Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty."

Transkriptio

1 Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Kaupunginhallitus Itä-Huiskan asemakaava Maanktmk Huiskan asemakaavasta on viimeinen merkintä siinä maankäyttötoimikunta määrää maankäyttöinsinöörin laatimaan maankäyttösopimukset alueelle ja tuomaan ne hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle. Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty. Saamani tiedon mukaan syy siihen miksi asia ei ole edennyt on se, ettei edellytyksiä sopimiselle siinä mittakaavassa että asemakaava voisi toteutua ole. Asiasta ei kuitenkaan löytynyt virallista päätöstä. Asia on sinällään ajankohtainen että alue on joka puolelta ympäristöstä ainakin yleiskaavoitettu mutta itä-huiskassa ei ole mitään kaavaa. Alueen maanomistajia sitoo siis ainoastaan rakennusjärjestyksestä löytyvä vaatimus vähintään 1 hehtaarin tontille per rakennuspaikka. Kyseinen pykälä perustuu siihen että kaupunki hankkii alueelta maata kaavoitusta varten tai aikoo kaavoittaa alueen lähitulevaisuudessa. Näin ollen asukkaiden maankäytölle on olemassa rajoitukset mutta mitään aktiivista toimintaa alueen maankäytön kehittämiseksi ei tapahdu. Jonkinlainen päätös asiasta on kuitenkin syytä tehdä, sillä useampi alueen maanomistaja on kysellyt rakennusoikeutta maakauppoja varten tai tarjonnut maata kaupungin ostettavaksi. Ainakin 3 eri vaihtoehtoa nousee esille. A) Lopetetaan asemakaavoitus alueen osalta ja poistetaan tontin koko vaatimus tai lasketaan sitä heti kun rakennusjärjestystä seuraavan kerran päivitetään.

2 B) Yritetään uudestaan laatia maankäyttösopimukset kiinteistöjen omistajien kanssa ja jatketaan kaavaprosessia uudella luonnoksella ensi syksynä. C) Lopetetaan asemakaavaprosessi ja aloitetaan osayleiskaavan laadinta alueelle siten että se ohjaa rakentamista tarkasti ja peritään maanomistajilta kehittämiskorvaus kaavasta saadun taloudellisen edun perusteella. (Tämä vaihtoehto löytyy laista mutta sen käyttäminen käytännössä vaatii vielä tarkemmat selvitykset.) Valitaan joku vaihtoehdoista käydyn keskustelun perusteella ja selvitetään se tarkemmin seuraavaan kokoukseen mennessä. Päätettiin että kaavaa lähdetään edistämään asemakaavana ilman maankäyttösopimusten laatimista. Sweco laatii uuden luonnoksen seuraavaan kokoukseen ja sen perusteella lähdetään edistämään asiaa. Maanktmk Sweco esittelee esityksen kaavoitustyön jatkamiseksi. Jatketaan asemakaavoitusta ilman maankäyttösopimusten laatimista maanomistajien kanssa. Maanktmk Itä-Huiskan asemakaavasta on laadittu uusi luonnos ja vanha OAS on päivitetty. Elyn mielestä kaavasta on syytä pitää viranomaisneuvottelu syksyllä. Kaavaa on kehitetty niin monta vuotta että pohtiminen ei

3 todennäköisesti tuota lisäinformaatiota kaavoituksen tueksi joten hanke etenee asettamalla luonnos uudestaan nähtäville. Maankäyttötoimikunta hyväksyy päivitetyn OAS:n ja se asetetaan vireilletuloilmoituksen jälkeen nähtäville koko kaavaprosessin ajaksi. Maankäyttötoimikunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että luonnos asetetaan nähtäville väliseksi ajaksi. Kommenttien ja viranomaisneuvottelun perusteella laadittua ehdotusluonnosta tarkastellaan syyskuun maankäyttötoimikunnassa. Maankäyttötoimikunta hyväksyi päivitetyn OAS:n ja sen asettamisen nähtäville kaavaprosessin ajaksi. Maankäyttötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle kaavaluonnoksen nähtävilleasettamista väliseksi ajaksi. Käsittelyä jatketaan kommenttien ja viranomaisneuvottelun perusteella laaditun ehdotusluonnoksen käsittelyllä syyskuun maankäyttötoimikunnassa. Khall Kaavaluonnos liitteenä nro 90/2016 ja oas liitteenä nro 91/2016. Kaupunginhallitus hyväksyy kaavaluonnoksen ja osalllistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilleasettamisen maankäyttötoimikunnan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin. Merk. Anri Kolehmainen esteellisenä poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

4 Maanktmk (Valm: maankäyttöinsinööri) Aluetta koskevan asemakaavaluonnos on ollut julkisesti nähtävillä ajan ja siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Nähtävillä oloaikana kaavaluonnoksesta tuli kuusi lausuntoa ja yksi mielipide. Kaavasta lausuivat ELY-keskus, Museovirasto, Pohjois-Pohjanmaan museo, Elenia Oy, ElisaOyj ja Haapaveden rakennus- ja ympäristölautakunta. Kaavasuunnittelija Sweco Oy Oulu tekee vaaditun meluselvityksen puuttuvalta osalta. Asemakaavakarttaluonnos on liitteenä 24/2016, kaavaselostus liitteenä 25/2016, lausunnot ja mielipiteet liitteenä 26/2016, vastine luonnosvaiheessa liitteenä 27/2016 ja OAS liitteenä 28/2016. Toimikunta tutustuu kokouksessa esiteltävään meluselvitykseen, lausuntoihin ja niistä tehtyyn vastineeseen, mahdollisesti tarkennettuun kaavakarttaan ja päättää jatkotoimenpiteistä. Käsittely: Kaavasuunnittelija arkk Elin Marjakangas esitteli luonnosvaiheeseen annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin tehdyn vastineen, meluselvityksen ja ELY-keskukse lausunnon alimmasta sallittavasta rakennuskorkeudesta N ,55m. Keskusteltiin mm melun huomioimisesta kaavamääräyksissä, RV-alueen rajauksen muttamisesta, rakennuskorkeudesta ja viranomaisneuvottelusta. Maankäyttötoimikunta päätti, että meluselvityksen mukaan tarkennetaan kaavaluonnosta, tarkennetaan RV-alueen rajausta lähemmäksi maantietä, sovitaan niistä ely-keskuksen kanssa viranomaisneuvottelun pitämisestä, päätettiin ettei lisätä uusia rakennuspaikkoja Kärsämäentien varteen. Toimikunta päätti, että käydään viranomaisneuvottelu kaavasta ja siinä mahdollisesti esiintulevat tarkennuksen huomioidaan ja näin tarkistettuna esitetään kaavaa kaupunginhallitukselle asetettavaksi kaaavehdotuksena julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Maanktmk

5 (Valm. ma. maankäyttöpäällikkö) Itä-Huiskan asemakaavamuutokselle on valmisteltu kaksi alustavaa vaihtoehtoa, joista toinen valitaan kaavaehdotukseksi. Mikäli Itä-Huiskaan tavoiteltu asuntovaunualue määritellään ensimmäisen vaihtoehdon (vaihtoehto 1) mukaisesti (liite nro 1/2017) kaavassa RV-alueeksi, on huomioitava kaavamerkintään kohdistuva yömelurajoitus, joka ylittyy suunnittelualueella. Toisessa vaihtoehdossa (vaihtoehto 2), jossa on LP-tilanvaraus eli yleinen pysäköintialue, ei puolestaan ylitetä meluarvoja (liite nro 2/2017), mutta kyseinen kaavamääräys ei ohjaa alueelle majoittumiseen. Tästä huolimatta kaavavaihtoehto 2 vastaa paremmin säädettyjä ohjearvoja kuin ensimmäinen kaavavaihtoehto. Koska ajoliittymän järjestäminen rasitteena korttelin 732 tontille 2 ei käy viereisen tontin 1 omistajille, voidaan tämä tontti jättää pois kaavaehdotuksesta. Kaavakartta vaihtoehdosta 1 on liitteenä nro 1/2017, kaavakartta vaihtoehdosta 2 on liitteenä nro 2/2017, kaavaselostus liitteenä nro 3/2017 ja OAS liitteenä nro 4/2017. Maankäyttötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus asettaa Itä-Huiskan asemakaavamuutoksen vaihtoehdon 2 kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Käsittely: Asiasta keskusteltiin ja kaavavaihtoehto 1 nähtiin selkeämpänä vaihtoehtona asuntovaunumajoituksen mahdollistamiseksi. Todettiin myös, että korttelin 732 tontti 2 voidaan jättää pois. Maankäyttötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus asettaa Itä-Huiskan asemakaavamuutoksen vaihtoehdon 1 kaavaehdotuksen, josta on korjattu pois korttelin 732 tontti 2, julkisesti nähtäville väliseksi ajaksi. Khall Itä-Huiskan asemakaavaluonnos on ollut julkisesti

6 nähtävillä ja siitä on samalla pyydetty lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. Lausuntojen ja käydyn viranomaisneuvottelun pohjalta laadittiin luonnoksesta kaksi eri vaihtoehtoa, joista maankäyttötoimikunnassa valittiin vaihtoehto 1 kaavaehdotukseksi. Valittuun kaavaehdotukseen on tehty lisäkorjauksia kaavamerkintöihin. Maankäyttötoimikunta esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus asettaa Itä-Huiskan asemakaavamuutoksen korjatun vaihtoehdon 1 kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville. Kaavakartta kaavaehdotuksesta on liitteenä nro 51/2017, kaavaselostus liitteenä nro 52/2017 kaavalausuntojen vastineet liitteenä nro 53/2017 ja OAS liitteenä nro 54/2017. Kaupunginhallitus hyväksyy kaavaehdotuksen nähtävilleasettamisen maankäyttötoimikunnan esityksen mukaisesti. Hyväksyttiin.

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty. Maankäyttötoimikunta 4 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 4 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 5 07.06.2016 Kaupunginhallitus 134 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 25 25.10.2016 Maankäyttötoimikunta 3 28.03.2017

Lisätiedot

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty.

Tiedostoista löytyy sopimusluonnokset mutta uusia versioita niistä ei tuon jälkeen ole tehty. Maankäyttötoimikunta 4 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 4 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 5 07.06.2016 Kaupunginhallitus 134 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 25 25.10.2016 Itä-Huiskan asemakaava Maanktmk

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Maankäyttötoimikunta 28.03.2017 AIKA 28.03.2017 klo 12:00-13:17 PAIKKA Kaupungintalo, kahvio KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tarjoutuminen on liitteenä 2 ja Hankkeen OAS luonnos on liitteenä 3. Kaupunginjohtajan ehdotus:

Tarjoutuminen on liitteenä 2 ja Hankkeen OAS luonnos on liitteenä 3. Kaupunginjohtajan ehdotus: Maankäyttötoimikunta 5 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 5 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 4 07.06.2016 Kaupunginhallitus 133 13.06.2016 Maankäyttötoimikunta 26 25.10.2016 Kaupunginhallitus 232 14.11.2016

Lisätiedot

Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta

Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta Maankäyttötoimikunta 3 22.02.2016 Maankäyttötoimikunta 3 25.04.2016 Maankäyttötoimikunta 3 07.06.2016 Maankäyttötoimikunta 27 25.10.2016 Vattukylän yleiskaavan muuttaminen Maanktmk 22.02.2016 3 Valm. (Maankäyttöpäällikkö)

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 169 Kaupunginhallitus 08.05.2017 AIKA 08.05.2017 klo 14:00-17:40 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 88 Kokouksen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI

JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUU SAMMALINEN- JÄRVI In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi www.havanka.fi JYVÄSKYLÄNTIEN POHJOISPUOLEN

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA KORTTELIT 6 9 JA 1006 (2. VEHKAKANGAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA KORTTELIT 6 9 JA 1006 (2. VEHKAKANGAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA KORTTELIT 6 9 JA 1006 (2. VEHKAKANGAS) Kaavamuutosalueen rajaus Kaavatyön perus- ja tunnistetiedot Kaavan nimi Alueen nimi Kunta

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä.

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä. Kaupunginhallitus 261 17.06.2014 Kaupunginhallitus 434 16.12.2014 Kaupunginhallitus 86 24.03.2015 Valtuusto 23 21.05.2015 Särkivaaran ranta-asemakaavan osittainen muutos 486/08.15/2014 KH 17.06.2014 261

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on liitteenä 1. RANTA-ASEMAKAAVA JA MUUTOS / JOKILAN ALUE Kunnanhallitus 17.12.2007 ( 380): Vantaan kaupunki on toimittanut Lopen kunnalle 9.11.2007 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman koskien Jokilan ranta-asemakaavaa

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS / / /

KAAVASELOSTUS / / / KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1(5) HAAPAVEDEN KAUPUNKI Vattukylän osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.3.2017 Suunnitelmassa kerrotaan maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 619/2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ

KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ KAAVOITUSPROSESSI JYVÄSKYLÄSSÄ Kaupunginvaltuusto 4.9.2017 Leila Strömberg Kaupunginarkkitehti JYVÄSKYLÄSSÄ HYVÄKSYTÄÄN VUOSITTAIN NOIN 30 ASEMAKAAVAA ASEMAKAAVAT HYVÄKSYY 1. KAUPUNGINVALTUUSTO TAI 2.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mettalanmäen osayleiskaava 1116/10.1002.100202/2016 MST 18 Vireillä olevan Mettalanmäen osayleiskaavan valmisteluvaiheen tilannekatsaus maankäytön suunnittelutoimikunnalle.

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 98 TONTILLA 1, EVAKKOTIE - PIISIVALKEANTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelu- ja vaikutusalue Suunnittelualue käsittää

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kokouspäivämäärä. SIUNTION KUNTA Viranomainen. Tekninen lautakunta TEKNLTK:249 /2010 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Sivu 10 TEKNLTK:249 /2010 TEKNLTK 52 Teknltk 14.9.2010 62 LÅNGVIKIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite 1 Liitteenä on kokonaissuunnitelma (alustava) jonka mukaan alueelle tulee - asuntoja - tuotantorakennuksia

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 230: Antinkankaan koulun asemakaavan muutos 1789/10.1002.100203/2014 KH 387 Raahen kaupungin kaavoitusaloite 12.9.2014 Antinkankaan koulun rakennushankkeen laajuuden

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 834/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaava hankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

liitteenä B-50. Alueelta on aikaisemman asemakaavoituksen yhteydessä laadittu

liitteenä B-50. Alueelta on aikaisemman asemakaavoituksen yhteydessä laadittu Ympäristölautakunta 89 05.06.2008 Kaupunginhallitus 129 16.06.2008 Ympäristölautakunta 134 06.11.2008 Ympäristölautakunta 156 04.12.2008 Ympäristölautakunta 17 19.02.2009 Ympäristölautakunta 49 07.05.2009

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Masankujan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ILMARINEN 3.18 MASANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnr:o 243/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaavan muuttamisesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 25.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAVONRANTA, KIRKONKYLÄN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta

Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus. Vaalan kunta Vaalan kunta Martinlahden asemakaavan muutos korttelissa 7 Kaavaselostus Vireilletulo: 16.9.2016 Nähtävilläolo: Kaavaluonnos 16.9. 30.9.2016 Kaavaehdotus Hyväksyminen: Kunnanhallitus Selostus koskee 16.1.2017

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI IKEAN LAAJENNUS ASEMAKAAVAN MUUTOS 5. KAUPUNGINOSA (KUNINKOJA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 12.12.2017 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun

Lisätiedot