Merimetson (Phalacrocorax carbo sinensis) poikasaikainen ravinnonkäyttö Saaristomerellä kesällä 2009

Transkriptio

1 Merimetson (Phalacrocorax carbo sinensis) poikasaikainen ravinnonkäyttö Saaristomerellä kesällä 2009 Raportti Saaristomeren kalastusalueille Katja Korhonen ja Sami Lyytinen, Turun ammattikorkeakoulu Johdanto Merimetso hävisi Itämeren pesimälinnustosta 1800-luvun lopulla vainon takia palaten kuitenkin alueen pesimälajiksi kymmenien vuosien poissaolon jälkeen (1). Laji tuli Suomen pesimälinnustoon vuonna 1996 kymmenen parin voimin, mikä oli jatkoa koko Euroopan alueella tapahtuneelle kannan kasvulle (2). Suomen aluevesillä pesivän kannan kasvu on ollut sen jälkeen erittäin voimakasta ensin yksinomaan muualta Itämeren alueelta tapahtuvan tulomuuton ja myöhemmin myös Suomen alueen oman poikastuoton johdosta Vuonna 2004 pesiviä pareja oli Suomessa jo Kesällä 2008 pesiviä pareja havaittiin ja kasvua edellisvuoteen oli 42% (1). Kesällä 2009 pesiviä pareja oli ja kasvua edellisvuoteen 26% (mukaan on laskettu myös 2700 laittomasti tuhottua pesää, joista 2000 Saaristomeren alueella)(3). Ensimmäinen pesintä Saaristomerellä havaittiin vuonna Kesällä 2004 pesiviä pareja oli Saaristomerellä 372 (2).Vuonna 2009 Saaristomeren pesimäkanta oli noin 4600 paria (luvussa mukana myös tuhotut pesinnät), ja kasvua edellisvuoteen 6%. Uusia yhdyskuntia Saaristomereltä löydettiin 6 (3). Kaikkiaan Saaristomerellä on laskentatavasta riippuen noin 20 erillistä yhdyskuntaa, joskin useimpia niistä voi pitää samoinakin johtuen siitä, että pesimäluodot tai -saaret ovat aivan toistensa läheisyydessä. Merimetso on lintulaji, joka käyttää ravintonaan yksinomaan kalaa. Aikuisen merimetson ravinnontarpeen on laskettu olevan on grammaa kalaa vuorokaudessa. Saaliinsa se pyytää sukeltamalla enintään 20 metrin syvyyteen(1). Merimetson ravinnonkäytön ja kannan nopean kasvun seurauksena on herännyt kysymyksiä linnun aiheuttamasta kalataloudellisesta vahingosta. Merimetson epäillään syövän kalataloudellisesti merkittäviä lajeja, vaikuttavan kalakantoihin, vahingoittavan kaloja saalistaessaan liian isoja kaloja, aiheuttaen laatutappiota kalastukselle, syövän istutuskaloja, häiritsevän kalojen kutua ja syövän kaloja kalanviljelylaitoksilta (2). Merimetson ravinnonkäytöstä on tehty tutkimuksia niin Suomessa kuin laajemminkin maailmalla. Suomen kohdalla kattavimmat ravintoselvitykset koskevat Suomenlahden länsiosaa, Tammisaaren saaristoa, eivätkä ole merimetson nykylevinneisyyden valossa suoraan yleistettävissä koko pesimäkantaamme. Saaristomeren merimetsojen ravinnonkäyttöä on aiemmin selvitelty Turun ammattikorkeakoulun iktyonomiopiskelija Maarit Talalan opinnäytetyössä vuonna 2006 (4), ja pienenä osana Suomen ympäristökeskuksen valtakunnallista merimetsoseurantaa. Talalan työssä kerättiin kahdelta Saaristomeren merimetson pesimäkolonialta (Nauvo ja Kustavi) poikasajan ravintonäytteitä kerran kummastakin. Aineistosta havaittiin, että Saaristomeren merimetsojen ravinnonkäyttö poikkeaa näiden yhdyskuntien perusteella valtakunnallisesta aineistosta ja tutkimuskolonioiden ja ajankohtien välillä oli runsaasti eroa saalislajiston koostumuksessa (3,4).

2 Tämän 2009 kerättyyn aineistoon perustuvan tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa laajempi näkemys Saaristomeren merimetsokolonioiden poikasaikaisesta ravinnon lajikoostumuksesta sekä saaliissa olevien yksilöiden kokojakaumasta poikasten oksennusnäytteiden perusteella. Tarkoituksena on kohdistaa tehty selvitys myös kalataloudellisesti tärkeiden, luonnonvaraisten sekä istutettujen ja viljeltyjen kalalajien osuuteen merimetson ravinnossa sekä saada käsitys merimetson saalisahventen ja -kuhien kokojakaumasta. Työn alullepanijoina ja tukijoina / toteuttajina ovat olleet Turun ammattikorkeakoulu, Saaristomeren kalastusalueet Airisto-Velkua kalastusalueen johdolla sekä Suomen ympäristökeskus.

3 Tutkimuksessa käytetyt menetelmät Merimetson poikasten oksennusnäytteet kerättiin välisenä aikana kuudelta eri luodolta. Kahdelta luodolta näytteitä käytiin keräämässä ajallisten eroavaisuuksien havaitsemiseksi kahtena eri ajankohtana. Muilla luodoilla käytiin vain kerran. Luodot, joilta näytteitä kerättiin, sijaitsevat Länsi-Turunmaalla, Taivassalossa, Uudessakaupungissa ja Kustavissa (Lilla Äggskär, Måsgrund, Kalmanhohde, Kaukkostenletto, Pohilainen ja Kluppi). Tutkimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli kattaa kaikki Saaristomeren merimetsoyhdyskunnat eteläiseltä Saaristomereltä aina Uudenkaupungin alueella sijaitseviin yhdyskuntiin asti. Kesällä 2009 alueen merimetsokolonioihin kohdistuneiden vainotapausten vuoksi osa yhdyskunnista oli laittomasti tuhottu ennen aineiston keräämiskäyntejä. Tämän vuoksi tutkimuksen kattavuus koko Saaristomerta ajatellen väheni. Tehty tutkimus kattaa kuitenkin Dragsjärdin yhtä koloniaa lukuun ottamatta kaikki Saaristomeren yhdyskunnat, joissa merimetsot pesivät maassa ja jotka välttyivät tuhotöiltä kesän 2009 aikana. Kustavin kolonia tuhoutui niin ikään, mutta osa sen pareista aloitti uuden pesinnän ja myös sieltä saatiin kerätyksi aineistoa, joskin noin kolme viikkoa myöhemmin kuin muista tutkimuksen kolonioista. Poikasaikaiset oksennusnäytteet kerättiin käsin Minigrip-pusseihin. Merimetson poikasaikaisten oksennusnäytteiden keräämisen tekee mahdolliseksi ja helpoksi se, että poikaset oksentavat pelkoreaktion seurauksena kuvussaan ja mahassaan olevan ravintonsa ihmisen tai muun pedon lähestyessä. Samanlaista menetelmää on käytetty merimetsojen poikasaikaisen ravinnonkäytön selvittelyssä aiemminkin (mm. 4). Kerätyt näytteet pakastettiin ja analysoitiin myöhemmin laboratorio-oloissa. Määritysten ja mittausten toteuttamiseksi näytteet sulatettiin. Jokaisesta kalasta määritettiin laji, pituus ja paino. Suurin osa näytekaloista oli ainakin osittain sulanut sen syöneen merimetson ruoansulatuselimistössä, minkä vuoksi niiden tarkkaa pituutta ei voitu määrittää. Näiden saalisyksilöiden kohdalla tehtiin arvio sulaneesta osuudesta (pituuden perusteella), joka on huomioitu pituusjakaumaa laskiessa. Osa kaloista oli niin pahasti sulanut, ettei minkäänlaista pituusarviota kyetty järkevällä tavalla tekemään. Paino sen sijaan määritettiin näistäkin. Tuloksiin on laskettu jokainen kalan osa, joka voidaan tulkita omaksi yksilöksi. Esimerkiksi kivinilkoilta ja silakoista, jotka olivat usein katkenneita ja puolikkaita tai hyvin pitkälle sulaneita, laskettiin yksilöksi vain ne osat, jotka sisälsivät pään. Kaikkia näytekaloja ei pystytty pitkälle edennen hajoamisen vuoksi lajilleen määrittämään. Siksi taulukoissa ovat mukana särki- ja ahvenkalat, jotka sisältävät tunnistamattomaksi jääneet heimon kalat.

4 Kuva 3. Katja Korhonen keräämässä merimetson saalisaineistoa. Kuva 4. Tyypillistä merimetson poikasten oksentamaa ravintoa.

5 Kuva 5. Tutkimuksen aikana vastaan tullut näkymä tuhotussa merimetsokoloniassa.

6 Tulokset Saaliin jakautuminen yksilömäärien mukaan Kerätty aineisto käsitti yhteensä 2539 kalaa, joista runsain oli kivinilkka (1066 yksilöä), seuraavina ahven (487), silakka (335), särki (156), kuha (132) ja kolmipiikki (117). Lajilleen määrittämättömiä näytteitä aineistossa oli varsin vähän: särkikaloja 66 ja ahvenkaloja 8 kappaletta. (Kuva 1). Kuva 1: Merimetson saalisyksilöiden jakautuminen lajeittain kokonaisainestossa (N=2559 saaliskalaa, 6 erillistä kolonialuotoa ja 8 käyntiä). Saaliin jakautuminen painon mukaan Saalisaineisto painoi kokonaisuudessaan 69625,30 g. Yleisin saalislaji painon mukaan tarkasteltuna oli ahven (yhteensä grammaa, 27% kerätyistä näytteistä). Seuraavina tulivat kivinilkka (20%, 13944,9g), kuha (13%, 8792,7g), särki (13%, 8765,3g), silakka (8%, 5746,3g) ja lahna (8%, 5450,2g) (kuva 2).

7 Kuva 2: Merimetson saalisyksilöiden jakautuminen lajeittain kokonaisainestossa painon mukaan tarkasteltuna (N= ,30g, 6 erillistä kolonialuotoa ja 8 käyntiä). Kokonaisaineston tarkastelussa tulee huomioida niin saalisyksilöjakauman kuin saaliin painojakauman kohdalla se, että kahden kolonian osalta aineisto pitää sisällään molemmat niille tehdyt keruukäynnit. Täten niiden kolonioiden erikoispiirteet saaliskalojen valikoimassa hiukan voimistuu. Tämän merkitys ei kuitenkaan ole suuri, mikä havainnollistuu vertaamalla kuvia 3 ja 4 aiemmin esitettyihin kuviin 1 ja 2. Valetoistolla ei tässä mielessä voi katsoa olevan suurta merkitystä aineiston vinouttajana.

8 Kuva 3: Merimetson saalisyksilöiden jakautuminen kokonaisaineistossa lajeittain, kun kolonioista, joista haettiin aineistoa kahdesti (Lilla Äggskär, Måsgrund), mukana on vain ensimmäisen käynnin aineisto. Kuva 4: Merimetson saalisyksilöiden jakautuminen kokonaisaineistossa lajeittain, kun kolonioista, joista haettiin aineistoa kahdesti (Lilla Äggskär, Måsgrund), mukana on vain ensimmäisen käynnin aineisto.

9 Saaliskuhan ja -ahvenen koko Saalisravinnosta määritettiin kalataloudellisesti merkittävimpien lajien osalta painon lisäski saalisyksilöiden pituus. Pitkälle sulaneita yksilöitä ei käytetty pituusmäärityksissä, mutta vähäisessä määrin jo sulamaan alkaneiden saaliiden kohdalla pituuden määrittämisessä puuttuvan osan pituus arvioitiin sulamattoman osan avulla. Pääosa merimetson saalisravinnossa olleista ahvenista oli noin 15 cm:n ja kuhista noin 20 cm:n pituisia (kuvat 5 ja 6). Kuva 5: Saalisaineistossa olleiden ahventen pituusjakauma. Kuva 6: Saalisaineistossa olleiden kuhien pituusjakauma.

10 Saalisravinnon vaihtelu kolonioiden välillä Eri osissa Saaristomerta merimetsojen ravinnon saalislajijakautuma vaihteli hyvin runsaasti. Kuvassa 7 on esitetty saaliin painon mukaan tarkasteltuna kaikista kolonioista kerätty aineisto eriteltynä (Kaukkostenlettoa ei ole esitetty, koska sieltä saatiin kerätyksi vain 25 saalisyksilöä ja siten aineistoa ei voi katsoa kattavaksi ja vertailukelpoiseksi). Kuva 7: Tutkimuksessa mukana olleiden kolonioiden saalisjakauma painon mukaan tarkasteltuna.

11 Saalisravinnon vaihtelu aineistonkeräämisajankohdan välillä Kahdessa eri koloniassa aineistoa käytiin hakemassa kahtena eri ajankohtana (Lilla Äggskär ja Måsgrund; ja 1.7.). Käyntikohtaiset aineistot on esitetty kuvassa 8. Kuva 8: Kahdessa koloniassa tehtyjen kahden eri ajankohtana tehdyn käynnin saalisaineiston jakautuminen painon mukaan.

12 Lyhyt tulosten tarkastelu Nyt tehdyn tutkimuksen tulosten perusteella Saaristomerellä merimetson ravinto poikkeaa monilta osin Suomen ympäristökeskuksen keräämästä kokonaisaineistosta vuosilta (kuva 9, vrt. kuva 2 tämä tutkimus). Kuva 9: Merimetson ravinto Suomessa vuosina Suomen ympäristökeskuksen keräämän aineiston perusteella (3). Saaristomerellä särkikalojen merkitys näyttäisi olevan selvästi pienempi (Saaristomeri 29 %, SYKEn aineisto 49 %) ja toisaalta niin kuhan kuin ahvenenkin merkitys suurempi (kuha: 13 % vs. 5 %; ahven 27 % vs. 18 %) kuin valtakunnan tasolla on aiemmin todettu. Kuhan ja ahvenen lisäksi muita kalataloudellisesti merkittäviä saaliskaloja merimetson ravinnossa ei löydetty. Istutetuista tai viljellyistä kalalajeista ravinnossa esiintyi yksittäisinä (2 kpl) varmasti vain kirjolohta. Vaihtelu Saaristomeren eri kolonioiden välillä oli verrattain suurta. Esimerkiksi tutkimuksen kolonioista ulkomereisimmissä olosuhteissa sijaitsevan Kustavin Klupin tärkein saaliskala oli selvästi kivinilkka (59 %) kun taas Måsgrundilla sen osuus oli mitättömän pieni (3 %). Toisaalta Kuhan osuus oli Lilla Äggskärin koloniassa ensimmäisen käyntikerran tuloksissa erittäin suuri (20 %) ja Klupissa lähes olematon (1 %). Myös muiden lajien osuuksien kohdalla havaittiin varsin suuria koloniakohtaisia eroja. Saadut tulokset kolonioiden välisistä eroista saalisravinnon osalta tukee aiempaa käsitystä siitä, että ravinnonkäytöltään merimetso on opportunisti. Se käyttää pääasiassa sitä saaliskalaa, jota sille on lähietäisyydellä helpoiten tarjolla. Toisaalta tulokset myös alleviivaavat sitä, että mietittäessä mahdollisia kannanrajoitustoimenpiteitä ja suunnattaessa niitä kalastuselinkeinon kannalta optimaalisesti, pitää kunkin alueen merimetsojen ravinnonkäytöstä olla vankkaa tietoa ja toimenpiteet suunnata ja mitoittaa sen mukaisesti.

13 Tulokset Lilla Äggskärin ja Måsgrundin kahden erillisen käynnin eroista antaa myös viitteitä siitä, että kolonioista saadut tulokset ovat varsin pitkälle käyntikertakohtaisia ja siten sattuman merkitys näyttelee suurta roolia. Saadaksemme vielä kattavamman kuvan Saaristomeren merimetsojen ravinnosta ja pystyäksemme hallitsemaan koloniakohtaista vaihtelua ravinnossa, aineistonkeräämiskäyntejä kussakin koloniassa pitäisi olla useita kesän aikana. Saaristomerellä kalataloudellisesti merkittävimpien suomukalojen osalta merimetson saalistus kohdistuu nuoriin yksilöihin. Kuhan kohdalla saalistuspaine osunee 2-4 vuotiaisiin kuhiin (pituudeltaan cm). Siten merimetso ei poikasaikaisen saaliinkäytön osalta suoranaisesti kilpaile samasta ravinnosta kalastuselinkeinon kanssa, mutta luonnollisesti saman lajin nuoriin yksilöihin kohdistuessaan merimetson saalistus voi vaikuttaa omalta osaltaan kalastettavien kuhakantojen kokoon. Tämä tutkimus ei kuitenkaan kerro sinällään mitään siitä, millainen merimetson vaikutuskalakantoihin tai kalastuselinkeinoon on. Se tarjoaa kuitenkin tuloksia asian tarkempaan tarkasteluun, mutta vaatii rinnalleen tarkkaa tietoa itse kuhakantojen koosta ja nuorten yksilöiden lukumäärästä. Kiitokset: Omasta ja Turun ammattikorkeakoulun puolesta lausumme kiitokset työtämme tukeneille Saaristomeren alueella toimiville kalastusalueille, erityisesti Airisto-Velkuan kalastusalueelle sekä Suomen ympäristökeskukselle. Myös Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijoita Heikki Auvista ja Jari Raitaniemeä kiitämme asiantuntevista kommenteista ja avusta matkan varrella. Lähteet (1) suojelu>lajien seuranta>merimetsoseuranta [viitattu ] (2) Ympäristöministeriön moniste 161, Merimetson kannanhoitosuunnitelma, Helsinki 2005 (3) ympäristökeskus>ajankohtaista>tiedotteet>tiedotteet 2009>Merimetson pesimäkanta kasvoi neljänneksen edellisvuodesta [viitattu ] (4) Maarit Talala, Opinnäytetyö: Merimetson (Phalacrocorax carbo sinensis) ravinnonkäyttö ja sen tutkiminen, Turun ammattikorkeakoulu, Kala- ja ympäristötalous 2008