Lähemmäs. Marjo Lavikainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lähemmäs. Marjo Lavikainen"

Transkriptio

1 Lähemmäs Marjo Lavikainen

2 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6

3 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella toukokuussa Nuorten paneeli kysely, vahvoina signaaleina nousivat : ystävät, läheisten hyvinvointi, mahdollisuus päättää omista asioista, terveys sekä perhe ja koti. Raportin tulosten mukaan nuoret haluaisivat osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon nykyistä aktiivisemmin, kantaa vastuuta ja tehdä yhteistyötä päättäjien kanssa.

4 Osallisuuden merkitystä painotetaan lapsi- ja nuorisopoliittisessa ohjelmassa Lapsilla ja nuorilla on oltava entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja toimia yhteiskunnassa. Tärkeän järjestötoiminnan lisäksi nuorten omaehtoinen ja itsenäinen toiminta on jatkuvassa kasvussa. Tätä toimintaa päättäjät voivat tukea esimerkiksi osoittamalla nuorten käyttöön tiloja tai neuvottelemalla nuorten kanssa uudenlaisista, luovista ratkaisuista nuorten vapaaajan toiminnassa.

5 Osallisuuden vahvistaminen sosiaali- ja terveysministeriössä Osallisuuden vahvistamisessa STM:n vastuulla ovat: köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen asumisen tukeminen palveluilla ja asumistuella vammaispoliittiset kysymykset romanipoliittiset kysymykset maahanmuuttajien ja muiden erityisryhmien hyvinvointi ja terveys sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen viimesijaisen toimeentulon turvaaminen Osallisuuden edistäminen on yhtenä tavoitteena Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisessa kehittämisohjelmassa (Kaste)

6 Toimiva lastensuojelu selvitysryhmän loppuraportin ehdotukset

7 Kokemusasiantuntemus Väliraportissa on kuvattu palveluiden toimintatapoja lapsiperheiden, lasten ja nuorten kokemusten näkökulmista. Tärkein viesti oli, että lasten/nuorten/perheiden näkemyksiä ja mielipiteitä ei ole riittävästi kuunneltu eikä otettu huomioon lastensuojelua toteutettaessa ja tästä syystä tullut kokemuksia ulkopuolisiksi jäämisestä omaa elämää koskevissa ratkaisuissa. Palvelujen kehittämisen lisäksi osallisuuden kokemus itsessään lisää yksittäisen lapsen tai vanhemman sitoutumista tarjottuihin palveluihin ja edesauttaa paremman lopputuloksen saavuttamista

8 Toimenpide-ehdotukset : Yhteistyö, työkäytännöt ja menetelmät -osio 1. Lastensuojelulakiin tulee lisätä säännökset kokemusasiantuntijaryhmien asettamisesta ja toiminnasta

9 Työryhmän esitys Lastensuojelun laatusuositukseksi

10 Kenelle suositus on suunnattu? kaikille lastensuojelun nykyisille ja tuleville ammattilaisille kaikille lastensuojelun kanssa tekemisissä oleville ammattilaisille lastensuojelun esimiehille lastensuojelun resursseista päättäville virkamiehille ja luottamushenkilöille. lapsille ja perheille sekä heidän läheisilleen. STM ja Suomen Kuntaliitto ovat yhdessä pyytäneet lausunnot mennessä. Kaikille avoimesti voi kommentoida osoitteessa

11 Vaikuttavuuden ja lainmukaisuuden avaimia lastensuojelussa ovat lapsen, nuoren ja perheen kohtaaminen osallistavalla ja kuuntelevalla tavalla Suositukset (edellytykset): Lapsen/nuoren ja lastensuojelun työntekijän välille syntyy aidosti mahdollisuus jatkuvaan ja luottamukselliseen vuorovaikutussuhteeseen. Perheen ja työntekijän välille syntyy aidosti 1) mahdollisuus yhteistyöhön ja 2) yhteiseksi näkökulmaksi lapsen edun toteutuminen. Läheisverkoston, perheen ja työntekijän välille syntyy aidosti 1) mahdollisuus yhteistyöhön ja 2) yhteiseksi näkökulmaksi lapsen edun toteutuminen. Sijaisvanhempien, perheen ja työntekijän välille syntyy aidosti 1) mahdollisuus yhteistyöhön ja 2) yhteiseksi näkökulmaksi lapsen edun toteutuminen. Lastensuojelun työntekijä, perhe ja muut viranomaiset neuvottelevat yhdessä muiden viranomaisten mahdollisuuksista 1) tukea lapsen edun toteutumista ja 2) auttaa vanhempia kasvatusvastuun toteutumisessa. Kaikille em. osapuolille syntyy kokemus osallisuudesta. Voin kokea ja luottaa siihen, että minua kuunnellaan ja pääsen tuomaan oman näkemykseni käsiteltävään asiaan (Lapsi/ vanhempi/ läheisverkosto tai yhteistyökumppani)

12 Riittävästi osaavia ammattilaisia Suosituksissa mm.: Työntekijöiden välistä tehtävänjakoa ja yhteistyötä kehitetään edelleen. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän työajasta vähintään puolet käytetään lasten ja perheiden kohtaamiseen. Työtä kehitettäessä minimoidaan työntekijöiden vaihtuvuus asiakkaan asiassa tai varmistetaan, että joku sama työntekijä kulkee asiakkaan rinnalla lastensuojeluprosessin eri vaiheissa. "Viesti työn kuormituksesta kunnissa on otettava vakavasti."

13 Yhteinen palvelujärjestelmä Tavoitteena on, että lapsi tulee autetuksi ja lapsen hätä havaitaan riippumatta siitä, missä lapsi asuu ja mitä palveluja hän käyttää. Lapsen lisäksi perheen ja työntekijän pitää voida luottaa palvelujärjestelmään ja siinä käytettäviin työmenetelmiin. Suositukset mm.: Lapset ja perheet otetaan mukaan kehittämään palveluja, jotta työntekijät ymmärtävät paremmin lastensuojelutyön todellisuuden asiakkaiden näkökulmasta. Kunta tiedottaa aktiivisesti alueensa lastensuojelu- ja perhepalveluista huomioiden myös järjestöjen ja yhdistysten tarjoaman toiminnan. Tiedotus auttaa palvelujen oikeaaikaisessa kohdentamisessa. "Kaikki viisaus ei asu viranomaisissa"

Työryhmän esitys. Lastensuojelun laatusuositukseksi. Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen

Työryhmän esitys. Lastensuojelun laatusuositukseksi. Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Työryhmän esitys Lastensuojelun laatusuositukseksi Neuvotteleva virkamies 24.9.2013 Kenelle suositus on suunnattu? kaikille lastensuojelun nykyisille ja tuleville ammattilaisille kaikille lastensuojelun

Lisätiedot

Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen

Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Näkökulmia lastensuojelun kehittämiseen Kipupisteitä ja kehittämiskohteita Marjo Lavikainen 7.10.2013 Selvitysryhmän loppuraportti (Toimiva lastensuojelu, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tornio 18.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu? Ajankohtaista lastensuojelusta

Toimiva lastensuojelu? Ajankohtaista lastensuojelusta Toimiva lastensuojelu? Ajankohtaista lastensuojelusta Marjo Lavikainen ja Mikko Oranen, THL 10/31/13 Lastensuojelu suurennuslasin alla Perhesurmat, lastensurmat julkinen keskustelu Lastensuojelun tarkastuskertomus,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu - selvitysryhmän keskeiset tulokset ja päätelmät 27.2.2014 Lastensuojelun tila Useita lastensuojelun tilaa arvioivia selvityksiä, mm: Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon

Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos Mitä se osallisuus on? Missä ollaan ja miten tähän on tultu? Miten osallisuus näkyy sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Simo 29.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki lapsen oikeuksien näkökulmasta Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Lapsen

Lisätiedot

Pesäpuu ry. lastensuojelun erityisosaamisen keskus

Pesäpuu ry. lastensuojelun erityisosaamisen keskus Pesäpuu ry lastensuojelun erityisosaamisen keskus Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä Iso Roobertinkatu 1 A 16 5 00120 Helsinki toimisto@pesapuu.fi www.pesapuu.fi Läheisten osallisuuden vahvistaminen lastensuojelussa

Lisätiedot

Kohtaamisia lastensuojelussa

Kohtaamisia lastensuojelussa Kohtaamisia lastensuojelussa Lastensuojelun alkuarviointi -hanke Ritva Salpakoski Jyväskylä 10.9.08 15.9.2008 Hankkeen taustaa Sosiaalialan kehittämishanke 2004-2007 Lastensuojelun kehittämisohjelma 2004-2007

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Rovaniemi 16.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemijärvi 9.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Lastensuojelun kehityssuuntia

Lastensuojelun kehityssuuntia Lastensuojelun kehityssuuntia Valtakunnalliset neuvolapäivät 21.-22.10.2014 Neuvotteleva virkamies Marjo Lavikainen Lastensuojelun laatusuositus Julkaistiin toukokuussa 2014 yhdessä Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemi 22.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija

NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA. Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija NUORET, HYVINVOINTI JA POHJOIS-KARJALA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan maakuntaliiton keskeisimmät tehtävät Maakuntaliiton tavoitteena on Pohjois-Karjalan tekeminen entistä paremmaksi

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu selvitys lastensuojelun tilasta Marjo Lavikainen 2.12.2013 Lastensuojelu suurennuslasin alla Perhesurmat, lastensurmat julkinen keskustelu Lastensuojelun tarkastuskertomus, Valtiontalouden

Lisätiedot

Toimiva lastensuojelu

Toimiva lastensuojelu Toimiva lastensuojelu selvitysryhmän loppuraportin ehdotukset Marjo Lavikainen 30.10.2013 Selvitysryhmän loppuraportti (Toimiva lastensuojelu, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19)

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä

Lisätiedot

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN 1(5) NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN Ammattitaitovaatimukset : tunnistaa sosiaalista vahvistamista tarvitsevan nuoren ja/tai hallitsee varhaisen tukemisen ja kohtaamisen menetelmiä pystyy toimimaan moniammatillisessa

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Kouvola 8.6.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 19.2.2016 VN:n periaatepäätös

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa?

Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelu osana perhepalveluja - mikä on lastensuojelun suunta ja paikka tulevaisuudessa? Lastensuojelukoulutus 11.11.2015 Marjo Lavikainen, sosiaalineuvos 9.11.2015 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalvelujen

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007. Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11.

Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007. Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11. Lapsille sopiva Jyväskylä Jyväskylän lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma 2007 Lapsen oikeudet nyt ja huomenna Iltapäiväseminaari 19.11.2007 Jyväskylän kaupunginhallitus päätti huhtikuussa 2005 sosiaali-

Lisätiedot

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin?

Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Miten Kehas-ohjelma vaikutti ja miten tästä eteenpäin? Susanna Hintsala, Kehitysvammaliitto Kuntaseminaari Eskoossa 28.10.2016 1 11/8/2016 YK-sopimus ja asuminen 9 art. Varmistetaan vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta

Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta 1 2 Päihdehaittojen ehkäiseminen lapsen edun näkökulmasta Petra Kouvonen Ohjelmajohtaja Lapset, nuoret ja perheet satavuotiaassa Suomessa -ohjelma (2013 2017), ITLA 3 Lapsen etu Lapsen etu toteutuu YK:n

Lisätiedot

näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva

näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin Sosiaalityön ja Esimerkkinä lastensuojelua koskeva Sosiaalityön dokumentointi hallinto- oikeuden näkökulmasta Anna-Kaisa Marski & Kaisa Post & Ulla-Maija Rantalaiho 144 14.4. 2011 Esityksen idea kaksi näkökulmaa Ajatuksia dokumentoinnin kehittämisestä

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1

Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009. 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun valtakunnalliset linjaukset ja laatusuositukset Laatupäivät Tampere 10.2.2009 9.2.2009 Hanna Heinonen 1 Lastensuojelun kansalliset linjaukset Kansallisten linjausten tavoitteena on ohjata

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Vaikuttavuuden arviointia lastensuojelun toimintakykymittarilla Kuntamarkkinat Projektitutkija Elina Aaltio

Vaikuttavuuden arviointia lastensuojelun toimintakykymittarilla Kuntamarkkinat Projektitutkija Elina Aaltio Vaikuttavuuden arviointia lastensuojelun toimintakykymittarilla Kuntamarkkinat 10.-11.9.2014 Projektitutkija Elina Aaltio Vaikuttavuus vaikuttavuus = tavoitellut positiiviset vaikutukset asiakkaassa Kuntaliiton

Lisätiedot

Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa

Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa Lastensuojelulaki vahvistaa yhteistyötä oppilas- ja opiskelijahuollossa Oppilas- ja opiskelijahuollon koordinaattoripäivä 15.4.2010 Hanna Heinonen 1 Esityksen sisältö Lastensuojelulain uudistuneet pykälät

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala

Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi. 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala Lasten ja nuorten osallisuus seurakunnassa Lapsivaikutusten arviointi 31.10.2011, Helsinki Kaisa Rantala MIKSI PUHUMME OSALLISUUDESTA? Osallisuus on ohittamattoman tärkeää kirkon tulevaisuudelle. Missä

Lisätiedot

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen

Isät esiin. VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät Jyväskylä. Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isät esiin VI Valtakunnalliset lastensuojelun perhehoidon päivät 12.- 13.11.2014 Jyväskylä Tom Ahlqvist, Seppo Kinnunen Isän rooli sijaisperheessä Perhehoidon virallinen rakenne on hyvin naisvaltainen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa

Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Arjesta voimaa Lastensuojelun merkitys kotoutumisen tukemisessa Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät Työryhmä: Osallistavaa ja monikulttuurista kohtaamista 30.9.2011 Esityksen sisältö Tutkimushankkeen

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI

AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI AIKUISSOSIAALITYÖN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ -ASIAKKAIDEN HYVINVOINTIA LISÄÄMÄSSÄ SEKÄ MOLEMPIIN SUUNTIIN TAPAHTUVAN TIEDONKULUN VAHVISTAMISEKSI 1. LÄHTÖKOHDAT Sosiaalityöntekijät kokivat osan asiakastilanteista

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveyteen ja turvalliseen elämään Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Perhetukea maahanmuuttajille

Perhetukea maahanmuuttajille Perhetukea maahanmuuttajille Startti Perhetyö Maahanmuuttajille Startti Maahanmuuttajapalvelut tarjoavat ammatillista tukea haastavissa tilanteissa oleville maahanmuuttajataustaisille perheille. Myös toisen

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani

Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa. Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari Kajaani Osallisuus yhteiskunnassa ja palveluissa Eila Linnanmäki ja Jarno Karjalainen Varrelta Virran seminaari 19.9.2013 Kajaani Osallisuuden käsitteestä Voidaan hahmottaa positiivisena vastaparina yksilön, perheen

Lisätiedot

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen

Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä Johtaja Sirkka Jakonen Keskustelutilaisuus: lasten ja perheiden tukeminen kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja viranomaiset yhteistyössä 4.10.2013 Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintoviraston toimintaympäristö Toimialue

Lisätiedot

lainsäädännön uudistaminen

lainsäädännön uudistaminen Yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön uudistaminen Yksityisen terveydenhuollon ajankohtaispäivä 19.5.2016, PSAVI Lakimies Maarit Karjalainen, Valvira 21 Työryhmän tehtävät (STM työryhmä

Lisätiedot

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja

Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Mitä uutta uusi lastensuojelulaki on tuonut? Aila Puustinen-Korhonen perhekuntoutuskeskuksen johtaja 1 Uusi lastensuojelulaki 417/2007 tuo lastensuojelun koko palvelujärjestelmän yhteiseksi tehtäväksi

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö

Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Moniammatillinen ja organisaatioiden välinen yhteistyö Sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet ja asiantuntijuusvaatimukset kasvavat/ovat kasvaneet perusterveydenhuollon kuntoutusasioissa Monialaisen

Lisätiedot

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset

Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset Päihdepalveluja käyttävien perheiden huolet ja palvelukokemukset Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Vanhempi tutkija Tuuli Pitkänen, A-klinikkasäätiö 1 Lasinen lapsuus: Hirviöt A-klinikkasäätiön

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi

Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely Marjo Romakkaniemi Posken ja sosiaalityön oppiainepoolin työkokous/ VamO-hankkeen esittely 17.1.2017 Marjo Romakkaniemi Osallisuuden varmistaminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vammaissosiaalityön asiakasprosesseissa 2 TL

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA

YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA YHTEISTYÖLLÄ ENEMMÄN HYVINVOINTIA - ikääntyvien hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hattulassa ja Janakkalassa Minna Heikkilä, Kanta-Hämeen POLKKA -hanke 2009 2011 Oppaan kirjoittaja: Kuvittaja: Tekstintoimittaja:

Lisätiedot

Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010

Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010 Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano ROMPO yleisesitys 2010 Romanipoliittisen ohjelman valmistelu Laajapohjainen työryhmä Työryhmän toimikausi 1.1.2009-30.9.2009 Romaniväestön kuulemistilaisuudet

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori

Kehas-katsaus. Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori Kehas-katsaus Jutta Keski-Korhonen Vaikuttamistoiminnan päällikkö Kehitysvammaisten Tukiliitto Pori 9.3.2016 VN:n periaatepäätös ohjelmasta kehitysvammaisten asumisen ja siihen liittyvien palvelujen järjestämiseksi

Lisätiedot

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta

OTE PÖYTÄKIRJASTA. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta 1 Sivistyslautakunta 48 27.08.2015 Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seuranta SIVIS 48 Lastensuojelulaki (417/2007) astui voimaan 1.1.2008. Laissa todetaan, että kunnan tai useamman

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

KOOSTE SORA- TOIMINNASTA

KOOSTE SORA- TOIMINNASTA October 27, 2014 KOOSTE SORA- TOIMINNASTA Erja Saurama/Jonna Vanhanen 1 2 Huomiopeilien heikot signaalit (Erja Saurama) Ylisukupolvinen asiakkuus ja näkymättömät lapset Traumatisoituneet vanhemmat: miten

Lisätiedot

LAUSUNTO Helsingissä 17.9.2013 diaarinumero: STM071:00/2012

LAUSUNTO Helsingissä 17.9.2013 diaarinumero: STM071:00/2012 LAUSUNTO Helsingissä 17.9.2013 diaarinumero: STM071:00/2012 Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA VOIKUKKIA-verkostohanke Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Kotkankatu 9 00510 HELSINKI Sosiaali-

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Erityistä huomiota tulisi myös kiinnittää vaikeassa elämäntilanteessa elävien ja vähän osallistuvien osallistumismahdollisuuksien turvaamiseen ja vahvistamiseen. Demokratiapolitiikan

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma HYVINVOINTI JA TERVEYS ON YHTEINEN TAVOITE Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma 2008-2011 Kaikille mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elämään KASTE-ohjelma on sosiaali- ja

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Etunimi Sukunimi 1.7.2016 2 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne Marja Heikkilä* 21.5.2012 * Hyödynnetty osin hallitusneuvos Virpi Vuorisen materiaalia Työryhmän työn tulos - Työryhmän

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?

Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Osallisuuden edistäminen edistäminen valtakunnallisesti

Osallisuuden edistäminen edistäminen valtakunnallisesti Osallisuuden edistäminen valtakunnallisesti 19.11.2014 1 Osallisuuden edistäminen Kaste-ohjelmassa Kaste-ohjelman ja sen toimeenpanon läpileikkaavina periaatteina ovat osallisuus ja asiakaslähtoisyys,

Lisätiedot

Ei kenenkään maalta kaikkien maalle. Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus

Ei kenenkään maalta kaikkien maalle. Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Ei kenenkään maalta kaikkien maalle Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus Arvioinnin julkaisu 12.9.2012 1 Esityksen sisältö Arvioinnin

Lisätiedot

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016

TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa

Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,

Lisätiedot

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ

KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ MONIAMMATILLISEN KASVATUSKUMPPANUUSAJATTELUN VAHVISTAMINEN TEEMAVERSTAS 24.8.2009 KLO 13 15 JÄRVENPÄÄSSÄ Keski-Uusimaa Hiiden alue Karkkila Nummi-Pusula Vihti Hyvinkää Mäntsälä Nurmijärvi Järvenpää Pornainen

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA

PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ILOA VANHEMMUUTEEN KEHITTÄJÄVERKOSTO 16.12.2015 MERVI MAKKONEN Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PALVELUTARPEEN ARVIOINTI SOSIAALIPALVELUISSA ESITYKSEN SISÄLTÖ Perustiedot sosiaali- ja perhepalveluista

Lisätiedot