Turun kaupungin Ekotukitoimintakyselyn raportti 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun kaupungin Ekotukitoimintakyselyn raportti 2015"

Transkriptio

1 Turun kaupungin Ekotukitoimintakyselyn raportti 2015 Koostanut Ellinoora Jalonen 1. Kyselyn tausta Turun kaupungin ekotukihenkilöille suunnattu Ekotukikysely toteutettiin Webropol -lomakkeella välisenä aikana. Kyselylinkki lähetettiin sähköisen ekotukikirjeen mukana kaikille koulutetuille ekotukihenkilöille, yhteensä 381 ihmiselle. Ekotukikyselyyn vastanneita oli yhteensä 44, joista naisia oli 88 % ja miehiä 12 %. Suurin osa heistä oli iältään vuotiaita eli työelämässä jo jonkin aikaa olleita, kokeneita henkilöitä. Tarkemmin sanottuna vuotiaita oli 44 % ja vuotiaita 40 %. Ainoastaan yksi oli alle 30-vuotias eli (2 %) ja kuusi yli 60- vuotiasta (14 %). Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että vastausprosentti tänä vuonna oli melko heikko, ainoastaan 11,5 % kaikista ekotukihenkilöistä vastasi kyselyyn, kun vuonna 2012 vastausprosentti oli 55 %. Naisten ja miesten suhde on pysynyt edelleen samana; naisia on paljon ja miehiä vain kourallinen. Lisäksi nuoria on vähän. Suurin osa vastaajista työskenteli hyvinvointitoimialalla (53 %) tai sivistystoimialalla (30 %) suorittavalla tasolla, työntekijänä tai toimihenkilönä. Tämä saattaa selittää naisten suuren määrän vastaajista, sillä sekä sivistys- että hyvinvointitoimiala ovat naisvaltaisia. 2. Ekotukitoiminnan aloittaminen Ekotukitoiminnan aloittaneita oli melko tasaisesti kaikilta vuosilta. Vuonna 2011 toiminnan oli aloittanut 16 %, vuonna %, vuonna %, vuonna % ja vuonna %. Aloittamisen syyksi mainitaan kaikkein useimmin oma-aloitteisuus (48 %). Esimiehen aloitteesta toimintaan lähti 39 %, työkaverin innostamana 23 % ja koulutusmahdollisuuden johdosta 7 %. Lisäksi yksi kertoo aloittaneensa ekotukitoiminnan sijaistaakseen aikaisempaa ekotukihenkilöä. 3. Ekotukitoiminnan suhde muihin työtehtäviin 30 % vastanneista kokee ekotukitoiminnan sovittamisen osaksi työnkuvaansa sujuvaksi ja 36 % melko sujuvaksi. Vain 9 % ilmaisee sovittamisen olevan melko hankalaa, mutta yksikään ei koe sitä hankalaksi. 25 % ei katso asiaa sujuvaksi, muttei hankalaksikaan. Tasan 50 % vastaajista kertoo käyttävänsä ekotukitoimintaan aikaa kuukaudessa puoli päivää tai vähemmän. Vähän alle 5 % käyttää aikaa 3 päivää tai enemmän. 9 % sanoo käyttävänsä 1-2 päivää ja saman verran myöntää, ettei käytä aikaa ekotukitoimintaan ollenkaan. Monelle tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa arvioida kuinka paljon aikaa loppujen lopuksi tulee käytettyä omasta työajasta; 27 % ei osaa kertoa ekotukitoimintaan käyttämänsä ajan määrää. Myös työajan riittävyyttä ekotukihenkilön tehtävien hoitamiseen on hankala arvioida 23 % mielestä. Muut vastaukset jakautuvat melko tasaisesti. Yhteensä 40 %:n mielestä työaika riittää ekotukitoimintaan ainakin jossain määrin. Sen sijaan 36 % oli sitä mieltä, ettei aika oikein tahdo riittää. Ajan riittämättömyys saattaa johtua siitä, ettei kenelläkään ole osoitettu tiettyä tuntimäärää ekotukitoimintaa varten. Kuitenkin 20 %:lla ekotukitoimintaan liittyvät tehtävät on kirjattu osaksi muita työtehtäviä ja 59 % on joskus keskustellut niiden sisällöstä esimiehensä kanssa. 1

2 4. Ekotukitoiminta työyhteisössä Yhteensä 43 %:lle ekotukitoiminta on tuttu käsite. Sen sijaan 23 %:ssa yksiköistä se tiedetään huonosti tai melko huonosti. Loput ovat sitä mieltä, ettei ekotukitoimintaa tunneta heidän yksikössään hyvin, eikä huonosti. Toiminnan tunnetuksi tekemisessä riittää siis vielä työsarkaa, mutta siitä huolimatta suhtautuminen on ollut positiivista. 57 % vastaajista kertoo, että heidän työyhteisössään ekotukitoimintaan suhtaudutaan joko erittäin hyvin tai hyvin. Neutraaleja vastauksia saatiin 30 %. Melko huonosti ekotukitoimintaan suhtautuvia työyhteisöjä on kyselyn mukaan 14 % ja huonosti suhtautuvia 0 %. Luultavasti positiivisen suhtautumisen ansiosta ekotukihenkilöiden puoleen käännytään ainakin toisinaan ekotukeen tai ympäristöön liittyvissä asioissa. Yksikään ei vastannut, ettei häntä koskaan lähestyttäisi. Kuitenkin ekotukihenkilöihin tukeutuminen ekotuki- ja ympäristöasioissa on suhteellisen vähäistä. 34 % kertoo muiden työntekijöiden kääntyvän heidän puoleensa harvoin tai melko harvoin. 43 %:n puoleen käännytään silloin tällöin ja vain 23 %:n puoleen usein tai melko usein. Ekotukeen ja ympäristöön liittyvien asioiden käsittely on myös kokouksissa melko niukkaa; ympäristöasioihin pureudutaan vain silloin tällöin, kertoo 35 % vastanneista. Asioita käsitellään usein tai melko usein vain 14 %:ssa kokouksia ja harvoin tai melko harvoin 40 %:ssa. Vastaajista 12 % kertoo, ettei kokouksissa käsitellä ekotuki- tai ympäristöasioita lainkaan. Asioiden käsittely kokouksissa kertoo osittain siitä, miten hyvin ekotukitoiminta on saatu sisällytetyksi osaksi työyhteisön toimintaa. Sisällyttäminen on onnistunut joko hyvin tai erittäin hyvin 27 %:n mielestä. Tyytymättömiä on puolestaan 32 %; heidän mukaansa sisällyttäminen on onnistunut huonosti tai melko huonosti. 34 % antoi epätietoisen tai neutraalin vastauksen, ettei se ole heidän mielestään onnistunut hyvin, eikä huonosti. Sen sijaan 7 % ei osannut vastata mitään kysymykseen. Vaikka ekotukitoiminnan sisällyttäminen osaksi työyhteisön toimintaa koetaankin melko haastavaksi, niin siitä huolimatta sillä on nähty olevan konkreettisia vaikutuksia työpaikan arkikäytäntöihin. Samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä on 61 %. Ainoastaan 9 % ei ole täysin vakuuttuneita ekotukitoiminnan vaikuttavuudesta arkikäytäntöihin. Neutraalin mielipiteen omaavia on 30 % ja muutama ei osannut ottaa kantaa ollenkaan. Myös lähiesimiehen antaman tuen riittävyyteen ollaan ekotukihenkilöiden keskuudessa keskimäärin tyytyväisiä; 59 % kokee saadun tuen ainakin jollakin tasolla riittäväksi. 14 % on jokseenkin tyytymättömiä tuen riittävyyteen ja 27 % ei osannut sanoa onko tuki ollut riittävää vai ei. Ehdotuksia parempaan lähiesimiestyöhön antoi kaikkiaan 21 henkilöä. Esiin nousee erityisesti työajan riittämättömyys; kahdeksan ihmistä toivoo lähiesimiehen järjestävän lisää aikaa ekotukitoimintaa ja siihen liittyviä tehtäviä varten. Kaksi mainitsee, että esimies voisi osoittaa kiinnostusta ja kannustaa enemmän. Lisäksi halutaan ekotukitoiminnan ottamista esiin palavereissa. Tämän toivomuksen esittää kaksi henkilöä, joista toinen kertoi palaverin olevan ainoa mahdollisuus nostaa asioita esiin, mutta niitä on vaikea saada mahtumaan mukaan esityslistaan. Muita yksittäisiä toiveita ovat tapahtumia suunnittelevaan työryhmään mukaan 2

3 ottaminen, asioihin perehtyminen paremmin, yhteisen ohjeistuksen luominen esimerkiksi kierrätyksestä sekä työporukan kokoaminen yhteen tietoiskuja ja muuta ekoinfoa varten. 5. Ekotukihenkilöiden toiminta Sitoutuminen ja motivaatio ekotukitoimintaan näyttäisivät olevan hyvää luokkaa. Peräti 86 % arvioi olevansa hyvin sitoutuneita tai melko sitoutuneita. Loput 14 % ovat heikosti sitoutuneita. Suurimmalla osalla ekotukihenkilöistä motivaatio on pysynyt samalla tasolla; 58 % kertoo motivaationsa pysyneen ennallaan. Motivaatio on kasvanut 23 %:lla ja laskenut 16 %:lla. Monella on myös onnistumisen kokemuksia vuodelta Yhteensä 20 ekotukihenkilöä kertoi missä he ovat mielestään onnistuneet. Selvästi esille nousee jätteiden lajittelun parantaminen. Yksi kertoi esimerkiksi hankkineensa paperiroskikset kaikkiin työhuoneisiin, toinen oli järjestänyt biojätteen keräyksen ja kolmas hommannut patteriroskiksen. Eräs oli saanut työtoverinsa innostumaan lajittelusta. Toinen isompi onnistumisen kokemuksia aiheuttanut teema on energiansäästö. Kolme vastaajaa mainitsee onnistuneensa tehostamaan energiansäästöä. Yksi heistä kertoi työtovereiden nykyisin sammuttavan tietokoneiden monitorit aina työpäivän jälkeen. Eräs vastaajista koki onnistuneensa kertomaan energiansäästöstä, muttei saanut sillä konkreettisia tuloksia aikaiseksi ja turhautui. Jätteiden lajittelun ja energiansäästön ohella koettiin onnistumisia esimerkiksi saadun tiedon jakamisessa, oman tietouden lisäämisessä ja ajatuksien herättämisessä terveyden kannalta tärkeissä asioissa. Onnistumisista sekä niiden synnyttämästä hyvästä motivaatiosta kertoo ahkera tapahtumiin osallistuminen sekä toteutetut toimet. Vuoden 2015 aikana peruskoulutukseen on osallistunut 39 % ja Fix Turkukoulutukseen 27 %. Ekotukitapaamisiin otti osaa 45 % vastanneista, vierailuihin 18 % ja muihin tilaisuuksiin 11 %. Kaikkiaan 82 % oli ottanut osaa ainakin johonkin tapahtumaan. Erityisesti ekotukitapaamiset vaikuttavat suosituilta ekotukihenkilöiden keskuudessa, joten niiden järjestämistä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Tapahtumiin osallistumisen lisäksi ekotukihenkilöt ovat toteuttaneet kohtalaisesti erilaisia toimia omalla työpaikallaan. Suosituimpia ovat olleet 1. työkaverin neuvominen ympäristöasioissa (77 %) 2. energiansäästön ohjeistaminen ja edistäminen (77 %) 3. jätteiden lajittelun ohjeistaminen ja edistäminen (75 %) 4. paperinsäästön ohjeistaminen ja edistäminen (64 %) Myös yksityiselämässä on otettu enemmän ympäristöasioita huomioon (57 %). Lisäksi ekotukihenkilöt ovat 1. välittäneet ympäristötietoutta sähköpostitse/ilmoitustaululla (36 %) 2. kartoittaneet/päivittäneet työpaikkansa ympäristöasioiden tilan (27 %) 3. ohjeistaneet tai edistäneet muita ympäristöasioita (27 %) 4. vieneet ympäristöasioita tiedoksi/käsiteltäväksi työyksikön kokouksiin (25 %) 5. välittäneet kuukausikirjeen eteenpäin omassa työyksikössä (20 %) 6. lainanneet ekotuen materiaalia yksikkönsä ympäristötietoisuuden lisäämiseen (20 %) 7. huomioineet kestävän kehityksen yksikkönsä hankinnoissa (20 %) 8. osallistaneet työkavereita ympäristöaiheiseen kampanjaan/kilpailuun/teemapäivään (18 %) 3

4 Vähemmän suosittuja ovat olleet 1. palaverin pitäminen ympäristövastuullisista toimista työtovereiden kanssa (14 %) 2. kampanjan/kilpailun/teemapäivän järjestäminen itse (9 %) 3. ekotukitoimintasuunnitelman tekeminen (7 %) Kolme henkilöä ilmoitti lisäksi toteuttaneensa muita toimia kuluvan vuoden aikana. Yksi kertoi päivittäneensä yksikkönsä kestävän kehityksen suunnitelmaa, yksi oli kiinnittänyt ekotukikalenterin sekä jäteohjeet ilmoitustaululla ja eräs suunnitteli yhteistä iltapäivätempausta. Myös yhteistyötä muiden ekotukihenkilöiden kanssa on tehty vuoden 2015 aikana. Vastaajista 43 % kertoo tehneensä yhteistyötä. Heistä 63 % on tehnyt yhteistyötä oman työyhteisönsä ekotukihenkilöiden kanssa ja 32 % oman toimialan henkilöiden kanssa. Ainoastaan 5 % ilmoittaa tehneensä yhteistyötä muiden kaupungin toimialojen ekotukihenkilöiden kanssa. Esimerkkejä yhteistyöstä antoi yhteensä 12 ihmistä. Kaksi kertoo pitäneensä palavereja muiden ekotukihenkilöiden kanssa ja toiset kaksi ilmoittavat järjestäneensä erilaisia tapahtumia ja projekteja. Myös keskusteluja on käyty sekä ideoita ja ajatuksia vaihdettu. Muita mainittuja yksittäisiä yhteistyön muotoja ovat olleet konsultaatio, vastuualueiden jakaminen liittyen ekotukisuunnitelmaan, eri osastojen tapojen yhtenäistäminen, tiedottaminen sekä sähkönkulutuksen rajoittaminen ja lajittelun tehostaminen yhdessä. 6. Ekotukiverkoston tuki Ekotukitoimintaan ollaan kokonaisuudessaan tyytyväisiä. Täysin tyytyväisiä on 23 %, hyvin tyytyväisiä 45 % ja tyytyväisiä 32 %. Yksikään ei ole vähemmän tyytyväinen tai täysin tyytymätön. Erityisesti Ekotuen tukipalveluita pidetään tarpeellisina; erittäin hyödyllisiksi tai melko hyödyllisiksi niitä arvioi 77 % vastanneista. 23 % sen sijaan ei osannut arvioida palvelun hyödyllisyyttä jokaisen palvelun kohdalla. Selvästi hyödyllisimpiä tukipalveluita ovat ekotukikoulutukset ja kuukausikirje; jopa 98 % pitää niitä erittäin hyödyllisinä tai melko hyödyllisinä. Myös ekotuki.net sivustoa (91 %) sekä lyhyitä täsmäkoulutuksia (89 %) arvostetaan. Lisäksi lähtötilannekartoitusten vertailua (57 %), lainattavia materiaaleja (66 %), vierailuja (74 %), Fix Turku-tapahtumia (60 %) sekä toimialojen yhteisiä tapaamisia (60 %) pidetään hyödyllisinä tai melko hyödyllisinä. Vaikka Ekotukeen ja sen tarjoamiin palveluihin ollaan keskimäärin tyytyväisiä, myös lisätukea kaivataan. Lisätukea koskevaan kysymykseen vastasi yhteensä 11 ekotukihenkilöä, joista kaksi ei osannut sanoa missä asioissa kaipaisi tukea. Muiden kesken toiveet vaihtelivat laidasta laitaan. Monet toivomukset liittyvät lähinnä omaan työyhteisöön tai esimieheen. Vain kaksi on kohdistanut toivomuksensa suoraan Turun Ekotukeen; yksi haluaa lisää peruskoulutusta rauhallisemmalla tahdilla ja toinen käyntiä työpaikalla sekä kartoitusta mihin siellä pitäisi kiinnittää huomiota. Loput henkilöt toivovat enemmän tukea omalta yksiköltä, pientä korvausta tai kompensaatiota työajassa, lähiesimiehen kiinnostusta ja tukea, yhteisiä palavereja, kirpputoria tai kunnon kierrätyspistettä työpaikalle sekä lisää aikaa. 7. Ideoita ja yleistä palautetta Ekotukihenkilöiltä kysyttiin, miten he käyttäisivät ekotukitoimintaan annetut pilottirahat, jos saisivat itse päättää. Kaikkiaan 16 henkilöä eli 36 % vastasi tähän kysymykseen, mutta neljä heistä ilmoitti, etteivät he 4

5 osaa sanoa mitä tekisivät rahoille. Toiset neljä järjestäisivät jonkin tapahtuman, kilpailun, kampanjan tai koulutustilaisuuden innostamaan työporukkaa. Yksi heistä haluaisi keksiä jonkin yhteisen säästämiskohteen ja tarjoaisi siitä pientä porkkanaa. Muiden ideat käsittelevät energiaan, liikkumiseen, ruokaan, jätteisiin ja luontoon liittyviä teemoja. Energia: lamppujen vaihto led-lamppuihin liiketunnistimien asentamista pukuhuoneisiin ja WC-tiloihin Liikkuminen: kimppakyytitoiminnan järjestäminen työsuhdepolkupyörien hankkiminen työpaikalle Jätteet: näyttö mihin jäte väärin lajiteltuna vaikuttaa Ruoka: ruokahävikkiin liittyvä kokeilu Yleistä palautetta ekotukitoiminnasta annettiin yhteensä 12 henkilön eli 27 %:n toimesta. Yksi heistä ei kommentoinut mitään. Positiivista palautetta saatiin todella mukavasti. Erityisesti kiiteltiin ekotuen kouluttajia jaksamisesta sekä iloisesta ja energisestä asenteesta; kaikkiaan neljä ihmistä antoi palautetta kouluttajista. Myös tapahtumista kiitti kaksi henkilöä. Toinen heistä piti etenkin Fix Turku-tapahtumasta ja yhteisistä tapaamisista. Toinen kertoi informatiivisten ja kannustavien tapahtumien antaneen hänelle paljon uutta tietoa ja toimineen hyvänä motivaattorina. Ekotukitoiminta koettiin muutenkin hyvänä ja positiivisena asiana; joku sanoi sen olevan kiinnostavaa, hyödyllistä ja kehittävää. Eräs sen sijaan toivotti tsemppiä tärkeään tehtävään ja kolmas kiitti mukaan pääsemisestä. Hänen mielestään ekotukitoiminta on ollut uutta, mukavaa ja haastavaa. Ainoastaan yhdeltä henkilöltä tuli ruusujen sijaan risuja. Hän mainitsi jätteiden kuljetuksen oikeisiin paikkoihin olevan hankalaa erityisesti vaarallisten jätteiden ja pienelektroniikan. 8. Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa Vastaajista 96 % käyttää ainakin jotakin sosiaalisen median kanavaa. Suurin osa on rekisteröitynyt Ekotuen nettisivuille: yhteensä 70 %. Osalta kuitenkin puuttuvat tunnukset ja ne olisi hyvä olla kaikilla. Facebookiin rekisteröityneitä on lähes yhtä paljon kuin Ekotuen sivuille: yhteensä 67 %. Vuoteen 2014 verrattuna Ekotuen sivujen käyttäjiä on lähes saman verran, mutta Facebookin käyttäjiä on 10 % enemmän. Myös Twitterillä (21 %) ja LinkdInillä (14 %) on jonkin verran käyttäjiä, muttei niin paljon, että Ekotuen olisi kannattavaa luoda omat tunnukset näihin medioihin. Sen sijaan oman Facebook sivun perustamista kannattaa harkita. 9. Yhteenveto Ekotukitoiminta aloitetaan yhä useammin omasta halusta verrattuna vuoteen 2014, jolloin aloittamisen yleisin syy oli esimiehen tekemä aloite. Todennäköisesti ainakin osittain oma-aloitteisuudesta johtuen myös 5

6 motivaatio ja aktiivisuus ekotukitoimintaan ovat korkealla tasolla. Hyvästä motivaatiosta kertoo esimerkiksi se, että usea ekotukihenkilö (61 %) kokee saaneensa ekotukitoiminnalla aikaan konkreettisia asioita työpaikan arkikäytännöissä. Myös onnistumisia on koettu. Aktiivisuudesta puolestaan kielii ahkera tapahtumiin osallistuminen sekä työpaikalla toteutetut toimet. Vuoteen 2014 verrattuna aktiivisuus on tosin hieman laskenut. Edelleen suosittuja toimia ovat ohjeistaminen erinäisissä asioissa, esimerkiksi energiansäästössä ja jätteiden lajittelussa. Suurimpana motivaatiota ja aktiivisuutta laskevana tekijänä on todennäköisesti edelleen aika. Suurin osa (50 %) kertoo käyttävänsä aikaa ekotukitoimintaan kuukaudessa vain puoli päivää tai vähemmän. Monien mielestä ajan riittävyyttä on vaikea arvioida. Muista vastaajista noin puolet on sitä mieltä, että aika riittää ja puolet, ettei sitä ole tarpeeksi ekotukihenkilön tehtävien hoitamiseen. Syynä saattaa olla, että vain harvalla on kirjattu ekotukitoimintaan liittyvät tehtävät osaksi työnkuvaa ja kellekään ei ole osoitettu tiettyä tuntimäärää ekotukitoimintaa varten. Kyselyn perusteella eräät tuntuivatkin toivovan lisää aikaa ekotukihenkilön tehtävien hoitamiseen. Jos aikaa olisi enemmän, ekotuen tunnettuus todennäköisesti kasvaisi. Tällä hetkellä 43 % arvioi ekotuen olevan hyvin tai erittäin hyvin tunnettua yksikössään. Viime vuonna vastaava luku oli 53 %. Myös suhtautumista pystyttäisiin muuttamaan vielä positiivisempaan suuntaan; työyhteisössä hyvin tai erittäin hyvin ekotukitoimintaan suhtaudutaan 57 %:n mielestä. Ekotukihenkilöt itse ovat olleet erittäin tyytyväisiä Turun Ekotukeen sekä sen tarjoamiin tukipalveluihin. Hyödyllisimpinä palveluina pidettiin ekotukikoulutuksia ja kuukausikirjettä aivan kuten vuonna Kuitenkin myös lisätukea kaivattiin, mutta toivomukset kohdistuivat lähinnä omaan työyhteisöön sekä esimieheen. Kyselyn perusteella apua kaivataan lisäksi ekotuki- ja ympäristöasioiden esille ottamiseen kokouksissa. Nykyisellään kyseisiä teemoja käsitellään melko vähän. 6

Helsingin ekotukitoiminta arvioitu millaisia olivatkaan tulokset? Pia Bäckman & Pirita Kuikka

Helsingin ekotukitoiminta arvioitu millaisia olivatkaan tulokset? Pia Bäckman & Pirita Kuikka Helsingin ekotukitoiminta arvioitu millaisia olivatkaan tulokset? Pia Bäckman & Pirita Kuikka 9.11.2011 Vaikutusten arviointi Gaia Consulting Oy taloudellisten ja ympäristöllisten vaikutusten arviointi

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta 2011, 201, 2015, 2016 ja 2017 toteutetuista kyselyistä Kunnanhallitus 7.5.2018 Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä

Lisätiedot

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2015 Toteutus Syys- lokakuussa 2015, vastausaikaa 2 viikkoa Webropol-kysely Toimitettiin Avustajaportti.fi palveluun

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 laiset kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita maakunnalliseen mediaan. Kaksi kolmesta päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytymättömämpiä maakunnallisen

Lisätiedot

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA

ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA ASUKAS- ja TYÖNTEKIJÄKYSELYJEN TULOKSIA KESTÄVÄ KEHITYS o 2012 asukaskyselyn kohderyhmän muodostivat Hämeenlinnan kaupungin asukkaat, otos 9000 asukasta o Tutkimus perustuu 1591 henkilön antamiin vastauksiin,

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 Keskisuomalaisten kuntapäättäjien myönteisyys tiedostusvälineisiin kasvanut. Puolet päättäjästä somettaa. Keskisuomalaiset kuntapäättäjät ovat hieman tyytyväisempiä sekä paikallisen

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA

Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Henkilökohtaisen avun keskus HENKKA Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2017 Taustatietoa Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille toteutettiin Webropolkyselynä marraskuussa

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET YHDISTYSKYSELYN TULOKSET Tiivistelmä 15.8.2014 Projektiharjoittelija Noora Jalonen Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin 34 yhdistykselle ja vastauksia saatiin yhteensä 25. Kyselyn vastausprosentti on noin

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Varsinais-Suomen kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Varsinaissuomalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö

Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri. Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Kaupan alan esimiesten jaksamisbarometri Kaupan alan esimiesten neuvottelujärjestö Keskeiset tulokset Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia tuntee työn aiheuttamaa stressiä. Työterveyslaitoksen mukaan neljännes

Lisätiedot

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Ohjelma...

Tutkimuksesta Tiivistelmä Kotkassa vierailu motiivit Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa Ohjelma... SISÄLLYS Tutkimuksesta... 2 Tiivistelmä... 3 Kotkassa vierailu motiivit... 7 Osallistuminen minä päivinä oli tapahtumassa... 8 Ohjelma... 9 Kokonaisarvosana, suosittelu ja ensi vuosi... 10 Rahankäyttö...

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 lla kuntapäättäjät tyytyväisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muut suomalaiset kuntapäättäjät. Kaksi viidestä päättäjästä somettaa. Pohjoispohjanmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia

Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia Koulutus työn tukena kyselyn tuloksia AIKUISKOULUTUS KANTAA JHL:n koulutuspoliittinen seminaari Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin verkkokyselynä 26.11. 7.12.2018 Vastaajiksi kutsuttiin satunnaisotannalla

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät myönteisempiä maakunnalliseen mediaan kuin kuntapäättäjät keskimäärin. Alle puolet päättäjistä somettaa. Eteläsavolaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä maakunnallisten

Lisätiedot

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi

Akavan kirkollisten jäsenkysely 2010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Julkaistu Crux 3/010 Akavan kirkollisten jäsenkysely 010: Yhä useampi toivoo naista piispaksi Kati Niemelä Nuoret pappisnaiset ovat kiinnostuneita kirkkoherran virasta ja muista esimiestehtävistä. Naispiispaa

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.

Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille. 27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen

Lisätiedot

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi

Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi Henkilöstökysely maakunta- ja sote-uudistuksen viestinnästä Lapissa Tulosten yhteenveto ja analyysi Ella Tikkala 7.11.2018 Lapin maakuntavalmistelun viestintä Sisältö 1. Uudistuksen näkyvyys ja tiedonhankinta

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä

Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Väestöliitto Perheystävällinen työpaikka -ohjelma Laura Hannola 29.9.2016 Sisältö Fokusryhmähaastattelumenetelmä Mikä toimi/mikä

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Palkansaajien tutkimuslaitoksen sidosryhmäkartoitus Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Palkansaajien tutkimuslaitos teetti heinä-syyskuussa 2016

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Uusmaalaiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta ovat ahkeria somettajia Uusmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015

Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Työhyvinvointikorttikoulutuksen vaikuttavuus koulutuksen käyneiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia. Katri Wänninen Veritas Eläkevakuutus 2015 Kyselyn toteutus Työhyvinvointikorttikoulutuksia on toteutettu

Lisätiedot

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta

Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta Selvitys Joensuun lentosaavutettavuudesta 2 JOHDANTO JA YHTEENVETO Korkeatasoinen ja toimiva lentoliikenne on merkittävä osa alueiden kilpailukykyä. Tämän vuoksi Pohjois- Karjalan maakuntaliitto osallistuu

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa

Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Riikka Laaninen 8.1.015 Kunta-alan tutkijoiden läsnäolo sosiaalisessa mediassa Sisällys 1. Tutkimuksen esittely.... Tutkimukseen vastanneet.... Somen nykyinen käyttö.... Miten tutkijat käyttävät somea

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Tieto- ja viestintätekniikan ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Amanda Nygård Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS

Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Seinäjoen kaupungin Opetustoimi Perusopetuksen arviointi JOHTAJUUS Kysely opettajille kevät 2010 Piia Seppälä, arvioinnin yhdyshenkilö Yleistä Tämä toteutettu Johtamisen arviointi oli uuden Seinäjoen opetustoimen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät tyytymättömämpiä paikalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Yli puolet päättäjistä somettaa. Keskipohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK

Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298

Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298 Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182

Lisätiedot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot

Esimiestutkimuksen eri osa-alueiden kokonaisarviot ESIMIESTUTKIMUKSEN RAPORTTI Raportin tekijä ossi.aura@gmail.com www.ossiaura.com FIRMA OY 15.2.2019 Esimiestutkimus toteutettiin osana Työkaari kantaa - työhyvinvointia ja tuottavuutta hanketta. Kyselyyn

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018

Ylivieskan kaupunki. Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Ylivieskan kaupunki Asukas- ja yrittäjäkyselyt 2018 Sisällysluettelo 1. Tutkimusten tausta ja toteutus 2. Asukaskysely 2018 Tulokset 3. Yrittäjäkysely 2018 Tulokset 4. Yhteenveto Tutkimusten tausta ja

Lisätiedot

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA

YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 2003 SAADUSTA PALAUTTEESTA 1 Itä-Suomen virtuaaliyliopisto YHTEENVETO VERKKO-OPETUKSEN PERUSTEET (VOP) -KOULUTUKSESTA syksyllä 23 SAADUSTA PALAUTTEESTA Henkilöstökoulutushankkeessa järjestettiin Verkko-opetuksen perusteet (VOP)

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 06 n kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioiden käsittelyä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Yli puolet päättäjistä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat niukasti tyytymättömämpiä

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? Osin. Täysin. Osin eri. eri. samaa. mieltä.

1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? Osin. Täysin. Osin eri. eri. samaa. mieltä. KUNTAKYSELY 2017 1. Miten seuraavat väittämät kuvaavat omaa suhtautumistasi digitaaliseen mediaan ja teknologiaan? (Tähdellä merkityt kysymykset ovat pakollisia) Vastaajien määrä: 66 Täysin samaa mieltä

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto

Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto Liite nro 17 5.3.2019 Khall 29 Hausjärven kunnan työhyvinvointikysely 2018 yhteenveto KYSELYN TOTEUTUS JA RAPORTOINTI Hausjärven kunta toteuttaa kahden vuoden välein työhyvinvointikyselyn, jonka avulla

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta

Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Työvaliokunta Mitä kuuluu? työhyvinvointikyselyn tulokset 2018 Henkilöstöjohtaja Erja Saari Kyselyn toteutus Kyselyn toteutus Kokonaisarvosanaksi saimme 7,05 (7,16 vuonna 2017). Kyselyn vastausprosentti oli 67 % (52

Lisätiedot

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %

Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen

Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Syksyn 2016 arviointikyselyt Seinäjoen perusopetus Aiheena: Koulu työyhteisönä ja henkilöstön kehittäminen Tässä yhteenvedossa on käyty läpi kaksi kyselyä. Ensin tarkastellaan perusopetuksen opettajille

Lisätiedot

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi

Julkisen alan työhyvinvointi Toni Pekka Riku Perhoniemi Julkisen alan työhyvinvointi 0 Toni Pekka Riku Perhoniemi Tutkimuksesta 000 vastaajaa; kunta 0, kirkko 00 Edustava otos kunta- ja kirkon organisaatioiden henkilöstöstä (KuEL, VaEL-opettajat, KiEL) Ikä,

Lisätiedot

Osuva-kysely Timo Sinervo

Osuva-kysely Timo Sinervo Osuva-kysely Timo Sinervo Timo Sinervo 1 Kunnat ja organisaatiot Kunta Vastaajat Jyväskylä 977 Eksote 1065 Länsi-Pohja 65 Akseli 59 Laihia-Vähäkyrö 52 Kaksineuvoinen 33 Terveystalo 31 Jyväskylän hoivapalv.

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Lapin kuntapäättäjät toivovat lisää kunta-asioita paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjistä somettaa. Lapin kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä paikallisten tiedotusvälineiden

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013

TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 TAPAHTUMAKARTOITUS 2013 Tapahtumia Pohjois-Karjalaan hanke 2010-2013 Anna Jetsu Projektikoordinaattori 25.1.2013 1 Tapahtumakartoitus Tapahtumakartoitus toteutettiin 18.12.2012-8.1.2013 Survey Monkey kyselyn

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa. Somettavien päättäjien määrä lisääntynyt. laiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä.

Lisätiedot

Ekotukitoiminta -ympäristötekoja työpaikalla. Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskus 23.10.2012

Ekotukitoiminta -ympäristötekoja työpaikalla. Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskus 23.10.2012 Ekotukitoiminta -ympäristötekoja työpaikalla Pirita Kuikka Helsingin kaupungin ympäristökeskus 23.10.2012 Mitä ekotukitoiminta on? Helsingin kaupungin kehittämä toimintamalli ympäristövastuullisuuden lisäämiseksi

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta

Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä. Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Tutkimus itseohjautuvuudesta suomalaisessa työelämässä Yli 1000 vastaajaa - eri toimialoilta, tehtävistä ja organisaatiotasoilta Juhlapuheissa toitotetaan itseohjautuvuutta - kysyttäessä suomalainen työelämä

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö

Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS. Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Seinäjoen perusopetus Arviointikysely syksy 2012 JOHTAJUUS Piia Seppälä Seinäjoen perusopetuksen arviointityö Koulut vastaajaryhmittäin Yleistä Kysely toteutettiin syysloman jälkeisillä kolmella viikolla.

Lisätiedot

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Työnantajakysely 2013 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus Aineisto Sähköinen kysely pirkanmaalaisille työnantajille Vastaajina 29 työnantajaa Suurin osa vastaajista esimies-asemassa

Lisätiedot

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin.

Liiton strategia Liiton asettamat strategiset tavoitteet nähtiin kokonaisuutena tärkeiksi. Jäsenmäärä tavoitteen realismia kyseenalaistettiin. KERHOKYSELYN TULOKSIA Kysely toteutettiin kerhoille 21.3-30.6.2018 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 31 jäsenkerhoa 55 viidestä, vastausprosentti oli 56,4 prosenttia. Kysely toteutettiin sähköisellä Webropol-kyselyohjelmalla.

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010

RECONOS. Reconos Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 2010 RECONOS Oy HENKILÖSTÖTUTKIMUS 21 Ky Puh: 9-6969 274 PL 8, Aleksanterinkatu 17 Fax: 9-6969 2741 HELSINKI E-mail: kari.ehari@reconos.fi Oy Henkilöstötutkimus 21 LOPPURAPORTTI 1.1.21 Oy ASIAKASTYYTYVÄISYYSTUTKIMUS

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät tyytymättömiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Puolet päättäjästä somettaa. laiset kuntapäättäjät ovat tyytymättömämpiä sekä paikallisen että maakunnallisen

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Kantahämäläiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, ja ovat hieman laiskempia somettajia Kantahämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Aromi- lehti. Lukijatutkimus 2017

Aromi- lehti. Lukijatutkimus 2017 Aromi- lehti Lukijatutkimus 2017 Taustatietoja tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Aromi- lehden lukemista ja lukijoiden suhdetta lehteen sekä kerätä

Lisätiedot

yrittäjän työterveyshuolto

yrittäjän työterveyshuolto yrittäjän työterveyshuolto Tiivistelmä 1 Yrittäjän oma hyvinvointi on tärkeää niin yrittäjän itsensä kuin koko liiketoiminnan kannalta. Hyvinvoinnin yksi osatekijä on toimiva työterveyshuolto. Työterveyshuollolla

Lisätiedot

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013 TAUSTATIEDOT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS & TIETOA VASTAAJISTA! Sähköpostikutsu Päihteet työelämässä - tutkimukseen

Lisätiedot

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta

Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi Marianne Hietaranta Ruoka-apukysely Kemi ja Rovaniemi 2018 Marianne Hietaranta Ruoka-apukyselyn tarkoitus ja vastaajat Mitä haluttiin tutkia? Keitä ruoka-avussa käy? Millaisia ovat näiden ihmisten kokemukset omasta terveydestä

Lisätiedot

Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen

Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen STUL Ry. Sähkömaailma-lehden lukijatutkimus Toukokuu 2013 Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen on tehnyt STUL Ry:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Aineisto kerättiin

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media n kuntapäättäjät myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin muualla Suomessa. Valtaosa päättäjistä somettaa. Pohjoiskarjalaiset kuntapäättäjät ovat tyytyväisempiä

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit SUOMALAISEN TYÖN LIITTO Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit Suomalaisen Työn Liiton tutkimukset Nuoret, työ ja kuluttaminen 2019 ja Nuoret ja työelämä

Lisätiedot

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K)

Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) Kestävä kehitys kirjastoissa (3K) kysely 1.-10.2.2012 Suomen yleisille kirjastoille ekologisen kestävyyden tilasta Leila Sonkkanen Suunnittelija Helsingin kaupunginkirjasto grafiikka Jouni Juntumaa Erikoissuunnittelija

Lisätiedot

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram!

TUBESSA ON VOIMAA. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana myös blogit sekä Instagram! TUBESSA ON VOIMAA Me haluttiin tutkia kuinka paljon ja tehtiin heinäkuussa 2018 laajamittainen (n=1000) kyselykartoitus 15 35-vuotiaille jo kolmatta vuotta peräkkäin. Ensimmäistä kertaa vertailussa mukana

Lisätiedot