Työllistymistavoitteesta sovitaan ELY-keskuksen kanssa erikseen kunkin koulutuksen osalta hankintasopimuksen yhteydessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työllistymistavoitteesta sovitaan ELY-keskuksen kanssa erikseen kunkin koulutuksen osalta hankintasopimuksen yhteydessä."

Transkriptio

1 Tilinpäätös AIKO jk Liite 1 POHJOIS-KARJALAN AIKUISOPISTO 1. Toiminnan vaikuttavuus Toimintamme vaikuttavuuden mittaamisen kohteena ovat aikuiskoulutuksen ydintehtävät: onnistuminen aikuiskoulutuksessa sekä työelämän kehittämis- ja palvelutehtävässä maakunnan hyväksi. Elinkeinoelämän osaamistarpeiden ennakointi ja osaavan työvoiman kysyntä ja nopeat osaamisen muutostarpeet työpaikoilla ohjaavat vaikuttavuuden seurantaa. Kysyntälähtöisen koulutuksen tuotteistamista jatkamme siten, että tuotteemme edistävät yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä sekä kehittävät pohjoiskarjalaista työelämää. Tehostamme verkostoitumista ja aktiivista yhteistyötä vaikuttavuuden parantamiseksi työpaikkojen ja sidosryhmien kanssa menettelytapoja täsmentämällä. Tehtävänämme on edistää työttömien työllistymistä koulutuksen keinoin ja lisätä jo työssä olevien osaamista ja ammattitaitoa työelämän tarpeiden mukaisesti. Vaikuttavuutta parannamme yksilötasolla opiskelijavalintaprosessia, ohjausta ja henkilökohtaistamista kehittäen. Toteutamme ohjausta yksilöllisesti henkilökohtaisen tarpeen mukaan kaikissa rahoitusmuodoissa. Hyödynnämme mobiililaitteita ja webinaareja opetuksessa ja ohjauksessa sekä muussa toiminnassa. Työllistymistavoitteesta sovitaan ELY-keskuksen kanssa erikseen kunkin koulutuksen osalta hankintasopimuksen yhteydessä. Aikuisten näyttötutkintojärjestelmässä valmistavan koulutuksen kesto määräytyy henkilökohtaistamissuunnitelmassa, jossa huomioimme aikaisemmin hankitun osaamisen. Monipuolisilla ja työelämän tarpeet huomioon ottavilla tutkinnon perusteilla, valmistavan koulutuksen toteutussuunnitelmilla, henkilökohtaistamisella, ohjauksella sekä valtakunnallisella tutkintotoimikuntatyöskentelyllä varmistamme aikuiskoulutuksen laatua ja vaikuttavuutta maakunnassamme. Vuoden aikana olemme edelleen tehostaneet tieto- ja viestintätekniikan käyttöä opetuksessa. Robo 0.1 hankkeen avulla olemme aloittaneet perehtymisen robotiikan hyödyntämismahdollisuuksiin aikuiskoulutuksessa. Perustutkintojen tutkinnon perusteet muuttuivat, ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö uudistui ja uusi henkilökohtaistamista koskeva asetus astui voimaan Näin ollen päivitimme kaikkien perustutkintojen tutkinnon järjestämissuunnitelmat ja koulutusten toteutussuunnitelmat vastaamaan uutta lainsäädäntöä. Henkilöstöä perehdytimme uuteen lainsäädäntöön ja henkilökohtaistamista koskevaan asetukseen syksyn aikana.

2 Perustutkinto-opiskelijoita aikuisopistossa oli syksyllä ennätyksellinen määrä ja opiskelijatyöpäiviäkin kertyi Työvoimahallinto supisti edelleen ammatillisen koulutuksen ostoa ja työvoimakoulutuksen osalta jäimme tavoitteesta. Vuonna Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän ammatillisten perustutkintojen järjestämisluvan enimmäisopiskelijamäärä täyttyi, joten pystyimme hyödyntämään Nuorten aikuisten osaamisohjelman ja Aikuisten osaamisperustan vahvistamisohjelman avustuksia myös perustutkinnoissa. NAO- ja ENO-opiskelijoita oli vuoden aikana 56,8 opiskelijaa. Vuoden aikana järjestimme useita koulutusten markkinointitapahtumia ja olimme mukana eri tapahtumissa kuten Ilosaarirokkiviikolla, Farmarimessuilla ja Kuninkuusraveissa. Aikuisopistolla järjestimme yhdessä yritysten ja opiskelijoiden kanssa myynti- ja markkinointitapahtumia Apajat-nimellä keväällä, syksyllä sekä joulun alla. Oppisopimuskoulutuksen maakuntakierroksen toteutimme toukokuussa ja aikuiskoulutuksen mainos pyöri ensimmäistä kertaa MTV:ssa kevään aikana. mittari Valmistuneet 215,0 100,0 420,0 Elinkeinoelämän kehittäminen hanketyöllä -hankkeiden lukumäärä (kpl) 5,0 3,0 2,0 -kokonaiskustannukset (1000 ) 395,0 452,0 54,0 Koulutuksen määrälliset tavoitteet 1. Ammatillinen peruskoulutus -opiskelijoita 738,6 671,0 737,1 -opiskelijatyöpäiviä , , ,0 2. Muut koulutusmuodot Työvoimapoliittinen koulutus -opiskelijoita 381,6 283,0 243,2 -opiskelijatyöpäiviä , , ,0 Ammatillinen lisäkoulutus -opiskelijoita 323,1 351,0 332,0 -opiskelijatyöpäiviä , , ,0 Henkilöstökoulutus -opiskelijoita 24,2 22,0 23,6 -opiskelijatyöpäiviä 4 602, , ,0 Muu koulutus (sis. mm NAO, ENO, EU-projektien koulutukset) -opiskelijoita - 4,0 56,8 -opiskelijatyöpäiviä - 760, ,0 Koulutuksen määrälliset tavoitteet yhteensä -opiskelijoita 1 467, , ,7 -opiskelijatyöpäiviä , , ,0 Oppisopimuskoulutus -opiskelijoiden määrä 753,0 699,0 694,0

3 2. Asiakaspalvelun laatu Keräämme opiskelijapalautetta AIPAL-, OPAL- ja Webropol- opiskelijapalautejärjestelmillä. Valtakunnallista AIPAL- näyttötutkintojen opiskelijapalautejärjestelmää käytämme perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa, OPAL-palautejärjestelmää käytämme työvoimakoulutuksessa ja Webropol-palautejärjestelmää muissa koulutuksissa. Oppisopimuskoulutuksessa käytämme AIPAL-palautejärjestelmää ja SopimusPro -järjestelmää. Aikuisopiston opiskelijapalautteella mittaamme ja arvioimme koulutuksen laatua tutkinnoittain ja koulutuksittain. Työelämäpalautetta keräämme vuosittain. Laadimme käytännön tason kansainvälistymissuunnitelman oppilaitos- ja tiimitasolla vuosille Kansainvälistymiseen liittyvä toiminta rahoitetaan useista eri lähteistä. Suhtaudumme myönteisesti kansainvälisiin partnerikutsuihin. Opiskelijapalautteiden mukaan olemme onnistuneet koulutusten ja tutkintojen järjestämisessä hyvin. Sekä opiskelijapalautteissa että työelämäpalautteessa ylitimme asetetut tavoitteet. Kansainvälistymisessä olimme asettaneet tavoitteet kunnianhimoisesti korkealle, mutta jäimme selkeästi alle tavoitteen sekä opiskelijoiden että opettajien liikkuvuuden osalta. Erityisellä tuella olemme saaneet aikaan hyviä tuloksia ja parantaneet erityisopiskelijoiden läpäisyastetta 57,1 prosentista 72,7 prosenttiin. mittari Opiskelijapalaute -päättökyselyn keskiarvo 4,2 4,0 4,1 Työelämäpalaute -vuosittain suoritettava kysely 4,0 3,7 4,1 Kansainvälistyminen -opiskelijat lähtevät 13,0 30,0 7 -opiskelijat saapuvat opettajat / asiantuntijat lähtevät 16,0 20,0 19 -opettajat / asiantuntijat saapuvat 15,0 10,0 - Erityisopetuksen onnistuminen -erityisopetukseen osallistuneiden tutkinnon läpäisyaste (%) 57,1-72,7 3. Palveluprosessien sujuvuus ja taloudellisuus Opiskelijoiden ohjauksella ja henkilökohtaistamisella pyrimme tehostamaan tutkintojen suorittamista ja läpäisyä. Tehostamme ja kiinnitämme huomiota opiskelijavalintaprosessiin. Tutkintojen läpäisyastetta tarkasteltaessa on huomioitava, että näyttötutkintojärjestelmässä ei ole yleistä ohjeellista tutkinnon

4 suorittamisaikaa. Tilojen ja laitteiden käyttöastetta optimoimme koko maakunnan alueella ja tarvittaessa huomioimme yritys- ja yhteistyökumppaneiden tarjoamat tilat. Oppimisympäristöjen käyttöä tehostamme hyödyntämällä aamu- ja iltapainotteista opetusta. Oppisopimuksen Mesto-koulutuksen ohella tavoittelemme myös muiden rahoitusmuotojen työpaikkakouluttajien koulutuksen järjestämistä. Koulutustoimintamme on työelämän kysynnän mukaisesti joustavaa. Olemme mukana aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tuottamisessa yhdessä Karelia-ammattikorkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten kanssa. Olemme tehostaneet prosesseja ja panostaneet ohjaukseen läpäisyn parantamiseksi. Vuoden alusta nimesimme jokaiseen koulutusalan tiimiin oman ohjaavan ammatillisen opettaja. Vuoden aikana oppilaitoksessa toimi neljä erityisopettajaa oman työnsä ohella. Tutkintojen läpäisyastetta olemmekin saaneet parannettua 57,2 prosentista 62,8 prosenttiin. Aikuisopiskelijoiden kohdalla monista eri seikoista johtuva keskeyttämisaste kasvoi 9,6 prosentista 15,9 prosenttiin. Tilojen käyttöä tehostetiin vuoden aikana. Ammattiopisto Jtk:n ja aikuisopiston metallin oppimisympäristöt yhdistettiin Peltolassa ja uuden oppimisympäristön avajaisia vietimme marraskuun alussa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Outokummussa aikuisopiston aiemmin järjestämä kone- ja metallialan koulutus sovittiin alkaen ammattiopisto Outokummun tehtäväksi. Oppimisympäristöjämme olemme uudistaneet toiminnalliseksi mm. puhdistuspalvelualalla sekä sosiaali- ja terveysalalla. Perinteisiä opetusluokkia olemme muuttaneet innovatiivisemmiksi ja ergonomisemmiksi. Mesto- ja arvioijakoulutuksia järjestimme työelämän edustajille alakohtaisesti pitkin vuotta. mittari Toteutun ut Opintojen keskeyttämisaste (%) -eroaminen (%) 9,6 7,6 15,9 Tutkintojen läpäisyaste (%) -4-vuodessa tutkinnon suorittaneiden osuus (%) 57,2 78,0 62,8 Tilojen käyttöaste (%) 29,0 65,0 30,2 Taloudellinen suorituskyky -toimintatuotot toimintakuluista (%) 108,8 103,6 100,6 -vuosikate toimintatuloista (%) 8,1 3,5 0,5 -vuosikate poistoista (%) 330,2 101,7 19,2 4. Henkilöstön aikaansaannoskyky

5 Toimintamme perustuu ammattitaitoiseen, joustavaan, aikuispedagogiikan ja näyttötutkintojärjestelmän hallitsevaan ja läheisesti alueen työelämän tarpeet tuntevaan henkilöstöön. Hyvän työilmapiirin ja työhyvinvoinnin merkitys on aikuiskoulutuksen toteuttamisessa avainasemassa. Osaamisen kehittäminen sekä henkilöstön työhyvinvointitoimintaan panostaminen on osa vuotuista toimintaa. Valmennuksellisen osaamisen kehittämiseksi opettajat suorittavat Peda.fi -tutkinnon vuosien aikana. Työelämäjaksot työelämäosaamisen vahvistamiseksi porrastamme opettajille tasaisesti strategiakaudelle ja seuraamme niiden toteutumista vuosittain. Huolehdimme henkilöstön pedagogisesta ja näyttötutkintojen järjestämisen edellyttämästä osaamisesta. Tavoitteenamme on edelleen lisätä asetuksen mukaisen kelpoisuuden täyttävien opettajien määrää. Päivitämme vuosittain aikuisopiston työhyvinvointisuunnitelman koulutuskuntayhtymän ohjeiden ja työhyvinvointiohjelman mukaisesti. Henkilöstöilmapiiriä mitataan vuosittaisella TOB-kyselyllä, jonka perusteella laadimme toiminnan kehittämisen kohteet. Elinkeinoelämän kehittäminen hanketyöllä -kohtaan kirjaamme käynnissä olevat EU-hankkeet. Projektitoiminnoilla edistämme verkostoitumista ja työelämäyhteyksien vahvistumista. Koko henkilöstölle järjestimme vuoden aikana kaksi kehittämispäivää ja koko henkilöstö osallistui Lean-koulutukseen. Lisäksi opettajille oli vuotuinen aikuispedagoginen päivä ja opettajat osallistuivat peda.fi-koulutuksiin. Edelliseen vuoteen verrattuna useampi opettaja oli työelämäjaksolla. Työolobarometrikyselyssä saavutimme hyvän esimiestyön osalta tavoitteen. Vastaavasti hyvä tiedonkulku ja vuorovaikutus sekä työn kehittävyys jäivät tavoitteesta. Vuoden aikana tarjosimme näyttötutkintomestareille mahdollisuutta päivittää osaamista osallistumalla Näin Toimii Mestari -koulutukseen. Koulutukseen osallistui 19 aikuisopistolaista. mittari Uudistuminen -opetushenkilöstön koulutuspäivät (pv/hlö) 2,3 6,0 5,1 -muun henkilöstön koulutuspäivät (pv/hlö) 1,8 2,0 1,3 -opettajien työelämäjaksojen (>5pv) päivien kokonaismäärä 62,0 100,0 152,0 Opettajien muodollinen kelpoisuus -päätoimisista opettajista muodollisen kelpoisuuden omaavien osuus (%) 89,3 90,0 92,6 Henkilöstöilmapiiri -hyvä esimiestyö 3,7 3,8 3,8

6 -hyvä tiedonkulku ja vuorovaikutus 3,6 3,8 3,7 -työn kehittävyys 3,6 3,8 3,7 5. Taloussuunnittelukauden riskit Keskeisimpänä strategisena riskinä aikuisopiston toiminnassa on henkilöstön osaamisen ja motivaation ylläpitäminen ja ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuus. Pyrimme minimoimaan riskiä avoimella ja oikea-aikaisella tiedottamisella sekä henkilöstön sisäisellä koulutuksella ja valmennuksella. Toiminnallisten riskien kartoituksessa olemme merkittäväksi riskiksi kirjanneet tiedonhallintaan liittyvät riskit. Riskiä pyrimme pienentämään ohjeistuksella ja prosessien kirjaamisella. Taloudellisista riskeistä todennäköisimpänä pidämme kustannusrakenteeseen ja toiminnan kustannusvastaavuuteen liittyvää riskiä. Pyrimme sopeuttamaan toimintamme pieneneviin opiskelijamääriin siten, että koulutuksen laatu ja kustannustehokkuus säilyvät ja että henkilöstö on oikein mitoitettu ja kohdennettu. Vahinkoriskejä pyrimme ehkäisemään tiedotuksen, perehdytyksen ja varhaisen puuttumisen avulla. Päivitämme pelastussuunnitelmat ja turvallisuusohjeet tarvittaessa sekä järjestämme säännöllisesti pelastautumisharjoituksia.

Työvoimakoulutuksessa olevien työllistymistavoitteesta sovitaan ELY-keskuksen kanssa erikseen hankintasopimusten yhteydessä.

Työvoimakoulutuksessa olevien työllistymistavoitteesta sovitaan ELY-keskuksen kanssa erikseen hankintasopimusten yhteydessä. Tilinpäätös AIKO jk. 14.2.2017 Liite 1 POHJOIS-KARJALAN AIKUISOPISTO 1. Toiminnan vaikuttavuus Toimintamme vaikuttavuuden mittaamisen kohteena ovat aikuiskoulutuksen ydintehtävät: aikuiskoulutuksessa sekä

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 AIKO jk. 17.2.2015 Liite 1 Pohjois-Karjalan aikuisopisto

Tilinpäätös 2014 AIKO jk. 17.2.2015 Liite 1 Pohjois-Karjalan aikuisopisto Tilinpäätös AIKO jk. 17.2.2015 Liite 1 Pohjois-Karjalan aikuisopisto 1. Toiminnan vaikuttavuus Toimintamme vaikuttavuuden mittaamisen kohteena ovat aikuiskoulutuksen ydintehtävät: aikuiskoulutuksessa sekä

Lisätiedot

Nurmes Toimintakertomus 2016

Nurmes Toimintakertomus 2016 Liite 1/AmoNjk 14.2.2017 Nurmes Toimintakertomus 1. Toiminnan vaikuttavuus Vastaamme alueellamme työvoimatarpeisiin laadukkaalla ja määrällisesti oikein suunnatulla ammatillisella koulutuksella. Yhteistyössä

Lisätiedot

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari

Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari Tekemisen laatu ratkaisee Koulutusorganisaation laadun parantamisen prosessit Laatua laivalla -seminaari 26.8.2013 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 21.8.2013 Mitkä asiat ovat olennaisia?

Lisätiedot

Oheismateriaali, AmoKjk Tilinpäätös 2015 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO KITEE. 1. Toiminnan vaikuttavuus. Tavoite

Oheismateriaali, AmoKjk Tilinpäätös 2015 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO KITEE. 1. Toiminnan vaikuttavuus. Tavoite Oheismateriaali, AmoKjk 18.2.2016 Tilinpäätös POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO KITEE 1. Toiminnan vaikuttavuus Ohjaamme opiskelijoita opintojen aikana monipuolisesti erilaisiin työssäoppimispaikkoihin edistääksemme

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu palvelut Johtokunta. Harri Pölönen, rehtori

Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu palvelut Johtokunta. Harri Pölönen, rehtori Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu palvelut Johtokunta Harri Pölönen, rehtori Yhteistoimintaneuvottelut Pohjois-Karjalan 2 koulutuskuntayhtymässä TOIMINNAN SOPEUTTAMINEN 2017 Tuotannolliset perusteet:

Lisätiedot

YT:t päällä ja henkilöstö väheneesilti Great Place to work

YT:t päällä ja henkilöstö väheneesilti Great Place to work YT:t päällä ja henkilöstö väheneesilti Great Place to work Yngve Lostedt, henkilöstöpäällikkö Jaana Homanen, rehtori Hotelli Crowne Plaza 28.10. 2015 2 Koulutuspaikkakunnat Joensuu Kitee Lieksa Niittylahti

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

Asiakastulokset - Opiskelijat * Opiskelijatyytyväisyys, perustutkintokoulutus

Asiakastulokset - Opiskelijat * Opiskelijatyytyväisyys, perustutkintokoulutus Asiakastulokset - Opiskelijat * Opiskelijatyytyväisyys, perustutkintokoulutus 6,0 5,0 Kokonaistyytyväisyys Luovissa opiskeluun, perustutkintokoulutus Päättökyselyt - Vastausasteikko 1-6 Tavoitekeskiarvo

Lisätiedot

Oheismateriaali, AmoKjk Tilinpäätös 2016 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO KITEE. 1. Toiminnan vaikuttavuus. Tavoite

Oheismateriaali, AmoKjk Tilinpäätös 2016 POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO KITEE. 1. Toiminnan vaikuttavuus. Tavoite Oheismateriaali, AmoKjk 15.2.2017 Tilinpäätös POHJOIS-KARJALAN AMMATTIOPISTO KITEE 1. Toiminnan vaikuttavuus Toteutamme säännöllisesti yritysvierailuja, joiden tavoitteena on auttaa opiskelijoita hahmottamaan

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 2 Koulutuspaikkakunnat Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee Lieksa Niittylahti Nurmes Outokumpu

Lisätiedot

2012 Osavuosikatsaus 1-9

2012 Osavuosikatsaus 1-9 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto 212 Osavuosikatsaus 1-9 Mikkeli Pieksämäki Juva www.esedu.fi Sisältö OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 3.9.212... 3 1 Perustutkinto-opiskelijoiden määrän kehittyminen...

Lisätiedot

Koulutuspaikkakunnat. Pohjois-Karjalan ammattiopisto 26.4.2013

Koulutuspaikkakunnat. Pohjois-Karjalan ammattiopisto 26.4.2013 Valtuusto 25.4.2013 2 Koulutuspaikkakunnat Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee Lieksa Niittylahti Nurmes Outokumpu Valtimo 3 Perustietoja Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Hallitus 21.9.2012 LIITE 1 VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1-2 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen, RAMK, LAO, LAMO ja Urheiluopisto mittarit 3-4 Yhteenveto tulosalueiden tuloksista /31.8.2011-10,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare

Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet Pasi Kankare Valtionavustusten vaikuttavuus - Ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeet 24.3.2010 Pasi Kankare Opetushallituksen valtionavustusten tavoitteet Koulutuspoliittiset tavoitteet Hallitusohjelma Kesu Keskeiset

Lisätiedot

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS Marja Veikkola, koordinoija

Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus. VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS Marja Veikkola, koordinoija Välinehuoltoalan kokeilujen tilannekatsaus VÄLINEHUOLTOALAN JAOSTO KOKOUS 24.11.2016 Marja Veikkola, koordinoija Koulutuksen järjestäjä Opiskelijat 30.9.2016: VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINTO Kokeilun toteutusmuoto

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

15.9.2011. Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa: Case Pohjois- Karjalan koulutuskuntayhtymä

15.9.2011. Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa: Case Pohjois- Karjalan koulutuskuntayhtymä 1 Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa: Case Pohjois- Karjalan koulutuskuntayhtymä 2 Koulutuspaikkakunnat Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Joensuu, palvelut Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee Lieksa

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua

Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua Miten koulutuksen järjestäjä hallitsee laatua Työelämätoimikunnat laadunvarmistajina -koulutustilaisuus 13.12.2018, Paasitorni Jonna Kokkonen Laatu- ja hankepäällikkö Itä-Savon Koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen i Muutokset näyttötutkinnon järjestämisessä ym. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon uudistuminen 30.11.2009 Helsinki Aira Rajamäki LUKU 3 PERUSTUTKINNON

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA

AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA AMMATTITTAITOINEN POHJOIS-KARJALA Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä maakunnan ammattitaidon ja osaamisen kehittäjänä 28.3.2017 Esa Karvinen Kuntayhtymän johtaja PKKY 13 pohjoiskarjalaista omistajakuntaa

Lisätiedot

Satakunnan oppisopimuskeskus

Satakunnan oppisopimuskeskus Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus

Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus. Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus 2013 Ammatillisen aikuiskoulutuksen ajankohtaiskatsaus Seppo Hyppönen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen aikuiskoulutus Ammattikoulutus Johtaja Pasi Kankare Ammatillinen peruskoulutus Opetusneuvos

Lisätiedot

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto)

TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) OPPILAITOSKOHTAISET LISÄKYSYMYKSET AIPAL NÄYTTÖTUTKINTOJEN PALAUTEJÄRJESTELMÄ TUTKINNON SUORITTAMISVAIHEEN PALAUTEKYSELY LISÄKYSYMYKSINEEN (Pohjois-Karjalan aikuisopisto) 1. TAUSTAKYSYMYKSET (valtakunnalliset)

Lisätiedot

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat

Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Osaamisperustaisuus todeksi ammatilliset tutkinnot, perusteet, määräykset ja ohjeet uudistuvat Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus yksikön päällikkö, opetusneuvos Näyttötutkinnot: tilastotietoja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Luokka Ydinprosessit Prosessin tarkoitus Valmistavan koulutuksen järjestäminen tutkinnon suorittajan ja työelämän tarpeisiin Prosessin

Lisätiedot

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas

Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä. Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas Parhaat oppimistulokset tehdään yhdessä Päijät-Hämeen koulutuskonserni Koulutuskeskus Salpaus Lahden ammattikorkeakoulu Tuoterengas 12.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni Päijät-Hämeen koulutuskonserni

Lisätiedot

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Tervetuloa Omnian aikuisopistoon Hyvinvointi Liike-elämä Palvelut Tekniikka ja taito Video Näyttötutkinnosta https://www.youtube.com/watch?v=4rg3c 3Krpko&feature=youtu.be Omnian aikuisopiston toimipisteet

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Oulun Aikuiskoulutuskeskus. www.oakk.fi. Tervetuloa!

Oulun Aikuiskoulutuskeskus. www.oakk.fi. Tervetuloa! Oulun Aikuiskoulutuskeskus www.oakk.fi Tervetuloa! 1 2 OAKK:n maahanmuuttajakoulutukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen lähes 3500 opiskelijaa 113 eri maasta 2010 maahanmuuttajatiimissä 51 486 opiskelijatyöpäivää,

Lisätiedot

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI

TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI TYÖVOIMAKOULUTUS JA REFORMI Kick off 27.3.2017 ELY Areena Yksikön päällikkö Maija Saari TYÖVOIMAKOULUTUS LUKUINA 1 (2) VUOSI TYÖVOIMAKOULUTUS/ HENKILÖT KOULUTUSPÄIVÄT 2013 3336 232 563 2014 3306 272 719

Lisätiedot

AmKesu-aluetilaisuus Helsinki. Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos

AmKesu-aluetilaisuus Helsinki. Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos AmKesu-aluetilaisuus 26.11.2014 Helsinki Minna Bálint Ammatillinen aikuiskoulutus opetusneuvos Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Kaikki

Lisätiedot

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa Näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Syksy 2014 Sanna Penttinen Ammatillinen aikuiskoulutus Ohjauksen ja tukitoimien tarve Lähtökohtaisesti kaikki tutkinnon

Lisätiedot

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan!

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Syysseminaari 3. 4.10.2017 Joensuu Esa Karvinen, kuntayhtymän johtaja Väkiluku 164 085 ihmistä (Tilastokeskus 31.12.2016).

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Kehitysvamma-alan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä HDO, Helsinki 21.3.2014 Anne Mårtensson Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen:

Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1 Valo-valmennus oppilaitosyhteistyön aloittaminen: 1. Kartoitetaan valmennusyksikössä suoritettavat koulutusalat a. Etsitään valmennusyksikön aloja vastaavia koulutusaloja tarjoavat oppilaitokset. i.

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3. Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET UUDISTETUT TUTKINNON JA OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 17.3.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen Näyttötutkintona

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN OPISKELIJAHALLINNON KOULUTUSPÄIVÄT Ammatillinen lisäkoulutus 3.9.2013 Kuopio 5.9.2013 Tampere 10.9.2013 Helsinki 12.9.2013 Oulu Antti Markkanen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja

Lisätiedot

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista

Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian kokeilujen tilannekatsaus ja koonti vuoden 2015 väliraportista Perustason ensihoidon kokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2016 Marja Veikkola,

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Page 1 of 11 26.1. Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01. 15:11 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä.

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Itä-Suomen opiskelijahuollon päivät Torstai Kuopio. Harri Pölönen, rehtori Ammattiopisto Joensuu palvelut

Itä-Suomen opiskelijahuollon päivät Torstai Kuopio. Harri Pölönen, rehtori Ammattiopisto Joensuu palvelut Itä-Suomen opiskelijahuollon päivät Torstai 9.6.2016 Kuopio Harri Pölönen, rehtori Ammattiopisto Joensuu palvelut Pohjois-Karjalan Ammattiopisto JOENSUU Palvelut? Monialainen oppilaitos Järjestämme 9 ammatillista

Lisätiedot

Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus

Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus Työvälineitä tiedolla johtamiseen; CASE 1 Miten varmistetaan päivittämisen ajantasaisuus ja oikeellisuus LAATUA LAINEILLA! Tuumasta toimeen! Ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 6-7.9.2018 Jonna Kokkonen

Lisätiedot

Page 1 of 12 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:09 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset

LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset LPKKY & SASKY Tuloskortti Tarkastelu EFQM/CQAF viitekehykset EFQM MALLI TOIMINNTA TÚLOKSET 1 Johtajuus Lainsäädäntö Perussopimus Hallintosääntö Ydinprosessit Vuosisuunnitelmat Talousarvio Tilinpäätös Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Perustason ensihoidon kokeilujen tilannekatsaus. Perustason ensihoidon kokeilujen jaosto Marja Veikkola, koordinoija

Perustason ensihoidon kokeilujen tilannekatsaus. Perustason ensihoidon kokeilujen jaosto Marja Veikkola, koordinoija Perustason ensihoidon kokeilujen tilannekatsaus Perustason ensihoidon kokeilujen jaosto 2.11.2016 Marja Veikkola, koordinoija Perustason ensihoidon kokeilut PÄÄTTYNEET KOULUTUKSET JA VALMISTUNEET KOULUTUKSEN

Lisätiedot

TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014. Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala

TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014. Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala TEHOA NÄYTTÖTUTKINTOPROSESSIIN SEMINAARI 19.11.2014 Muutoksen tuulet näyttötutkintojärjestelmässä Arto Pekkala Kevään 2014 kehyspäätöksessä tehdyt ja muut leikkaukset Ammatillisen perus ja lisäkoulutuksen

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus

Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen. Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkintojen järjestämisen laadun kehittäminen Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Näyttötutkinnot laadunhallintajärjestelmänä Rahoittajat Koulutuksen järjestäjät, yhteisöt

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014

VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014 Välinehuoltoalan, perustason ensihoidon ja hyvinvointiteknologian koulutuskokeilut VÄLIRAPORTTI VUODELTA 2014 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 12.3.2015 Marja Veikkola. koordinoija Väliraportin tietojen kerääminen

Lisätiedot

Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.

Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät. Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4. Ammatillisen aikuiskoulutuksen lainsäädännön uudistusnäkymät Markku Kokkonen Johtamisen erikoisammattitutkinnon kehittämispäivä 13.4.2010 Rahoitus Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009)

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä TALOUSARVIO 2015. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015-2017

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä TALOUSARVIO 2015. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2015-2017 TALOUSARVIO Toiminta- ja taloussuunnitelma - Toiminta- ja taloussuunnitelma - 1 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 4 1. PERUSTEHTÄVÄ 5 2. TOIMINNAN PERUSTA 6 3. STRATEGISET TAVOITTEET - 7 4. KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Page 1 of 11 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:08 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

UUDISTETUT AMMATILLISTEN

UUDISTETUT AMMATILLISTEN UUDISTETUT AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET PAASITORNI 19.11.2008 Opetusneuvos Seppo Hyppönen Aikuiskoulutuksen kehittäminen Osaamisen ja sivistyksen asialla LAKI AMMATILLISESTA AIKUISKOULUTUKSESTA

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus

Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta. Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Ajankohtaista ammatillisesta aikuiskoulutuksesta Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina 1995 2013 suoritettu yhteensä 153 486 ammatillista

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus

Koordinoijan ajankohtaiskatsaus Koordinoijan ajankohtaiskatsaus PERUSTASON ENSIHOIDON KOKEILUJEN JAOSTO 29.10.2015 Koordinoija Marja Veikkola Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, perustason ensihoidon osaamisalan kokeilujen tilannekatsaus

Lisätiedot

PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013

PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013 PALMA ennakoiva asiakaspalvelumalli -hanke Ennakointifoorum 7.11.2013 Ilkka Eerola tuotemyyntipäällikkö Ami-säätiö, Amiedu Amiedu - ammatillinen aikuiskouluttaja Yli 35 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100% OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) UUSIMAA_ LANU 28. Miten arvioit koulutuksen onnistuneen kokonaisuutena (u) 4,6 vastaus%=100% AIPAL/ HAKUVAIHE HAKEUTUMISVAIHEEN KYSELY

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen tunnistaminen mahdollisuus ja haaste Reitti ammattiin hanke, vuodesta 2010 1.10.2017 Reitti ammattiin palvelu Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi Hämeenlinnan

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Luovin opiskelijat koulutusaloittain (perustutkinnot ja valmentava koulutus)

Luovin opiskelijat koulutusaloittain (perustutkinnot ja valmentava koulutus) Luovin opiskelijat koulutusaloittain 20.9. (perustutkinnot ja valmentava koulutus) 1 Luovin opiskelijat yksiköittäin ja toimipisteittäin 20.9. (perustutkinnot ja valmentava koulutus) Luovin opiskelijamäärä

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

1. Valmentavan työotteen soveltaminen jokaisen työssä. 2. Valmentavaa opettajuutta tukevien innostavien ja osallistavien oppimisympäristöjen luominen

1. Valmentavan työotteen soveltaminen jokaisen työssä. 2. Valmentavaa opettajuutta tukevien innostavien ja osallistavien oppimisympäristöjen luominen Liite 3. OPPILAITOSKOHTAISTEN KEHITTÄMISKOHTEIDEN PRIORISOINTI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN LAATIMINEN Tavoite Laatia toiminnan ja tulosten arviointien perusteella oppilaitoskohtainen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Osaamisen ja ammattitaidon arviointi. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 11.-12.4. 2013 Soili Nevala

Osaamisen ja ammattitaidon arviointi. Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 11.-12.4. 2013 Soili Nevala Osaamisen ja ammattitaidon arviointi Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 11.-12.4. 2013 Soili Nevala Sosiaali- ja terveysala opettajien kelpoisuusvaatimukset Sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta

Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot