Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila"

Transkriptio

1 Projektinhallintapäivä Päivi Kähönen-Anttila

2 1.Omistajuus Epäselvät tehtävänannot tai tehtävän osoittaminen useammalle henkilölle aiheuttaa ennen pitkää haasteita ja herättää epäluottamusta tiimin sisällä. Jokainen projektitiimiin kuuluva henkilö tietää vastuunsa ja hoitaa työtehtävänsä niin hyvin kuin kykenee."

3 2. Luottamus ja luottamuksen rakentaminen Ilman luottamusta tiimin jäsenet eivät ilmaise mielipiteitään, esitä kysymyksiä tai kehitysideoita. Kaikista asioista voi keskustella ja välillä myös väitellä tai haastaa tai olla eri mieltä. Kaikilla sama ymmärrys projektin tavoitteista ja prioriteeteistä."

4 3. Tutustukaa toisiinne Toisten vahvuuksien ja osaamisen tunteminen helpottaa avun ja tuen saamista. Vaikka projektissa yksilöt tai pienemmät ryhmät tekevätkin oman suorituksensa itsenäisesti on projektin jäsenten hyvä tuntea myös toisensa jollain tasolla. Projekti on kuitenkin lyhytkestoinen, joten sen tehostamiseksi auttaa, jos tiimissä ollaan tuttuja edes jollakin tasolla" When you have to do a group project but the other two already know each other

5 4. Positiivinen ja avoin kommunikointi Viestitään avoimesti ja rehellisesti. Tiimi kommunikoi ja vaihtaa ajatuksia sekä kokemuksia, mikä toimii tai mikä taas ei. Apua on helppo kysyä ja sitä saa lähes aina viiveettä, jopa niin että vastaaja ei vain vastaa tarkalleen kysyttyyn kysymykseen vaan kysyy myös tarkentavia kysymyksiä. Kommunikoi paljon keskenään, koska jokainen tietää olevansa tarpeellinen osa kokonaisuutta. Keskittyy täysin tavoitteen saavuttamiseen, eikä valikoi tehtäviä, ei valita, eikä arvostele.

6 5. Syyllistämisen sijaan rakentavaa ajattelua Virheitä ja pettymyksiä sattuu aina. Virheiden esiin nostamiseen tulee rohkaista. Opitaan virheistä, ei toisteta samoja virheitä. If you re not making mistakes, then you re not doing anything

7 6. Pidä hauskaa! Puhukaa muustakin kuin työasioista, oppikaa tuntemaan tiimin jäsenet. Optimistinen ja sopivan humoristinen asenne. Tiivis yhteistyö, yhteishengen kohottaminen vapaa-ajan tapaamisin ei ole pahitteeksi. Koska projekti on "lyhytkestoinen" ja tiivis, ei tietenkään ole aikaa syvällisesti oppia tuntemaan toisten tapoja ja mieltymyksiä, joten avoimuus on myös tärkeää!

8 7. Osaamisen kehittäminen Mentorointi, coachaus, työnohjaus, kurssimuotoinen Projektihenkilöstön osaaminen ja mahdollinen perehdytystarve pitää selvittää ennen projektin aloittamista eikä projektin jo ollessa käynnissä.

9 8. Rikkokaa rutiineja Löytäkää uusia tapoja toimia tuottavammin, jakakaa tietoa, oppikaa toisiltanne, kehittäkää prosesseja. keskustelkaa ja punnitkaa eri vaihtoehtoja.

10 9. Ihmissuhdetaidot ja niiden kehittäminen Hyvät ihmissuhdetaidot omaavat tiimin jäsenet: luottavat ja kunnioittavat toisiaan, tukevat ja auttavat toisiaan, edistävät luottamusta ja sitoutumista ryhmässä, voivat ilmaista tunteitaan vapaasti, myös negatiivisia tunteista pitää voida keskustella, tarttuvat ongelmiin välittömästi, eikä salaile niitä sekä ovat avoimia ja rehellisiä.

11 Mitä projektipäällikkö voi tehdä asialle? Selkeydellä johtaminen ja viestintään panostaminen. Pitää olla anturit pystyssä jatkuvasti, jotta pystyy jeesaamaan asiantuntijoita antamaan parhaan panoksensa projektin käyttöön. Vaadi ja palkitse matkan varrella ohryn tukemana. Huomioi nämä ihmisinä eikä vain resursseina, rehellinen ja avoin kohtaaminen ja huomiointi Parantaa yhteistyötä, jakaa tunnustusta ja järjestää tutustumistilaisuuksia asiakkaan kanssa.

12 Mitä projektipäällikkö voi tehdä asialle? Auttaa tiimiä ymmärtämään tavoitteet ja prioriteetit. Auttaa tilanteissa, jossa tiimiläisillä on erimielisyyksiä tai erilaisia näkemyksiä. Ohjaamalla ihmisiä ennemmin kuin tiimiä, sekä tunnustelemalla mitä tuntemuksia ihmisillä on. Pääasiallisesti auttaa jo mielestäni todella paljon mikäli projektipäällikkö pitää osata jakaa vastuuta mutta pitää kuitenkin langat omissa käsissään ja projektin raiteillaan.

13 Kiitos! linkedin.com/in/paivikahonen

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ?

MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? MILLAINEN ON HYVÄ RYHMÄ? Miniopas - Itsearvio Tässä oppaassa on kuvattu hyvän, toimivan ryhmän ominaisuuksia. Arvioi oppaan avulla omien ryhmiesi toimintaa. Verratkaa yhdessä arviointejanne. Millainen

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta

Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Muutos on mahdollisuus: kokemuksia muutosten johtamisesta Johtajuussymposium: Kehitämme yhdessä- TKI:llä vaikuttavuutta Soteen, Tampere 11.9.2019 Päivi Nerg, Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri, Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy

MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy MITÄ ON GEMBA-WALK? Janne Metsolahti Työnjohtaja YIT Infra Oy janne.metsolahti@yit.fi MITÄ ON GEMBA-WALK? Sana gemba tulee japanin kielestä ja tarkoittaa todellista paikkaa, paikkaa jossa arvo tuotetaan

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

MIKÄ ON TIIMI? Tiimi on pieni ryhmä ihmisiä, joilla on: Lisäksi tiimin jäsenet pitävät itseään yhteisvastuussa suorituksistaan.

MIKÄ ON TIIMI? Tiimi on pieni ryhmä ihmisiä, joilla on: Lisäksi tiimin jäsenet pitävät itseään yhteisvastuussa suorituksistaan. MIKÄ ON TIIMI? Tiimi on pieni ryhmä ihmisiä, joilla on: - Toisiaan täydentäviä taitoja - Jotka ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään - Yhteisiin suoritustavoitteisiin ja - Yhteiseen toimintamalliin Lisäksi

Lisätiedot

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa

NextMakers-kasvuyritysbarometri. Julkaistu Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri Julkaistu 9.2.2017 Microsoft Fluxissa NextMakers-kasvuyritysbarometri 1/2017 NextMakers-barometri käsittelee kasvuyrityksille kiinnostavia, ajankohtaisia aiheita. Ensimmäisen

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Tiistain Tiimitreenit tehtäviä syksyyn 2017

Tiistain Tiimitreenit tehtäviä syksyyn 2017 Tiistain Tiimitreenit 2016 - tehtäviä syksyyn 2017 Tervetuloa tiimitreenien pariin! Tässä on valmiina yhdessä paketissa vuoden 2016 Tiistain tiimitreenit Voima Valmennuksen blogista hyödynnettäväksi keväällä

Lisätiedot

Tuloksia perkele! Ohjausryhmä projektipäällikön tukena Projektipäivät 2017 Paula Aaltonen

Tuloksia perkele! Ohjausryhmä projektipäällikön tukena Projektipäivät 2017 Paula Aaltonen Tuloksia perkele! Ohjausryhmä projektipäällikön tukena 31.10.2017 Projektipäivät 2017 Paula Aaltonen Roolit Viestintä Vastuut Henkilöt Tarkoitus Ilmapiiri Tavoite Käytännöt Seuranta Päätökset Haaste

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Muutoksessa elämisen taidot

Muutoksessa elämisen taidot Muutoksessa elämisen taidot Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työelämän muutosvirtoja Teknologian kehitys Tietotekniikan ja siihen liittyvien sovellusten kehitys

Lisätiedot

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE

HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE HYVÄ PERHEEN KOHTAAMINEN TIETOA JA TOIVEITA AMMATTILAISILLE ENSIKOHTAAMINEN Ensivaikutelma syntyy hetkessä, mutta sen vaikutukset jäävät mieleen ikuisesti. Kohtaajina Minä ja Sinä vai vastassa Hän tai

Lisätiedot

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-

Lisätiedot

Hyvä hallitustyöskentely toimiva hallitus ja päätöksenteko

Hyvä hallitustyöskentely toimiva hallitus ja päätöksenteko Hyvä hallitustyöskentely toimiva hallitus ja päätöksenteko Järjestökoulutus, Joensuu 6.2.2018 Anna-Kristiina Mikkonen, pääsihteeri Muokannut Sara Salonen Sisällys 1) Hallitus on tiimi 2) Onnistunut ja

Lisätiedot

Joustavuus ja luottamus 360 DEMO

Joustavuus ja luottamus 360 DEMO Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 8..6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Sivu / 8 JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS Raporttisi

Lisätiedot

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus

www.okry.fi KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus KOULUTUS VAIKUTTAMISTYÖN RAKENTAJANA OTSIKKO Tilaisuuden pitäjä CP-LIITON KEVÄTPÄIVÄT VANTAA, 29.3. 2008 Marion Fields Suunnittelija, OK-opintokeskus JÄRJESTÖT VAIKUTTAJINA 1(2) Järjestöissä kaikki ovat

Lisätiedot

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy

Muutos ja minä. TEK/ Urailta Sirpa Etzell. AS3 Finland Oy Muutos ja minä TEK/ Urailta 7.9.2015 17.00 19.30 Sirpa Etzell AS3 Finland Oy Pohjoismainen valmennusyritys Perustettu 1989 500 työntekijää ja sertifioitua valmentajaa Isoimmissa kaupungeissa paikalliset

Lisätiedot

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat?

Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit. Mikä on verkosto? Mikä on verkosto? Miksi verkostot kiinnostavat? Toimivan verkoston rakentaminen ja verkoston toimintamallit Lasse Lipponen Kasvatustieteen professori Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 27.1.2011 VOIMAA KANSAINVÄLISTYMISEEN VERKOSTOISTA Mikä

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016

Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa. Heikki Wiik 15.3.2016 Ihmisten johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa Heikki Wiik 15.3.2016 Johtajan paikka? 4 5 Johtaminen on palvelutehtävä. Palvelutehtävän ytimessä on kyky ja halu auttaa toisia ihmisiä kasvamaan täyteen

Lisätiedot

Ajatuksia muutosjohtamisesta. Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö Reijo Karhinen, vuorineuvos

Ajatuksia muutosjohtamisesta. Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö Reijo Karhinen, vuorineuvos Ajatuksia muutosjohtamisesta Opetushallitus Johtamisen oppiva yhteisö 6.6..2018 Reijo Karhinen, vuorineuvos Twitter: @ReijoKarhinen Niin yhteiskunta-, yritys-, organisaatio-, kuin yksilötasolla tarvitsemme

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Tiimistä huipputiimiksi

Tiimistä huipputiimiksi Tiimistä huipputiimiksi PsT Jari Salo Juuriharja Consulting Group Oy jari.salo@juuriharja.fi www.juuriharja.fi Ohjelmarunko Orientaatio Mikä huipputiimi? Tiimiharjoitus Huipputiimin anatomia 15.00 KAHVI

Lisätiedot

Uusien toimintatapojen painopisteet

Uusien toimintatapojen painopisteet Miksi muutos? Tavoitteena kokonaisvaltaisempi ohjausrooli organisaation ja henkilöstön kehittämiseen ja työhyvinvointiin koko UH:ssa Valtavirtaistetaan 70-20-10 ajattelu- ja toimintatapa koko organisaatioon.

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta

Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämällä kohti toimintakulttuurin muutosta Yhteiskehittämö -seminaari 25.3.2019 Katja Sankalahti 2.4.2019 1 LUO LUOTTAMUSTA suojele lasta Mahdollisimman varhain, avoimesti ja yhdessä Lasketut

Lisätiedot

Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti

Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti Väsyttääkö viestintä? 7.4.2016 Yhteismetsäpäivät Sibelius-talo, Lahti Ehkä et näe kaikkia MAHDOLLISUUKSIA! Herätysvinkit tarjoaa @Someleontti Saa kuvata & somettaa! Viestintätyyli: Lulu Manhattan HENKILÖ

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen

Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen Lions Clubs International MD 107 Finland Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen JOVA II 3.3.2012 Valmennuksen tavoite Ymmärrätte vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä Opitte vuorovaikutustaitoja

Lisätiedot

Tiimitaitojen kehittäminen millainen tiimipelaaja olen? Merita Petäjä, psykologi, Aalto-yliopisto

Tiimitaitojen kehittäminen millainen tiimipelaaja olen? Merita Petäjä, psykologi, Aalto-yliopisto Tiimitaitojen kehittäminen millainen tiimipelaaja olen? Merita Petäjä, psykologi, Aalto-yliopisto Näkökulmia ryhmän vaiheittaiseen kehitykseen Yksilön haaste: kelpaanko minä ryhmälle ja ryhmä minulle?

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku

TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku TUL:n Seurapäivät 26.-27.11.2011 Turku Riitta Hämäläinen-Bister Dirikka Oy Gsm. 050 336 4056 riitta.hamalainen-bister@dirikka.fi Dirikka Oy 1 Ryhmätöiden pelisäännöt: Lennokkaat ja villit näkemykset ovat

Lisätiedot

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009

VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 VAPAASTI VALITTAVIEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 27.10.2009 K-MESTARIMYYJÄKOULUTUS, 1 ov 1. Ilmoittautuminen linjakohtaisesti Mestarimyyjäkoulutukseen ilmoittutumisajan puitteissa

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Virtuaalitiimit ja Luottamuksen merkitys virtuaaliorganisaatioissa. Mari Mykkänen Hallman-Yhtiöt

Virtuaalitiimit ja Luottamuksen merkitys virtuaaliorganisaatioissa. Mari Mykkänen Hallman-Yhtiöt Virtuaalitiimit ja Luottamuksen merkitys virtuaaliorganisaatioissa Mari Mykkänen Hallman-Yhtiöt 30.5.2007 Alustuksen sisältö Virtuaalitiimit, mitä ne ovat? Miksi hyödyntäisin yrityksessäni virtuaalitiimejä?

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Hajautettu Ohjelmistokehitys

Hajautettu Ohjelmistokehitys Hajautettu Ohjelmistokehitys Maria Paasivaara Hajautuksen muotoja Yrityksen sisäinen hajautus Maan sisällä Maiden välillä, esim. offshore Yritysten välinen hajautus Alihankinta Lisenssointi Partnershipit

Lisätiedot

S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I

S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I S O S I A A L I S E N T Y Y L I N P R O F I I L I Sosiaalinen tyyli TYYLI Asiakeskeinen D C B A 1 Kyselevä 2 -------- Suunnitteleva -------- --------- Käynnistävä --------- 3 SINÄ 4 ----------- Rakentava

Lisätiedot

KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO

KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO KANNUSTAVA PALAUTTEENANTO AAVALLA MERELLÄ AVOIMIN PURJEIN Purjevene keskellä merta, ilman kompassia Joka suuntaan pääsee ja jossain vaiheessa osuu rannalle - mutta minne ja koska PALAUTTEEN ANTAMINEN JA

Lisätiedot

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:

Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä: Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää Muuttoräppi löytyy netistä: http://www.kvps.fi/perheille/muuttovalmennus/ Elämäntilanteen kuvaus ja tulevaisuuden suunnittelu Missä haluaisin asua? Millaisessa

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset

Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset Hyvinvointia työstä Työturvallisuusilmapiirikyselyn tulokset 25.1.2018 Henriikka Ratilainen ja Maria Tiikkaja 24.1.2018 Työterveyslaitos Ratilainen & Tiikkaja www.ttl.fi 2 Mikä on turvallisuusilmapiirikysely?

Lisätiedot

Osaava esimies 360 DEMO

Osaava esimies 360 DEMO Osaava esimies 3 DEMO Arvion saaja: Osaava Esimies 9.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Osaava esimies 3 DEMO Sivu 1 / 9 OSAAVA ESIMIES Esimiestoiminta vaikuttaa kaikkeen

Lisätiedot

SISÄISEN PALVELUN MITTARI, lomake A

SISÄISEN PALVELUN MITTARI, lomake A Karl-Magnus Spiik 1 SISÄISEN PALVELUN MITTARI, lomake A Yritysten ja organisaatioiden toiminnat muodostavat prosessin, joka tuottaa ulkoisille tai sisäisillä asiakkaille tavaraa / palvelua siihen aikaan,

Lisätiedot

World-Wide Work Stress Multi-case Study of Stress-Coping Process in Distributed Work. Niina Nurmi, KM

World-Wide Work Stress Multi-case Study of Stress-Coping Process in Distributed Work. Niina Nurmi, KM Lectio praecursoria Aalto Yliopisto, Teknillinen korkeakoulu 8.10.2010 World-Wide Work Stress Multi-case Study of Stress-Coping Process in Distributed Work Niina Nurmi, KM HAJAUTETTU TIIMI = Työryhmä,

Lisätiedot

Berlitzin taitotaso 1 CEF-taso A 1

Berlitzin taitotaso 1 CEF-taso A 1 t Berlitzin taitotaso 1 CEF-taso A 1 Ymmärtää ja osaa käyttää tuttuja, jokapäiväisiä ilmauksia ja yksinkertaisia lauseita. Osaa esitellä itsensä ja kysyä muilta perustietoja kuten asuinpaikkaa, vointia

Lisätiedot

TIIMISOPIMUS. Tiimimme (osastomme) nimi on. Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät

TIIMISOPIMUS. Tiimimme (osastomme) nimi on. Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät 1 TIIMISOPIMUS Tiimimme (osastomme) nimi on Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät Tiimin jäsenet ja heidän vastuualueensa Nimi Vastuualue Tiimimme vetäjä Tiimimme

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän kehittyminen Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän toiminta Ryhmän toiminnassa on lainalaisuuksia ja kehitysvaiheita, joita kaikki ryhmät joutuvat työskentelynsä aikana käymään

Lisätiedot

Tiimin muodostaminen seurassa

Tiimin muodostaminen seurassa Tiimiharjoitukset Tiimityössä on taikaa! Tiimin muodostaminen seurassa Kun seurasi aloittaa seuratoiminnan kehittämisen Tähtiseuraksi tai jatkaa kehittämistä kohti uutta auditointia suosittelemme toimimaan

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot

PM Club Jyväskylä Jatkuva uudistuminen osaamista ja kokemusta jakamalla

PM Club Jyväskylä Jatkuva uudistuminen osaamista ja kokemusta jakamalla PM Club Jyväskylä 10.6.2015 Jatkuva uudistuminen osaamista ja kokemusta jakamalla Tilaisuuden tavoite Jakaa ajatuksia ja kokemuksia projektipäällikön roolista Saada vertaistukea omaan työhön tai oman organisaation

Lisätiedot

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi

Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi Uusi Sairaala-hanke on mittava muutosprosessi M I K Ä O N TÄ R K E Ä Ä, KUN TO I M I N N A N M U U TO S V I E DÄ Ä N L Ä P I J O H TA M I S E N J A H E N K I LÖ S TÖ N O S A A M I S E N N Ä KÖ KU L M A

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä

Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Urheilijan henkinen kasvu kohti menestystä Talvilajien nuorten olympialeiri 25.4.2016 Urheilupsykologi (sert.) Hannaleena Ronkainen Miten ajattelemme asioiden etenevän miten asiat tosi elämässä menee.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

Projektin suunnittelu 71A00300

Projektin suunnittelu 71A00300 Projektin suunnittelu 71A00300 Tiimijako Projektisuunnitelma 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. Projektitiimi Projektin tausta Projektin tavoitteet Tiimin roolit Sisäinen viestintä Riskianalyysi Aikataulutus Projektisuunnitelman

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä

Poimintoja mietittäväksi. Juha Ristilä Poimintoja mietittäväksi Juha Ristilä 16.4.2013 1. poiminta: Y-sukupolvi 2. poiminta: Työelämä odottaa koulutukselta 3. poiminta: Uusi opettaja 4. poiminta: Ammatillisen opettajan osaaminen 5. poiminta:

Lisätiedot

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit.

OIVALLUS. arviointi- ja väittämäkortit. OIVALLUS arviointi- ja väittämäkortit ARVIOINTIASTEIKKOKORTIT EN KOSKAAN 0 SATUNNAISESTI 1 MELKO USEIN 2 PÄÄSÄÄNTÖISESTI/AINA 3 PERUSTAIDOT A 1.1 Käytöstavat Vastaan kun tervehditään. A 1.2 Käytöstavat

Lisätiedot

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni

VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni Keino-workshop 1. Toimiva tiimi ja temperamenttityypit VADELMAVENE - tiimikoulu, minä ja muut tiimissäni tehdään? Hauska ja nopea tiimivalmennus 2 x 3 tuntia tuottavaan tiimityöhön Työpaikalle, jossa on

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach

Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN

TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN www.gotowebinar.com TULEVAISUUDEN ASIANTUNTIJATYÖN TUKEMINEN Webinaari 31.1.2017 Corporate Spirit Oy, Annukka Väisänen ja Esko Piekkari ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS MIKSI TÄMÄ TEEMA? Perinteisesti organisaatioissa

Lisätiedot

Innostuksen johtaminen

Innostuksen johtaminen Innostuksen johtaminen toimitusjohtaja Raija Tapio Lääkärikeskus Aava Oy Sivu 1 Uratarina 1973 synnyin Laihialla 1992 kirjoitin ylioppilaaksi Ylistarossa 1996 valmistuin laboratoriohoitajaksi Helsingissä

Lisätiedot

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014

Työhakemus ja CV. Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus ja CV Koulutussuunnittelija Niina Pitkänen Työelämäpalvelut HTKY002 Osaaminen ja työelämätietous 21.11.2014 Työhakemus Osaaminen Luettavuus Lisäarvo Työkokemus Koulutus Erottuminen Motivaatio

Lisätiedot

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE

OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE OHJEITA VALMENTAVALLE JOHTAJALLE Maria Ruokonen 10.3.2013 Tunne itsesi ja tunnista unelmasi. Ymmärrä missä olet kaikkein vahvin. Miksi teet sitä mitä teet? Löydä oma intohimosi. Menestymme sellaisissa

Lisätiedot

PJ-neuvosto Nelli ja Paavo

PJ-neuvosto Nelli ja Paavo PJ-neuvosto 27.3. Nelli ja Paavo Päivän ohjelma OP-pankin esittäytyminen Loppu kevään aikatauluista sopiminen Päivän teematyöskentely Loppu kevään aikatauluista sopiminen Menkää osoitteeseen live.voxvote.com

Lisätiedot

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN?

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? Pohdintatehtävä Missä asioissa haluat kehittyä? Mitä henkilökohtaisesti odotat valmennukselta? Pohdi ensin itse! Keskustelkaa pienissä ryhmissä omista

Lisätiedot

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi

Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi Yksin työskentelystä ryhmäblogiksi PedaForum 2016 päivät Mari Laine & Heli Tyrväinen Jyväskylän yliopisto Avoin yliopisto Digiluu-digilei pedagogiikka edellä muutokseen Ke 17.8. klo 14.00-14.10 Mikä blogi?

Lisätiedot

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi

Suomen Ekonomien hallitukseen Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Suomen Ekonomien hallitukseen 2018-2020 Hallitushaastattelut Taitavaksi haastattelijaksi Infoa haastattelijalle Nina Juhava, 29.8.2017 5.9.2017 Hallitushaastattelut Hallitushaastattelut 1. Esityö: Tehtävän

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Kasko Kuraattori

Kasko Kuraattori Kasko Kuraattori Marjaana.Jokela@hel.fi Konkreettisia keinoja arjen tilanteisiin ja konfliktien ratkaisemiseen Minun https://youtu.be/ozdif4hh1oy Silmin-Sinun Silmin /Marjaana Jokela Arjen konfliktit Stressi

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

TIIMIN, TYÖRYHMÄN TAI PROJEKTIN MITTARI, lomake A

TIIMIN, TYÖRYHMÄN TAI PROJEKTIN MITTARI, lomake A Karl-Magnus Spiik 1 TIIMIN, TYÖRYHMÄN TAI PROJEKTIN MITTARI, lomake A Tämä työkalu sopii ohjausryhmille, tiimeille, työryhmille, projekteille joilla on melko itsenäinen vastuualue. Alla käytetään kaikista

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

Projektin suunnittelu. Pienryhmäopetus - 71A00300

Projektin suunnittelu. Pienryhmäopetus - 71A00300 Projektin suunnittelu Pienryhmäopetus - 71A00300 Projektikanvaasi Mikä on projektikanvaasi? Visuaalinen työkalu projektitiimille, joka helpottaa projektin suunnittelussa ja projektin tavoitteiden kommunikaatiossa

Lisätiedot

Oulun yliopiston mentorointiohjelma

Oulun yliopiston mentorointiohjelma n mentorointiohjelma Info 19.9.2017 Karoliina Kekki / Viestintä, markkinointi ja yhteiskuntasuhteet Koordinaatio: Alumnisuhteet, Tellus-tiimi, kauppakorkeakoulu, tutkijakoulu (UniOGS) 1997 - Maisteritaso:

Lisätiedot

IT-projektitoiminnan riskien hallinta globaalissa ympäristössä. Projektiriskien valvonta ja ohjaus parhaat käytännöt

IT-projektitoiminnan riskien hallinta globaalissa ympäristössä. Projektiriskien valvonta ja ohjaus parhaat käytännöt IT-projektitoiminnan riskien hallinta globaalissa ympäristössä Projektiriskien valvonta ja ohjaus parhaat käytännöt Teppo Kuisma Ixonos Teknologiakonsultointi Oy Liiketoimintatarpeista toimivaksi järjestelmäksi

Lisätiedot