NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2014
|
|
- Väinö Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Julkaistu: :20:00 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2014 Helsinki, Finland, :20 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote klo 9.15 NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2014 Konsernin tulos oli 5,4 miljoonaa euroa (13,5 vuonna 2013). Osakekohtainen tulos oli 0,35 euroa (0,88). Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot olivat 6,6 miljoonaa euroa (18,5). Substanssi (osinko-oikaistu) nousi 4,0 % (10,3 %). Oikaistu substanssi (osinko-oikaistu) nousi 4,4 % (10,7 %). Hallitus ehdottaa osingonjaoksi 0,30 euroa osaketta kohden (0,35). PÄÄOMAMARKKINAT 2014 oli osakemarkkinoilla kolmas peräkkäinen nousuvuosi. Osakekurssit eivät tosin nousseet enää yhtä paljon kuin kahtena edellisenä vuonna. OMX Helsinki CAP -tuottoindeksin tuotto vuonna 2014 oli 10,6 prosenttia, mikä kuitenkin on indeksin pitkän aikavälin keskiarvotuottoa parempi tuotto. Vuosi osakemarkkinoilla oli hyvin vaihteleva, mikä koetteli sijoittajien kärsivällisyyttä. Vuoden aikana tapahtui kaksi nopeaa muutaman päivän mittaista voimakasta kurssilaskua, joista ensimmäinen oli heinäkuussa ja toinen lokakuussa. Näiden miniromahdusten jälkeen osakekurssit kuitenkin toipuivat lähes yhtä nopeasti lähtötasoilleen. Jälkeenpäinkin on vaikea arvioida täsmällisesti romahduksien syitä, mutta ne kuvaavat hyvin sitä jännittynyttä ilmapiiriä, joka viime vuonna osakemarkkinoilla vallitsi. Pääomamarkkinoiden perusasetelma on Euroopassa säilynyt jokseenkin muuttumattomana jo usean vuoden ajan. Korkotaso on edelleen ennätysmäisen matala, ja likviditeettivetoinen rahapolitiikka ja vähäriskisten sijoitusvaihtoehtojen puute ovat viime vuosina tukeneet voimakkaasti osakekursseja. Euroopan keskuspankki (EKP) laski keskuspankkitalletustensa koron kesäkuussa negatiiviseksi ensimmäisen kerran historiansa aikana. Syyskuussa EKP laski ohjauskorkonsa 0,05 prosenttiin. Tarkoituksena oli luoda taloudellista kysyntää piristävä vaikutus. Toimet laskivat markkinakorkoja entisestään, mutta eivät kohentaneet Euroopan kasvunäkymiä, vaan päinvastoin kasvuennusteita on koko ajan laskettu. Vielä vuoden 2014 alkaessa Euroopan BKT:n arveltiin kasvavan 1,4 prosentin vauhtia. Viimeisten ennakkotietojen mukaan kasvu jäi kuitenkin 0,8 prosenttiin. Euroalueen kiusana on pienen talouskasvun lisäksi mittava työttömyys. Resurssien vajaakäyttöä heijastellen euroalueen inflaatio on vaimentunut
2 selvästi alle EKP:n pitkän aikavälin kahden prosentin tavoitteen. Viimeisten lukujen mukaan hinnat jopa laskivat joulukuussa, joten deflaation riski on ilmeinen. Eurooppa onkin vaarassa luisua samaan deflaation ja matalan kasvun kierteeseen, josta Japanin talous on kärsinyt jo yli vuosikymmenen. Vaisujen talousnäkymien lisäksi sijoittajille aiheutti päänvaivaa vuoden aikana erilaiset geopoliittiset kriisit, joista Ukrainan kriisi on ollut pahin. Sitä voidaan pitää kylmän sodan jälkeisen ajan vakavimpana diplomaattisena selkkauksena Euroopassa. Kriisin ratkaisu ei ole juuri edistynyt viime kuukausina ja onkin vaarana, että siitä muodostuu niin sanottu jäätynyt konflikti, joka voi jatkua vuosia. Konflikti on ollut haitallinen sekä Euroopan että Venäjän talouksille. EU:n Venäjälle määräämät talouspakotteet yhdessä viimeaikaisen öljyn hinnan nopean laskun kanssa ovat romahduttaneet ruplan kurssin ja hyydyttäneet Venäjän talouskasvun. Venäjän talousnäkymät ovatkin tällä hetkellä heikot, ja Venäjän talouden ennakoidaan supistuvan jopa 3 5 prosenttia vuonna Venäjän määräämät vastapakotteet ovat puolestaan entisestään heikentäneet Euroopan talouskasvunäkymiä. Erityisen voimakkaasti tästä nokittelusta on kärsinyt Suomen talous, joka on sidoksissa Venäjän kauppaan monia muita eurooppalaisia maita enemmän. Euroopan ulkopuolella talouskasvun näkymät ovat paremmat. Erityisesti USA:n talous on osoittanut toipumisen merkkejä ja se näyttäisi olevan taloussyklissä tällä hetkellä selvästi Euroopan edellä. Eri pörssien tuottoja kuvaavat indeksit kehittyivät vuoden 2014 aikana seuraavasti: Suomi / OMX Helsinki indeksi 5,7 % Suomi / OMX Helsinki CAP tuottoindeksi 10,6 % Ruotsi / OMX Stockholm indeksi 11,9 % Norja / OBX-indeksi 4,0 % Tanska / OMX Copenhagen indeksi 17,6 % USA / Nasdaq Composite indeksi 13,4 % USA / S&P 500 indeksi 11,4 % Bloomberg European 500 indeksi 4,3 % MSCI World indeksi 2,9 % Japani / Nikkei 225 indeksi 7,1 % Norvestian pörssikurssi (osinko-oikaistu) 9,9 % Norvestian substanssi (osinko-oikaistu) 4,0 % Norvestian oikaistu substanssi (osinko-oikaistu) 4,4 % SUBSTANSSIARVO JA PÖRSSIKURSSI Norvestian substanssiarvo oli 146,9 miljoonaa euroa tai 9,59 euroa per osake (146,5 miljoonaa euroa tai 9,57 euroa per osake vuoden 2013 lopussa). Maaliskuussa 2014 jaettiin osinkoa 0,35 euroa osaketta kohden. Kun osingonjako otetaan huomioon, yhtiön substanssiarvo nousi katsauskaudella 0,37 euroa osaketta kohden (0,90), mikä vastaa 4,0 %:n substanssinousua (10,3 %) vuoden alusta. Viimeisen vuosineljänneksen aikana substanssi per osake nousi
3 0,04 euroa (0,25). Tilinpäätöksen tueksi ja teollisuussijoitusten käypien arvojen varmistamiseksi teetetyt ulkopuoliset arvonmääritykset ovat johtaneet arvonnousuun yhdessä osakkuusyrityksessä, Coronaria Hoitoketju Oy:ssä. Tämä arvonnousu huomioiden oikaistu substanssiarvo oli 149,0 miljoonaa euroa (148,1), mikä vastaa 4,4 %:n osinko-oikaistua nousua (10,7 %) vuoden alusta. Viimeisen neljänneksen aikana oikaistu substanssi nousi 0,09 euroa per osake (0,24). Ero substanssin ja oikaistun substanssin välillä oli 2,1 miljoonaa euroa (1,6). IFRS:n mukaan tällaista arvonnousua osakkuusyhtiösijoituksissa ei voida kirjata, koska osakkuusyhtiöt käsitellään Norvestian konsernitilinpäätöksessä pääomaosuusmenetelmällä. Norvestian B-osakkeen osinko-oikaistu kurssi nousi vuoden aikana 9,9 %. B- osakkeen päätöskurssi oli 7,40 euroa per osake (7,05), mikä vastasi 22,8 %:n substanssialennusta (26,3 %). Norvestian B-osakkeiden pörssiarvo oli 106,7 miljoonaa euroa (101,6). KONSERNIN TULOS Konsernin tulos vuonna 2014 oli 5,4 miljoonaa euroa (13,5/2013; 5,6/2012) ja liiketoiminnan kulut olivat 2,0 miljoonaa euroa (2,2/2013; 1,9/2012). Kulut olivat 1,3 % substanssiarvosta (1,5 %/2013; 1,4 %/2012). Viimeisen vuosineljänneksen tulos oli 0,6 miljoonaa euroa (3,7/2013; 3,1/2012). Oman pääoman tuotto oli 3,7 % (9,5 %) ja sijoitetun pääoman tuotto 3,9 % (11,6 %). Tästä konsernitilinpäätöksestä lähtien laskennalliset verosaamiset ja -velat netotetaan. Tunnuslukujen vertailutiedot on oikaistu aikaisemmilta tilikausilta vastaamaan muutosta. MAKSVUVALMIUS JA VAKAVARAISUUS Konsernin rahavarat olivat 14,1 miljoonaa euroa vuoden lopussa (14,6/2013; 16,5/2012). Omavaraisuusaste oli 99,0 % (98,5 %/2013; 97,9 %/2012). Konsernin oma pääoma oli 146,9 miljoonaa euroa (146,5/2013; 137,4/2012). HENKILÖSTÖ Vuoden aikana Norvestia-konsernin palveluksessa oli keskimäärin 6 henkeä (6/2013; 6/2012). Henkilöstökulujen määrä oli 1,1 miljoonaa euroa (1,4/2013; 1,1/2012). NORVESTIAN SIJOITUKSET Norvestia-konsernin sijoitukset voidaan jakaa viiteen eri osaan: pörssinoteeratut osakkeet ja osakerahastot, hedgerahastot, joukkovelkakirjalainat, teollisuussijoitukset sekä rahavarat. Norvestian sijoitukset, lukuun ottamatta rahavaroja ja muita likvidejä varoja, olivat vuoden lopussa 90 % (90 %) kokonaisvaroista. Sijoitukset jakaantuivat markkina-arvon perusteella seuraavasti: MEUR % MEUR % Pörssinoteeratut osakkeet ja osakerahastot* 77,5 53,4 % 74,6 50,4 %
4 Teollisuussijoitukset 13,7 9,4 % 13,7 9,3 % Hedgerahastot 17,5 12,1 % 24,3 16,4 % Joukkovelkakirjalainat ja -rahastot 21,3 14,7 % 20,7 14,0 % Rahavarat ja muut likvidit varat 15,1 10,4 % 14,6 9,9 % Yhteensä 145,1 100,0 % 147,9 100,0 % * joista osakerahastot 12,1 miljoonaa euroa (13,5). Konsernin varoista 78 % oli euromääräisiä, 15 % Ruotsin kruunuissa, 6 % Yhdysvaltain dollareissa ja 1 % muussa valuutassa. Yhtiön oikaistu substanssituotto vuoden aikana kulujen ja verojen jälkeen oli 4,4 %. Tämä tuotto saavutettiin kuukausihavainnoista lasketulla 3,8 %:n volatiliteetilla. Samanaikaisesti OMX Helsinki CAP tuottoindeksin tuotto oli 10,6 % ja volatiliteetti 10,4 %. Portfolion painotusta muutettiin hieman vuoden aikana. Pörssinoteerattujen osakkeiden ja joukkovelkakirjalainojen osuutta kasvatettiin ja vastaavasti hedgerahastojen osuutta vähennettiin. Pörssinoteerattujen osakesijoitusten, joukkovelkakirjalainojen ja teollisuussijoitusten tuotto oli suhteellisen hyvä vuonna Suurimmat yksittäiset tuotot saatiin Nokian, Neste Oilin ja Rautaruukin osakkeista. Norvestian substanssituotto eri kuukausien välillä vaihteli yleistä osakemarkkinakehitystä vähemmän. Yhtiö suojasi ajoittain sijoituksiaan myymällä Euro Stoxx -futuureita ja ostamalla myyntioptioita. Noin puolet Ruotsin kruunun valuuttariskistä suljettiin valuuttatermiinillä. TEOLLISUUSSIJOITTAMINEN Teollisuussijoitusten tuotto oli hyvä. Marraskuussa Norvestia sijoitti suomalaiseen globaalisti toimivaan käyttökokemusten suunnitteluun erikoistuneeseen palveluyritykseen Idean Enterprises Oy:hyn. Järjestelyn jälkeen Norvestian omistusosuus yhtiöstä on 23,1 %. Syksyn aikana Norvestia myi omistuksensa Miltton Group Oy:stä. Sijoitukset listaamattomiin yrityksiin kuuluvat Norvestian teollisuussijoitussalkkuun, jota hallinnoi Norvestian tytäryhtiö Norvestia Industries Oy. Sijoitustoiminnan tavoitteena on löytää mielenkiintoisia, hyvän kasvupotentiaalin yrityksiä, joiden pitkäjänteisellä ja aktiivisella kehittämisellä voidaan saada aikaan merkittävää arvonnousua ja siten tuottoa Norvestian osakkeenomistajille. Sijoitusstrategian mukaan Norvestia pyrkii löytämään kohteiksi yrityksiä, jotka toimivat riittävän suurilla markkinoilla, ja joilla on mahdollisuus hyödyntää palvelu- ja ratkaisuinnovaatioitaan sekä Suomessa että kansainvälisesti. Norvestia sijoittaa vähemmistöosuuksiin tai voi olla enemmistössä yhdessä toisen sijoittajan kanssa. Vuoden 2014 lopussa teollisten sijoitusten salkku koostui neljästä noteeraamattomasta yrityksestä, jotka ovat mediatuotantoa- ja konsultointia tarjoava Aste Holding, terveydenhoitopalveluja tarjoava Coronaria Hoitoketju, käyttökokemusten suunnittelupalveluja tarjoava Idean Enterprises sekä teleliikenteen liiketoimintatiedon ohjelmistoratkaisuja kehittävä Polystar Instruments. Näiden omistusten tasearvo oli yhteensä 9,7 miljoonaa euroa.
5 Norvestia on sitoutunut sijoittamaan Lifeline Ventures Fund I -pääomarahastoon 2,0 miljoonaa euroa, josta on sijoitettu nyt 1,2 miljoonaa euroa. Lisäksi Norvestia on sitoutunut sijoittamaan Amanda V East pääomarahastoon 2,0 miljoonaa euroa, josta on sijoitettu nyt 0,9 miljoonaa euroa. Norvestia on myös sijoittanut 0,1 miljoonaa euroa Lifeline Ventures Fund III - pääomarahastoon. Tämänhetkisen sijoitusstrategian mukaan teollisuussijoituksiin on käytettävissä noin % sijoitusvarallisuudesta. Sijoituksia toteutetaan ilman ennalta määriteltyä aikarajaa sopivien tilaisuuksien tullen. NORVESTIA-KONSERNI Norvestia Oyj on Norvestia Industries Oy:n ja Norventures Oy:n emoyhtiö. Koko konsernin emoyhtiö on Kaupthing hf., jonka kotipaikka on Reykjavik, Islanti. Norvestia sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin, joukkovelkakirjalainoihin, rahamarkkinoille sekä teollisuussijoituksiin. Norvestia Oyj:n B-osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tytäryhtiö Norvestia Industries Oy perustettiin syyskuussa 2007 toteuttamaan konsernin teollisuussijoitusstrategiaa. Norvestian toisessa, kokonaan omistamassa tytäryhtiössä Norventures Oy:ssä ei tapahtunut vuoden aikana muutoksia. OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Norvestia Oyj:n osakepääoma jakautuu A-osakkeeseen, joilla on kullakin kymmenen ääntä, ja B-osakkeeseen, joilla on kullakin yksi ääni. Osakepääoma koostuu yhteensä osakkeesta ja kaikkien osakkeiden yhteinen äänimäärä on Kaikilla osakkeilla on samanarvoinen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. OSAKKEENOMISTAJAT Norvestialla oli osakkeenomistajaa vuoden 2014 lopussa (5 765). Osakkeista 34,3 % (34,4 %) oli ulkomaisessa omistuksessa ja 34,0 % (33,9 %) hallintarekisteröityinä. Norvestian suurin osakkeenomistaja on Kaupthing hf., joka omisti 32,7 % (32,7 %) osakkeista vastaten 56,0 % (56,0 %) äänistä vuoden lopussa. Toiseksi suurin omistaja, Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö, omisti vuoden lopussa 11,7 % (11,7 %) osakkeista ja 7,6 % (7,6 %) äänistä. Kymmenellä suurimmalla osakkeenomistajalla oli hallussaan yhteensä 58,6 % (55,3 %) osakkeista ja 72,9 % (70,7 %) osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettiin jakaa vuodelta 2013 osinkoa 0,35 euroa osaketta kohden. Osinko maksettiin Hallitukseen valittiin uudelleen: J.T. Bergqvist, puheenjohtaja Hilmar Thór Kristinsson, varapuheenjohtaja Georg Ehrnrooth, jäsen
6 Robin Lindahl, jäsen Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin: Brjánn Bjarnason Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen PricewaterhouseCoopers Oy. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Jan Holmberg ja varatilintarkastajana KHT Lauri Kallaskari. Yhtiökokous päätti yksimielisesti myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle vuodelta Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta julkisessa kaupankäynnissä Helsingin pörssissä. Valtuutus oikeuttaa ostamaan korkeintaan B-osaketta mennessä. Ostoja ei tehty vuonna Hallitus valtuutettiin myös päättämään osakeannista sekä optiooikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta. Maksimimäärä osakkeita, joita voidaan laskea liikkeelle, on B-osaketta. Valtuutus on voimassa enintään asti. SIJOITUSTOIMINNAN RISKIT Yksi Norvestian sijoitustoiminnan pääperiaatteista on hajauttaa sijoitukset ja siten rajoittaa kokonaisriskitasoa, sekä samalla tavoitella tasaista omaisuuden kasvua. Merkittävä osa sijoituksista voidaan ajoittain kuitenkin keskittää tiettyihin sijoitustyyppeihin ja arvopapereihin, joiden mahdollinen epäedullinen kehitys voi heikentää merkittävästi Norvestian tulosta. Norvestia pyrkii ajoittain suojaamaan sijoituksiaan optioilla ja termiineillä. Saattaa kuitenkin syntyä tilanteita, joissa suojaus ei ole tehokas. Norvestian viisi suurinta sijoitusta olivat rahastot Didner & Gerge Aktiefond, Nektar ja eq Euro Investment Grade sekä Nordean ja Nokian osakkeet. Taloudellinen kehitys sekä pörssikurssien muutokset koti- ja ulkomailla vaikuttavat olennaisesti Norvestian tulokseen. Tämän lisäksi myös valuuttakurssimuutokset vaikuttavat yhtiön tulokseen. Yleinen epävarmuus pääomamarkkinoilla lisää Norvestian sijoitusten volatiliteettia ja kasvattaa siten myös riskiä. SISÄINEN VALVONTA JA RISKIENHALLINTA Yhtiön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteista kerrotaan tarkemmin erillisessä selvityksessä Norvestia-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. OSINGONJAKOPOLITIIKKA Norvestia pyrkii vuosittaiseen osingonjakoon, jonka taso on korkeampi kuin Suomen osakemarkkinoilla keskimäärin. Tarkoituksena on pitkällä aikavälillä jakaa noin puolet konsernin verojen jälkeisestä voitosta osinkoina. EHDOTUS OSINGONJAOKSI Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön jakokelpoisista varoista jaetaan osakkeenomistajille osinkona 0,30 euroa osakkeelta (0,35) eli yhteensä 4,6 miljoonaa euroa (5,4). TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
7 Euroalueen toipuminen vuoden 2008 pankkikriisistä on ollut hyvin vaivalloista. Talouskasvu on ollut viime vuosina hidasta eikä euroalueen BKT ole kasvanut prosenttia enempää yhtenäkään vuonna vuoden 2008 jälkeen. Näin hidas talouskasvu ei ratkaise euroalueen ongelmia, kuten mittavaa työttömyyttä ja joidenkin euromaiden suuria velkaongelmia. Ennusteiden mukaan talouskasvun on pitänyt alkaa aina seuraavana vuonna, mutta näin ei ole tapahtunut. Viimeisten ennusteiden mukaan euroalueen BKT:n odotetaan kasvavan yhden prosentin vuonna 2015 ja 1,5 prosenttia vuonna Euroopan keskuspankki päätti tammikuussa 2015 pitämässään kokouksessa aloittaa 60 miljardin euron kuukausittaiset velkakirjaostot markkinoilta. Ohjelman puitteissa voidaan ostaa myös eurovaltioiden liikkeeseen laskemia lainoja. Päätös on hyvin poikkeuksellinen, ja kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EKP turvautuu näin laajamittaiseen markkinaoperaatioon. Toimenpiteen tarkoituksena on torjua deflaation vaara ja elvyttää Euroopan hiipunutta talouskasvua. Kreikan parlamenttivaaleissa tammikuussa 2015 EU:n säästövaatimuksia vastustava Syriza-puolue saavutti murskavoiton. Syrizan johtaja Alexis Tsipras lupasi vaalipuheissaan avata Kreikan ja EU:n välisen lainapaketin ja uhkasi, että Kreikka ei maksa takaisin kaikkia sille myönnettyjä lainoja. Mahdolliset EU:n ja Kreikan väliset lainakeskustelut aiheuttaisivat todennäköisesti epävarmuutta koko eurojärjestelmässä. Jos Kreikalle myönnettäisiin erivapauksia, voisivat myös muut velkaantuneet euromaat vaatia samanlaisia etuuksia. Talouskasvu euroalueen ulkopuolella näyttää paremmalta, ja maailmantalouden elpymisen arvioidaan vahvistuvan edelleen. Euroalueen ulkopuolisen maailman BKT:n kasvun arvioidaan olevan 3,6 prosenttia vuonna 2015 ja 4,2 prosenttia vuonna Eurooppalaisten vähäriskisten velkapapereiden korkotason ennakoidaan pysyvän hyvin matalana koko vuoden 2015 ajan. Tämä todennäköisesti ohjaa varoja edelleen osakesijoituksiin ja tukee näin ollen osakkeiden hintoja. Öljyn hinnan voimakkaalla viimeaikaisella laskulla pitäisi myös olla talouskasvua piristävä vaikutus. Toisaalta eurojärjestelmän mahdolliset ongelmat, geopoliittiset kriisit ja erityisesti kärjistyvä tilanne Ukrainassa voivat aiheuttaa laskupaineita osakemarkkinoille. Tässä herkässä markkinatilanteessa Norvestia pyrkii parhaansa mukaan ottamaan toiminnassaan huomioon erilaiset talouden ja osakemarkkinoiden kehitysvaihtoehdot viimeisimpään saatavilla olevaan taloudelliseen informaatioon perustuen. Sijoitusaste osakkeiden, rahastojen ja korkoa tuottavien sijoitusten välillä arvioidaan kulloisenkin tilanteen mukaan. NORVESTIAN SIJOITUSSTRATEGIA 2015 Norvestian sijoitusstrategia on kaksiosainen: markkinasijoitukset ja teollisuussijoitukset. Sijoitusten painotus eri sijoitusstrategioiden välillä arvioidaan tilannekohtaisesti. Markkinasijoituksia tehdään vallitsevien markkinaolosuhteiden mukaisesti. Päämääränä on mahdollisimman hyvän riskikorjatun tuoton saavuttaminen. Vuodenvaihteessa suuri osa Norvestian varallisuudesta oli sijoitettu suoraan osakkeisiin Helsingin pörssissä. Riskin hajauttamismielessä ja tuottoodotusten perusteella sijoituksia voidaan tehdä muissakin pörsseissä.
8 Kevään 2014 yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita sekä päättämään mahdollisesta osakeannista. Molemmat valtuudet tarkoitettiin käytettäviksi teollisuussijoituksiin. Myös vieraan pääoman käyttöä teollisuussijoitusten rahoittamisessa voidaan harkita. TUNNUSLUVUT Tulos per osake, euroa 0,35 0, Omavaraisuusaste 99,0 % 98,5 % Oma pääoma per osake, euroa 9,59 9,57 Substanssi per osake, euroa 9,59 9,57 Oikaistu substanssi per osake, euroa 9,73 9,67 Substanssi, milj. euroa 146,9 146,5 Oikaistu substanssi, milj.euroa 149,0 148,1 B-osakkeen pörssikurssi, euroa 7,40 7,05 Osakkeiden lukumäärä KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA euroa Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO Osuus osakkuusyritysten tuloksista Realisoituneet tuotot osuuksista osakkuusyrityksissä Rahoitustuotot ja -kulut TULOS ENNEN VEROJA Tuloverot* TILIKAUDEN TULOS
9 Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen: Erät, joita saatetaan tulevaisuudessa siirtää tulosvaikutteisiksi Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos TILIKAUDEN LAAJA TULOS * Perustuu katsauskauden tulokseen Tulos/osake, 0,03 0,23 0,35 0,88 Osakkeiden lukumäärä KONSERNIN TASE euroa VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 5 22 Aineelliset hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Lainasaamiset osakkuusyrityksiltä Myytävissä olevat rahoitusvarat PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ LYHYTAIKAISET VARAT Kaupankäyntisalkku Muut käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Saamiset Rahavarat LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Käyvän arvon rahasto Kertyneet voittovarat
10 Tilikauden tulos OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Laskennalliset nettoverovelat Lyhytaikaiset velat OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA euroa Tulos ennen veroja Oikaisut: Realisoitumattomat arvonnousut Muut liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa Korkotuotot Osinkotuotot Käyttöpääoman muutokset Kaupankäyntisalkun ja muiden sijoitusten muutos Saamisten muutos Lyhytaikaisten velkojen muutos Saadut osingot Saadut korot Saadut ja maksetut verot LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Osakkuusyritysten hankinta Osakkuusyritysten myynti Lainasaamiset osakkuusyrityksiltä Investoinnit aineettomiin ja
11 aineellisiin hyödykkeisiin INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksetut osingot RAHOITUKSEN RAHAVIRTA RAHAVAROJEN MUUTOS Rahavarat kauden alussa Rahavarat kauden lopussa KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET Yli- Käyvän Kertyneet Tili- Osake- kurssi- arvon voitto- kauden euroa pääoma rahasto rahasto varat tulos Yhteensä Oma pääoma Siirrot Muut laajan tuloksen erät Osingonjako Tilikauden tulos Oma pääoma Oma pääoma Siirrot Muut laajan tuloksen erät Osingonjako Tilikauden tulos Oma pääoma TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIEDOT LAADINTAPERIAATTEET Konsernin tilinpäätöstiedote on laadittu EU:ssa käyttöönotettua IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Noudatetut laadintaperiaatteet ovat
12 yhtenevät konsernin tilinpäätöksessä 2014 noudatettujen periaatteiden kanssa. Tunnuslukujen laskennassa on sovellettu samoja periaatteita kuin tilinpäätöksessä ja vuosikertomuksessa Tästä konsernitilinpäätöksestä lähtien laskennalliset verosaamiset ja -velat netotetaan. Taseen ja tunnuslukujen vertailutiedot on oikaistu aikaisemmilta tilikausilta vastaamaan muutosta. Laimennettua tulosta per osake ei ole esitetty erikseen, koska yhtiö ei ole laskenut liikkeeseen instrumentteja, joilla olisi laimentava vaikutus. Vuoden 2014 alussa voimaan tulleet uudet IFRS-standardit ja -tulkinnat eivät ole olennaisesti vaikuttaneet Norvestian tilinpäätöstiedotteeseen vuodelta MUIHIN LAAJAN TULOKSEN ERIIN LIITTYVÄT VEROT euroa Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos Summa ennen veroja Verokulu Summa verojen jälkeen VASTUUSITOUMUKSET Johdannaiskaupan vakuudeksi annetut arvopaperit Pantattujen arvopapereiden kirjanpitoarvo Rahastositoumukset Sitoumus sijoittaa Lifeline Ventures Fund I Ky:hyn Sitoumus sijoittaa Amanda V East Ky:hyn JOHDANNAISSOPIMUKSET Norvestia on käyttänyt standardoituja johdannaissopimuksia tehostaakseen arvopaperisalkun hallintaa. Alla olevassa taulukossa on esitetty johdannaissopimusten hankinta-arvot, käyvät arvot sekä kohde-etuuksien arvot. Käyvät arvot on oikaistu osakkeiden vastaavilla osinkotuotoilla. Johdannaissopimukset kirjataan käypään arvoon kaupantekopäivänä ja arvostetaan myöhemmin edelleen käypään arvoon. Futuurien käyvät arvot vastaavat futuurin voittoa tai tappiota. Suojauslaskentaa ei ole sovellettu. Osakejohdannaiset, euroa Asetetut myyntioptiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Hankinta-arvo Käypä arvo -18-9
13 Indeksijohdannaiset, euroa Ostetut myyntioptiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Hankinta-arvo Käypä arvo - 3 Asetetut futuurit, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Käypä arvo 8 - Valuuttajohdannaiset, euroa Asetetut futuurit, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Käypä arvo LÄHIPIIRITAPAHTUMAT Norvestialla oli lähipiiritapahtumia Miltton-konserniin kuuluvien yhtiöiden sekä Coronaria Hoitoketjun ja Aste Holdingin kanssa. Alla olevan taulukon luvut on esitetty koko konsernin osalta Lähipiiri, Aste Holding Oy Korkotuotot Coronaria Hoitoketju Oy Korkotuotot Miltton-konserni Korkotuotot Hankinnat Konserni on myöntänyt Aste Holding Oy:lle lainan, joka vastaa (1 075) ja Coronaria Hoitoketju Oy:lle lainan, joka vastaa 800 (800). Hankinnat lähipiiriltä tehtiin tavanomaiseen markkinahintaan. SIJOITUKSET Lukumäärä Hankinta- Käypä Osuus osakkeita/ arvo arvo sijoitukosuuksia sista NORVESTIA OYJ euroa euroa
14 PÖRSSINOTEERATUT OSAKKEET Ahlstrom Oyj ,3 % Amer Sports Oyj ,7 % Apetit Oyj ,8 % Atria Oyj ,7 % Caverion Oyj ,5 % Elisa Oyj ,4 % Finnair Oyj ,8 % Fortum Oyj ,3 % HKScan Oyj sarja A ,2 % Honkarakenne Oyj ,6 % Huhtamäki Oyj ,4 % Kemira Oyj ,0 % Kesko Oyj sarja B ,1 % Konecranes Oyj ,7 % Metso Oyj ,9 % Metsä Board Oyj sarja B ,9 % Neste Oil Oyj ,3 % Nokia Oyj ,4 % Nokian Renkaat Oyj ,2 % Oriola-KD Oyj sarja B ,2 % Orion Oyj sarja B ,9 % Outokumpu Oyj ,1 % Outotec Oyj ,4 % Raisio Oyj sarja V ,5 % Ramirent Oyj ,4 % Rapala VMC Oyj ,5 % Sampo Oyj sarja A ,3 % Sanoma Oyj ,3 % Sponda Oyj ,0 % Stockmann Oyj sarja B ,2 % Stora Enso Oyj sarja R ,2 % Tikkurila Oyj ,9 % UPM-Kymmene Oyj ,8 % Uponor Oyj ,4 % Valmet Oyj ,5 % Wärtsilä Oyj ,4 % YIT Oyj ,3 % Nomura Nikkei 225 ETF ,6 % Nordea Bank AB FDR ,5 %
15 Powershares QQQ ,2 % SPDR S&P 500 ETF Trust ,2 % TeliaSonera AB ,8 % ,8 % RAHASTOT Brummer & Partners Multi- Strategy Euro ,8 % Brummer & Partners Nektar ,0 % Brummer & Partners Zenit ,1 % Didner & Gerge Aktiefond ,5 % eq Euro Investment Grade 1 K ,6 % eq High Yield Bond 1 K ,7 % Evli Eurooppa B ,8 % Fondita European Top Picks ,7 % Fourton Hannibal A ,3 % OP-Suomi Arvo A ,8 % RAM One ,8 % Russian Prosperity Fund Euro A ,3 % Taaleritehdas Arvo Markka ,9 % VISIO Allocator ,6 % ,9 % JOHDANNAISSOPIMUKSET Outokumpu myyntioptioita (asetettu) ,0 % ,0 % JOUKKOVELKAKIRJALAINAT Ahlstrom, erääntyy Finnair, erääntyy nimellisarvo ,8 % ,1 % Nokia, erääntyy ,1 % Oriola-KD, erääntyy Outokumpu, erääntyy Outokumpu, erääntyy ,7 % ,6 % ,8 % Pohjola Pankki, erääntyy ,8 %
16 Sanoma, erääntyy ,6 % SEB, erääntyy ,8 % Sponda, erääntyy ,8 % Svenska Handelsbanken, erääntyy ,8 % ,9 % NORVESTIA OYJ YHTEENSÄ ,6 % NORVESTIA INDUSTRIES OY NOTEERAAMATTOMAT OSAKKUUSYRITYKSET* Aste Holding Oy ,7 % Coronaria Hoitoketju Oy ,7 % Idean Enterprises Oy ,2 % Lainat osakkuusyrityksille ,4 % ,0 % PÄÄOMARAHASTOT Amanda V East Ky ,5 % Lifeline Ventures Fund I Ky Lifeline Ventures Fund III Ky ,0 % ,1 % ,6 % NORVESTIA INDUSTRIES OY YHTEENSÄ ,6 % NORVENTURES OY NOTEERAAMATTOMAT YRITYKSET Polystar Instruments AB ,8 % NORVENTURES OY YHTEENSÄ ,8 % NORVESTIA-KONSERNI YHTEENSÄ ,0 % Tulukossa ei ole mukana konsernin rahavaroja. * Osakkuusyritysten käypänä arvona esitetään konsernin tasearvo. Tilinpäätöstiedote perustuu tilintarkastettuun tilinpäätökseen vuodelta Vuosikertomus tilikaudelta 2014 julkaistaan viikolla 7. Voitonjakokelpoiset varat emoyhtiön tilinpäätöksessä ovat euroa,
17 josta tilikauden voitto on euroa. Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia, eikä ehdotetun osingonjaon voida katsoa vaikuttavan yhtiön maksukykyyn. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että jakokelpoisista varoista jaetaan osakkeenomistajille osinkona 0,30 euroa osakkeelta eli yhteensä 4,6 miljoonaa euroa. Varsinainen yhtiökokous pidetään tiistaina maaliskuun 31. päivänä 2015 klo Helsinki, NORVESTIA OYJ Hallitus psta Juha Kasanen toimitusjohtaja puh JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Viestin lähettäjä GlobeNewswire, a Nasdaq company
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.
NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013
Julkaistu: 2014-02-04 08:30:20 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013 Helsinki, Suomi, 2014-02-04 08:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj 4.2.2014 klo 9.30 Tilinpäätöstiedote
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Q1 Selkeä sijoitus Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Q2 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2012
Julkaistu: 2013-02-05 08:15:16 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2012 Helsinki, Suomi, 2013-02-05 08:15 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj 5.2.2012 klo 9.15 Tilinpäätöstiedote
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Q1 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Q2 Selkeä sijoitus Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 Q3 Selkeä sijoitus Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011
Julkaistu: 2012-02-08 08:30:00 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011 Helsinki, Suomi, 2012-02-08 08:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 8.2.2012
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012
osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,
SELKEÄ SIJOITUS NORVESTIA LYHYESTI
011 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman, että sijoituksille täytyy uhrata
NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010
Julkaistu: 2011-02-07 13:01:34 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010 Helsinki, Suomi, 2011-02-07 13:01 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 7.2.2011
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssilistattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Q2 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,
Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna 2005).
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 21.7.2006 klo 16.00 1 (9) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006 Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012
osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Q2 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Q1 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
NORVESTIA LYHYESTI. Norvestian sijoitustoiminnan päämääränä on hyvä riskikorjattu tuotto.
2011 011 NORVESTIA LYHYESTI Norvestia Oyj on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö. Norvestia-konserni sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin sekä rahamarkkinoille
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012
osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Q1 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,
1.1. 30.6.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8).
2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8). Substanssi per osake oli 9,97 (11,08 ). Maaliskuussa
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007. Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9).
NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9). Substanssi per osake oli 10,53 (10,09 ). Maaliskuussa
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
OSAVUOSIKATSAUS
2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2010 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 5,3 % (-0,2 %). Tilikauden tulos oli 7,9 milj. euroa (-0,4). Substanssi per osake oli 9,75 (8,50 ). Maaliskuussa 2010
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009
2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana -0,2 % (-0,7%). Tilikauden tulos oli -0,4 milj. euroa (-1,0). Substanssi per osake oli 8,50 (10,17 ). Maaliskuussa 2009
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2015
Julkaistu: 2016-02-03 08:45:00 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2015 Helsinki, Suomi, 2016-02-03 08:45 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 3.2.2016
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006
NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 11,3 milj. euroa, joka vastasi 7,5 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 11,3 milj. euroa, joka vastasi
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
1.1. 31.3.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3).
2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3). Substanssi per osake oli 10,17 (10,53 ). Maaliskuussa
Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07 ).
2 0 1 0 O S AV U O S I K AT S A U S 1. 1. 3 0. 6. 2 0 1 0 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,4 % (6,4 %). Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 31. maaliskuuta 2015 klo 12.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
NORVESTIA LYHYESTI. Norvestian sijoitustoiminnan päämääränä on hyvä riskikorjattu tuotto.
2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 011 NORVESTIA LYHYESTI Norvestia Oyj on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö. Norvestia-konserni sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
OSAVUOSIKATSAUS
2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2009 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 13,5 % (-6,6 %). Tilikauden tulos oli 17,6 milj. euroa (-10,4). Substanssi per osake oli 9,67 (9,56 ). Maaliskuussa 2009
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta
Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi 6,0 % vuonna 2007 (16,0).
Julkaistu: 2008-01-23 15:44:00 CET Norvestia - Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2007 Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67 ).
2 0 1 0 O S AV U O S I K AT S A U S 1. 1. 3 0. 9. 2 0 1 0 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 7,7 % (13,5 %). Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006
NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 13,9 milj. euroa, joka vastaa 9,3 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 5,6 milj. euroa, joka vastaa
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006
Julkaistu: 2007-01-23 15:30:30 CET Norvestia Oyj - neljännesvuosikatsaus NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10)
Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006 Norvestian tulos yli kaksinkertaistui edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yhtiön tulos
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
v u o s i k e r t o m u s
vuosikertomus 2015 sisältö Vuosi 2015...4 Norvestia lyhyesti... 5 Toimitusjohtajan katsaus... 6 Markkinakatsaus kasvusijoituksiin... 8 Osakepääoma ja omistusrakenne...10 Konsernin substanssiarvo...11 Sijoitukset
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ
SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019 Konsernin keskeiset tunnusluvut* *Osakekohtaisissa tunnusluvuissa on huomioitu 4.7.2019 rekisteröidyt osakkeet, jotka ovat olleet maksettuna katsauskauden
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).
JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote klo NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009
Julkaistu: 2010-02-04 15:15:00 CET Norvestia - Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 4.2.2010 klo 16.15 NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA