työpaikkaohjaajan opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "työpaikkaohjaajan opas"

Transkriptio

1 työpaikkaohjaajan opas

2 LUKIJALLE Tähän oppaaseen on koottu ohjauksessa huomioitavat ydinasiat, jotka antavat vinkkejä työssä tapahtuvan oppimisen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Paljon lisämateriaalia löytyy osoitteesta Kaikissa kysymyksissä voi ottaa yhteyttä oppilaitoksen opettajaan tai muu-hun henkilökuntaan. Työpaikkaohjaajan rooli on tärkeä, sillä ammattiin oppiminen tapahtuu yhä enemmän käytännön työtehtävissä. Työssäoppimisella tarkoitetaankin aidossa työympäristössä tapahtuvaa oppimista, jolla on selkeä tavoite ohjauksen ja arvioinnin pohjaksi. Työpaikkaohjaajana toimiminen avaa uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia kehittyä työssä. Lähde: Ohjaan.fi

3 TYÖSSÄ OPITAAN KOULUTUSSOPIMUKSELLA TAI OPPISOPIMUKSELLA Perinteisen työharjoittelun sijaan työelämän taitoja opitaan jatkossa joko koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Sopimuksen pohjana toimii opiskelijan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) ja opiskelijalle nimetään oma työpaikkaohjaaja. Työpaikoilla ohjataan osaamista ja sen kehittämistä; oppilaitoksista ohjataan oppimista ja tutkinnon suorittamista. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen perustana ovat tutkintojen sisällöt ja työpaikan tarjoamat mahdollisuudet. Tämä mahdollistaa opiskelijalle laaja-alaisen ammatillisen osaamisen ja työelämälle tarpeiden mukaiset taidot. Koulutussopimus on määräaikainen sopimus, jossa opiskelija ei ole työsuhteessa yritykseen. Koulutuksen järjestäjä sopii kirjallisesti koulutussopimustyöpaikan. Oppisopimus puolestaan on pääosin työpaikalla käytännön työtehtävissä järjestettävää koulutusta, jota täydennetään muissa oppimisympäristöissä tapahtuvalla tietopuolisilla opinnoilla. Opiskelija etsii itse työpaikan, jonka jälkeen työnantaja, opiskelija ja oppisopimuspalvelujen edustaja ryhtyvät suunnittelemaan oppisopimuskoulutussopimusta. Oppisopimus on samalla määräaikainen työsopimus, josta opiskelijalle maksetaan työstä työehtosopimuksen mukaista palkkaa. koulutussopimus Opiskelija ei ole työsuhteessa Opiskelijalle ei makseta palkkaa Työnantajalle ei makseta koulutuskorvausta Sovitaan tutkinnon osa kerrallaan oppisopimus Perustuu määräaikaiseen työ- tai virkasuhteeseen Opiskelijalle maksetaan palkkaa Työnantajalle maksetaan koulutuskorvausta Voidaan sopia tutkinnon osaan tai kerralla koko tutkintoon

4 HYVÄ SUUNNITELMA ON KAIKEN A JA O Työpaikalla opiskelija oppii omalla alalla vaadittavia käytännön taitoja, joiden monipuolinen toteutuminen suunnitellaan etukäteen. Hyvä suunnitelma auttaa saavuttamaan tavoitteet ja selkeyttää oppimisen etenemisen kaikille ohjaamiseen osallistuville. Käytännön toimet saadaan liitettyä luontevasti teoriaopintoihin, kun koulutuksen sisältö on kaikille tuttu. Suunnitteluun osallistuvat opiskelijan ja työpaikkaohjaajan lisäksi työnantaja ja oppilaitoksen opettaja. Mikäli kyseessä on oppisopimuskoulutus, on keskeinen rooli myös oppisopimustoimiston edustajalla. Opiskelijan tulee tuntea itsensä tervetulleeksi osaksi työyhteisöä. Hyvä perehdytys auttaa opiskelijaa sitoutumaan työtehtäviin ja työpaikkaan nopeasti. Erityisesti tulee huomioida työturvallisuuteen liittyvät asiat, sillä työympäristö tehtävineen on opiskelijalle uusi. Opiskelijan ohjaukseen voi osallistua työpaikan koko henkilökunta, siksi on tärkeää pohtia yhdessä toimintatavat ja vastuualueet. Oppilaitoksen ja työpaikan yhteistyöllä varmistetaan, että opiskelija saa tutkinnon mukaiset tiedot ja taidot. Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi eri tahojen kanssa voidaan pitää yhteyttä monenlaisilla sähköisillä välineillä, joita ovat mm. Skype, WhatsApp, Facebook ja Sharepoint.

5 OPISKELIJALÄHTÖINEN OHJAUS Ohjaamisprosessin aluksi on tärkeää tutustua ohjattavaan, sillä jokainen oppija on erilainen. Oppimistyylejä on monenlaisia: joku saattaa oppia kuuntelemalla ja toinen taas kokeilemalla. Opiskelija oppii tekemisen lisäksi tarkkailemalla ja havainnoimalla työpaikan käytänteitä. Oppimisen tueksi hän tarvitsee palautetta ja arviointia koko oppimisprosessin ajan. Työssä tukeminen auttaa kehittämään myönteistä minäkuvaa ja ammatillista osaamista, mikä puolestaan pitää yllä motivaatiota tarttua uusiin haasteisiin. Jokainen ohjaussuhde perustuu vuorovaikutukseen ja luottamukseen. Ohjaamisessa saattaa tulla eteen yllättäviäkin haasteita, joiden selvittämiseen voi hakea tukea työyhteisöltä tai oppilaitoksen opettajalta. Esimerkiksi oppimisvaikeudet eivät ole este tutkinnon suorittamiselle, mutta edellyttävät erityisen tuen saantia myös ohjauksessa. Näistä järjestelyistä sovitaan yhdessä opiskelijan ja opettajan kanssa. Haasteita voi syntyä esim. seuraavissa tilanteissa: Opiskelija tukeutuu liikaa työpaikkaohjaajaan Opiskelija kokee vuorovaikutustilanteet ja palautteen saannin vaikeaksi Opiskelijalla ei ole motivaatiota Opiskelijan erityistarpeita vaativa ohjaus Ohjauksen yhteistyöverkoston toimimattomuus Vaikeudet noudattaa työpaikan sääntöjä Ohjaukseen käytettävän ajan riittämättömyys Näihin tilanteisiin ei ole olemassa valmiita ratkaisumalleja, joten pulmia kannattaa lähteä ratkomaan avoimin mielin. Joitain esimerkkejä arjen ohjaushaasteissa toimimiseen löydät sivulta arjen-ohjaushaasteita

6 ARVIOI JA KANNUSTA Työpaikalla opiskelija tarvitsee palautetta oppimisestaan ja kehittymisestään arjen työssä. Oikein ilmaistuna palaute ei loukkaa, vaan kannustaa ja auttaa kehittämään työotetta. Koulutuksen tavoitteet ja ammattitaitovaatimukset löytyvät tutkinnon perusteista, jotka käydään läpi opiskelijan ja opettajan kanssa. Oppisopimuksessa työpaikkaohjaaja arvioi työskentelyä väliarvioinneissa ja päättöarvioinnissa. Palautteen annossa ja arvioinnissa voi lähteä liikkeelle seuraavista periaatteista: Kertaa suunnitelmien, tavoitteiden ja tutkinnon perusteiden opiskelijan kanssa Varaa riittävästi aikaa kysymyksille ja pohdinnoille Varmista, että työtehtävät ja tutkinnon perusteet kohtaavat Arvioi opiskelijan onnistumista laajasti eri alueilla Kannusta opiskelijaa itsearviointiin Opiskelijan kehitystä seuranneena ohjaaja on arvioimassa, milloin opiskelija on valmis suorittamaan tutkinnon osan. Tutkinnon osaa suorittaessaan opiskelija osoittaa osaamisensa käytännön työssä ja osaamista arvioivat opettaja sekä työpaikan edustaja. OMA KEHITTYMINEN OHJAAJANA Ohjaamisen avuksi on olemassa erilaisia koulutuksia, joiden kautta voi tutustua toisiin työpaikkaohjaajiin ja jakaa kokemuksia työstä. Ohjaajana työntekijä pääsee tarkastelemaan omaa osaamistaan ja työyhteisöä uudesta näkökulmasta. Ohjaamalla oppii koko ajan lisää ja vuorovaikutuksessa opiskelijan kanssa saattaa keksiä aivan uusia tapoja toimia. Opiskelija voi myös tuoda mukanaan uusia ideoita työn toteuttamiseen. Ohjauksen kehittämisessä kannattaa olla luova ja kokeilla eri menetelmiä opiskelijan lähtökohtien ja tarpeiden mukaan. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa Älä koskaan kasva niin isoksi, ettetkö voisi esittää kysymyksiä, älä koskaan tiedä niin paljon, ettetkö voisi oppia jotain uutta. - Og Mandino

7 TYÖPAIKKAOHJAAJAN MUISTILISTA Työpaikkaohjaajan rooliin perehtyminen: Arvioi omaa osaamistasi työpaikkaohjaajana Päivitä omaa ohjausosaamistasi (esim. tutustu -sivuston aineistoon) Varmista työnantajaltasi työpaikkaohjaajan tehtävää varten tarvitsemasi resurssit Perehdy eri toimijoiden väliseen vastuujakoon (työnantaja, työyhteisö, työpaikkaohjaaja, oppilaitos, vastuukouluttaja, oppisopimustoimisto) Keskeisiin asiakirjoihin perehtyminen: Opiskelijan henkilökohtainen kehittämissuunnitelma (HOKS) Opiskelijan tutkinnon suorittamissuunnitelma Tietopuolisten opintojen aikataulu ja sisällöt Opiskelijan työsuhteen / koulutussopimuksen ehdot (esim. työaika, työvuorot ym.) Tutkinnon perusteet: tutkinnon osat, ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit (eli mitä opiskelijan tulee oppia) - tai - Työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnittelu: Tutkinnon suorittamista tukevien monipuolisten työtehtävien organisointi ja aikataulutus Tiedottaminen opiskelijasta työyhteisössä Opiskelijan perehdyttäminen: toimintaympäristö, työturvallisuus, työtehtävät, laitteet, työyhteisö Yhteistyö vastuukouluttajan kanssa: mitä opitaan oppilaitoksessa ja mitä työssä Yhteistyö työpaikalla: vastuut tietojen ja taitojen opettamisesta työpaikalla (kuka opettaa mitäkin) Opiskelijan ohjaaminen: Ohjaustavoista ja -aikataulusta sopiminen opiskelijan kanssa Kehittävän palautteen antaminen arjessa opiskelijalle Työpaikalla tapahtuvan oppimisen arviointi Osallistuminen opiskelijan tutkinnon suorittamissuunnitelman laatimiseen

8 työpaikkaohjaaja tutustuu opiskelijaan ja omaan rooliinsa ohjaajana Perehtyy oppimisen tavoitteisiin ja tutkinnon osiin Perehdyttää opiskelijan työpaikan käytänteisiin mm. työturvallisuuteen Suunnittelee, organisoi ja ohjaa oppimistavoitteita tukevia työtehtäviä antaa palautetta opiskelijan kehittymisestä tutustuu arviointikriteereihin ja arvioi oppimista työpaikalla tekee yhteistyötä eri tahojen (työyhteisö, opettaja, oppisopimuspalvelujen edustaja) kanssa kehittää omaa ohjausosaamistaan

Parasta Palvelua. Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen

Parasta Palvelua. Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen Parasta Palvelua Oppisopimusopiskelijan ohjaaminen Oppisopimus Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö antaa mahdollisuuden suorittaa lyhyemmätkin työjaksot koulutussopimuksella tai oppisopimuksella

Lisätiedot

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda

Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Kirjastoalan koulutus Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto 12.12.2018 Reija Piilola Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda Ammatillinen koulutus Liiketoiminnan perustutkinto 180, merkonomi:

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Reformi työelämän näkökulmasta Työpaikalla tapahtuva koulutus Sosiaali- ja terveysalan uusi tutkinnon peruste 1.8.2018 alkaen Uusi ammatillinen koulutus Henkilökohtainen

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

Ohjaava opettaja -osaajamerkki Ohjaava opettaja -osaajamerkki Osaajamerkkikuvake Kriteerit Ohjaava opettaja -osaamismerkki koostuu seitsemästä osaamismerkistä. Saavutettuasi osaamismerkkien taitotasot saat Ohjaava opettaja -osaajamerkin.

Lisätiedot

OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS

OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS www.luksia.fi OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE 2018 2019 TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Luksia Luksia järjestää jäsenkuntiensa puolesta ammatillista koulutusta Länsi-Uudellamaalla sekä edistää

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg

MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla. Salla Kivelä & Susanne Forsberg MOLEMPI PAREMPI! Oppisopimus & Koulutussopimuksen joustava ja yksilöllinen yhdisteleminen työpaikalla Salla Kivelä & Susanne Forsberg UUDISTUNUT AMMATILLINEN KOULUTUS Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku

Lisätiedot

TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin

TYÖPAIKAT. Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin TYÖPAIKAT Rakenna oma polkusi tulevaisuuteen askel kerrallaan, yhdessä eteenpäin VAHVEMPAA AMMATTITAITOA TYÖSTÄ Ota haltuun tulevaisuuden ammattiosaaminen! Aidoissa työympäristöissä ja -tilanteissa hankit

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi. Jyväskylän oppisopimuskeskus Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi 1 Jyväskylän oppisopimuskeskus HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA SUUNNITTELU OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN

Lisätiedot

Opiskelija työpaikalla

Opiskelija työpaikalla Opiskelija työpaikalla Koulutus vastaa yksilön ja työelämän tarpeisiin Ammatillisen koulutuksen tavoitteena on vastata opiskelijan ja työelämän tarpei siin. Ammatillisen koulutuksen suunnittelua tehdään

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS

OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS OPAS LUKSIAN TYÖELÄMÄ- KUMPPANEILLE TYÖPAIKOILLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Opas Luksian tyoëla ma kumppaneille _Tyo paikoilla ja rjestetta va koulutus_042019.indd 1 17.5.2019 11.21 Luksia Luksia järjestää

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen opiskelun eri vaiheissa, CASE- yhteenveto

Työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen opiskelun eri vaiheissa, CASE- yhteenveto Työpaikalla tapahtuvan oppimisen edistäminen opiskelun eri vaiheissa, CASE- yhteenveto HAKEUTUMISVAIHE Työpaikan etsintä ja sen valinta Opiskelijan soveltuvuuden arviointi Yhteydenotot työpaikkoihin (s-posti,

Lisätiedot

TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi?

TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi? Sinustako TYÖPAIKKAKOULUTTAJA nuoren ohjaajaksi? Mitä työnantajan on hyvä tietää työpaikkakouluttajan tehtävästä oppisopimuskoulutuksessa? Mitä nuoren työpaikkakouluttajan valinnassa tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset

Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Oppaan nimi Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Voimaantulo 19.06.2018 SISÄLTÖ 1. Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu

Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Vähittäiskaupan vuoden 2016 työpaikkaohjaaja kilpailu Oppilaitoksen edustajan arviointilomake Täytä taustatiedot ja perustele kilpailuun ehdotettavan työpaikkaohjaajan osaamista ja toimintaa eri osa-alueilla.

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi

Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi Työpaikalla tapahtuva koulutus Oppisopimuksella ammattilaiseksi HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA SUUNNITTELU OPPISOPIMUSKOULUTUS PÄHKINÄNKUORESSA TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN TYÖSSÄ OPPIMINEN JA OHJAAMINEN

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle

Oppisopimuskoulutus. Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle Oppisopimuskoulutus Ohjeistus opiskelijalle, työpaikkaohjaajalle ja työnantajalle Tämä ohjeistus on tarkoitettu oppisopimusopiskelijan, työpaikkaohjaajan ja työnantajan tueksi. Ohjeistukseen on koottu

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

ONNISTUNUT OPPISOPIMUS

ONNISTUNUT OPPISOPIMUS ONNISTUNUT OPPISOPIMUS OPPISOPIMUS ON VERKOSTOKOULUTUSTA Oppisopimus palvelut Opettajat Työnantaja Seurakuntaopisto Muut Yhteistyöverkostot Työhönvalmennus OPISKELUPOLKU OPPISOPIMUKSESSA Alkuhaastattelu

Lisätiedot

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa

Työpaikkaohjaus. Ydinosaajat. Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Työpaikkaohjaus Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa Sisältö 1. Pohjois-Suomen koulutusverkosto 2. Perehdyttämisen tavoitteet 3. Suomen koulutusjärjestelmä 4. Työpaikalla tapahtuva

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa

Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus. Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Työelämään valmentautuminen ja työllistyminen - yhteistyön kehittäminen työelämän kanssa Pvm 4.12.2009 Helsinki Opetushallitus 1 Työelämään valmentautuminen ja

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ.

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. - myös oppisopimuksella IDEOITA JA INNOSTUSTA TULEVAISUUTEEN: WWW.SAKKY.FI OPPISOPIMUS LYHYESTI Opiskelu painottuu työn tekemiseen, tarvittaessa osaamista täydennetään oppilaitoksessa

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt

Ammattiosaamisen näytöt Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN

TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKKAOHJAAJAN PEREHDYTTÄ- MINEN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAAN OPPIMISEEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖIHIN TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

Ohje työpaikkaohjaajalle

Ohje työpaikkaohjaajalle Ohje työpaikkaohjaajalle oppisopimusopiskelijan ammattitaidon arvioinnista Vain oppilaista voi tulla mestareita. (intialainen sananlasku) AJATUKSIA OPPISOPIMUSOPISKELIJAN AMMATTITAIDON KEHITTYMISEN ARVIOINNISTA

Lisätiedot

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä

Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto Reija Piilola Kirjastoautopäivät Jyväskylä 11.8.2018 Ammattitutkinto Ammattitutkinnossa osoitetaan työelämän tarpeiden mukaisesti kohdennettua ammattiosaamista,

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet VALIDOINTITEHTÄVÄ OSAAVAA ARVIOINTIA -HANKE luonnos 28. elokuuta

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Osaamisen hankkiminen työpaikalla & Osaamisen osoittaminen ja arviointi näytössä

Osaamisen hankkiminen työpaikalla & Osaamisen osoittaminen ja arviointi näytössä Osaamisen hankkiminen työpaikalla & Osaamisen osoittaminen ja arviointi näytössä Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Pakolliset tutkinnon osat KEUDA 1 Tietoa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Oppisopimusiltapäivä Opojen tilaisuus

Oppisopimusiltapäivä Opojen tilaisuus Oppisopimusiltapäivä 8.9.2017 Opojen tilaisuus Iltapäivän ohjelma Oppisopimustoimiston väen esittely Oppisopimuksen pikakertaus ja oppisopimusviikko Reformi ja oppisopimus Ryhmäkeskustelu oppisopimuksen

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset

Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Oppaan nimi Henkilökohtaistamisen toimintamallin kuvaukset Voimaantulo 27.08.2018 SISÄLTÖ 1. Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI

Oppisopimustoimisto. Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063. Piilolantie 17 44100 ÄÄNEKOSKI Oppisopimustoimisto Äänekosken oppisopimustoimisto: Koulutustarkastaja Heli Skantz 014-5192 218, 040-766 4063 Koulutussuunnittelija Janne Autioniemi 0400-475 611, 014-5192 232 Koulutussuunnittelija Maarit

Lisätiedot

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA

OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA OPEN DAY - YHTEISTYÖ TYÖELÄMÄN KANSSA Laadukas ammatillinen koulutus syntyy monipuolisessa yhteistyössä työelämän kanssa, ja yhteistyön merkitys kasvaa ammatillisen koulutuksen uudistumisen myötä. Tiiviillä

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV

TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS 3 OV Määräykset ja ohjeet 2012:41 Opetushallitus ja tekijät Määräykset ja ohjeet 2012:41 ISBN 978-952-13-5271-3 (nid.) ISBN 978-952-13-5272-0 (pdf) ISSN-L 1798-887X ISSN 1798-887X

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi

MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos. www.facebook.com/mercuria.fi MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos www.facebook.com/mercuria.fi FAKTAA MERCURIASTA sijaitsee Länsi-Vantaalla Martinlaaksossa hyvien kulkuyhteyksien päässä perustettu vuonna 1908 omistajina Vantaan

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A

MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA S A R I K I V I O J A 2 MIKÄ MUUTTUU AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä Puretaan nuorten ja aikuisten koulutuksen raja-aidat

Lisätiedot

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén

HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN. Sari Sirén HOKS MUKAUTTAMINEN POIKKEAMINEN Sari Sirén 14.12.2018 HOKS henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Kaikille opiskelijoille opintojen alussa Täydentyy opintojen aikana Sisältää ohjauksen ja tuen

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaamista

Yhteistyöllä osaamista Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Työpaikalla tapahtuva oppiminen* on osa työyhteisöjen

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Veijo Turpeinen, KT 2.2.2017 1 Tutkimus työpaikkaohjaajien työstä Työyhteisö Koulutustausta Yhteys ja tehtävä Työpaikkaohjaajakoulutus oppilaitokseen

Lisätiedot

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset 18.10.2012 koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi Ehdotukset valmisteltu työurasopimuksen pohjalta käynnistetyssä työryhmässä keskusjärjestötasolla. Neuvottelut

Lisätiedot

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 27. huhtikuuta 2017 / 1 TYÖPAIKKAOHJAUKSEN VALMENNUSOPAS SISÄLLYS... 1. Perehdyttämisen tavoitteet... 3 2. Suomen koulutusjärjestelmä...

Lisätiedot

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011

TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TERVETULOA TYÖPAIKKAOHJAAJA- KOULUTUKSEEN! 1.-2.2.2011 TI 1.2.2011 TYÖSSÄ OPPIMISEN OHJAAMINEN 8.00 -> Linjastoaamiainen (ruokala, Rustholli) 9.00 -> Työpaikkaohjaajan tietoperusta 9.30 -> Oppimis- ja

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin aikuisopisto Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Lisätiedot

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla

Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla OPPISOPIMUS Oppisopimusopiskelijan arviointi työpaikalla Palaute jokapäiväisessä työssä Työssä oppimisen arviointi - työpaikkakouluttaja Tutkinnon suorittaminen Aikuisilla tutkintotilaisuudet Nuorilla

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala

Monimuotoinen ohjaus. Eeva-Kaisa Pakkala Opinto-ohjaaja, kouluttaja. Eeva-Kaisa Pakkala Monimuotoinen ohjaus Opinto-ohjaaja, kouluttaja Mitä oppilaitoksissa suunnitellaan? Opiskeluprosessi Hakeutumisvaiheen ohjaus ja osaamisperusteisuus Erityisen tuen tarve Ohjauksesta sopiminen Soveltuva

Lisätiedot

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Lukijalle Tämä opas on tarkoitettu kaikille niille, jotka työssään ohjaavat erilaisia oppijoita. Oppaan tarkoitus on auttaa sinua ohjaustyössäsi. Tavoitteena on mahdollistaa opiskelijalle onnistunut työpaikalla

Lisätiedot

Hyvässä ohjauksessa opiskelija:

Hyvässä ohjauksessa opiskelija: Tuula Ritvanen 2013 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Osaamisen arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov

Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Tuula Ritvanen 2012 Työpaikkaohjaajakoulutus 2 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa

Lisätiedot

Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa

Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa Oppisopimus koulutussopimus Gradiassa Oppisopimus ja koulutussopimus perusperiaatteet Oppisopimuskoulutus perustuu työnantajan haluun/mahdollisuuteen palkata uusi työntekijä tai kouluttaa nykyistä henkilöstöä.

Lisätiedot

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO

POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO POHJOISEN KESKI-SUOMEN AMMATTIOPISTO OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 38,9 % Oppisopimuskoulutuksen järjestäjän toiminta (oppisopimuskeskus, oppisopimustoimisto tai

Lisätiedot

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa

Työelämälähtöisyyden lisääminen uudessa ops:ssa Työpaikkaohjaajakoulutus 1,5 ov Arviointi Tavoitteena on, että työpaikkaohjaaja osaa suunnittella millaisia työtehtäviä tekemällä opiskelija voi näyttää keskeisen osaamisensa ja osaa arvioida opiskelijaa

Lisätiedot