Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/ /2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen: Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta vuoden 2014 jälkeen. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa (169/2007, Paras-puitelaki) on säädetty perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon järjestämisestä kuntien yhteistoiminta-alueilla. Lain mukainen yhteistoimintavelvoite on voimassa vuoden 2014 loppuun. Jotta olemassa olevaa kuntien yhteistoimintaa ei purettaisi ennen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis lain mukaisten sosiaali- ja terveysalueiden ja perustason alueiden toiminnan käynnistymistä, sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteltu lakiehdo tus Paras-puitelain mukaisten yhteistoimintavelvoitteiden jatkamiseksi vuo den 2016 loppuun. Lakiehdotus on tarkoitus liittää eduskunnalle annetta vaan hallituksen esitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä an nettavaksi laiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää kunnilta ja muilta jakelussaan mainitsemiltaan toimijoilta lausunnot ehdotuksesta laiksi Paras-puitelain eräiden vel voit tei den voi massaolon jatkamisesta. Lausuntopyyntö kokonaisuudessaan ja laki esi tys löytyvät sosiaali- ja terveysministeriön Internet-osoittees ta: Lausuntopyyntöön tulee vastata sähköisellä kyselyllä, jossa on kohdennettuja kysymyksiä hallituksen esitysluonnokseen liittyen. Kyselyyn annettuja vastauksia on mahdollista perustella, minkä lisäksi kyselyyn on varattu runsaasti tilaa myös vapaamuotoiselle kommentoinnille. Kyselyvastausten muotoon laaditut lausunnot tullaan huomioimaan esityksen viimeistelytyössä. Lakiesitys annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella osana sote-esitystä ja lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2015 alusta lukien. Lausunnot pyydetään antamaan torstaihin mennessä. Annetut vastaukset ovat julkisia. Sähköiseen kyselyyn vastataan Naantalin kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen.

2 Kaupunginhallitus Kunta ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa (Paras-puitelaki) on säädetty vähintään noin asukkaan väestöpohjavaatimus perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä huolehtivalle kunnalle tai yhteistoiminta-alueelle. Väestöpohjavaatimuksista voidaan lain mukaan kuitenkin poiketa, jos toiminnallisen kokonaisuuden muodostaminen ei saaristoisuuden tai pitkien etäisyyksien vuoksi ole mahdollista tai kielellisten perusteiden mukaan. Naantalin kaupunki on saanut valtioneuvostolta päätöksen, jossa todetaan, että Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan kunnat sekä Naantalin kaupunki ovat yhdistyessään tehneet päätöksen, jolla heidän voidaan katsoa pyrkineen täyttämään puitelain vaatimukset. Ottaen huomioon eo. poikkeusperusteet, yhdistymisen myötä syntyneen kunnan voidaan katsoa olevan toiminnallinen kokonaisuus ja siten edistävän lain tarkoituksen toteutumis ta. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Naantalin kaupungilla on puite lain mukaiset perusteet väestöpohjavelvoitteesta poikkeamiselle. Lausuntopyyntö liittyy läheisesti valmistelussa olevaan ja hallituksen esitysluonnoksena olevaan sosiaali- ja ter vey denhuollon järjestämistä koskevaan lakiuudistukseen. Hallituksen esityksen luonnoksessa todetaan, että järjestämislain mukaiset sotealueet ja perustason alueet aloittavat toiminnan ja nyt pyydetyssä lausunnossa esitetään Paras-puitelain jatkamista vielä kahdella vuodella eli vuosille 2015 ja Perusturvajohtaja on valmistellut esityslistan liitteenä olevan lausuntoluonnoksen annettavaksi kaupunginhallituksen käyttöön ja edelleen vastauksek si Sosiaali- ja terveysministeriöön. Kaupunginhallitus käsittelee lausuntoluonnosta kokouksissaan 3.3. ja LIITE B6, SOTE-LTK PERUSTURVAJOHTAJA: Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää KH:lle, että Naantalin kaupunki antaa oheisen lausuntonsa Sosiaali- ja terveysministeriölle koskien Paras-puitelain jatkamista koskevaa la ki esi tystä. SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA: Perusturvajohtajan ehdotus hyväksyttiin. Ehdotus Naantalin kaupungin lausunnoksi Paras-puitelain velvoitteiden jatka mi sesta oheistetaan.

3 Kaupunginhallitus Kaupunginlakimies Turo Järvinen: LIITE A1, KH VS. KAUPUNGINJOHTAJA: KOKOUSKÄSITTELY: Kaupunginhallitus päättää antaa sosiaali- ja terveysministeriölle liitteen mukaisen lausunnon Paras-puitelain jatkamista koskevasta lakiesityksestä. Lausunnossa kannatetaan Paras-pui te lain jatkamista vuoden 2016 loppuun asti. Merkittiin, että perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen esitteli asiaa kokouksessa. KAUPUNGINHALLITUS: Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin. Sosiaali- ja terveysministeriössä on laadittu luonnos laiksi kunta- ja pal ve lura ken ne uu dis tuk ses ta annetun lain eräiden velvoitteiden voimassaolon jat kami sek si annetun lain muuttamisesta. Lakiluonnoksen perusteella Pa ras-puite lain mukaiset sosiaali- ja terveydenhuollon yh teis toi min ta vel voit teet jatkuvat edelleen vielä vuoden 2016 jälkeen siihen saakka, kunnes so si aa lija terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kun ta yh ty mil tä muodostettaville kuntaa suuremmille itsehallintoalueille So si aa lija terveysministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta men nes sä. Lausunto voidaan antaa vain sähköisesti lausuntopalvelu.fi-sivuston kaut ta. Esityksen tavoitteena on varmistaa perustettujen yhteistoiminta-alueiden toimin nan jatkuminen siihen saakka, kunnes perustettavat uudet sosiaali- ja ter vey den huol lon järjestämisestä olevat organisaatiot aloittavat toimintansa. Alus ta vien arvioiden mukaan sitä koskeva laki sosiaali- ja terveydenhuollon jär jes tä mi ses tä on tarkoitus saada eduskunnan käsiteltäväksi siten, että järjes tä mis vas tuu sosiaali- ja terveydenhuollosta siirtyisi kunnilta uuden lainsää dän nön mukaisille organisaatioille vuonna Tämän takia eh do te tussa laissa jatkettaisiin puitelain velvoitteita siten, että nyt vuoden 2016 loppuun voimassa olevia yhteistoimintavelvoitteita sovellettaisiin edelleen vuoden 2018 loppuun saakka. Vastaavasti jatkettaisiin valtioneuvoston toi mival lan voimassaoloa. Lakiehdotuksessa ei velvoitettaisi kuntia kui ten kaan siirtämään yhteistoiminta-alueille sellaisia sosiaalihuollon tehtäviä, joi den järjestämisestä kunnat vastaavat lain voimaan tullessa itse. Sähköinen lausuntopohja koostuu kolmesta monivalintakysymyksestä sekä

4 va paa ken tis tä kunkin vastauksen mahdollisia perusteluja varten. Oheismateriaali: Lausuntopyyntö, kysymykset ja lakiesitys Esitän, että kaupunki antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan lausun non: Kysymys 1 Katsotteko, että laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain eräiden velvoitteiden voimassaolon jatkamisesta koskee kun taanne? Vastaus: Ei Perustelu: Naantalin kaupunki on saanut valtioneuvostolta päätök sen, jossa todetaan, että Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan kunnat sekä Naantalin kaupunki ovat yhdistyessään tehneet päätöksen, jolla heidän voi daan katsoa pyrkineen täyttämään puitelain vaatimukset. Ottaen huo mioon eo. poikkeusperusteet yhdistymisen myötä syntyneen kunnan voidaan kat soa olevan toiminnallinen kokonaisuus ja siten edistävän lain tar koi tuksen toteutumista. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Naantalin kau pungil la on puitelain mukaiset perusteet väestöpohjavelvoitteesta poik kea mi selle. Kysymys 2 Pidättekö kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain eräiden vel voit tei den voimassalolon jatkamista tärkeänä? Kysymys 3 Pitäisikö velvoitteita muuttaa jollakin tavalla? KAUPUNGINJOHTAJA: Kaupunginhallitus antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraa van lausunnon: Kysymys 1 Katsotteko, että laki kunta- ja pal ve lu ra ken ne uu dis tuk sesta annetun lain eräiden velvoitteiden voimassaolon jat kami ses ta koskee kuntaanne? Vastaus: Ei

5 Perustelu: Naantalin kaupunki on saanut valtioneuvostolta päätöksen, jossa todetaan, että Merimaskun, Ry mätty län ja Velkuan kunnat sekä Naantalin kaupunki ovat yh distyes sään tehneet päätöksen, jolla heidän voidaan katsoa pyr kineen täyttämään puitelain vaatimukset. Ottaen huomioon eo. poikkeusperusteet yhdistymisen myötä syntyneen kunnan voidaan katsoa olevan toiminnallinen kokonaisuus ja siten edis tävän lain tarkoituksen toteutumista. Valtioneuvoston pää tök sen mukaisesti Naantalin kaupungilla on puitelain mu kai set perusteet väestöpohjavelvoitteesta poikkeamiselle. Kysymys 2 Pidättekö kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain eräiden velvoitteiden voimassalolon jatkamista tär keänä? Kysymys 3 Pitäisikö velvoitteita muuttaa jollakin tavalla? KAUPUNGINHALLITUS: Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin.

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunnon antaminen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 69 18.09.2014 Kaupunginhallitus 375 29.09.2014 Kaupunginhallitus 383 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 61 13.10.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunta 92 13.11.2014 Lausunnon antaminen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvien yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen

Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvien yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen Luonnos 13.2.2014 Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvien yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia koskevaa esitysluonnosta ehdotetaan täydennettäväksi

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh

LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA. Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh LAUSUNTO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISLAIN HALLITUKSEN ESITYKSEN LUONNOKSESTA KHALL 163 Valmistelu: talousjohtaja Tuula Marttinen puh. 050-5645271. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 200 06.10.2014 Valtuusto 51 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 310/00.04.00/2014 KHALL 200 6.10.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Naantalin kaupungin äänestysaluejako Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman 2013-2016 hyväksyminen 219/00.01/2013 SOS 19.11.2013 144 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri pyytää jäsenkuntia tekemään 5.12.2013 mennessä päätöksen terveydenhuoltolain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden kuntaja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta ja sosiaalihuoltolain 2 a :n kumoamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 Hyvinvointilautakunta AIKA 22.11.2017 klo 16:30 PAIKKA Sosiaali- ja terveysaseman kokoushuone Pinsetti KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 246 22.09.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 217/03.00/2013 Khall 246 (Valmistelija: Anne Mäki-Leppilampi, perusturvajohtaja)

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 21 03.03.2014 73 11.03.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä / Utlåtande

Lisätiedot

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille Perusturvalautakunta 4 24.04.2018 Kaupunginhallitus 4 07.05.2018 Perusturvalautakunta 5 16.10.2018 Kaupunginhallitus 11 22.10.2018 Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Oheismateriaalina lausuntopyyntökyselyyn ehdotetut vastaukset.

Oheismateriaalina lausuntopyyntökyselyyn ehdotetut vastaukset. Sosiaali- ja terveysltk 168 11.10.2016 Kaupunginhallitus 247 17.10.2016 Kaupunginhallitus 257 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 63 07.11.2016 LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE MAAKUNTAUUDISTUKSEKSI

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5.

PÖYTÄKIRJA 3/ Elämänhallintatyöryhmä. Aika klo 09:00-10:35. Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 10.06.2016 klo 09:00-10:35 Paikka Punkalaitumen kunnantalo, osoite Vesilahdentie 5. Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta 656/00.00.00.01/2016

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta

Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta Kaavoitus- ja 18 02.03.2017 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 89 20.03.2017 Lausunto jätehuoltomääräysten muuttamisesta 687/11.01.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 02.03.2017 18 Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 4/2019 1 Keskusvaalilautakunta 24.05.2019 Sisällysluettelo Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen

Työterveyshuollon palvelujen kilpailuttaminen Kaupunginhallitus 186 14.05.2018 Kaupunginhallitus 243 18.06.2018 Kaupunginhallitus 316 24.09.2018 Kaupunginhallitus 339 22.10.2018 Kaupunginhallitus 361 30.10.2018 Kaupunginhallitus 376 19.11.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta/euran kunnan lausunto

Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta/euran kunnan lausunto Kunnanhallitus 147 08.09.2014 Perusturvalautakunta 74 30.09.2014 Kunnanhallitus 173 06.10.2014 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta/euran kunnan

Lisätiedot

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1

Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1 KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA- PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kokousaika pe klo 8.00-8.55 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite

Lisätiedot

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus

Talous- ja palkkahallinnon yhtiön perustaminen/yhtiöön liittyminen 138/00/2016. Yhdistymishallitus Yhdistymishallitus 4 22.08.2016 Yhdistymishallitus 10 12.09.2016 Yhdistymishallitus 27 19.09.2016 Yhdistetty valtuusto 9 19.09.2016 Kaupunginhallitus 259 10.10.2016 Kaupunginvaltuusto 52 24.10.2016 Talous-

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4

Sisällysluettelo. 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 Keskusvaalilautakunta 12.04.2019 Sisällysluettelo Sivu 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 10 Pöytäkirjantarkastajien valinta ja pöytäkirjan pitäminen nähtävillä

Lisätiedot

Sosiaalityön organisaation uudistaminen alkaen

Sosiaalityön organisaation uudistaminen alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28 21.04.2016 KH - Yleisjaosto 17 16.05.2016 Sosiaalityön organisaation uudistaminen 1.8.2016 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 21.04.2016 28 Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin

Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin Hallitus 39 16.01.2013 Sosiaali- ja terveysministeriö/muutoksia toimeentulotukilakiin H 39 Sosiaali ja terveysministeriön 19.12.2012 antama kuntainfo10/2012 toimeentulotukilakiin tulevista muutoksista:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013. Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012

Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013. Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012 KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 65 18.02.2013 Valtuusto 33 04.03.2013 Lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 24/00.01.00/2012 KH 18.02.2013 65 Valtiovarainministeriö pyytää kuntien

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Viitasaaren kaupunginhallitus

Perusturvalautakunta Viitasaaren kaupunginhallitus Perusturvalautakunta 102 27.09.2016 Viitasaaren kaupunginhallitus 202 24.10.2016 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista

Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista Sosiaali- ja terveyslautakunta 59 21.08.2014 Kaupunginhallitus 335 01.09.2014 Kaupunginhallitus 382 06.10.2014 Selvitys työmarkkinatukea saavien henkilöiden työllistämistoimista 175/13.05/2014 SOTELTK

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 246 29.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/hes Sairaankuljetus Oy 652/61/616/2011 STLTK 246 HES Sairaankuljetus Oy on pyytänyt Sosi aali- ja terveysalan

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin

Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 32 10.03.2014 Rymättylän Katavakodin vieressä sijaitsevien rivitalojen ja Merimaskun vanhustentalojen käyttötarve ja kannanotto niiden mahdolliseen myyntiin 354/10.01.02/2013

Lisätiedot

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026

Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen tila- ja palveluverkkosuunnitelma 2026 Koulutuslautakunta 14 16.02.2016 Koulutuslautakunta 29 12.04.2016 Koulutuslautakunta 61 14.06.2016 Koulutuslautakunta 76 06.09.2016 Koulutuslautakunta 90 19.10.2016 Naantalin varhaiskasvatuksen ja koulujen

Lisätiedot

Sosiaalityön organisaation uudistaminen alkaen

Sosiaalityön organisaation uudistaminen alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 28 21.04.2016 KH - Yleisjaosto 17 16.05.2016 Kaupunginhallitus 179 30.05.2016 Kaupunginvaltuusto 35 06.06.2016 Sosiaalityön organisaation uudistaminen 1.8.2016 alkaen 350/05.00.01/2016

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta

Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien valinta Kaupunginhallitus 28 23.01.2017 Kaupunginhallitus 40 06.02.2017 Kaupunginhallitus 68 27.02.2017 Kaupunginhallitus 83 06.03.2017 Kaupunginhallitus 128 03.04.2017 Vuoden 2017 kuntavaalien vaalilautakuntien

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN

OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN Kunnanhallitus 213 08.12.2014 OSALLISTUMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN UUDISTUKSEN MUKAISTEN TUOTANTOALUEIDEN VALMISTELUUN 285/06.00/2014, 40/06.00/2014 KH 213 Pääministeri Stubbin hallitus on sitoutunut

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä

Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen päätöstä KAUPUNGINHALLITUS 89 18.03.2019 KAUPUNGINHALLITUS 107 25.03.2019 Oikaisuvaatimus koskien kaupunginhallituksen 4.2.2019 38 päätöstä 87/11.1101.110101/2019 KH 89 Niilo Ojala on 25.2.2019 päivätyssä oikaisuvaatimuksessaan

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Perusturvalautakunta 100 27.09.2016 Kaupunginhallitus 231 24.10.2016 Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja pilotointi

Sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta ja pilotointi Kaupunginhallitus 334 03.12.2018 Kaupunginvaltuusto 93 10.12.2018 Kaupunginhallitus 113 13.05.2019 Kaupunginvaltuusto 21 20.05.2019 Sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteisen

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus 18.01.2016 10 Pääministeri

Lisätiedot

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere Valtuusto 10.12.2018 aloite valtuutettu Alapere 1. Liikuntapalvelunpäällikönviran hoidon järjestely. Eli asian josta tein aloitteen 23.4 ja 27.8.2018 valtuustossa. Aloitteeseen Liikuntapalvelunpäällikön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2013 1 Yhteistyötoimikunta 28.08.2013 Aika 28.08.2013 klo12:05-13:50 Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu Käsitellyt

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Vanhusneuvosto AIKA 06.04.2017 klo 14:00-15:20 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, kokoustila Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet Kaupunginhallitus 398 06.11.2017 Kaupunginhallitus 410 20.11.2017 Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet 945/00.01.01.00/2017 Kaupunginhallitus 06.11.2017 398 johtaja Riitta Luotio

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto

Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanvaltuusto 1 26.01.2016 Hallituksen linjaukset itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi, kunnanvaltuuston lausunto 557/05.00.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot