Terveyssosiaalityön päivät

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Terveyssosiaalityön päivät"

Transkriptio

1 Terveyssosiaalityön päivät TYÖRYHMIEN JA TYÖPAJOJEN KUVAUKSET TORSTAI KELLO OSALLISUUS JA HARKINTA VAMMAISSOSIAALITYÖN ERI TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ (pj:t Mari Kivistö ja Marjo Romakkaniemi) Harkinta ja harkintavalta ymmärretään useimmiten ammatilliseksi toiminnaksi ja sosiaalityöntekijän asemaan kuuluvaksi vallaksi. Työryhmässä pohditaan sosiaalityöntekijään kiinnittyneen harkinnan ohella myös asiakkaan harkintaa sekä yhteiskunnallista harkintaa. Asiakaskohtaisessa vammaissosiaalityössä harkinta kiinnittyy asiakkaan arkeen konkreettisesti, ennakointi ja muutos ovat harkinnassa läsnä ja toiminnalla pyritään vaikuttamaan tulevaisuuteen. Harkinnan pohjaksi on tarjolla monia tietolähteitä ja tilanteen tulkintoja; ja harkinnassa päätetään käyttää tai ollaan käyttämättä valtaa asiakkaan tilanteeseen vaikuttamiseksi. Usein harkinnan tulokset tai johtopäätökset myös kiistetään ja niistä neuvottelu uusitaan. Harkintavallan analyysissa on keskeistä yhtäältä harkinta, joka viittaa paneutuvaan työskentelyyn. Vammaissosiaalityön asiakaskohtaista harkintaa raamittavat taloudelliset odotukset, juridiikka, organisaation toimintakäytännöt, toimintaohjeet, standardit (esim. ICF) ja mittarit. Raamituksen monisärmäisyys korostaa harkinnan vaikeutta ja lopputulosten kiistettävyys kasvaa. Sosiaalityön asiantuntemus tulee monelta suunnalta haastetuksi. Sosiaalityöllisessä harkinnassa tapahtuu paikanottoa, tiedostetusti tai huomaamatta. Harkintavallan analyysissä on toisaalta kyse vallasta. Valta voi näyttäytyä yksisuuntaiselta (ylhäältä tulevalta) päätökseltä, jolloin siinä on pakottavia tai alistavia piirteitä. Toisaalta se voi näyttäytyä vapauttavana ja mahdollistavana. Harkintavallassa pyrittänee siihen, että vallan käyttöä suunnattaessa oltaisiin valistuneita, mutta valistuneisuuskaan ei takaa, että monisärmäisessä toimintaympäristössä sosiaalityöntekijän asiantuntijuus tai asiakkaan osallisuus olisivat harkinnassa täysimääräisesti käytössä. Asiakaslähtöisyys ja asiakkaan edun ajaminen kuuluvat sosiaalityön itseymmärrykseen, työtapoihin ja toiminnan tavoitteisiin. Viime vuosina asiakkaan osallisuutta ja kokemusasiantuntijuutta on korostettu laajemminkin hyvinvointipalveluissa. Kokemusasiantuntijuuden odotetaan vahvistavan järjestelmätasoista asiakasosallisuutta. Asiakas ymmärretään paitsi oman asiansa asiantuntijana, myös palvelujärjestelmän suunnittelun, ohjauksen ja arvioinnin asiantuntijana. Kokemusasiantuntijuuden odotetaan uudistavan harkintavallan käyttöä ja käyttäjiä.

2 Työryhmään toivotaan esityksiä, joissa käsitellään työntekijän tai asiakkaan osallisuuden ja harkintavallan toteutumista vammaissosiaalityössä. Miten harkinta, asiakasprosessi ja päätöksenteko raamittuvat tai toteutuvat? Miten harkinta toteutuu erilaisten asiakasryhmien kohdalla? Millaista on vammaissosiaalityön harkinta esim. pitkissä tai lyhyissä asiakassuhteissa; eri sukupuolten, eri-ikäisten, vammautuneiden, pitkäaikaissairaiden, erilaisten kulttuuritaustaisten, eri tavoin kommunikoivien ihmisten kanssa. Kuinka toteutuu vaikeissa elämäntilanteissa elävien vammaisten osallisuus ja kokemusasiantuntijuuden saaminen harkintatilanteeseen? Millaista harkintavaltaa erilaiset työkäytännöt luovat? Kuinka työntekijän ja asiakkaan harkinta kohtaavat toisensa ja tilanteen raamit? Millainen on vammaissosiaalityön asiantuntemuksen näkyvyys vammaissosiaalityön harkinnassa? MIELENTERVEYSSOSIAALITYÖ (pj:t Mirja Pirttijärvi ja Leena Leinonen) Mielenterveystyötä tehdään sekä julkisissa organisaatioissa että järjestöissä ja lisääntyvästi myös yksityissektorilla. Mielenterveystyön paradigma, tarkastelukehikko, on muuttunut viime vuosikymmeninä sosiaalipsykiatrisesta lääketieteellis-psykiatriseen, millä on ollut seurauksensa asiakastyöhön, asiantuntijuuden käyttöön ja palvelujärjestelmän rakenteisiin. Palvelujärjestelmä on muuttunut, kun sairaalahoidot ovat lyhentyneet, psykiatrista avohoitoa on organisoitu uudella tavalla ja sosiaalitoimistojen toimintarakenteita on muutettu. Tällä on ollut vaikutuksensa mielenterveyssosiaalityöntekijän työhön. Vaikka mielenterveyssosiaalityöntekijän roolit ja tehtävät vaihtelevat toimintaympäristön mukaan, arjen jatkuvuuden ja sujuvuuden tukeminen on kuitenkin edelleen pysynyt mielenterveyssosiaalityön fokuksessa. Myös yhteistyötä omaisten ja läheisten kanssa on kehitetty sekä järjestöissä että julkisella sektorilla. Tässä työryhmässä käydään tutkimukseen ja käytännön työn jäsennyksiin ja kehittämiseen perustuvaa keskustelua mielenterveystyön tilasta, toimintatavoista, asiakkuudesta, mielenterveyssosiaalityöntekijän asiantuntijuudesta, ammatti-identiteetistä ja muista mahdollisista teemoista. TERVEYSSOSIAALITYÖ JA SOMAATTISET SAIRAUDET (pj:t Suvi Holmberg ja Tiina Toiminen) Liittyykö somaattisesti sairaiden ihmisten kanssa tehtävään terveyssosiaalityöhön erityispiirteitä? Millaisia? Työryhmä kokoaa yhteen somaattisesti sairaiden ihmisten kanssa tehtävää sosiaalityötä käsitteleviä tutkimuksellisia esityksiä ja käytännönläheisiä esityksiä. Tavoitteena on avata keskustelua somaattisilla osastoilla tehtävän sosiaalityön erityisyydestä, toimintatavoista, haasteista ja kehitysmahdollisuuksista niin asiakkaiden, läheisten kuin sosiaalityöntekijöidenkin näkökulmista. Lisäksi työryhmässä pohditaan asiakkaan elämänkerrallisen toimijuuden tukemista erilaisten terveysparadigmojen kontekstissa. TERVEYSSOSIAALITYÖN TOIMINTATAVAT JA TYÖMENETELMÄT (pj:t Raija Leppälahti ja Anni Vanhala) Sosiaali- ja terveydenhuollon muuttuvassa toimintaympäristössä myös terveyssosiaalityön toimintatapojen ja työmenetelmien on uudistuttava ja luotava entistä parempia palveluprosesseja asiakkaiden auttamiseksi. Uusi sosiaalihuoltolaki nostaa entistä vahvemmin esille palvelutuotannon tavoitteeksi avuntarvitsijoiden helpon pääsyn laaja-alaiseen palvelutarpeiden arvioon ja ohjaukseen, moniammatillisen verkostoyhteistyön ja käyttäjien osallisuuden palvelutoiminnassa sekä omatyöntekijän palvelut erityisen tuen tarpeessa oleville.

3 Lisäksi digitaaliset ja virtuaaliset työmenetelmät avaavat uusia mahdollisuuksia päästä helposti ja jopa anonyymisti sosiaalityöntekijän vastaanotolle. Toisaalta yhteiskunnan murroksessa ja haasteellisten elämäntilanteiden keskellä ihmiset hakevat tukea ja elämänsä peilauspintoja erilaisista yhteisöistä ja vaihtoehtoliikkeistä. Esimerkiksi asuinyhteisöissä sosiaalityön menetelmin voidaan tasoittaa kulttuurisia jännitteitä, etsiä ratkaisuja arjen haasteisiin ja luoda myönteistä vuorovaikutusta asukkaiden kesken. Tähän työryhmään ovat tervetulleita esitykset terveyssosiaalityön asiakasprosesseista, moniammatillisista työkäytännöistä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistyneistä toimintamenetelmistä. Myös uudet, innovatiiviset palvelumallit asiakkaiden kohtaamisessa ja tukemisessa ovat erityisen toivottuja esityksen aiheita. TYÖPAJA: PÄIVYSTYS JA TERVEYSSOSIAALITYÖ (Vetäjä Miia Ståhle) Työpajassa keskustellaan vapaamuotoisesti ajankohtaisesta aiheesta koskien lakiesitystä terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltolain muuttamiseksi päivystystoimintojen osalta. Kesän aikana lausunnolla olleen lakiesityksen keskeisiä ajatuksia oli sosiaalityön roolin vahvistaminen terveydenhuollon yksiköissä ja mahdollisesti sosiaalipäivystyksen toiminnan sijoittaminen päivystyksen yhteyteen. Lausuntoaika päättyi syyskuussa ja kaikki annetut noin 300 lausuntoa on luettavissa STM:n sivuilta. Terveyssosiaalityöntekijät ry laati oman lausuntonsa ja kannanottonsa laajojen keskustelujen jälkeen. Lisäksi yhdistys oli erikseen kuultavana ministeriössä. Työpajassa esitellään yhdistyksen antama lausunto ja käsitellään lakiesityksen ajankohtaista tilannetta. Eri puolilla Suomea on tehty pilotti-kokeiluja asian tiimoilta. Työpajassa kuullaan ainakin Keski- Suomen sairaanhoitopiirin pilotista ja sitä tulevat esittelemään sosiaalityöntekijät Juhani Luotola ja Riikka Niemi. Mahdollisuuksien mukaan työryhmään kutsutaan myös muualla erilaisia pilotteja tehneitä työryhmiä kertomaan omista kokemuksistaan ja havainnoistaan. Olisi toivottavaa, että mikäli haluat kertoa kokemuksistanne, olisit etukäteen yhteydessä työryhmän puheenjohtajaan ajankäytön suunnittelemiseksi. Työpajassa voidaan keskustella ja vaihtaa ajatuksia sekä päivystysuudistuksesta että parhaillaan lausuntokierroksella olevasta sote- ja maakuntauudistuksesta. Kaikki lakiesityksiin liittyvät luonnokset löytyvät alueuudistus.fi sivun kautta kohdasta ajankohtaista ja lausuntopyynnöt. TYÖPAJA: MONIKULTTUURISUUS TYÖELÄMÄSSÄ - RAJOJA JA RIIPPUVUUKSIA, KERTOMUKSIA JA KOHTAAMISIA (pj. Marja Katisko) Suomalainen työelämä on kansainvälistynyt kuluneiden vuosikymmenten aikana. Kohtaamme arjessa esimiehinä, työkavereina ja asiakkaina yhä enemmän ihmisiä, joiden juuret ovat jossain muualla. Tarkastelemme työyhteisöä sosiaalisena ja paikallisena yhteisönä, jossa globaali toteutuu. Kohtaaminen on sosiaali- ja terveysalan ydinasia sekä työyhteisössä että asiakassuhteissa. Miten kulttuurienvälinen vastavuoroisuus muodostuu ihmisten välisessä kohtaamisissa? Työyhteisössä toimiminen muodostaa merkittävän areenan osallisuudelle, kuulumiselle, kuulluksi tulemiselle. Työyhteisö mahdollistaa jokainen päivä puhumisen paikkoja ja kompetenssi on tietoa, joka kasvaa vuorovaikutuksessa syntyvästä onnistumisen prosessissa.

4 Esimiestyö on tärkeä elementti työyhteisön monikulttuurisen osaamisen esilletuomisessa ja hyödyntämisessä. Työpajassa tarkastelemme monikulttuurista sosiaali- ja terveysalan työyhteisöä puheenvuorojen ja hanke-esittelyn kautta. Lisäksi paljon keskustelua, vuorovaikutusta, ilmiön monipuolista tarkastelua. PERJANTAI KELLO TOIMINTAKYVYN ARVIOINTI JA TOIMINTAKYVYTTÖMÄN AHDINKO (pj:t Tuula Haukka-Wacklin ja Merja Mustaniemi) Kohtaamme terveydenhuollossa enenevästi ihmisiä, joiden toimintakyky on romahtanut mutta oireille ei löydy medikaalista selitystä. Asiakkaiden ongelmat eivät ole ratkenneet bioprosessien avulla, vaikka he ovat kulkeneet useilla eri erikoisaloilla ja eri tutkimuksissa. Toimintakyvyn ongelmat saattavat ilmetä esimerkiksi voimakkaana väsymisenä, liikuntakyvyn heikentymisenä, aistin herkistymisenä tai menetyksenä. Näihin oireisiin ei ole osattu todentaa lääketieteelliseen näyttöön perustuvaa syytä. On myös tilanteita, joissa on tehty useita diagnooseja, mutta toimintakyky ei ole kohentunut. Terveyssosiaalityössä lähtökohtana on ihmisen arki ja hänen toimintakykynsä. Tämä on lähtökohtana myös Kelan vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa, jossa on vuoden 2016 alusta alettu korostaa ihmisten pärjäämistä arjessa. Siinä korostetaan toimintakykyä ja osallistumiseen liittyviä huomattavia rajoitteita, joten diagnoosi ei ratkaise. Kuitenkin sosiaalivakuutusjärjestelmä perustuu diagnooseihin ja lausuntoihin, joita terveydenhuolto velvoitetaan tuottamaan. Entä, jos diagnoosia ei tutkimuksista huolimatta löydy tai siitä ollaan eri mieltä? Eri erikoisaloilla, ammattilaisilla ja asiakkailla tai hoitavilla lääkäreillä ja korvauksesta päättävillä vakuutuslääkäreillä voi olla erilaisia tulkintoja. Miten toimimme, kun diagnoosia ei löydy, mutta ihminen ei pärjää arjessa? Kroonistunutta kipua ja oirehtimista hoidetaan huonosti, koska niin helposti unohdamme psykologiset, sosiaaliset ja (moni)kulttuuriset tekijät. Tämä voi johtaa asiakkaiden kohtaamaan institutionaaliseen kaltoinkohteluun. Miten tuemme arjessa pärjäämistä niin, että se lisää asiakkaan osallisuutta yhteiskunnassa? Tämä kysymys korostuu myös toisista kulttuureista tulevien ihmisten tilanteissa ja heidän oikeudessaan tulla kohdatuiksi oman kulttuurinsa, äidinkielensä ja uskontonsa huomioiden. Luottamuksellinen ilmapiiri on keskeistä. Luottamusta saattavat rapauttaa kielteiset kokemukset eri asiantuntijoiden vastaanotoilla. Lisäksi luottamus palvelujärjestelmään ja siinä toimiviin työntekijöihin on erityisesti vieraasta kulttuurista tuleville ihmisille vaikeaa. Miten terveyssosiaalityöntekijä voi auttaa omalla toiminnallaan saavuttamaan luottamuksen? Mitä oikeus omaan kulttuuriin, äidinkieleen ja vakaumukseen tarkoittaa lainsäädännön näkökulmasta? Työryhmämme tarkoituksena on keskustella terveyssosiaalityön toimintakykyä ja osallisuutta tukevasta työstä. Erityisesti kutsumme työryhmään terveyssosiaalityöntekijöitä, jotka ovat kohdanneet työssään asiakkaita, joilla on esimerkiksi krooninen kipu, uupumus, selittämättömiä oireita tai mielenterveysongelmia. Toivomme kokemuksellista tietoa ja esityksiä, jotka tuovat esiin ristiriitoja tai hyviä käytäntöjä. Myös tutkimukselliset esitykset ovat tervetulleita.

5 KUOLEMA TERVEYSSOSIAALITYÖN KONTEKSTISSA (pj:t Suvi Holmberg ja Heli Valokivi) Sosiaalityössä kuolemaa kohdataan monin tavoin. Kuolema tulee lähelle esimerkiksi sairastumisen, onnettomuuden, itsemurhan, läheisensä menettäneiden tai asiakkaan menehtymiseen liittyvien kohtaamisten kautta. Elämän loppuvaiheeseen ja kuolemaan voidaan valmistautua ja tehdä järjestelyjä. Terveyssosiaalityön kontekstissa kuolemaan liittyvät kysymykset ovat usein merkittävä osa työtä, kun kuolema konkretisoituu arjessa esimerkiksi parantumattoman sairauden, äkillisen kuoleman tai saattohoidon erityiskysymysten yhteydessä. Joskus kuoleman kohtaa ihminen, jonka hautaan saattamisessa sosiaalityöntekijän toiminta on keskeisessä asemassa, koska omaisia ei ole. Lisäksi on tärkeä ymmärtää, että kuolemaan liittyvät kysymykset eivät ole itsestään selviä vaan ne koskettavat, aiheuttavat surua ja menevät myös sosiaalityöntekijän ihon alle. Työryhmään ovat tervetulleita sekä käytännönläheiset että tutkimukselliset puheenvuorot kuolemaan liittyvistä teemoista terveyssosiaalityössä. Esitykset voivat käsitellä mitä tahansa kuolemaan liittyvää aluetta terveydenhuollon piirissä tai arjen tilanteissa. Tavoitteena on herättää keskustelua sosiaalityön merkityksestä kuoleman yhteydessä sekä tuoda esille kuolemaan liittyviä käytäntöjä ja kysymyksiä, vaiettujakin alueita, osana sosiaalityötä. TERVEYSSOSIAALITYÖN MALLIT JA MALLINNUKSET (pj:t Raija Leppälahti ja Anni Vanhala) Sosiaali- ja terveydenhuollon muutokset ovat maassamme laaja ja monimuotoinen prosessi, jolloin myös terveyssosiaalityön on arvioitava asiakaspalvelun ulottuvuuksia. Organisaatiouudistusten ohella muun muassa sosiaalihuoltolain uudistus vaikuttaa palvelujen sisältöön. Henkilöstö- ja organisaatiouudistusten sekä lakiuudistusten vaikutukset ulottuvat myös terveyssosiaalityön asiakasprosesseihin ja prosessien kehittämisessä on huomioitava terveydenhuollon toimintastrategian tavoitteet. Vallitsevassa muutostilanteessa terveyssosiaalityöhön kohdistuu odotuksia tehtävän erityispiirteiden määrittämisessä, työnvaikuttavuuden arvioinnissa, sekä moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä. Terveydenhuollossa sosiaalityön erityispiirteenä on etenkin terveys- ja sosiaalipalvelujen samanaikainen tarjoaminen moniammatillisena yhteistyönä. Terveydenhuollon sosiaalityön prosessit kytkeytyvät useisiin eri asiakaspalvelusektoreihin, kuten toimeentulotuki, päihde- ja mielenterveyspalvelut sekä lastensuojelu. Näiden lisäksi yhteistyö ja toimijatahoina voivat olla esimerkiksi Kela, vakuutusyhtiöt, TE-toimistot ja erilaiset kansalaisjärjestöt unohtamatta myöskään asiakkaan läheisiä. Sosiaalityön moniulotteisen toiminnan kuvaaminen kokonaisuutena on haastava asia. Käytännön asiakastyössä toiminnan ydin hahmotetaan usein asiakaslähtöiseksi palveluprosessiksi, jossa sosiaalisen tilanteen selvittämisen kautta edetään interventioihin. Sote-yhdyspinnoilla terveyssosiaalityöntekijän rooli tulee asiakkaalle ja moniammatilliselle tiimille näkyviin erityisesti kohdassa, jossa tarvitaan palvelu- ja etuusjärjestelmän tuntemusta ja verkostoivaa työotetta. Sujuvat, koordinoidusti ja oikea-aikaisesti rajoja ylittävät asiakasprosessit voivat itsessään toimia näyttönä työn vaikuttavuudesta, ainakin organisaatioiden näkökulmasta. Asiakkaan antama palaute ja kokemus autetuksi tulemisesta on toinen näkökulma näytön hankkimiseen. Työn tuloksellisuuden mittaaminen on sosiaalityössä haasteellinen, mutta ei sivuutettavissa oleva asia. Näyttöön perustuvien käytäntöjen vaatimus on erityisesti terveydenhuollon kentällä keskeinen argumentti tänä päivänä.

6 Työryhmään toivotaan esityksiä sosiaalityön prosessien näkyväksi tekemisestä, mallinnuksista sekä hyvien käytäntöjen prosessikuvauksista. Sosiaalityön toimintaa näkyväksi tekevän tiedon tuottamisesta ja sen käyttämisestä etenkin terveydenhuollon organisaatioissa toivotaan esimerkkejä. Näyttö, kuten sosiaalityön prosessien vaikutusten ja tuloksellisuuden arviointi ja mittaaminen voivat olla esityksen aiheena. Esimerkit voivat liittyä palvelutoiminnan kehittämisen haasteisiin ja moniammatillisiin käytäntöihin, joissa sosiaalityö on mukana. Työryhmä voi toimia vertaisarvioinnin paikkana myös kyseessä olevaan aihepiiriin liittyville luonnosvaiheessa oleville suunnitelmille. YHTEYSTYÖ LASTEN KALTOINKOHTELUUN LIITTYVISSÄ KYSYMYKSISSÄ (pj Essi Julin) Viime vuosina suomalainen lainsäädäntö on korostanut lasten yksilöoikeutta fyysiseen koskemattomuuteen laajentamalla viranomaisten ilmoitusvelvollisuutta. Lastensuojelulain mukaisilla ilmoitusvelvollisilla on jo jonkin aikaa ollut suora ilmoitusvelvollisuus lastensuojelun lisäksi myös poliisille epäiltäessä lapseen kohdistunutta seksuaali- tai pahoinpitelyrikosta. Lisäksi muilla kuin ilmoitusvelvollisilla on oikeus tehdä lastensuojeluilmoitus epäillessään lapseen kohdistunutta kaltoinkohtelua. Mitä enemmän lasten kaltoinkohtelun eri muodoista puhutaan julkisesti, myös kansalaiset aktivoituvat ja osaavat ottaa yhteyttä viranomaisiin. Terveydenhuollolla on usein portinvartijan rooli lapseen kohdistuvan kaltoinkohtelun tunnistamisessa ja siitä eteenpäin ilmoittamisessa. Lasten kaltoinkohtelun tunnistaminen, sen selvittäminen sekä siihen puuttuminen edellyttävät sekä luottamuksellista asiakassuhdetta että tiivistä viranomaisyhteistyötä erityisesti lastensuojelun, poliisin ja terveydenhuollon kesken. Myös tuleva sote-uudistus tähtää sosiaali- ja terveydenhuollon raja-aitojen madaltumiseen ja poistumiseen. Jokaisen viranomaisen ja organisaation toimintaa kuitenkin määrittävät osin erilaiset lainsäädännöt, toimintakulttuurit ja orientaatiot. Yhteistyön sujuvuus on tärkeää sekä lasten turvallisuuden että perheiden elämän kannalta. Ryhmässä tarkastellaan myös kompleksisesti traumatisoituneiden lasten ja perheiden perheterapeuttista hoitoa Taysin Lasten traumapsykiatrian yksikössä. Työskentely on ensisijaisesti vakauttavaa, moniäänistä, läpinäkyvää dialogia, jossa vuorovaikutussuhteet ja traumakokemukset tulevat uudella tavalla tarkastelun kohteeksi. Tärkeintä on turvallisen työskentelytilan luominen, joka mahdollistaa vaikeiden elämänkokemusten käsittelyn tukea tuovassa ja empaattisessa kontekstissa. Vaikuttavuustutkimuksissa esiin tulevat common factors-elementit vaikuttavat terapeuttisen suhteen muodostumiseen ja hoidon lopputulokseen. TYÖPAJA: PERUSTERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ (pj:t Salla Nyholm ja Seija Välimäki-Adie) Terveyssosiaalityöntekijä millainen on paikkasi perusterveydenhuollossa? Kartoitamme keskustellen terveyssosiaalityön nykytilaa terveyskeskuksessa ja terveyskeskussairaalassa. Kuka toimii lähiesimiehenäsi? Millainen on työyhteisösi? Onko työhuoneesi terveydenhuollon tiloissa? Toimitko päätöksentekijänä? Millainen on suhteesi terveyssosiaalityöntekijöihin erikoissairaanhoidossa? Entä millainen on suhteesi sosiaalityöntekijöihin aikuissosiaalityössä, lastensuojelussa, vammaispalvelussa ja vanhustyössä? Millaisia terveyssosiaalityön kehittämisen näkökulmia olet työssä havainnut? Millaista tukea olet saanut tai kaivannut kehittämistyössä? Oletko tutkinut perusterveydenhuollon sosiaalityötä? Oletko osallistunut työnohjaukseen? Onko sinulla kokemusta mentorista? Oletko toiminut

7 työnohjaajana? Entä mentorina? Onko sinulla ollut ilo toimia käytännön opettajana sosiaalityön opiskelijalle? Sote-uudistuksen yksi keskeinen tavoite on vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Miten sosiaalityötä vahvistetaan osana perusterveydenhuoltoa? Talentia vaati lausunnossa jo vuonna 2011 terveyssosiaalityön osuuden lisäämistä perusterveydenhuollossa. Vahvistuuko sosiaalityö perusterveydenhuollossa kunnan aikuissosiaalityön, lastensuojelun, vammaispalvelun ja gerontologisen sosiaalityön lähentymisen kautta? Entä miten erikoissairaanhoidon terveyssosiaalityö vahvistaa perusterveydenhuollon sosiaalityön osaamista? Tulevaisuusdialogi Kuvittele myöhäistä maaliskuun iltaa kansainvälisen sosiaalityön päivänä vuonna Perusterveydenhuolto on vahvistunut, terveyssosiaalityössä on poweria! Millainen fiilis on toteutuneesta Sote-uudistuksesta, mikä on tilanteesi? Mitä on tapahtunut kuluneen 2 vuoden 4 ja puolen kuukauden aika? Mitä on tehty? Millainen on monialainen työyhteisösi? Motto Millainen on terveyssosiaalityön mottosi perusterveydenhuollossa?

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

TERVEISET TYÖRYHMISTÄ

TERVEISET TYÖRYHMISTÄ TERVEISET TYÖRYHMISTÄ Terveyssosiaalityön valtakunnalliset päivät Terveyssosiaalityö kulttuurien kohtaamispisteessä 1. OSALLISUUS JA HARKINTA VAMMAISSOSIAALITYÖN ERI TOIMINTAYMPÄRISTÖISSÄ Vammaisten ihmisten

Lisätiedot

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely 17.1.2017 Marjo Romakkaniemi Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa 2 TL

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Terveyssosiaalityön valtakunnalliset päivät Terveyssosiaalityö kulttuurien kohtaamispisteessä

Terveyssosiaalityön valtakunnalliset päivät Terveyssosiaalityö kulttuurien kohtaamispisteessä Terveyssosiaalityön valtakunnalliset päivät 20. 21.10.2016 Terveyssosiaalityö kulttuurien kohtaamispisteessä Tampereen yliopisto, Päätalo (Kalevantie 4) TERVETULOA Järjestelytoimikunnan puolesta minulla

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

i sosiaalityön muutoksen paikannuksia

i sosiaalityön muutoksen paikannuksia sisällys Anneli Pohjola, Tarja Kemppainen, Asta Niskala & Nina Peronius Murroksen ajan sosiaalityö paikkaansa jäsentämässä 11 i sosiaalityön muutoksen paikannuksia Anneli Pohjola, Tarja Kemppainen, Asta

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.

Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6. Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa (VamO) Lapin vammaistyön koordinaatioryhmä 1.6.2017 Marjo Romakkaniemi Hankkeen perusta Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun?

Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Sosiaalityö ja vaikuttavuus: kuinka työn vaikuttavuus otetaan haltuun? Petteri Paasio FL, tutkija SoccaPetteri Paasio 1 Huhtikuussa 2015 voimaan tullut

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja

SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ. Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013. Aulikki Kananoja SOSIAALINEN KUNTOUTUS KÄSITE JA KÄYTÄNNÖN SISÄLTÖ Mistä uusia ideoita asiakastyöhön? HUS 10.9.2013 Aulikki Kananoja SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KÄSITTEESTÄ (1) Kaksi lähestymistapaa: Toiminnallinen: se osa

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset

Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Eteneminen kohti yhteistä näkemystä LAPE päivät 5.-6.2.2018 Työ on jatkunut THL aivoriihessä, jossa mukana STM, OKM ja OPH Työrukkasessa

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue

TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYDENHUOLLON SOSIAALITYÖ JA SOSIAALIPÄIVYSTYS, 4.9.2017 Miia Ståhle, johtava sosiaalityöntekijä, HUS, Lohjan sairaanhoitoalue TERVEYSSOSIAALITYÖ Sosiaalityötä terveydenhuollossa potilaan terveyden,

Lisätiedot

PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake

PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Kuvastin PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Peilisalin itsearviointiteemojen avulla työntekijä voi reflektoida tekemäänsä työtä ja asiakkaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisen

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Lähemmäs. Marjo Lavikainen Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella

Lisätiedot

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla Miikka Niskanen 18.3.2017 Onko meidän tarpeen keskustella osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukemisesta?

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta

Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosiaalityöntekijän ammatillisen osaamisen kriteerit asiakasturvallisuuden näkökulmasta Sosnetin työvaliokunta 2017 - Valvira Sosnet: Sanna Lähteinen, sihteeri ja esittelijä Helsingin yliopisto: Mirja

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli

OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen SATAOSAA Satakunnan osallisuusmalli Satakunnan Osallisuusmalli Sosiaalisen kuntoutuksen malli Sosiaalisen kuntoutuksen malli (kesken) Vammaispalveluiden työ-

Lisätiedot

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI

SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI SOINTU AIKUISEN PALVELUTARPEEN ARVIOINNIN PROSESSI Salon kaupunki / Sosiaalityön palvelut Versio 1.1 Tehdaskatu 2 Päivämäärä: 14.8.2018 24100 SALO Laatija: Paula Markula puh. 02 7781/ Keskus Hyväksyjä:

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja: YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Lisätiedot

Sosiaalityön palvelut terveydenhuollossa. Potilaan oikeuksien päivä Leena Siika-aho Johtava sosiaalityöntekijä Oys

Sosiaalityön palvelut terveydenhuollossa. Potilaan oikeuksien päivä Leena Siika-aho Johtava sosiaalityöntekijä Oys Sosiaalityön palvelut terveydenhuollossa Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Leena Siika-aho Johtava sosiaalityöntekijä Oys Terveyssosiaalityö Terveydenhuollon organisaatiossa toteutettua sosiaalityötä

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Paja 3, Tampere

Paja 3, Tampere Paja 3, Tampere 3.12.2015 Aikataulu 9.15-9.30 Aamukahvit 9.30-9.45 Tervetuloa 9.45-11.30 Kotitehtävän purku 11.30-12.15 Lounas 12.15-13.30 Työskentelyä 13.30-14.00 Pajojen arviointi 14.00 14.15 Kahvi 14.15-14.30

Lisätiedot

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl

Lainsäädännössä tapahtuu. 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Lainsäädännössä tapahtuu 20.11.2014 Jyväskylä Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla mm. Ajattelutavan muutokset dg tarve Arjen moninaistuminen Toimintaympäristön

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki

Valtakunnalliset lastensuojelupäivät. #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki Valtakunnalliset lastensuojelupäivät #lastensuojelupäivät2018 #tasavertainenarki ErinOmainen-hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuulit sä meitä? - Erityislapsiperheiden moninaiset

Lisätiedot

KUNTOUTTAVAN SOSIAALITYÖN ERIKOISLALA. Anne Korpelainen, YTM, gerontologinen sosiaalityöntekijä

KUNTOUTTAVAN SOSIAALITYÖN ERIKOISLALA. Anne Korpelainen, YTM, gerontologinen sosiaalityöntekijä KUNTOUTTAVAN SOSIAALITYÖN ERIKOISLALA Anne Korpelainen, YTM, gerontologinen sosiaalityöntekijä Koulutustarve ja osaamistavoitteet Koulutustarve perustuu - uudenlaisiin osaamisvaateisiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

Asiakasturvallisuus SOCOBA -työpaja

Asiakasturvallisuus SOCOBA -työpaja Asiakasturvallisuus SOCOBA -työpaja 27.9.2018 Kymenlaakso A. Pehkonen 25.10.2018 1 Esityksen rakenne: Asiakasturvallisuuden määrittelyn ajankohtaisuus Asiakasturvallisuuden määrittely Sosiaalityöntekijän

Lisätiedot

1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön

1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön Palveluohjaus 1.Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa 2.YKS väline ottaa asiakkaan elämästä kiinni ja motivoida 3.Kapea katsaus lainsäädäntöön Palveluohjaus sosiaalialalla ja terveydenhuollossa

Lisätiedot

Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus

Tiekartta onnistuneeseen integraatioon. Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus Tiekartta onnistuneeseen integraatioon Päivi Saukko sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija/e-p soteuudistus 25.1.2018 Parempi Arki kehittämishanke (2015-2017) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi

Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa. Mari Niemi Palvelukokonaisuudet ja - ketjut Satakunnassa Mari Niemi 5.12.2018 Miten olemme valmistelleet kokonaisuutta Valmistelua on tehty osin elämänkaarimallin, osin läpileikkaavien teemojen mukaisesti Tavoitteena

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö

Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa. 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Palliatiivinen palveluketju Etelä- Savossa 19.02.2016 Jarmo Lappalainen Ylilääkäri PTH-yksikkö Käsitteet Palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan potilaan kokonaisvaltaista hoitoa siinä vaiheessa kun etenevää

Lisätiedot

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Kuntamarkkinat 12.9.2018 Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella - seminaari Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Professori Vuokko Niiranen Sosiaali- ja terveysjohtamisen

Lisätiedot

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa

Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Saamenkieliset palvelut osana sote valmistelua Lapissa Taru Ijäs Kallio Perusterveydenhuollon yksikkö, LSHP Perusterveydenhuollon yksikkö 1 LAPIN SOTE TUOTANTOALUEEN ASIAKASPROSESSEJA VALMISTELEVIEN TYÖRYHMIEN

Lisätiedot

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen

Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue. Valtakunnallinen OT-päivä Jussi Ketonen Yhdistelmäyksikkö lasten vaativiin palvelutarpeisiin Länsi-Suomen OT-alue Valtakunnallinen OT-päivä 12.6.2018 Jussi Ketonen Työryhmä 11/17 4/18 Jussi Ketonen, pj. Anniina Kaittila, siht. Pekka Kuru Kim

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.

Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja. Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6. Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja Saila Nummikoski Sosiaalipalveluiden johtaja 22.6.2011 Sosiaalihuoltolain uudistaminen vahvistaa sosiaalityön asemaa Nostaa

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ

LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAPE UUDISTUSOHJELMA TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ VIITEKEHYS POHJOIS-POHJANMAALLA Lasten ja perheiden palvelujen kokonaisuudistus Varhaiskasvatus ja koulu keskiössä mutta

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen

VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen VamO-hanke tuo asiakasosallisuuden palvelujen kehittämiseen Osallisuuden ja asumisen alueellinen kierros Lapissa seminaari 20.9.2018 Kehittäjä-sosiaalityöntekijä Nelli Lindroos Rovaniemen kaupungin vammaissosiaalityön

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA

FINSOTE KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA FINSOTE 2018- KYSELYN TULOKSIA ASIAKKAAN KOHTAAMISESTA Asiakkaat ja Sote-seminaari Anna-Mari Aalto Tutkimuspäällikkö, THL 25.2.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 MIKSI VÄESTÖN KOKEMUKSILLA PALVELUJÄREJSTELMÄSTÄ

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi

POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli ( ) Levi POHJOIS-SUOMEN MONIALAISET SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kehittämisrakenne ja toimintamalli (1.3.2009 31.10.2011) Levi 24.3.09 I-VAIHEEN Lapin osuus: perusterveydenhuoltoa, terveyden edistämistä ja sosiaalipalveluita

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve

Lisätiedot

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri

Työttömien työkyky ja työllistyminen. Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Työttömien työkyky ja työllistyminen Raija Kerätär Kuntoutusylilääkäri Lapin sairaanhoitopiiri Tänään Mitä työkyvyllä tarkoitetaan? Työttömän työkyky työllisen työkyky? Voiko työkykyä arvioida terveystarkastuksessa?

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi

Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi Perhekeskustyöpaja 23.11.2017 Leena Normia-Ahlsten 27.11.2017 1 Lähtökohdat Palvelujen piiriin voi hakeutua itse halutessaan, ei edellytetä ilmoitusta

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Pekka Karjalainen, THL Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto 6.11.2018 6.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asettaminen STM on asettanut 2.10.2018 selvityshenkilöryhmän

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ. Rovaniemi 13.04.2010 4.5.2010 AN 1

SOSIAALITYÖN TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ. Rovaniemi 13.04.2010 4.5.2010 AN 1 SOSIAALITYÖN PROSESSIKUVAUKSET TUKEMASSA SOSIAALITYÖTÄ Rovaniemi 13.04.2010 Asta Niskala 4.5.2010 AN 1 Sosiaalityön määritelmä Sosiaalityö kohdistuu ihmisten ja heidän sosiaalisessa ympäristössään olevien

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa

Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Ideoita ohjauksen haasteisiin Työpaikkaohjaajakoulutus Kouvolan seudun ammattiopistossa Carry on - kärryllinen työkaluja ohjaukseen Työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa työpaikkaohjaajaa saattaa

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Marianne Kuorelahti 5.10.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Mukana seitsemän osaamiskeskusta, 95 kuntaa, Suomen kuntaliitto ja Jyväskylän yliopisto/kokkolan

Lisätiedot

Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista

Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista Järjestöt, hyvinvointi ja osallisuus Yhteenvetoa MIPAtutkimustuloksista MIPA-päätösseminaari 6.2.2019 Diak, Helsinki Jouni Tourunen Rakenne Tutkimusteemoittain -Taustaa: mitä tutkittu, mistä keskusteltu

Lisätiedot

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä

Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kykyviisari ja valokuvaus yksilötyön menetelminä Kokemuksia sosiaalisen kuntoutuksen kehittämisestä Laukaassa 2015-2017 Laukaan Sosku Prosos seminaari Helsinki 6.10.2017 Työpajan esitys Seija Kerkelä 6.10.2017

Lisätiedot

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala

Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna. Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Erityistyöllistämisen verkostoseminaari 10.4.2014 Hämeenlinna Kunnan työllistämispalveluista Sosiaalityön johtaja Anna Roinevirta Janakkala Kuntakokemuksia hankkeesta Rakenteelliset muutokset - Tiimikäytännöt

Lisätiedot

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli

Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Palveluohjaus ja vastuutyöntekijämalli Etelä-Suomen kehittäjäverkoston työpaja 26.5.2015 1 Työpajan alustus Mitä palveluohjaus on? Mitä vastuu asiakkuudesta tarkoittaa? Miten toimitaan monialaisessa työssä

Lisätiedot

Unohtuuko hiljainen asiakas?

Unohtuuko hiljainen asiakas? Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus?

Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus? Sosiaalipäivystys uhka vai mahdollisuus? Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa 14.9.2017 Matti Heikkinen, perhepalvelujohtaja, YTL Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Lisätiedot

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko

Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla. Päivi Saukko Sote-uudistus Etelä- Pohjanmaalla Päivi Saukko 04.10.2017 Etelä- Pohjanmaa Evijärvi KESKI-POHJANMAA Kauhava Lappajärvi Vimpeli POHJANMAA Isokyrö Alajärvi Lapua Soini Kuortane Ilmajoki Seinäjoki KESKI-SUOMI

Lisätiedot

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara?

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus järjestöjen voimavara? Järjestötyöpaja I, 18.8.2015 Jouni Puumalainen ja Päivi Rissanen, MTKL Puumalainen, Rissanen 2015 1 Osatutkimuksen tavoitteet

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa. 19.4.2010 Kerttu Vesterinen, erityissosiaalityöntekijä

Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa. 19.4.2010 Kerttu Vesterinen, erityissosiaalityöntekijä Verkkokonsultaatio - Ihmisen kohtaaminen verkossa 19.4.2010 Kerttu Vesterinen, erityissosiaalityöntekijä Visio sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisistä neuvonta- ja konsultaatiopalveluista Kansalaiset

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön kehityskulku - mistä mihin? Anneli Pohjola Lapin yliopisto Aikuissosiaalityön päivät Lahti

Aikuissosiaalityön kehityskulku - mistä mihin? Anneli Pohjola Lapin yliopisto Aikuissosiaalityön päivät Lahti Aikuissosiaalityön kehityskulku - mistä mihin? Anneli Pohjola Lapin yliopisto Aikuissosiaalityön päivät Lahti 25.1.2017 Aikuissosiaalityö mistä? Vastinpari lastensuojelun sosiaalityölle (jota tehdään vanhempien

Lisätiedot

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi. 4.10.2013 Pirjo Nevalainen VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi 4.10.2013 Pirjo Nevalainen Lähtökohtia kehittämiselle Yhä enemmän työttömiä asiakkaita ohjautuu kunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin erilaisiin

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011)

TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) TERVEYSHYÖTYMALLI SOSIAALITYÖN VIITEKEHYKSESSÄ (Hämäläinen Juha ja Väisänen Raija, 2011) - Artikkelin esittely 5.10.2011 PaKaste-seminaari, Rovaniemi Terho Pekkala TERVEYSHYÖTYMALLI Chronic Care Model,

Lisätiedot

KOHTI PAREMPAA KUNTOUTUMISTA!

KOHTI PAREMPAA KUNTOUTUMISTA! KOHTI PAREMPAA KUNTOUTUMISTA! Moniammatillinen näkökulma kuntoutussuunnitelmassa Terveyssosiaalityön palvelut lakkautettu - Äänekoskelta - Äänekoski, Suolahti, Sumiainen - Jämsästä - Jämsä, Jämsänkoski,

Lisätiedot

Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista?

Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista? Ammattilainen ja kokemusasiantuntija työparina Miten uusi työote mahdollistaa eri toimijoiden kuntoutumista? Outi Hietala, erikoistutkija kehittäjä, VTT Kuntoutuspäivät 17. 18.3.2016 Työryhmä 2 Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Kokemuksia VamO-hankkeesta - Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa

Kokemuksia VamO-hankkeesta - Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa Kokemuksia VamO-hankkeesta - Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosessissa Martina Nygård, erityisasiantuntija, THL Katariina Kontu, kehittäjä-sosiaalityöntekijä,

Lisätiedot

Lapsikeskeisyys lastensuojelun arvioinnissa 2000-luvun kehityksen ja nykytilan arviointia Tampere LasSe ja LaskeTut seminaari

Lapsikeskeisyys lastensuojelun arvioinnissa 2000-luvun kehityksen ja nykytilan arviointia Tampere LasSe ja LaskeTut seminaari Lapsikeskeisyys lastensuojelun arvioinnissa 2000-luvun kehityksen ja nykytilan arviointia Tampere LasSe ja LaskeTut seminaari Tiina Muukkonen Kehittämispäällikkö Ensi- ja turvakotien liitto Hanna Tulensalo

Lisätiedot

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA 2017 2021 Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen Tavoitteet vuoteen 2021 mennessä Potilas- ja asiakasturvallisuus näkyy rakenteissa ja käytännön toiminnassa.

Lisätiedot

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9.

SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke. Työpaja 5.9. SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Työpaja 5.9. Miten vastaamme sote-muutoshaasteeseen? Tarkentamalla yhdessä ja itsenäisesti, mitkä ovat juuri meidän osaamistarpeita

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso

OMAVALVONTA. Valviran näkökulmasta. Riitta Husso OMAVALVONTA Valviran näkökulmasta Riitta Husso 2.11.2015 1 OMAVALVOTA sote-palveluissa Yksityinen sosiaalihuolto Laki yksityisistä sosiaalipalveluista (922/2011) 6 Julkiset vanhuspalvelut Vanhuspalvelulaki

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA?

SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA? SOSIAALITYÖN ERIKOISOSAAMINEN SOTESSA? Tervetuloa! Johdatus päivän teemaan Merja Anis 31.1.2018 Sosiaalityön erikoistumiskoulutusten taustaa Sosnet-yliopistoverkoston yhteistyö kuuden sosiaalityön koulutusta

Lisätiedot