Ovatko oppilaiden ja opettajien. riskinotto samasta. TTK Dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto
|
|
- Petteri Kyllönen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ovatko oppilaiden ja opettajien turvallisuusasenteet ja riskinotto samasta pakasta tai puusta? TTK Dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto 1
2 OPETTAJAN TYÖN PAINEET 2
3 KEHITTÄ- MINEN MUUTOS Työ- yhteisö JOHTAMINEN, ESIMIHET - vertikaalinen ohjaus, esimiestaidot JÄRKI JA TUNNE Ope ASENTEET PÄÄTTÄJÄT VOIMAVARAT, KOHDENTAMINEN RIITTÄVYYS - Taloudellinen - Pedagoginen ohjaus, => opetussuunnitelma ERILAISET OPPILAAT, (HUOLTAJAT) YHTEIS- TYÖ eri tahojen kanssa TYÖNTEKIJÄT, alaistaidot ULKOISET TYÖN PAINEET HT Sirpa Syvänen, TaY 2008
4 1.YKSILÖTASO OPE TYÖSSÄÄN 4
5 Monenlaiset Minuun ja minun Työhöni kohdistuvat koulun/oppilaitoksen ulkoiset paineet Erilaiset oppilaat Järki MINÄ, opettaja, ohjaaja Tunne Työyhteisön erilaiset esimiehet ja kollegat 5
6 Yksilötasolla järki ja tunne vaikuttavat sisäisesti työtä ja työkäyttäytymistä koskevaan päätöksentekoon Omat työlle asetetut arvot, intressit ja motiivit vaikuttavat sisäisen motivoitumisen kautta työn tekemisen tasoon, joka määrää työkäyttäytymisen piirteet Näkyvät yksilöllisinä työn tekemisen ja vuorovaikutuksen tapoina ja rutiineina koskien työtehtäviä, työmäärää, työn laatua, työn aikataulutusta, vuorovaikutusta oppilaiden kanssa => taustalla työn etikka, työmoraali, arvot, intressit, jotka määräävät työhön ja oppilaisiin SITOUTUMISEN TASON 6
7 Työtyytyväisyys yy y yy Tunne/järki tasapainossa TYÖN HALLINTA Työn iloa, haastetta, motivaatiota, sitoutumista RUTINOITUMINEN => sokeus BOREOUT Liian helppoa, alikuormitus BURNOUT Liian vaikeaa, ylikuormitus it Työhön kohdistuvat erilaiset paineet 7
8 Työn tekemisen tasoon vaikuttavat t tekijät Työtehtävät, sisällöt Työn aikataulutus, työaika TYÖN TEKEMISEN TASO Työkäyttäytyminen Työtahti Työn laatu 8 Dosentti Sirpa Syvänen, TaY 2008
9 Riskitekijöitä ja turvallisuusriskejä Työn arjessa päätöksenteossa vaihtelee järjen ja tunteen vaikutus ei aina jaksa olla niin tarkka ja tunnollinen, oikeudenmukainen ja oppilaskeskeinen Ajan myötä samassa työssä/koulussa samoilla opetustavoilla ja menetelmillä työ helposti rutinoituu, it alkaa sokaistuminen i omille toiminta- ja työtavoilleen Vaikka työ tuntuu liian helpolta, rutinoituminen vahvistuu, koska rutiinit antavat työn hallintaa ja turvallisuutta osaan ja hallitsen asiat liian hyvin Vaarana leipääntyminen joka luo monia turvallisuusriskejä opetustilanteeseen Uhkana myös oppilas herkkyyden väheneminen, joka näkyy tasapäistämisenä - oppilaiden erilaisuutta/yksilöllisyyttä yy ei jaksa/halua ottaa huomioon 9
10 Kokemuksia käsityöopetuksen vaaratilanteista peruskoulussa Koneiden, laitteiden ja työkalujen käytön perehdytys huonoa: liian nopeaa, ylimalkaista, vaikeaa, ammatillista Käyttöohjeet eivät riittävän hyvin esillä koneiden lähistöllä, kirjallisina ohjeina oppilailla tarve olisi, koska oppilaat unohtavat, kaikki eivät yhdellä kerralla omaksu Opettajan myöhästyminen, poissa olot kesken tunnin, omien asioiden hoitaminen (kännykkä) keskittyminen muuhun kuin perustehtävään = oppilaiden opetus ja ohjaus, valvonta (mm. rehtorin moottoripyörän korjaamiseen!) Työrauhasta ei huolehdita, päästetään oppilaat villiintymään (miekkailu ja toisten sohiminen viiloilla, sahoilla, puukoilla ja puikoilla), työkaluilla leikkiä ei pysäytetä tulee sallittu toimintatapa, väärät toimintamallit oppilaiden keskuudessa pääsevät rutinoitumaan, vaikeaa kitkeä pois myöhemmin Rutinoituminen sokeuttaa sille, että oppilaiden perustiedot ja taidot vaihtelevat osaajista täysin vasta-alkajiin liian vaikeaa ammattislangia, i eri vaiheiden id liian nopeaa läpi käymistä 10
11 Oppilas ei saa heti apua sitä pyytäessä, jos opettaja touhuaa liikaa omiaan, syntyy vaaratilanteita, alentaa intoa ja motivaatiota koko oppiaineeseen - työt viivästyvät, numerot laskevat, kun mitään ei saa valmiiksi..syntyy kielteinen noidankehä/kierre, jossa avainasemassa on opettaja! Opettajan matala työmoraali ja löyhä sitoutuminen n oppiaineeseen, työhönsä ja oppilaisiin, sitoutuminen vain hyviin oppilaisiin, toisten avun tarpeen ja ohjauksen laiminlyönti toistuvasti Epäasialliset vastaukset oppilaiden kysymyksiin ei vastata, vaan kaikki lyödään leikiksi ja huumoriksi, sanaleikkejä ohjauksen ja avun antamisen sijaan Päästää oppilaita pois oppitunnilta, kun työt ovat etuajassa valmistuneet vaaratilanteita ja vastuuttomuutta, tulisi olla lisätehtäviä osaajille ja nopeimmille oppilaille Oppilaiden erilaisuutta ei osata ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa oppilaiden tasapäistäminen peukalo keskellä kämmentä / huippuosaajat / lahjakkaat / keskiverrot. 11
Miten syttyy ja sammuu työhyvinvointi työyhteisöissä? HAUS 2008 Toukokuu Dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto
Miten syttyy ja sammuu työhyvinvointi työyhteisöissä? HAUS 2008 Toukokuu Dosentti Sirpa Syvänen Tampereen yliopisto 1 Talouden paineet ja vaikutukset työhyvinvointiin Taloudellisten ja muiden resurssien
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen
KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN
OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN FT Katriina Sulonen 30.11.2016 Kehittämishankkeet ja uudistukset onnistuvat, kun - työyhteisössä on muutama aktiivinen, innostava henkilö - löytyy halu
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Kuuntele organisaatiosi ääntä! Herkkyys on johtamisen apuväline
Kuuntele organisaatiosi ääntä! Herkkyys on johtamisen apuväline TIE EHTYMÄTTÖMIIN IHMISSUHTEISIIN Reflekta pähkinänkuoressa Reflekta Oy on työhyvinvoinnin kehittämiseen ja kestävään kehitykseen erikoistunut
klo Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori
22.8.2018 klo 17.30 Jokivarren koulu Antti Ketonen, perusopetuksen rehtori Jokivarren koulu Yhtenäinen peruskoulu ykkösestä ysiin Hiukan alle 600 oppilasta 50 opettajaa, 25 koulunkäyntiavustajaa Toimistosihteeri
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
Tulevaisuus haastaa opettajuuden
Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa
KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa Peda palaveri 13.1.2015 OHR suppea 19.1.15 Oppilaskunnan käsittely Huoltajien näkemyksiä??? OHR laaja 16.2.15 Mitä oppilas ajattelee? 35 a (30.12.2013/1267)
Miksi koulu on olemassa?
Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia
Lukion opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016
Lukion opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Käyttöön elokuussa 2016 Opetushallitus julkaisi kansalliset lukion opetussuunnitelman perusteet ja oppiaineiden tuntijaon vuonna 2015. Uudet opetussuunnitelmat
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Turku
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 20.3.2017, Turku #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Opiskelurauha Osallistaminen Innostuminen koulun käymisestä,
Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi
Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi OPS prosessin tasot Lainsäädäntö valtakunnallinen ja kansainvälinen Opetushallituksen perusteet
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2
LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.
Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.2011, Lahti Sisältö Sosiologinen näkökulma leikin ja lapsuuden tutkimukseen
Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma. Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi
Joensuun seudun perusasteen OPS2016, suunnitelma Ilomantsi, Joensuu, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu, Polvijärvi www.oph.fi/ops2016 Olli Kauppinen 2 Suunnitteluprosessi Seudun sivistysjohtajat perustivat
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:
Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa
JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos
JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0
Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?
Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013
Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015
Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen
työpaikkaohjaajan opas
työpaikkaohjaajan opas LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia
Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k
Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien
OPS Minna Lintonen OPS
26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Hyvinvointia työstä. Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014. Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut
Hyvinvointia työstä Työhyvinvointikymppi työhyvinvointia rakentamassa 20.1.2014 Eija Lehto erityisasiantuntija Työhyvinvointipalvelut 6.2.2014 Eija Lehto, Työterveyslaitos Työhyvinvoinnin osatekijöitä
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä
Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä
Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa 5.9.2015 Sodankylä Opetusneuvokset Aija Rinkinen ja Anneli Rautiainen Opetushallitus Mistä tulemme? Minne
Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden. opiskelijoiden työhyvinvointi. Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.
Nuorten tutkijoiden/jatko-opiskelijoiden opiskelijoiden työhyvinvointi Suomen psykologisen seuran nuortenn tutkijoiden jaos 24.3.2009 Jari Hakanen, vanhempi tutkija sosiaalipsykologian dosentti Hyvinvoinnin
ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ. Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki
ITSEARVIOINTI JA LAADUNHALLINTA HAAPAJÄRVEN KÄYTÄNTEITÄ Sivistysjohtaja Veijo Tikanmäki HAAPAJÄRVEN LUKIO Lukiolaiset vastaavat asiakastyytyväisyyskyselyyn joulukuussa ja toukokuussa. Kyselyyn on yhdistetty
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia
OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä
Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666
Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti
OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT. Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson
OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson OHJAUSTYÖ PERUSKOULUSSA 1. Miten perusopetuksen opetussuunnitelma rajaa ohjauksen ja oppilaanohjauksen tavoitteet? 2. Mikä
Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä.
Tervetuloa Careaan Sitoutuminen Sitoutumisella monta määritelmää: Sitoutuminen on yksilön tahto tehdä kyseistä työtä ja olla osallistuva, kehittävä osa työyhteisöä. Sitoutuminen on hoitajan halua pysyä
Kysely huoltajille ja oppilaille
Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta
Luokan aikuisten yhteistoiminta
Luokan aikuisten yhteistoiminta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 22.4. 2013 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola, KM, erityisluokanopettaja Sirpa Jokinen Avaimia hyvään työyhteisöön: Arvostus,
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden
Pedagoginen johtaminen jaetun johtamisen näkökulmasta
Pedagoginen johtaminen jaetun johtamisen näkökulmasta rehtori Vesa Äyräs, Koulumestarin koulu, Espoo Koulumestarin koulu Perustettu 2007 310 oppilasta (350) 25 opettajaa Kolme rehtoria (rehtori + 2 apulaisrehtoria)
Työhyvinvointi muutoksessa. Kajaani 25.9.2015 Työyhteisökehittäjä Antti Kokkonen
Työhyvinvointi muutoksessa Kajaani 25.9.2015 Työyhteisökehittäjä Antti Kokkonen Miten tarkoittaa käsite työhyvinvointi? Hyvinvoinnin hahmotusta Rahatilanne Työsuhdeasiat Työnantaja Esimiehet Ihmissuhteet
Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2011 Yhteiskunnallisten aineiden seuranta-arviointi Tiedot kerättiin kaksivaiheisella ositetulla otannalla 98 suomenkielisestä
Opetushenkilöstö Punkaharju
Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA
TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO
NORSSIN OPPILAS-JA OPISKELUHUOLTO OPPILAS- JA OPISKELUHUOLLON OSA-ALUEET YHTEISÖLLINEN OPISKELUHUOLTO yhteisöllistä, ensisijaisesti ehkäisevää työtä YKSILÖKOHTAINEN OPISKELUHUOLTO yksilöllistä tukea monialaista
Mitä osallisuus voisi olla?
Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014
Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus
Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen
Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä
Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus
Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö
Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti
Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147
Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu Kevät 2018 N = 147 Osa-alueiden keskiarvot järjestyksessä 10 9 8,92 8 7 6 5 4 3 2 1 5,35 5,34 5,28 5,2 5,12 5,01 4,95 4,9 4,81 4,66 4,57 5,02 *Kouluarvosana ei ole
Varhaiskasvatussuunnitelma
Varhaiskasvatussuunnitelma Nuolialan päiväkoti on Pirkkalan suurin, 126- paikkainen päiväkoti. Nuolialan päiväkoti sijaitsee osoitteessa Killonvainiontie 2. Toiminta päiväkodilla alkoi 2.1.2009 avoimilla
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni
Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus
Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014
Ops14 Askola KYSELY HUOLTAJILLE JA YLÄKOULUN OPPILAILLE ARVOISTA JA OPPIMISEN TAIDOISTA KEVÄT 2014 Oppilaille 269 viestiä vastasi 85, 32% Huoltajille 768 viestiä 97 ei lukenut viestiä Vastauksia 220, 27%
Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi
Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien
Haastesignaali: Käännösteknologia kielenopetuksen tueksi
Haastesignaalit Haastesignaali: Käännösteknologia kielenopetuksen tueksi Miten teknologia voisi helpottaa kommunikaatiota eri kielillä? Tavoite: Voisiko teknologia tukea s2-opetusta tai valmistavaa opetusta?
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia. Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx
Kemiönsaaren henkilöstöstrategia Hyväksytty valtuustossa xx.xx.xxxx Sisältö 1. Lähtökohdat 2. Rekrytointi 3. Johtaminen ja alaistaidot 4. Työhyvinvointi 5. Osaaminen ja palkitseminen 6. Arviointi ja seuranta
Rakenteiden laatu. 1. Johtaminen. tavoite kriteeri arviointi (kyllä/ei) vahvuudet, kehittämistarpeet
Perusopetuksen laatukriteerit Hyväksytty sivistyslautakunnassa ppkkvvvv Tavoitteena on tukea opetuksen korkeaa laatua ja monipuolista tarjontaa turvata opetukselliset ja sivistykselliset perusoikeudet
1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA
1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso 1-vuosi 2-vuosi 3-vuosi AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA ATTO-OPINNOT INTEGROITUNA AMMATILLISEEN TYÖSSÄOPPIMISEEN
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus
Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri
Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta
Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta
Opettajille suunnatut erikoistumiskoulutukset - toteutuksia ja kokemuksia ensimmäisestä vuodesta Keväällä 2016 käynnistyivät koulutusohjelmat: - Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä (60
Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö. Taina Torniainen
Helsingin Ote-opetus ja - perhetyö Taina Torniainen 22.11.2018 Ote-opetuksen ja -perhetyön lähtökohdat Ote-opetus ja -perhetyö on Helsingin perusopetuspalveluiden sekä lastensuojelupalveluiden yhteistyötä
TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio)
TULOKSELLISUUS JA TYÖELÄMÄN LAATU muuttujat, jotka korreloivat myös muiden kanssa (luovuus, oppiminen, motivaatio) Kyselyn tulokset vertailussa Sinisellä: PKKY kysely 2012 (212 vastaajaa) ja vaikeaa esimiehille
ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE
Rovaniemen sairaalakoulu ANOMUS SAIRAALAKOULUN AVO-OPPILASPAIKALLE Oppilas Sukunimi ja etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) Henkilötunnus Kotikunta Koulu Koulu ja kunta Opettaja Luokka-aste Puhelin Rehtori
Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta
Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta
OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt
Kirjautuminen ja tunnukset Kirjavälityksen kautta! Elisa Hurmerinta!
Kirjautuminen ja tunnukset Kirjavälityksen kautta! http://opetusaineistot.fi! Digirepun käyttöönotto Tunnukset ja kirjautuminen! Koulusihteeri saa Kirjavälitykseltä tunnukset opetusaineistot.fi -sivustolle
ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:
ARVIOINTIKIRJA Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten: - oppilaan itsearvioinnin ja - opettajan arvioinnin oppilaasta. Välitodistus annetaan
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon
Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea
ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen
2. Oppimissuunnitelma ohje
2. Oppimissuunnitelma ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: TEHOSTETTUUN TUKEEN SIIRTÄMINEN KÄSITELTY MONIALAISESTI Käsittelypäivä, kommentit:
Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut. Annukka Muuri 18.11.2014
Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut Annukka Muuri 18.11.2014 Maahanmuuttajataustaiset oppilaat Maahanmuuttajaoppilaiden määrä on kasvanut seitsemässä vuodessa noin
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea
Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Tavoitteena - vahvistaa esi- ja perusopetuksessa oppilaan oikeutta saada tukea riittävän varhain ja joustavasti
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA
TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET
Arjen tietoyhteiskunta - hanke
Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Innokas Koulumestari Koulu oppilaita 235 ( 350 ) opettajia 18 avustajia 14 Oppimiskeskus Innokas! Kehittäminen ja koordinointi Opettajien ja rehtoreiden koulutus yhteistyö
MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka
MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke
Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen
Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen
ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna
ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016
Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6
LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta
LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA
LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi
Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin
Kerhotoiminta mahdollistaa lahjakkuuden ja erityisvahvuuden tukemisen Leo Pahkin Täällä saa tehdä niitä asioita, joista on kiinnostunut Kerhojen tarjoamista eri lahjakkuuden alueiden tukemiseen Kerhoissa
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma
Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana
Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,
Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen
Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa
Horisontti
Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää
Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen
Renkomäen koulun ½ veso Laaja-alainen osaaminen Keskiviikkona 8.10. klo 13.30-16.30 Rehtorin alkusanat ja katsaus tulevaisuuden kouluun, opettajuuteen ja laaja-alaiseen osaamiseen (diat) Ryhmiin jakautuminen: