Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82"

Transkriptio

1 Ympäristölautakunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Maankäyttötoimikunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82 YMP 92 Talousarviossa v on hyväksytty yksityiskohtaisen maankäyttösuunnitelman laatiminen Ukkohallaan Saunamaan läheisyyteen. Kunta on hankkinut tänä vuonna maa-alueita ydinalueelta noin 6 ha Laatumaalta.Mm.yleiset paikoitusalueet eivät riitä nykyisellään keskeisten palvelupisteitten läheisyydessä samoin myös tulevan aluelämpökeskuksen rakennuspaikka tulisi ratkaista asemakaavamuutoksen yhteydessä. Tekniset palvelut yhdessä aluearkkitehti Ulla- Maija Oikarisen kanssa on valmistellut suunnittelijan valintaa. Aluearkkitehti esittää tarjousten vertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyttä Pöyry Oy:tä kaavatyön toteuttajaksi. Liitteenä tarjousten avauspöytäkirja sekä aluearkkitehdin esitys suunnittelijan valinnaksi. Lisätietoja asiasta antaa rakennustarkastaja, p ja aluearkkitehti p OSASTOPÄÄLLIKKÖ: Ympäristölautakunta päättää; - käynnistää Ukkohallan ydinalueen Saunamaan asemakaavan muutos ja laajennustyön - valita asemakaavan laatijaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehneen Pöyry Oy:n euron hinnalla alv 0 %. - esittää naapurikiinteistöjen omistajille mahdollisuutta lähteä asemakaavaan mukaan. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi.

2 MAANKTK 7 Saunamaan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen osallistumisja arviointisuunnitelma on valmistunut (oheisliitteenä). Esitys: Maankäyttötoimikunta määrittelee kunnan tavoitteet kaavoitukselle ja päättää, että ohjaus-/seurantaryhmänä kaavahankkeelle toimii maankäyttötoimikunta. Maankäyttötoimikunta esittää ympäristölautakunnalle kaavoituksen saattamista vireillle sekä osallistumis- ja arvointisuunnitelman asettamista nähtäville kaavoitusprosessin ajaksi. Päätös: Maankäyttötoimikunta hyväksyi. Tavoitteiksi määriteltiin mm. pysäköintialueen laajentaminen, nykyisen P-alueen madaltaminen, rakennusoikeuden lisääminen, ei lämpökeskusta ko. alueelle, Ukkohallantien liikennejärjestelyt ja rakennustapaohjeiden laatiminen. Veli-Pekka Mäkeläinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo MAANKTK 30 Konsultti on laatinut alustavan luonnoksen Ukkohallan ydinalueelle ja esittelee kokouksessa täydennetyn valmisteluaineiston. Oheisliitteenä yleissuunnitelma, alueleikkaus sekä alustava kaavaluonnos. Esitys: Maankäyttötoimikunta esittää, että ympäristölautakunta hyväksyy kaavaluonnoksen ja asettaa sen nähtäville 30 päivän ajaksi. Päätös: Maankäyttötoimikunta päättää jatkaa Ukkohallan ydinalueen asemakaavan muutoksen valmistelua. Kaavoittajan tulee ottaa jatkovalmistelussa huomioon seuraavaa: - tuolihissiaseman paikka, lähelle keilahallia - rakennusmassojen siirtäminen rinnealueen lounaisreunalle ja rakennuspaikkoja osittain LPA-alueelle, - viherkäytävä RM-3- keskelle ja tenniskentän säilyttäminen - mahdollisen erillisen lomarakennuspaikan osoittaminen

3 lounaispuolelle Syväjärven rantaan. YMP 19 Saunamaan asemakaavan muutoksen ja laajennuksen edetessä on tullut esille uusi tarve kortteliin 61: pienen päivittäistavarakaupan toteuttaminen alueelle. Tontin rakennusoikeus on jo ylitetty. Kaavamuutoksen ottaminen omaksi erilliseksi kaavahankkeeksi varmistaa kaavan mahdollisimman nopean etenemisen. Kaavamuutoksessa on Syväjärven ranta-alueelle sijoitettu uusi RM-rakennuspaikka, joka laajentaa jo olemassa olevaa matkailua palvelevien rakennusten korttelialuetta. Osa Ukkohallantiestä on muutettu autopaikkojen korttelialueeksi LPA., jolle tulee laatia tarkempi suunnitelma paikoituksen ja tonteille kulun järjestämisestä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivitetty. ( > ilmoitustaulu) Oheisliitteenä kaavakarttapienennös ja liittyminen voimassa olevaan kaavaan. Lisätietoja: aluearkkitehti OSASTOPÄÄLLIKKÖ: Ympäristölautakunta asettaa kaavaluonnoksen liitteineen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Muutettu päätösesitys: Asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten. PÄÄTÖS: Ympäristölautakunta hyväksyi. Taisto Keränen osallistui asian käsittelyyn. Päätöksenteon ajaksi Taisto Keränen jääväsi itsensä. Puheenjohtajana tämän asian päätöksenteon aikana toimi Jouni Heikkinen. Juhani Heinonen poistui kokouksesta ajalle 18:40-19:35. Syy: (Hallintolain 28 kohta 3). Asta Heikkinen pyysi kokousteknistä taukoa, joka pidettiin ajalla 19:20-19:30.

4 Taisto Keränen poistui kokouksesta klo 19:32-19:35. Syy: (Hallintolain 28 kohta 4). YMP 33 Kaavaluonnosta on muutettu autopaikkojen korttelialueen (LPA) osalta. Alueen läpi osoitetaan ajoyhteys. Oheisliitteenä kaavakarttapienennös sekä havainnekuva. Kaava-aineisto kokonaisuudessaan on sivulla > Julkiset palvelut > Tekniset palvelut > Kaavoitus OSASTOPÄÄLLIKKÖ: Ympäristölautakunta asettaa kaavaluonnoksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi seuraavin muutoksin: Asemakaavamääräyksissä olevasta harjakattovaatimuksesta luovutaan. Kattokaltevuudeksi hyväksyttiin 1:2 tai loivempi. Juhani Heinonen teki seuraavan muutosesityksen: Kaavaluonnosta ei aseteta nähtäville, vaan kaavassa edetään alkuperäisen suunnitelman mukaan ja saatetaan loppuun Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Ei ryhdytä laatimaan postimerkkikaavoja. Juhani Heinosen tekemää esitystä ei kannatettu. Juhani Heinonen jätti eriävän mielipiteen asiasta. Taisto Keränen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Syy:(Hallintolain 28 4 kohta). Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn aikana toimi Jouni Heikkinen. YMP 78 Tämän asian osalta pöytäkirjan tarkastaa Jouni Heikkisen varalla ollut Helena Heikkinen. Kaavaluonnos oli nähtävillä välisen ajan. Luonnoksesta antoivat lausunnon Kainuun ELY-keskus, Kainuun liitto, Kainuun museo, Pelastuslaitos, Metsähallitus/Laatumaa ja Loiste. Lisäksi esitettiin yksi mielipide. Oheisliitteenä saatu palaute ja kaavan laatijan vastineet. Kaavaehdotukseen on tehty tarkennuksia saadun palautteen pohjalta. Kevyen liikenteen kulkua on autopaikkojen korttelialueella

5 (LPA) on esitetty havainnekuvassa. Korttelin 61 rakennuspaikan 1 kerroskorkeus on muutettu voimassa olevan kaavan mukaiseksi ja rakennusaloja on muutettu. Puistomuuntamolle on osoitettu ohjeellinen sijoituspaikka. Oheisliitteenä kaavaehdotus pienennöksenä, havainnekuva sekä luonnoksesta annetut lausunnot ja mielipiteet vastineineen. Muu materiaali nähtävillä kunnan sivuilla > Julkiset palvelut > Tekniset palvelut > Kaavoitus Lisätietoja: aluearkkitehti OSASTOPÄÄLLIKKÖ: Kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Juhani Heinonen teki muutosesityksen: Kaavaehdotusta ei tulisi asettaa nähtäväksi, vaan palauttaa uudelleen valmisteluun. Korttelit 61, tontit 1 ja 2 on selvitettävä, paljonko on rakennusoikeutta nyt voimassa olevassa kaavassa, rakennusoikeuden ylitys ja paljonko on kaavaehdotuksessa tulossa lisää rakennusoikeutta. Kokonaisuutena on kysymys Hallansaunan tilasta, mikä on toistaiseksi Hyrynsalmen kunnan omistuksessa. Kylpylänlaajennus on turvattava poistamalla kaupalle osoitettu rakennusoikeus osoittamalla se kylpylälle. Kaavaehdotuksessa ei ole otettu huomioon riittävällä vakavuudella Kainuun ELY-keskuksen lausuntoa ja mielipidettä mikä toistuu myös Metsähallitus/Laatumaa lausunnon kohdalla. Muutoesitys ei saanut kannatusta ja siten se raukesi. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi osastopäällikön esityksen. Juhani Heinonen jätti eriävän mielipiteen. YMP 95 Kaavaehdotus oli nähtävillä Ehdotuksesta annettiin neljä lausuntoa ja kaksi muistutusta, jotka ovat esityslistan liitteenä. Kaavasta annettu palaute aiheuttaa muutoksia kaavakarttaan ja selostukseen. Korjattu kaavaehdotus ja palautteeseen laaditut vastineet esitellään kokouksessa. Liitteenä muistutukset ja lausunnot sekä nähtävillä ollut kaavaehdotus. Lisätietoja: aluearkkitehti

6 OSASTOPÄÄLLIKKÖ: Ympäristölautakunta hyväksyy lausuntoihin ja muistutuksiin annetut vastineet sekä tarkennetun kaavaehdotuksen ja esittää kunnanhallitukselle asemakaavaehdotuksen hyväksymistä. Muutettu päätösesitys: On tullut esille, että kaavaehdotukseen on tarpeen tehdä muutoksia. Ympäristölautakunta käsittelee kaavaehdotuksen muutokset myöhemmin uudelleen. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi. YMP 107 Kaavaehdotukseen on tehty muutoksia. Korttelin 61 rakennuspaikka 1 on laajennettu Syväjärven suuntaan niin, että rakenteilla oleva ri vita lo sijoittuu kokonaisuudessaan rakennuspaikalle. Rannan retkeilyja ulkoilualue pienenee näiltä osin. Kaava-aluetta laajennetaan korttelin 61 lounaispuolelle, jossa ur heilu- ja virkistyspalvelujen alue (VU) muutetaan autopaikkojen kort te lialu eek si. Tehdyt muutokset ovat niin merkittäviä, että kaava on asetettava uudel leen ehdotuksena nähtäville. Oheisliitteenä kaavaehdotus. Lisätietoja: aluearkkitehti OSASTOPÄÄLLIKKÖ: Päätösehdotus annetaan kokouksessa. Kaavaehdotus asetataan nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Keskustelun edetessä osastopäällikkö teki muutetun päätösehdotuksen. Kaavaehdotus palautetaan valmisteluun ja maankäyttötoimikunnan käsiteltäväksi. Päätös: Ympäristölautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen. MAANKTK 27 Esitys: Maankäyttötoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että kaavaehdotus asetetaan nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Päätös: Maankäyttötoimikunta hyväksyi. KH 262

7 Esityslistan oheismateriaalina on asemakaavaehdotuspienennös sekä havainnekuva. Nähtäville asetettava kaava-aineisto on ko ko naisuu des saan katsottavissa kunnan nettisivuilla: > Jul ki set palvelut > Tekniset palvelut > Kaavoitus. Lisätietoja asiasta antaa aluearkkitehti p KUNNANJOHTAJA: Kunnanhallitus päättää asettaa Saunamaan ja Ukkohallan ase makaa van muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82 -kaavaehdotuksen näh tä vil le. Päätös: Kunnanhallitus päätti asettaa Saunamaan ja Ukkohallan ase ma kaa van muutos ja laajennus korttelissa 61 ja 82 -kaa va eh dotuk sen nähtäville alkaen. Pöytäkirja on tarkastettu tämän asian osalta kokouksessa. KH 44 Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kort teleis sa 61 ja 82 -kaavaehdotus oli nähtävillä Pyy de tyt lausunnot saatiin ympäristölautakunnalta, Kainuun ELY-kes kuk sel ta ja Metsähallitukselta. Kainuun liitto, Kainuun pelastuslaitos ja Lois te Sähköverkko Oy eivät antaneet lausuntoa. Lisäksi kaa va eh do tuk sesta jätettiin yksi muistutus. Kaavaan on tehty täydennyksiä annetun palautteen perusteella. Asema kaa va mää räyk siin on lisätty määräys korttelin 82 ra ken nus pai kan 2 autopaikkamäärästä. Lisäksi kaavaselostuksessa on täy den net ty yleiskaavallista tarkastelua sekä vaikutusten arviointia. Esityslistan oheismateriaalina on kaavakartta, havainnekuva sekä kaa van laatijan vastineet lausuntoihin ja muistutukseen. Kaa va-aineis to on kokonaisuudessaan nähtävillä kunnan internetsivuilla: > Julkiset palvelut > Tekniset palvelut > Kaavoitus Lisätietoja: aluearkkitehti KUNNANJOHTAJA: Kunnanhallitus hyväksyy asemakaavan sekä lausuntoihin ja muis tutuk siin annetut vastineet ja esittää kunnanvaltuustolle kaavan hy väksy mis tä. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi esityksen.

8 Kati Nykänen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian kä sit telyn ajaksi.

Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82

Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan muutos ja laajennus kortteleissa 61 ja 82 Ympäristölautakunta 92 21.11.2013 Maankäyttötoimikunta 7 18.03.2014 Maankäyttötoimikunta 30 19.08.2014 Ympäristölautakunta 19 31.03.2015 Ympäristölautakunta 33 23.04.2015 Saunamaan ja Ukkohallan asemakaavan

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2015 476

HYRYNSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2015 476 HYRYNSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 23/2015 476 Kunnanhallitus 16.12.2015 AIKA 16.12.2015 klo 19:33-20:09 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 256 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

MONNINKYLÄN KOSKEN ALUEEN KAAVARUNGON JA KEVYEN LIIKENTEEN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU SEKÄ KAAVOITUKSEN ALOITTAMINEN

MONNINKYLÄN KOSKEN ALUEEN KAAVARUNGON JA KEVYEN LIIKENTEEN VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU SEKÄ KAAVOITUKSEN ALOITTAMINEN Kunnanhallitus 177 28.06.2017 Kunnanhallitus 33 31.01.2018 Kunnanhallitus 90 28.03.2018 Kunnanhallitus 118 18.04.2018 Kunnanhallitus 199 27.06.2018 Kunnanhallitus 250 19.09.2018 Kunnanvaltuusto 53 18.10.2018

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti Ympäristölautakunta 105 16.11.2011 Ympäristölautakunta 6 09.02.2012 Kaupunginhallitus 45 27.02.2012 Ympäristölautakunta 22 07.03.2012 Kaupunginhallitus 58 12.03.2012 Ympäristölautakunta 54 07.06.2012 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1

HYRYNSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 HYRYNSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1 Ympäristölautakunta 07.09.2015 AIKA 07.09.2015 klo 18:30-20:20 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 75 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa.

Rakennustarkastaja antaa asiaan tarkemman esityksen kokouksessa. Teknisen lautakunnan lupajaosto 58 10.09.2009 Teknisen lautakunnan lupajaosto 78 09.12.2010 Teknisen lautakunnan lupajaosto 23 07.04.2011 Teknisen lautakunnan lupajaosto 28 05.05.2011 Teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä.

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä. Kaupunginhallitus 261 17.06.2014 Kaupunginhallitus 434 16.12.2014 Kaupunginhallitus 86 24.03.2015 Valtuusto 23 21.05.2015 Särkivaaran ranta-asemakaavan osittainen muutos 486/08.15/2014 KH 17.06.2014 261

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Oulunrinteen asemakaavamuutos

Oulunrinteen asemakaavamuutos Kunnanhallitus 130 16.06.2008 Kunnanhallitus 17 13.01.2009 Kunnanhallitus 27 25.01.2011 Kunnanhallitus 90 12.04.2011 Oulunrinteen asemakaavamuutos 113//2008 KH 130 Valmistelija: aluearkkitehti Sirpa Lyytinen,

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus

Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi - Haramaajärvi, kaavaehdotus Tekninen lautakunta 34 03.04.2018 Kunnanhallitus 98 23.04.2018 Kunnanhallitus 194 20.08.2018 Kunnanvaltuusto 34 28.08.2018 Kymijoen - Mankalan rantayleiskaavan muutos ja täydennys, Tiirinmaa, Selkojärvi

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 509 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt Ruskon

Lisätiedot

Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue Ilkanmäentien ympäristön asemakaava Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.6.

Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue Ilkanmäentien ympäristön asemakaava Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.6. Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue Ilkanmäentien ympäristön asemakaava Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 12.6.2018 Päivitetty Sotkamon kunta 2018 1 Sotkamo Vuokatinvaaran asemakaava-alue

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan

Lisätiedot

Kaavoitettavan alueen alustava rajaus, kaavamuutoshakemus, asemapiirros ja ilmakuvaupotus ovat esityslistan liitteenä.

Kaavoitettavan alueen alustava rajaus, kaavamuutoshakemus, asemapiirros ja ilmakuvaupotus ovat esityslistan liitteenä. Ympäristö- ja tekninen lautakunta 46 30.03.2016 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 95 08.06.2016 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 136 27.09.2016 Aatoksen ympäristön asemakaavan hyväksyminen YMPTEKLT 46

Lisätiedot

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano

Kausalan itäinen osa-alue, asemakaavan muutos ja laajennus, toimeenpano Kaavoitustoimikunta 9 11.03.2013 Kaavoitustoimikunta 30 09.09.2013 Kunnanhallitus 241 07.10.2013 Kunnanhallitus 321 16.12.2013 Kunnanvaltuusto 1 28.01.2014 Kaavoitustoimikunta 8 25.03.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina.

Kaavoitukseen liittyvä aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidetään 8.4.2010. Kaava-asiakirjat esityslistan oheismateriaalina. Tekninen jaosto 35 12.04.2010 Tekninen jaosto 65 16.06.2010 Tekninen jaosto 82 08.09.2010 Kunnanhallitus 230 22.09.2010 Kunnanvaltuusto 39 10.11.2010 Kunnanhallitus 27 11.01.2011 Kunnanhallitus 252 19.12.2011

Lisätiedot

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan korttelin 820 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2009 Ilmakuva ja suunnittelualueen rajaus 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Tarjoutuminen on liitteenä 2 ja Hankkeen OAS luonnos on liitteenä 3. Kaupunginjohtajan ehdotus:

Tarjoutuminen on liitteenä 2 ja Hankkeen OAS luonnos on liitteenä 3. Kaupunginjohtajan ehdotus: Maankäyttötoimikunta 5 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 5 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 4 07.06.2016 Kaupunginhallitus 133 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 26 25.10.2016 Kaupunginhallitus 232 14.11.2016

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv)

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 45 31.05.2017 Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro. 40120) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) 734/10.02.03/2013

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN Päiväys 24.11.2016 Asemakaavan muutos KOTOJÄRVENRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014 RUSKO, PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMINEN KORTTELISSA 511 Aloite Aloitteen kaavamuutoksen laatimisesta on tehnyt maanomistaja.

Lisätiedot

liitteenä B-50. Alueelta on aikaisemman asemakaavoituksen yhteydessä laadittu

liitteenä B-50. Alueelta on aikaisemman asemakaavoituksen yhteydessä laadittu Ympäristölautakunta 89 05.06.2008 Kaupunginhallitus 129 16.06.2008 Ympäristölautakunta 134 06.11.2008 Ympäristölautakunta 156 04.12.2008 Ympäristölautakunta 17 19.02.2009 Ympäristölautakunta 49 07.05.2009

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty. Maankäyttötoimikunta 4 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 4 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 5 07.06.2016 Kaupunginhallitus 134 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 25 25.10.2016 Maankäyttötoimikunta 3 28.03.2017

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty. Maankäyttötoimikunta 4 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 4 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 5 07.06.2016 Kaupunginhallitus 134 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 25 25.10.2016 Maankäyttötoimikunta 3 28.03.2017

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos

SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot