TURNITIN-OHJELMAN KÄYTTÖ - OPISKELIJAN OHJE 2017
|
|
- Leo Heikkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TURNITIN-OHJELMANKÄYTTÖ-OPISKELIJANOHJE 2017 Opettaja voi käyttää Turnitin-ohjelmaa opiskelijoiden kirjallisten töiden tarkastuksessa. Turnitin vertaa opiskelijan tekstiä kansainväliseen tietokantaan ja tekee vertailun perusteella Alkuperäisyysraportin, josta näkee onko opiskelija kirjoittanut omaa tekstiä, sekä miten hän on lähteitä käyttänyt. Opiskelijan kirjallinen työ voidaan myös samalla tallentaa vertailutietokantaan (opettajan tekemä asetus). Opettajalla on oikeus käyttää Turnitinia opiskelijan ohjaus- ja arviointiprosesseissa. Opetuksen ja opiskelun ohjeista ( löytyy kohta 70 (LUT 2014): Opintosuoritusten ohjaus- ja arviointiprosesseissa voidaan käyttää sähköistä plagiaatintunnistusjärjestelmää. Jos plagiaatintunnistusjärjestelmän käyttö on osa opintosuorituksen arvostelua tai ohjausta, opiskelija ei voi kieltää järjestelmän käyttämistä työnsä tarkastamiseen, jos haluaa työnsä arvosteltavaksi. Lisäksi vararehtori on päättänyt, että LUT:n lopputyöt on tarkastettava ennen niiden arvosteluprosessia. Turnitin-käytönaloitusjakirjallisentyönpalauttaminen Kirjaudu Moodleen ja mene sen kurssin alustalle, johon opettaja on lisännyt Turnitin-palautustehtävän. Ilman opettajan tekemään palautustehtävää ei opiskelija voi ohjelmaa käyttää. Kirjallisen työn tulisi olla tekstimuotoinen (voi sisältää kuvia) eli sopivat tiedostomuodot ovat: doc, docx, txt, rtf, ja pdf. Open Officen formaatti ei ole yhteensopiva, myös LaTeX:n tuottama pdf voi antaa virheilmoituksen (epästandardi). Pelkkiä kuvia sisältävä palautus hylätään. Palautustehtävälinkin logo näyttää tältä: Tehtävää klikkaamalla avautuu seuraavan näkymä (alla), jossa Palautukseni-välilehdellä (My Submissions) on tehtävän aloitus- ja palautus- sekä julkaisupäivät. Yleensä myöhästynyttä palautusta ei hyväksytä. Opettaja voi luoda tehtävän myös niin, että opiskelijalla on mahdollisuus korjata työ raportin perusteella ja uudelleen palauttaa se samassa tehtävässä. Palautus voi olla moniosainen, kukin osa näkyy omilla välilehdillä ja jokaisesta muodostuu oma raportti Tehtävän voi palauttaa aloituspäivästä alkaen. Palautuspäivän jälkeen ei voi palauttaa, ellei opettaja ole sallinut sitä ensimmäisellä palautuksella. Julkaisupäivän jälkeen näkyvät opettajan kommentit ja arvosana raportissa Aloita klikkaamalla Palauta Työ -
2 Kun klikkaat Palauta Työ, avautuu palautusvalikko: Valitse palautustyyppi, jos valittavissa - Tiedosto tai tekstipalautus Anna palautukselle otsikko Etsi omista tiedostoista tai raahaa tiedosto pudotuskenttään Sinun täytyy hyväksyä käyttöehdot klikkaamalla ruutua Käyttöehdoissa hyväksyt vastaamaan työn palautuksesta seuranneen vilppikäytännön ja hyväksymään työn mahdollinen tallennus tietokantaan. Tämän jälkeen Lisää palautus (Add Submission). Vieritä kuvaruutua tarvittaessa alaspäin. Palautuksesi latautuu Turnitin-palveluun Palautuksen yhteydessä ensimmäisellä kerralla sinulle luodaan opiskelijaprofiili Turnitiniin, jonka käyttöehdot joudut hyväksymään. Palautuksesta saat digitaalisen kuitin ruudulle. Alkuperäisyysraportti Kun olet palauttanut työsi, Turnitin kehittää siitä tietokantavertailun perusteella alkuperäisyysraportin. Raportin luominen voi kestää hetken aikaa riippuen tekstin pituudesta. Samankaltaisuus (Similarity) kohdassa näkyy tilana Odottava/Pending. Raportin muodostus kestää min riippuen tekstin pituudesta. HUOM! Uudelleenpalautuksessa on aina 24 tunnin viive raportin muodostumisessa!
3 Palautuksen jälkeen, kun raportti on luotu, näkyy se tehtävässä: Työn nimi ja sen palautusstatus sekä näkyviin ilmestynyt samankaltaisuusprosentti (Similarity Index). Klikkaamalla nimeä avautuu raportti, valitse sen jälkeen Similarity-välilehti Prosenttilukua klikkaamalla avautuu Originality-välilehti Prosenttilukua klikkaamalla pääset katsomaan alkuperäisyysraporttia, jos opettaja on sen sallinut. Jos tehtävässä on sallittu työn uudelleen palautus, on raportin muodostumisessa aina vuorokauden viive järjestelmän kuormittumisen välttämiseksi. Alla on esimerkki alkuperäisyysraportista (Feedback Studio). Yhtäläisyysprosentti näkyy ylälaidassa. Klikkaa ensin Similaritytoiminnon prosenttilukua, jotta vastinenäkymä avautuu Vastinenäkymä listautuu vasemmalle Lähteet on numeroitu/väritetty ja sama vastinenumero ja -väri näkyy tekstissä Kuva: Turnitin
4 Raportintoiminnot Raportin toimintovalikosta löydät osiot: Lähdetekstinvertailu Klikkaa tekstissä näkyvän väritetyn kohdan numeroa, vertailuikkuna avautuu Avaa kokoteksti Suodatus Usein on syytä suodattaa alkuperäisyysraportista tiettyjä asioita, kuten lähdeluettelo, jonka merkinnät ohjelma havaitsee samankaltaisuutena. Suodatukseen pääsee suppilo-kuvaketta klikkaamalla. Suodatus tapahtuu valitsemalla Jätä pois kirjallisuusluettelo, ja se hyväksytään painamalla Hyväksy muutokset nappia. Suodata ainakin lähdeluettelo Opettajankommentit(Feedback) Opettaja/ohjaaja voi antaa myös kommentteja raportin kautta. Klikkaa kommenttipuoli esiin sinisestä puhekuplasta.
5 Esimerkki kommentoidusta tekstistä: Opettaja voi antaa myös sanallisen palautteen koko työstä ja arvostelun: Raportintulkinta Alkuperäisyysraportissa oleva prosenttiluku kertoo yhteneväisyyden suhteen palautettuun tekstiin. Luku on aina suhteessa tekstin pituuteen eli lyhyessä tekstissä prosenttiluku nousee helposti isommaksi kuin pidemmässä Ei ole yksiselitteistä rajaa, mikä on sallittavan rajoissa oleva yhteneväisyys. Pienen prosentin työssäkin voi olla plagiointia. Luvussa näkyy myös oikeaoppiset lainaukset ja lähdeluettelo -> suodatuksella poistettava Nollaprosenttiin ei ole syytä edes tähdätä, se voi olla mahdotonta. Kaikki yhteneväisyys ei ole plagiointia! Yleiskuvaukset, ammattitermistö jne. voivat näyttää vastaavuuden, vaikka olisit kirjoittanut ne kaikki itse.
6 Alkuperäisyyden tarkastaminen on hyvä tehdä riittävän ajoissa, jos mahdollista. Jos korjattavaa löytyy, täytyy sille olla aikaa. Älä jätä lopputyötäsi viime hetken ja yhden tarkastuksen varaan! Turnitin kertoo lähinnä tekstin alkuperäisyyden, mutta ei suoranaisesti kerro onko kyseessä plagiointivilppiä. Plagiointi on siis luvatonta lainaamista tai toisen työn kopioimista, myös lähdeviittaamatta jättämistä. On huomattava, että plagiointivilpillä tarkoitetaan tahallista plagiointia ja törkeää piittaamattomuutta tieteellisen viittaamisen käytänteistä. Seuraamuksia voi tulla opiskelijalle, jos hän jättää työnsä arvosteltavaksi tietäen, että se sisältää plagiointia. Käy raporttia läpi opettajan kanssa, jos mahdollista, tai tutkiskele sitä itse. Klikkaamalla vastinelistauksen lähteitä näet tekstistäsi vastaavan kohdan. Voit verrata alkuperäiseen lähteeseen klikkaamalla omaa tekstiäsi maalatusta ja numeroidusta kohdasta (kts. yllä.). Jos tekstisi on suoraan kopioitu lähteestä (maalautuu) on se aina korjattava. Kerro sama asia omin sanoin. Älä yritä peitellä kopiointia vaihtamalla sanoja tai sanajärjestystä. Lauserakenteiden tulee olla riittävän erilaisia kuin lähteessä. Plagiointivilpin tulkinta myös muuttuu ankarammaksi opiskeluvuosien myötä. Kandiopiskelijalle opettaja voi antaa enemmän aikaa tai mahdollisuuksia korjata tekstiä, mutta graduvaiheessa ongelmia ei pitäisi enää ilmetä, sillä kirjoitustaitojen ja tieteellisen käytännön tuntemisen oletetaan lisääntyvän. Opintojen alussa plagiointia voi ilmetä puhtaasti osaamattomuudesta. Ota aina yhteys opettajaan, jos tarvitse lisää ohjeita kirjoittamiseen tai tulkintaan, sekä työn mahdolliseen korjaamiseen. Loppujen lopuksi kuitenkin olet opiskelijana itse vastuussa hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta. Plagiaattityyppejä Copy-paste plagiointi, jossa lähteestä kopioidaan teksti suoraan. Tätä on aina vältettävä. Jos joku asia on lainattava suoraan, on se merkittävä lainausmerkeillä ja lähdeviitteellä. Tätä plagiointia on myös jälkien peittely sanoja vaihtelemalla. Heikko parafraasi on useista lähteistä suorien lauseiden käyttö niitä sekoitellen, mutta kuitenkin alkuperäisten rakenteiden ja sanojen säilyttäminen, ja harhaanjohtava viittaaminen (esim. kaikki viitteet vasta kappaleen lopussa). Tällöin on hankalaa varmistaa, mikä on kirjoittajan omaa tekstiä, mikä lähteisiin perustuvaa. Näiden kaltaisten vastaavuudet Turnitin hyvin havaitsee. Yliopistoneettisetsäännötjaplagiointivilppi Ennen kuin aloitat kirjoitusprosessia, tutustu yliopiston eettisiin pelisääntöihin. Oletuksena on, että jokainen opiskelija on ne omaksunut ja myös hyväksynyt omassa toiminnassaan. Pelisäännöt löytyvät UNIportaalin sivulta LUT:n eettiset pelisäännöt. Pelisäännöt lyhyesti ovat (LUT 2014): Käytä tietoa oikein: luotettava lähdemateriaali ja sen asianmukainen käyttö tekijänoikeudet huomioiden Toimi sääntöjen mukaan: opintojakson pelisäännöt päättää opettaja, yliopiston yleisiä sääntöjä löydät Opetuksen ja opiskelun ohjeista. Ole rehellinen ja reilu: pysy totuudessa, noudata pelisääntöjä ja ole reilu opiskelijatovereita kohtaan
7 Tahallinen plagiointi (eli kopiointi) ja törkeä piittaamattomuus tieteellisen viittaamisen käytänteistä katsotaan plagiointivilpiksi. Tahalliseksi plagioinnin tekee se, että opiskelija tekee sen tietoisena seuraamuksista. Tyypillisesti tällaista on toisen tekstin esittäminen omana. Törkeänä piittaamattomuutena voidaan pitää sitä, että opiskelija tietoisena olemassa olevista säännöistä ja käytänteistä ei vaivaudu tarkistamaan sääntöjä, vaan luulee osaavansa ja toimii väärin. (LUT 2014) Opintojen edetessä vilpin sietokyky alenee, koska opiskelijan oletetaan osaavan käytänteet aloittelevaa opiskelijaa paremmin. Osaamattomuus ja tietämättömyys opiskelun alkuvaiheessa voi lieventää tapausta. (LUT 2014) Epäeettisestä toiminnasta ja vilpistä voi olla monenlaisia seuraamuksia: luottamuksen tai maineen menetys, pahimmassa tapauksessa yliopiston rankaisutoimet esim. huomautus, varoitus tai määräaikainen erottaminen. (LUT 2014) Opiskelijan tulee myös muistaa oikeutensa ohjaamiseen ja ohjeistamiseen, varsinkin opintojen alkuvaiheessa. Eli jos oppimistehtävänä on tieteellisen tekstin kirjoittaminen, on opettaja myös velvollinen antamaa hyvät ohjeet esim. viitteiden käyttöön, sekä tarvittaessa ohjaamaan opiskelijaa hyvään käytäntöön. Turnitin-ohjelman käyttäminen auttaa opiskelijaa tieteellisen kirjoittamisen periaatteiden oppimisessa, kun opettaja käyttää sitä ohjauksen välineenä. LÄHTEET Yliopiston eettiset pelisäännöt. LUT Saatavissa: [Viitattu ]
TURNITIN-OHJELMAN KÄYTTÖ - OPISKELIJAN OHJE
TURNITIN-OHJELMANKÄYTTÖ-OPISKELIJANOHJE Opettaja voi käyttää Turnitin-ohjelmaa opiskelijoiden kirjallisten töiden tarkastuksessa. Turnitin vertaa opiskelijan tekstiä kansainväliseen tietokantaan ja tekee
TURNITIN-OHJELMAN KÄYTTÖ - OPISKELIJAN OHJE 2017
Opetusteknologiapalvelut/Mika Pulkkinen 21.2.2017 TURNITIN-OHJELMANKÄYTTÖ-OPISKELIJANOHJE 2017 Sisältö 1 Perusteet Turnitin-käytölle... 1 2 Turnitin-käytön aloitus ja kirjallisen työn palauttaminen...
TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut
TURNITIN Akateemisen kirjoittamisen apuna 4.1.2017 Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut Mikä on Turnitin Turnitin on Moodleen integroitu samankaltaisuuden tarkastuspalvelu, joka vertaa opiskelijan
TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna Mika Pulkkinen LUT Digitaalisen oppimisen tiimi
TURNITIN Akateemisen kirjoittamisen apuna 1.10.2018 Mika Pulkkinen LUT Digitaalisen oppimisen tiimi opetushelp@lut.fi Mikä on Turnitin Turnitin on Moodleen integroitu samankaltaisuuden tarkastuspalvelu,
TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut
TURNITIN Akateemisen kirjoittamisen apuna 17.11.2016 Mika Pulkkinen LUT Opetusteknologiapalvelut Mikä on Turnitin Turnitin on Moodleen integroitu alkuperäisyyden tarkastuspalvelu, joka vertaa opiskelijan
TURNITIN. Akateemisen kirjoittamisen apuna. 24.10 Mika Pulkkinen / LUT Tietohallinto
TURNITIN Akateemisen kirjoittamisen apuna 24.10 Mika Pulkkinen / LUT Tietohallinto Mikä on Turnitin Turnitin on Moodleen integroitu Internet-pohjainen plagiaatintunnistuspalvelu, joka vertaa opiskelijan
Tieteellisen kirjoittamisen ohjaus ja tekstin alkupera isyyden tarkastus Turnitin-ohjelmalla
Opetusteknologiapalvelut/Mika Pulkkinen 21.4.2016 Tieteellisen kirjoittamisen ohjaus ja tekstin alkuperaisyydentarkastusturnitin-ohjelmalla Sisältö 1. YLEISTÄ... 2 2. MIKSI KÄYTTÄÄ TURNITIN-OHJELMAA?...
Tieteellisen kirjoittamisen ohjaus ja tekstin alkuperäisyyden tarkastus Turnitin-ohjelmalla
Opetusteknologiapalvelut/Mika Pulkkinen 17.2.2017 Tieteellisen kirjoittamisen ohjaus ja tekstin alkuperäisyydentarkastusturnitin-ohjelmalla Sisältö 1. YLEISTÄ... 2 2. MIKSI KÄYTTÄÄ TURNITIN-OHJELMAA?...
Moodle TurnitIN:n käyttöohje opiskelijalle
Moodle TurnitIN:n käyttöohje opiskelijalle Sisällysluettelo TurnitIN tehtävä... 1 Tiedoston- / Tekstinpalautus Moodlen TurnitIN tehtävään... 3 Tekstipalautus... 4 Tiedoston palauttaminen... 5 Raportin
KÄYTTÖOPAS OPETTAJILLE - Tieteellisen kirjoittamisen ohjaus ja tekstin alkuperäisyyden tarkastus Turnitin-ohjelmalla
Digitaalisen oppimisen tiimi/mika Pulkkinen 15.1.2019 KÄYTTÖOPAS OPETTAJILLE - Tieteellisen kirjoittamisen ohjaus ja tekstin alkuperäisyyden tarkastus Turnitin-ohjelmalla Sisältö 1. YLEISTÄ... 2 2. MIKSI
1 Turnitin-tehtävä 1 ja 2 Moodlessa Opettajan näkymä Turnitin-tehtävässä Opettajan näkymä Turnitin-tehtävä 2:ssa...
Alkuperän tarkistus -Turnitin-tehtävä Moodlessa Opettajan ohje Sisällys 1 Turnitin-tehtävä 1 ja 2 Moodlessa... 1 1.1 Opettajan näkymä Turnitin-tehtävässä... 5 1.2 Opettajan näkymä Turnitin-tehtävä 2:ssa...
1 Turnitin-tehtävä Moodlessa 1. 1.1 Opettajan näkymä Turnitin-tehtävässä 4. 1.2 Raportin katselu 8. 1.3 Raportin tulostus 10. 1.
Alkuperän tarkistus -Turnitin-tehtävä Moodlessa Opettajan ohje Sisällys 1 Turnitin-tehtävä Moodlessa 1 1.1 Opettajan näkymä Turnitin-tehtävässä 4 1.2 Raportin katselu 8 1.3 Raportin tulostus 10 1.4 Kommentointi
PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ
PLAGIAATINTUNNISTUS- JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖ HY:SSÄ TUTKI 2-SEMINAARI PAULIINA KUPILA MITÄ ON PLAGIOINTI? Plagioinnilla (plagiarism) eli luvattomalla lainaamisella tarkoitetaan jonkun toisen julkituoman tutkimussuunnitelman,
Pauliina Munter / Suvi Junes Tampereen yliopisto/tietohallinto 2013
Tehtävä 2.2. Tehtävä-työkalun avulla opiskelijat voivat palauttaa tehtäviä Moodleen opettajan arvioitaviksi. Palautettu tehtävä näkyy ainoastaan opettajalle, ei toisille opiskelijoille. Tehtävä-työkalun
Tehtävä. Asetukset. Moodlen versiossa 2.3. käyttöön tuli uusi tehtävätyyppi, jonka on tarkoitus tulevaisuudessa korvata aiemmat tehtävätyypit.
Tehtävä Moodlen versiossa 2.3. käyttöön tuli uusi tehtävätyyppi, jonka on tarkoitus tulevaisuudessa korvata aiemmat tehtävätyypit. Uusi tehtävä näkyy Lisää aineisto tai aktiviteetti - valikossa muiden
Tehtävän lisääminen ja tärkeimmät asetukset
Tehtävä Moodlen Tehtävä-aktiviteetti on tarkoitettu erilaisten tehtävien antamiseen verkossa. Tehtävä-aktiviteettia ei ole tarkoitettu ainoastaan tehtävien palautukseen, kuten moni sen sellaiseksi mieltää,
Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä
Plagiointi kuriin Urkund opettajan työvälineenä 22.5.2013 22.5.2013 1 Miksi plagiaatintunnistusjärjestelmä? Internet mahdollistaa, opiskelussa nykypäivää Viimeisin uutinen maailmalta YLE 6.2.2013: Saksan
Hops-ohjaajan ohje Opiskelijan hopsit.
Hops-ohjaajan ohje Tässä ohjeessa kuvataan kaksi erilaista tapaa hakea tietyn opiskelijan lähettämä hops. Ensin ohjeistetaan miten toimitaan, jos hopsin ryhmätyökalu on käytössä, eli ohjaajalle on luotu
Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014
Tietokanta Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia ja linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat
Kuva: Ilpo Okkonen
OodiHOPS OHJAAJAN OHJE 14.2.2017 Kuva: Ilpo Okkonen OodiHOPS Oulun yliopistossa Oulun yliopiston koulutusneuvosto on päättänyt, että OodiHOPS-toiminto otetaan käyttöön vähintään aloittavilla opiskelijoilla
Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017
Digitaalisen oppimisen tiimi/ Mia Tele & Kalle Malinen 13.10.2017 Office 365 OneDrive Opiskelijan ohje 2017 Sisältö 1. OneDrive... 2 2. Miten voin ottaa OneDriven käyttöön?... 3 3. Mitä OneDrivella voi
HOPS-ohjauksen vaiheet ovat seuraavat: (alleviivatut kohdat ovat ehopsin toiminnallisuuksia)
HOPS-PROSESSI Teatterikorkeakoulun perustutkintojen tutkintosäännön 12 :n mukaan opiskelija laatii opintojensa suunnittelun tueksi henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS). Opintosuunnitelma on tutkintokohtainen.
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola
Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut
OHJEITA WEBOODIN KÄYTTÄJILLE
OHJEITA WEBOODIN KÄYTTÄJILLE Aloitus ja sähköisen opinto-oppaan löytäminen... 1 Sähköinen Opinto -opas... 3 Opetustiedot... 5 Ilmoittautuminen... 7 Ilmoittautumisen peruminen... 8 Johannes Tuovinen 2006
Sisällysluettelo. 1 Yleistä Palautuslaatikosta... 3. 2 Tarkastajan yhteenvetonäkymä... 7. 3 Palautusten tallentaminen omalle koneelle...
Palautuslaatikko 2 Sisällysluettelo 1 Yleistä Palautuslaatikosta... 3 1.1 Palautuslaatikon luominen... 3 2 Tarkastajan yhteenvetonäkymä... 7 2.1 Palautusten tarkastelu... 8 2.2 Arvosanojen antaminen...
Urkund plagiaatintunnistus & Koppa. IT-palvelut Hannele Rajaniemi
Urkund plagiaatintunnistus & Koppa IT-palvelut Hannele Rajaniemi Taustaksi URKUND plagiaatintunnistussovellus vertaa opiskelijan toimittamaa dokumenttia kolmeen eri lähdeaineistoon: - Internet - Kustannettu
Opettajan SoleOps -ohje
Opettajan SoleOps -ohje Opettaja käyttää järjestelmää opintojaksoselosteidensa selaamiseen ja muokkaamiseen, työaikasuunnitelmiensa selaamiseen ja tulostamiseen, opintojaksojensa ilmoittautumisten hyväksymiseen
OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu
Helsingin yliopisto WebOodi 1 OpeOodi Omien kurssien löytäminen ja palautteen katselu Opettajilla on mahdollisuus käsitellä omia kurssejaan WebOodin kautta. Opettajan toimintoja WebOodissa voi käyttää
Tehtävä. Asetukset. HUOM! Palautukset tulevat vain opettajan nähtäville, kuten muissakin tehtävä-työkaluissa. Kirjoita tehtävän nimi ja kuvaus
Tehtävä Uusin tehtävä-työkalu näkyy Lisää aineisto tai aktiviteetti valikossa muiden tehtävien yläpuolella. Vanhat tehtävätyypit (tiedostojen palautus, verkkoteksti, yhden tiedoston palautus ja tehtävänanto)
Kypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa
Kypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa Sähköisen tentin järjestelmän EXAMin käyttöön suositellaan Firefox selainta. Järjestelmän www-osoite opettajille ja opiskelijoille on https://exam.utu.fi
Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen
Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Tervetuloa mukaan rakentamaan yr-blogiamme! Lue seuraavat ohjeet ennen artikkelisi julkaisemista. Pääset kirjautumaan sisään osoitteessa
Opetussuunnitteluprosessi WebOodissa - OpasOodi
Katri Laaksonen 14.3.2011 Opetussuunnitteluprosessi WebOodissa - OpasOodi Ohjeen sisältö: Yleistä Oppaaseen liittyvien opintokohteiden käsittely Opintokohteen tila Vastuuopettajatietojen lisäys Kuvaustekstien
OODIHOPS OPISKELIJAN OHJE
OODIHOPS OPISKELIJAN OHJE 14.2.2017 Kuva: Juha Sarkkinen Sisältö OODIHOPS OPISKELIJAN OHJE... 1 Sisältö... 2 Taustaa... 3 Aloitus... 4 Uuden OODIHOPSin luominen... 4 Tavoitteet ja itsearviointi... 6 Opintojen
Miten siirrän omat työni Office 365:stä Peda.nettiin sekä jaan sen siellä muille Eija Arvola
Miten siirrän omat työni Office 365:stä Peda.nettiin sekä jaan sen siellä muille Eija Arvola 16.12.2017 UUDEN SIVUN LUOMINEN OMAAN TILAAN Jos haluat tallentaa omia töitäsi Peda.nettiin, sinun pitää luoda
ViLLE Mobile Käyttöohje
ViLLE Mobile Käyttöohje -TEKSTI- JUHANI VÄÄTÄJÄ -TAITTO- TOMMY JOHANSSON Verkossa http://ville.utu.fi http://villeteam.fi villeteam@utu.fi 2013 2015. ViLLE Team. Tämän kirjan kopiointi muuttamattomana
Moodle-oppimisympäristö
k5kcaptivate Moodle-oppimisympäristö Opiskelijan opas Sisältö 1. Mikä on Moodle? 2. Mistä löydän Moodlen? 3. Kuinka muokkaan käyttäjätietojani? 4. Kuinka ilmoittaudun kurssille? 5. Kuinka käytän Moodlen
Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen
1 Opiskelijalistojen tulostaminen, opiskelijoiden hallinta ja sähköpostin lähettäminen Sisällysluettelo Opetustapahtuman opiskelijalistan tulostaminen... 2 Tenttien opiskelijalistojen tulostaminen... 3
Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014
Työpaja Työpaja on vertaisarviointiin soveltuva työkalu. Työpaja mahdollistaa töiden palautuksen ja niiden jakelun opiskelijoiden arvioitavaksi sekä arvioinnin antamisen. Laita Muokkaustila päälle ja lisää
WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI
1 WILMAN KÄYTTÖOHJE TYÖPAIKKAOHJAAJILLE LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTTI 1. Kirjaudu omilla tunnuksillasi Wilmaan sisään osoitteessa https://dila.starsoft.fi 2 Käyttäjätunnuksesi on etunimi.sukunimi Ensimmäisellä
1 eportfolio Kyvyt.fi - palvelun käytön aloittaminen
eportfolio Kyvyt.fi - palvelussa on Salpauksen ryhmä nimeltä AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSI. Ryhmän jäsenenä saat käyttöösi suorittamiseen tarvittavat valmiit sivupohjat. Salpauksessa eportoliota käytetään
EXAM Kypsyysnäytteen toteuttaminen ja arvioiminen
EXAM Kypsyysnäytteen toteuttaminen ja arvioiminen Tarkista onko asennettu Korkeakoulu voi itse päättää, asennetaanko heidän EXAM-järjestelmään kypsyysnäyte-toiminto vai ei. Osassa kouluja kypsyysnäytteet
Kypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa
Kypsyysnäytteen laatiminen ja arvioiminen Examissa Käytä EXAM:issa Firefox tai Chrome selainta. Järjestelmän www-osoite opettajille ja opiskelijoille on https://exam.utu.fi Kypsyysnäytteen voit osoittaa
Google-dokumentit. Opetusteknologiakeskus Mediamylly
Google-dokumentit 1 2 3 Yleistä 1.1 Tilin luominen 4 1.2 Docs-päävalikkoon siirtyminen 7 Dokumentit-päävalikko 2.1 Kirjaudu Dokumentteihin 9 2.2 Lähetä tiedosto Google-dokumentteihin 11 2.3 Uuden asiakirjan
Office 365:n kalenterin käyttäminen
Sisällys Office 365:n kalenterin käyttäminen... 2 Kalenterin näkymä... 2 Uuden kalenteritapahtuman luominen... 3 Kalenteritapahtuman muuttaminen tai poistaminen... 4 Kalenterin jakaminen... 5 Useamman
EXAM Kypsyysnäytteen laatiminen ja arviointi
EXAM Kypsyysnäytteen laatiminen ja arviointi Tarkista onko asennettu Korkeakoulu voi itse päättää, asennetaanko heidän EXAM-järjestelmään kypsyysnäyte vai ei. Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen
Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä tenttinä
A. Kypsyysnäytteen luominen 1/12 Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä tenttinä A. Kypsyysnäytteen luominen Avaa Firefox- tai Chrome -selain ja kirjaudu Karelia-amk:n
Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.
Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset
Opintokohteiden muokkaus
1 Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata Opinto-oppaassa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on WebOodiin OpasMuokkaaja-oikeudet. WebOodin käyttölupia
SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖÖNOTTO
SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖÖNOTTO Orimattilan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Miten pääsen sähköiseen asiointipalveluun? Sähköiseen asiointipalveluun pääsee varhaiskasvatuksen www-sivujen kautta osoitteesta
Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!
Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.
Kompassin käyttöönotto ja kokeen luominen Opettaja
Kompassin käyttöönotto ja kokeen luominen Opettaja Kompassi-digikokeiden julkaisua varten sinun tulee luoda Sanoma Pron oppimisympäristöön oma työtila kurssiryhmän nimellä. Opiskelijat liittyvät samaan
WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen
WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 3 Opetus-välilehti... 3 Tentit välilehti... 4 Tutkintorakenteet välilehti... 4 Opintojaksot
Hyvät tiedonhankintataidot ja plagioinnin välttäminen Lyhyesti Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmästä
Työpaja 2014 Hyvät tiedonhankintataidot ja plagioinnin välttäminen Lyhyesti Urkund-plagiaatintunnistusjärjestelmästä JY:ssa Opiskelija palauttaa työn Urkundiin Sähköpostitse tai Oppimisympäristöön (Optima,
MOODLE TUTUKSI. Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008
2008 MOODLE TUTUKSI Pirkko Vänttilä Oulun aikuiskoulutuskeskus 4.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. ALOITUSNÄKYMÄ... 4 2. TUTUSTUMINEN... 5 3. KESKUSTELUT... 8 4. VIESTIT... 10 5. CHATIT... 10 6. TIEDOSTOJA OMALTA
1. Valitse suunniteltu valmistumisvuosi alasvetovalikosta ja tallenna valinta. 2. Luo uusi HOPS painikkeella pääset tekemään HOPSia.
ehopsin käyttöohje opiskelijalle 1.2 versio Ennen kuin aloitat hopsin tekemisen, tutustu huolella tiedekuntasi HOPS ohjeistukseen ja pääaineesi/koulutusohjelmasi tutkintorakenteeseen. Tiedekuntakohtaisissa
RYHMIEN PERUSTAMINEN OODIIN
RYHMIEN PERUSTAMINEN OODIIN Ohje ryhmätyökalun käyttäjille 11.11.2011 Kuva: Ilpo Okkonen Ryhmätyökalu Oodissa Tässä ohjeessa käydään läpi Oodin HOPSin Ryhmätyökalu-toimintoa. Ryhmätyökalun avulla voi luoda
TERVETULOA CHROME-TYÖASEMALLE!
1 TERVETULOA CHROME-TYÖASEMALLE! Hämeenlinnan kaupunginkirjaston käytössä on Chromebox-työasemia. Työasemat ovat pääsääntöisesti aina käynnissä, mutta tarvittaessa laite käynnistyy virtapainikkeesta. Laitteet
PALAUTUKSEN PERUSTOIMINNALLISUUDEN KUVAUS
PALAUTUKSEN PERUSTOIMINNALLISUUDEN KUVAUS Palautuksen tekemiseen liittyvät seuraavat vaiheet: Sovi asiakkaan kanssa tuotteen palautuksesta haluamallasi tavalla Varmista, että asiakkaan sähköpostiosoite
Lupapiste käyttöönottokoulutus. Palvelun esittely
Lupapiste käyttöönottokoulutus Palvelun esittely Valmistelut Tarkista, että käytössäsi on riittävän tuore selainversio Tuetut selainversiot: Internet Explorer 9 tai uudempi Mozilla Firefox 16 tai uudempi
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on avoimeen lähdekoodiin perustuva verkko-oppimisympäristö. Omalta Moodlealueeltasi löydät kurssin materiaalit, tehtävät, uutiset/tiedotteet,
Opiskelijoiden HOPSit
Opiskelijoiden HOPSit Ohje kommentoijalle ja hyväksyjälle/19.3.2014 Täydennetty ohjetta/2.1.2014: Lisätty tietoa opiskelijoiden lisäämisestä Omiin opiskelijoihin, mikä helpottaa HOPSien käsittelyä. Tarvittavat
Opintokohteiden muokkaus
1 Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata WebOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on WebOodiin OpasMuokkaaja-oikeudet. WebOodin käyttölupia
3.3 Kurssin palauttaminen
3.3 Kurssin palauttaminen Yleistä kurssin palauttamisesta Kurssipohjan tulee olla luotuna Moodleen ennen kuin sen päälle voi palauttaa varmuuskopion. Yleensä palauttaminen kannattaa tehdä siten, että entisen
pikaperusteet 3.3. versio
pikaperusteet 3.3. versio IT-palvelut / Hannele Rajaniemi www.jyu.fi/itp/moodle-ohjeet moodle-support@jyu.fi materiaalin koonnut: Hannele Rajaniemi Alustava sisältö Rakennat omaa Moodle kurssiasi, jossa
eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville
eportfolio Kyvyt.fi -ohje on tehty AMMATTIOSAAJAN TYÖKYKYPASSIA varten Ohje sopii perusohjeeksi kaikille palvelua käyttäville Sisällys 1 Ensimmäinen kirjautuminen... 2 2 Liittyminen ryhmään... 3 3 Valmiiden
Sen jälkeen Microsoft Office ja sen alta löytyy ohjelmat. Ensin käynnistä-valikosta kaikki ohjelmat
Microsoft Office 2010 löytyy tietokoneen käynnistävalikosta aivan kuin kaikki muutkin tietokoneelle asennetut ohjelmat. Microsoft kansion sisältä löytyy toimisto-ohjelmistopakettiin kuuluvat eri ohjelmat,
Tietokannan luominen:
Moodle 2 Tietokanta: Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia, linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat,
Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje
Sonera Viestintäpalvelu VIP VIP Laajennettu raportointi Ohje Sisällysluettelo VIP Laajennettu raportointi... 3 Luo raportti Laajennetun raportoinnin työkaluilla... 4 Avaa Laajennettu raportointi... 4 Valitse
Opintokohteiden muokkaus
1 Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata ssa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasMuokkaaja-oikeudet. n käyttölupia voi hakea lomakkeella,
OpasOodi Opintokohteiden muokkaus
1 OpasOodi Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasMuokkaaja-oikeudet. n käyttölupia
ehopsin käyttöohje opiskelijalle
ehopsin käyttöohje opiskelijalle 2 12 2009 1. Kirjaudu Weboodiin omalla käyttäjätunnuksella. 2. Valitse vasemmasta valikosta HOPS toiminto, jolloin tulet Opinto oikeudet ja opintosuunnitelmat ikkunaan
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE SISÄLLYS
AVOIMEN YLIOPISTON MOODLE-OPAS OPISKELIJALLE OHJEITA MOODLEN KÄYTTÖÖN Moodle on Turun yliopiston avoimessa yliopisto-opetuksessa käytettävä verkkooppimisympäristö. Omalta Moodlen kurssialueeltasi löydät
Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon
Ohjeita peda.net palvelun Luo uusi osioon - Elikkä tuo kyseinen kohta löytyy omalta sivultasi oikeasta ylä-laidasta, kuten alla näkyvästä kuvasta näkyy. Sekä tuo kyseinen kohta näkyy luokkien sivuilla
TEHTÄVIEN PALAUTTAMINEN MOODLEEN
TEHTÄVIEN PALAUTTAMINEN MOODLEEN Moodlessa opettaja voi valita tehtävälleen jonkun neljästä erilaisesta tehtävämuodosta: Lähetä yksi tiedosto opiskelija palauttaa yhden tiedoston. Tiedostojen lähetys opiskelija
Suoritusten kirjaaminen WinOodissa: Opintoneuvojan ohje
Helsingin yliopisto WinOodi Sivu 1/6 Suoritusten kirjaaminen WinOodissa: Opintoneuvojan ohje Opettajat voivat WebOodissa kirjata arviointeja kokonaisille opintojaksoille ja siirtää ne rekisteröitäviksi
Text Mining. Käyttöopas
Text Mining Käyttöopas Webropol Analytics: Text Mining Mitä tarkoittaa kun asiakkaat tai henkilöstö antavat arvosanan 3.1 Keskiarvoa informatiivisempaa ovat taustalla olevat syyt Onko sinulla aikaa lukea
Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä Exam-tenttinä
Opettajan ohje kypsyysnäytteen toteuttamiseen ja arvioimiseen sähköisenä Exam-tenttinä Sisällys Prosessin kuvaus... 3 1. Tilaa kielentarkastajan rooli... 4 2. Luo kypsyysnäyte (tentti)... 5 3. Julkaise
Opinto-oppaan tekeminen
1 Opinto-oppaan tekeminen Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opinto-oppaita voidaan luoda n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasVastuuhenkilö-oikeudet. n käyttölupia voi hakea
Opettajatutorin SoleOPS- ja HOPS-toiminnot ja keskustelupohjan käyttö
Opettajatutorin SoleOPS- ja HOPS-toiminnot ja keskustelupohjan käyttö Kirjaudu SoleOPSiin SAMK-tunnuksillasi. Voit selata yksittäisen opiskelijan HOPSia päävalikon HOPSien selaus toiminnolla. Päävalikon
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille
Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton
YH1b: Office365 II, verkko-opiskelu
YH1b: Office365 II, verkko-opiskelu Huom. Suosittelemme tämän harjoituksen 1b tekemistä mikroluokassa, jotta yliopiston mikroluokat tulevat edes hieman tutuiksi. Harjoituksen tavoitteet Harjoituksessa
Sivu 1 / 11 08.01.2013 Viikin kirjasto / Roni Rauramo
Sivu 1 / 11 Kuvien siirto kamerasta Lyhyesti Tämän oppaan avulla voit: - käyttää tietokoneen omaa automaattista kopiointiin tai siirtoon tarkoitettua toimintaa kuvien siirtoon kamerasta tai muistikortista
Tero Mononen / Kumppanuuskampus
Yksi tili kaikkiin Googlen palveluihin. Ne joilla on GOOGLE TILI, tutkikaa ja testatkaa sivun 19 valikosta löytyvää GOOGLE DRIVE -palvelua https://accounts.google.com/signup 1 Yksityisille ilmainen palvelu
Nexetic Shield Unlimited
Nexetic Shield Unlimited Käyttöohje 1. Asennus ja käyttöönotto 2. Ohjelman käyttäminen 3. Lisäasetukset 4. Tietojen palautus 1. Asennus ja käyttöönotto Asiakasohjelman asennus Tehtyäsi tilauksen varmistusohjelmasta
Webmailin käyttöohje. Ohjeen sisältö. Sähköpostin peruskäyttö. Lomavastaajan asettaminen sähköpostiin. Sähköpostin salasanan vaihtaminen
Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen Lomavastaajan
RYHMIEN PERUSTAMINEN JA OPINTOJEN ETENEMISRAPORTTI OODISSA
RYHMIEN PERUSTAMINEN JA OPINTOJEN ETENEMISRAPORTTI OODISSA Ohje ryhmätyökalun käyttäjille 7.4.2015 Kuva: Ilpo Okkonen Ryhmätyökalu Oodissa Tässä ohjeessa käydään läpi OodiHOPSin ryhmätyökalutoimintoa.
Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille
OneNote OPS OHJE Pikaohjeita OneNote OPS:in käyttäjille Vinkki: Jos et löydä hakemaasi, voit painaa F1-painiketta, joka avaa OneNote-ohjeen, josta voit hakea hakusanoilla vastausta kysymyksiisi liittyen
Työssäoppimisen lomake Wilmaohje. 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä
Työssäoppimisen lomake Wilmaohje 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä Työssäoppiminen Opettaja voi täyttää ja tarkastella työssäoppimistietoja Wilman kautta. Myös opiskelijalle annetaan oikeus
Netsor Webmailin käyttöohje
Netsor Webmailin käyttöohje https://mail.webhotelli.net sekä https://webmail.netsor.fi Ohjeen sisältö Sähköpostin peruskäyttö Lukeminen Lähettäminen Vastaaminen ja välittäminen Liitetiedoston lisääminen
Opettajan ohje 1/2. Tentin luominen. Tenttiakvaarion tukisivut: 1. Aloitus
Opettajan ohje 1/2 Tentin luominen 1. Aloitus Kirjoita selaimen osoitekenttään: https://tenttiakvaario.it.helsinki.fi/hallinta/ Kirjautuminen tenttijärjestelmään tapahtuu syöttämällä yliopiston käyttäjätunnuksesi
Sähköisen tuntilistan käyttöohje
Sähköisen tuntilistan käyttöohje 1 Muistathan hyväksyä tuntilistat tiistaihin klo12:een mennessä. Jos tulee ongelmia, ota yhteyttä:userinfo@adecco.fi Njord Training - s Slide 1 2 Jos olet unohtanut salasanasi,
Optima käyttöopas opiskelijalle
Optima käyttöopas opiskelijalle Sisällys 1. Laitteistovaatimukset...3 2. Optimaan kirjautuminen...4 3. Optiman käyttöliittymä...5 4. Työskentely Optimassa...9 Materiaalin avaaminen...9 Tallentaminen ja
Joustavasti verkossa ERIVERIA.FI
Joustavasti verkossa Sisältö 1. Lähiohjaaja 2. Ohjaajan perustietoja Moodleen 3. Opintojen raportit Kuva Lähiohjaaja Lähiohjaajan rooli Oppilaitoksessa tarvitaan ns. Lähiohjaaja. Yleensä työ sopii opolle.
OpasOodi Opintokohteiden muokkaus
1 OpasOodi Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasMuokkaaja-oikeudet. n käyttölupia
4 Google. Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17
4 Google Eetu Kahelin ja Kimi Syrjä DAT 17 Googleen siirtyminen Avaa Firefox- tai Google Crome selain Siirry näkymättömään tilaan Google Cromessa näppäinyhdistelmällä (Ctrl + Shift + N) ja Firefoxissa
6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)
6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren
Käyttökoulutukset Urkund ja Turnitin ja 31.3.
Plagiaatintunnistamisjärjestelmän pilotti HY:ssä Käyttökoulutukset Urkund 23.3. ja 28.3. Turnitin 24.3. ja 31.3. 31.3.2011 1 Miksi pilotti? kyselyjä tiedekunnilta ja opettajilta halutaan testata kahden
Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin
Sirpa Leinonen Kansionäkymä listasta suuriin kuvakkeisiin Riippuen koneen Windows versiosta hieman eroja miten näkymä valitaan 1. Tiedosto 2. Näytä välilehdellä valinta kansio näkymlle Suurimmat tai suuret
WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen
WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen ALOITUS... 1 WEBOODIN OPINTO-OPPAAN LÖYTÄMINEN... 1 WEBOODIN OPINTO-OPAS... 2 Opetus-välilehti... 3 Tentit-välilehti... 3 Tutkintorakenteet-välilehti... 4 Opintojaksot-välilehti...
WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle
1 (5) WebOodin HOPSin (OodiHOPS) käyttöohje ARTSin 1.8.2014 alk. tutkintovaatimusten mukaan opiskelevalle kandiopiskelijalle Henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS on opintojen ja oppimisen suunnittelun