Järjestöjen maakuntafoorumi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Järjestöjen maakuntafoorumi"

Transkriptio

1 Järjestöjen maakuntafoorumi Maakuntalaisten osallistumisen mallit ja periaatteet kohti Pirkanmaan osallisuusohjelmaa Anne Heusala, maakuntauudistuksen projektipäällikkö, kuntalaisten osallistuminen Soile Ridanpää-Vuolle, maakuntauudistuksen projektipäällikkö, sote-koordinaattori

2 Osallistumisen periaatteet/perusarvot (IAP2) IAP2 = The International Association for Public Participation 1. Kansalaisella tulee olla mahdollisuus sanoa kantansa asioihin, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. 2. Osallistumiseen sisältyy lupaus siitä, että osallistuminen vaikuttaa päätöksiin. 3. Osallistuminen edistää kestäviä päätöksiä, koska päättäjien lisäksi kaikkien osallistujien tarpeet ja intressit tunnistetaan ja niistä keskustellaan. 4. Osallistuminen hakee ja auttaa niitä osallistumaan, joihin vaikutuksia voi kohdistua ja joita päätökset saattavat kiinnostaa. 5. Osapuolten panokset työskentelyyn varmistetaan suunnittelemalla osallistumistavat 6. Osallistumiseen kuuluu riittävän informaation toimittaminen osapuolille, jotta osallistuminen on mielekästä. 7. Osallistujille kuuluu kertoa, kuinka heidän kannanottonsa vaikuttivat päätöksiin

3 Osallistumisen malli pirkanmaalaisen näkökulmasta Nuorisovaltuusto, vammais- ja vanhusneuvostot, etnisten suhteiden neuvottelukunta Asukas/Asiakasraati Vapaaehtoisuuteen perustuva luotsitoiminta Järjestökumppanuus Järjestöneuvottelukunta Haluan kehittää käyttämääni palvelua ja ajaa vertaisryhmäni asioita Järjestömme haluaa tehdä yhteistyötä maakunnan kanssa Haluan olla osallisena maakunnan päätöksenteossa Edustan yritystä/yhdis tystä ja haluan tehdä yhteistyötä Haluan jakaa kehittämisideani Haluan vaikuttaa elinympäristööni Haluan antaa palautetta Pirkanmaan maakunnallinen ja alueellinen verkosto, Digitaalinen vuorovaikutus Hankekohtainen vuoropuhelu Vuorovaikutteiset palautekanavat, vuorovaikutus asiakastyössä Haluan osallistua vapaaehtoistoimintaan Yhdistys/Yrityskumppanuus Lähde: Mukaellen Tampereen kaupungin uusi osallistumisen 3 malli 6/2016

4 Lähtökohtana maakuntalaisen ja maakunnan roolin muutos Maakunnan asukkaan rooli Kumppani Asiakaslähtöinen yhteistuotanto Asiakas Asiakaskeskeinen palvelutuotanto Hallintoalamainen Asiakassuhteiden hallinta Maakunnan rooli Hallinto Palvelujen järjestäjä Kumppani

5 Maakunnan osallistumismallia kuvaava kolmio Mallien kärjet valmistelijoiden ja koko organisaation osallistumis- ja viestintäosaaminen ja asenne yhdessä tekemiseen tilanteen mukaan valittavat osallistumistavat ja viestintä osapuolet saavat tietoa, voivat vuorovaikuttaa ja ottaa kantaa Kun kärjet toisiinsa liittyvä rengas pyörii kitkatta, voidaan odottaa hyviä tuloksia. Edellyttää muun muassa valmistelijoiden ja johdon valmennusta digitaalisia ja muita menetelmiä vuorovaikutukseen viestintään ja asioiden havainnollistamiseen osapuolten; järjestöjen, neljännen sektorin, yritysten ja asukkaiden mukaanottoa ja motivointia, jotta kaikki kokemus ja tieto saadaan maakuntamme hyväksi

6 Osallistumisen päämenetelmät 1. Digitaaliset menetelmät koko maakunnan asioille 2. Vuorovaikutteiset tilaisuudet 3. Fokusryhmät 4. Asiakasraadit 5. Yhteistyöryhmät Osallistumista edistäviä toimintamalleja - Neutraali intressien sovittelija (uusi) käytetään erityisesti vaikeissa ristiriitatilanteissa - Vaikutusten arviointityö (muun muassa Eva-menettely)

7 Pirkanmaalainen keskiössä Minulle tarjotaan erilaisia palvelun toteuttamistapoja, joista voin valita. Ongelmiani pyritään aidosti ratkaisemaan. Sähköisten palvelujen ohjeistus on selkeä. En joudu jonottamaan tarpeettoman kauan ja pääsen palveluun helposti. Luotan hyvään ja turvalliseen palveluun. Minulle osoitetuista lupauksista huolehditaan. Saan vaivattomasti ja ymmärrettävästi sen, mitä minulle on luvattu. Saan aina tasalaatuista palvelua kanavista /henkilöistä riippumatta. Toimintakykyni ja terveyteni kehittyminen on keskiössä. Koen, että he aidosti välittävät minusta ja ottavat kokonaisvaltaisen vastuun terveyteeni liittyvissä tilanteissa. Tarpeeni tunnetaan. Minulle tärkeät asiat tiedostetaan. Tarpeeni koetaan tärkeiksi. Saan hyvin tietoa maakuntani palveluista ja lähipalveluista. Kykenen asioimaan omien kykyjeni mukaisesti. Saatavuustavoite Palveluiden saavutettavuus tavoite Laatutavoite Vaikuttavuus -tavoite Palveluintegraatio Saan palveluni oikea-aikaisesti. Tiedän, mistä saan tarpeisiini apua. Minua ei juoksuteta, vaan koen, että palveluketjut toimivat kannaltani hyvin. Kun tarvitsen monenlaisia palveluja, tiedän kuka huolehtii kokonaisuudesta. 7 jdaf

8 Kohti Pirkanmaan osallisuusohjelmaa Syntyy yhdessä Osallistumisen periaatteet Strateginen työkalu Osallistumisen rakenteet, johtaminen ja resurssit Osallistumisen mallit, vaikuttamistoimielimet (lakisääteiset ja eilakisääteiset) Järjestöt ja muut yhteisöt, yhteistyörakenteet Maakunnan tehtävät järjestäjänä, miten asukasosallisuus huomioidaan(esim. Sote-järjestäminen, kehittäminen, arvioiminen, vaikuttaminen ) Viestintä, markkinointi.kanavat ja osallisuus

9 TEA-viisari; Kuntademokratiaverkosto/Sokra/ THL/ Lars Leemann

10 Esimerkki Lahden osallisuusohjelmasta Lupaamme, että Lahdessa osallistumisen ja vaikuttamisen tavat ovat eri-ikäisille asukkaille selkeitä, ymmärrettäviä ja helposti tavoitettavia

11 Kokkolan kaupungin osallisuusohjelma

12 Julkinen-järjestödialogi prosessimalli (Tuula Peltoniemi Soste ry, Seinäjoki)

13

14 Yhteissuunnittelulla ja vuoropuhelulla eteenpäin

15 Deliberatiivinen demokratia

16 Kansalaisraadit ja foorumit

17 Kansalaisraadilla osallisuutta, Setlementtijulkaisuja

18 Vaikuttavuus

19 Kansalaisraatikäsikirja, Setlementtijulkaisuja

OSALLISTUMINEN. Ikäihmisten osallistumiseen liittyvä työ maakuntavalmistelussa

OSALLISTUMINEN. Ikäihmisten osallistumiseen liittyvä työ maakuntavalmistelussa OSALLISTUMINEN Ikäihmisten osallistumiseen liittyvä työ maakuntavalmistelussa Projektipäällikkö, muutosagentti Anu Kallio 22.11.2018 26.11.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Osallistumisen malli pirkanmaalaisen

Lisätiedot

Maakuntalaisten osallistumisen periaatteet ja mallit

Maakuntalaisten osallistumisen periaatteet ja mallit Maakuntalaisten osallistumisen periaatteet ja mallit Osallistumien teemaryhmä luonnos 15.5.2018 25.5.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Sisällysluettelo Osallistuminen pähkinänkuoressa Osallistumisen periaatteet

Lisätiedot

Osallistuminen Tampereella

Osallistuminen Tampereella Osallistuminen Tampereella Antti Leskinen Kuntademokratian kehittämispäällikkö 1 26.11.2018 Vapaaehtoisten luotsien toiminta Luotsin kanssa pääsee helpommin kulttuurin ja liikunnan pariin sekä luontoretkille

Lisätiedot

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN Kaupunginvaltuuston seminaari 6.6.2016 Kari Hakari kehittämisjohtaja Lähtökohtana kuntalaisen ja kunnan roolin muutos Kuntalaisen rooli Kumppani Asiakaslähtöinen

Lisätiedot

TERVETULOA MEDIAPOLIKSEEN! Miten maakunta haastaa jokaisen meistä uudistukseen?

TERVETULOA MEDIAPOLIKSEEN! Miten maakunta haastaa jokaisen meistä uudistukseen? TERVETULOA MEDIAPOLIKSEEN! Miten maakunta haastaa jokaisen meistä uudistukseen? Tiina Surakka Osallistuminen- teemaryhmän puheenjohtaja Hallintoylihoitaja, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 9.11.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN -järjestöt kaupungin uudessa osallistumisen toimintamallissa

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN -järjestöt kaupungin uudessa osallistumisen toimintamallissa YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN -järjestöt kaupungin uudessa osallistumisen toimintamallissa KUMPPANUUS 2020 -OHJELMAN KEVÄTSEMINAARI 30.5.2016 Kari Hakari kehittämisjohtaja Yhteinen Tampere näköalojen

Lisätiedot

Osallistuminen teemaryhmä

Osallistuminen teemaryhmä Osallistuminen teemaryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 1.Osallistumisen teemaryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi Tavoitteiden ja lopputulosten toteutuminen

Lisätiedot

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?

Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN - teemaryhmän kokous 5 / 2018

OSALLISTUMINEN - teemaryhmän kokous 5 / 2018 1 (8) OSALLISTUMINEN - teemaryhmän kokous 5 / 2018 Aika TIISTAI 15.5.2018 klo 9.00-11.05 Paikka Valimo-kokoushuone, Pellava-kokouskeskus (os. Kelloportinkatu 1 B (esteetön kulku pihan puolella olevan C-rapun

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteiskehittämisen työpaja Minna Laitila 26.3.2018 Valmistelujohtaja Asko Peltola Maakunnan päätöksenteko, toiminta ja asukkaiden osallistuminen

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä

Osallistaminen kunnissa. Osallisuustyöryhmä Laura Kelhä Osallistaminen kunnissa Osallisuustyöryhmä 23.5.2019 Laura Kelhä Osallisuus lainsäädännössä Osallistuminen on oikeus, josta on säädetty muun muassa perustuslaissa (731/1999). Kuntalaissa (410/2015) säädetään

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN

YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN YHTEINEN TAMPERE - UUSI OSALLISTUMINEN Kuntademokrativerkosto 24.11.2016 projektisuunnittelija Outi Nokkonen strategia- ja kehittämisyksikkö Tampereen kaupungin uusi toimintamalli Kuntalainen, yritys ja

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p Maakuntastrategiatyöpaja Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p. 044 0190 476 helena.liimatainen@ppsotu.fi www.popmaakunta.fi www.facebook.com/popmaakunta Twitter:@POPmaakunta Youtube:

Lisätiedot

Osallisuusohjelma. Strateginen johtoryhmä Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja

Osallisuusohjelma. Strateginen johtoryhmä Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma Strateginen johtoryhmä 25.5.2018 Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma on strateginen työkalu Uudenmaan maakunnan muodostavat sen asukkaat.

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu

Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuuden Areenat -seminaari 29.11.2018 Vs. kehitysjohtaja Minna Laitila, SONet BOTNIA Asukkaiden

Lisätiedot

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki

Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen. Ylöjärven kaupunki Kouluruokailutyöryhmästä vauhtia yhdessä tekemiseen Hyvä käytäntö Pirkanmaalla ruokailutoimikuntamalli valittiin keväällä 2017 sote- ja maakuntauudistuksen hyte seminaarissa yhdeksi Pirkanmaan hyvistä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa

Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa Osallisuusohjelma Asukas- ja asiakasosallisuus Uudenmaan maakunnassa Maakuntahallitus 4.6.2018 Pirjo Marjamäki, osallisuusjohtaja Tero Manninen, hankejohtaja Osallisuusohjelma on strateginen työkalu Uudenmaan

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen

Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen Työryhmätyön esittelyä kuntademokratiaverkostolle Katja Syvärinen @KSyvarinen 13.3.2019 Toimeksianto kuntademokratiaverkostolta Kuntademokratiaverkoston

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Lähipalvelut, palveluverkko ja asukkaiden osallisuus, raportti Riitta Pylvänen hankesuunnittelija PERUSTURVAJOHTAJIEN TAPAAMINEN KUNTAKIERROKSELLA SYKSYLLÄ 2014 Esiin nousseita kysymyksiä: Miten työllisyyden

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-

Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon

Lisätiedot

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto

Sivu 1 / 5. RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015. 1. Johdanto Sivu 1 / 5 RAAHEN LÄHIDEMOKRATIAMALLI, ehdotus 4.11.2015 1. Johdanto Raahen kaupungilla on pitkät perinteet yhteistyöstä ja kylien tukemisesta. Vuonna 1989 Raahen kaupunki osallistui kolmivuotiseen, valtakunnalliseen

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma

Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma Uusi Päijät-Häme Luonnos- järjestämissuunnitelma 19.2.2018 Järjestämissuunnitelman sisältö Järjestämissuunnitelma laaditaan Maakuntien järjestäminen valtakunnallisen valmisteluryhmän laatiman järjestämisen

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA

KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA KUMPPANUUSPÖYTÄ ASUKKAIDEN OSALLISTUMINEN JA VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET MAAKUNNASSA TEHTÄVÄ MITÄ IDEOITA, TOIMINTAMALLEJA MAAKUNNASSA VOIDAAN TOTEUTTAA/HYÖDYNTÄÄ? KIRJOITA 1 IDEA/AJATUS/PAPERI IDEAN EI TARVITSE

Lisätiedot

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa 17.4.2018, Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE Esityksen rakenne Sote-järjestöjen toimintaympäristön muutos Järjestöjen

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan

Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan Järjestöyhteistyön mahdollisuudet ja haasteet Pohjois-Pohjanmaalla Projektipäällikkö, järjestöagentti Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Esityksen sisältö Tuija Braxin selvitys

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa Kansalaistoiminta ja kumppanuus maakuntauudistuksen tukena tilaisuus, 19.4.2017 Mikkeli Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Esityksessä: 1. Dynaaminen ja uudistuva

Lisätiedot

OSALLISUUS TOIMINNAN LÄHTÖKOHTANA

OSALLISUUS TOIMINNAN LÄHTÖKOHTANA OSALLISUUS TOIMINNAN LÄHTÖKOHTANA Avain kansalaisuuteen -Eksoten tilaisuus 12.11.2018 Lappeenranta Tanja Hirschovits-Gerz, erikoissuunnittelija, (sh, YTT) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 12.11.2018 THL,

Lisätiedot

Osallisuuden johtaminen ja arviointi

Osallisuuden johtaminen ja arviointi Osallisuuden johtaminen ja arviointi Osallisuus uudessa Etelä-Savossaseminaari 29.11.2018, Mikkeli paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Mitä on osallisuus? SOSIAALINEN OSALLISUUS Elämänhallinta Sitoutuminen Vastuun

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTA ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS

KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTA ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTA ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS ASUKAS- JA KÄYTTÄJÄOSALLISUUS/ NÄKÖKULMAT JA KESKEISET TOIMINTAMUODOT EDUSTUKSELLISUUS SUORA OSALLISUUS TIETO-OSALLISUUS Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018

Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa Kevät 2018 Mistä maakunta- ja soteuudistuksessa on kysymys? Video: www.alueuudistus.fi/viittomakieli Uuden maakunnan tehtävät sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Sidosryhmien vuoropuhelulla kohti yhteisymmärrystä Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämisessä

Sidosryhmien vuoropuhelulla kohti yhteisymmärrystä Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämisessä Sidosryhmien vuoropuhelulla kohti yhteisymmärrystä Kymijoen vaelluskalakantojen elvyttämisessä Pia Rotko, SYKE Vesistökunnostusverkoston seminaari 10.6.2015 Hankkeen tavoitteet Laatia yhdessä Kymijoen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön Jukka Laukkanen Jyväskylän kaupunki/ konsernihallinto/ kilpailukyky ja kaupunkikehitys, Kansalaistoiminnankeskus Matara 22.1.2014

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen

Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen Järjestöt mukana muutoksessa: Maakuntahankkeiden Verkostotapaaminen 10.-12.9.2018 Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Ohjausryhmä 4.9.2018 - Ajankohtaiskartta - Hankkeiden tavoitteet & tulokset

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa

Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Joryyn 16.6.2017 Sote-järjestöjen vaikuttamisen tavoitteet maakunnallisissa strategioissa ja palvelulupauksissa Tausta: Maakuntalain 35 säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa

Hyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä

Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Kunnalliset ja maakunnalliset vammaisneuvostot uudessa lainsäädännössä Valtakunnalliset vammaisneuvostopäivät 14.12.2017 Suvi Savolainen 1 15.12.2017 Etunimi Sukunimi Kunnalliset vammaisneuvostot 2 15.12.2017

Lisätiedot

Maakuntaopas Työnimi: Osallisuuden ja luottamuksen maakunta

Maakuntaopas Työnimi: Osallisuuden ja luottamuksen maakunta Maakuntaopas Työnimi: Osallisuuden ja luottamuksen maakunta Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta, Kuntaliitto, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys, SOSTE Pääviestit ja alaviestit Miten rakennetaan

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Järjestöedustajan kokemuksia

Järjestöedustajan kokemuksia Järjestöedustajan kokemuksia Raadeista yleistä Raatilaisen näkökulma Toteutusesimerkkejä Keskeistä raatien toiminnassa Sipilän hallitusohjelma: Tavoitteena vahvistaa kokemusasiantuntemuksen käyttöä ja

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Helena Liimatainen ja Anni Rekilä Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

- Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä, kouluttamisesta ja käytännön kentästä.

- Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta, kehittämisestä, kouluttamisesta ja käytännön kentästä. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Tomi Oravasaari 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - TM, tutkija 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Monipuolinen kokemus vapaaehtoistoiminnan tutkimuksesta,

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Perustamisasiakirja 30.3.1952: Me allekirjoittaneet perustamme täten Lapin Huoltoväenyhdistyksen, jonka tarkoituksena on kerätä kuntien ja vapaiden

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin

Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Järjestöt Etelä-Savo yhdessä uutta Tukea järjestöjen muutostyölle liittyy Suomi 100 ja Järjestö 2.0 ohjelmiin Hankepäällikkö Anita Hahl-Weckström 16.11.2017 Järjestöjen muutostyölle tukea Järjestöt Etelä-Savo

Lisätiedot

kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys?

kumppanuus Järjestöjen, kuntien ja maakuntien Mistä oikein on kysymys? Järjestöjen, kuntien ja maakuntien kumppanuus Mistä oikein on kysymys? Kommenttipuheenvuoro Oulu 16.11.2017 Ritva Pihlaja asiantuntija ritva@pihlaja.fi 0400 895 140 Tulevaisuuden kunta Järjestöjen rooli

Lisätiedot

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa

Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Maakunta- ja soteuudistuksen Muutostukiklinikka Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017, Silja Europa Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto paivi.kurikka@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi

Esitys. Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiainneuvottelukunnaksi Esitys Kanta-Hämeen Järjestöasiain neuvottelukunnaksi Esitämme, että Kanta-Hämeeseen perustetaan osaksi maakunnan tulevia rakenteita Järjestöasiain

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke

Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu. Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan osallisuusvalmistelu Helena Liimatainen Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Osallisuuden valmistelu Maakuntastrategian valmistelu alkanut Järjestöjen verkostoissa järjestetty

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila

Asiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila Asiakkaan osallisuus palveluissa Minna Laitila 25.1.2018 Monimuotoinen osallisuus Inclusion, syrjäytymisen vastapari Tarkoitetaan useimmiten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja yhteisöihin, jäsenyyden kokemista,

Lisätiedot

Asiakasosallisuus soteuudistuksessa

Asiakasosallisuus soteuudistuksessa Asiakasosallisuus soteuudistuksessa Järjestöjen sote-ryhmä 31.8.2017 Marjaana Kirjavainen kehittäjätyöntekijä, YTL Ei riitä, että asiakas on osallisena omassa asiakastapahtumassaan ja häntä kuunnellaan.

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko

Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Jämy-katsaus järjestöjen osallisuuteen maakunta- ja soteuudistuksen valmistelussa 2018 Tanja Sälevä ja Anne-Marie Haavikko Mikä on Jämy? Järjestöt muutokseen yhteistyössä-hanke edistää ja koordinoi maakunnassa

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa

Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Maakunnan strategiat järjestöjen vaikuttaminen maakunnissa Järjestöt mukana muutoksessa maakuntahankkeiden verkostotapaaminen 11.1.2018 Erityisasiantuntija Minttu Ojanen Maakunnan järjestämisvastuu (HE

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena

Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki Marja Tuomi. Lähellä ja tukena Sosiaali- ja terveyspalvelut uudistuvat, kuka kuulee palvelun käyttäjää Helsinki 4.4.2017 Marja Tuomi Kuka kuulee palvelujen käyttäjää? Keskeinen kysymys sotessa ja hyvinvointivaltion kehittämisessä Palvelujen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim.

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim. Minna-Maria Behmin sähköpostiviesti 3.1.2019: tietoja Eksotesta ja Etelä-Karjalan maakuntaliitosta/uudistustiimistä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta

Lisätiedot

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ

Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Lapin ihmisen asialla TIETOA VAIKUTTAMISTA YHTEISTYÖTÄ Järjestöt muutokseen yhteistyössä hanke (2017-2020) Hankkeen taustaa Sote ja maakuntauudistus Toimintaympäristö ja rakenteet ovat murroksessa: sote-

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN 18 teesiä, 18 maakuntaa Unelmien maakunta 1 KANSANVALTAISET MAAKUNNAT Maakuntauudistuksen ydin on siinä, että valta tulee lähemmäksi ihmistä. Maakunnan asukkaat

Lisätiedot

OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN

OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN PUHEENVUORON SISÄLTÖ Osallisuus ja demokratia käsitteinä Kirjaston rooli demokratian ja osallisuuden edistäjänä Osallisuuden merkitys kirjastopalvelujen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala

Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari Marika Ahola ja Asta Niskala Lappilainen kokemuksellinen asiantuntijuus -seminaari 20.4.2017 Marika Ahola ja Asta Niskala Kumppanuutta kotona pärjäämisen tukemiseksi o Vuorossaan viides lappilaisen kokemuksellisen asiantuntijuuden

Lisätiedot

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa

Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Osallisuus maakunnissa ja niiden valmistelussa Kainuu Kajaani 24.4.2018 Päivi Kurikka Osallistuminen kunta- ja maakuntalaissa 20 ja 22 Äänioikeus maakuntavaaleissa ja äänestysoikeus maakunnan kansanäänestyksessä

Lisätiedot

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa

Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Järjestäjän rooli ja tehtävät maakuntahallinnossa Maakuntakonsernin johtaminen -seminaari 6.6.2017 Kuntaliitto Kari Hakari Muutosjohtaja 1 Maakuntahallinto 2 Maakunnan organisaatiomalli (esimerkki) MAAKUNTAVALTUUSTO

Lisätiedot

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017

Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamistavat Manner-Suomen kunnissa 2017 Tuloksia Kuntaliiton kesäkuussa 2018 toteuttamasta Kuntalaisten osallistuminen ja vaikuttaminen 2017 kyselystä Kuntauutinen (https://www.kuntaliitto.fi/uutishuone/ajankohtaista)

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anita Kokkonen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Seuratoiminnan aluekehittäjä, järjestötoiminta 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa , Joensuu

Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa , Joensuu Järjestöjen rooli uusissa rakenteissa 2.11.2018, Joensuu Työpajojen yhteenvedot: Järjestöystävällinen kunta, mitä ja miten pitäisi sopia järjestö-kuntayhteistyöstä? Mitä hyviä käytänteitä tunnistat? Tiloista:

Lisätiedot

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012

Järjestöjen aluetyön kokous. Kuopio 24.4.2012 Järjestöjen aluetyön kokous Kuopio 24.4.2012 Ohjelma klo 10.00 Avaus ja esittäytyminen klo 10.15 KASTE ohjelman tps Itä-Suomessa - alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen - klo 11.00 Järjestöt ja

Lisätiedot

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:

KYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen: KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen

Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee. Varautuminen Pelastustoimen uudistaminen jatkuu - maakuntauudistus etenee Varautuminen Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 22.11.2018 Varautumisjohtaja Jussi Korhonen, SM Varautuminen: pelastustoimen uudistus ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot