Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2."

Transkriptio

1 Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto

2 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä - entä käytännössä? Kehittäminen projekti- ja hankepohjaista niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla kunnissa Siitä pirstaleisuus, tarvitaan systemaattisempaa ja pitkäjänteisempää otetta Kunnat jakavat tietoa aktiivisesti» mutta kehittävät melko varovaisesti vuorovaikutteisia aloite-, palaute- tai keskustelukanavia ja -foorumeita Kunnat kehittävät palvelujen laatua» mutta eivät vielä käyttäjädemokratiaa tai systemaattisia palautejärjestelmiä

3 Mistä on kuntademokratia tehty? Lainsäädännön antamat mahdollisuudet ja reunaehdot Kuntaorganisaatioon liittyvät tekijät Kuntademokratiaan vaikuttavia tekijöitä Kuntalaisten oma aktiivisuus /passiivisuus Tieto-taitoperusta Kuntayhteisöllisen ja alueellisen tason tekijät Lähde: Tutkimus- ja kehitysjohtaja Kaija Majoinen, Kunnallistieteen päivät, Oulu

4 Lähivaikuttamisen kehittämiseen kohdistuvat haasteet 2. Jatkuva vuorovaikutus 3. Käyttäjädemokratia 1. Kuntakoon kasvaminen 4. Uuden sukupolven odotukset 5. Sosiaalinen media Mahdolliset rakennemuutokset Demokratian tilan ongelmat / mahdollisuudet

5 Alueellinen vaikuttaminen osaksi kunnan kokonaisstrategiaa On tärkeää, että kunnat arvioivat, miten ne yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa (mm. järjestöt, kaupunginosat, kylät, yritykset ja maaseudun kehittämiseen liittyvät toimijat) luovat edellytyksiä alueelliselle vaikuttamiselle huomioiden paikalliset olosuhteet. On huomioitava erilaiset lähtökohdat yhteistyön toivetila? Vaikuttavuuden kannalta on olennaista, että alueellisen vaikuttamiseen liittyvät toiminnan tavoitteet ja muodot rakentuvat osaksi kunnan kokonaisstrategiaa

6 Kuntarakenteen muutos näkyy maaseudulla Muutoksen myötä erilaistuvissa kunnissa kunnan osaalueiden kehittämisen haasteet nousevat keskeiseksi. Toimintaympäristön muuttuminen monimutkaisemmaksi on suuri haaste myös demokratian toimivuudelle ja asukkaiden äänen kuulumiselle. Kuuluuko maaseudun ääni? Kuntalaisten näkökulmasta päätöksenteko loittonee entisestään Avainasioita tämän muutoksen hallinnassa ovat kunnan kokonaisstrategia, lähidemokratian toimivuus, lähipalvelujen kehittämien ja sitä tukeva käyttäjädemokratia (palvelujen suunnittelu ja arviointi)

7 Edustuksellisen demokratian kehittäminen suuremmissa kuntayksiköissä 1. Alueellisten näkemysten ja ominaispiirteiden kanavoiminen 2. Alueellisen moniäänisyyden vahvistuminen 3. Valtuutettujen ja kuntalaisten vuorovaikutuksen vahvistuminen Keinoina esitetty mm. kunnanosahallinto ja kunnan sisäiset vaalipiirit

8 Lähidemokratian näkökulmia Lähidemokratian yleisin näkökulma Kuntalainen voi vaikuttaa palveluiden sisältöön ja olla päättämässä jopa palveluiden hankinnasta (palveluseteli) Edustuksellinen demokratia Käyttäjädemokratia Lähidemokratia Lähidemokratian suurimmat kehittämisen tarpeet Kuntalaisten kiinnostus Suora vaikuttaminen Kuntalainen kokee, että lähiympäristössä on joku päättävä henkilö, johon voi tarvittaessa ottaa yhteyttä Aloitteet ja kansanäänestykset, lisäksi kysytään kunnan palveluista tai kuntalainen voi ilmaista mielipiteensä alueen kaavasta

9 Osallisuuskuilu Poliitikkojen kiinnostus/ vaikutusmahdollisuus Kansalaisten kiinnostus/ vaikutusmahdollisuus Ongelman määrittely Asioiden valmistelu Päätös Toimeenpano Tietoosallisuus Suunnitteluosallisuus Päätösosallisuus Toimeenpanoosallisuus

10 Vaikuttamismahdollisuuksia löytyy onko riittävästi ja osataanko niitä käyttää? Edustuksellinen demokratia on Suomen paikallishallinnon perusta. Edustuksellista demokratiaa täydentämään on erityisesti 1990-luvulla muotoutunut käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat myös suoremmin vaikuttaa päätöksentekoon. Lainsäädännössämme kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet ovat vahvasti esillä ja ne on turvattu myös useissa erityislaeissa. Kuntalain (27 ) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kuntalain kokonaisuudistusta tarvitaan!

11 Lähivaikuttamisen kehittäminen Kuntalain uudistus Mahdollistavaa, kannustavaa, pakottavaa lainsäädäntöä? Kuntien kokeilut ja käytännöt

12 Äänen kuuluminen molemminpuolinen oppimisprosessi Niin edustuksellisen demokratian kuin kuntalaisten suoran osallistumisen edellytyksiä tulee vahvistaa ne eivät ole toisilleen vastakkaisia, vaan toisiaan täydentäviä! Tarvitaan mm.» Kykyä tehdä kompromisseja» Avarakatseisuutta» Uusia ratkaisuja, uutta ajattelutapaa» Tahtoa ja sitoutumista osallistuvaan toimintakulttuuriin» Pitkäjänteisyyttä: tulokset ovat harvoin nopeita» Osaamista ja koulutusta» Innostusta» Realismia» Verkostoitumista ja toisten kokemuksista oppimista» Luottamusta» Pelisäännöistä sopimista

13 Kuntademokratiaa tulee kehittää kolmella jalalla seisten (Pihlaja 2013) Toimintatavat ja käytännöt Lainsäädännön kehittäminen Suhtautuminen ja asenteet

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija

Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu. Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi Christell Åström erityisasiantuntija Kuuleeko kunta, kyläläinen kutsuu Voimistuvat Kylät/ Rantasalmi 30.3.2012 Christell Åström erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina

Lisätiedot

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija

Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Miten saada eri alueiden ja kuntalaisryhmien ääni tasapuolisesti kuulumaan? Imatra/Voimistuvat Kylät 14.10.2011 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle,

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto

Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa

Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Kuntakenttä myllerryksessä - lähidemokratian tarve vain kasvaa Suuri lähidemokratiailta 3.9.2014 Lohja, Laurentius sali erityisasiantuntija Päivi Kurikka Suomen Kuntaliitto Kuntalaki ja kuntalaisten osallistuminen

Lisätiedot

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013

Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet. Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Uuden kuntalain rakenne ja keskeiset periaatteet Parlamentaarinen seurantaryhmä 10.9.2013 Kuntalaisten kaupunkinäkymä Yksityinen palveluntuottaja Sairaanhoitopiiri Kuntayhtymät Maakunnat, seudut ym. yhteistyö

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä)

Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) Lähidemokratia ja kuntarakenneuudistus (tiivistelmä) MTK-Pohjois-Savo ry Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi 2.12.2013 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä,

Lisätiedot

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?

Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten

Lisätiedot

Suomalaisen yhteiskunnan

Suomalaisen yhteiskunnan Suomalaisen yhteiskunnan iso muutos muuttuvatko kunta ja kuntalainen? Kyläparlamentti Ilomantsi 31.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Kuulostaa hyvältä! Ilomantsi

Lisätiedot

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa Paikalliskehittämisen superpäivät Porissa 18-19.1.2013 Siv Sandberg, Åbo Akademi Siv.sandberg@abo.fi Siv Sandberg Åbo Akademi 2013

Lisätiedot

Kunnan sisäinen yhteistyö ja seutukuntayhteistyö

Kunnan sisäinen yhteistyö ja seutukuntayhteistyö Kunnan sisäinen yhteistyö ja seutukuntayhteistyö 9.3.2013 Osallistava paikalliskoulutus Spurtti, Merikarvia Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kunnat uudistuvat 2 [pvm] Etunimi Sukunimi titteli

Lisätiedot

Demokratiapäivä

Demokratiapäivä Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?

Lisätiedot

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa?

Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Mitä olemme saaneet aikaiseksi Kuntalaiset keskiöön projektissa? Päivi Kurikka paivi.kurikka@kuntaliitto.fi erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Suomen Kuntaliitto Projektin taustalla

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta!

Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Terveiset lain valmistelusta! Nyholm Inga, VM 29.8.2013 Ajankohtaista kuntalakiuudistuksesta Hallinnon ja aluekehityksen ministeriryhmä linjasi lakiuudistuksen jatkovalmistelua

Lisätiedot

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilausnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen

Osallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen Osallistuminen ja asukasdemokratia Jenni Airaksinen Demokratia EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA Eliitti päättää SUORA DEMOKRATIA Vapaat miehet torilla PLURALISTINEN LÄHESTYMISTAPA Yhdistää suoraa osallistumista

Lisätiedot

Lähi- vai kaukodemokratia kylien äänenä? Lappeenranta Christell Åström erityisasiantuntija

Lähi- vai kaukodemokratia kylien äänenä? Lappeenranta Christell Åström erityisasiantuntija Lähi- vai kaukodemokratia kylien äänenä? Lappeenranta 24.1.2012 Christell Åström erityisasiantuntija 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Elämää elinvoimaisella alueella

Elämää elinvoimaisella alueella Pitäjäntupa Vahva henki ja elävä yhteisö Paikallinen vetovoima Paikallinen työntövoima Elämänuskon infravaunut Perustana peruskunta Elämää elinvoimaisella alueella 5.6.2014 Page 1 ELINVOIMAISET PAIKALLISYHTEISÖT

Lisätiedot

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen

Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliiton julkaisut Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen KL-Shop Toinen linja 14, 00530 Helsinki puh. 09 771 2199 julkaisumyynti@kuntaliitto.fi 1 Tilasnumero 509465 Hinta 25.00 Tutkimus selvitti kuntalaisten

Lisätiedot

Kuuluuko kylän ääni kunnassa? Lähidemokratiapäivät/ Pori 19.1.2013 Christell Åström erityisasiantuntija

Kuuluuko kylän ääni kunnassa? Lähidemokratiapäivät/ Pori 19.1.2013 Christell Åström erityisasiantuntija Kuuluuko kylän ääni kunnassa? Lähidemokratiapäivät/ Pori 19.1.2013 Christell Åström erityisasiantuntija Kuntien lähitulevaisuuden suuria haasteita Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat

Lisätiedot

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta

Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta Osallisuuden ja demokratian kehittäminen osana kuntalain kokonaisuudistusta Jyväskylän erityinen kuntajakoselvitys Selvitysryhmän 6. kokous 10.12.2013 Hankasalmi Anni Antila, FCG Konsultointi Oy Jyväskylän

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi

Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Keskustan vaihtoehto hallituksen kuntauudistukselle: Sitoumuksemme lähipalveluiden ja vaikuttamisen turvaamiseksi Seinäjoki 1.2.2012 Keskustan kuntasanoma KYLLÄ Ihminen ja palvelut etusijalle Luotamme

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa

Osallistavaa kuntaa rakentamassa Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen

YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen YTR:n kansalaistoiminnan teemaverkosto ja lähidemokratian edistäminen Kylätoiminnan neuvottelupäivät Tampere 16.11.2015 Tauno Linkoranta YTR:n verkostot Tukevat maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2014-2020

Lisätiedot

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017

Suomalainen kunta. Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta Menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunta menestystarina yhä vuonna 2017 Suomalainen kunnallishallinto on kansainvälinen menestystarina. Kunnat järjestävät kansalaisten hyvinvointipalvelut

Lisätiedot

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta Demokratiapäivä 13.10.2015 Rinnakkaisseminaari 5. klo 13.15-15.00 Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta Ritva Pihlaja: + keskustelu Marja Tiittanen: Paikallisesti, kumppaneina ja ulos

Lisätiedot

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia

Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen muuttuminen ja lähidemokratia Kuntarakenteen uudistuksen tavoitteena on muodostaa Suomeen selvästi aiempaa suurempia kuntia. Niiden uskotaan pystyvän pieniä kuntia paremmin turvaamaan yhdenvertaiset

Lisätiedot

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi

Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa. Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Alueellisen vaikuttamisen muodot meillä ja muissa pohjoismaissa Marraskuu 2012 Siv Sandberg Siv.sandberg@abo.fi Lähidemokratian kehittämisen vaihtoehtoiset polut Yksilö (kuntalainen, asiakas) Palvelujen

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Lähidemokratia miksi ja minkälaista?

Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lähidemokratia miksi ja minkälaista? Lohja 3.9.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi? Lähidemokratiasta on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, myös tässä alustuksessa?

Lisätiedot

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo

Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet. Projektiverkosto , Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projektin tausta ja tavoitteet Projektiverkosto 21.5.2013, Kuntatalo Kuntalaiset keskiöön - projekti on Kuntaliiton, kuntien ja sidosryhmien yhteinen kehittämisprojekti, jonka tehtävänä

Lisätiedot

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä

Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä Uuden kaupungin arvosana kyseisen palvelun tai teeman osalta. Nykytila punaisella, 8 erillistä kuntaa tulevaisuudessa mustalla, uusi kaupunki vihreällä DEMOKRATIA KRITEERI NYKYTILAN EDUT ERILLISET KUNNAT:

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä. Kuntalaiset keskiöön seminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi kuntalaisten osallistamisen välineenä Kuntalaiset keskiöön seminaari 26.2.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Arvioinnin tarkoitus varmistaa, että päätöksissä otetaan

Lisätiedot

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015

Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Tervetuloa kumppanuuspäivään Kuntatalolle! Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja 14.10.2015 Jännitteet Luottamuspula - Läpinäkymättömyys Äänestysaktiivisuuden lasku Keskittymiskehitys SYNKÄT PILVET

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa

Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Työllisyyden hoito osallistuvassa Pudasjärven kaupungissa Pudasjärvi 22.9.2016 Seija Korhonen Maaseutukehittäjä Maaseutupolitiikan neuvosto Tulevaisuuden kunta? Hallitusohjelma: Kunta on ihmisten yhteisö

Lisätiedot

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus

Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalain uudistus Demokratiajaoston katsaus Kuntalaiset keskiöön projektiverkosto Kuntatalo 26.11.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Demokratiajaoston asiakokonaisuudet

Lisätiedot

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab

USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista. 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab USO II hanke rakentamassa uuden sukupolven kuntaorganisaatiota ja johtamista 12.9.2012 Kuntamarkkinat Erityisasiantuntija Mikko Kenni Oy Audiapro Ab Mikä USO-hanke USO I-hanke (2010-2012) on ollut osa

Lisätiedot

Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ. Tehtävä 1

Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ. Tehtävä 1 Ohjausryhmän seminaari 27.-28.3.2014 LÄHIDEMOKRATIA JA PÄÄTÖKSENTEKO -RYHMÄTYÖ Tehtävä 1 Vision mukaisesti valmistellaan ensimmäinen aitoon kunnanosahallintoon perustuva päätöksentekomalli Suomessa. 1.

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Työryhmän väliraportti

Työryhmän väliraportti 1 Porin kaupunkiseudun kuntarakenneselvitys Osallisuus ja lähivaikuttaminen Työryhmän väliraportti Osallisuus ja lähivaikuttaminen 8.1.2014 1. Johdanto Työryhmän kokoonpano Eero Mattsson pj (Pomarkku),

Lisätiedot

demokratia Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja Vihti 24.11.2014

demokratia Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja Vihti 24.11.2014 Kuinka rakennetaan kestäviä paikallisyhteisöjä? Palvelut, elinvoima ja demokratia Vihti 24.11.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Onnittelut tähän mennessä tehdystä

Lisätiedot

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun?

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun? Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun? Neuvotteleva virkamies, HT Inga Nyholm Valtiovarainministeriö Säädösvalmistelun kehittäminen

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón

Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón Vihdin kunnanvaltuusto 2.10.2014 Sevón Metropolikaupunki uusi kunta Metropolikaupungin hahmottelussa on ideoita, joita voi hyödyntää myös muissa kuntaliitoksissa ja nykyisissä kunnissa Uuden kunnan jakamisesta

Lisätiedot

Lähidemokratia Suomessa

Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratia Suomessa Lähidemokratiaseminaari 31.10.2013 Kivennavan Matkailukartano, Muuruvesi Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminnan teemaryhmä

Lisätiedot

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta

Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Osallistavaa kuntaa rakentamassa - esimerkkejä maailmalta ja Suomesta Suonenjoki 12.5.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Yhdistymisselvityksen tavoitteet

Yhdistymisselvityksen tavoitteet Yhdistymisselvityksen tavoitteet 1. Aikaansaada esitys Hyvinkään, Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten, Sipoon ja Tuusulan yhdistymisestä sekä esitykseen liittyvä yhdistymissopimus.

Lisätiedot

Liite 2. SWOT-analyysi. Alueellinen vaikuttaminen (= edustuksellinen osallistuminen, toimielimet ja toimivalta) HEIKKOUDET VAHVUUDET

Liite 2. SWOT-analyysi. Alueellinen vaikuttaminen (= edustuksellinen osallistuminen, toimielimet ja toimivalta) HEIKKOUDET VAHVUUDET Liite 2 SWOT-analyysi Alueellinen vaikuttaminen (= edustuksellinen osallistuminen, toimielimet ja toimivalta) A. Kunnan sisällä alueellinen vaikuttaminen Toimielimien suora toimivalta tukee osallistumista.

Lisätiedot

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen

KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen. Arto Sulonen KUNTALAKI - toimielimet ja johtaminen Arto Sulonen Uudistuksen organisointi Parlamentaarinen seurantaryhmä, pj. hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Työvaliokunta, pj. ylijohtaja Päivi Laajala,

Lisätiedot

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua?

Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Miksi järjestöjen tulevaisuuden roolista pitää puhua? Tulevaisuusseminaari Oulu 16.5.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR Tulevaisuus ei ole jokin paikka,

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI

DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI DEMOKRATIA JA OSALLISTUMINEN -PÄÄTÖKSENTEKO, ASUKASVAIKUTTAMINEN JA PÄÄTÖKSENTEON RAKENNE TYÖRYHMÄN VÄLIRAPORTTI Sisällysluettelo 1. Demokratia ja osallistuminen - päätöksenteko, asukasvaikuttaminen ja

Lisätiedot

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa

Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa Opas Osallistuva budjetointi kunnissa ja maakunnissa OPAS JULKISTETTIIN 7.6.2017 Teksti ja kuvitus Ritva Pihlaja Kuntaliiton suunnittelutiimi Päivi Kurikka Sini Sallinen Henrik Rainio Marja-Liisa Ylitalo

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.

Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11. Demokratia kunnassa tavoitteet ja apuvälineet? Demokrati i kommunen mål och verktyg? SEMINARIUM Delaktighet och demokrati = en rättighet! 10.11.2015 Marianne Pekola-Sjöblom Tutkimuspäällikkö - Forskningschef

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen

Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Ajankohtaista kuntademokratiasta Kuntalaisten suora osallistuminen ja vaikuttaminen Kommenttipuheenvuoro kuntakentältä 9.9.2015 klo 10:00 10:45 L A P P E E N R A N N A N K A U P U N K I Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö

Lisätiedot

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan

Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan PANEELIKESKUSTELU Uudenlaista osallisuutta ja aitoa kuulemista: kansalaispaneelista sosiaaliseen mediaan Kuntamarkkinat 11.9.2012 24.9.2013 Page 1 KESKUSTELIJAT Dekaani Hannu Katajamäki, Vaasan yliopiston

Lisätiedot

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia

Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia Kuntalain kokonaisuudistus Demokratia Paikallisdemokratian viikko 14.-20.10.2013 Tiedotustilaisuus Kuntatalossa 14.10.2013 Riitta Myllymäki Johtava lakimies, demokratiajaoston sihteeri 1 Kuntalain kokonaisuudistuksen

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-27.1.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja

Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja. Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma ja Uskalla kokeilla -kampanja Terttu Pakarinen, ohjelmapäällikkö Kaija Majoinen, ohjelman omistaja Jari Seppälä, kampanja Uskalla kokeilla ohjelma Kuntaliiton toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa

Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kohti kumppanuusyhteiskuntaa Kyläpäällikkökoulutus 27.10. Somero Tauno Linkoranta erityisasiantuntija Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaistoiminta Isoja muutoksia julkisissa rakenteissa Kartat:

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta

Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti. Kuntajakoselvittäjien työseminaari Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Maaseutuvaikutusten arviointi NILAKAN alueen pilotti Kuntajakoselvittäjien työseminaari 12.3.2015 Seija Korhonen, YTR, kansalaistoiminta Rooli ja tausta asiantuntijana Kehittäjä: työtehtävät maaseudun

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Kuntalaisten sähköiset vaikuttamiskanavat. Mikko Nislin

Kuntalaisten sähköiset vaikuttamiskanavat. Mikko Nislin Kuntalaisten sähköiset vaikuttamiskanavat Mikko Nislin 5.6.2013 Kuntalaisten osallisuus Kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa oman kuntansa päätöksiin, valintoihin ja palvelujen

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Mikä maakuntauudistus ja miksi?

Mikä maakuntauudistus ja miksi? Mikä maakuntauudistus ja miksi? 1-17.2.2017 Miksi uudistus tehdään ja mitä sillä tavoitellaan? Tehokkaamman hallinnon avulla edistetään ihmisten ja yritysten toimintaa Uudistus tehdään avoimesti, asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille

Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Kuntien tarjoamat osallistumis- ja vaikuttamistavat kuntalaisille Ennakkotuloksia kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista kunnissa nykyisellä valtuustokaudella kartoittavasta faktakyselystä 2015 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija

Lähidemokratian. uudet mahdollisuudet. KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Lähidemokratian uudet mahdollisuudet KAMPA-hankkeen päätösseminaari Kaustinen 12.2.2013 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija, tutkija Alueellista demokratiaa? Lähidemokratian toimintamallit Suomen kunnissa

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa

Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Palveluiden järjestäminen ja yhteisötoiminta uudessa, avoimen tiedon Oulussa Pasi Laukka 27.3.2014 Palvelut on järjestettävä Kaupunkistrategian kuntalaisten hyvinvointiin liittyvät strategiset linjaukset

Lisätiedot

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Tietoja kuntalaisaloitteiden määristä 2005-2011 Kuntalaisten suhtautuminen kuntalaisaloitteisiin Maaliskuu 2012 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto,

Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Nuorten osallisuus muuttuvassa yhteiskunnassa Muutoksen lähteillä koulutuspäivä 8.5.2017 Katri Kairimo Osastopäällikkö, Itäinen nuorisotyön osasto, Helsingin kaupunki Nuorisobarometri 2016 Katse tulevaisuudessa

Lisätiedot

Kokeilut uudistusten vauhdittajana

Kokeilut uudistusten vauhdittajana Kokeilut uudistusten vauhdittajana Varatoimitusjohtaja Timo Reina, Suomen Kuntaliitto Kuntakokeilujen loppuseminaari 22.3.2017 Miksi kokeiluja tarvitaan? Toimintaympäristön muutosvoimakkuuden kasvu johtamisen

Lisätiedot

Suomen Ateenan versio 2.0

Suomen Ateenan versio 2.0 Suomen Ateenan versio.0 Jyväskylän kaupungin tulevaisuus- ja kaupunkisuunnittelulautakunnan näkemyksiä kaupunkistrategiaan Jyväskylän kaupungin tulevaisuus- ja kaupunkisuunnittelulautakunta päätti kokouksessaan

Lisätiedot

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS?

ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? ALUEELLINEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖ UHKA VAI MAHDOLLISUUS? UHKA 25.9.2012 2 MAHDOLLISUUS! 25.9.2012 3 Aluehallinnon yhteisen sisäisen turvallisuuden sihteeristön asettaminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohanke. Uusia johtamismalleja ja organisaatiorakenteita 2020-luvun haasteisiin

Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohanke. Uusia johtamismalleja ja organisaatiorakenteita 2020-luvun haasteisiin Uuden sukupolven organisaatio ja johtaminen -verkostohanke Uusia johtamismalleja ja organisaatiorakenteita 2020-luvun haasteisiin Luvun / sektion otsikko Ketterät kunnat selviävät tulevaisuuden haasteista

Lisätiedot

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014

Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 Menestyvä kunta osaava kunta = yhteistyön kunta Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HTT 15.1.2014 1 Edunvalvonta Kehittäminen Palvelut Oma esittelyni Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Tampereen

Lisätiedot

Kuinka rakentaa yhdessä tekemistä ja osallisuutta?

Kuinka rakentaa yhdessä tekemistä ja osallisuutta? Kuinka rakentaa yhdessä tekemistä ja osallisuutta? Anne Pyykkönen 5.4.2016 Strategia 2015-2020 Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Ihmisen asialla Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry on vakaa

Lisätiedot

Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5

Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Maahanmuutto- ja kotouttamisasioiden neuvottelukunta 19.5 Mitä se osallisuus on? 19.5.2015 Osallisuuden ja avoimuuden aikajana 2007 pysähtyneisyyden aikakausi kaupungintalon ala-aulassa 2008 Haavi-projektin

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Sami Karhu Tampere

Toimitusjohtaja Sami Karhu Tampere Toimitusjohtaja Sami Karhu Tampere 27.1.2017 Osuuskunta yhtiöittämisen mallina Kansalaisten oma vastuunotto hyvinvoinnistaan Palveluja koko maassa Sote-osuuskunnat palveluntuottajina Dataosuuskunnilla

Lisätiedot

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina

Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina Kansalaiset ja järjestöt kuntien kumppaneina VII Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Suomen kansallismuseo 25.5.2011 Asiantuntija Tuula Jäppinen, Suomen Kuntaliitto Kuntien ja kansalaisen erilaiset

Lisätiedot

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä

Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä Järjestöjen monet roolit - Pohjois-Karjalan järjestöpäivä 30.9.2016 Toiminnanjohtaja Elina Pajula Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen strategiset painopisteet 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012

KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 UUSI JYVÄSKYLÄ 2009 ASUKKAITA 130 000 MAAPINTA-ALA 106 km2 1172 km2 UURAINEN LAUKAA HANKASALMI

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke

TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke TOPAKKA (toimivat lähipalvelut paikallisdemokratian avulla) -hanke Lähidemokratia -hanke Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Hankkeen kestoaika 1.10.2012 31.12.2013 Rahoitus / Peräpohjolan kehitys ry

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 TOTEUTUSSUUNNITELMA 1.0 OHJAUSRYHMÄ 22.5.2014 MARJA HEIKKILÄ

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 TOTEUTUSSUUNNITELMA 1.0 OHJAUSRYHMÄ 22.5.2014 MARJA HEIKKILÄ KESKI-SUOMEN SOTE 2020 TOTEUTUSSUUNNITELMA 1.0 OHJAUSRYHMÄ 22.5.2014 MARJA HEIKKILÄ TAUSTA-AJATTELUA Voiko näin suuri hanke olla innovatiivinen ja toimiva vai kaatuuko se liian moniin tavoitteisiin, toimijoihin,

Lisätiedot