KUNTALAISTEN OSALLISTUMISKANAVAT TAMPEREEN KAUPUNGISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTALAISTEN OSALLISTUMISKANAVAT TAMPEREEN KAUPUNGISSA"

Transkriptio

1 TAMPERE 1 (6) KUNTALAISTEN OSALLISTUMISKANAVAT TAMPEREEN KAUPUNGISSA Tässä muistiossa kuvataan tiivistäen suoran osallistumisen nykykäytäntöjä. Suoralla osallistumisella tarkoitetaan kuntalaisten, virkamiesten sekä luottamushenkilöiden aiempaa läheisempää vuorovaikutusta. Kyse on suorasta osallistumisesta edustuksellista demokratiaa täydentävänä toimintana. Suora osallistuminen merkitsee sitä, että kuntalainen yksin tai ryhmän jäsenenä pääsee vaikuttamaan kaupungin päätösten valmisteluun ja suunnitteluun. (Tampereen kaupungin osallistumistyöryhmä 2003) Tärkeimmät kehittämistarpeet suoran osallistumisen järjestämisessä Asioiden saaminen kommentoitavaksi mahdollisimman aikaisessa valmisteluvaiheessa. Kuntalaisilta kerätyn tiedon käsittelyn ja käytön toimintatapojen vakiinnuttaminen. Palautteen antaminen kuntalaisille heidän vaikutuksistaan. Osallistumisen- ja viestinnän suunnittelun ja tarvittavan menetelmä- ja muun osaamisen parantaminen. Sisäisen tiedonkulun ja kokemusten vaihdon parantaminen johdon ja valmistelun kesken. 1. Alueelliset työryhmät Alvarit Malli otettiin käyttöön vuonna Alueelliset työryhmät toimivat neljällä palvelualueella (etelä, kaakko, koillinen, länsi). Vain keskikaupungilla ei ole Alue-Alvaria. Tavoitteena on, että kaupungin asioihin voi vaikuttaa jo valmisteluvaiheen alussa ja valmistelun edetessä. Kuntalaisille tarjotaan mahdollisuus tiedonsaantiin ajoissa ja ymmärrettävästi. Kaupunginhallituksen hyväksymän toimintasäännön mukaan jäseneksi voivat ilmoittautua alueen asukkaat sekä yksi jäsen kustakin alueen järjestöstä ja yrityksestä sekä muista yhteisöistä. Kaupunginhallitus nimittää jäsenet kaksivuotiseksi toimikaudekseen. Ryhmien kokoontumiset ovat avoimia kaikille. Jokaisella ryhmällä on tukena vuorovaikutussuunnittelija. Ryhmät ovat tuoneet aluenäkökulmia palveluverkon suunnitteluun, talousarvioon, strategiaan ja palvelujen sekä maankäytön ja liikenteen suunnitteluun ja moniin hankkeisiin. Kaudella kussakin ryhmässä on jäsentä, joista 70 % työikäisiä. Kevään 2013 kyselyn mukaan valtaosa Alvarien jäsenistä on tyytyväisiä toimintaan. Tapaamisia on n. 25 vuodessa, koko ryhmä kokoontuu n. 3 kertaa vuodessa. Lisäksi kaikki Alue-Alvarit kokoontuvat mm. kaupungin budjetin valmisteluvaiheessa. Alvarien puheenjohtajien neuvonpitoja on 3-4 vuosittain. Aluerahaa jaetaan 5000 euroa joka alueelle. Sitä voivat hakea alueen yhdistykset, ym yhteisöt. Alvarien laatima ehdotus aluerahojen jaosta tuodaan pormestarin päätettäväksi. Toiminnasta viestitään tampere.fi sivulla, Facebookissa (osallistuvatampere) sekä esitteillä, asukasilloissa ja muissa tapahtumissa.

2 TAMPERE 2 (6) Kehittäminen palautteen antamista Alvareille kannanottojen vaikutuksista on parannettava alueellista osallistumista tulevat tehostamaan Valman sähköiset raadit v alusta haasteena vuorovaikutussuunnittelijoiden pitäminen ajan tasalla valmistelun vuosikellosta ja vuosisuunnitelmista. Yhteistyötä tilaajaryhmän kanssa kehitetään. keskikaupungin työryhmä puuttuu, koska vuorovaikutussuunnittelijan vakanssia ei ole perustettu toimintasääntöä ajantasaistettava mm. virkamiesten roolin osalta 2. Sähköinen osallistuminen Valma Valma-valmistelufoorumi on kaupungin tärkein osallistumiseen käytettävä kanava verkossa. Valma on ennen kaikkea valmistelun alkuvaiheeseen tarkoitettu väline. Ohjelman käyttöä ohjaa konsernimääräys ( /000/2007). vastaa Valman ylläpidosta. Yksiköt käyttävät sitä itsenäisesti. Valman tavoitteet Kuntalaisille tiedon saannin ja mielipiteiden ilmaisemisen väline Valmistelijoille kuntalaismielipiteiden helppo selvittäminen valmistelun alkuvaiheessa voidaan käyttää muiden kyselyohjelmien ja e-lomakkeiden kanssa yhteys kuntatoimisto-ohjelmaan: valmisteluasiakirjat ja päätökset ovat kuntalaisten nähtävillä ja mielipiteiden koostaminen mahdollisimman helppoa Viestinnälle yhteys mediatiedotteisiin, Facebookiin ja RSS-syötteisiin mielipiteiden ja kommenttien julkaisuväline Ominaisuudet kuntalaiset voivat lähettää mielipiteensä kommentoitavana olevista asioista mielipiteet julkaistaan vain, jos kommentoija on antanut siihen luvan, muuten ne menevät vain valmistelijalle ja ao. lautakunnan jäsenille sähköpostitse käyttö ja kommentointi eivät edellytä rekisteröitymistä, nimimerkkiä voi käyttää, henkilötiedot vain moderaattorille rekisteröitymällä voi valita omat kiinnostuksen kohteet ja saada niitä koskevat uutiskirjeet sähköpostitse näyttää asian käsittelyvaiheet, siihen liittyvät asiakirjat ja päätökset mielipiteistä julkaistaan yhteenveto sivustolla kyselyn päätyttyä Viestintä kommentoitaviksi tulevista asioista julkaistaan aina tiedote, myös kaupungin nettisivulla Aamulehti on yleensä julkaissut Valma-asiasta pikku-uutisen tieto kommentoitavista asioista tulee myös OsallistuvaTampere -Facebook-sivulle Valman kehittäminen Tavoitteena on tarjota kuntalaisille monipuolisemmat mahdollisuudet osallistua verkossa ja valmistelijoille parempi mahdollisuus suunnata kyselyitä sekä käyttövalmis sovellus vuonna Valma sijoitetaan Kuntalaisportaaliin, johon kootaan sähköisiä palveluja.

3 TAMPERE 3 (6) Valmaan tulee uusi raati-ominaisuus eli kyselyiden kohdistaminen: käyttäjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa muutamia taustatietoja itsestään kysely voidaan kohdistaa ilmoitettujen kiinnostuksen kohteiden mukaisesti, iän mukaisesti tai postinumeron mukaisesti rekisteröitymisvaatimus vastaa Oikeusministeriön hallinnoimaa otakantaa.fi palvelun linjaa ilmoitukset ja muistutukset avoinna olevista kyselyistä lähetetään suoraan raatilaisten sähköpostiin lisäkysymykset ovat mahdollisia tavoitteena on myös palautteen antaminen osallistujille (raatilaisille) etenkin siitä kuinka kannanotot vaikuttivat Osallistuva Tampere Facebook Osallistuva Tampere -sivulla viestitään kaikista kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksista. Sivu toimii ajoittain kaksisuuntaisesti; on esimerkiksi koottu kysymyksiä kaupungin asukasiltoja varten. Kuka tahansa, jolla on Facebook-profiili voi avata uuden keskustelun. Marraskuun 2013 alussa sivulla on 580 tykkääjää. kaupungin osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista on hyvä pystyä viestimään kanavilla, joita kuntalaiset käyttävät muutenkin tavoittaa niitä kuntalaisia, jotka seuraavat Facebookia ja haluavat saada uutisensa kaupungin osallistumismahdollisuuksista sitä kautta Valmassa kommentoitavana olevat asiat voi nähdä myös Facebookin kautta Facebookin ominaisuuksiin ei voi vaikuttaa vaan väline muuttaa muotoaan kaikki kuntalaiset eivät käytä Facebookia tai muutakaan sosiaalista mediaa Viestintä ja sosiaalinen media Tampereen kaupunki toimii Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa. Viestintäyksikkö ylläpitää kaupungin profiileja. Joka kanavalla toimitaan suunnitelmallisesti, kohderyhmiä ajatellen ja kunkin kanavan tyylillä. Tavoitteena on tiedonvälitys ja vuorovaikutus, kuntalaisten tutustuttamien kaupungin toimintaan, yhteisöllisyyden lisääminen, sekä Tampereen kaupungin markkinointi asuinpaikkana ja työnantajana. Tampereen kaupungin Facebook-sivu: (4.470 tykkääjää ) Tampereen kaupungin Twitter-profiili (5.413 seuraajaa ) Tampereen kaupungin YouTube-kanava (videoita katsottu kertaa ) Eri yksiköillä / hankkeilla lisäksi yhteensä yli 50 eri Facebook-sivua ja vaihtelevasti muita sosiaalisen median kanavia käytössään (Twitter, YouTube, Vimeo, Flickr, Foursquare, Ning, GoogleMaps, Issuu, blogit, wikit jne.); erityisesti kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluissa Kaupungilla on myös käytössä LinkedIn-yrityssivu Kaupungin sosiaalisen median ohje ohjaa työntekijöiden toimintaa sosiaalisessa mediassa.

4 TAMPERE 4 (6) Muita sähköisiä kanavia Maankäytön suunnittelussa on käytetty etenkin karttapohjaisia osallistumiskanavia. Esimerkkeinä yhdessä TTYn ja Aalto-yliopiston kanssa v toteutettu Pehmo- GIS kysely (yli vastausta) ja Keskustan strategiseen osayleiskaavaan liittyvä kysely vuonna 2013 (1.421 vastaajaa ja yli kartalle sijoitettua pistettä). Vastaavia kyselyjä on käytetty myös Kaupunkiratikan linjausvaihtoehtojen suunnittelussa ja alueelisessa viheraluesuunnittelussa. ZEF-kyselyjä on käytetty runsaasti. Fountain Parkin vuorovaikutteista tikkataulu -kyselyä on käytetty esimerkiksi kaupunkistrategian suunnittelussa ja pormestarin kuntalaiskyselyssä. Nuorisotoimi on aktiivinen esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien on-line videoinnissa ja muutenkin verkkovuorovaikutuksen kehittämisessä. Lasten parlamentti toimii verkossa. 3. Käyttäjädemokratia Käyttäjädemokratialla tarkoitetaan käyttäjien osallistumista mm. palvelun kehittämiseen. Käyttäjädemokratia toteutuu parhaiten, kun osallistuminen on järjestetty osaksi palveluprosessia. Lähtökohtia Käyttäjädemokratian käyttöönotto ja toimintatavat suunnitellaan yhdessä palvelun käyttäjien ja tuottajien kanssa. Kerättävän tiedon ja näkemysten käyttö suunnitellaan etukäteen. Kaikki uudistus- ja muutossuunnitelmat ja kehittämisideat kuuluvat käyttäjien ja ammattilaisten yhteisille foorumeille. Esimerkkejä toteutustavoista: Käyttäjäneuvostot tai muut toimielimet, joissa on mukana käyttäjien edustus. Erilaiset raadit, paneelit, fokusryhmät ja vastaavat, joissa palvelujen käyttäjiä kuullaan, joko kasvokkain tai sähköisesti. Vuorovaikutteiset tilaisuudet, joihin on kutsuttu palvelun käyttäjiä. Palautteen kerääminen ja kyselyjen tekeminen, jne. Luottamushenkilöiden rooli palvelujen käyttäjien edustajana ja kehittämistoiveiden välittäjänä muuttuu ja tästä tarvitaan keskustelua. Tampereen kokeilut Tampereella on pienessä mittakaavassa kokeiltu käyttäjädemokratiaa kunnan palveluissa. Turtolan päiväkodin vanhempain kahvilan ideana oli tarjota vanhemmille ja henkilöstölle mahdollisuus keskustella päiväkodin asioista. Keskustelujen pohjalta tehtiinkin käytännön muutoksia. Hervannan terveysasemalla kokoontuivat alueen ja henkilöstön jäsenet pohtimaan asiakasraadin perustamista. Avopalvelujen johtokunta ei kuitenkaan halunnut ottaa mallia käyttöön. Aleksanterin koulun oppilaiden, henkilökunnan ja vanhempien yhteistyö. Muita kokeiluja ovat mm.taidekaari - lasten kulttuurikasvatushanke, kirjaston asiakaspalautteet johtoryhmissä sekä Härmälä Kampuksen kokemusasiantuntijat.

5 TAMPERE 5 (6) 4. Kansalaisraati Kansalaisraadin katsotaan edustavan deliberatiivista osallistumista. Näkemykset kehittyvät monipuoliseen informaatioon perehtymisen ja ohjattujen laaja-alaisten keskustelujen kautta. Edellytykset: 1) Edustavuus - osallistujien tulisi edustaa yhteiskuntaa tai kohderyhmäänsä mahdollisimman hyvin. Tilastollinen edustavuus ei kuitenkaan ole mahdollista. 2) Keskustelun laatu dialogissa kaikki keskusteluihin osallistuvat saavat esittää omat kantansa, eikä osallistujien yhteiskunnallinen asema vaikuta keskustelun etenemiseen ja mielipiteiden muodostumiseen sen aikana näkökohdat ja niiden perustelut ratkaisevat hyväksyttävyyden. 3) Keskustelun ohjaajan tulee kyetä johtamaan dialogista keskustelua. 4) Vaikuttavuus deliberatiivisen osallistumisen tavoitteena on konkreettinen vaikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kansalaisraadin merkittävin ero tavallisiin yhteissuunnitteluryhmiin ja vastaaviin on vuoropuhelu, jossa kuunnellaan aktiivisesti muiden kannanottoja ja pyritään omissa kannanotoissa perustelevuuteen ja rakentavaan otteeseen muita kohtaan. Deliberatiivisen osallistumisen erityispiirre on pyrkimys yhteiseen näkemykseen. Tässä on ero Tampereen Alvari-malliin, jossa tavoitellaan moniäänisyyttä- tarvittaessa kaikki näkökulmat välitetään päätöksentekoon. Haasteet Tilapäisten raatien merkittävin pulma on se, että siellä syntyneitä kehittämisideoita tai kritiikkiä on vaikea ottaa huomioon, jollei kaupungissa ole meneillään tai pian tulossa asiaa koskevaa valmistelua tai suunnittelua. Raadin hajottua asioita ei aina seurata. Tilanne on toinen pysyvien työryhmien, kuten Alvarien osalta, jossa toiminta kytkeytyy suoraan valmisteluun ja kaupunki on sitoutunut kuulemaan ryhmässä esitettyjä näkemyksiä. kuinka osallistujat kootaan - ketkä pääsevät mukaan, ketkä eivät? kuinka vapaaehtoiset osallistujat sitoutetaan monipäiväisiin tapaamisiin? kuka organisoi, kuka rahoittaa? kuinka hallinto ja päätöksenteko sitoutetaan mikä rooli syntyneillä ideoilla ja aloitteilla on? 5. Muita osallistumiskanavia Kaavoitus Kaavoituksen alkaessa laaditaan aina osallistumis- ja (vaikutusten ennakko-) arviointisuunnitelma, johon kuntalaiset voivat ottaa kantaa. Maankäytön suunnittelu on järjestänyt runsaasti mm. työpajoja, ohjattuja kävelykierroksia, yhteissuunnitteluryhmiä, asukasiltoja havainnollistavia retkiä ja karttapohjaisia kyselyjä. Havainnollistamiseen käytetään retkien lisäksi esimerkiksi kolmiulotteisia malleja ja videoita.

6 TAMPERE 6 (6) Lasten Parlamentti ja Nuorisofoorumi Tampereen Nuorisofoorumilla on kaksi edustajaa puheoikeudella kaupunginvaltuustossa sekä kahdeksassa lauta- ja johtokunnassa. Lasten Parlamentti on kaikista vuosiluokan kouluista valittu yli 80 lapsen edustajisto, joka ajaa lasten ja nuorten asioita Tampereella. Lasten parlamentti tekee aloitteita tai ajaa asioita muuta kautta. Se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Lasten Parlamentti toimii Tampereella myös alueellisesti. Neuvostot Tampereella toimivat vanhus-, eläkeläis-, vammais- ja maahanmuuttajaneuvostot. Niillä on tukenaan mm. vanhusasiamies, vammais- ja esteettömyysasiamies sekä maahanmuuttajatyön pääkoordinaattori. Vanhusneuvosto tuli lakisääteiseksi Vanhuspalvelulain myötä heinäkuussa 2013.

Osallistuminen Tampereella

Osallistuminen Tampereella Osallistuminen Tampereella Antti Leskinen Kuntademokratian kehittämispäällikkö 1 26.11.2018 Vapaaehtoisten luotsien toiminta Luotsin kanssa pääsee helpommin kulttuurin ja liikunnan pariin sekä luontoretkille

Lisätiedot

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset

Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 18 Taustaa Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 18 Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia 170,

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen asiakasraati

Vanhuspalvelujen asiakasraati Vanhuspalvelujen asiakasraati 14.10.2015 14.10.2015 tapaaminen Tervetuloa asiakasraatiin Lyhyt esittelykierros Ketä me olemme ja miksi haluamme olla täällä Mikä ja miksi asiakasraati Jyväskylän kaupungin

Lisätiedot

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019 Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet Luonnos 1/2019 Teema 1: Tiedonkulku Tavoite Toimenpiteet Asukkaat tietävät, mitä Oulussa tapahtuu ja mitä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuntalaisten sähköiset vaikuttamiskanavat. Mikko Nislin

Kuntalaisten sähköiset vaikuttamiskanavat. Mikko Nislin Kuntalaisten sähköiset vaikuttamiskanavat Mikko Nislin 5.6.2013 Kuntalaisten osallisuus Kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa oman kuntansa päätöksiin, valintoihin ja palvelujen

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist

Jyväskylän päivähoidon asiakasraati. INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Jyväskylän päivähoidon asiakasraati INFOPAKETTI elokuu 2011 Merja Adenius-Jokivuori Tarja Ahlqvist Päivähoitopalveluiden asiakasraati toiminut maaliskuusta 2008 päivähoidon asiakkaista koottu päivähoitopalveluiden

Lisätiedot

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen

Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014. Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen Asiakasraadit kuntalaisten osallisuutta vahvistamassa 15.5.2014 Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto 15.5.2014 Projektipäällikkö Tuula Tuominen SOS hanke SOS I 2011-2013 SOS II 2013-2015 (31.10.2015 asti)

Lisätiedot

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit

Asiakasraati. Aika: Torstai klo Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Asiakasraati Aika: Torstai 13.2.2014 klo 14.00-16.00 Paikka: Frenckellin konttori Puutarhakatu 2 1krs. MUISTIO: - Kokoontuminen ja kahvit Vieraana seuraamassa asiakasraadin toimintaa on johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE Avoimesti ja yhdessä Oma Hämeen viestintäsuunnitelma 2016 2019 päivitetty, hyväksytty 24.11.2017 / VATE Sisältö 1. Viestintä maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tukena... 2 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä

Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh

Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh Ohje 1 / 5 Vaikuttamistoimielinten toimintaohjeet kh 23.10.2017 Alaotsikko Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Lapsiperheraati Elinkeinoasioiden raati Kylä- ja kaupunginosaraati Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuntalaisvaikuttaminen Järjestöfoorumi, Riihimäki Ismo Hannula, Strategiapäällikkö

Hämeenlinnan kuntalaisvaikuttaminen Järjestöfoorumi, Riihimäki Ismo Hannula, Strategiapäällikkö Hämeenlinnan kuntalaisvaikuttaminen 4.9.2017 Järjestöfoorumi, Riihimäki Ismo Hannula, Strategiapäällikkö Hämeenlinnan vaikuttamistavat Edustuksellinen demokratia Lautakuntajaon mukaiset vaikuttajaraadit

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2014. Huhtikuu 2014 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 14 Huhtikuu 14 Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna 14 (26.2.-21.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla

Lisätiedot

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014

Foorumitoiminta Pirkkalassa. Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminta Pirkkalassa Pormestari Helena Rissanen 30.9.2014 Foorumitoiminnan taustaa Foorumitoiminnan taustalla oli Tekesin rahoittama perusturvapalveluiden kehittämishanke Terveellä järjellä parasta

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen

VANHUSNEUVOSTOT. Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen VANHUSNEUVOSTOT Työkokoukset 1 x kk, joiden tarkoituksena on työstää ja luoda toimintamallit: o Kolmannen sektorin kanssa työskentelyn kehittäminen o Alueellinen vanhusneuvosto o Alueellinen vanhussuunnitelma

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

Avoimien ovien päivät

Avoimien ovien päivät Avoimien ovien päivät Avoimien ovien päivät Asukkaat voivat vierailla kunnan/ maakunnan tiloissa ja tutustua luottamushenkilöihin, viranhaltijoihin ja työntekijöihin. Avoin valmistelu Avoin valmistelu

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 Yhteenveto: Kouvola 22.11.2010 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit:

Lisätiedot

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut

Asiakasraati. Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Asiakasraati Jyväskylän kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut 21.9.2016 Asiakasraati aloittanut toimintansa maaliskuussa 2008 on kunnallisten ja yksityisten varhaiskasvatuspalvelujen asiakkaiden osallisuus-

Lisätiedot

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS 24.3.2012 1 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1.

KUNTALAISTEN OSALLISUUS TULEVAISUUDESSA. Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013. Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1. KUNTALAISTEN SALLISUUS TULEVAISUUDESSA Vaihtoehtoja, malleja 13.12.2013 - Edustuksellinen - Suora - Käyttäjälähtöinen Porin seutu Karhukunnat Henna Lempiäinen 1 Kolme roolia Porin seutu Karhukunnat Henna

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2015. 12.6.2015 Hagerlund Tony verkkoviestintäpäällikkö Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 15 Taustaa Kysely toteutettiin huhtikuussa 15 (1.-17.4.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010

KISA Kysely kaupungin viestinnästä 2010 KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 Yhteenveto: Nokia 221121 Sari Koski KISA Kysely kaupungin viestinnästä 21 KYSELY KAUPUNGIN VIESTINNÄSTÄ Kyselytutkimukseen osallistuivat seuraavat kaupungit: Espoo,

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2013. Maaliskuu 2013

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2013. Maaliskuu 2013 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely Maaliskuu Taustaa Kysely toteutettiin alkuvuonna (12.2.-1.3.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaavilla Vastaajia

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Järjestöjen maakuntafoorumi

Järjestöjen maakuntafoorumi Järjestöjen maakuntafoorumi 5.10.2018 Maakuntalaisten osallistumisen mallit ja periaatteet kohti Pirkanmaan osallisuusohjelmaa Anne Heusala, maakuntauudistuksen projektipäällikkö, kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan PANEELIKESKUSTELU Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan Kuntamarkkinat 11.9.2012 24.9.2013 Page 1 KESKUSTELIJAT Dekaani Hannu Katajamäki, Vaasan yliopiston

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim.

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim. Minna-Maria Behmin sähköpostiviesti 3.1.2019: tietoja Eksotesta ja Etelä-Karjalan maakuntaliitosta/uudistustiimistä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta

Lisätiedot

kysely ja haastattelut, kevät 2014

kysely ja haastattelut, kevät 2014 kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen

Lisätiedot

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN Kaupunginvaltuuston seminaari 6.6.2016 Kari Hakari kehittämisjohtaja Lähtökohtana kuntalaisen ja kunnan roolin muutos Kuntalaisen rooli Kumppani Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu

Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä Oikeusministeriö teknisen kehittämisen koordinointi kaikki demokratiapalvelut www.demokratia.fi Opetus-

Lisätiedot

Osallistuva Vantaa

Osallistuva Vantaa Osallistuva Vantaa Uusi asukasvaikuttamisen toimintamalli Vantaalla, luonnos Katja Syvärinen, aluepalvelupäällikkö, Monikulttuurisuusasiain nk 22.3.2017 22.3.2017 1 22.3.2017 2 Lähtökohdat Osallistumisen

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2017

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2017 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2017 Taustaa Kysely toteutettiin huhti-toukokuussa 2017 (11.4.-12.5.) Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville

Lisätiedot

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA

Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 22.11.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tilaliikelaitoksen strategia... 2 3. Viestinnän pääpainopisteet... 2 4. Viestinnän tavoitteet... 2 5. Kriisiviestintä...

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1 Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki

Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat. Ylöjärven kaupunki Kuntalaisten osallistumis- ja palautekanavat Osallisuus Edustuksellinen osallisuus Tieto-osallisuus Suora osallisuus Toimintaosallisuus 3 Edustuksellinen osallisuus Vaalit Kaupunginvaltuusto ja hallitus

Lisätiedot

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos HYVINVOINNIN ja TERVEYDEN EDISTÄMINEN TEAviisari Osallisuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VUOSI TIETOLÄHDE KYSYMYS Vastausvai htoehto 1 Vastausvaiht oehto 2 Vastausva ihtoehto 3 PERUSTERVEYDENHUOLTO

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen

Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen Työryhmätyön esittelyä kuntademokratiaverkostolle Katja Syvärinen @KSyvarinen 13.3.2019 Toimeksianto kuntademokratiaverkostolta Kuntademokratiaverkoston

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa

Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Rakennettu ympäristö sosiaalisessa mediassa Verkkokyselyn tulosyhteenveto RYM Oy 2013 Sosiaalisen median ammatillinen hyötykäyttö vielä vähäistä Neljä viidestä rakennetun ympäristön kehityksestä kiinnostuneesta

Lisätiedot

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty Kysely kaupungin viestinnästä Kaupunkikohtainen raportti: Loviisa FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12. Kaupunkeja tutkimuksessa: Loviisan kokonaisotanta: Vastausprosentti:

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12.

Kysely kaupungin viestinnästä 2013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä. FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.12. Kysely kaupungin viestinnästä 013 Kaupunkikohtainen raportti: Jyväskylä FCG Finnish Consulting Group Oy / Tuomas Jalava Päivitetty 11.1.013 Kaupunkeja tutkimuksessa: Jyväskylän kokonaisotanta: Vastausprosentti:

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Valmisteluajan viestintä. POPmaakunta

Valmisteluajan viestintä. POPmaakunta Valmisteluajan viestintä Valtakunnalliset viestinnän periaatteet Maakuntahallinnosta tulee antaa selkeä kuvaus, mikä muuttuu ja miksi. Valmistelun ja toimeenpanon oltava mahdollisimman avointa Asioista

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä.

OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA Käsitelty ohjausryhmässä Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. OMA HÄME -VIESTINTÄSUUNNITELMA 2016 2019 Käsitelty ohjausryhmässä 22.11.2016 Hyvää ja avointa yhteistyötä. Yhteinen uudistus, yhteinen viestintä. Sisältö 1. Viestintä sote- ja maakuntauudistuksen valmistelun

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Jarkko Majava FCG Konsultointi 18.12.2013 Page 1 Demokratian

Lisätiedot

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO

A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen

Lisätiedot

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys

Uusi paikallisuus -hanke. Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Uusi paikallisuus -hanke Oma lähiympäristö tärkeäksi - Osallistuminen, vaikuttaminen ja yhteisöllisyys Suomen Setlementtiliitto ry:n koordinoima Uusi paikallisuus hanke on RAY:n rahoittama 5- vuotinen

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu

Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu Helsingin osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelu Johanna Seppälä Vuorovaikutuspäällikkö Helsingin kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Kaupunginkanslia 23.11.2016 23.11.2016 2 Osallisuusmallin valmistelu

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Tuloksia Kuntaliiton kesäkuussa 2018 toteuttamasta Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2017 kyselystä Kuntauutinen (https://www.kuntaliitto.fi/uutishuone/ajankohtaista)

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2015

Viestintäsuunnitelma 2015 Viestintäsuunnitelma 2015 OAJ Varsinais-Suomen viestintää toteutetaan vuosittaisen viestintäsuunnitelman mukaisesti. Se noudattaa aina voimassa olevaa OAJ V-S:n viestintästrategian linjauksia. Viestintäsuunnitelma

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA?

1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA? 1 1. MIKÄ ON OSALLISTUVA VANTAA? Osallistuva Vantaa on vantaalaisen asukasvaikuttamisen toimintamalli. Se tarjoaa asukkaille laajan valikoiman erilaisia vaikuttamisen muotoja ja tukee edustuksellista päätöksentekoa.

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS MITÄ UUDISTUKSESSA TEHDÄÄN? Järjestetään Suomen hallinto kolmeen tasoon: valtio, maakunta, kunta. Perustetaan Suomeen 18 uutta maakuntaa Maakunnille siirretään

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Raisio FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Raision otos: Raision vastausprosentti: 6 500

Lisätiedot

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2. Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet

Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet Kuntalaki ja kaupungin oma strategia -> käytännön osallisuudet Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö, Lappeenrannan kaupunki Kuntalaki 5 luku 22 Kuntalain 5 luku Kunnan asukkaiden osallistumisoikeus ja pykälä

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa

Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta. Tehtävän yhteenvetoa Asukkaiden osallisuus, kuuleminen ja vapaa valinta Tehtävän yhteenvetoa Työryhmän tehtävät Asukaslähtöisyys Sote-integraatio Kustannustehokkuus 1. Suunnitelma asukkaiden osallistamisesta, kuulemisesta

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015

Kysely kaupungin viestinnästä 2015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina. FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 2015 Kysely kaupungin viestinnästä 015 Kaupunkikohtainen raportti: Kaarina FCG Finnish Consulting Group Oy / Sari Koski Marraskuu 015 Kaupunkeja tutkimuksessa: Kaarinan otos: Kaarinan vastausprosentti: 6 400

Lisätiedot

Asiakasraadin toiminta kehittyy

Asiakasraadin toiminta kehittyy Asiakasraadin toiminta kehittyy Raatilaisten ajatuksia asiakasraadin toiminnasta 2015-2016? Onnistumiset: Keskustelua laidasta laitaan, jokainen kysymys on arvokas, pyritään löytämään hyvä vastaus, ei

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke

Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke Pohjois-Savon järjestöyhteistyön kehittämishanke Sakke 2017-2019 Viestintäsuunnitelma päivitetty 14.7.2017 Sisällys 1 Viestinnän tavoitteet... 2 2 Sisäinen viestintä... 2 Työntekijät ja esimies... 2 Johtoryhmä...

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Yhteis- kehittäminen n e tt i h e k - s i hte

Yhteis- kehittäminen n e tt i h e k - s i hte Yhteiskehittäminen Yhteiskehittäminen Suunnittelussa on mukana asiantuntijoita ja asiakkaita sekä verkostoja. Esimerkkinä lastensuojelun nuoret asiakkaat mukana sijaisperheiden kouluttamisessa. KÄYTTÄJIEN

Lisätiedot

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut

Päivähoidon asiakasraadin arviointi. Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut Päivähoidon asiakasraadin arviointi Kevät 2011 Jyväskylän kaupunki Lasten päivähoitopalvelut 1 erittäin huono: 0% 2 huono: 27% 5 erittäin hyvä: 9% Oma aktiivisuuteni asiakasraadin jäsenenä 4 hyvä: 36%

Lisätiedot

Matkalla uuteen maakuntaan

Matkalla uuteen maakuntaan Matkalla uuteen maakuntaan Lapin maakuntauudistuksen viestintä & osallisuus Kemin henkilöstölle Jenni Lintula 27.11.2017 Maakunta- ja sote-uudistus on suurin Suomessa koskaan tehty julkisen hallinnon kokonaisuudistus.

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot