Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano KH 127 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston kokouksien päätöksistä, etteivät ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoin ole lainvastaisia, merkitä päätökset tiedoksi ja panna ne täytäntöön seuraavasti: 20 Kokkolan kaupungin omistajapoliittiset linjaukset 410/ /2015 Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun. keskushallinnolle. 21 Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle 906/ /2015 Kaupunginvaltuusto päätti, että 1. Kokkolan kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuspalvelujen suorittajaksi tilikausille mukaanlukien mahdollinen optiovuosi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen tehnyt KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy 2. Kokkolan kaupungin tytäryhteisöille esitetään tilintarkastusyhteisöksi Kuntalain 122 :n mukaisesti kaupungin valitsemaa tilintarkastusyhteisöä 3. tarkastuslautakunta valtuutetaan päättämään yhden (1) optiovuoden käytöstä tarjouspyynnön mukaisesti kaksitoista (12) kuukautta ennen varsinaisen sopimuskauden päättymistä

2 4. tytäryhteisöjen tilintarkastusyhteisön valintaa koskien saatetaan asia kaupunginhallitukselle tiedoksi ja toimenpiteitä varten. BDO Audiator Oy:lle ja KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:lle, kaupungin tytäryhteisöille sekä tarkastuslautakunnalle. 22 Asemakaavan muutos / Kaarlelankatu 38 65/ /2015 Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä asemakaavamuutoksen. ELY-keskukselle / Kokkolan toimipaikka, Bostads Ab Karlebygatan 38/Håkan Nymanille sekä Keski-Pohjanmaan maakuntamuseolle ja lähettää voimaan tulleen asemakaavan muutoksen Pohjanmaan maanmittaustoimistolle, Keski-Pohjanmaan liitolle, rakennusvalvontaviranomaiselle ja tekniselle palvelukeskukselle sekä kuuluttaa päätöksen. 23 Asemakaavan muutos / Tontti Kokkolan Terästalo 804/ /2014 Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä asemakaavamuutoksen. ELY-keskukselle / Kokkolan toimipaikka, Kokkolan Terästalo Oy:lle sekä Ari Virtamiehelle ja lähettää voimaan tulleen asemakaavan muutoksen Pohjanmaan maanmittaustoimistolle, Keski-Pohjanmaan liitolle, rakennusvalvontaviranomaiselle ja tekniselle palvelukeskukselle sekä kuuluttaa päätöksen. 24 Aloite Isokadun muuttamiseksi pihakaduksi osuudella Rautatienkatu Torikatu / CB City Kokkola ry 162/ /2016 Kaupunginvaltuusto päätti, että

3 1. aloite ja siitä annettu selvitys merkitään tiedoksi 2. Isokatu osuudella Rautatienkatu - Torikatu muutetaan ympärivuotiseksi pihakaduksi 3. toteutuksessa on otettava erityisesti huomioon myös pyöräparkit 4. ensisijaisesti suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon turvallisuus. CB City Kokkola ry:lle ja tekniselle palvelukeskukselle. 25 Valtuustoaloite / Enemmän kasvisruokaa kouluihin ja päiväkoteihin 985/ /2015 Kaupunginvaltuusto päätti, että se 1 merkitsee aloitteen ja siitä annetun selvityksen tiedoksi 2 katsoo aloitteen tulleen käsitellyksi. ruokapalveluille. 26 Valtuustoaloite / Sokerin määrää vähennettävä päiväkotiruokailussa 210/ /2016 Valtuutettu Cygnel jätti 13 muun valtuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen: "Kokkolan päiväkodeissa tarjotaan vaihtelevasti lisättyä sokeria ruoassa. Tämä on käynyt ilmi Facebookin Mammat-ryhmän keskustelussa. Vanhempien tietojen mukaan joissain päiväkodeissa lisätään sokeria lasten aamupuuroon, kun taas toisissa päiväkodeissa ei lisätä. Päiväkodissa saattaa olla välipalaksi tarjolla vanukasta, jäätelöä tai kaakaota. Yleensä lapsen syntymäpäivänä on vanhemmilla tapana tuoda päiväkotiin karkkia tai keksejä tarjolle.

4 Koska päiväkotiryhmissä on paljon lapsia, tulee näitä karkki- tai keksipäiviä useita vuodessa. Ruokavaliosuosituksen mukainen lisätyn sokerin maksimimäärä vuorokaudessa tulee 5-vuotiaalla täyteen esimerkiksi 2 dl:sta kaakaota ja yhdestä sokeroidusta 1,25 dl:n jogurtista. Ylimäärän sokeria sisältävä ruokavalio altistaa ylipainolle ja hampaiden reikiintymiselle. Siihen, kuinka makeaan lapsi tottuu, voi vaikuttaa kasvatuksella. Päiväkodin tehtävänä on mielestämme tukea lasten terveellistä ja ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota. Siksi sokerin määrää pitäisi vähentää Kokkolan päiväkodeissa tarjottavassa ruuassa. Erityisen tärkeää tämä on pienten, alle 3-vuotiaiden lasten, ryhmissä. Vaasan päiväkodeissa tehtiin vuonna 2010 ruokaremontti (Lapsen maailma 1/2016, lapsenmaailma.fi/teemat/terveys/arjesta-ei-tarvitse-tehtailla-ikuista-ju hlaa). Sokerin lisääminen ruokiin kiellettiin, ja sokeriset välipalat, kuten esimerkiksi jäätelöt ja kaakaot, jätettiin pois. Lasten syntymäpäivillä ei enää herkutella, vaan synttärisankaria muistetaan kortilla ja laululla. Vappuna tarjotaan kuitenkin edelleen munkit ja jouluna piparit. Alkuun vaasalaisten päiväkotien henkilökunnan keskuudessa esiintyi muutosvastarintaa, ja syntyi ruokahävikkiä, kun lapset eivät olleet tottuneet sokerittomaan ruokavalioon. Nyt myöhemmin sekä henkilökunta että vanhemmat ovat kuitenkin tyytyväisiä tilanteeseen. Lapset syövät ruokansa hyvin. Vaasalaisten ekaluokkalaisten ylipaino on vähentynyt. Me allekirjoittaneet esitämme, että lisätyn sokerin käyttö vähennetään minimiin Kokkolan päiväkodeissa. Lisäksi vanhempien tuomat syntymäpäivätarjoilut on korvattava jollain muulla muistamistavalla." Kaupunginvaltuusto päätti merkitä aloitteen tiedoksi ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen ruokapalveluille valmistelua varten. 27 Valtuustoaloite / Konsulttien käyttö ja kustannukset 211/ /2016

5 Valtuutettu Lahti jätti seuraavan valtuustoaloitteen: "Esitän että valtuustolle tuodaan vähintään puolivuosittain tiedoksi ja selvitys kuinka paljon ja minkälaisissa tehtävissä Kokkolan kaupungissa käytetään ulkopuolisia konsultteja sekä niiden kustannukset." Kaupunginvaltuusto päätti merkitä aloitteen tiedoksi ja saattaa sen kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen keskushallinnolle valmistelua varten. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesityksen.

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 584 23.11.2015 Valtuuston pöytäkirjan 16.11.2015 täytäntöönpano KH 584 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle

Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille ja optio yhdelle (1) vuodelle Tarkastuslautakunta 17 16.02.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 21 07.03.2016 Hallinnon ja talouden tarkastuspalvelut tilikausille 2016-2019 ja optio yhdelle (1) vuodelle TARK2013 17 Valmistelija: Tarkastaja

Lisätiedot

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 282 22.05.2017 Valtuuston pöytäkirjan 15.5.2017 täytäntöönpano KH 282 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille

Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille ja optiona tilivuosille Tilintarkastuspalvelujen hankinta tilivuosille 2018 2021 ja optiona tilivuosille 2022 2023 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/169/02.08.00.02/2018 Kaupunkikonsernin tilintarkastuspalveluiden hankinta vuosille

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 24.01.2019 _ AIKA 13:00-15:07 PAIKKA Kunnanhallituksen huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Valtuuston pöytäkirjan 17.3.2014 täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan 17.3.2014 täytäntöönpano Kaupunginhallitus 171 24.03.2014 Valtuuston pöytäkirjan 17.3.2014 täytäntöönpano KH 171 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tarkastuslautakunta AIKA kello 09:00-12:11. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tarkastuslautakunta AIKA kello 09:00-12:11. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 24.01.2017 kello 09:00-12:11 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Laillisuus ja Kokous todettiin laillisesti koollekutsu tuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi Liisa Halotie-Flink

Laillisuus ja Kokous todettiin laillisesti koollekutsu tuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajaksi Liisa Halotie-Flink PÖYTÄKIRJA 8/2009 1 Aika 31.03.2009 klo 16:00-17:10 Paikka Kunnanvirasto / kh 2 Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Pitkälä Juhani 16:00-17:10 puheenjohtaja Haaparanta Helena 16:00-17:10 jäsen Halotie-Flink

Lisätiedot

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta

Lapuan kaupungin tarkastussäännön 5 : Tilintarkastajan valinta Tarkastuslautakunta 3 05.03.2013 Kaupunginhallitus 3 18.03.2013 Kaupunginvaltuusto 4 25.03.2013 Tarkastuslautakunta 22 18.04.2016 Tilintarkastajan valinta vuosille 2013-2016 / option käyttäminen vuosille

Lisätiedot

KOKOUSTIEDOT Kokousaika TIISTAI klo Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23

KOKOUSTIEDOT Kokousaika TIISTAI klo Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika TIISTAI 13.3.2018 klo 9.15-9.24 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 27.8.2018 klo 9.15 Kokouspaikka Valtuustosali, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino Ojala puheenjohtaja

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Maanantai 27.8.2018 klo 9.15 10.34 Kokouspaikka Valtuustosali, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino Ojala puheenjohtaja

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi Aika Perjantai 5.4.2013 klo 10.00 11.45 Paikka Tarkastuslautakunta Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), 96200 Rovaniemi Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10.

Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, Joensuu. Pirskanen ilkka toimitusjohtaja poistui klo 10. Pöytäkirja 3/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.08.2016 kello 10:00-11:09 Paikka Keskussairaala, M-talo 1. krs kokoushuone 2, Tikkamäentie 16, 80210 Joensuu Saapuvilla olleet jäsenet Tohkanen Matti Karjalainen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 12/2013 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 27.6.2013 klo 12.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 218 219

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ESITYSLISTA- 1/2013. Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN ESITYSLISTA- 1/2013. Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1 ESITYSLISTA- 1/2013 PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 1 Kokousaika Perjantai 12.4.2013 klo 13.45 14.10 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaalan koulutustilat, neuvotteluhuone 1 Käsiteltävät asiat Asia Liite

Lisätiedot

Valtuusto 3/2017. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 3/2017. Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 26.10.2017 klo 14.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kokouksen päätökset ja päättää seuraavista toimenpiteistä.

Kaupunginhallitus päättää panna täytäntöön kokouksen päätökset ja päättää seuraavista toimenpiteistä. Kaupunginhallitus 273 19.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen päätösten toimeenpano Kaupunginhallitus 19.06.2017 273 Kuntalain 39 pykälän nojalla kaupunginhallitus toteaa, että koska valtuuston 12.6.2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/ (10) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 (10) Tarkastuslautakunta Aika 03.12.2018 klo 14:00-14:48 Paikka Iisalmen sairaala, kokoustila Salmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 57 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 12/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 61

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 12/2018 Tarkastuslautakunta Sivu 61 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 12/2018 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 61 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) maanantai 20.8.2018 klo 18.00-20.00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (9) 108 Helsingin kaupungin vuosien 2013-2016 ja optioina vuosien 2017 ja 2018 tilintarkastajan valitseminen HEL 2012-013017 T 02 08 02 00 Päätös päätti tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Esko Kangas kaupunginvaltuuston puheenjohtaja

Esko Kangas kaupunginvaltuuston puheenjohtaja -2, KV 27.3.2013 18:30 Kokousaika Keskiviikkona 27.3.2013 klo 18.30 Kokouspaikka Valtuustosali (kahvit 18.00 - ) KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS, PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Nastolan kunta Pöytäkirja 9/2012. Tarkastuslautakunta 2009-2012. Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20. Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone 9/2012 Aika 1.11.2012 klo 14.00 16.20 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 43 ntarkastajien valinta 44 Elinkeinoyhteistyö klo 14.00 45 Talousennusteet ja näkymät 2013

Lisätiedot

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018

PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Tarkastuslautakunta 10/2018 PIETARSAAREN KAUPUNKI Pöytäkirja Sivu 1 Maanantaina 28.5.2018 klo 15.00 18.40 Paikka Jäsenet Selecta, Kaupungintalo Varsinaiset jäsenet Bjarne Kull, puheenjohtaja Kaj Nyman, klo 16.30 18.40, puheenjohtajana

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 18.02.2013 klo 9.00 11.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/ ( 10) Tarkastuslautakunta Hämeenkyrö Pöytäkirja 12/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 13:00-14:50 Paikka Mahnalan Ympä ristö koulu Käsitellyt asiat 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 55 Pöytäkirjan tarkastus 56 Viranhaltijoiden

Lisätiedot

Esityslista Sivu 6. KUNNANVALTUUSTO

Esityslista Sivu 6. KUNNANVALTUUSTO KUNNANVALTUUSTO 7.10.2019 1 Kokousaika Maanantai 7.10.2019 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet Alamattila Jaakko Kultima Unto Alatörmänen Seppo Kurkela Outi Eira

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (13) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:05-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista.

Alustava tarjouspyyntö hallinnon ja talouden tarkastuspalveluista. TARKASTUSLAUTAKUNTA 15 08.02.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 19 01.03.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 23 12.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 30 19.04.2017 TARKASTUSLAUTAKUNTA 38 17.05.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO 67 29.05.2017

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA TERVOLAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 19.12.2016 TARJOUSPYYNTÖ TERVOLAN KUNNAN JA KUNNAN TYTÄRYHTEISÖJEN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 14. luvun mukaisesta hallinnon ja

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2016 138 Tarkastuslautakunta AIKA 10.11.2016 klo 16:00-18:00 PAIKKA Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 64 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1. 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valtuusto 29.04.2013 Sivu 1 / 1 3921/02.08.00/2012 Tarkastuslautakunta 9 21.3.2013 68 Tilivuosien 2013-2016 julkisen hallinnon ja talouden tarkastuspalvelun hankinta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Ala-aho,

Lisätiedot

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja

Långström Ulla sihteeri Partanen Henri viranhaltija Lindström-Koli Tove tilintarkastaja PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 12:00-17:10 PAIKKA Messi OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Jaskari Minna jäsen Långström

Lisätiedot

Päiväys 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT

Päiväys 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT 58200 KERIMÄKI 3.2.2009 1. Viite: KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT Asia: TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUS- PALVELUISTA Tarjous pyydetään kuntalain 72 :n mukaisesta hallinnon

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (5) 77 Hallintosäännön muuttaminen HEL 2018-002397 T 00 01 00 Päätös hyväksyi Helsingin kaupungin hallintosäännön liitteen 1 mukaisesti. Muutos tulee voimaan 17.4.2018.

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall)

KIVIJÄRVEN KUNTA. Pöytäkirja. Tarkastuslautakunta. Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai klo Kokoushuone 1 (khall) Pöytäkirja Kokousnumero 1 / 2019 Aika Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 9.20 Paikka Kokoushuone 1 (khall) KOKOUSKUTSU / ASIALISTA Maanantai 4.3.2019 klo 9.00 Kokoushuone 1 (khall) Nro 1 / 2019 ASIA LIITE 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2018 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika 15.02.2018 klo 12:00-14:15 Paikka Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2018 Tarkastuslautakunta

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2018 Tarkastuslautakunta KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 10/2018 Kokousaika Perjantai 16.11.2018 klo 8.30 Kokouspaikka Jyväskylä, Keskussairaala, Henkilöstöravintola Caterina, kabinetti 2 Käsiteltävät asiat Asia Liite Sivu 81 3 Kokouksen

Lisätiedot

Porin kaupunki Pöytäkirja 5/ ( 16) Tarkastuslautakunta

Porin kaupunki Pöytäkirja 5/ ( 16) Tarkastuslautakunta Porin kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 ( 16) Aika 26.03.2019, klo 16:02-18:00 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Ellen 3. krs Käsitellyt asiat 29 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 30 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Vipusenkatu 5 A1, Lahti, kokoustila A1-041 (pohjakerros)

Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Vipusenkatu 5 A1, Lahti, kokoustila A1-041 (pohjakerros) Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 8/2018 1 Tarkastuslautakunta 09.10.2018 Aika 09.10.2018 klo 09:03-11:45 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Vipusenkatu 5 A1, 15230 Lahti, kokoustila A1-041 (pohjakerros)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2016 1 (5) 958 Valtuutettu Laura Rissasen toivomusponsi mahdollisuudesta siirtyä kasvisruokapäivään myös päiväkodeissa Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Valtuusto 3/2017. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 3/2017. Torstai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Torstai 26.10.2017 klo 14.00 14.20 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski ASIAT

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Tarkastuslautakunta Asia/ hintaan euroa.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Tarkastuslautakunta Asia/ hintaan euroa. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (7) 124 Suunnitelma Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvien yhtiöiden ja säätiöiden tilintarkastuksen järjestämisestä sekä option käyttö vuonna 2018 HEL 2017-012971

Lisätiedot

Liisa Siikaluoma jäsen Ritva Saviluoto jäsen. Kimmo Holtinkoski sisäinen tarkastaja sihteeri

Liisa Siikaluoma jäsen Ritva Saviluoto jäsen. Kimmo Holtinkoski sisäinen tarkastaja sihteeri PÖYTÄKIRJA 6/2009 Kokousaika 11.5.2009 klo 10.04 12.00 Kokouspaikka Hallintokeskus, iso neuvott.h.g340 Osallistujat Muut osallistujat Unto Valpas puheenjohtaja esittelijä 38-40 Henrik Hämäläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:38-18:54. Toivakan kunnankirjasto, sali

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:38-18:54. Toivakan kunnankirjasto, sali Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika 21.04.2016 klo 16:38-18:54 Paikka Toivakan kunnankirjasto, sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 38 Tarkastuslautakunta 2013-2016 21.09.2016 AIKA 21.09.2016 klo 09:00-10:00 PAIKKA Kunnanviraston kokoushuone, Keskuskatu 14 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Laillisuus

Lisätiedot

Tilintarkastajan valinta vuosiksi 2013-2016 ja mahdollinen kahden vuoden option käyttö

Tilintarkastajan valinta vuosiksi 2013-2016 ja mahdollinen kahden vuoden option käyttö Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tarkastuslautakunta 55 17.1.2013 Tarkastuslautakunta 9 26.2.2013 Asianro 529/02.02.01/2012 62 Tilintarkastajan valinta vuosiksi 2013-2016 ja mahdollinen kahden vuoden

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 Tarkastuslautakunta 2013 2016 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 22.2.2013 klo 9.00 11.01 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Esa Martikkala

Lisätiedot

15 08.02.2017 19 01.03.2017 23 12.04.2017 30 19.04.2017 38 17.05.2017 Hallinnon ja talouden tarkastuspalveluiden kilpailuttaminen TARK 08.02.2017 15 Hankintapäällikkö Leena Räsänen esittelee asiaa tar

Lisätiedot

41 Kokouksen avaus 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Tilintarkastussuunnitelma 2018

41 Kokouksen avaus 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Tilintarkastussuunnitelma 2018 Laihia Pöytäkirja 6/2018 1 ( 15) Aika 22.08.2018, klo 14:03-15:45 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanhallituksen kokoushuone 41 Kokouksen avaus 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 43 Tilintarkastussuunnitelma

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Torstai 8.2.2018 klo 9.00 9.58 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT

Lisätiedot

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO

TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 1/7 Liite nro 4 Yhtymävaltuusto 26.4.2019 218289 / Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen n hallinnon ja talouden tarkastuspalvelu Kokonaistaloudellinen edullisuus, pisteytys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2018 1 (5) 706 V 28.11.2018, Valtuutettu Leo Straniuksen aloite terveellisen ruuan ja Sydänmerkki-aterioiden edistämisestä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Sakari Karkkola Ulla Karttunen Pirita Nenonen Jorma Särkelä

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi. Sakari Karkkola Ulla Karttunen Pirita Nenonen Jorma Särkelä Aika Torstai 2.2.2017 klo 9.15 10.41 Paikka Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen,

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014

TERVEYDENHUOLLON KY. Tarkastuslautakunta 10.4.2014 1 Kokousaika To 10.4.2014 klo 15.00 16.15 Paikka Muonion terveyskeskus, ruokasali Jäsenet: Läsnä Keimiöniemi Anne-Mari, pj. Malila Kari Eira Birgitta Kurkela Outi, vj. Poissa Pettissalo Petri Muut saapuvilla

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 16 Tarkastuslautakunta AIKA 14.02.2017 klo 18:20-21:30 PAIKKA Raatihuone LÄSNÄ Lohenoja Pertti puheenjohtaja Melamies Päivi varapuheenjohtaja Schauman Berndt-Gustaf

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2016 1(8)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2016 1(8) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 11/2016 1(8) Tarkastuslautakunta 19.12.2016 AIKA 19.12.2016 klo 17:00-18:25 PAIKKA Rantakartano Pöyhölä, Pöyhöläntie 72, Keuruu KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (11 )

KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ (11 ) KEMIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (11 ) Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 13:30-16:28 PAIKKA Kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 15.02.2018, klo 16:29-19:03 Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 60 30.11.2016 Tarkastuslautakunta 68 14.12.2016 Tarkastuslautakunta 3 25.01.2017 Kaupunginvaltuusto 5 06.02.2017 Tilintarkastuspalveluiden hankinta kaupunkikonsernille 2017-2018 14077/00.02.00/2016

Lisätiedot

4.1 TARJOAJAN SOVELTUVUUS Tarjoajan soveltuvuuden arvioimiseksi pyydämme seuraavat todistukset ja selvitykset.

4.1 TARJOAJAN SOVELTUVUUS Tarjoajan soveltuvuuden arvioimiseksi pyydämme seuraavat todistukset ja selvitykset. HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUT LIITE 3 1 Tarjoaja: Y-tunnus: Yhteyshenkilö: Osoite: Puhelin: Sähköposti: Sähköpostiosoite hankintapäätöksen tiedoksiantoa varten: 4.1 TARJOAJAN SOVELTUVUUS Tarjoajan

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017. Kokousaika Maanantai klo

TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017. Kokousaika Maanantai klo 1 KINNULAN KUNNAN PÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNTA 2/2017 Kokousaika Maanantai 16.1.2017 klo 9.15 9.27 Kokouspaikka Kunnantalo valtuustosali et läsnä varaet läsnä Pj Pauli Salonpää (x) Ari Urpilainen ()

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 27. Yhtymävaltuusto. Aika 27.08.2013 klo 10:15-10:35

HÄMEEN AMMATILLISEN KORKEAKOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2013 27. Yhtymävaltuusto. Aika 27.08.2013 klo 10:15-10:35 PÖYTÄKIRJA 2/2013 27 Yhtymävaltuusto Aika 27.08.2013 klo 10:15-10:35 Paikka Kokoushotelli Gustavelund, Kirkkotie 36, Tuusula Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen avaus 30 15 Läsnäolijoiden, laillisuuden

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

219 Valtuustoaloite koskien lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen - Sirkkaliisa Virtanen ym.

219 Valtuustoaloite koskien lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen - Sirkkaliisa Virtanen ym. Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) Kaupunginvaltuusto, 219, 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto, 106, 19.12.2016 Z/Lasten ja nuorten palvelujen lautakunta, 45, 27.04.2017 Kaupunginhallitus, 298, 15.05.2017

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA TARKASTUSLAUTAKUNTA UUSI TARKASTUSLTK 1 / 2013

KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA TARKASTUSLAUTAKUNTA UUSI TARKASTUSLTK 1 / 2013 Aika Perjantai 5.4.2013 klo 10.00 Paikka Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko

Lisätiedot

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Valtuusto 3/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 3/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 26.10.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Viitasaaren yksikkö Teollisuustie 12, Viitasaari

Lisätiedot

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi Aika Torstai 2.2.2017 klo 9.15 Paikka Ravintola Oppipoika, kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, 96200 Rovaniemi Tarkastuslautakunta Jäsen Antti Paananen, puheenjohtaja Jaakko Huttunen, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 59 Tarkastuslautakunta 04.05.2017 AIKA 04.05.2017 klo 15:16-18:45 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 36 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta.

Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta. Tarjouspyyntö 1 (5) Tarjouspyyntö Inarin kunnan hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä kuntakonsernin yhtiöiden tilintarkastuksesta. vuosina 2013-2016 1. Tarkastuspalvelujen ostaja Tarjous pyydetään

Lisätiedot

Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kaupungin verkkosivulla klo 9:00 lähtien

Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kaupungin verkkosivulla klo 9:00 lähtien Jämsän kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 28.03.2019 klo 15:30-19:45 Paikka Talouspalvelujen kokoushuone, Talvialantie 2, 2 krs Läsnäolleet Kokko Jyrki puheenjohtaja Niivee Esa varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Mikonkarin kehittämissuunnitelma 1057/50/501/2005 MST 10 Mikonkarin kehittämisen lähtökohtana on Raahen ja Pattijoen kuntajaon muutokseen liittyvä yhdistymissopimus,

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 10.02.2017 AIKA 10.02.2017 klo 16:15-17:20 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko jäsen 307-313 Malmivaara Jouni LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 22/2015 642 Kaupunginhallitus AIKA 14.12.2015 klo 17:30-19:00 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 3..03 tiedote (6) 0.5.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 0.5.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 14. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 1986/2016 00.01.01 Kaupunginhallitus 10 9.1.2017 14 Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin laskentaohjeen käsittelystä ja hyväksyttämisestä valtuustossa Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14

Tarkastuslautakunta Sivu 1 / 14 Espoon kaupunki Pöytäkirja Tarkastuslautakunta 27.11.2014 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 27.11.2014 torstai klo 17:00-20:05 Paikka Valtuustotalo, perussuomalaisten ryhmähuone Saapuvilla olleet jäsenet Paula

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus. Maanantai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 11.5.2015 klo 17.00 19.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot