Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017
|
|
- Hanna Emilia Salminen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017
2 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen laki ja aikuisia koskeva ammatillisen aikuiskoulutuksen laki yhdistyvät yhdeksi laiksi Uuden lain nimi on Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017 Lakimuutos tuo muun muassa seuraavissa dioissa esitettyjä muutoksia jatkavien opiskelijoiden opintoihin
3 Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS alkaen tehdään kaikille opiskelijoille HOKS. Jo tehdyt HOPSit pysyvät voimassa, mutta niitä päivitetään vastaamaan uuden lain mukaista HOKSia. Jo tehdyt HOPSit/ HENSUt ja oppisopimusopiskelijan HEOt pysyvät voimassa, mutta niitä päivitetään vastaamaan uuden lain mukaista HOKSia.
4
5 Koulutussopimus ja oppisopimus työssäoppiminen poistuu käsitteenä, jatkossa työpaikalla opiskellaan koulutussopimuksella. Oppisopimuksen keston vähimmäismäärä poistuu uusista oppisopimuksista, mutta 25 h minimiviikkotyöaika säilyy. Työssäoppimiseen jo tällä hetkellä tehdyt sopimukset ovat koulutussopimuksia. Jatkossa sopimusten sisältöä tarkennetaan uuden lain mukaiseksi. Jo tehtyihin oppisopimuksiin ei tehdä muutoksia, vaan ne pysyvät ennallaan loppuun saakka.
6 Osaamisen arviointi Osaaminen osoitetaan käytännön työtehtäviä tekemällä aidoissa työtilanteissa ja työprosesseissa = näyttö. Osaaminen arvioidaan kaksikantaisesti, arvioijana ovat opettaja ja työelämän edustaja. Ammattiosaamisen näytöt käsitteenä poistuvat ja niiden tilalle tulee näyttö. Kaksikantainen arviointi (opettaja ja työpaikkaohjaaja) jatkuu kuten tähänkin saakka. Tutkintotilaisuudet poistuvat ja niiden tilalle tulee näyttö. Kolmikantainen arviointi poistuu ja tilalle tulee kaksikantainen arviointi. Oma opettaja ja oma työpaikkaohjaaja voivat osallistua arviointiin. Työelämän arvioija voi olla joko työnantaja tai työntekijä.
7 Osaamisen arviointiasteikko Arviointi muuttuu alkaen aloittaville perustutkintoa suorittaville viisiportaiseksi. Yhteisten tutkinnon osien osa-alueet arvioidaan asteikolla 1-5, mutta kokonaiset tutkinnon osat arvioidaan hyväksytty/hylätty. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot arvioidaan Hyväksytty/hylätty. Perustutkinnot arvioidaan asteikolla 1-3, mikäli opiskelee nyt voimassa olevilla tutkinnon perusteilla loppuun saakka. Yhteiset tutkinnon osat arvioidaan asteikolla 1-3, mikäli opiskelee nyt voimassa olevilla tutkinnon perusteilla loppuun saakka. Perustutkinnot arvioidaan asteikolla 1-3, mikäli opiskelee nyt voimassa olevilla tutkinnon perusteilla loppuun saakka. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot arvioidaan Hyväksytty/hylätty.
8 Arvioinnin tarkistaminen ja oikaisu Arvioinnin tarkistamispyyntö tehdään kirjallisesti arvioijille 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelija on saanut tiedon arvioinnista. Mikäli opiskelija on tyytymätön arvioinnin tarkistamispäätökseen, hän voi pyytää oikaisua. Arvioinnin oikaisupyyntö tehdään kirjallisesti valtakunnalliselle työelämätoimikunnalle 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelija on saanut tiedon arvioijien päätöksestä. Näyttötoimikunnat lakkaavat eivätkä käsittele enää oikaisupyyntöjä. Oikaisu menee uuden lainsäädännön mukaan. Tutkintotoimikunnat lakkaavat eivätkä käsittele enää oikaisupyyntöjä. Oikaisu menee uuden lainsäädännön mukaan.
9 Todistukset Koulutuksen järjestäjä antaa todistuksen suoritetusta tutkinnosta. Todistukseen merkitään suoritetut tutkinnon osat, niiden arvosanat ja osaamispisteet tutkinnon perusteiden mukaisesti. Lisäksi tulee tutkinnon osien ja yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden arvosanojen painotettu keskiarvo. Liitteenä on ote opintosuoritusrekisteristä. Tutkintotodistuksen osana oleva näyttötodistus poistuu. Oma oppilaitos antaa tutkintotodistuksen. Tutkintotoimikunnan antama tutkintotodistus poistuu.
10 Opintososiaaliset edut Perustutkintoa opiskelevat saavat opintososiaalisia etuja, pois lukien työvoimakoulutusta suorittavat. Oppisopimuksella opiskelevat voivat saada opintososiaalisia etuja (päiväraha, perheavustus, matkakorvaus ja majoituskorvaus) niiltä päiviltä, kun he eivät saa palkkaa. Oppisopimuksessa ei ole ateriaetua. Nuorten opintososiaaliset edut pysyvät ennallaan. Perustutkintoa omaehtoisena koulutuksena suorittavat aikuiset saavat jatkossa aterian niiltä päiviltä, kun he ovat HOKSin mukaisesti opiskelemassa eri oppimisympäristöissä.
11 Opiskelijahuolto Opiskelijahuolto koskettaa kaikkia ammatillisen perustutkinnon opiskelijoita. Nuorten opiskeluhuoltopalvelut jatkuvat samalla tavalla kuin tähänkin saakka. Oikeus opiskeluhuoltopalveluihin koskettaa jatkossa myös perustutkintoa suorittavia aikuisia.
12 Opiskelijakunta Oppilaitoksella tulee olla opiskelijoista muodostettava opiskelijakunta. voivat edelleen osallistua opiskelijakunnan toimintaan, kuten tähänkin saakka. voivat osallistua jatkossa opiskelijakunnan toimintaan.
13 Tutkintouudistus Uudet perustutkintojen perusteet tulevat voimaan Uudet ammatti- ja erikoisammattitutkintojen perusteet tulevat voimaan viimeistään Ennen aloittaneet opiskelijat voivat suorittaa tutkinnon loppuun saakka samoilla tutkinnon perusteilla joilla ovat aloittaneet opinnot. Halutessaan opiskelijalla on mahdollisuus siirtyä suorittamaan tutkintoaan uusilla tutkinnon perusteilla, jolloin hänelle tehdään kokonaan uusi HOKS. Oppisopimuskoulutuksessa muutos edellyttää myös työnantajan hyväksyntää.
14 Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ja siihen kuuluvat oppilaitokset ottavat käyttöön nimen Gradia. Nykyiset Jyväskylän ammattiopisto, Jyväskylän aikuisopisto ja Jyväskylän oppisopimuskeskus yhdistyvät Gradia Jyväskyläksi ja Jämsän ammattiopistosta tulee Gradia Jämsä. Gradia-lukiot ovat Jyväskylän Lyseon lukio, Schildtin lukio ja Jyväskylän aikuislukio.
15 Lait ja asetukset Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/ Asetukset ammatillisesta koulutuksesta /asset_publisher/ammatillisen-koulutuksen-uudistetutjarjestamisluvat-myonnettiin Lisätietoa: #Amisreformi, OKM #Reformintuki, OPH
Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen
Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET
AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa
Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta
OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota
Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen
Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
Mikä on ammatillinen tutkinto?
Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva
Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen
Reformin alakohtaiset infot Katriina Huttunen 12.9.2017 Osa 1: Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli Vastuut toimijoiden kesken 2 + 1 malliin siirtymisen edellytykset Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (20 ov) suoritettu 18 v ikä, pääsääntöisesti
OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE
OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!
TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS
Turun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa
Turun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa Tämä asiakirja on Lain ammatillisesta koulutuksesta (AK) luku 6 53 mukainen arvioinnin toteuttamissuunnitelman yhteinen osa ja tätä täydennetään
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta
Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi
Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia
Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö
Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten
Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta
Kuvasanakirja näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta Suomen koulutusjärjestelmä Yliopisto- ja korkeakoulututkinnot Ammattikorkeakoulututkinnot Työelämä Erikoisammattitutkinnot Lukio/ Ylioppilastutkinto
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet
Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen 6.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi 1 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen
ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA
ARVIOINTI ARVIOINNIN OPPAASSA Ammatillinen peruskoulutus 21.3.2013 Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori
SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi
Nuorten Oppisopimuskoulutus
Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu
SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067
SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi
KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi
KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON
TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto
Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
Valtioneuvoston asetus
LUONNOS 18.5.2017 Asetusluonnos Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun ( / ) lain nojalla: 1 luku Ammatillisen
Yhteiset tutkinnon osat
Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
OPISKELIJAN ARVIOINNIN KOKONAISUUS Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 11.11.2009 Osaamisen tunnistaminen selvitetään ennen kyseisten opintojen alkamista, mitä ja millaista osaamista opiskelijalla
AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI
AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,
OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.
OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon
Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!
OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä
Opiskelija työpaikalla
Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään
MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A
MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A 2 MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä Puretaan nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat
OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen
OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä
ARVIOINNIN OPAS. Ammatillinen peruskoulutus Näyttötutkinnot. Pirkko Laurila
ARVIOINNIN OPAS Ammatillinen peruskoulutus Arvioinnin opas, sisältö Luvut A ja B samansisältöisiä: Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi
Sisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen
Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus
Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli)
Opiskelija siirtyy suorittamaan ammatillisen perustutkinnon loppuun oppisopimuskoulutuksena (2+1 malli) Aloitusvaihe Opinto-ohjaaja tiedottaa opiskelijaryhmiä mahdollisuudesta tehdä tutkinto loppuun oppisopimuskoulutuksena
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen
Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii
Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta
Henkilökohtaistamisen prosessi
Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia
Oppisopimuskoulutus. Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle
Oppisopimuskoulutus Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle Tämä ohjeistus on tarkoitettu oppisopimusopiskelijan, työpaikkaohjaajan ja työnantajan tueksi. Ohjeistukseen on koottu
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -
Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA
TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ
Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia
Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 24.11.2017 1.1.2018 1 tapa suorittaa tutkinto: näyttö 1 tapa
Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.
Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja
Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja
Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen
Oppisopimuskoulutuksen esittely
Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä
AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018
AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan
Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus
Kankaanpään opisto. Osaamisen osoittaminen ja arviointi NÄYTÖSSÄ
Kankaanpään opisto Osaamisen osoittaminen ja arviointi NÄYTÖSSÄ Kankaanpään opiston järjestämät tutkinnot Taideteollisuusalan perustutkinto (180 osp) Artesaani, käsityön ohjaustoiminnan osaamisala Kasvatuksen
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla
Työpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella
Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?
Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.
Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO
Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena
Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille
KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi
KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia
OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen
OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö
Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävä koulutus suunnittelusta käytäntöön Mari Pastila-Eklund Oulu 14.11.2017 Tampere 16.11.2017 Mikkeli 29.11.2017 Helsinki 30.11.2017
Oppisopimuksella ammattiin
Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa
Oppisopimuksia ammattikoululaisille
Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella
Saimaan ammattiopisto Sampon OSAAMISEN ARVIOINNIN TOTEUTUSSUUNNITELMA yhteinen osa. Hyväksytty, rehtorin vhp , 6.
Saimaan ammattiopisto Sampon OSAAMISEN ARVIOINNIN TOTEUTUSSUUNNITELMA yhteinen osa Hyväksytty, rehtorin vhp 4.1.2019, 6. 2 Sisällys OSAAMISEN ARVIOINNIN TOTEUTTAMINEN SAMPOSSA, yhteinen osa... 3 1. Perustiedot
Näyttötutkinnon arvioinnin opas
Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus
Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011
Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Omistajakunnat Valtuusto Puheenjohtaja Jari Blom Hallitus Puheenjohtaja Pauli Partanen Tarkastuslautakunta Johtaja Vesa Saarikoski aikuisopisto ammattiopisto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT. Liiketalouden perustutkinto
VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT Liiketalouden perustutkinto Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Haapajärven ammattiopisto Hyväksytty: 2 Sisällys JOHDANTO... 3 4. VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT...
Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa
MÄÄRÄYS 1 (1) 11.01.2018 OPH-54-2018 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 15.1.2018 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 60 Kumoaa
Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset
Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin
Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa.
Mikä on näyttötutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä näyttötutkinto tarkoittaa. Aikuisten maahanmuuttajien ammatillisten näyttötutkintojen kehittäminen hyvinvointialalla -hanke
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja
koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama sivistyksen, taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö ja työelämän kehittäjä. 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Tohtorin tutkinto
Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15
Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi
Sopimus Opiskelija oppii työssä
Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:
SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi
SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi
syksy 2016 Mitä tarkoittaa osaamisen tunnustaminen, OSTU?
syksy 2016 Mitä tarkoittaa, OSTU? Osaamisen tunnistamisessa on kyse siitä, että selvitetään, mitä opiskelija osaa opintoja aloittaessaan. Opettajan velvollisuus on aina ennen uuden tutkinnon osan aloittamista
Satakunnan oppisopimuskeskus
Satakunnan oppisopimuskeskus Henkilöstö Koulutustarkastajat Janne Koskela, Riitta Lehtonen, Juha Nurmi, Anne Nurmimäki (Rauma) Koulutussihteerit: Sirpa Häyhtiö, Kirsi Aulapalo, Kirsi Jokisuo, Satu Uusi-Uola
POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO
POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 38,9 % Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai
VAASAN AMMATTIOPISTO
VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma
Työpaikkaohjaajakoulutus
Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat
Valtioneuvoston asetus
Asetusluonnos 6.6.2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetun ( / ) lain nojalla: 1 luku Ammatillisen perustutkinnon
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi
Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen
OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS
www.luksia.fi OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE 2018 2019 TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Luksia Luksia järjestää jäsenkuntiensa puolesta ammatillista koulutusta Länsi-Uudellamaalla sekä edistää
TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA
TIEDOTE 1(5) TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA 1.8.2015 Tutkinnon perusteet muuttuvat valtakunnallisesti syksyllä 2015, ja kaikki oppilaitoksen opiskelijat siirtyvät suorittamaan tutkintonsa
KEUDAN ORIENTAATIOPÄIVÄT LUKUVUOSI
KEUDAN ORIENTAATIOPÄIVÄT LUKUVUOSI 2018-2019 KEUDA 1 Opintojen muodostuminen Opiskelijan oma polku Osaamisen hankkiminen, tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttö ja arviointi Valmistuminen Urasuunnittelu
2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.
OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin