OPQ Profiili OPQ. Hakijan raportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 21. toukokuuta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPQ Profiili OPQ. Hakijan raportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 21. toukokuuta"

Transkriptio

1 OPQ Profiili OPQ Hakijan raportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä 21. toukokuuta

2 JOHDANTO Tämä raportti on luottamuksellinen ja se on tarkoitettu yksinomaan sen henkilön käyttöön, jonka kyselyvastauksiin tämä raportti perustuu. Raportti annetaan Teille palautteena vastaustenne analyysistä. Teitä pyydettiin arvioimaan itsearviointilomakkeessa käyttäytymistänne, mieltymyksiänne ja asenteitanne suhteessa työhönne. Kysymykset oli valittu siten, että ne auttaisivat luomaan laajan kuvan nykyisestä toimintatavastanne. Vastauksianne on verrattu suureen joukkoon muiden, samaan kyselyyn vastanneiden ihmisten vastauksia. Kun arvioitte raportin kuvausta persoonallisuudestanne, on tärkeää huomata, että se perustuu antamiinne vastauksiin ja on siten oma näkemyksenne. Näin se kuvaa ennemminkin sitä, millaisena näette oman toimintanne kuin teidän toimintaanne jonkun toisen näkemänä. Tämä itsearviointilomake voi kuitenkin antaa tärkeitä vihjeitä, jotka auttavat ymmärtämään tapaanne toimia työssä. Sen avulla voimme myös ennustaa melko lailla käyttäytymisestänne eri tilanteissa. Tämä raportti kuvaa tiedot kolmen laajan otsikon alla ja tekee yhteenvedon kaikista kyselyyn antamistanne vastauksista. Tiedon soveltamistarpeet vaikuttavat siihen, mikä raportin osista on hyödyllisin. Olette ehkä jo saaneet palautetta tuloksista, tai palautetta on ehkä tarjottu teille. Palautteen antajan tai tämän raportin teille antaneen henkilön tulisi olla pätevä vastamaan kysymyksiinne ja tarvittaessa erittelemään kanssanne yksityiskohtaisemmin, mitä tulokset tarkoittavat. Raportin sisältö on todennäköisesti hyvä kuvaus toiminnastanne työssä noin kuukauden ajan. Tämä aika riippuu muutoksista työympäristössänne, työroolissanne ja henkilökohtaisista olosuhteistanne. Jos raporttia aiotaan käyttää tulevaisuudessa, nämä muutokset tulee ottaa huomioon. 21. toukokuuta 2014 OPQ32 Hakijan raportti Sample Candidate 2 / 5

3 IHMISSUHTEET Vaikuttaminen Koet itsesi henkilöksi, joka ei lainkaan mielellään ryhdy suostutteluun tai neuvotteluun ja hyvin mielellään olisi myymättä toisille. Sinä myös hyvin mielelläsi annat toisten ottaa johtavan roolin ja todennäköisesti et mielelläsi käske muita. Tämä viittaa siihen, ettet koe tarvetta ohjata tai pakottaa näkemyksiäsi muille. Ilmaistessasi itseäsi olet muita vähemmän taipuvainen esittämään voimakkaita näkemyksiä ja olet mieluummin kritisoimatta muita ihmisiä suoraan. Lisäksi, sinä seuraat jonkin verran halukkaammin ryhmän demokraattista päätöstä sen sijaan, että pitäisit kiinni omasta näkökannastasi. Sosiaalisuus Koet olevasti kohtalaisen sosiaalinen. Koet olevasi muihin verrattuna hieman itsevarmempi muodollisissa tilanteissa ja uusia ihmisiä tavatessasi. Olet kohtalaisen ulospäinsuuntautunut, et sen enempää hiljainen ja varautunut kuin puheliaskaan Tämä tasapaino sosiaalisen aktiivisuuden ja hiljaisemman olemisen välillä liittyy tavanomaiseen tarpeeseen viettää aikaasi muiden seurassa. Empatia Sinä et todennäköisesti puhu muille menestyksistäsi ja saavutuksistasi ja sinä saatat tuntea olosi epämukavaksi tai kiusaantuneeksi, kun muut kehuvat sinua julkisesti. Käytät erityisen paljon aikaa kysyäksesi mielipiteitä ja kuunnellaksesi muita ennen päätöksentekoa. Rohkaiset myös ryhmäkeskustelua aina, kun se on mahdollista. Olet myös hyvin kiinnostunut työtovereittesi hyvinvoinnista ja olet lähes aina halukas tarjoamaan apuasi ja antamaan tukea työtovereillesi heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan. AJATTELUTAPA Analyysi Nautit erittäin paljon työskentelystä faktojen ja lukujen kanssa sekä numerotietojen analysoinnista. Löydät todennäköisesti virheet tai hankaluudet argumenteissa, mikä kuvaa kriittistä lähestymistapaa työssä. Lisäksi olet melko kiinnostunut ihmisten käyttäytymisestä ja siitä, miksi he toimivat niin kuin toimivat. Luovuus ja muutos Näytät suosivan tehtävissäsi tasapainoa perinteisten ja radikaalimpien lähestymistapojen välillä. Sinulla on taipumusta pitää tasapaino hypoteettisen keskustelun ja käytännöllisemmän, "jalat maassa" lähestymistavan välillä. Ilmaiset hieman muita vähemmän taipumusta tuottaa omia ideoita, todennäköisemmin rakennat työsi muiden ideoiden varaan. Tunnet olosi mukavammaksi rutiinien parissa kuin silloin, kun työssäsi on paljon vaihtelua ja uusia asioita ja yrität toimia samalla tavalla kaikkien kanssa mieluummin kuin eri tyylillä eri tilanteissa. Jäsentyneisyys Haluat selvästi mieluummin käsitellä tilanteet spontaanisti sitä mukaa, kun niitä tulee vastaan kuin miettiä etukäteen, miten voisit ne hoitaa. Huomaat hyvin usein, että muut kiinnittävät enemmän huomiota työhön liittyviin yksityiskohtiin kuin sinä. Yleensä jätät mieluummin työn yksityiskohtien suunnittelun ja tarkistamisen muille. Suhtaudut mieluummin joustavasti aikarajoihin ja uskot, että aikataulujen lipsumista ei aina voi välttää. Olet myös hieman muita halukkaampi jättämään säännöt ja ohjeet huomiotta, erityisesti, jos koet, että työt saadaan näin tehokkaammin valmiiksi. TUNTEET 21. toukokuuta 2014 OPQ32 Hakijan raportti Sample Candidate 3 / 5

4 Tunteet Vastaustesi mukaan olet keskimääräisen jännittynyt, et täysin rauhallinen muttet erityisen hermostunutkaan päivittäisissä toimissasi. Vastaavasti olet kohtuullisen jännittynyt ennen tärkeitä tapahtumia. Suhtaudut elämään optimistisesti ja mielialasi pysyy korkealla vastoinkäymisissäkin. Tähän liittyen uskot vakaasti, että toisten tarkoitusperät ovat aitoja ja epäitsekkäitä. Saatat olla hieman keskimääräistä valmiimpi asettamaan kritiikin mittasuhteisiinsa tai jättämään sen huomiotta. Pidät erittäin todennäköisesti tunteesi piilossa muilta. Muut eivät useinkaan tiedä tarkkaan, miltä sinusta tuntuu ja miten reagoit tilanteisiin. Energia Nautit, kun saat olla hyvin aktiivinen ja olet parhaimmillasi, kun sinulla on paljon tekemistä. Kun muut saattavat nauttia toiminnasta sen itsensä vuoksi, voittaminen on tärkeää sinulle. Onkin todennäköistä, että tunnet tehneesi hyvää työtä vasta, kun olet menestynyt paremmin kuin muut. Olet myös melko kunnianhimoinen urallasi ja koet vaativat tavoitteet motivoivina. Sinulla on tapana tehdä päätökset yhtä nopeasti tai harkiten kuin useimmat muutkin. 21. toukokuuta 2014 OPQ32 Hakijan raportti Sample Candidate 4 / 5

5 ARVIOINTIMENETELMÄT Tämä profiili Sample Candidate perustuu seuraaviin tietolähteisiin: Kysely/kykytesti OPQ32r UK English v1 (Std Inst) Vertailuryhmä OPQ32r Brittienglanti Yleisväestö 2011 (GBR) HENKILÖN TIEDOT Nimi Hakijan tiedot Raportti Sample Candidate RP1=1, RP2=2, RP3=3, RP4=4, RP5=5, RP6=6, RP7=7, RP8=8, RP9=9, RP10=10, TS1=9, TS2=8, TS3=7, TS4=6, TS5=5, TS6=4, TS7=3, TS8=2, TS9=1, TS10=2, TS11=3, TS12=4, FE1=5, FE2=6, FE3=7, FE4=8, FE5=9, FE6=10, FE7=9, FE8=8, FE9=7, FE10=6, CNS=5 OPQ32 Hakijan raportti v2.0 RE RAPORTISTA Tämä raportti on tuotettu SHL:n Internet-arviointijärjestelmän avulla. Sen tiedot perustuvat OPQ32- työpersoonallisuuskyselyyn. Kyselyä saavat käyttää vain asianmukaisen koulutuksen sen käyttöön ja tulkintaan saaneet henkilöt. Tämä raportti on tuotettu kyselyvastauksista ja se kuvaa vastaajan näkemyksiä. Tulkinnassa tulee ottaa asianmukaisesti huomioon itsearviointiin perustuvien kyselyjen subjektiivisuus. Tämä raportti on tuotettu elektronisesti: ohjelman käyttäjä voi jälkikäteen tehdä muutoksia ja lisäyksiä raportin sisältöön. SHL Group Ltd ja siihen kuuluvat yritykset eivät voi taata, että raportin sisältö on järjestelmän tuottama eikä sitä ole jälkikäteen muutettu. Emme voi ottaa vastuuta raportin sisällön käytöstä, käyttämättä jättämisestä tai käytön seurauksista. SHL ja OPQ ovat SHL Group Ltd:n tavaramerkkejä. Tämä raportti on tuotettu SHL:n toimesta SHL:n asiakkaalle ja sisältää SHL:n aineetonta oikeutta. SHL sallii asiakkaansa jäljentää, jaella, muuttaa ja varastoida tätä raporttia ja/tai sen sisältämää tietoa sisäistä, ei-kaupallista käyttöään varten. SHL pidättää kaikki muut oikeudet. 21. toukokuuta 2014 OPQ32 Hakijan raportti Sample Candidate 5 / 5

OPQ Profiili OPQ. Ehdokkaan palauteraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 29. tammikuuta 2015. www.ceb.shl.com

OPQ Profiili OPQ. Ehdokkaan palauteraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 29. tammikuuta 2015. www.ceb.shl.com OPQ Profiili OPQ Ehdokkaan palauteraportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä 29. tammikuuta 2015 www.ceb.shl.com JOHDANTO Tämä raportti on luottamuksellinen ja se on tarkoitettu yksinomaan sen henkilön

Lisätiedot

OPQ Profiili OPQ. Tunneälyraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 23. lokakuuta 2013. www.ceb.shl.com

OPQ Profiili OPQ. Tunneälyraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 23. lokakuuta 2013. www.ceb.shl.com OPQ Profiili OPQ Tunneälyraportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä 23. lokakuuta 2013 www.ceb.shl.com Johdanto Tämä raportti kuvaa niitä kompetensseja, jotka ovat keskeisiä tunneälyn kehittymisessä. Tunneäly

Lisätiedot

OPQ. Käyttäjän raportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 30. heinäkuuta 2015. www.ceb.shl.com

OPQ. Käyttäjän raportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 30. heinäkuuta 2015. www.ceb.shl.com OPQ Käyttäjän raportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä 30. heinäkuuta 2015 www.ceb.shl.com JOHDANTO Tämä raportti on suunniteltu OPQ-koulutuksen saaneille asiantuntijoille. Se antaa vahvan tuen tulosten

Lisätiedot

OPQ Profiili CCSQ. Manager-raportti asiakaspalveluroolit. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 19. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com

OPQ Profiili CCSQ. Manager-raportti asiakaspalveluroolit. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 19. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com OPQ Profiili CCSQ Manager-raportti asiakaspalveluroolit Nimi Sample Candidate Päivämäärä 19. syyskuuta 2013 www.ceb.shl.com JOHDANTO Tämä SHL Manager -raportti auttaa määrittämään, miten todennäköisesti

Lisätiedot

> Käyttäjän raportti. Nimi: Peter Sample

> Käyttäjän raportti. Nimi: Peter Sample > Käyttäjän raportti Nimi: Peter Sample Päivämäärä: 14.04.2009 OPQ käyttäjän raportti Johdanto Tämä raportti on suunniteltu OPQ-koulutuksen saaneille asiantuntijoille. Se antaa vahvan tuen tulosten tulkinnalle

Lisätiedot

> Tiimityyppi- ja johtamistyyliraportti. Nimi: Peter Sample

> Tiimityyppi- ja johtamistyyliraportti. Nimi: Peter Sample > Tiimityyppi- ja johtamistyyliraportti Nimi: Peter Sample Päivämäärä: 14.04.2009 Tiimiroolit Johdanto Tämä yhteenveto kuvaa niitä tiimirooleja, jotka herra Sample mieluiten ottaa persoonallisuusprofiilinsa

Lisätiedot

OPQ Profiili OPQ. Myyntiraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 20. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com

OPQ Profiili OPQ. Myyntiraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 20. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com OPQ Profiili OPQ Myyntiraportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä 20. syyskuuta 2013 www.ceb.shl.com JOHDANTO SHL-myyntiraportti auttaa ymmärtämään, miten Sample Candidate, todennäköisesti soveltuu myyntityöhön.

Lisätiedot

> Käyttäjän ja esimiehen raportti. Nimi: Peter Sample

> Käyttäjän ja esimiehen raportti. Nimi: Peter Sample > Käyttäjän ja esimiehen raportti Nimi: Peter Sample Päivämäärä: 16.04.2009 OPQ käyttäjän raportti Johdanto Tämä raportti on suunniteltu OPQ-koulutuksen saaneille asiantuntijoille. Se antaa vahvan tuen

Lisätiedot

OPQ Profiili OPQ. Kompetenssiraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 20. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com

OPQ Profiili OPQ. Kompetenssiraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 20. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com OPQ Profiili OPQ Kompetenssiraportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä 20. syyskuuta 2013 www.ceb.shl.com JOHDANTO Tämä raportti on tarkoitettu esimiesten ja henkilöstöalan ammattilaisten käyttöön. Raportissa

Lisätiedot

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut.

Rohkeus. Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Rohkeus Olet uskaltanut tehdä asioita, vaikka jännittäisi. Olet uskaltanut puolustaa muita ja vastustaa vääryyttä, sekä olla eri mieltä kuin muut. Innostus Olet suhtautunut innokkaasti ja energisesti uusiin

Lisätiedot

Tiiminjäsenen raportti Tiiminjäsenen raportti

Tiiminjäsenen raportti Tiiminjäsenen raportti Tiiminjäsenen raportti Tiiminjäsenen raportti >Tiiminjäsenen raportti Nimi: Peter Sample Päivämäärä: 27.04.2009 Johdanto Peter Sample, täytit äskettäin työpersoonallisuuskyselylomakkeen (Occupational Personality

Lisätiedot

S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I

S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I Sosiaalinen tyyli TYYLI Asiakeskeinen D C B A 1 Kyselevä 2 -------- Suunnitteleva -------- --------- Käynnistävä --------- 3 SINÄ 4 ----------- Rakentava

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Seinäjoen koulutoimen kysely syksy 2007 Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Koko kysely (3 kpl) Normaali koulukohtainen tulos karkealla tasolla: henkilöstö on tyytyväisintä ja vanhemmat

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori

MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori MITEN OLLA HYVÄ TYÖNANTAJA Maaseutuyrittäjä työnantajana-koulutus Pori 6.11.2017 Riitta Seppälä MTK-Satakunta/Varavoimaa Farmarille 044 972 6195 riitta.seppala@mtk.fi Työnantaja Esimies Työkaveri Maaseutuyrittäjällä

Lisätiedot

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test

Oma Yritys-Suomi - Entrepreneur Test suomi svenska (https://oma.yrityssuomi.fi:443/entrepreneur-test? p_p_id=82&p_p_lifecycle=1&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column- 1&p_p_col_count=1&_82_struts_action=%2Flanguage%2Fview&_82_redirect=%2Fentrepreneur-test&_82_languageId=sv_SE)

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

EUROBAROMETRI. Haastattelujen määrä: Haastattelujen määrä: Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain MAAYHTEENVETO

EUROBAROMETRI. Haastattelujen määrä: Haastattelujen määrä: Tutkimusmenetelmä: Kasvokkain MAAYHTEENVETO MAAYHTEENVETO Useampi kuin kahdeksan kymmenestä (85 %) vastaajasta Suomessa on sitä mieltä, että kehitysmaiden ihmisten auttaminen on tärkeää. Tästä mielipiteestä huolimatta, ja verrattaessa vuoteen 2013,

Lisätiedot

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit.

Sinnikkyys. Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit. Urheus Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta, mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. 1 Sinnikkyys

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

4.2 Sulkuyhtälöt ja joustavuus

4.2 Sulkuyhtälöt ja joustavuus 4.2 Sulkuyhtälöt ja joustavuus Oppitunnin rakenne: - Kertaus ja kotitehtävät ( min) - Esimerkki 1 (10 min) - Tehtävät (2min) - Koonti ja ryhmäarviointi ( min) Oppitunnin tavoitteet - Analysoidaan ja tuotetaan

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU

PIENI KAMPANJAKOULU. Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Ohjeita onnistuneen kampanjan toteuttamiseen 1 PIENI KAMPANJAKOULU PIENI KAMPANJAKOULU Sana kampanja on peräisin ranskalaisesta sanasta campagne ja tarkoittaa että, pyritään vaikuttamaan

Lisätiedot

Nettiriippuvuustesti (IAT)

Nettiriippuvuustesti (IAT) Nettiriippuvuustesti (IAT) Milloin voidaan puhua nettiriippuvuudesta? Ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia ja vaihtelevia. Nettiriippuvuudessa ei ole kyse yksinomaan netissä käytetystä ajasta. Oleellisempaa

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus

Sari Kuusela. Organisaatioelämää. Kulttuurin voima ja vaikutus Sari Kuusela Organisaatioelämää voima ja vaikutus Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja Sari Kuusela Kustantaja: Talentum Media Oy Kansi: Janne Harju Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen,

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA

TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA TYÖELÄMÄTAITOJEN OPPIMISTA YLIOPISTOSSA TUTKIMUSTULOKSIA JA KEHITTÄMISTARPEITA Tarja Tuononen ja Auli Toom Yliopistopedagogiikan keskus (HYPE) Tuononen & Toom 22/03/2018 1 JOHDANTO Erilaisten työelämätaitojen,

Lisätiedot

OPQ Profiili OPQ. Kehittymisraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 18. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com

OPQ Profiili OPQ. Kehittymisraportti. Nimi Sample Candidate. Päivämäärä 18. syyskuuta 2013. www.ceb.shl.com OPQ Profiili OPQ Kehittymisraportti Nimi Sample Candidate Päivämäärä www.ceb.shl.com JOHDANTO Olet täyttänyt hiljattain persoonallisuuskyselyn, jonka tarkoituksena on laatia puitteet keskustelulle todennäköisistä

Lisätiedot

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen

PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen PROFILES -hankkeeseen osallistuvien opettajien osaamisalueiden kartoittaminen Ammatillisen kehittymisen prosessin aluksi hankkeeseen osallistuvat opettajat arvioivat omaa osaamistaan liittyen luonnontieteiden

Lisätiedot

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden

Lisätiedot

ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ

ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ FAB OPPIMISPROSESSIN AIKAISEN ARVIOINNIN KRITEERIT VIERAIDEN KIELTEN OPPIMISELLE & OPETUKSELLE KORKEAKOULUISSA 2015-1-PL01-KA203-016474 VERTAISHAVAINNOINTILOMAKE Havainnoinnin

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,

Lisätiedot

Motivoiva haastattelu

Motivoiva haastattelu Motivoiva haastattelu Motivoiva interventio The FRAMES ( RAAMIT) koostuu seuraavista osasista: Feedback ( Ainetietous) käsittää henkilökohtaisen riskin tai heikennyksen, joka saadaan yksilön päihteidenkäytön

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2013 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Ohje: Kirjoita suunnitelmasi lyhyeksi ja konkreettiseksi. Hyvä suunnitelma vastaa kysymyksiin kuka, mitä, milloin ja miten tekee.

Ohje: Kirjoita suunnitelmasi lyhyeksi ja konkreettiseksi. Hyvä suunnitelma vastaa kysymyksiin kuka, mitä, milloin ja miten tekee. Ohje: Arvioi tähän lomakkeeseen toteutuvatko erilaiset työrauhaa tukevat toimintatavat luokassasi. Valitse yksi toimintatapa, jossa olet huomannut kehittämisen varaa, ja kirjoita viereiseen ruutuun suunnitelma

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

HELIA 1 (11) Outi Virkki Käyttöliittymät ja ohjelmiston suunnittelu

HELIA 1 (11) Outi Virkki Käyttöliittymät ja ohjelmiston suunnittelu HELIA 1 (11) Luento 4 Käytettävyyden tuottaminen... 2 Käytettävyys ja systeemityöprosessi... 3 Määrittely... 3 Suunnittelu... 3 Toteutus ja testaus... 3 Seuranta... 3 Kriittiset tekijät käytettävyyden

Lisätiedot

YCI-1. Huom. vastaa sen mukaan kuinka arvio sopii sinuun tänä päivänä, ei sen mukaan mitä haluaisit olla.

YCI-1. Huom. vastaa sen mukaan kuinka arvio sopii sinuun tänä päivänä, ei sen mukaan mitä haluaisit olla. YCI-1 OHJEET: Tässä lomakkeessa on lauseita, joilla voit kuvata omaa käyttäytymistäsi. Ole hyvä ja lue jokainen lause ja arvioi kuinka hyvin se sopii sinuun. Valitse sitten arviointiasteikon vaihtoehdoista

Lisätiedot

U R A H O G A N K E H I T Y S. Hoganin Persoonallisuusinventaari - KEHITYSVIHJEITÄ URAN OHJAUKSEEN. Raportin saaja: Jane Doe. Käyttäjätunnus: HB290542

U R A H O G A N K E H I T Y S. Hoganin Persoonallisuusinventaari - KEHITYSVIHJEITÄ URAN OHJAUKSEEN. Raportin saaja: Jane Doe. Käyttäjätunnus: HB290542 V A L I N T A K E H I T Y S J O H T A J U U S H O G A N K E H I T Y S U R A Hoganin Persoonallisuusinventaari - KEHITYSVIHJEITÄ URAN OHJAUKSEEN Raportin saaja: Jane Doe Käyttäjätunnus: HB290542 Testauspäivämäärä:

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen

Raportti. TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen Raportti TYÖELÄKEVAKUUTTAJAT TELA RY Kansalaisten näkemyksiä elämästään työuran jälkeen Selvityksen tausta Tavoitteena oli verkkoaivoriihen avulla saada kuva ihmisten näkemyksistä vanhuuteen ja eläköitymiseen

Lisätiedot

IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä

IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä Vastaajan nimi: Päivämäärä: Johdanto Tämän lomakkeen kysymykset koskevat päivittäisiä toimintojasi. Pyrimme saamaan käsityksen

Lisätiedot

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4

Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 Tutkija Satu-Mari Jansson, TAIKA II -hanke Liite 4 ESIMIESKYSELY 1. Perustietoja TAIKA II-hankkeen alku- ja loppukartoituskyselyn tarkoituksena oli kerätä tietoa projektiin osallistuneiden työyhteisöjen

Lisätiedot

LÄHTÖTILANNE YLEISTÄ KÄYRÄT

LÄHTÖTILANNE YLEISTÄ KÄYRÄT Karl-Magnus Spiik Ky ET/valinta / sivu 1 LÄHTÖTILANNE Tulosyksikön johtaja vaihtui. Yrityksen johdon tavoitteena oli saada lisää tietoa uuden johtajan valitsemista varten; hakijat (3) olivat talon sisältä.

Lisätiedot

MENOMONO - työterveyshuollon toimintamalli

MENOMONO - työterveyshuollon toimintamalli Osaamista terveysliikunnan edistämiseen MENOMONO - työterveyshuollon toimintamalli Liike on lääke TEMPO- hanke Dosentti, työterveyslääkäri Riitta Luoto riitta.luoto@uta.fi Liikkumisen lisäämisellä voidaan

Lisätiedot

ITSEARVIOINTILOMAKE. Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi. Kuntouttava työtoiminta

ITSEARVIOINTILOMAKE. Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi. Kuntouttava työtoiminta ITSEARVIOINTILOMAKE Nimi: Päivämäärä: Purkupäivämäärä ja puumerkki Paja: Aloituspvm: Alkuarviointi Keskiarviointi Loppuarviointi Kuntouttava työtoiminta Työkokeilu Valitse numeroista eniten tilannettasi

Lisätiedot

T u l k i n t a H O G A N K E H I T Y S. Hoganin persoonallisuusinventaari. Raportin saaja: John Doe. Käyttäjätunnus: HA154779

T u l k i n t a H O G A N K E H I T Y S. Hoganin persoonallisuusinventaari. Raportin saaja: John Doe. Käyttäjätunnus: HA154779 V A L I N T A K E H I T Y S J O H T A J U U S H O G A N K E H I T Y S T u l k i n t a Hoganin persoonallisuusinventaari Raportin saaja: John Doe Käyttäjätunnus: HA154779 Testauspäivämäärä: 07 Joulukuu

Lisätiedot

2.4. Oppimistyyleistä

2.4. Oppimistyyleistä 2.4. Oppimistyyleistä 1. Käytännölliset Näin ajattelevilla todellisuus koostuu siitä, mitä he aistivat näkemällä, koskettamalla, kuulemalla, haistamalla ja maistamalla. He huomaavat ja pystyvät palauttamaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila

Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila Projektinhallintapäivä 5.6.2019 Päivi Kähönen-Anttila 1.Omistajuus Epäselvät tehtävänannot tai tehtävän osoittaminen useammalle henkilölle aiheuttaa ennen pitkää haasteita ja herättää epäluottamusta tiimin

Lisätiedot

KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO

KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO AAVALLA MERELLÄ AVOIMIN PURJEIN Purjevene keskellä merta, ilman kompassia Joka suuntaan pääsee ja jossain vaiheessa osuu rannalle - mutta minne ja koska PALAUTTEEN ANTAMINEN JA

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Autismiosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Autismiosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Autismiosamäärä AQ Nimi: ******************************************************************************** Lue jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai sen kanssa. 1. Teen mieluummin

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012

Suvi Junes Tampereen yliopisto / Tietohallinto 2012 Palaute Palaute työkalulla opettaja voi rakentaa kyselyn, johon opiskelijat vastaavat joko anonyymisti tai nimellään. Opettaja voi tarkastella vastauksia koosteena tai yksitellen. Asetukset Nimeä palaute

Lisätiedot

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen

Akateemiset taidot. 2. tapaaminen Akateemiset taidot 2. tapaaminen kurssin vastuuopettaja on Lauri Ylinen sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@helsinki.fi huone C435 seuratkaa kurssin verkkosivua (courses.helsinki.fi/fi/mat20005/125180298)

Lisätiedot

Kohtaavatko opettajan aikomukset käytännön työn?

Kohtaavatko opettajan aikomukset käytännön työn? Kohtaavatko opettajan aikomukset käytännön työn? Tanja Pynninen, KM Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta tanja.pynninen@ulapland.fi A School for All Development of Inclusive Education -hanke Tutkimusryhmä:

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen retkeilykulttuurihanke. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Kävijäkyselytulokset 2013

Kaakkois-Suomen retkeilykulttuurihanke. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Kävijäkyselytulokset 2013 Kävijäkyselytulokset 2013 Kysely tehty kesällä 2013 Satamosaaren (29), Ruuhonsaaren (25), Hietasaaren (12) ja Ilkonsaaren + Pullikaisen (3) retkisatamissa sekä Päihäniemen (8) virkistysalueella. Lisäksi

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti

Lisätiedot

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake

Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Miten järjestön kokoama koko toimintaa koskevaa seuranta- ja arviointitietoa eri tahot hyödyntävät? Tämä lomake sisältää kaikille

Lisätiedot

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli

IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli IÄSTÄ VOIMAA TYÖHÖN Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työkaarimalli Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 työhyvinvointisuunnittelija Saija Jokinen Työhyvinvointiviikko, 28.1.2015 Iästä voimaa työhön työhyvinvointisuunnittelija

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2006 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa Teitä itseänne. Erittäin paljon

Lisätiedot

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017

Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Hyvinvointia työstä Miten töissä voidaan? otoksia sairaaloiden ja terveydenhuollon henkilöstön hyvinvointitutkimuksesta 2017 Tehyn työsuojelupäivät 19.04.2018 Suvi Vesa, tutkija, Työterveyslaitos 19.4.2018

Lisätiedot

Hoitokodin asukkaan haastattelulomake (CHResidentINT3)

Hoitokodin asukkaan haastattelulomake (CHResidentINT3) A. Mahdollisuus vaikuttaa päivittäiseen elämään Tuntuuko sinusta, että pystyt vaikuttamaan päivittäiseen elämääsi? Mahdollisuudella vaikuttaa päivittäiseen elämään tarkoitetaan, että voit tehdä asioita

Lisätiedot

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY

PALKKAKYSELY PALKKAKYSELY 1. PALKKAKYSELY 1 Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin jäsenille tehtiin lokakuussa 2016 työmarkkinatutkimus internet-kyselynä. Kysely toteutettiin yhteistyössä Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin vastaavan

Lisätiedot

TYÖELÄMÄVALMIUTENI kompetensseja tällä hetkellä

TYÖELÄMÄVALMIUTENI kompetensseja tällä hetkellä TYÖELÄMÄVALMIUTENI Tämä tehtävän avulla voit tarkastella omia vahvuuksiasi ja se on ensisijaisesti tarkoitettu sinulle, jolla on jo kokemusta työelämästä. Tavoitteena on, että saat apua ammatilliseen suunnitteluun

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa

Lisätiedot

Vanhempien tuki opiskelussa

Vanhempien tuki opiskelussa Vanhempien tuki opiskelussa PS7 Lohjan Yhteislyseon lukio Tammikuu, 2019 2 (11) Vanhempien tuki opiskelussa Sisällysluettelo ja sen merkitys oppilaan koulumenestykseen Sisällysluettelo 2 Johdanto 2 Hypoteesi

Lisätiedot

PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto

PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 ENSITULOKSIA Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA 2012 Programme for International Student Assessment Viides tutkimus PISA-ohjelmassa: pääalueena matematiikan

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

4.3 Lisää joustavia yhtälöitä

4.3 Lisää joustavia yhtälöitä 4. Lisää joustavia yhtälöitä Esimerkki Kalle ja Leena ovat ratkaisseet yhtälön x x = seuraavilla tavoilla: 4 5 Kerron yhtälöä puolittain luvulla 0, joka on nimittäjien pienin yhteinen jaettava Tämän jälkeen

Lisätiedot

Cynefin viitekehys eri toimintaympäristöt

Cynefin viitekehys eri toimintaympäristöt 1 Cynefin viitekehys eri toimintaympäristöt Cynefin on Dave Snowdenin 1999 kehittämä viitekehys sopivan johtamisstrategian valitsemiseen erilaisissa ympäristöissä Cynefin 2 Helpottaa johtajia lähestymistavoissa,

Lisätiedot

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies

VASTAAJAN TAUSTATIEDOT Ympyröi sopivin vaihtoehto tai kirjoita vastauksesi sille varattuun tilaan. 1. Sukupuoleni on 1 nainen 2 mies 1 Kysely koostuu neljästä osiosta: -taustatiedoista -perustehtävään ja työn organisointiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen tavoitteisiin liittyviin kysymyksiin -työn rikastamisen keinoihin liittyviin

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Salla Toppinen-Tanner

Salla Toppinen-Tanner Taidot työhön -uravalmennus interventio keski-ikäisille Salla Toppinen-Tanner (Työterveyslaitos), Niina Jallinoja (Haaga-Helia) & Jukka Vuori (Työterveyslaitos) Osahanke 5 Interventio työuran hallinnan

Lisätiedot

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983)

ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983) ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEN VAIHEET Muutosvaihemalli (Prochaska & DiClemente 1983) 1. Esiharkinta ei aikomusta muuttaa käyttäytymistä ongelman kieltäminen ja vähätteleminen ei tiedosteta muutoksen tarpeellisuutta

Lisätiedot

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015

MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 MUUTOS JA MUUTOKSESSA ELÄMISEN TAIDOT EIJA HIMANEN 12.4.2015 Käsiteltäviä näkökulmia Mitä muutos on? Mitä ihmiselle muutoksessa tapahtuu? Työkaluja muutoksessa kipuilevan tukemiseen. Muutos Tilanteen tai

Lisätiedot

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin Työkirja TiiaKonttinen Hei, ihan huippua, että latasit tämän oppaan ja haluat oppia, miten voit suunnitella ja tehdä oman verkkokurssisi. Tämän työkirjan

Lisätiedot