Kaakkois-Suomen retkeilykulttuurihanke. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Kävijäkyselytulokset 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaakkois-Suomen retkeilykulttuurihanke. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö. Kävijäkyselytulokset 2013"

Transkriptio

1 Kävijäkyselytulokset 2013 Kysely tehty kesällä 2013 Satamosaaren (29), Ruuhonsaaren (25), Hietasaaren (12) ja Ilkonsaaren + Pullikaisen (3) retkisatamissa sekä Päihäniemen (8) virkistysalueella. Lisäksi yhdistettynä eri kohteissa on haastateltu 17 näläistä retkeilijä. Näistä vain Päihäniemeen pääsee maitse, muut ovat saarissa, joten vastaajissa painottuvat neilijät. Yhteensä vastauksia on 94, joista 72 % miehiltä ja 28 % naisilta. Mistä saadaan ja etsitään tietoja retkeilymahdollisuuksista ja neilykohteista? Vastaajista suurin osa oli neilijöitä, jotka olivat vanhastaan tutussa kohteessa. Tietoja kohteesta oli saatu tuttavilta ja kartasta tai merikortilta. Etenkin näläiset vastaajat olivat löytäneet tietoja myös nettisivuilta ja esitteistä. Edellisten lisäksi tietoa haluttaisiin löytää enemmän nettisivuilta ja myös toivotaan kohde-esitteitä. Tuttavia pidetään karttojen lisäksi parhaana tietolähteenä niin näläisten kuin suomalaisten vastaajien keskuudessa. Pylväissä rtaillaan %-osuuksia suomalaisista ja näläisistä. Mistä sait tietoa kohteesta? Mistä mieluiten etsit tietoja? N = 77 rus N = 17 Retkiseura ja kulkuväline (rtailu %-osuuksista suomalaisista (n=77) ja näläisistä (N=17) Suurin osa suomalaisista neilijöistä on liikkeellä pariskuntana taikka perheen voimin. Venäläiset neilevät useimmiten isompina ryhminä. Haastattelussa oli mukana yksi näläinen kaupallisesti ohjattu kanoottiseurue. Koska haastattelut tehtiin enimmäkseen saarikohteissa, ovat lähes kaikki matkassa omalla neellä. Vain Päihäniemessä tavattiin autoilevia retkeilijöitä.

2 Ohjeistus ja alueiden yleinen viihtyisyys Hyvin harvat haastatelluista mainitsivat minkään häirinneen heitä retkisatamassa. Eräät olivat vielä kirjoittaneet vastauksen ei mikään. Eniten mainintoja tuli liiallisesta kävijämäärästä (erityisesti näläiset!). Retkikohteiden säännöistä tiedottaminen ja ohjeistus katsottiin yleisesti riittäväksi. Tässä kuitenkin eräät vastaajat toivoivat lisää näjänkielistä informaatiota sekä suomalaiset että näläiset. Onko jokin häirinnyt sinua retkelläsi Retkeilijöiden ohjeistus 25,0 15,0 1 5, Retken tarkoitus ja tavoitteet Saimaalla retkeilyssä tarkkaillaan luontoa, kerätään marjoja, nautitaan eväiden syönnistä ja kalastetaan. Koska haastattelut oli tehty kesällä, useimmat olivat lomamatkalla. Suomalaiset neilijät vastasivat laiskasti tähän kysymykseen

3 Mikä on retkellä tärkeää? Suomalaisille ja näläisille luonnon kokeminen on yhtä tärkeää (yli puolet vastaajista), myös maisemat ja yhdessä olo perheen tai muun seurueen kanssa. Venäläisille merkittävin motiivi on päästä pois kaupungin melusta ja saasteista, suomalainen ilmaisee saman asian tarpeella rentoutua. Venäläiset ovat myös tutustumassa alueeseen, sen sijaan suomalaiset vastaajat olivat useimmiten lähikaupungeista joten alue oli heille tuttu entuudestaan. % Pallujen käyttömaksut ja matkabudjetti Suomalaisista noin puolet ilmoitti käyttäneensä retkisatamassa polttopuita grillissä tai saunassa. Heistä vain osa vastasi kysymykseen oliko maksanut saunamaksun (2 /hlö tai 10 /tunti ryhmälle). Maksajat pitivät saunamaksua kohtuullisena ja maksamista helppona lippaaseen tai pankkitilille ohjeet ovat saunoilla. Vene- ja lomamatkalla kuluva rahamäärä on näläisillä selvästi suurempi kuin suomalaisilla. Polttopuiden ja saunan käyttö ja maksut Rahan käyttö tällä matkalla ,0 3 25,0 15,0 1 5, yli 500

4 Tyytyväisyys retkisatamien palluiden laatuun Kävijät saivat kertoa mielipiteensä retkisatamien palluista asteikolla 1=huono, 5=erittäin hyvä. Keskimäärin vastaajat olivat hyvin tyytyväisiä, näläiset hieman tyytyväisempiä kuin suomalaiset he eivät antaneet lainkaan pisteitä alle 3. Alla olevassa kuvaajassa esitetään vain keskiarvot kaikista kohteista. Retkikohteiden siisteydestä huolehditaan Sauna (eräissä retkisatamissa) Laituri Käymälät Polttopuuhuolto Nuotiokatokset / tulipaikat Opasteet perille ja paikan päällä n kaikki rus N = 17 kaikki N = 77 1,0 2,0 3,0 4,0 5,0 Pisteet: huono erittäin hyvä Suomalaiset vastaajat ilmaisivat myös tyytymättömyyttään: Satamosaaressa, Päihäniemessä, Ilkonsaaressa ja Hietasaaressa huonoksi arvioitiin opasteita, polttopuuhuoltoa ja laituria. Hietasaaressa polttopuuhuollon lisäksi valitettiin aiheellisesti saunan lattian kunnosta. Silmiinpistävää oli se, että usein vastaukset hajosivat jopa koko skaalalle 1-5 samassa kohteessa. Laituripallut saatettiin arvioida huonoksi, vaikka laituri poijuineen on käytössä. Samassa kohteessa toiset vastaajat pitivät laituria erittäin hyvänä, sama koski opastusta. Tämän kysymyksen yhteydessä olisi mielenkiintoista tutkia tarkemmin vastaajien odotuksia, miten vastaajat haluaisivat asioita parantaa. Kohteittain annetut pisteet esitellään jäljempänä. Edellä olevan kuvaajan pohjalla olevat pisteytykset, tässä yhdistettynä suomalaisten ja näläisten vastaukset: Pisteytys: 1=huono, 5=erittäin hyvä. Taulukon numerot ovat vastausten lukumääriä! Retkikohteen kunto / retkeilypallujen laatu keskiarvo Opasteet perille ja paikan päällä ,0 Nuotiokatokset / tulipaikat ,2 Polttopuuhuolto ,5 Käymälät ,8 Laituri (eräissä retkisatamissa) ,1 Sauna (eräissä retkisatamissa) ,8 Retkikohteiden siisteydestä huolehditaan ,0

5 Seuraavassa taulukossa on rtailtu eri retkisatamissa annettuja pisteitä ja lisäksi erikseen näläisten vastaajien antamat pisteet. Venäläiset neilijät tavattiin Ilkossa, Ruuhonsaaressa ja Satamosaaressa. Venäläiset olivat selvästi suomalaisia tyytyväisempiä retkisatamien palluihin. Suomalaiset neilijät olivat tyytyväisimpiä Ruuhonsaaren palluihin, erityisesti Ruuohonsaaren laituriin ja saunaan. Hietasaaren kokonaispisteitä laskee saunan huonoa kuntoa koskeva kritiikki. Satamosaaressa ja Ilkonsaaressa polttopuuhuoltoon oltiin tyytymättömiä. Ilkosta puuttuukin polttopuukatokset, Satamosaaressa taas kulutus on erittäin suuri. Ilkon nuotiokatostilanne paranee kun keväällä saadaan käyttöön yksi uusi katos saaren eteläpäähän. Yleisesti ottaen olisi tarpeen saada yksilöidympää palautetta, miten palluja tulisi parantaa, mikä on tavoitetaso jonka retkisatamien käyttäjät odottavat saavansa. Pisteiden hajonta herättää kysymyksiä: samasta kohteesta toinen antaa 5 pistettä eri ilmaisee olevansa myös erittäin tyytyväinen ja kun taas toinen kävijä on tyytymätön ja antaa vain yhden pisteen! Retkikohteen kunto / retkeilypallujen laatu Päihä Satamo Hietsu Ruha Ilkko rus. Vastaajien lukumäärä Opasteet perille ja paikan päällä 2,8 4,1 4,1 4 3,5 4,4 Nuotiokatokset / tulipaikat 3,4 4,1 4,2 4,1 3,7 4,7 Polttopuuhuolto 2,0 2,4 4,0 3,5 2,3 4,4 Käymälät 2,9 4,0 3,6 4 3,3 4,5 Laituri 3,3 3,6 4,4 3,3 4,7 Sauna (eräissä retkisatamissa) 3,3 2,5 4,1 4,9 Retkikohteiden siisteydestä huolehditaan 3,3 3,8 4,2 4 3,0 4,7 Keskiarvo kokonaispisteistä 2,9 3,6 3,7 4,0 3,8 4,6

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2009

OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2009 OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2009 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2009 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007 ja 2008) Ohjaajat jakoivat kyselykaavakkeet tunneilla,

Lisätiedot

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset

Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Infopankin kävijäkysely 2014 - tulokset Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language www.infopankki.fi Mitä tutkittiin? Ketä Infopankin käyttäjät ovat ja miten he löytävät Infopankin? Palveleeko sivuston

Lisätiedot

TLT-opintokysely 2011

TLT-opintokysely 2011 TLT-opintokysely Sähköinsinöörikilta toteutti keväällä opintokyselyn TLT-opiskelijoille. Kysely toteutettiin nettilomakkeena, ja siihen vastasi 7 TLT-opiskelijaa. Tämä on yhteenveto kyselyn tuloksista

Lisätiedot

Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2011 Forssan kaupunki

Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2011 Forssan kaupunki OnlineTutkimus Oy Tutkimusraportti_ Kuntien internet-sivujen käyttäjätutkimus 2011 Forssan kaupunki Päiväys: 29.2.2012 Vesa Kause vesa.kause@onlinetutkimus.fi 09 221 2424 www.onlinetutkimus.fi OnlineTutkimus

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät

Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Terveyttä ja hyvinvointia valtion mailta tarkastelussa pienriistan metsästäjät Ympäristöakatemia 4.9.2015 Mikko Rautiainen, erikoissuunnittelija Metsähallitus 1 Taustaa Yhteiskunnallisia haasteita: Liikkumattomuus

Lisätiedot

Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa

Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 8.7.2008 Leirintäalueella majoittuva suomalainen karavaanariperhe kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin noin 200 euroa Suomalaisilla leirintäalueilla majoittuva

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS

SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS A SUOMI EUROOPASSA 2002 -TUTKIMUS GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rastittakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus muistuttaa teitä itseänne. a. Ideoiden tuottaminen

Lisätiedot

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014 Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Monimuotoiset nykypäivän maatilat - kierros Huittisissa Palvelun tuottajat: maatilat, jotka toimivat matkailualalla + käsityöyrittäjät

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut

Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011. Innovaatiopalvelut Jyväskylän kaupungin yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 Yhteispalvelupisteiden asiakaskysely 2011 - Asiakaskysely toteutettiin Palokan, Säynätsalon, Tikkakosken ja Vaajakosken yhteispalvelupisteissä

Lisätiedot

Nuorten palvelukokemukset Uudenmaan ELY-keskuksen alueen TE-toimistoissa

Nuorten palvelukokemukset Uudenmaan ELY-keskuksen alueen TE-toimistoissa Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2010 Artikkeleita Nuorten palvelukokemukset Uudenmaan ELY-keskuksen alueen TE-toimistoissa Tuunia Keränen 1 Artikkelin tausta ja tarkoitus Vuoden 2008 lopussa alkaneen taloudellisen

Lisätiedot

Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista

Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Metsänomistajien näkemys luonnontuotteisiin perustuvista liiketoimintamahdollisuuksista Veera Tahvanainen ja Mikko Kurttila Luonnontuotealan tutkimusseminaari, Ruka, Kuusamo 11.11.2015 Taustaa Luonnontuotteisiin

Lisätiedot

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö

1. Johdanto. 2. Kirjaston käyttö 1. Johdanto Porin kaupunginkirjaston asiakastyytyväisyyttä mittaava kysely toteutettiin vuonna 2006 ensimmäisen kerran Internetin kautta. Kyselylomake oli kirjaston verkkosivuilla kahden viikon ajan 4.12.-18.12.

Lisätiedot

Palkkiokysely 2014 - tulokset

Palkkiokysely 2014 - tulokset Palkkiokysely 2014 - tulokset 1 KYSELY Liiton jäsenille maaliskuussa 2014 Webropol s-postilla tavoitettaville Kirje, niille joilla ei s-postia> vastaukset tallennettiin Webropoliin Vastauksia 239 Vastausprosentti

Lisätiedot

OVOn asiakastyytyväisyystutkimus. Harrasteryhmät

OVOn asiakastyytyväisyystutkimus. Harrasteryhmät OVOn asiakastyytyväisyystutkimus 2008 Harrasteryhmät 27.7.2008 www.ovo.fi Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2008 (edellinen keväällä 2007) Ohjaajat jakoivat kyselykaavakkeet tunneilla, jotka

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä.

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso 60 75 välttävä / tyydyttävä 75 100 hyvä / erittäin hyvä. EPSI Rating tutkii vuosittain suomalaisten tyytyväisyyttä kunnallisiin palveluihin. Indeksi tuotetaan asteikolla 0 100, missä 75 on hyvä taso. Suomen kuntien keskimääräinen tyytyväisyys asuinkuntaan nousee

Lisätiedot

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset

LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset LVVI: Ulkoilun koetut hyvinvointivaikutukset Tarkoitus subjektiivisen hyvinvoinnin näkökulma ulkoiluun viimeisimmän lähiulkoilukerran ja luontomatkan hyvinvointikokemukset ulkoilukokemusten yhteys psyykkiseen

Lisätiedot

TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET TULEVAISUUDESSA

TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET TULEVAISUUDESSA TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET TULEVAISUUDESSA Katujen kunnossapidon osalta tulevaisuudessa tulisi panostaa eniten kevytväylien auraukseen ja hiekoitukseen, ajoratojen auraukseen ja hiekoitukseen sekä asfaltin

Lisätiedot

Biathlon World Championships Kontiolahti TAPAHTUMATUTKIMUS

Biathlon World Championships Kontiolahti TAPAHTUMATUTKIMUS Biathlon World Championships Kontiolahti 4.-15.3.2015 TAPAHTUMATUTKIMUS Aineisto ja tulokset Tulokset sisältävät vastaukset tapahtuman jälkeen verkkokyselynä kerätystä aineistosta Yhteensä vastauksia 178

Lisätiedot

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä

Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Selvitys biojätteen ja muiden hyötyjätteiden keräyksestä ravintoloissa sekä laitos- ja keskuskeittiöissä Päivi Urrila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen monisteita 14 2008 Hämeenlinnan kaupunki Urrila,

Lisätiedot

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015

Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Suurten kaupunkien terveysasemavertailu 2015 Kuntaliiton vertailututkimus (toteutus TNS gallup) Erityisasiantuntija Anu Nemlander, puh. 050 563 6180 Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen, puh. 050 375 2164

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille

KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille HALLINNOINTIOPAS KLUBIN ARVOSANAT Oleellinen arviointityökalu klubeille - Hallinnointiopas Olette päättäneet arvioida klubinne toimintaa. Pienten

Lisätiedot

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus 1 Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten aamu- ja aamupalatapoja ja -rutiineita. Samalla haluttiin selvittää erityisesti

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Maaseutuelinkeinotoimen palveluiden kehittäminen - katsaus kyselyn tuloksiin. Leena Koponen Karelia Ammattikorkeakoulu 20.4.2015

Maaseutuelinkeinotoimen palveluiden kehittäminen - katsaus kyselyn tuloksiin. Leena Koponen Karelia Ammattikorkeakoulu 20.4.2015 Maaseutuelinkeinotoimen palveluiden kehittäminen - katsaus kyselyn tuloksiin Leena Koponen Karelia Ammattikorkeakoulu 20.4.2015 Kyselyn tausta ja toteutus Taustalla kunnan kehittämistyön tehostaminen Kuinka

Lisätiedot

ehittämiskoordinaattori uula Ekholm

ehittämiskoordinaattori uula Ekholm NYKYTILAKARTOITUS HANGOSSA - KOTIHOIDON ASIAKKAAN KÄYTÖSSÄ OLEVAT APUVÄLINEET JA TULEVAISUUDEN APUVÄLINETARPEET HENKILÖKUNNAN ARVIOIMANA (TOTEUTUS VIIKOT 43-45/2013) - KOTIHOIDON HENKILÖSTÖN ITSEARVIOITU

Lisätiedot

Iäkkäiden ulkoilu Iäkkäät ja ulkona liikkuminen-seminaari Helsinki 14.10.2003

Iäkkäiden ulkoilu Iäkkäät ja ulkona liikkuminen-seminaari Helsinki 14.10.2003 Iäkkäiden ulkoilu Iäkkäät ja ulkona liikkuminen-seminaari Helsinki 14.10.2003 Iäkkäiden ulkoiluun osallistuminen I Mökkeily Marjastus Veneily Kalastus Sienestys Puiden keräily 45-64 vuotiaat 65-75 vuotiaat

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

Vaikuttavuusselvitys pk-yrityksille EcoStart-konsultointipalvelusta

Vaikuttavuusselvitys pk-yrityksille EcoStart-konsultointipalvelusta Etelä-Savo Vaikuttavuusselvitys pk-yrityksille EcoStart-konsultointipalvelusta Kesäkuu 2013 Anne Matilainen ja Tarinka Ringvall ETELÄ-SAVON ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Kutsunumero 029 502

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014

Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut (TUKALEN) Loppuseminaari 16.10.2014 Kaukolämmön uudet liiketoiminta- ja hinnoittelumallit Hannele Ahvenniemi Osatehtävän tutkimuskysymykset ja tutkimuksen

Lisätiedot

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ

Setlementtien sosiaaliset tulokset Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain teemoittain 2011, 2011, 2010 2010 Monikulttuurinen työ Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 2010 Monikulttuurinen työ Setlementti Louhela ry 7 jakautuu Päätavoite 1. Osatavoite: MONIKULTTUURISUUS ON OSA SETLEMENTTI LOUHELAN KANSALAISTOIMINNAN

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt

Lisätiedot

saimaan virkistysalueyhdistys ry

saimaan virkistysalueyhdistys ry saimaan Geoparkin ja Saimaan virkistyskäyttö Sanna Poutamo Saimaan Virkistysalueyhdistys ry Saimaan virkistyskäyttö saimaan - Valtion omistamat Saimaan saaret on suojeltu lailla Saimaan suojelualueista.

Lisätiedot

Tekstianalyysi: esimerkkejä

Tekstianalyysi: esimerkkejä Tekstianalyysi: esimerkkejä Data Rangers Oy Ryhmittelyanalyysi - Tekstien sisällön selvittäminen. - Esimerkkikysymys: Mitä tuotteessamme pitäisi parantaa? - Jaamme tekstit sisällön mukaisiin ryhmiin ja

Lisätiedot

Webstatus - Vivas.fi. Vivas.fi 08.11.12

Webstatus - Vivas.fi. Vivas.fi 08.11.12 Vivas.fi 08.11.12 Tietoa kyselystä Kysely lukuina Kysely oli sivustolla: 09.10.2012-30.10.2012 Kysely suoritettiin 09.10. 30.10.2012 pop-up kyselynä www.vivas.fi - sivuston käyttöominaisuuksien tasosta.

Lisätiedot

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014 - tiivistelmä jäsenten vastauksista Kyselyn toteutus & otanta Kysely toteutettiin Google Drive-työkalulla Kyselyaika jäsenille

Lisätiedot

Kansallispuistoissa on vetovoimaa!

Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistoissa on vetovoimaa! Kansallispuistot - Alkuperäisen luonnon suojelua ja virkistyskäyttöä - Säilyttävät kulttuuriarvoja - Ovat tärkein työkalu luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Suomessa

Lisätiedot

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista LEHDISTÖTIEDOTE, 28.11.2011 JULKAISUVAPAA HETI Yrityskyselyllä tietoa yritysneuvontapalvelusta Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista Koillismaalaisille

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ilona Palonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Contents

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015

MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS 2015 MAATILAN PELLERVON LUKIJATUTKIMUS Taustaa tutkimuksen toteutuksesta Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lehden tilaajalukijoiden mielipiteitä lehdestä sekä lehdessä

Lisätiedot

Suunnitteluapua asiakkailta Maaseutumatkailun asiakastutkimus

Suunnitteluapua asiakkailta Maaseutumatkailun asiakastutkimus 37. Valtakunnallinen maaseutumatkailuseminaari, Kauhava 22.-23.3.2011 Suunnitteluapua asiakkailta Maaseutumatkailun asiakastutkimus Juho Pesonen, Itä-Suomen yliopisto, Matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos,

Lisätiedot

Toiminta- ja yhteistyösuunnitelma Metsähallituksen omistamien retkisatamien ylläpitämiseksi Saimaalla

Toiminta- ja yhteistyösuunnitelma Metsähallituksen omistamien retkisatamien ylläpitämiseksi Saimaalla Toiminta- ja yhteistyösuunnitelma Metsähallituksen omistamien retkisatamien ylläpitämiseksi Saimaalla Antti Kaipainen Päivitetty 16.5.2016 / AK Palaveri 16.5.2016 muistio: Läsnä: Jouni Penttinen (Metsähallitus)

Lisätiedot

SAK:n Hyvä työ -luokituksen muodostaminen

SAK:n Hyvä työ -luokituksen muodostaminen SAK:n Hyvä työ -luokituksen muodostaminen SAK:n työolobarometrissa oli alusta asti lähtökohtana luoda luokitus, joka useita indikaattoreita yhdistämällä kertoisi siitä, miten hyvällä työpaikalla vastaaja

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen asiakastyytyväisyyskysely 2014 Yhteenveto tuloksista Hannele Kähkönen Anne Tuovinen Lokakuussa 2014 toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely kunnan mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Lisätiedot

FinnBuild. Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11.

FinnBuild. Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11. FinnBuild Kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessu 9.-12.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa. Toimialakyselyn tiivistelmä 13.11.2012 Suomen Messujen Tiedote 25.9.2012 FinnBuildissa tehdään toimialakartoitus

Lisätiedot

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa Veikkaus toteutti matka-aiheisen kyselytutkimuksen ajalla 7.4. 15.4.2016 Kyselyyn vastasi 1 033 henkilöä Veikkauksen 1,8 miljoonasta kanta-asiakkaasta Yli tuhat asiakasta on kattava otos Veikkauksen kanta-asiakkaista.

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa Rajahaastattelututkimus Tammi-elokuu 2012 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30000 Venäläisten tax-free-ostokset kuukausittain Suomessa 2011

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010. Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2010 Kaupunkikohtainen vertailu 24.2.2011 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon

Lisätiedot

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2011 23.8.2011

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2011 23.8.2011 ..20 Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 2 1. Kokonaisarvosana 2 Sisäliikuntatilat 3 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Uimahallit 3.Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset

Lisätiedot

Porin kirjaston asiakaskysely 2011

Porin kirjaston asiakaskysely 2011 2011 Porin kirjaston asiakaskysely 2011 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto on koko 2000-luvun ajan tehnyt vuosittain asiakaskyselyn

Lisätiedot

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö Toimintakertomus 2011 ETELÄ-KARJALAN VIRKISTYSALUESÄÄTIÖ TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ Virkistysaluesäätiön säädekirja on allekirjoitettu tammikuussa 1990, joten

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013 FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma

Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015. Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.-31.7.2015 OunasTriathlon 1.8.2015 Ohjelma Ounaksen Retkiviikko 27.7. 1.8.2015 Muutokset ja lisäykset ohjelmaan mahdollisia, päivitetty ohjelma löytyy myös Facebookista ja osoitteesta

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi KOULU TYÖYHTEISÖNÄ JA ILMAPIIRI

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi KOULU TYÖYHTEISÖNÄ JA ILMAPIIRI Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi KOULU TYÖYHTEISÖNÄ JA ILMAPIIRI Kysely opetushenkilöstölle syksy 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Koulun työyhteisö ja ilmapiiri-

Lisätiedot

PIRKANMAAN FESTIVAALIT RY Tanssivirtaa Tampereella Kävijäkyselytutkimus 2011

PIRKANMAAN FESTIVAALIT RY Tanssivirtaa Tampereella Kävijäkyselytutkimus 2011 Raportti 15.5. PIRKANMAAN FESTIVAALIT RY Tanssivirtaa Tampereella Kävijäkyselytutkimus Kaisa Mäki-Kihniä tutkimuskonsultti kaisamk @innolink.fi 0505 744 755 Tutkimuskoordinaattori Anssi Mäkelä Innolink

Lisätiedot

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Terveysturismin markkinat Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Venäläisten matkailu Suomeen VENÄLÄISTEN MATKUSTUS SUOMEEN JATKOI KASVUAAN

Lisätiedot

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013

Tekn.ltk 26.11.2013 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 2013 Tekn.ltk.11.13 ASIA NRO 9 Asiakastyytyväisyyskysely syksy 13 Kysely toteutettiin lähinnä nettikyselynä, paperiversio oli jaettu kunnan viraston toimipisteisiin. Vastauksia tuli netin kautta 9 kpl ja kaksi

Lisätiedot

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark.

Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Kollaja-hankkeen ympäristövaikutusten arviointi Sosiaaliset vaikutukset; Dosentti Joonas Hokkanen PsM Anne Vehmas Rak.ark. Matti Kautto Mitä ovat sosiaaliset eli ihmisiin kohdistuvat vaikutukset Sosiaalisella

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014

Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Ylöjärven kaupunki Kaupunginkirjaston asiakaskysely 2014 Tulosten yhteenveto Ylöjärven kaupunki 2 Raportti Ylöjärven kaupunginkirjaston asiakaskyselyn tuloksista Kirjastolaki edellyttää, että kunnat arvioivat

Lisätiedot

YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA

YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA YKSITYISTEN TIEISÄNNÖINTIPALVEUJEN TARVE PUUMALAN JA RISTIINAN TIEKUNTIEN KESKUUDESSA Yhteenveto Lähes kaikki vastanneet tiekunnat eivät ole käyttäneet aikaisemmin yksityisiä tieisännöintipalveluja. Vastaajat

Lisätiedot

1. Kristalin tunnettuus ja yhdistyminen Saunalahteen

1. Kristalin tunnettuus ja yhdistyminen Saunalahteen TULOKSET LÄHTÖTILANTEESEEN VERRATTUNA VIESTINTÄ, MUISTAMINEN TUNNETUUS 1. Kristalin tunnettuus ja yhdistyminen Saunalahteen Tavoitteet: Tavoitteena oli 1) Kristalin 10 % tunnettuus koko väestössä (15 79

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Markkinatutkimus Murmanskin alueella 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn ja Inlike Oy:n tilaaman Muurmanskin

Lisätiedot

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista

Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Ajankäyttötutkimuksen satoa eli miten saan ystäviä, menestystä ja hyvän arvosanan tietojenkäsittelyteorian perusteista Harri Haanpää 18. kesäkuuta 2004 Tietojenkäsittelyteorian perusteiden kevään 2004

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015

Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri 2015 Keskuskauppakamarin ja kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi tämän vuoden tammi- ja helmikuun

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 Tammilehdon palveluasuntojen asukkaiden palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 TAMMILEHDON PALVELUASUNTOJEN ASUKKAIDEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET

Lisätiedot

ASUKASTYYTYVÄISYYS 2013 - TULOKSET AS OY PUUTARHAKATU 11-13

ASUKASTYYTYVÄISYYS 2013 - TULOKSET AS OY PUUTARHAKATU 11-13 ASUKASTYYTYVÄISYYS 2013 - TULOKSET AS OY PUUTARHAKATU 11-13 AS OY PUUTARHAKATU 11-13! Asukaskyselyn tulokset Vastauslomakkeita palautettiin 90 kpl, eli otos oli varsin kattava. Vastaukset jakaantuivat

Lisätiedot

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu

Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen. Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Alkukyselyn ja työpajojen tuloksien hyödyntäminen Palvelumuotoilun hyödyntäminen pienten asemapaikkojen kehittämisessä pilottikokeilu Tuloksien hyödyntäminen Osana kehittämisprojektia pilottikokeilun asemanseutuihin

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA

SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA SUOMEN KIRJOITUSTULKIT RY:N JÄSENTEN NÄKEMYKSIÄ 1.9.2010 MUUTOKSEN JÄLKEEN - TIIVISTELMÄ KYSELYN RAPORTISTA Kysely toisen palveluksessa oleville, opiskelijoille ja yrittäjille 1.4.2012 Suomen kirjoitustulkit

Lisätiedot

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2012 14.12.2012 HM

Kuntapalvelut Kempeleessä vuonna 2012 14.12.2012 HM 1..0 HM Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 1. Kokonaisarvosana Sisäliikuntatilat. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi Uimahallit. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset

Lisätiedot

Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Syyskuu 2011

Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti. Syyskuu 2011 Vertaa.fi SPOT - kävijäprofiilitutkimusraportti Syyskuu 2011 Tutkimuksen toteutus Vertaa.fi-sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu läpi Vertaa.fi-sivuston 29. elokuuta 3. syyskuuta 2011 välisenä

Lisätiedot

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media

Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus. Tiivistelmä. Media Asunnon osto ja myyntiprosessitutkimus 2007 Tiivistelmä Johdanto Tutkimuksen tavoitteet, toteutus ja vastaajarakenne Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asunnon ostamiseen ja myymiseen

Lisätiedot

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 2007. Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen

KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 2007. Tutkimuksia 299/2007 Heikki Miettinen KUNTAPALVELUJEN LAATU VIHDISSÄ VUONNA 0 Tutkimuksia 2/0 Heikki Miettinen 1. Johdanto 2 2. Tulokset palveluryhmittäin vuonna 0 3 3. Tulokset palveluittain vuonna 0 Yleinen järjestys ja turvallisuus, ka.=3,

Lisätiedot

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008

InSert - putkiremonttien asukaskysely. Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 InSert - putkiremonttien asukaskysely Satu Paiho & Veijo Nykänen 14.4.2008 Yhteenveto vastaajista Kyselyyn vastasi noin 400 taloyhtiön osakkeenomistajaa Vastaajat asuvat noin 330 eri taloyhtiössä Noin

Lisätiedot

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uusien opiskelijoiden (syksyllä 2011 aloittaneet) tulokysely Tutkimusraportin tiivistelmä Sara Rönkkönen Opinto- ja opiskelijapalvelut (OOP) Aalto-yliopiston

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 MESSUKESKUKSESSA 4.-6.11.2011 EXPO 2010 - SUURMENESTYS Kävijöitä virpoi yhteensä lähes 67 000. Aiemmat ennätykset rikottiin + 35 %! Ei huono, kun posse oli enimmäkseen tyytyväinenkin.

Lisätiedot

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston

Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston Kuinka tutkijat hakevat tietoa Aaltoyliopiston kauppakorkeakoulussa Taloustieteellisten aineistojen sisällönkuvailupäivä Toukokuu 2012 Juha Holopainen email: juha.holopainen@aalto.fi FinELib toteutti syys-lokakuussa

Lisätiedot

Suomalaisista 46 % on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa, baletissa tai oopperassa vähintään yhden kerran. Määrä on pysynyt lähes samana viime tutkimuskertaan (v. 2004) verrattuna. Teatterissa

Lisätiedot

Totuus IdM-projekteista

Totuus IdM-projekteista Totuus IdM-projekteista Kyselytutkimuksen tulosten julkistustilaisuus 4.10.2011 Hannu Kasanen, Secproof Identiteetinhallinnan huono maine IAM, nuo kolme suurta kirjainta, tarkoittavat käyttäjätietojen-

Lisätiedot

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011

Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä. Espoonlahti kevät 2011 Ensiasuntoon muuttaneiden nuorten ryhmä Espoonlahti kevät 2011 Suunnitelma alle 25-vuotiaita sosiaalitoimen asiakkaita, jotka ovat saaneet/saamassa oman ensiasunnon tai joilla on ollut aikaisemmin vaikeuksia

Lisätiedot