VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA!"

Transkriptio

1 VAIKUTTAVAA YHDISTYSTOIMINTAA! ANNE ILVONEN INNOVOINTIPÄÄLLIKKÖ OK-OPINTOKESKUS

2 Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille tärkeää asiaa. Vaikuttaminen on aktiivista kansalaisuutta yhteiskunnan toiminnassa mukana olemista. Jokainen meistä vaikuttaa päivittäin erilaisiin asioihin tietoisesti ja tiedostamatta. Vaikuttaminen on: vuorovaikutusta, yhteistyötä ja verkostoitumista motivointia tiedonvaihtoa käsitteiden ja asenteiden muokkaamista edunvalvontaa osallistumista poliittisiin prosesseihin Anne Ilvonen 2

3 MIKSI yhdistys vaikuttaa? Yhdistyksen vaikuttamisen tavoitteena ei ole vallan hankkiminen itsessään, vaan pyrkimys vaikuttaa järjestölle (ja paikallisesti yhdistykselle) tärkeisiin asioihin! Edistetään jäsenten etuja ja yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksia Vaikutetaan ihmisten käsityksiin ja asenteisiin Tuodaan paikalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon CPyhdistyksen (ja koko valtakunnallisen liiton) näkökulma Edistetään järjestön tunnettuutta paikkakunnalla Ollaan osa kansalaisyhteiskuntaa. 3

4 POHDI PARIN KANSSA, MIHIN TAHOIHIN/ASIOIHIN YHDISTYKSISSÄNNE HALUTAAN VAIKUTTAA? 4

5 MIHIN yhdistys vaikuttaa? poliittiset päättäjät virkamiehet media yhdistyksen muut sidosryhmät muut järjestöt kansalaiset jne. Vaikuttamisen kohteina voivat olla kaikki ne tahot, joiden kannalla yhdistyksen tärkeinä pitämät asiat voivat olla merkityksellisiä poliittisessa prosessissa Anne Ilvonen 5

6 1. MITEN yhdistys vaikuttaa? Vaikuttamisen paikkoja on kaikkialla, niihin pitää vain uskaltaa tarttua! Vaikuttaminen lähtee päätettävien asioiden ja julkisen keskustelun aktiivisesta seuraamisesta. Keskustelu yhdistyksen (ja järjestön) sisällä asioista, joihin halutaan vaikuttaa. Yhdistykselle tärkeistä asioista tiedottaminen. Kampanjat ja keräykset. Aktiivinen vaikuttamisverkostoiden luominen ja ylläpitäminen (esim. kunnan vammaisneuvostossa aktiivinen vaikuttaminen). Keskustelu kunnan luottamushenkilöiden ja asioita valmistelevien viranhaltioiden kanssa. 6

7 2. MITEN yhdistys vaikuttaa? Verkkokeskusteluiden seuraaminen ja niihin (asiallisesti kommentoiden) osallistuminen. Osallistumalla kunnan järjestämiin kuulemis- ja keskustelutilaisuuksiin sekä kyselyihin vastaaminen. Kunta-aloitteiden tekeminen. Yleisönosastokirjoituksen laatiminen tai toimittajien mielenkiinnon herättäminen niin, että aiheesta kirjoitettaisiin juttu. Sosiaalisen median (esimerkiksi Facebook) kautta voi saada nopeasti kokoon samanhenkisiä ihmisiä ja herättää aiheesta keskustelua. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että käytävä keskustelu ei jää vain tietyn ryhmän sisäiseksi, vaan siitä pitää tulla tieto myös niille henkilöille, joihin halutaan vaikutta. 7

8 3. MITEN yhdistys vaikuttaa? Kuntavaalien alla järjestettyihin paneeleihin yms. ehdokkaiden keskustelutilaisuuksiin osallistuminen tai itse paneelin järjestäminen. => Näissä tilaisuuksissa on mahdollista selvittää ehdokkaiden ja puolueiden näkökulmia päätettäviin asioihin. Tilaisuuksissa on myös mahdollista nostaa ehdokkaiden tietoisuuteen yhdistykselle tärkeitä asioita. Yhdistyksessä nähdään valtakunnallisten päätösten/toimenpiteiden käytännön vaikutukset omaan jäsenistöön ja siellä nähdään myös ns. hiljaisia muutossignaaleja. Näistä havainnoista on tärkeä viestiä keskusjärjestölle, jotta oikeista asioita osataan nostaa myös valtakunnalliseen (ja myös kansainväliseen) keskusteluun. 8

9 Tehoa vaikuttamiseen! 1. Keskustellaan avoimesti yhdistyksen vaikuttamisesta, suunnitellaan sitä ja asetetaan tavoitteita. 2. Otetaan selvää, miten asioihin vaikutetaan ja kirjataan ylös => Tieto vaikuttamisverkostoista, vaikuttamisen tavoista yms. ei saa olla vain yhdellä ihmisellä. 3. Sovitaan yhdistyksen vaikuttamisen tavat ja keinot. 4. Sovitaan työnjaosta yhdistyksen sisällä; kuka vaikuttaa missä ja miten. On hyvä, jos mahdollisimman moni osallistuu. Ja kannattaa muistaa, että jokainen jäsen vaikuttaa omassa lähipiirissään! 5. Tuetaan yhdistystä erilaisissa työryhmissä yms. edustavia henkilöitä, käymällä aktiivista tiedonvaihtoa edustajan ja yhdistyksen hallituksen välillä ja linjaamalla asioita, sekä keskustelemalla, voiko yhdistys tukea vaikuttamistyötä. 6. Ollaan avoimia uusille vaikuttamisen tavoille, ideoille ja yhteistyökuviolle! 9

10 Mistä lisää tietoa vaikuttamisesta? Julkaisu: Anne Ilvonen: Miten vaikutan? Kansalaistoimijan vaikuttamisopas. OK-opintokeskus uudistettu painos Linkkivinkkejä: Kansalaisfoorumin Kansalaisyhteiskunta.fi -tietopalvelu Kansanvalta.fi suomalaisen demokratiaa koskevan tiedon kohtauspaikka. Vallakas kuntalaisen vaikuttamisopas. Löytyy kunnat.net sivuilta (parhaiten kirjoittamalla oppaan nimen Google-hakuun) Valtikka.fi nuorille suunnattu vaikuttamissivusto. 10

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto.

OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä. CP-liitto Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus. Opintotoiminnan Keskusliitto. OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-liitto 29.3.2008 Anne Ilvonen suunnittelija OK-opintokeskus Vaikuttaminen Vaikuttaminen on henkilökohtaisen tai yhteisön vallan käyttöä niin, että saamme edistettyä meille

Lisätiedot

Yhdistys vaikuttaa. Lea Lihavainen OK-opintokeskus Suonenjoki

Yhdistys vaikuttaa. Lea Lihavainen OK-opintokeskus Suonenjoki Yhdistys vaikuttaa Lea Lihavainen OK-opintokeskus Suonenjoki 12.5.2015 Yhdistys aktiivisen kansalaisuuden virittäjänä 2 Kansalaistoiminnan järjestöidentiteetti on korvautumassa uudenlaisilla identiteeteillä

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA

Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA Laukaan ja Konneveden kuntien kuntaliitosselvityksen VIESTINTÄSUUNNITELMA 2 SISÄLTÖ 1 VIESTINNÄN PERUSTA...4 2 VIESTINNÄN SÄÄNNÖT...4 2.1 Viestintäsuunnitelman muutoksenhallinta...5 3 SISÄINEN VIESTINTÄ...5

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 KOKOUSKUTSU 27.10.2015 Hei Espoon PeLan jäsen! Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina 3.11.2015 klo 18:00 osoitteessa Thurmaninaukio 10 A 2, Kauniainen. Kokouksessa

Lisätiedot

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET YHDISTYSKYSELYN TULOKSET Tiivistelmä 15.8.2014 Projektiharjoittelija Noora Jalonen Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin 34 yhdistykselle ja vastauksia saatiin yhteensä 25. Kyselyn vastausprosentti on noin

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta

ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenranta ARTTU Kuntalaistutkimus 2015 Osallistuminen ja vaikuttaminen Yleisiä näkemyksiä, päätöksenteko ja osallistuminen Kuntalaistutkimus 2015 Lappeenrannan vastausprosentti 39,8% (N=478) Kuntalaiskysely on osa

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä

Kuntalaiskyselyn tulokset. Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Kaupunginkanslia / Suunnittelu ja rahoitusryhmä Kuntalaiskyselyn tulokset Taustatiedot: Vastauksia 178 N 55% M 45% Taustatiedot: ammatti 3 % 8 % 8 % 3 % 1 % 16 % 25 % 36 % Koululainen Kunnan tai valtion työntekijä Yrittäjä Työtön Opiskelija Töissä yksityisellä

Lisätiedot

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008

Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaistutkimus 2008 Kuntalaiset ja suorat osallistumis-/vaikuttamistavat - erilaisten osallistumis-/vaikuttamistapojen käyttö - arviot osallistumis-/vaikuttamistapojen

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen

Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

Liittopäivät Piristystä ja jaksamista paikallisesta yhteistyöstä Annamaria Marttila, Jaana Vähänikkilä & Anna-Mari Bruns

Liittopäivät Piristystä ja jaksamista paikallisesta yhteistyöstä Annamaria Marttila, Jaana Vähänikkilä & Anna-Mari Bruns Liittopäivät Piristystä ja jaksamista paikallisesta yhteistyöstä 23.10.2015 Annamaria Marttila, Jaana Vähänikkilä & Anna-Mari Bruns Ajatuksia herättämään Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä (Mahatma

Lisätiedot

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana

Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Kuntalaisaloitteet kunnan asukkaiden osallistumiskanavana Tietoja kuntalaisaloitteiden määristä 2005-2011 Kuntalaisten suhtautuminen kuntalaisaloitteisiin Maaliskuu 2012 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö

Lisätiedot

Paikallinen vaikuttaminen ja sen keinot. Aivovammaliiton liittopäivät 24.10.2014 Maria Finström, järjestösihteeri Näkövammaisten Keskusliitto ry

Paikallinen vaikuttaminen ja sen keinot. Aivovammaliiton liittopäivät 24.10.2014 Maria Finström, järjestösihteeri Näkövammaisten Keskusliitto ry Paikallinen vaikuttaminen ja sen keinot Aivovammaliiton liittopäivät 24.10.2014 Maria Finström, järjestösihteeri Näkövammaisten Keskusliitto ry Näe toisella tavalla FSS:n kampanjalaulu Teksti: Ann-Sofi

Lisätiedot

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa

Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs sektori Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Asukkaiden Lappeenranta & Neljäs Positiivinen vaikuttaminen yhteiskuntaan ilman politiikkaa Pia Haakana, asukasyhteyshenkilö Sektorit Yritykset Markkinaehtoinen Tavoittelee voittoa 1. YKSITYINEN Valtio,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1(5) Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 1 Toimintaa ohjaavat peruspäämäärät 1.1 Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot 1.2 Missio 1.3 Visio Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011

Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011 Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä

Lisätiedot

JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA

JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA 22.4.2012 Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus anne.ilvonen@ok-opintokeskus.fi 1 MENESTYVÄ YHDISTYS Monipuolinen toiminta Aktiivinen jäsenistö Sujuvat

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa

Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Järvenpäässä meitä kuullaan ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa Iltapäiväseminaari 5.4.2016 Johanna Sinkkonen koti- ja erityisasumisen johtaja Esimerkkejä lainsäädännöstä tulevasta kuulemisen ja vaikuttamismahdollisuuksien

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, 3.10.2014 Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Nuorten osallistuminen ja kuuleminen - taustalla lain velvoitteet Lainsäädäntö

Lisätiedot

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola Positiivinen vaikutus Kettukin verkostopäivä 2.11.2017 Elisa Lientola Mikä on se muutos mikä halutaan Mikä on epäkohta ja miksi se on ongelma? Mihin tarvitaan parannus? Selkeä viesti Onko ratkaisu olemassa

Lisätiedot

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta

Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sote-valmistelun järjestöjen intressiryhmien kuulemiset työryhmä

Varsinais-Suomen sote-valmistelun järjestöjen intressiryhmien kuulemiset työryhmä Järjestö-yhteistyö ja sote-valmistelu, Järjestö 2.0 hankesuunnitelma V-S:ssa 1+1=3, Kun kaikki voivat hyvin, niin kaikki voivat paremmin - När alla mår bra, mår alla bättre. Varsinais-Suomen sote-valmistelun

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta

Suojelutietopaketti , Tampere. Yhdessä lintujen puolesta Suojelutietopaketti 14.11.2015, Tampere Miksi kaavoitus on tärkeää? Kaikki hankkeet linkittyvät kaavoitukseen Lintujen suojelu on vaikeaa ilman kaavoitukseen osallistumista Prioriteetti yhdistyksissä?

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely

Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely Liedon yhdistys- ja luottamushenkilö & viranhaltijakysely Kysely yhdistyksille 33 vastausta 28 eri yhdistyksestä Yhdistysrekisterin mukaan Liedossa toimii 200 yhdistystä, aktiivisesti toiminnassa? Kunnan

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015

Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Vaikuta ja tee epilepsiatyö näkyväksi alueellasi Mitä? Missä? Milloin?

Vaikuta ja tee epilepsiatyö näkyväksi alueellasi Mitä? Missä? Milloin? Vaikuta ja tee epilepsiatyö näkyväksi alueellasi Mitä? Missä? Milloin? Innoittajina Sari Tervonen ja Paula Soutukorva Epilepsialiitto ry, Vaikuttajafoorumi 7.-8.10.2017, Jyväskylä Työpaja Orientaatio Työskentelyä

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi

Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012. Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Järjestöt ja monikulttuurisuus Pohjois-Karjalan järjestöasiain neuvottelukunta 23.3.2012 Ville Elonheimo Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys / Moi Mikä tuo Pohjois-Karjalaan TYÖ OPIS- KELU PERHE PAKO

Lisätiedot

EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle. Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö EU:n Kansalaisten Eurooppa ohjelma liikunta-alalle Mauri Uusilehto Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Ketkä voivat osallistua? Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaan voivat osallistua kaikki Euroopan kansalaisuutta

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Osallistuminen ja vaikuttaminen 15 Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta Kunta Kaikki kunnat (N=4) Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm

Lisätiedot

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia.

Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Asiakas- ja asukasnäkökulma sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämisessä Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät Siun soten järjestämisvastuulle vuoden 2017 alussa. Tällä kyselyllä haetaan vastauksia siihen,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Helena Liimatainen ja Anni Rekilä Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Ruudin ydinryhmä. Katsaus vuoteen 2014

Ruudin ydinryhmä. Katsaus vuoteen 2014 Ruudin ydinryhmä Katsaus vuoteen 2014 Tunnuslukuja 20 nuorta, joista kaikki jollakin tavalla vaihtelevilla aktiivisuustasoilla mukana koko vuoden Tunnusluvut (1.1.2013-14.10.2014) 2014 2013 Kaikki käyntikerrat

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku

Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi. Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa. Verkkokyselyn purku Maakunnan järjestöjen ja yhdistysten hyvinvointityö näkyväksi Järjestöjen rooli maakunnan hyvinvointistrategien toteuttamisessa Verkkokyselyn purku Keski-Suomen Järjestöareena 7.9.2012 Kyselyn vastaajat

Lisätiedot

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa Aiheet Osallistumisen alkuun Onnistumisen avaimia Toiminnan arviointi Osallistumisen hyötyjä ja haasteita Osallisuuden käsitteitä Oppilaiden osallisuus koulussa

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään

Vinkkejä hankeviestintään Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Hallituksen esitys sääntömuutoksista. Pj. Markku Niskala 26.11.2011

Hallituksen esitys sääntömuutoksista. Pj. Markku Niskala 26.11.2011 Hallituksen esitys sääntömuutoksista Pj. Markku Niskala Muutosten tausta ja perustelut TAUSTA Evaluaatio 2005:n suositukset Yhdistyslain muutokset v. 2010 Kepan toiminta-ajatus- ja strategiaprosessi v.

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Osallistu. vaikuta! Nettiaivoriihi ikääntyville Teemana Digitaaliset palvelut. vaikuttamis- mahdollisuudet

Osallistu. vaikuta! Nettiaivoriihi ikääntyville Teemana Digitaaliset palvelut. vaikuttamis- mahdollisuudet Nettiaivoriihi ikääntyville 4.4. 8.5.2016 Teemana Digitaaliset palvelut ja vaikuttamis- mahdollisuudet Osallistu ja vaikuta! Lisätietoa tuloksista www.avoinhallinto.fi Monessa mukana kaiken ikäisenä Verkossa

Lisätiedot

Ylioppilaskunnan suunta

Ylioppilaskunnan suunta Ylioppilaskunnan suunta -työryhmä 12.5.2016 Ylioppilaskunnan suunta AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana Tavoite: AYY:n vaikuttaminen on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja proaktiivista Tavoite: AYY:n jäsenet

Lisätiedot

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma

Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma Tulevaisuuden Orimattila Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelma 2016-2017 Orimattilan visio 2020: Itsenäinen Orimattila on uudistumiskykyinen ja yhteisöllinen maaseutukaupunki metropolialueen

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma

Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote. Viestintästrategia- ja suunnitelma Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus/lakeuden sote Viestintästrategia- ja suunnitelma Viestinnän lähtökohdat Tilanne: epätietoisuus sote-uudistuksen etenemisestä, päätöksenteon

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Etnisten suhteiden neuvottelukunta. Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri

Etnisten suhteiden neuvottelukunta. Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta Peter Kariuki Ylitarkastaja/Pääsihteeri Etnisten suhteiden neuvottelukunta - osallistumis- ja vaikuttamiskanava järjestöille - valtakunnallinen ja alueellinen asiantuntijoiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi.

Lisätiedot

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013

- 10 askelta paremaan vapaaehtoistoimintaan (Karreinen, Halonen, Tennilä) Visio, 2. painos 2013 Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Lari Karreinen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTM, aikuiskouluttaja, järjestöjohtamisen erikoisammattitutkinto 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit

Lisätiedot

Organisaatioiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa Finnan kehittämiseen. Heli Kautonen, palvelupäällikkö 24.10.2012, Kirjastoverkkopäivät

Organisaatioiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa Finnan kehittämiseen. Heli Kautonen, palvelupäällikkö 24.10.2012, Kirjastoverkkopäivät Organisaatioiden mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa Finnan kehittämiseen Heli Kautonen, palvelupäällikkö 24.10.2012, Kirjastoverkkopäivät eli miten tehdään meidän Finna Heli Kautonen, palvelupäällikkö

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO PÄÄKKÖLÄ JOUNI, OULUN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj

YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE Kari Sutinen, pj YLEISSIVISTÄVÄN JAOSTON TOIMINTA 2013 JA SUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kari Sutinen, pj TOIMINNAN OSA-ALUEET KOKOUSTOIMINTA KOULUTUS/EDUNVALVONTA, AKTIIVIT, JÄSENISTÖ EDUNVALVONTA JA VAIKUTTAMINEN, AKTIIVIT/JÄSENISTÖ/TYÖNANTAJAT

Lisätiedot