Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano KH 282 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston kokouksien päätöksistä, etteivät ne mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoin ole lainvastaisia, merkitä päätökset tiedoksi ja panna ne täytäntöön seuraavasti: 38 Vuoden 2017 taloustilanne ja sopeuttamistarve 362/ /2016 Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä 1 rakennemuutoslistan mukaiset yhteensä euron muutokset talousarvion 2017 toimintakulujen ja -tu lojen määrärahoihin, kuitenkin siten ettei pe rus ope tuk sen tuntikehykseen kosketa ja nuorten alle 18-vuo tiai den sisäliikuntatilat säilytetään maksuttomina. 2 investointibudjettiin rakennemuutoslistan mukaiset euron karsinnat. 3 ponnen "Koska perusopetuksen tuntikehykseen ei koske ta, tulee kaupunginhallituksen valmistella alun perin suun ni tel lun perusopetuksen tuntikehysleikkauksen suurui nen esitys säästötoimista huomioon ottaen si vis tystoimen lisäksi myös kaupungin kaikki muut toimialat." Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen toimialoille ja keskushallinnolle jatkotoimenpiteitä varten. 39 Kokkolan kaupungin henkilöstöraportti vuodelta / /2017 Kaupunginvaltuusto päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

2 Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi. 40 Kokkolan kaupungin tilinpäätös 2016 Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2016 tuloksen käsittelystä seuraavaa: - vahinkorahastoon kirjataan vähennystä toteutuneiden menojen katteeksi ,71 euroa. Tuleviin menoihin varautumiseksi kirjataan lisäystä ,02 euroa. Varauksen vähennykseksi muodostuu ,69 euroa - tuloutetaan tehtyjä poistoeroja kaupungin poistosuunnitelman mukaan ,22 euroa - tuloutetaan Liikelaitos Kokkolan Veden tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,86 euroa - tuloutetaan Liikelaitos Työplussan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan ,30 euroa - tilikauden alijäämä ,84 euroa kirjataan taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien yli- / alijäämä. Kaupunginhallitus päättää merkitä valtuuston päätöksen tiedoksi ja saattaa sen tarkastuslautakunnan sekä Liikelaitos Kokkolan Veden ja Työplus Oy:n tietoon sekä taloushallintopalveluille jatkotoimenpiteitä varten. 41 Tilintarkastuskertomus vuodelta 2016 Kaupunginvaltuusto päätti 1 merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2016 tiedoksi 2 hyväksyä tilinpäätöksen 3 myöntää vastuuvapauden tilivelvollisille tilikaudelta

3 Kaupunginhallitus päättää merkitä valtuuston päätöksen tiedoksi ja saattaa sen tarkastuslautakunnan sekä toimialojen ja liikelaitoksen tietoon. 42 Arviointikertomus vuodelta 2016 Kaupunginvaltuusto päätti 1. hyväksyä arviointikertomuksen vuodelta kehottaa kaupunginhallitusta ryhtymään toimenpiteisiin arviointikertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja havaintojen osalta 3. velvoittaa kaupunginhallituksen antamaan mennessä vastaukset kertomuksessa esitettyihin kysymyksiin sekä selvitykset toimenpiteistä, joihin toimialoilla on ryhdytty kertomuksessa esitettyjen johtopäätösten ja havaintojen pohjalta. Kaupunginhallitus päättää 1 merkitä liitteenä olevan arviointokertomuksen tiedoksi Arviointikertomus: Liite A lähettää arviointikertomuksen toimialoille tiedoksi ja jatkotoimenpiteitä varten 3 että toimenpide-ehdotukset tulee toimittaa kaupunginkanslialle mennessä. 43 Liikelaitos Työplussan tilinpäätös 2016 Kaupunginvaltuusto päätti liikelaitos Työplussan vuoden 2016 tuloksen käsittelystä seuraavaa: 1 tuloutetaan poistoeroa ,30 euroa suunnitelman

4 mukaan. 2 tilikauden ylijäämä ,12 euroa siirretään taseen omaan pääomaan kohtaan edellisten tilikausien ylijäämä. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen Työplus Oy:lle sekä taloushallintopalveluille jatkotoimenpiteitä varten. 44 Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur -kuntayhtymän perussopimuksen uusiminen 268/ /2017 Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur -kuntayhtymän perussopimuksen. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur -kuntayhtymälle sekä sivistystoimelle. 45 Optima kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 321/ /2017 Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä ehdotuksen Optima kuntayhtymän uudeksi perussopimukseksi. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen Optima kuntayhtymälle sekä sivistystoimelle. 46 Kuntavaalin tuloksen vahvistaminen 722/ /2016 Kaupunginvaltuusto päätti merkitä kuntavaalien tuloksen tiedoksi. Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi.

5 47 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Kaksikielisyyden perusteella maksettavan valtionosuuden kohdentaminen ruotsinkieliseen koulutoimeen 280/ /2017 Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen keskushallinnolle jatkovalmistelua varten. 48 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamisen kehittämisohjelman laadinta 75/ /2017 Kaupunginvaltuusto 1 päätti merkitä aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet tiedoksi 2 katsoi aloitteen tulleen käsitellyksi. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen keskushallinnolle. 49 Vastaus valtuustoaloitteeseen / Omaisuuden myynti 837/ /2016 Kaupunginvaltuusto 1 päätti merkitä aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet tiedoksi 2 katsoi aloitteen tulleen käsitellyksi. Kaupunginhallitus päättää ilmoittaa valtuuston päätöksen tekniselle palvelukeskukselle. 50 Valtuustoaloite / Kotikokki vanhuspalveluun

6 373/ /2017 Varavaltuutettu Partanen esitti 10 muun valtuutetun allekirjoittaman seu raa van valtuustoaloitteen: "Ikaalisten kunnassa on kotikokki-palvelu, jossa kotona asuvien vanhus ten luona käy kotikokki tekemässä sellaista ruokaa kuin he itse ha lua vat. Ruoka valmistetaan vanhuksen omassa keittiössä omilla keit tiö vä li neil lä. Vanhus saa itse toivoa kokilta mitä seuraavalla kerral la tehtäisi ruoaksi. Samalla ruokaa valmistaessa kotikokki juttelee vanhusten kanssa maa il man menosta, joka on juuri sellaista keskustelua jota erityisesti yk sin asuvat vanhemmat ihmiset tarvitsevat. Ikaalisissa kotikokin käynti maksaa 20 kerta, mutta on silti ollut luke ma ni perusteella ollut todella suosittu palvelu. Kunta arvioi säästävänsä rahaa, koska se tukee vanhuksien omassa ko dis sa asumista. Ikaalisten kunta on päättänyt kahden vuoden ajan ko kei lu ajas ta kotikokkipalvelun suhteen. Minun mielestäni Kokkolan tulisi päättää samanlaisesta pal ve lu konsep tis ta. Hinta 20 euroa kerralta voi kuulostaa paljolta, mutta sa mal la kokki voisi tehdä ruokaa vaikka useammalle päivälle, jolloin pal ve lu maksaisi itsensä takaisin myös kotona asuvalle vanhukselle it sel lensä kin. Pyydän kaupunkia aloittamaan asiasta selvitystyön välittömästi." Kaupunginvaltuusto päätti merkitä aloitteen pöytäkirjaansa ja saat taa sen kaupunginhallitukselle toimenpiteitä varten. Päätös Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen puhtaus- ja ruokapalveluille valmistelua varten. Kaupunginhallitus hyväksyi päätösesitykset.

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 584 23.11.2015 Valtuuston pöytäkirjan 16.11.2015 täytäntöönpano KH 584 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.03.2019 klo 15:30-18:06 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone SISÄLLYSLUETTELO Sivu 153 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 154 Pöytäkirjan

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano

Valtuuston pöytäkirjan täytäntöönpano Kaupunginhallitus 127 14.03.2016 Valtuuston pöytäkirjan 7.3.2016 täytäntöönpano KH 127 Valmistelija: hallintosihteeri Leena Heinua-Nieminen, puh. 044 7809 600 Kaupunginhallitus päättää todeta valtuuston

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014

Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) Helsingin satama -liikelaitoksen jk Saj/2 09.08.2011

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) Helsingin satama -liikelaitoksen jk Saj/2 09.08.2011 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) 2 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Tiivistelmä Helsingin Satama -liikelaitoksen jk päättänee merkitä tiedoksi 1 Kaupunginvaltuuston päätösluettelot nro 9/2011 ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 190 Vuoden 2015 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2015 HEL 2015-005412 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/3 28.05.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (6) 118 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kevätyhtymäkokousta koskevan päätöksen muuttaminen HEL 2012-005995 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Tarkastuslautakunta Tarkjoht/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (5) 62 Tarkastuslautakunnan ehdotus kaupunginvaltuustolle vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittelystä sekä vastuuvapaudesta vuodelta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 158 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) syysyhtymäkokous 2014 HEL 2014-005907 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa a edustamaan kaupunkia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA ESITYSLISTA 1 Yhtymäkokous 1 YHTYMÄKOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA JA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 4 OMN/123/00.02.00/2015 ERON MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2018 21 Tarkastuslautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2012 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 22.2.2012 klo 15.00 15.32 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen

Lisätiedot

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus

Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien

Lisätiedot

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat:

Valtuuston kokouksessa käsitellyt asiat: HALLITUS 81 17.06.2015 VALTUUSTON KOKOUKSEN 17.6.2015 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 21/00/02/00/01/2013 HALL 81 Valtuuston kokouksessa 17.6.2015 käsitellyt asiat: 1 Kokouksen avaaminen 2 Nimenhuuto ja ääniluettelon

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27 Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 20.5.2011 klo 9.00 10.00 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon

SISÄLLYSLUETTELO. Ote: Kuntayhtymähallitus Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon LIITE 1 Tarkastuslautakunta 8.11.2016 56 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kuntayhtymähallitus 13.10.2016 103 Hallituksen vastaus tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2015 esitettyyn yhteenvetoon 103 Hallituksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (14) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-15:45 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalon 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00 SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/2018 22 Tarkastuslautakunta 03.05.2018 Aika 03.05.2018 klo 10:00-14:20 Paikka SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3.

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/ (13) Tarkastuslautakunta Aika , klo 16:32-19:23. Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (13) Aika 03.05.2018, klo 16:32-19:23 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino, 3. krs Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017 Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja. Markku Niskanen Mika Peltokorpi NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2011 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Keskiviikko 11.5.2011 klo 13.30 14.30 Valtuustosali, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi Heinonen puheenjohtaja

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Kaupunginhallitus 519 21.11.2016 Kaupunginvaltuusto 111 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 362/02.02.02/2016 KH 519 Vs. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus päättää jatkaa talousarvion

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016

Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015

Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka

Lisätiedot

Vatajankosken Sähkön kuntayhtymä ESITYSLISTA 1/2017

Vatajankosken Sähkön kuntayhtymä ESITYSLISTA 1/2017 1 (6) KOKOUSKUTSU KUNTAYHTYMÄN VALTUUSTON KOKOUS 30.5.2017 Aika: 30.5.2017 klo 19.00 - Paikka: Vatajankosken Sähkö Oy:n toimitalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 2

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9 Tarkastuslautakunta Aika 18.05.2016 klo 14:00-16:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 12 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Talk/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kaupunginvaltuusto Talk/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (7) 160 Vuoden 2014 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2014 HEL 2015-003750 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 Sivu 19 (25) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 11.6.2018 kello 18.00-18.34 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 21 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Hallitus 41 25.03.2015 Tarkastuslautakunta 35 07.05.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 350/00.00 02 02/2015 H

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017

Lisätiedot

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.30 18.30 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, Kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Palveluverkko - keittiöverkko

Palveluverkko - keittiöverkko Palveluverkko- ja 53 10.03.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 45 24.03.2015 Palveluverkko- ja 83 29.04.2015 organisaatiotyöryhmä Tekninen lautakunta 141 29.09.2015 Kaupunginhallitus 393 26.10.2015

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta

Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi.

MUUT SAAPUVILLA OLLEET Mikkonen Mika tilintark. 15.00-16.00. ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.03.2015 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Kivisaari Markku puh.johtaja JÄSENET Marttinen Timo jäsen Väisänen Raija jäsen MUUT

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 4 29.05.2012 VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2011 42/02/020/201/2012 yhty 4 Hallitus 58 27.3.2012

Lisätiedot

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen.

Yrjövuori Matti. 48 Kokouksen avaus Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. Kokouksen läsnäolijoiden toteaminen. Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 6 / 2019 Aika keskiviikko klo 15.30 16.15 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (8) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (8) 289 Vuoden 2016 arviointikertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen käsittely sekä vastuuvapaus vuodelta 2016 HEL 2016-004947 T 00 03 00 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2018 1 (5) 378 V 13.6.2018, Osallisuusrahaston perustaminen ja lähiörahaston talousarviokohdan käyttö HEL 2017-012164 T 00 01 00 Esitys esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta Elina Kivimäki Juha-Pekka Mannila NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2018 Tarkastuslautakunta 1.6.2017 31.5.2021 KOKOUSTIEDOT Kokousaika Keskiviikko 23.5.2018 klo 9.15 11.32 Kokouspaikka Valtuustosali, Harjukatu 23 OSALLISTUJAT Reino Ojala puheenjohtaja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012

NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 NOKIAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 Tarkastuslautakunta 2009 2012 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 24.5.2013 klo 10.00 12.15 Kaupunginhallituksen kokoushuone, Harjukatu 23, 2. kerros OSALLISTUJAT Kalevi

Lisätiedot

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p

Valmistelu: kaupunginlakimies Santeri Lindholm p Tarkastuslautakunta 36 26.04.2016 Tarkastuslautakunta 41 17.05.2016 Tarkastuslautakunta 46 31.05.2016 Kaupunginvaltuusto 71 13.06.2016 Kulttuurilautakunta 85 19.10.2016 Tarkastuslautakunta 76 08.11.2016

Lisätiedot

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot