Kehittämistoiminnan organisointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehittämistoiminnan organisointi"

Transkriptio

1 Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho

2 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän tekemä työ syksyn 2016 aikana. : Taysin erityisvastuualueen perusterveydenhuollon yksiköt, sosiaalialan osaamiskeskukset ja erikoissairaanhoidon kehittämispäälliköt

3 HE sote- ja maakuntauudistukseksi Kehittämisestä säädetään 35 :ssä (Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen maakunnassa): - Maakunta vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä sekä alue- ja organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä. - Tarvitaan monialaista kehittämistoimintaa, joka edellyttää sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä työterveyshuollon osaamista. Lisäksi se voisi tarpeen mukaan sisältää esimerkiksi lääkehuollon osaamista. - Kaikkien maakunnan järjestämisvastuulla olevia palveluja tuottavien yhtiöiden ja yhteisöjen on osallistuttava palvelujen kehittämiseen maakunnan määrittelemällä tavalla

4 Maakunnan kehittämisyksikön tehtävät (HE 35 ) - Tukee maakunnan johtoa toiminnan suunnittelussa ja päätösten toimeenpanossa. - Koordinoi ja ohjaa tuottajatasolla tapahtuvaa kehittämisyhteistyötä. - Tukee alueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota ja kustannusten hallintaa edistävää käytännönläheistä kehittämistyötä sekä tietoon perustuvien, kustannusvaikuttavien toimintamallien ja hyvien käytäntöjen juurruttamista. - Antaa tukea hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä kunnille, joilla tästä on päävastuu. - Toimii yhteistyössä alueen ja koulutus-, kehittämis- ja tutkimustoimintaan osallistuvien organisaatioiden kanssa. - Osallistuu kansalliseen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämiseen

5 Yhteistyöalueen tehtävät (HE 35 ) Pirkanmaan maakunta sopii kehittämistehtäväänsä liittyen muiden samaan yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistoiminnan yhteistyöstä. Se - Tekee yhteistyötä uusien menetelmien, tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä sekä osaamistarpeen arvioinnin ja ammatillisen osaamisen kehittämiseksi eri tahojen kanssa. - Edistää maakuntien järjestämisvastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon yhdenmukaista ja tutkimukseen perustuvaa kehittämistä sekä siihen liittyvää yhteistyötä. - Tekee yhteistyötä uusien menetelmien, tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä yliopistojen, korkeakoulujen, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa. - Tekee sosiaali- ja terveydenhuollon osaamistarpeen arviointia ja ammatillisen osaamisen kehittämistä yhteistyössä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa. Kaikkien maakunnan järjestämisvastuulla olevia palveluja tuottavien yhtiöiden ja yhteisöjen on osallistuttava palvelujen kehittämiseen maakunnan määrittelemällä tavalla

6 Kehittämisen rakenteet: maakunnan kehittämisyksikkö 1. Sosiaali- ja perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon kehittäminen integroidaan samaan yksikköön Uusi yksikkö muodostetaan hyödyntäen mm. nykyisten pete- ja oske-organisaatioiden ja erikoissairaanhoidon henkilöstön osaaminen. 2. Kehittämisyksikkö sijaitsee maakunnan sote-järjestämisjohtajan organisaatiossa Kehittämisyksikkö toimii johdon yhteydessä osana johtamista ja päätöksentekoa. Kehittämisyksiköllä on mandaatti operoida järjestäjä-tuottajarajapinnalla. Kehittämisyksikkö tekee yhteistyötä maakunnan muun kehittämisen kanssa. Kehittämisyksikkö edustaa asukkaan näkökulmaa, tukee asiakaslähtöisten palvelujen toteutumista ja vahvistaa asukkaiden osallistumista kehittämiseen

7 Kehittämisen rakenteet: maakunnan kehittämisyksikkö 3. Kehittämisyksikön rahoitus Yksiköllä on oma budjetti järjestäjän kokonaisbudjetista. 4. Maakunnan kehittäminen Kehittämisyksikkö ohjaa, tukee ja johtaa integraatiota ja integroitumista edistäviä toimenpiteitä ja prosesseja maakuntansa sote-keskuksen ja liikelaitoksen sekä muiden palveluntuottajien kehittämistoimijoiden kanssa. Yksiköllä on tiivis linkitys kuntiin jääviin hyvinvoinnin kehittämisrakenteisiin. Kehittämisyksikkö on maakunnan kehittämisen yksi avaintoimijoista

8 Kehittämisen rakenteet: yhteistyöalueen yksikön erityistehtävät 1. Yhteistyöalueen tehtävät hoidetaan osana Pirkanmaan maakunnan kehittämisyksikön toimintaa Henkilöstön osaamisen ja resurssien tehokkaan allokoinnin perusteella tehdään sisäistä työnjakoa eri tehtävien suhteen. 2. Rahoitus Yliopistollisen maakunnan yksiköllä on lisärahoitus sille määrättyihin erityistehtäviin. Yhteistyöalueen toiminta tulee rahoittaa sopimuksin ja rakentaa verkostomaiseksi niin, että se sallii kustannustehokkaan yhteistyön maakuntien kesken, myös yli yhteistyöaluerajojen Valtion tutkimusrahoitus (VTR) jaetaan edelleen Tiedekeskuksen kautta

9 Kehittämisen rakenteet: yhteistyöalueen yksikön erityistehtävät 3. Tehtävät Koordinoi yhteistyöalueella tehtävää vaativaa kehittämistä ja maakuntien kehittämisyksiköiden yhteistyötä Kouluttaa avainkehittäjiä ja jatkokoulutukseen tarvittavia ohjaajia maakuntiin (lääkärit) Koordinoi maakuntalähtöisesti tutkimukseen ja koulutukseen liittyviä asioita yhteistyössä yliopiston, oppilaitosten ja Tiedekeskusten kanssa yhteistyösopimuksessa määritellyllä tavalla. Koordinoi yhdessä muun neljän yksikön kanssa valtakunnallista kehittämisyksiköiden yhteistyötä. Yliopistomaakuntien kehittämisyksiköt sopivat työnjaosta valtakunnallisissa kehittämisvastuissa/ tutkimusvastuista STM:n linjausten mukaisesti

10 Kehittämisyksikön toiminnan konkretisointia:kehittäminen I Kehittämisyksikkö toimii johtamisen ja muutosjohtamisen tukirakenteena - Tukee johtoa toiminnan suunnittelussa, päätösten toimeenpanossa ja muutoksen johtamisessa - Kehittää kustannustehokkaita ja asiakaslähtöisiä palveluprosesseja - Määrittää uudistetun palvelujärjestelmän visioon perustuen, mitä palveluita hoito- ja palveluketjuissa/palveluprosesseissa tulisi tuottaa ja miten niiden toteutumista tulisi mitata järjestäjän palvelulupauksen lunastamiseksi. - Uudistaa organisaatiorajat ylittäviä asiakaslähtöisen palvelujärjestelmän rakenteita, toimintaprosesseja ja toimintamalleja - Vastaa tutkimusperustaisesta ja muusta systemaattiseen alueelliseen tietotuotantoon perustuvasta kehittämistoiminnasta - Vastaa sosiaali- kuin terveydenhuollon yhteisten intressien lisäksi myös sosiaalihuollon ja terveydenhuollon omiin spesifisiin kehittämistarpeisiin

11 Kehittämisyksikön toiminnan konkretisointia: kehittäminen II - Hankkii soveltuvin osin ulkopuolista rahoitusta: hankkeiden sekä muun kehittämis- ja kokeilutoiminnan valmistelun, toimeenpanon, johtamisen ja koordinaation sekä arvioinnin tuki - Vastaa organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä tehden tiivistä yhteistyötä kuntien ja maakunnan muun aluekehittämisen kanssa - Vahvistaa tuotantoyksiköiden kehittämisrakenteita ja soteuudistumista tukevaa toimintakulttuuria, kehittämiskäytäntöjä ja kehittämisosaamista järjestäjän intressistä käsin - Tukee käytännönläheistä kehittämistyötä (asiakas- ja työprosessit) ja hyvien käytäntöjen juurruttamista - Osallistuu maakunnan eri strategioiden, kertomusten ja suunnitelmien valmisteluun ja tarvittaessa koordinoi niitä - Tukee kuntia HYTEe-työssä

12 Kehittämisyksikön toiminnan konkretisointia: kehittäminen III YO-kehittämisyksikön koordinoimana yhteistyöalueen kehittämisyksiköt sopivat - Yhteistyöalueen kehittämistoiminnan yhteistyöstä sekä yhteistyöstä uusien menetelmien, tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä (mm. digitalisaatio, tietojärjestelmien kehittäminen) - Oppilaitosyhteistyöstä osaamistarpeen arvioinnin ja ammatillisen osaamisen kehittämiseksi Kehittämisyksikkö osallistuu kansalliseen sote-kehittämiseen laajan kehittämisperspektiivin ja -osaamisen varmistamiseksi ja seuraa kansallisia ja kansainvälisiä trendejä. Se vaikuttaa myös valtakunnalliseen tasoon asiantuntijatahona

13 Kehittämisyksikön konkretisointia: 1. Kehittämisyksikkö vahvistaa ja yhdenmukaistaa tutkimusperustaista kehittämistä tukee toimintatutkimusta tukee käytännönläheistä, palveluita kehittävää, (monialaista) tutkimusta nostaa esiin tutkimustarpeita (kentältä, strategiasta, tulevaisuudesta) edistää monitieteellisyyttä 2. Kehittämisyksikkö rakentaa palvelujen ja toiminnan vaikuttavuuden arviointitutkimuksen käytännön verkostopohjaisesti yhteistyössä tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa sekä hyödyntää arviointituloksia 3. Kehittämisyksikkö tukee tiedolla johtamista palvelutuotannon vaikuttavuustietoa ja kuntien HYTE-tietoa järjestäjälle ja STM:lle

14 Kehittämisyksikön konkretisointia: yhteistyöalueen yksikkö Yo-maakunnalla on yhteistoiminta-alueen koordinaatiovastuu ja vastuu yhteistyötä yliopiston, muiden oppilaitosten ja Tiedekeskuksen kanssa. Kehittämisyksiköille kuuluu tutkimusperustaisen kehittämisen vahvistaminen, jolloin niin terveydenhuollon kuin etenkin sosiaalihuoltoon liittyvän perustutkimuksen ja sen rakenteen luominen on Tiedekeskuksen tehtävä yhteistyössä yhteistyöalueen maakunnan kehittämisyksikön kanssa, sillä alkuvuosina sille luodaan puuttuva rakenne. Kehittämisyksiköllä on mandaatti ohjata/päättää tutkimusresurssien käytöstä tässä uudessa rakenteessa. Sen intressinä on erityisesti(monitieteinen) palvelujärjestelmä- ja arviointitutkimus

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus HE:n päälinjat ja tilannekatsaus Kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee 10.10.2016 14.10.2016 1 Valmistelutilanne Hallituksen esitysluonnos lausunnoilla http://alueuudistus.fi/hallituksen-esitysluonnos-31-8-2016

Lisätiedot

sote- tki / järjestämislaki

sote- tki / järjestämislaki Sote tki sote- tki / järjestämislaki Maakunta - vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä sekä alue- ja organisaatiorajat ylittävästä kehittämisyhteistyöstä - koordinoi ja ohjaa tuottajatasolla

Lisätiedot

Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta ( ) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen klo

Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta ( ) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen klo Katsaus Sote-järjestämislakiluonnoksesta (22.12.2016) viittaukset opetukseen ja tutkimukseen 25.1.2017 klo 10.00-27.1.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi 2 luku 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisöalue Maakuntien

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 8.2.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 1.3.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

TKI-valmistelun organisointi esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki

TKI-valmistelun organisointi esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki TKI-valmistelun organisointi 2017-19 14.9.2017 esivalmisteluryhmän pj Pirjo Marjamäki TKIO-työryhmä 2017-19 Työryhmä koostuisi alla oleviin kuuteen tehtävää nimetyistä vastuullisista henkilöistä tai työpareista:

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Tampere 31.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNTA SOTE PALVELUIDEN JÄRJESTÄJÄNÄ. Paavo Kaitokari Johanna Heikkilä Kari Jaatinen Asta Suomi Pirjo Tiikkainen

KESKI-SUOMEN MAAKUNTA SOTE PALVELUIDEN JÄRJESTÄJÄNÄ. Paavo Kaitokari Johanna Heikkilä Kari Jaatinen Asta Suomi Pirjo Tiikkainen KESKI-SUOMEN MAAKUNTA SOTE PALVELUIDEN JÄRJESTÄJÄNÄ Paavo Kaitokari Johanna Heikkilä Kari Jaatinen Asta Suomi Pirjo Tiikkainen 14.10.2016 KESKI-SUOMEN MAAKUNTA SOTE PALVELUIDEN JÄRJESTÄJÄNÄ Valtakunnalliset

Lisätiedot

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä

Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sosiaali- ja terveyspalvelut mega-luokan muutoksessa avaimet onnistumiseen luodaan yhdessä Sirkka-Liisa Olli, kehittämisjohtaja, hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki / Popsterhankkeen asiantuntija/ Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

Sote -uudistuksen vaikutukset lääkehuoltoon - mitä tiedetään?

Sote -uudistuksen vaikutukset lääkehuoltoon - mitä tiedetään? Sote -uudistuksen vaikutukset lääkehuoltoon - mitä tiedetään? 10.10.2016 1 Uudistuksen keskeiset lait Maakuntalaki Sote -järjestämislaki Voimaanpanolaki Sote-tuottajalaki Verolait Maakuntien rahoituslaki

Lisätiedot

1. TAUSTATIEDOT. 2. Onko vastaaja. Avoimet vastaukset: joku muu - Kehittäjäosaajien verkosto. Vastaajien määrä: 1. Vastaajien määrä: 1

1. TAUSTATIEDOT. 2. Onko vastaaja. Avoimet vastaukset: joku muu - Kehittäjäosaajien verkosto. Vastaajien määrä: 1. Vastaajien määrä: 1 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Väli-Suomen kehittäjäverkosto

Lisätiedot

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä

Miten valtio tukee sotekehittämistä. tulevaisuudessa. Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä Miten valtio tukee sotekehittämistä nyt ja tulevaisuudessa Taina Mäntyranta STM terveyspalveluryhmä 29.4.2015 Kehittämisen tukea Kaste-ohjelman jatko? Sote-kehittämisrakenne? Kansallinen asiantuntijatuki?

Lisätiedot

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1

SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista. Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013. Ketterä moniosaaja 1 SOTE palvelurakenneuudistus ajankohtaista kehitysjohtaja, Arto Rautajoki, SONet BOTNIA Vaasa 11.6.2013 Ketterä moniosaaja 1 SONet BOTNIAn VISIO 2015 SONet BOTNIA on Pohjanmaan maakuntien alueen sosiaalisen

Lisätiedot

Sote TKI esiselvitysraportti. Tutkimus, kehittäminen, osaaminen

Sote TKI esiselvitysraportti. Tutkimus, kehittäminen, osaaminen Sote TKI esiselvitysraportti Tutkimus, kehittäminen, osaaminen 5.2017 Kehittämisrakenneryhmän tehtävät 30.6.2017 mennessä Kehittämisrakenteen mallinnus huomioiden mahdollisuudet uusiin toimintatapoihin,

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun.

Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa. - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun. Keski-Suomi Yhteistyöalueen valmistelussa - työpaperi yhteistyöalueen valmisteluun http://www.ks2019.fi/ Yhteistyöalue Yhteistyöalueeseen kuuluvien maakuntien välinen yhteistyösopimus, (16 ) Yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen

Lisätiedot

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija

Mukava Kainuu. Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Marja-Liisa Ruokolainen, sosiaalialan erikoissuunnittelija Mukava Kainuu Muutosta, kasvua ja vahvistusta perhekeskuksiin Kainuussa Mukava Kainuu Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Visio: Lapset ensin Lapsiystävällinen maakunta Tavoitteena on 1. Muuttaa, kasvattaa

Lisätiedot

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen. Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Näkökulma Lapin uudistuksen etenemiseen Kaisa Kostamo-Pääkkö Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Sote-uudistuksesta Mikä uudessa sote-mallissa on sosiaalihuollon näkökulmasta hyvää? Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta

Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta Sosiaalialan osaamiskeskusjohtajien alajaoston selvitys kehittämisrakenteesta 3.5.2011 Sosiaalialan osaamiskeskukset 10 vuotta - Kompetenscentrumverksamheten inom det sociala området 10 år Osaamiskeskusjohtajien

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA

ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA ASIAKASLÄHTÖISYYS YHTEISEN SOTE- KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHTANA Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen Etelä-Suomen kehittäjäverkostojen yhteistyölle uutta suuntaa Helsinki 9.2.2015 Tapani

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

Sote:n digimuutoksen toteutus

Sote:n digimuutoksen toteutus Sote:n digimuutoksen toteutus Valtiovarainvaliokunta 1 Sote:n digimuutoksen periaatteet ja tavoitteet asiakkaiden palvelut kyetään toteuttamaan mahdollisimman vähin häiriöin koko muutoksen ajan asiakkaiden

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa

Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa Sote-yhteistyö Varsinais-Suomessa Muutosjohtaja Antti Parpo/ Sote-uudistuksen pitkittyvä historia 2006-2011 2011-2013 2013 2014 2015-2019 2019- Aikataulu kireä. Riski toimeenpanon siirtymisestä yli hallituskauden

Lisätiedot

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi

Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Suunnitelma Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon käynnistämiseksi Itä-Uudenmaan sote-palvelutuotannon valmistelu Itä-Uudenmaan valmistelutyö tehdään osana koko Uudenmaan sote-alueen ja valtakunnallisen

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Varautuminen sotelainsäädännössä

Varautuminen sotelainsäädännössä Varautuminen sotelainsäädännössä STM:n valmiusseminaari 24.5.2018, Tuusula 1 23.5.2018 Anne Koskela Valmiuslaki Varautumisvelvollisuus Valtioneuvoston, valtion hallintoviranomaisten, valtion itsenäisten

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä 22.5.2018 Pälvi Kaukonen, LAPE Marjo Malja, STM OT-keskus on uusi integratiivinen

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö

Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Miten tästä eteenpäin? Risto Kuronen LT Asiantuntijalääkäri Päijät-Hämeen perusterveydenhuollon yksikkö Terveydentilaa määrittävät Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmä Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus

Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan tavoitteet ja palvelulupaus Pirkanmaan sote-uudistuksen eettiset ulottuvuudet Tampereen yliopisto 15.3.2017 Rauno Ihalainen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi

Lisätiedot

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET

HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja www.omahäme.fi Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme 31.1.2018 Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III Oma

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut

Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto. Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut Päivi Leikkola vastuuvalmistelija, SOTE-tuotanto Liikelaitos, alihankinnat ja asiakassetelipalvelut Sote-liikelaitos Liikelaitoksen toimipisteessä arvioidaan asiakkaan palvelutarve ja asiakkaalle tehdään

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015)

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta (Valmistunut 10/2015) 6.6.2016 Raili Haaki Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, KOSKE 8.6.2016 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Arene ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Riitta Rissanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta?

TKI O. Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? TKI O Tutkimus-, koulutus- ja innovaatiorakenne syntyykö uutta? Marketta Rajavaara, professori, Helsingin yliopisto marketta.rajavaara@helsinki.fi Sosiaalihuollon näkymät - työkokous Helsingin kuntatalo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuoltolain. l - väliraportti Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuoltolain järjestämislain j i valmisteluryhmä l - väliraportti 27.6.2013 Kirsi Paasikoski Osastopäällikkö Työryhmän puheenjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Uudistamisen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus

Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Kanta-Hämeen maakuntatilaisuus Kunnan ja maakunnan yhteistyön rakenteet, käytännöt ja sopimusmallit Hämeenlinna 29.5.2018 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus ja kulttuuri @IrmeliMyllymaki Julkisten

Lisätiedot

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM)

Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM) Kuva: Pixabay Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 - keskeiset linjaukset (STM) 1. Kansalainen: Pystyn itse 2. Ammattilainen: Kyvykkäät käyttäjät ja fiksut järjestelmät 3. Palvelujärjestelmä: Niukkenevat

Lisätiedot

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi

Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi Sote-uudistuksen vaikutusten arviointi 5.5.2017 1 Sote-järjestämislain ennakkoarviointi THL on toteuttanut STM:n toimeksiannosta sote-uudistuksen eri vaiheissa valmisteltavan lainsäädännön vaikutusten

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Oma Häme kuntakierros Forssa

Oma Häme kuntakierros Forssa Oma Häme kuntakierros Forssa 23.8.2016 www.omahäme.fi Miksi Sote- ja maakuntauudistus > Hyvinvointi ja terveyserot vähenevät > Asiakaskeskeiset, kustannustehokkaat ja vaikuttavat palvelut Integraatio Sote-palvelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.

Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1. Kommenttipuheenvuoro Järjestämisen valmistelun esittely Päjät-Hämeessä Maakuntauudistuksen poliittisen ohjausryhmän kokous ma 7.1.2019 Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus Asiakaslähtöinen palveluintegraatio

Lisätiedot

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro

Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus. Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro Rationaalisen lääkehoidon tutkimusverkoston merkitys ja fokus Sosiaali- ja terveysministeriön kommenttipuheenvuoro 1 Verkoston merkitys Koota tutkijoita yhteen Kansallisen tutkimuksen suuntaaminen ja työnjako

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille

Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,

Lisätiedot

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä

Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä Tavoitteena integraatio yhteiset asiakkuudet ja palveluiden yhteensovittaminen muutoksen ytimessä FinDRG-verkostohankkeen kick-off-tilaisuus 7.9.2016 Johtaja, sosiaali ja terveys Sote- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN?

ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? ONKO SOSIAALITYÖN ARKI KUNNOSSA? MITEN VOISIMME JÄRJESTÄÄ SOSIAALITYÖN JA PALVELUT PAREMMIN? SOSIAALIPALVELUIDEN MAHDOLLISUUDET SOTE- UUDISTUKSESSA SOSIAALITYÖN JA YLEENSÄ SOSIAALIPALVELUIDEN SUURIMPANA

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä OPPIMISEN TUEN FOORUMI Pälvi Kaukonen Erityisasiantuntija, LAPE Marjo

Lisätiedot

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017)

Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Sosiaali ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) Kunnanvaltuustojen seminaari Lahdessa 3.11.2009 Valtiosihteeri Ilkka Oksala Sosiaali ja terveyspalveluiden haasteet 1. Kustannukset kasvaneet

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU

Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid3. KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKE PÄÄTTYY - JATKUU KESKI-SUOMEN SOTE 2020-HANKKEEN TAVOITTEET Kokonaistavoite: Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen tavoite

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote- ja maakuntauudistus Joulukuu 2017 1 Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 Visio ja kulmakivet 3 4 5 Monikanavaisen

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017

Sote- ja maakuntauudistus. Marraskuu 2017 Sote- ja maakuntauudistus Marraskuu 2017 - Tässä esityksessä Visio ja kulmakivet Rahoituksen yksinkertaistaminen Valinnanvapaus Valmisteluorganisaatio Aikataulu 2 30.11.2017 - Etunimi Sukunimi Visio ja

Lisätiedot

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Tapio Kekki

Työsuunnitelma. Lapin sotetuotantoalue. Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Tapio Kekki Työsuunnitelma Lapin sotetuotantoalue Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti Tapio Kekki Työsuunnitelma Lapin sote-tuotantoalue Keskeiset periaatteet - Sosiaali- terveydenhuollon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Sosnetin puheenjohtaja, sosiaalityön professori Marjo Kuronen, Jyväskylän yliopisto marjo.kuronen@jyu.fi, p. 040 805 4231 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 2.5.2017 1/5 Asiantuntijalausunto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Tampereen yliopisto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Timo Tiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Eriävä mielipide sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttiin

Eriävä mielipide sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttiin Sosiaali ja terveysministeriölle 10.8.2012 Eriävä mielipide sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraporttiin Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmä loi väliraportissaan keskeiset

Lisätiedot

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus

Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus Ehdotus Keski-Suomen sote kehittämistoiminnan uudesta rakenteesta Raili Haaki K-S sosiaalialan osaamiskeskus 30.10.2015 SO + TE kehittämisrakenteen lähtökohtia Myös kehittämistoiminta on tarkoituksenmukaista

Lisätiedot

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat

Yhteistyösopimuksen laadinta. Itä- ja Keski-Suomen maakunnat Yhteistyösopimuksen laadinta Itä- ja Keski-Suomen maakunnat 10 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalue Maakuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

MUISTIO 1(5) Yhteenveto

MUISTIO 1(5) Yhteenveto MUISTIO 1(5) 17.11.2017 Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimusresurssit ja niiden turvaaminen sote-uudistuksen yhteydessä. Miten tutkimus otetaan huomioon uudessa lainsäädännössä? Yhteenveto Sosiaali-

Lisätiedot

Hankkeen aikataulu. Laaja asiantuntijaverkosto ja OKM-STM virkamiesryhmä valmistelun tukena.

Hankkeen aikataulu. Laaja asiantuntijaverkosto ja OKM-STM virkamiesryhmä valmistelun tukena. Osaamisella soteen! Hankkeen aikataulu Hanke käynnistyi 1.8.2017. Hanke on asetettu eduskunnan vaalikauden loppuun asti. Hanke toteutetaan OKM ja STM yhteistyönä. Väliraportti täydennyskoulutustarpeista

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen yleisesittely Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt Nyland Uuden soten pilarit 1. Vahva järjestäjä

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos

Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos 0 Lapin sote-prosessin seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnos Sote-johtoryhmä on päättänyt Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot -alaryhmän yhdeksi tehtäväksi seuranta- ja arviointisuunnitelman luonnoksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta

ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta Pitkäjänteistä hyvinvoinnin kehittämistä yhteistyönä alueen kuntien Kemi-Tornion kehittämiskeskuksen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Ammattiopisto

Lisätiedot

Terveyttä Lapista Kari Haavisto

Terveyttä Lapista Kari Haavisto Terveyttä Lapista 2013 Kari Haavisto Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus Alkoholilain uudistaminen Raittiustyölain uudistaminen Terveyttä Lapista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot