminta- ja fy sioterapia ja lääkinnällinen kuntoutus) ostopalvelujen vähentämi nen Tuottavuusohjelmalla saavutetaan yhteensä n :n säästöt vuoteen 2013 mennes sä. Säästöt kertyvät etupainotteisesti siten, että ensimmäisen vuo den osuus on n , toisena vuona tulee lisää n ja viimeisen vuoden osuus on n , mikä koostuu palvelujen keskittämisedusta. Lisäksi keskittämisetuna arvioidaan saavutetta van n :n säästö vuosittaisissa kiinteistökustannuksissa, mikäli pienistä terveysasemista Sumiaisissa ja Konginkankaalla voi daan luopua. Tätä mahdollista säästöä ei ole laskettu mukaan tuot tavuusohjelmaan. Henkilöstövähennystä vastaanottopalveluissa saavutetaan ohjelmakauden loppuun mennes sä 9,5 vakanssin verran. Ohjelmakauden jälkeen v toteute taan vielä 1,5 vakanssin vähennys, minkä kustannusvaikutus ei si sälly tuottavuusohjelmaan. Samanaikaisesti tuottavuusohjelman valmistelun edetessä kehittämistyöryhmä on selvittänyt palvelujen aluerakennetta. On mm. laa-

4 dittu vertailutaulukot: vas taanottopalvelujen käynnit yksiköittäin, käynnit väestövastuualueit tain, terveysasemien resurssit väestöpohjittain, vastaanottokäyntien yksikköhinnat terveysasemittain, suun terveydenhuollon tilastot jne. Johtopäätöksenä on todettu, että väestömäärään suhteutettuna selvästi vähiten vastaanotto palveluja on ollut saatavilla ns. vanhan Äänekosken alueella, missä myös resursointi väestömäärään suhteutettuna on ollut alhaisin. Erot alueiden asukkaiden palvelujen saatavuudessa ovat isoja ja sel keästi parhaiten palvelua on ollut saatavilla pienillä terveysasemilla Sumiaisissa ja Konginkankaalla. Vaikka henkilöstön, erityisesti lää käreiden saatavuudessa on ollut vaikeuksia, pienten terveysase mien palveluista on toimintakulttuurissa aina pyritty huolehtimaan omalla henkilökunnalla. Vastaavasti isoimman väestöpohjan pääter veysaseman palvelujen turvaamisessa on ollut ajoittain huomattavia vaikeuksia. Pienillä terveysasemilla palvelujen yksikkökustannukset ovat korkeammat, mikä suurelta osin selittyy kiinteistökustannuksilla. Toisaalta on huomattava, että las kelmissa ei ole ollut mahdollista esim. kohdentaa henkilöstön liikku misesta ja siihen kuluneesta ajankäytöstä aiheutuneita kustannuk sia, eikä esim. tarvikkeiden kuljetuksesta ja näytteenotosta (mat ka-aika ja matkakulut) aiheutuneita kustannuksia. Tuottavuusohjelman valmistelussa on todettu, että koko väestön terveyspalvelujen saatavuu desta ja niiden laadusta sekä palvelujen tuottavuudesta huolehtimi nen onnistuisi parhaiten ylläpitämällä yhtä terveysasemaa. Keskittä mällä palveluja voidaan rakentaa tehokkaammat palveluprosessit, jotka ovat vähemmän haavoittuva, ja joissa voidaan paremmin var mistaa ammatillisen osaamisen saatavuus. Työaika voidaan hyö dyntää tehokkaasti ilman siirtymisiä ja tukipalvelujen järjestäminen, mm. välinehuolto hyötyvät keskittämisestä. Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan asukkaat eivät terveyspalvelujen saatavuuden osalta joutuisi muita kuntalaisia huonompaan asemaan, kun oma lääkärialueet mitoitetaan yhdenmukaisesti koko kunnassa. Sen si jaan palvelujen saavutettavuus huononee erityisesti niille Kongin kankaan ja Sumiaisten asukkaille, joilla ei ole työpaikkaliikenteen tms. vuoksi luontevaa kulkua Äänekosken keskustaan. Terveyspal velut eivät kuitenkaan ole päivittäispalveluja, vaan kuntalaiset Ääne koskella käyvät lääkärin vastaanotolla keskimäärin 2,3 kertaa vuo dessa, mikä on enemmän kuin koko maan vertailuluku. Mikäli vastaanottopalvelut keskitetään Äänekoskelle, keskittämisestä aiheutuvan säästön on tuottavuusohjelmassa arvioitu olevan toiminnallisten kustannusten osalta n , mikä syntyy neljän vakanssin palkkauskustan nuksista. Lisäksi syntyy n euron säästöt kiinteistökustan nuksista, mikäli Sumiaisten ja Konginkankaan tiloista voidaan luo pua. Äänekosken terveysaseman kuntokartoituksessa esiin tulleet vaka-

5 Perusturvajohtajan ehdotus: vat ongelmat esiteltiin huhti-toukokuun vaihteessa. Esittelyn perusteella näyttää todennä köiseltä, että Äänekoskella joudutaan rakentamaan joko kokonaan tai suurelta osin uusi terveysasema. Tämän johdosta on aikaisem paa suurempi tarve kriittisesti arvioida, onko tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta jatkossa ylläpitää neljää terveysasemaa n asukkaan väestöpohjalla. Kaikille Äänekosken alueille jäisi lähipalveluna kotisairaanhoito, vanhusten yksiköiden lääkä ripalvelut ja kouluterveydenhuolto. Neuvoloiden ja koululaisten suun terveydenhuollon osalta varsinaista valmistelua ei ole tehty ja niitä koskevan keskittämisen aste ja tarkemmat linjaukset tulee valmistel la jatkoprosessina. _ Hyväksytään vastaanottopalvelujen tuottavuusohjelma esitettäväksi liit teen mu kai se na kau punginhallitukselle. Tuottavuusohjelman ja terveyspalvelujen kehittämistyöryhmän linjauk sen mu kai sesti esi te tään, että uuden terveysaseman rakentamisen poh jana oleva toi min nallinen suunnittelu tehdään sillä periaatteella että vas taanot to palve lu keskitetään Äänekosken terveysasemalle. Van hus ten ter veyspal veluja, neuvoloita ja koululaisten suun tervey den huol toa kos kevat rajaukset ja yksityiskohdat valmistellaan erik seen. Esitetään, että tuottavuusohjelman valmistumista odottamaan jäänyt seu tu ter veys kes kus asia (Äänekosken kaupungin perusterveydenhuol lon pal velu jen jär jestämisvastuu, kaupunginhallitus ) to de taan lop puun käsitellyksi. Kaupunki ei siirrä perusterveydenhuol lon palve lu jen jär jestämisvastuuta seututerveyskeskukselle Muut seututer veyskeskuksen etenemistä ja oman perusterveyden huollon kehittä mistä koskevat esitykset hyväksytään kaupunginjoh tajan eh dotuk sen mukaan. Käsittely: Keskustelun kuluessa Laura-Liisa Hyytiäinen esitti esittelijän ehdotuksesta poiketen, että esittelijän ehdotuksen kaksi ensimmäistä ranskalaista viivaa korvataan seuraavalla tekstillä: Perusturvalautakunta toteaa työryhmän esityksen ja miljoonan säästön saavutetuksi, mutta esittää lääkäreiden vastaanottopalvelujen sekä lagoratoriopalvelujen säilyttämistä taajamissa (Sumiai nen, Konginkangas ja Suolahti) ja esittää, että se tuodaan käsiteltäväksi uudelleen muiden yksityiskohtien (vanhusten terveyspalvelut, neuvolat ja koululaisten suun terveydenhuolto) käsittelyn yhteydessä. Perusturvajohtajan ehdotuksen kolmas, seututerveyskeskusta koskeva ranskalainen viiva esitetään hyväksyttäväksi sellaisenaan. Häntä kannatti Seppo Hänninen. Asiasta järjestettiin nimenhuutoäänestys. Esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät jaa, ja poikkeavaa esitystä kannattavat äänestävät ei. Hakonen Eero, Kainu Keijo, Kylmälä Armi ja Lång

6 Kyllikki äänestivät jaa, ja Kaukometsä Jarkko, Tuikka Kimmo, Holopainen Simo, Hytönen Markku, Hänninen Seppo, Raitanen Leena, Hyytiäinen Laura-Liisa, Saikkonen Pirjo, Tikander Suvi ja Vainio Hannele äänestivät ei. Päätös: Puheenjohtaja totesi Laura-Liisa Hyytiäisen ehdotuksen tulleen päätökseksi äänin Merkittiin, että Tapio Sakki oli asiantuntijana kuultavana klo saakka ja Tapio Tammela oli asiantuntijana kuultavana koko kokouk sen ajan Oheismateriaali Liite nro 1 Liite nro 2 Liite nro 3 Vastaanottopalvelujen tuottavuusohjelma Tuottavuusohjelman seuranta Tuottavuusohjelma yhteensä

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 22.6.2009 talouden vakauttamisohjelman 2009-2013 tavoitteista ja toimenpiteistä.

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 22.6.2009 talouden vakauttamisohjelman 2009-2013 tavoitteista ja toimenpiteistä. Kaupunginhallitus, julkinen 260 29.06.2009 Perusturvalautakunta 41 07.06.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 193 15.06.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 201 21.06.2010 Kaupunginvaltuusto 44 21.06.2010 Perusturvan

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN RAPORTTI Raija Kolehmainen,

TERVEYSPALVELUJEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN RAPORTTI Raija Kolehmainen, Perusturvalautakunta 7.6.2010 oheismateriaali asianro 41 Kaupunginhallitus 14.6.2010 oheismateriaali asianro 8 TERVEYSPALVELUJEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN RAPORTTI Raija Kolehmainen, 28.5.2010 Tähän tarvittaessa

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 Perusturvalautakunta AIKA 07.06.2010 kello 15:00-20:00 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 39 Kokouksen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1. Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 21.06.2010 kello 18:00-21:10 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 39 Kokouksen laillisuuden ja

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta, Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset

Lisätiedot

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä

SOTER 90 Käynnit Lokalahdella ja Pyhämaassa Lokalahden hammashoitolan siirtäminen pääterveysasemalle. Laskelma kustannuksista ja säästöistä Sosiaali- ja terveyslautakunta 90 15.10.2009 Kaupunginhallitus 437 09.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 100 19.11.2009 Terveyskeskuksen sivutoimipisteiden sulkeminen 5568/14/149/2009 SOTER 90 Käynnit

Lisätiedot

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat:

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat: Perusturvalautakunta 64 27.09.2017 Perusturvalautakunta 75 25.10.2017 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 PETUR 27.09.2017 64 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2010 1 Kaupunginhallitus, julkinen AIKA 21.06.2010 kello 9:00-11:53 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 196 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon.

Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon. Perusturvalautakunta 88 16.12.2015 Kaupunginhallitus 352 21.12.2015 Perusturvalautakunta 26 27.04.2016 Kaupunginhallitus 109 09.05.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutokset 1.1.2016

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 Kaupunginhallitus, julkinen AIKA 15.06.2010 kello 12:20-12:45 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 191 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset virkojen ja toimien perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikemuutoksista.

Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset virkojen ja toimien perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimikemuutoksista. Perusturvalautakunta 55 28.09.2016 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2017 PETUR 55 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset virkojen ja toimien perustamisesta,

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta

Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 256 06.10.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira/Fanin Oy 761/61/616/2010 STLTK 256 Fanin Oy Kuopiosta on pyytänyt lupaa Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:00-12:15. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 16.02.2018 kello 10:00-12:15 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 13 Vanhusneuvosto AIKA 25.10.2016 klo 13:06-14:39 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 12 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 5 0.03.04 Kunnanvaltuuston 7 07.04.04 valmistelutoimikunta Perusturvalautakunta 60 5..06 Kunnanhallitus 0 09.0.07 Kunnanvaltuusto 8 06.0.07 Vastaus valtuustoaloitteeseen 3/04, Ikäihmisten

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto AIKA 06.04.2017 klo 14:00-15:20 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoustila Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys

Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan liikuntapaikkasuunnitelman päivitys Kaupunginvaltuusto 106 07.12.2015 Kaupunginhallitus 302 14.12.2015 Vapaa-aikalautakunta 26 04.04.2017 Kaupunginhallitus 91 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 34 08.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Karkkilan

Lisätiedot

Talouden vakauttaminen

Talouden vakauttaminen Kaupunginhallitus, julkinen 102 29.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 159 17.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 170 24.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 195 15.06.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 203

Lisätiedot

Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon.

Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon. Perusturvalautakunta 88 16.12.2015 Kaupunginhallitus 352 21.12.2015 Perusturvalautakunta 26 27.04.2016 Kaupunginhallitus 109 09.05.2016 Kaupunginhallitus 163 20.06.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:20. PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:15-11:20. PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 08.01.2019 kello 10:15-11:20 PAIKKA Kaupungintalo H 117 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen 3 29 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin perusterveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu

Äänekosken kaupungin perusterveydenhuollon palvelujen järjestämisvastuu Perusturvalautakunta 15 09.03.2010 Perusturvalautakunta 18 16.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 92 22.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 194 15.06.2010 Äänekosken kaupungin perusterveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/silmäasema Fennica Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/silmäasema Fennica Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 271 24.08.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/silmäasema Fennica Oy 750/61/616/2011 STLTK 271 Silmäasema Fennica Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA

PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA PALVELUALUEET KÄYTTÖSUUNNITELMASSA Mustijoen perusturva Perusturvapalvelukeskus Perusturvajohtaja Perusturvan johtoryhmä Kehittämis- ja hallintopalvelut Terveydenhuoltopalvelut PALVELU- ALUEET Lasten,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen

Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen Kunnanhallitus 44 14.01.2013 Perusturvalautakunta 56 02.12.2015 Vanhustenhuollon organisointikokeilun raportointi ja organisointimallista päättäminen 56/01.010/2013 Sosltk 18.12.2012 67 Nakkilan kunnan

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2014 105 Perusturvalautakunta 12.06.2014 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 56 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 107 57 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 108 58 HOITOVASTUUNSA

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Suomen sairaanhoitopiirille Uusi sairaala -hankkeesta

Lausunnon antaminen Keski-Suomen sairaanhoitopiirille Uusi sairaala -hankkeesta Kaupunginhallitus 28 27.01.2014 Kaupunginhallitus 315 20.10.2014 Lausunnon antaminen Keski-Suomen sairaanhoitopiirille Uusi sairaala -hankkeesta 525/00.04.01/2013 KH 27.01.2014 28 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille / /2018

Ikääntymispoliittinen ohjelma vuosille / /2018 Perusturvalautakunta 66 27.09.2017 Vanhusneuvosto 22 17.10.2017 Vanhusneuvosto 29 11.12.2017 Vanhusneuvosto 4 16.02.2018 Vanhusneuvosto 12 17.05.2018 Perusturvalautakunta 27 30.05.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Strategian hyväksyminen 573/ /2017 KHALL

Strategian hyväksyminen 573/ /2017 KHALL 220 03.07.2017 234 14.08.2017 245 28.08.2017 259 11.09.2017 275 09.10.2017 333 27.11.2017 Strategian hyväksyminen 573/00.01.02/2017 KHALL 03.07.2017 220 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Sastamalan kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (6) 164 Sosiaali- ja terveysviraston tekstinkäsittelytoiminnan siirtäminen liikkeenluovutuksena Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle HEL 2016-013648

Lisätiedot

Perusturvan toimialan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen ja lisämääräraha-anomus 544/ /2016

Perusturvan toimialan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen ja lisämääräraha-anomus 544/ /2016 Perusturvalautakunta 25 27.04.2016 Kaupunginhallitus 123 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 29 13.06.2016 Kaupunginhallitus 164 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 43 12.09.2016 Perusturvan toimialan vuoden 2016

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.

Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06. Perusturvalautakunta 11 19.01.2016 Kunnanhallitus 27 15.02.2016 Perusturvalautakunta 65 24.05.2016 Perusturvalautakunta 71 21.06.2016 71 Pihtiputaan suun terveydenhuollon kilpailutus 641/240/2015 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN

Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN Kunnanhallitus 184 14.09.2015 ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALUEEN KUNTAYHTYMÄN PERUSTAMINEN 46/00.01/2014 KHALL 184 (Asian valmistelija kunnanjohtaja Heikki Laukkanen, puh. 0400 755 204) Maakunnallisen

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen

Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen Kaupunginhallitus 186 14.05.2018 Kaupunginhallitus 243 18.06.2018 Kaupunginhallitus 316 24.09.2018 Kaupunginhallitus 339 22.10.2018 Kaupunginhallitus 361 30.10.2018 Kaupunginhallitus 376 19.11.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Kruunupyyn sosiaali- ja terveystoimen yksiköiden käyttösuunnitelma 2016

Kruunupyyn sosiaali- ja terveystoimen yksiköiden käyttösuunnitelma 2016 Kaupunginhallitus 109 14.03.2016 Kruunupyyn sosiaali- ja terveystoimen yksiköiden käyttösuunnitelma 2016 1068/02.02.02/2015 KH 109 SoTe 13 Ruotsinkielinen jaosto 26.1 2016 13: Valmistelija; hallintopäällikkö

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys

Laurin koulun lakkauttaminen / Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys Kaupunginhallitus 18 04.01.2016 Kaupunginhallitus 33 18.01.2016 Kaupunginhallitus 143 11.04.2016 Sivistyslautakunta 72 10.05.2016 Kaupunginhallitus 189 23.05.2016 Kaupunginhallitus 277 05.09.2016 Laurin

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 208 18.08.2010 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/invalidiliiton Asumispalvelut Oy 604/61/616/2010 640/61/616/2010 STLTK 208 Invalidiliiton Asumispalvelut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS/YHTIÖN PERUSTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN YHTIÖITTÄMISSELVITYS/YHTIÖN PERUSTAMINEN Kaupunginhallitus 203 24.04.2013 Kaupunginhallitus 213 08.05.2013 Yhteistyöryhmä 4 13.06.2013 Kaupunginhallitus 285 19.06.2013 Kaupunginhallitus 350 18.09.2013 Kaupunginvaltuusto 93 26.09.2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta,

Ehdotus: Yhtymähallitus 1. hyväksyy oheismateriaalin mukaisen suunnitelman tehtävien uu delleenjaosta, Yhtymähallitus 244 17.12.2014 Yhtymähallitus 33 25.02.2015 Yhtymähallitus 51 18.03.2015 Tehtävien uudelleen järjestely vuonna 2015 117/01.01.03/2014 Yhtymähallitus 17.12.2014 244 17.12.2014 Perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 21.08.2014 Kaupunginhallitus 335 01.09.2014 Kaupunginhallitus 382 06.10.2014 Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista 175/13.05/2014 SOTELTK

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone

Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/ Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Nurmeksen kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 Yhteistyötoimikunta 19.01.2016 Aika 19.01.2016 klo 14:00-14:38 Paikka Kirkkokatu 14, kaupunginhallituksen kokoushuone Luettelo käsitellyistä asioista 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20

Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa klo 17:00-18:20 Pöytäkirja 1/2017 1 (5) Nuorisolautakunta Aika 31.01.2017 klo 17:00-18:26 Paikka Kunnanvirasto, tukirakennus, kokoushuone 206 Käsitellyt asiat Sivistyskeskuksen lautakuntien yhteinen kokous henkilöstöravintolassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot