Perusturvan toimialan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen ja lisämääräraha-anomus 544/ /2016
|
|
- Tuula Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusturvan toimialan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen ja lisämääräraha-anomus 544/ /2016 PETUR Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntia, kau pungin hal li tus ta ja kaupunginvaltuustoa on informoitava talousarvion toteu tu mi ses ta siten, että em. seurantatehtävät ovat mahdollisia. Lauta kun tia ja hallitusta on informoitava vähintään ensimmäisen ja toisen vuosikolmanneksen jälkeen sekä tilikauden kokonaistuloksen val mis tu mi sen jälkeen. Vuoden 2016 talousarvio on valtuuston nähden sitova vas tuu alue tasol la. Investoinnit ovat sitovia kohteittain. Määrärahat on budjetoitu net to pe ri aat teel la ja ne ovat sitovia nettomääräisinä. Merkittäville (yli ) sitovan tason ylityksille on hankittava valtuus ton hyväksyminen. Hyväksyminen on hankittava ennen ylityksen muo dos tu mis ta ja aina ao. tilivuoden aikana. Perusturvan toimialan vuoden 2016 talousarviomenot ovat 74,6 milj. eu roa ja tulot 11,3 milj.. Nettomäärärahat ovat siis 63,3 milj.. Vuo den 2015 tilinpäätöksen mukaiset nettomenot olivat 64,7 milj. eli n. 1,4 milj. suuremmat kuin vuoden 2016 talousarvio. Vuoden 2015 tilinpäätöksen mukaan terveydenhuollon avo hoi to toimin nan nettomenot olivat 5,2 milj. euroa, mikä on 1,5 % vähemmän kuin edellisen vuoden tilinpäätöksessä. Vuodelle 2016 on bu d je toi tu 4,7 milj. euroa. Ensimmäisen vuosineljänneksen perusteella on enna koi ta vis sa, että nettomenot vuonna 2016 toteutuvat vähintään edel li sen vuoden suuruisena, joten ylitys olisi n. 0,5 milj. euroa. Yli tys johtuu ennen kaikkea ostolääkäripalveluista. Kolmen terveyskeskuslääkärin vakanssia on täyttämättä. Terveydenhuollon yhteisten palveluiden osalta on nähtävissä, että menot toteutuvat n. 0,2-0,3 milj. euroa talousarviota suurempina. Ylitykset johtuvat mm. sairaanhoitopiiriltä ostettavista röntgen- ja laboratoriopalveluista sekä lääkäreiden rekrytointipalveluista. Sairaalan nettomenojen ylitykseksi ennakoidaan maaliskuun lopun tilan teen perusteella n. 0,2-0,3 milj. euroa. Mikäli sairaalan net to me-
2 not ylit tä vät 0,2 milj. euroa, ne nousevat vuoden 2015 tasolle. Ylitys joh tuu henkilöstömenoista sekä ostolääkäripalveluista. Ter veys keskus sai raa las sa on ollut alkuvuodesta korkea kuormitus, käyttöasteet tam mi kuus sa 105% ja helmikuussa 104 %. Hoitohenkilökunnan si jaisuuk sia on ollut enemmän pitkistä sairaslomista johtuen. Alkuvuoden perusteella myös suun terveydenhuollon nettomenojen ar vioi daan ylit tä vän budjetin n. 0,1-0,2 milj. euroa johtuen ostolääkäripalveluista. Maaliskuusta alkaen hammaslääkärit ovat työskennelleet suoralla sopimuksella päivystäjää lukuun ottamatta, joten määrärahojen uskotaan koko vuoden osalta riittävän. Mie len ter ve ys pal velu i den menojen arvioidaan ylittyvän 0,1-0,2 milj. euroa. Ylitys johtuu ostolääkäreiden kus tan nuk sis ta. Psykiatrin virka on ollut täyttämättä. Myös näissä palveluissa nettomenojen ennakoidaan toteutuvan vuo den 2015 tasolla. Erikoissairaanhoidon menojen ylittymistä ei ole vielä ensimmäisen vuo si nel jän nek sen perusteella nähtävissä. Menoihin sisältyy erityisvel voit teet (n ) mutta ei kalliiden hoitojen tasausta, jo ka sel viää vasta tilinpäätöksen yhteydessä. Loppuvuodesta terveydenhuollon määrärahaylitysten pienentämiseksi on sijaisuuksien täyttökriteereitä tarkasteltava sekä pyrittävä vähentämään ostopalveluja. Lääkäreiden ostopalvelut vähenevät merkittävästi kesäkuun alusta alkaen, kun loppuvuodelle on sovittu sijaisuuksia suoriin työsuhteisiin. Näillä toimenpiteillä tavoitellaan menoennusteen pienenemistä siten, että alkuvuoden perusteella laskettu ylitysennuste pienenisi noin euroa loppuvuoden aikana. Lisäksi asiakasmaksujen mahdollinen korotus vähentää ylitystä.tästä syystä lisämäärärahaa haetaan vähemmän kuin yllä luetellut kohdennetut ylitysennusteet edellyttäisivät. Perusterveydenhuollon kustannukset muodostuvat valtaosaltaan henkilöstökustannuksista ja avoimia vakansseja täyttämään hankitusta ostopalvelutyövoimasta. Koko ylitystarpeen välttäminen merkitsisi huomattavaa, laskennallisesti lähes 20 henkilötyövuoden kustannuksia vastaavan resurssin vähentämistä perusterveydenhuollon palveluista jo toimeenpantujen vähennysten lisäksi. Vaikka prosesseja ja toimintamalleja jatkuvasti kehitetään ja tehostetaan, resurssivähennyksestä seuraisi väistämättä merkittävä palvelutason alenema. Hoitotakuun asettamat hoitoon pääsyn määräajat, väestön korkea sairastavuusindeksi ja ikärakenne asettavat omat vaatimuksensa palvelutasolle. Perusterveydenhuollon arviointiprojektin toimenpide-ehdotukset esitellään lautakunnalle tässä kokouksessa. Toimintamallin muutokset ym. merkittävimmät toimenpiteet, valmistellaan
3 Perusturvajohtajan ehdotus: päätettäväksi toukokuun kokoukseen. Konsulttiselvityksen lopputulemana oli kuitenkin se, että Äänekosken kaupungin tarvevakioidut terveyspalvelujen menot alittavat valtakunnan keskitason, eikä toimenpide-ehdotuksiin sisälly oleellisia resurssivähennyksiä. Taloudellisuutta ja kustannusten hallintaa tavoitellaan toimintamallia ja prosesseja kehittämällä. Sosiaalityön tulosalueella on nähtävissä, että lastensuojelun kus tannuk siin varatut määrärahat ylittyvät n. 0,4 milj. ja toteutuvat vuo den 2015 tasoisina. Työelämään kuntoutumisen palveluissa työmarkkinatuen kun ta osuuteen varatut määrärahat ylittänevät n. 0,7-0,8 milj.. Voidaanko ylitys kattaa muiden työllistämispalveluiden määrärahojen säästöillä, pystytään arvioimaan vasta myöhemmin. Arjen tuen vastuualueella ei ole ensimmäisen vuosineljänneksen perus teel la ennakoitavissa nettomäärärahojen ylityksiä. Vs. ylilääkäri Keijo Lukkarisen selvitys toimitetaan oheismateriaalina. Perusturvalautakunta merkitsee tiedoksi ensimmäisen vuo si nel jännek sen perusteella tehdyn talousarvion toteutumisennusteen. Perusturvalautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että se myöntää 1 milj. eron lisämäärärahan perusterveydenhuollon palveluista aiheutuviin menoihin ja 0,4 milj. euron lisämäärärahan lastensuojelun me noi hin. Terveyspalvelujen menojen ylitystarvetta pyritään jatkuvasti pienentämään mm. tehostamalla rekrytointia, vähentämällä ostopalvelutarvetta, vähentämällä sijaisten käyttöä, ja toimeenpanemalla perusterveydenhuollon arviointiprojektin toimenpide-esityksiä. Merkittiin pöytäkirjaan, että apulaisylilääkäri Keijo Lukkarinen osallistui kokoukseen asiantuntijana tämän asian käsittelyn aikana. KH Kaupungin taloudellinen tilanne Perusturvalautakunta on alkuvuoden perusteella ylittämässä vuoden
4 2016 talousarvion vähintään 1,4 milj. eurolla. Perusturvan toimialan vuo den 2016 talousarviomenot ovat 74,6 milj. euroa ja tulot 11,3 milj.. Nettomäärärahat ovat siis 63,3 milj.. Vuoden 2015 ti lin pää töksen mukaiset nettomenot olivat 64,7 milj. eli n. 1,4 milj. suu rem mat kuin vuoden 2016 talousarvio. Taloussuunnitelman mukaan kaupungin tulisi tehdä 1,6 milj. euron ylijäämä vuonna 2016, jotta kertyneet alijäämät (5,5 milj. eu roa) voidaan kattaa suunnitelmakaudella. Mikäli hyväksytyssä talous ar vios sa ei pysytä, alijäämää ei saada katettua kuntalain edel lyttä mäs sä aikataulussa. Kaupunginjohtajan ehdotus: (valmistelu talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh ) Kaupungin taloudellinen tilanne huomioiden kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kau pun gin val tuus to myöntää pe rus tur van toimialalle lisämäärärahan ter veys pal ve lui den vas tuualu eel le 0,7 miljoonaa euroa ja sosiaalityö ja työ elä mään kun tou tu misen palveluiden vastuualueelle las ten suo je luun 0,3 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto edellyttää myös perusturvan toimialan laa ti maan selvityksen siitä, miten nyt myönnettävä, esitettyä pienempi li sä määrä ra ha, tu lee vaikuttamaan palveluiden tuottamiseen ja laatuun. Lisäk si perusturvatoimialan on etsittävä toimialan sisältä säästöjä, jot ta nyt lisämäärärahalla korjatussa talousarviossa pysytään. KVALT Kaupunginvaltuuston päätös: Asia päätettiin yksimielisesti palauttaa kaupunginhallitukselle uudelleen käsiteltäväksi kaupunginhallituksen seuraavassa kokouksessa KH Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se myön tää 0,95 milj. euron lisämäärärahan perusterveydenhuollon pal-
5 ve luis ta aiheutuviin menoihin ja 0,4 milj. euron lisämäärärahan lasten suo je lun menoihin. Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että perusturvatoimiala ryhtyy vä lit tö mäs ti riittäviin toimenpiteisiin, mikäli kuukausittaisen ra por toinnin yhteydessä havaitaan, että toimiala ei tule pysymään li sä mää rära hal la korjatussa talousarviossaan. KVALT 43 Kaupunginvaltuuston päätös:
Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu 2017 ja lisämäärärahaesitys
Perusturvalautakunta 76 25.10. Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu ja lisämäärärahaesitys PETUR 25.10. 76 n täytäntöönpano-ohjeiden mukaan lautakuntia, kau pun gin hal li tus
Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.
Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon.
Perusturvalautakunta 88 16.12.2015 Kaupunginhallitus 352 21.12.2015 Perusturvalautakunta 26 27.04.2016 Kaupunginhallitus 109 09.05.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutokset 1.1.2016
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio
Perusturvalautakunta 63 27.09.2017 Vuoden 2018 talousarvio PETUR 27.09.2017 63 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2018 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja taloudellisista tavoitteista
Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit
Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:
Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus
Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE
Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Perusturvan lisämäärärahaesitys
Perusturvalautakunta 74 28.10.2015 Kaupunginhallitus 304 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 85 07.12.2015 Perusturvan lisämäärärahaesitys PETUR 28.10.2015 74 Talousarviomääräysten mukaan lautakuntaa on informoitava
Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.
Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla
Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon.
Perusturvalautakunta 88 16.12.2015 Kaupunginhallitus 352 21.12.2015 Perusturvalautakunta 26 27.04.2016 Kaupunginhallitus 109 09.05.2016 Kaupunginhallitus 163 20.06.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan
Perusturvan toimialan vuoden 2015 talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu
Perusturvalautakunta 74 28.10.2015 Perusturvan toimialan vuoden 2015 talousarvion eutuminen tammi-syyskuu PETUR 74 Talousarviomääräysten mukaan lautakuntaa on informoitava siten, et tä talouden seuranta
Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset
Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta
Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34
Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto
Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen
Kaupunginhallitus 228 20.11.2018 Kaupunginhallitus 231 21.11.2018 Kaupunginhallitus 243 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyminen 181/02.02.00/2018
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin
KH - Yleisjaosto 28 01.06.2015 Kaupunginhallitus 262 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 60 21.09.2015 KH - Yleisjaosto 42 26.10.2015 Lisämäärärahaesitys palkkahallinnon ohjelmistouudistuksen kustannuksiin 248/02.07.00/2015
Kasvun ja oppimisen lautakunnan lisämäärärahaesitys vuodelle 2018
Kasvun ja oppimisen 10 08.02.2019 lautakunta Kaupunginhallitus 42 11.02.2019 Kasvun ja oppimisen lautakunnan lisämäärärahaesitys vuodelle 2018 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 08.02.2019 10 Kokoukseen tuotu
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
Perusturvalautakunta Vuoden 2019 talousarvio 777/ /2018
Perusturvalautakunta 49 26.09.2018 Vuoden 2019 talousarvio 777/02.02.00/2018 PETUR 26.09.2018 49 Perusturvan toimialan vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2019 ta lous ar vio esi tyk sen, se kä laatineet
Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille
Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus
Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.
Sosiaali- ja terveysltk. 103 06.09.2016 Kaupunginhallitus 281 19.09.2016 TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.102/2015 SOTEL 06.09.2016 103 Valmistelu ja lisätiedot: terveyspalveluiden johtaja
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma /02.02/2016. Perusturvalautakunta 4
Perusturvalautakunta 4 26.01.2016 Perusturvalautakunnan käyttösuunnitelma 2016 23/02.02/2016 Perusturvalautakunta 4 Kaupunginvaltuusto on 14.12.2015 120 hyväksynyt vuoden 2016 ta lous ar vion ja taloussuunnitelman
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien
Vuoden 2015 talousarvio, vuosien 2015-2017 taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Perusturvalautakunta 68 30.09.2014 Vuoden 2015 talousarvio, vuosien 2015-2017 taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet PETUR 68 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2015 talousarvioesityksen se kä
Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion
Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus
Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6
Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta
Kaupunginhallitus 266 13.09.2013 Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta 1.1.-30.6.2013 205/02.02.02/2013 Yhtymähallitus 27.08.2013 92 Karviaisessa on laadittu vuoden 2013 toinen osavuosikatsaus
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.
Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin
Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL
Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle
Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Koulutuslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle
Koulutuslautakunta 54 25.05.2016 Kaupunginhallitus 91 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 21 13.06.2016 Lisämäärärahan myöntäminen koulutuslautakunnalle 141/01.01.01/2016 KLTK 54 Valmistelija: koulutusjohtaja
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen
Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain
Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36
Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113
talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)
Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 07.02.2017 Sosiaali- ja terveystoimen käyttötalouden toteuma 2016 43/02.06.01/2017 SOTE 07.02.2017 14 Lisätiedot: talouspäällikkö vs. Tommi Koskinen, puh. (09)5056260
MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013
Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016
Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018
Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi
Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf
Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2019 talousarvion ja vuo sien taloussuunnitelman laadintaohjeen.
Kaupunginhallitus 258 03.09.2018 Kaupunginhallitus 366 19.11.2018 Kaupunginhallitus 370 20.11.2018 Kaupunginvaltuusto 81 17.12.2018 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019-2021 1210/03.030/2018 KHALL
Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen
Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan
Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta
Kaupunginhallitus 208 10.06.2013 Kaupunginvaltuusto 77 17.06.2013 Katsaus Karviaisen toimintaan ja talouteen kaudelta 205/02.02.02/2013 Yhtymähallitus 21.05.2013 63 Karviaisessa on laadittu vuoden 2013
Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.
Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupunginvaltuusto. AIKA kello 18:00-20:10. Kaupungintalo, valtuustosali
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 13.06.2016 kello 18:00-20:10 PAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 24 Kokouksen laillisuuden ja
Perusturvalautakunnan toimintatuotot ja menot
Perusturvalautakunta 4 26.02.2019 Kaupunginhallitus 7 11.03.2019 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen vuonna 2018 333/02.02.00/2017 Perla 26.02.2019 4 Valmistelija: vs. talouspäällikkö Sirpa
Talousarvio toteutuminen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain
Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle
Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit
Sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin talousarvion toteutuminen lokakuulta Talousarvion toteutuminen
Yhteistoiminta-alueen sosiaalija 115 02.12.2015 terveyslautakunta Kaupunginhallitus 317 07.12.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin talousarvion toteutuminen lokakuulta 2015 727/02.02.02/2015
Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset
Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL
Kaupunginhallitus 299 01.10.2018 Kaupunginvaltuusto 56 15.10.2018 Muutoksia vuoden 2018 talousarvioon 1060/03.030/2017 KHALL 01.10.2018 299 Vuoden 2018 talousarvion toteutumisen seurannan perusteella on
Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta
Perusturvalautakunta 67 29.09.2010 Perusturvan toimialan esitykset toimien perustamisesta ja muuttamisesta PETUR 67 Vuoden 2011 talousarvion laatimisen yhteydessä on pyydetty toimialoja esittämään myös
Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset vir ko jen ja toimien perustamisesta,
Perusturvalautakunta 50 26.09.2018 Perusturvan toimialan esitys henkilöstömuutoksista vuodelle 2019 779/01.01.00/2018 PETUR 26.09.2018 50 Toimialoilta on talousarvion laatimisen yhteydessä pyydetty esitykset
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin talousarvion toteutuminen lokakuulta Talousarvion toteutuminen
Yhteistoiminta-alueen sosiaalija 115 02.12.2015 terveyslautakunta Kaupunginhallitus 317 07.12.2015 Kaupunginvaltuusto 66 14.12.2015 Sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin talousarvion toteutuminen
Verotulojen toteutuminen ja ennuste
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun
HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015
Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik
Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.
Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN