NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010"

Transkriptio

1 Julkaistu: :01:34 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010 Helsinki, Suomi, :01 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote klo NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010 Konsernin tulos oli 13,6 miljoonaa euroa (18,5 vuonna 2009). Osakekohtainen tulos oli 0,89 euroa (1,21). Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot olivat 19,0 miljoonaa euroa (26,0). Osinko-oikaistu substanssi nousi 9,5 % vuonna 2010 (14,2). Hallitus ehdottaa osingonjaoksi 0,50 euroa osaketta kohden (0,50). OSAKEMARKKINAT Vuosi 2010 oli lopulta hyvä vuosi osakemarkkinoilla. Vuoden aikana suurin osa maailman osakeindekseistä tuotti positiivisesti, vaikka vuoden aikana tunnelma osakemarkkinoilla vaihtelikin suuresti ja ajoittain päivittäiset hintavaihtelut olivat poikkeuksellisen suuria. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kurssikehitys oli varsin suotuisaa ja esimerkiksi OMX Helsinki CAP -tuottoindeksi nousi silloin 13,1 %. Vuoden toisella neljänneksellä tunnelma pääomamarkkinoilla muuttui täysin. Varsinainen turbulenssi lähti liikkeelle toukokuussa korkomarkkinoilta, joilta se levisi nopeasti myös osakemarkkinoille. Ongelmien ytimessä oli Kreikka, jonka valtionlainojen riskipreemio nousi hyvin korkealle saavuttaen lähes 20 %:in tason. Taustalla oli epäilys siitä, ettei Kreikka pysty tasapainottamaan talouttaan eikä pysty maksamaan takaisin suurta valtionvelkaansa. Riskipreemioiden nousu levisi nopeasti myös muiden eurooppalaisten velkaantuneiden maiden valtionlainoihin. Näihin kuuluivat muun muassa Espanja, Irlanti ja Portugali. Hetkellisesti pääomamarkkinat olivat lähes paniikinomaisessa tilanteessa ja koko eurojärjestelmän toimivuus oli silloin vaakalaudalla. Euroopan päättäjät onnistuivat kuitenkin suuren paineen alaisina, toukokuun toisen viikonlopun aikana, sopimaan massiivisesta tukija vakautuspaketista, joka rauhoitti markkinat ja poisti välittömän eurojärjestelmään kohdistuneen paineen. Syksyä kohti riskipreemiot pienentyivät, mutta kääntyivät vuoden lopulla taas nousuun. Euroopan keskuspankki EKP on joutunut ottamaan käyttöön poikkeuksellisia keinoja kriisin ratkaisemiseksi. Se joutui muuttamaan muun muassa aikaisemmin tarkkaan varjelemaansa periaatetta siitä, että se ei käy suoraan kauppaa eri valtioiden velkapapereilla. Lisäksi se on käytännössä taannut kaikkien eurooppalaisten pankkien rahansaannin, mikä voi monien asiantuntijoiden mielestä aiheuttaa uusia ongelmia. Sivu 1 / 16

2 Keskeisinä syinä osakemarkkinoiden nousun takana loppuvuodesta oli yleisen epävarmuuden väheneminen ja talousnäkymien parantuminen. Yksi tärkeä syy on ollut myös se, että lähes kaikissa teollisuusmaissa ohjauskorkoa on pidetty edelleen taantuman aikaisella hyvin matalalla tasolla, mikä on painanut yleisen korkotason historiallisen alhaiseksi. Alhainen riskitön korkotuotto ei ilmeisesti ole tyydyttänyt sijoittajia, vaan he ovat olleet lähes pakotettuja etsimään uusia sijoitusvaihtoehtoja. Tämän seurauksena runsaasti varallisuutta on siirtynyt osakemarkkinoille, mutta myös muihin sijoituskohteisiin. Joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi metallien ja muiden raaka-aineiden viimeaikainen hintojen nousu perustuisi pitkälti niiden sijoituskysynnän lisääntymiseen eikä varsinaisesti loppukysynnän kasvuun. Osinkokorjatun OMX Helsinki CAP -tuottoindeksin tuotto vuonna 2010 oli 29,8 %. Osakkeiden kurssinousu Helsingin pörssissä kahden viimeisen vuoden aikana on ollut hyvin nopeaa. Indeksillä mitaten osakkeiden hinnat ovat nyt saavuttaneet suunnilleen saman tason kuin vuoden 2008 alussa ennen pankkikriisin alkua ja suurta pörssiromahdusta. Osakekurssien nousu on ollut laaja-alaista ja varsinkin konepajasektorin osakkeiden kurssit ovat nousseet voimakkaasti. Monien näiden osakkeiden kurssit ovatkin nyt lähellä kaikkien aikojen korkeinta noteeraustaan. Eri pörssien tuottoja kuvaavat indeksit kehittyivät vuoden 2010 aikana seuraavasti: Suomi / OMX Helsinki indeksi 18,7 % Suomi / OMX Helsinki CAP tuottoindeksi 29,8 % Ruotsi / OMX Stockholm indeksi 23,1 % Norja / OBX-indeksi 18,0 % Tanska / OMX Copenhagen indeksi 31,2 % USA / Nasdaq Composite indeksi 16,9 % USA / S&P 500 indeksi 12,8 % Bloomberg European 500 indeksi 8,7 % MSCI World indeksi 9,6 % Japani / Nikkei 225 indeksi -3,0 % Norvestian osinko-oikaistu pörssikurssi 18,3 % Norvestian osinko-oikaistu substanssi 9,5 % SUBSTANSSIARVO JA PÖRSSIKURSSI Norvestia-konsernin substanssiarvo oli 10,13 euroa osakkeelta (9,73 euroa vuoden 2009 lopussa). Maaliskuussa 2010 jaettiin osinkoa 0,50 euroa osaketta kohden. Kun osingonjako otetaan huomioon, yhtiön substanssiarvo nousi katsauskaudella 0,90 euroa osaketta kohden (1,21), mikä vastaa 9,5 %:in substanssinousua vuoden alusta (14,2 %). Viimeisen vuosineljänneksen aikana substanssi per osake nousi 0,16 euroa (0,06). Norvestian B-osakkeen osinko-oikaistu kurssi nousi vuoden aikana 18,3 %. B-osakkeen päätöskurssi oli 8,37 euroa per osake (7,50), mikä vastasi 17,4 %:in substanssialennusta (22,9 %). Norvestian B-osakkeiden pörssiarvo oli 120,7 Sivu 2 / 16

3 milj. euroa (108,1). KONSERNIN TULOS Konsernin tulos vuonna 2010 oli 13,6 miljoonaa euroa (18,5/2009; -22,4/2008) ja liiketoiminnan kulut olivat 2,0 miljoonaa euroa (1,9/2009; 1,7/2008). Kulut olivat 1,3 % substanssiarvosta (1,3/2009; 1,3/2008). Konsernin viimeisen vuosineljänneksen tulos oli 2,3 miljoonaa euroa (0,9/2009; -12,0/2008). MAKSUVALMIUS JA VAKAVARAISUUS Konsernin rahavarat olivat 35,7 miljoonaa euroa vuoden lopussa (51,9/2009; 41,1/2008). Omavaraisuusaste oli 94,4 % (95,5/2009; 97,7/2008). Konsernin oma pääoma oli 155,2 miljoonaa euroa (149,1/2009; 134,3/2008). HENKILÖSTÖ JA INVESTOINNIT Vuoden aikana Norvestia-konsernin palveluksessa oli keskimäärin 6 henkeä (6/2009; 6/2008). Henkilöstökulujen määrä oli 1,2 miljoonaa euroa (1,2/2009; 0,9/2008). Aineettomiin hyödykkeisiin investoitiin vuoden aikana 0,1 miljoonaa euroa (-). KONSERNIN SIJOITUKSET Norvestia-konsernin sijoitukset voidaan jakaa viiteen eri osaan: suoriin osakesijoituksiin, osakerahasto-, hedgerahasto- ja korkosijoituksiin sekä teollisuussijoituksiin. Konsernin sijoitusaste lukuun ottamatta rahamarkkinasijoituksia ja kassavaroja oli vuoden lopussa 71 % (58 %). Konsernin sijoitukset jakaantuivat markkina-arvon perusteella seuraavasti: MEUR % MEUR % Pörssinoteeratut yhtiöt 60,4 38,2 % 48,6 32,6 % Noteeraamattomat yhtiöt 5,4 3,4 % 5,5 3,7 % Hedgerahastot 27,7 17,5 % 24,1 16,1 % Osakerahastot 7,8 5,0 % 6,1 4,1 % Korkorahastot 11,5 7,3 % 11,0 7,4 % Joukkovelkakirjalainat 9,5 6,0 % 2,0 1,3 % Rahavarat 35,8 22,6 % 51,9 34,8 % Yhteensä 158,1 100,0 % 149,2 100,0 % Yhtiön substanssituotto vuoden aikana kulujen ja verojen jälkeen oli 9,5 %. Tämä tuotto saavutettiin kuukausihavainnoista lasketulla 5,6 %:in volatiliteetilla. Samanaikaisesti OMX Helsinki CAP -tuottoindeksin volatiliteetti oli 17,8 %. Sijoitustoiminnan riskiin suhteutettu tuotto oli hyvä. Sijoitustoiminnan riskiä ja tuottoa mittaava Sharpen luku oli 1,5. Norvestian substanssituotto eri kuukausien välillä vaihteli selvästi yleistä osakemarkkinakehitystä vähemmän. Yhtiö suojasi ajoittain sijoituksiaan myyntioptioilla ja myydyillä indeksitermiineillä, sekä vaihteli lyhytaikaisten korkosijoitustensa määrää markkinanäkemyksensä mukaisesti. Osakesijoitusten, osakerahastojen ja hedgerahastojen Sivu 3 / 16

4 tuotto oli vuoden 2010 aikana hyvä. Korkosijoitusten tuotto oli varsin alhainen johtuen historiallisen matalasta korkotasosta. Teollisuussijoitusten tuotto oli lievästi negatiivinen. Vuoden aikana Norvestia teki yhden arvopaperimarkkinalain mukaisen liputuksen. Norvestian osakkeenomistus Honkarakenne Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ylitti 5 % syyskuussa EMOYHTIÖN SIJOITUKSET Vuoden päättyessä eri sijoituskohteiden osuudet emoyhtiössä olivat seuraavat: suorat osakesijoitukset 40 % (34 %), osakerahastot 5 % (4 %), hedgerahastot 18 % (17 %), korkorahastot 8 % (8 %), joukkovelkakirjalainat 6 % (1 %), rahamarkkinasijoitukset 17 % (31 %) sekä kassa ja pankkisaatavat 6 % (5 %). Lyhytaikaisten korkosijoitusten määrä on pidetty suhteellisen suurena, millä on pyritty varmistamaan toimintavapaus erilaisissa markkinaolosuhteissa. Emoyhtiön sijoituksista 82 % oli euromääräisiä, 13 % Ruotsin kruunuissa ja 5 % muussa valuutassa. TEOLLISUUSSIJOITTAMINEN Norvestian teollisuussijoituksissa ei vuoden aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuoden lopussa Norvestian omistusosuus Coronaria Hoitoketju Oy:ssä oli 20,2 % ja GSP Group Oy:ssä 25,0 %. Osakkuusyhtiöomistusten arvo oli joulukuun lopussa yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Norvestian teollisuussijoitustoiminnan tavoitteena on tehdä pitkäaikaisia sijoituksia palveluyrityksiin, joilla on hyvät kilpailuedellytykset kotimarkkinoillaan sekä mahdollisuus hyödyntää palvelukehitysinnovaatioitaan myös kansainvälisesti. Yhtiön päämääränä on olla aktiivinen sijoittaja, joka yhteistyössä muiden pääomistajien kanssa kehittää kohdeyrityksen toimintaa. Tämä tapahtuu erityisesti strategisen hallitustyöskentelyn kautta. Teollisuussijoituksiin on tämänhetkisen kehyksen mukaan käytettävissä noin % sijoitusvarallisuudesta, mutta määrä voidaan myös ylittää. Teollisuussijoituksilla ei ole ennalta määrättyä aikarajaa, vaan niitä tehdään sopivien tilaisuuksien tullen. NORVESTIA-KONSERNI Norvestia Oyj on Norvestia Industries Oy:n ja Norventures Oy:n emoyhtiö. Koko konsernin emoyhtiö on Kaupthing Bank hf., jonka kotipaikka on Reykjavik, Islanti. Norvestia sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin sekä rahamarkkinoille ja muihin arvopapereihin. Norvestia Oyj:n B-osake on noteerattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Tytäryhtiö Norvestia Industries Oy perustettiin syyskuussa 2007 toteuttamaan konsernin teollisuussijoitusstrategiaa. Norvestian toisessa, kokonaan omistamassa tytäryhtiössä Norventures Oy:ssä ei tapahtunut vuoden aikana muutoksia. Norventures Oy:llä on yksi sijoitus ruotsalaisessa noteeraamattomassa yhtiössä Polystar Instruments AB:ssa. OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA Norvestia Oyj:n osakepääoma jakautuu A-osakkeeseen, joilla on 10 ääntä, ja B-osakkeeseen, joilla on 1 ääni. Osakepääoma koostuu yhteensä osakkeesta ja kaikkien osakkeiden tuottama äänimäärä on yhteensä Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Sivu 4 / 16

5 OSAKKEENOMISTAJAT Norvestia Oyj:llä oli osakkeenomistajaa joulukuun 2010 lopussa (5 779). Osakkeista oli ulkomaisessa omistuksessa 33,2 % (33,6 %) ja 1,2 % hallintarekisteröitynä (1,6 %). Yhtiön suurin osakkeenomistaja on Kaupthing Bank, joka omisti 32,7 % (32,7 %) osakkeista vastaten 56,0 % (56,0 %) äänistä vuoden lopussa. Yhtiön toiseksi suurin omistaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö omisti vuoden lopussa 11,9 % (11,7 %) osakkeista ja 7,8 % (7,6 %) äänistä. Kymmenellä suurimmalla osakkeenomistajalla oli hallussaan yhteensä 54,5 % (54,0 %) osakkeista ja 70,2 % (69,9 %) osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinaisessa yhtiökokouksessa päätettiin jakaa vuodelta 2009 osinkoa 0,50 euroa osaketta kohden. Osinko maksettiin Hallitukseen valittiin uudelleen: J.T. Bergqvist, puheenjohtaja Steinar Thór Gudgeirsson, varapuheenjohtaja Hilmar Thór Kristinsson, jäsen Robin Lindahl, jäsen Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin: Georg Ehrnrooth Tilintarkastajaksi valittiin uudelleen KHT Rabbe Nevalainen ja varatilintarkastajaksi Ernst & Young Oy. Yhtiökokous päätti yksimielisesti myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle vuodelta Lisäksi päätettiin muuttaa yhtiöjärjestystä hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta julkisessa kaupankäynnissä Helsingin pörssissä. Valtuutus oikeuttaa ostamaan yhteensä B- osaketta mennessä. Mitään ostoja ei vuonna 2010 ole tehty. Hallitus valtuutettiin myös päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta. Maksimimäärä osakkeita, joita voidaan laskea liikkeelle, on osaketta. Valtuutus on voimassa asti. SIJOITUSTOIMINNAN RISKIT Yksi Norvestian sijoitustoiminnan periaatteista on hajauttaa sijoitukset ja siten rajoittaa kokonaisriskitasoa, sekä samalla tavoitella tasaista omaisuuden kasvua. Merkittävä osa sijoituksista voidaan ajoittain kuitenkin keskittää tiettyihin sijoitustyyppeihin ja arvopapereihin, joiden mahdollinen epäedullinen kehitys voi heikentää merkittävästi Norvestian tulosta. Taloudellinen kehitys sekä pörssikurssien muutokset koti- ja ulkomailla vaikuttavat olennaisesti Norvestian tulokseen. Tämän lisäksi myös valuuttakurssimuutokset vaikuttavat Sivu 5 / 16

6 yhtiön tulokseen. Yleinen epävarmuus pääomamarkkinoilla lisää Norvestian sijoitusten volatiliteettia ja kasvattaa siten myös riskiä. SISÄINEN VALVONTA JA RISKIENHALLINTA Yhtiön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteista kerrotaan tarkemmin vuosikertomuksessa ja erillisessä selvityksessä Norvestia-konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmästä. OSINGONJAKOPOLITIIKKA Norvestia pyrkii luomaan mahdollisuuden sellaiseen vuosittaiseen osingonjakoon, jonka taso on korkeampi kuin Suomen osakemarkkinoilla keskimäärin. Tarkoituksena on pitkällä aikavälillä jakaa noin puolet verojen jälkeisestä voitosta osinkoina. EHDOTUS OSINGONJAOKSI Hallitus ehdottaa, että emoyhtiön jakokelpoisista varoista jaetaan osakkeenomistajille osinkona 0,50 euroa (0,50) osakkeelta eli yhteensä 7,7 miljoonaa euroa (7,7). TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Vuoden 2011 alkupuolella velkaantuneiden euromaiden ongelmat ovat edelleen hyvin ajankohtaisia. Arvio siitä, että eurojärjestelmään kohdistunut kriisi olisi ohi, on todennäköisesti aivan liian optimistinen. Maailmanlaajuisen talouskriisin arvellaan nyt saavuttaneen kolmannen vaiheensa, jolloin kriisi kohdistuu etenkin julkisiin talouksiin. Finanssikriisin seurauksena kehittyneiden maiden julkisten talouksien alijäämät ovat kasvaneet voimakkaasti. Julkisia menoja on pyritty karsimaan eri maissa, mikä on puolestaan aiheuttanut poliittista levottomuutta. Velkaantuneiden maiden ongelmien ratkaiseminen julkisia kuluja karsimalla ja säästämällä tulee todennäköisesti olemaan sekä käytännössä että poliittisesti hyvin vaikea toteuttaa. Tiukka taloudenpito onkin jo aiheuttanut muun muassa erilaisia lakkoja ja mielenosoituksia euroalueella. Jos poliittinen kuohunta jatkuu, heijastuu se suurella todennäköisyydellä myös pääomamarkkinoille. Voidaan ennakoida, että vuodesta 2011 tulee sijoittajille varsin haasteellinen ja tunnelma markkinoilla voi vaihdella nopeasti äärilaidasta toiseen. Lisäongelmia on odotettavissa, koska euroalueen inflaatio on viimeisten tilastotietojen mukaan jo ylittänyt EKP:n hintavakaustavoitteen. Jos inflaatio jatkuu myös tulevina kuukausina, on EKP hyvin vaikean tehtävän edessä, kun sen pitäisi samanaikaisesti sekä jarruttaa inflaatiota että tukea talouskasvua. EKP:n tärkein tehtävä on inflaation pitäminen aisoissa ja onkin hyvin mielenkiintoista nähdä, kuinka itsenäisesti keskuspankki pystyy toteuttamaan tätä tehtäväänsä ristiriitaisessa tilanteessa kovan poliittisen paineen alla. Tähän mennessä vuoden 2010 osalta julkistetut tulokset ovat pääsääntöisesti olleet odotusten mukaisia tai niitä parempia. Myös yritysten tulosnäkymät ovat varsin positiivisia. Vuoden 2010 tilinpäätösten perusteella maksetut osingot tulevat todennäköisesti olemaan myös korkealla tasolla. Näyttäisi siltä, että osinkojen kokonaismäärä tulee kasvamaan vuodesta 2009, vaikka osinkotuotot eivät varsinaisesti lisäänny voimakkaasta osakkeiden hintojen noususta johtuen. Osakkeiden hintoihin sisältyy jo merkittäviä kasvuoletuksia. Keskeinen kysymys onkin, ovatko osakemarkkinat ennakoineet oikein yritysten tulevat tulosparannukset vai onko viimeaikainen osakkeiden hintojen nopea nousu perustunut lähinnä runsaaseen likviditeettiin ja sijoitusvaihtoehtojen puutteeseen. Jos nousu on ollut lähinnä likviditeettivetoista, voi hintamuutokset markkinoilla olla jatkossa yllättävän nopeita. Sivu 6 / 16

7 Sijoittajat ovat jatkuvan haasteen edessä harkitessaan erilaisia sijoitusvaihtoehtoja. Riskitön korkotaso on edelleen niin alhainen, että sen tuotto ei tyydytä suurinta osaa sijoittajista vaan he joutuvat etsimään sijoituksilleen uusia kohteita. Tämä voi ajan mittaan johtaa erilaisiin vinoutumiin eri sijoituskohteiden hinnoissa. NORVESTIAN SIJOITUSSTRATEGIA 2011 Norvestian sijoitusstrategia on kaksiosainen: lyhytkiertoinen salkku ja teollisuussijoitukset. Sijoitusten painotus eri sijoitusstrategioiden välillä arvioidaan tilannekohtaisesti. Lyhytkiertoisen salkun sijoituksia tehdään vallitsevien markkinaolosuhteiden mukaisesti. Päämääränä on mahdollisimman hyvän riskikorjatun tuoton saavuttaminen. Vuodenvaihteessa suuri osa Norvestian varallisuudesta oli sijoitettu suoraan osakkeisiin Helsingin pörssissä. Riskin hajauttamismielessä ja tuotto-odotusten perusteella sijoituksia voidaan tehdä muissakin pörsseissä, lähinnä euroaluetta painottaen. Norvestia tekee lyhytkiertoisen salkun sijoituksia pääosin niin sanottuihin arvo-osakkeisiin. Arvo-osake on osake, jonka kurssi on historiallisesti alhaisella tasolla ja jonka hinta suhteessa yhtiön substanssiin sekä odotettuun tulokseen on alhainen. Sijoitusaste osakkeiden, rahastojen ja korkoa tuottavien sijoitusten välillä arvioidaan kulloisenkin tilanteen mukaan. Kevään 2010 yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita sekä päättämään mahdollisesta osakeannista. Molemmat valtuudet voidaan käyttää teollisuussijoituksiin. Myös vieraan pääoman käyttöä teollisuussijoitusten rahoittamisessa voidaan harkita. TUNNUSLUVUT Tulos per osake, euroa 0,89 1, Omavaraisuusaste 94,4 % 95,5 % Oma pääoma per osake, euroa 10,13 9,73 Substanssi per osake, euroa 10,13 9,73 Substanssi, milj. euroa 155,2 149,1 B-osakkeen pörssikurssi, euroa 8,37 7,50 Osakkeiden lukumäärä KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA euroa Sivu 7 / 16

8 Arvopaperitoiminnan voitot ja tappiot Henkilöstökulut Poistot ja arvonalentumiset Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO Osuus osakkuusyritysten tuloksista Rahoitustuotot ja -kulut TULOS ENNEN VEROJA Tuloverot* TILIKAUDEN TULOS Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen: Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos TILIKAUDEN LAAJA TULOS * Perustuu katsauskauden tulokseen Tulos/osake, 0,16 0,06 0,89 1,21 Osakkeiden lukumäärä KONSERNIN TASE euroa VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 64 - Aineelliset hyödykkeet 7 12 Laskennalliset verosaamiset Osuudet osakkuusyrityksissä Myytävissä olevat rahoitusvarat PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ LYHYTAIKAISET VARAT Kaupankäyntisalkku Muut käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Sivu 8 / 16

9 Saamiset Rahavarat LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ VARAT YHTEENSÄ OMA PÄÄOMA JA VELAT OMA PÄÄOMA Osakepääoma Ylikurssirahasto Käyvän arvon rahasto Kertyneet voittovarat Tilikauden tulos OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ Laskennalliset verovelat Lyhytaikaiset velat OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA euroa LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tulos ennen veroja Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa Korkotuotot Osinkotuotot Käyttöpääoman muutokset Kaupankäyntisalkun ja muiden sijoitusten muutos Saamisten muutos Lyhytaikaisten velkojen muutos Saadut osingot Saadut korot Sivu 9 / 16

10 Saadut ja maksetut verot LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Osakkuusyritysten hankinta Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin INVESTOINTIEN RAHAVIRTA RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksetut osingot RAHOITUKSEN RAHAVIRTA RAHAVAROJEN MUUTOS Rahavarat kauden alussa Rahavarat kauden lopussa KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET Osake- Yli- Käyvän Kertyneet Tili- Yhteensä pääoma kurssi- arvon voitto- kauden euroa rahasto rahasto varat tulos Oma pääoma Siirrot Muut laajan tuloksen erät Osingonjako Tilikauden tulos Oma pääoma Oma pääoma Siirrot Muut laajan tuloksen erät Osingonjako Tilikauden tulos Oma pääoma Sivu 10 / 16

11 TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEEN LIITETIEDOT LAADINTAPERIAATTEET Konsernin tilinpäätöstiedote on laadittu EU:ssa käyttöönotettua IAS 34 Osavuosikatsaukset - standardia noudattaen. Noudatetut laadintaperiaatteet ovat yhtenevät konsernin tilinpäätöksessä 2009 noudattamien periaatteiden kanssa. Tunnuslukujen laskennassa on sovellettu samoja laskentaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä ja vuosikertomuksessa Laimennettua tulosta per osake ei ole esitetty erikseen, koska yhtiö ei ole laskenut liikkeeseen instrumentteja, joilla olisi laimentava vaikutus. Vuoden 2010 alussa voimaan tulleet uudet IFRS-standardit ja -tulkinnat eivät ole olennaisesti vaikuttaneet Norvestian tilinpäätöstiedotteeseen MUIHIN LAAJAN TULOKSEN ERIIN LIITTYVÄT VEROT Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos Summa ennen veroja Verokulu/-hyöty Summa verojen jälkeen VASTUUSITOUMUKSET Johdannaiskaupan vakuudeksi annetut arvopaperit Pantattujen arvopaperien kirjanpitoarvo JOHDANNAISSOPIMUKSET Norvestia on käyttänyt standardoituja johdannaissopimuksia tehostaakseen arvopaperisalkun hallintaa. Alla olevassa taulukossa on esitetty johdannaissopimusten hankinta-arvot, käyvät arvot sekä kohde-etuuksien arvot. Käypiä arvoja on oikaistu osakkeiden vastaavilla osinkotuotoilla. Johdannaissopimukset kirjataan käypään arvoon kaupantekopäivänä ja arvostetaan myöhemmin edelleen käypään arvoon. Futuurien käyvät arvot vastaavat futuurin voittoa tai tappiota. Suojauslaskentaa ei ole sovellettu Osakejohdannaiset, euroa Myydyt osto-optiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Hankinta-arvo Käypä arvo Myydyt myyntioptiot, avoimet positiot Sivu 11 / 16

12 Kohde-etuuden arvo Hankinta-arvo Käypä arvo -3-7 Indeksijohdannaiset, euroa Ostetut osto-optiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Hankinta-arvo Käypä arvo 70 - Ostetut myyntioptiot, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Hankinta-arvo Käypä arvo Myydyt futuurit, avoimet positiot Kohde-etuuden arvo Käypä arvo LÄHIPIIRITAPAHTUMAT Konsernin lähipiiriin kuuluvat emoyritys sekä tytär- ja osakkuusyritykset. Lähipiiriin luetaan myös konsernin hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajat. Konsernin tilinpäätös sisältää Norvestia Oyj:n ja sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden Norvestia Industries Oy:n ja Norventures Oy:n tilinpäätökset. Koko konsernin emoyhtiö on Kaupthing Bank hf. Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat: euroa Lähipiiri Kaupthing Bank hf., (Suomen sivuliike) Hankinnat Hankinnat lähipiiriltä on tehty tavanomaiseen markkinahintaan. SIJOITUKSET 31. JOULUKUUTA 2010 Sivu 12 / 16

13 NORVESTIA OYJ PÖRSSINOTEERATUT YHTIÖT Lukumäärä Hankinta- Käypä Osuus osakkeita/ arvo arvo sijoituosuuksia euroa euroa ksista Ahlstrom Oyj ,7 % Amer Sports Corporation ,8 % Atria Yhtymä Oyj ,0 % Cargotec Oyj ,6 % Comptel Oyj ,1 % Cramo Oyj ,1 % Elisa Oyj ,7 % Finnair Oyj ,4 % Fortum Oyj ,1 % HKScan Oyj sarja A ,5 % Honkarakenne Oyj ,0 % Huhtamäki Oyj ,9 % Kemira Oyj ,4 % Kesko Oyj sarja A ,3 % Kesko Oyj sarja B ,5 % Konecranes Oyj ,6 % Lännen Tehtaat Oyj ,1 % Metso Oyj ,3 % M-Real Oyj sarja B ,5 % Neste Oil Oyj ,5 % Nokia Oyj ,9 % Nokian Renkaat Oyj ,5 % Oriola-KD Oyj sarja A ,0 % Oriola-KD Oyj sarja B ,2 % Orion Oyj sarja A ,2 % Orion Oyj sarja B ,8 % Outokumpu Oyj ,9 % Pohjola Pankki Oyj sarja A ,3 % Raisio Oyj sarja V ,7 % Ramirent Oyj ,1 % Rautaruukki Oyj sarja K ,2 % Sampo Oyj sarja A ,7 % Sanoma Oyj ,9 % Sponda Oyj ,9 % Sivu 13 / 16

14 Stockmann Oyj sarja B ,7 % Stora Enso Oyj sarja R ,8 % Tikkurila Oyj ,8 % UPM-Kymmene Oyj ,1 % Uponor Oyj ,6 % YIT Oyj ,5 % AstraZeneca plc ,2 % BP plc ,1 % Deutsche Telekom AG ,1 % ETFS Crude Oil ,1 % ETFS Leveraged Crude Oil ,4 % ETFS Natural Gas ,3 % France Telekom S.A ,2 % Nordea Bank AB FDR ,4 % Powershares QQQ ,0 % Rexel S.A ,0 % Sanofi-aventis ,1 % SPDR S&P 500 ETF Trust ,3 % StatoilHydro ASA ,1 % TeliaSonera AB ,7 % Valeo S.A ,3 % ,2 % JOHDANNAISSOPIMUKSET* Euro Stoxx 50 myyntioptioita (ostettu) ,2 % Euro Stoxx 50 osto-optioita (ostettu) ,1 % Outokumpu myyntioptioita (asetettu) ,0 % ,3 % RAHASTOT Avenir B ,2 % Brummer & Partners Nektar ,7 % Brummer & Partners Zenit ,8 % Didner & Gerge Aktiefond ,1 % eq Eurobond 2 K ,8 % eq High Yield Bond 2 K ,1 % Fourton Hannibal A ,0 % Futuris ,6 % OP-Suomi Arvo A ,5 % RAM One ,4 % Sivu 14 / 16

15 Seligson & Co. Rahamarkkinarahasto AAA ,5 % Taaleritehdas Arvo Markka ,9 % ,6 % JOUKKOVELKAKIRJALAINAT nimellisarvo Hellenic Republic, erääntyy ,7 % Nordea Bank AB, erääntyy ,6 % Pohjola, erääntyy ,1 % Sponda, erääntyy ,3 % ,7 % NORVESTIA OYJ YHTEENSÄ ,8 % NORVESTIA INDUSTRIES OY NOTEERAAMATTOMAT OSAKKUUSYHTIÖT** GSP Group Oy ,7 % Coronaria Hoitoketju Oy ,9 % NORVESTIA INDUSTRIES OY YHTEENSÄ ,6 % NORVENTURES OY NOTEERAAMATTOMAT YHTIÖT Polystar Instruments AB ,6 % NORVENTURES OY YHTEENSÄ ,6 % NORVESTIA-KONSERNI YHTEENSÄ ,0 % Taulukossa ei ole mukana konsernin rahavaroja. * Asetettujen optioiden käypänä arvona esitetään optiosta saadun preemion ja option markkina-arvon erotus. ** Osakkuusyhtiöiden käypänä arvona esitetään konsernin tasearvo Tilinpäätöstiedote perustuu tilintarkastettuun tilinpäätökseen vuodelta Tiivistetty osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa hyväksytyn IAS 34 Osavuosikatsaukset standardin mukaisesti. Vuosikertomus tilikaudelta 2010 julkaistaan viikolla 7. Sivu 15 / 16

16 Voitonjakokelpoiset varat emoyhtiön tilinpäätöksessä ovat euroa, josta tilikauden voitto on euroa. Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia, eikä ehdotetun osingonjaon voida katsoa vaikuttavan yhtiön maksukykyyn. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle,että jakokelpoisista varoista jaetaan osakkeenomistajille osinkona 0,50 euroa osakkeelta eli yhteensä 7,7 miljoonaa euroa. Varsinainen yhtiökokous pidetään maanantaina maaliskuun 14. päivänä 2011 klo. 11. Helsinki NORVESTIA OYJ Hallitus psta Juha Kasanen toimitusjohtaja JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Viestin lähettäjä GlobeNewswire, a NASDAQ OMX company Sivu 16 / 16

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

NORVESTIA LYHYESTI. Norvestian sijoitustoiminnan päämääränä on hyvä riskikorjattu tuotto.

NORVESTIA LYHYESTI. Norvestian sijoitustoiminnan päämääränä on hyvä riskikorjattu tuotto. 2011 011 NORVESTIA LYHYESTI Norvestia Oyj on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö. Norvestia-konserni sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin sekä rahamarkkinoille

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011 Julkaistu: 2012-02-08 08:30:00 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011 Helsinki, Suomi, 2012-02-08 08:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 8.2.2012

Lisätiedot

Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07 ).

Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07 ). 2 0 1 0 O S AV U O S I K AT S A U S 1. 1. 3 0. 6. 2 0 1 0 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,4 % (6,4 %). Tilikauden tulos oli 5,1 milj. (8,4 milj. ). Substanssi per osake oli 9,57 (9,07

Lisätiedot

1.1. 30.6.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8).

1.1. 30.6.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8). 2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 2,6 % (+9,3 %). Tilikauden tulos oli -4,1 milj. euroa (14,8). Substanssi per osake oli 9,97 (11,08 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

SELKEÄ SIJOITUS NORVESTIA LYHYESTI

SELKEÄ SIJOITUS NORVESTIA LYHYESTI 011 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman, että sijoituksille täytyy uhrata

Lisätiedot

Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67 ).

Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67 ). 2 0 1 0 O S AV U O S I K AT S A U S 1. 1. 3 0. 9. 2 0 1 0 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 7,7 % (13,5 %). Tilikauden tulos oli 11,2 milj. (17,6 milj. ). Substanssi per osake oli 9,97 (9,67

Lisätiedot

Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna 2005).

Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna 2005). Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 21.7.2006 klo 16.00 1 (9) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2006 Konsernin tulos oli 11,3 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2006 (11,3 milj. euroa vastaava kautena vuonna

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2010 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 5,3 % (-0,2 %). Tilikauden tulos oli 7,9 milj. euroa (-0,4). Substanssi per osake oli 9,75 (8,50 ). Maaliskuussa 2010

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2009 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 13,5 % (-6,6 %). Tilikauden tulos oli 17,6 milj. euroa (-10,4). Substanssi per osake oli 9,67 (9,56 ). Maaliskuussa 2009

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2009 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana -0,2 % (-0,7%). Tilikauden tulos oli -0,4 milj. euroa (-1,0). Substanssi per osake oli 8,50 (10,17 ). Maaliskuussa 2009

Lisätiedot

1.1. 31.3.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3).

1.1. 31.3.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3). 2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 0,7 % (+3,9 %). Tilikauden tulos oli -1,0 milj. euroa (6,3). Substanssi per osake oli 10,17 (10,53 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007. Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9).

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007. Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9). NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2007 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 3,9 % (9,3 %). Tilikauden tulos oli 6,3 milj. euroa (13,9). Substanssi per osake oli 10,53 (10,09 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote klo NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009

Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote klo NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Julkaistu: 2010-02-04 15:15:00 CET Norvestia - Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 4.2.2010 klo 16.15 NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2012

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2012 Julkaistu: 2013-02-05 08:15:16 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2012 Helsinki, Suomi, 2013-02-05 08:15 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj 5.2.2012 klo 9.15 Tilinpäätöstiedote

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013 Julkaistu: 2014-02-04 08:30:20 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013 Helsinki, Suomi, 2014-02-04 08:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj 4.2.2014 klo 9.30 Tilinpäätöstiedote

Lisätiedot

Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi 6,0 % vuonna 2007 (16,0).

Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi 6,0 % vuonna 2007 (16,0). Julkaistu: 2008-01-23 15:44:00 CET Norvestia - Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2007 Konsernin tulos oli 9,5 miljoona euroa (23,5 vuonna 2006). Osinko-oikaistu substanssi nousi

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Q1 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

1.1. 30.9.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 6,6 % (+9,4 %). Tilikauden tulos oli -10,4 milj. euroa (+14,9).

1.1. 30.9.2008. Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 6,6 % (+9,4 %). Tilikauden tulos oli -10,4 milj. euroa (+14,9). 2 0 0 8 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2008 Osinko-oikaistu substanssi laski kauden aikana 6,6 % (+9,4 %). Tilikauden tulos oli -10,4 milj. euroa (+14,9). Substanssi per osake oli 9,56 (11,09 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

NORVESTIA LYHYESTI. Norvestian sijoitustoiminnan päämääränä on hyvä riskikorjattu tuotto.

NORVESTIA LYHYESTI. Norvestian sijoitustoiminnan päämääränä on hyvä riskikorjattu tuotto. 2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 011 NORVESTIA LYHYESTI Norvestia Oyj on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö. Norvestia-konserni sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin, hedgerahastoihin

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 11,3 milj. euroa, joka vastasi 7,5 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 11,3 milj. euroa, joka vastasi

Lisätiedot

Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 26.1.2009 klo 16.15 NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008

Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 26.1.2009 klo 16.15 NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 Julkaistu: 2009-01-26 15:15:00 CET Norvestia - Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote 26.1.2009 klo 16.15 NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Q2 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Julkaistu: 2007-01-23 15:30:30 CET Norvestia Oyj - neljännesvuosikatsaus NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2006 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 23.1.2007 klo 16.30 1(12) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 13,9 milj. euroa, joka vastaa 9,3 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 5,6 milj. euroa, joka vastaa

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.04.2006 klo 10.00 1 (10) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2006 Norvestian tulos yli kaksinkertaistui edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Yhtiön tulos

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2014

NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2014 Julkaistu: 2015-02-03 08:20:00 CET Norvestia Tilinpäätöstiedote NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2014 Helsinki, Finland, 2015-02-03 08:20 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- Norvestia Oyj Tilinpäätöstiedote

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 6,4 % (-2,6 %). Tilikauden tulos oli 8,4 milj. euroa (-4,1). Substanssi per osake oli 9,07 (9,97 ). Maaliskuussa 2009

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Q2 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (9)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (9) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 24.10.2006 klo 15.45 1 (9) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2006 Konsernin tulos oli 14,7 miljoonaa euroa tammi-syyskuussa 2006 (18,4 milj. euroa vastaavana kautena edellisenä

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Q3 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2015 Q1 Selkeä sijoitus Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Q1 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Q2 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013

osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Q1 SELKEÄ SIJOITUS Norvestia on olemassa, jotta kuka tahansa voisi osallistua ammattimaiseen sijoitustoimintaan tasavertaisesti, tavoitteenaan tasaisen hyvä tuotto ilman,

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.1.2006 klo 15.15 1(13)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.1.2006 klo 15.15 1(13) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.1.2006 klo 15.15 1(13) NORVESTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2005 Tilikauden tulos lähes kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Konsernin tulos oli 31,4 milj. euroa

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2006 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 14,7 milj. euroa, joka vastasi 9,8 %. Vastaavana kautena edellisvuonna substanssi nousi 18,4 milj. euroa, joka vastasi

Lisätiedot

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet.

Venäjän (ZAO YEInternational) ja Liettuan (UAB YEInternational) liiketoiminta kuluneella katsauskaudella ylitti lievästi asetetut tavoitteet. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 14.8.2006 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 - Liikevaihto 12,8 milj. euroa (11,2 milj. euroa) - Liikevoitto 446 tuhatta euroa

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015

osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2015 Q2 Selkeä sijoitus Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 9,4 % (9,8 %). Tilikauden tulos oli 14,9 milj. euroa (14,7).

NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 9,4 % (9,8 %). Tilikauden tulos oli 14,9 milj. euroa (14,7). NORVESTIA OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2007 Osinko-oikaistu substanssi nousi kauden aikana 9,4 % (9,8 %). Tilikauden tulos oli 14,9 milj. euroa (14,7). Substanssi per osake oli 11,09 (10,14 ). Maaliskuussa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015

osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2015 Q3 Selkeä sijoitus Norvestia on pörssinoteerattu sijoitusyhtiö, jonka osakkeita hankkimalla sijoittaja omistaa välillisesti kattavan poikkileikkauksen pohjoismaista talousmaisemaa

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 TÄYDENNYS 3, 24.10.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 5/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2005 klo 14.45 1 (12)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2005 klo 14.45 1 (12) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.10.2005 klo 14.45 1 (12) NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2005 Norvestian tulos lähes kolminkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Yhtiön tulos oli 18,4 milj. euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot