Istutukset muuttavat kuhakantojen perimää

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Istutukset muuttavat kuhakantojen perimää"

Transkriptio

1 Istutukset muuttavat kuhakantojen perimää Marja-Liisa Koljonen, RKTL 1

2 - Kuhan istutustoiminta on laajaa. -Geneettistä monimuotoisuutta ei kuitenkaan juuri ole otettu huomioon, alkuperäinen 650 (28%) järvessä, esiintyy järvessä. KUHA Alkuperäinen Sekoittunut Siirretty Ei tietoa Istutukset ovat koko maassa perustuneet muutamaan eteläiseen emokalakantaan. Suuri osa alkuperäisistä kuhakannoista on jo muuttunut tai kokonaan menetetty. RKTL (2012) Kala-Atlas.

3 Tehtiin 2 työtä, 1) Onko perinnöllisiä eroja kuhakantojen välillä ollutkaan ja enää olemassa kaiken istuttamisen jälkeen? 2) Onko istutuksilla geneettisiä vaikutuksia ja millaisia? Ankaraa keskustelua akselilla ei vaikuta mitään tai pilaa kaiken. Tutkittiin kolme tapausta, kolme erilaista järveä ja istutushistoriaa, Lohjanjärvi, Vanajanselkä ja Oulujärvi. 3

4 Kuhanäytteet 9 kpl: Merialue 1 Vanhankaupunginlahti 2 Västanfjärd 3 Taivassalo Järvet 4 Lohjanjärvi (saalis) 5 Kemijärvi 6 Oulujärvi (saalis) 7 Vanajavesi (saalis) 8 Averiajärvi 9 Painiojärvi Atlantic Ocean Sweden Gulf of Bothnia Bothnian Bay 6 Finland Barents Sea Russia 12 DNA mikrosatelliittilokusta tutkittiin Baltic Sea Gulf of Finland 25 North km 4

5 Työ 1 Tulos Sukupuu geneettiset etäisyydet, viivan pituus kertoo ainutlaatuisuudesta. Kuhakantojemme geneettinen monimuotoisuus on ollut ja on edelleen laajaa. Rannikon kannat muodostavat oman, selvästi erillisen ryhmänsä, Vielä jäljellä oleva osa perinnöllisestä monimuotoisuudesta tulisi turvata käyttämällä istutuksissa kunkin vesistön ja alueen omaa kantaa olevia poikasia Erityisen tärkeätä on pitää toisistaan erossa sisävesien ja laajoilta istutuksilta toistaiseksi säästyneen merialueen kannat Oulujärvi Oulujärvi Lohjanjärvi Lohjanjärvi Averiajärvi Averia Painiojärvi Painio Rannikko Västanfjärd Västanfjärd Taivassalo Kemijärvi Vanajavesi Vanajavesi Vanhankaupunginlahti Vanhankaup.lahti Taivassalo Säisä, M., Salminen, M., Koljonen, M-L., Ruuhijärvi, J. ja Hyvärinen, P Kuhakantojen geneettinen kartoitus kuinka suuret ovat kuhakantojemme perinnölliset erot. Riista- ja kalatalous Selvityksiä 8/2008 Säisä, M., Salminen, M., Koljonen, M.-L. and J. Ruuhijärvi Coastal and freshwater pikeperch (Sander lucioperca) populations differ genetically in the Baltic Sea basin. Hereditas 147:

6 Työ 2 VANAJA SAALIS 3 SAALIS 2 VANAJA LOHJA LOHJA LOHJA SAALIS 1

7 Voidaan laskea gen. tiedon perusteella 1) Osuudet saaliista prosentteina, ei yksilötietoa lainkaan. 2) Mixture malli laskenta, kuten lohilla, yksilön alkuperän tunnistus tietyllä todennäköisyydellä. 3) Admixture malli, kuten kuhillla, jossa jo risteytyneet keskenään usean sukupolven ajan. Kunkin kannan osuus kussakin kalayksilössä voidaan arvioida. Näiden summa on koko kannan osuus saaliissa. 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Kalayksilöt 7

8 TULOS: Saaliiden alkuperäkantakoostumus kolmella järvellä. Kolme erilaista tulosta. 1 Tasaisesti sekoittunut 2 Ei vaikutusta 3 Kokonaan vaihtunut 1 Lohjanjärvi 2000 Bayes% Averia 6.4 Painio 5.4 Vanajanselkä Lohjanjärvi Vanajanselkä 2000 Bayes % Averia 6.0 Painio 2.2 Vanajanselkä Oulujärvi 1990 Bayes% Vanajanselkä 89.0 Oulujärvi, original 2.7 Oulujärvi Oulujärvi 2000 Bayes% Vanajanselkä 89.8 Oulujärvi, original 6.5 Oulujärvi

9 Kuhakantojen osuus saalisnäytteissä. Kukin kalayksilö on kuvattu kapealla pystyjanalla. Eri värien osuudet kuvaavat alkuperäkantojen osuuksia yksilöissä ja näytteissä. AVERIA PAINIO VANAJA LOHJA SAALISNÄYTE Lohjanjärven vuoden 2000 kuhasaalisanalyysi, 1: Averia, (punainen), LOHJA 2: Painio (vihreä), LOHJA 3: Vanajanselkä, (sininen), VANAJA 4: alkuperäinen Lohjanjärvi (keltainen), LOHJA 5: Lohjanjärven kuhasaalis näyte (kaikki värit).. SAALISNÄYTE 9

10 Vanajanselän vuoden 2000 kuhasaalisanalyysi, 1: Averia, (punainen), 2: Painio (vihreä), 3: Alkuperäinen Vanajanselkä (sininen), 4: Vanajanselän kuhasaalis (kaikki värit). SAALISNÄYTE 10

11 Oulujärven vuoden 1990 ja 2000 kuhasaalisanalyysi. 1: Vanajanselkä (punainen), 2: alkuperäinen Oulujärven kuha (vihreä) ja 3: Oulunjärven kuhasaalis (kaikki värit). Siniset tuntematonta alkuperää. SAALISNÄYTE SAALISNÄYTE 11

12 Kuhapuu istutuksista, geneettiset etäisyydet 90 Pohjoiset kuhat OULUJÄRVI 1946, 1974, original (S11) KEMIJÄRVI 2006, original Oulujärvi 1990 s, mixed (S12) Oulujärvi 2002, mixed (S13) VANAJANSELKÄ , original (S7) Vanajanselkä , current mixed (S9) Vanajanselkä , in Lake Lohjanjärvi (S8) Kivijärvi 2008, Vanajanselkä origin (S10) Lohjanjärvi , current mixed (S6) Averia , in Lake Lohjanjärvi (S2) Lohjanjärvi 1990 s, wild (S5) Painio 2006 (S3) Averia 1984 (S1) LOHJANJÄRVI 1980 s, original (S4) 12

13 Syitä istutusvaikutusten eroihin Alkuperäkannan tila, Oulujärvellä heikoimmillaan 100 kg vuosi saalis Istutustehokkuus, Oulujärvellä suurimmat istutusvolumit, Vanajanselällä pienimmät Kilpailuetu jostain syystä, Vanajanselänkuha pärjää hyvin istutettuna vaikka Lohjanjärvellä 13

14 Julkaisut ja tiedotteet: Tiedeartikkelit: Säisä, M., Salminen, M., Koljonen, M.-L. and J. Ruuhijärvi Coastal and freshwater pikeperch (Sander lucioperca) populations differ genetically in the Baltic Sea basin. Hereditas 147: Salminen, M., Koljonen, M.-L., Säisä, M. and Ruuhijärvi J Genetic effects of supportive stockings on native pikeperch populations in boreal lakes. Hereditas 149: Kotimaiset artikkelit: Säisä, M., Salminen, M., Koljonen, M-L., Ruuhijärvi, J. ja Hyvärinen, P Kuhakantojen geneettinen kartoitus kuinka suuret ovat kuhakantojemme perinnölliset erot. Riista- ja kalatalous Selvityksiä 8/2008 Salminen, M Istutustutkimusohjelman väliraportti. RKTL:n työraportteja 1/2011. Ruuhijärvi, J., Koljonen, M.-L., Säisä, M. ja Salminen, M Istutukset muuttavat kuhakantoja. Suomen Kalastuslehti 5, RKTL:n tiedotteet: Kuhakantojen monimuotoisuus tulisi ottaa huomioon kuhavesien hoidossa Vanajanselän kuha on valloittanut Oulujärven Lehtiartikkeleita, esitelmiä, radiohaastatteluja

15 Kiitos 15

16 16

17 Perinnölliset etäisyydet Lohjanjärvi Averiajärvi Painionjärvi Vanajavesi Vanhakaupunginlahti Västanfjärd 90 Taivassalo Merialue 17

18 90 OULUJÄRVI 1946, 1974, original KEMIJÄRVI 2006, original Oulujärvi 1990s, mixed 91 Oulujärvi 2002, mixed 60 VANAJANSELKÄ , original Vanajanselkä , current mixed Vanajanselkä , in Lake Lohjanjärvi Kivijärvi 2008, Vanajanselkä origin Lohjanjärvi , current mixed 54 Averia , in Lake Lohjanjärvi Lohjanjärvi 1990s, wild Painio 2006 Averia 1984 LOHJANJÄRVI 1980s, original

Kuhakantojen geneettinen kartoitus

Kuhakantojen geneettinen kartoitus Kuhakantojen geneettinen kartoitus kuinka suuret ovat kuhakantojemme väliset perinnölliset erot? Marjatta Säisä, Matti Salminen, Marja-Liisa Koljonen, Jukka Ruuhijärvi ja Pekka Hyvärinen riista- j a k

Lisätiedot

Järvien kuhakannoissa on eroja kuinka kuhan kalastusta pitäisi ohjata?

Järvien kuhakannoissa on eroja kuinka kuhan kalastusta pitäisi ohjata? Järvien kuhakannoissa on eroja kuinka kuhan kalastusta pitäisi ohjata? Jukka Ruuhijärvi, Luke, Sisävesien kalavarat Vesistökunnostusverkoston talviseminaari Lahti 26.1.217 4 35 3 25 2 15 1 5 Kuhasaaliit

Lisätiedot

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat Oulujärven kuha Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari 217 18.5.217 Tampere 1 217 Eräluvat Esitelmä/ aineistot Pekka Hyvärinen Erikoistutkija Kainuun kalantutkimusasema, Paltamo Luonnonvarakeskus Oulujärven

Lisätiedot

Kuhakannan hoito ja kalastuksen säätely Kokemuksia Oulujärveltä

Kuhakannan hoito ja kalastuksen säätely Kokemuksia Oulujärveltä Kuhakannan hoito ja kalastuksen säätely Kokemuksia Oulujärveltä Lapin 13. kalatalouspäivät, Rovaniemi 1.11.216 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema www.luke.fi www.kfrs.fi Oulujärven

Lisätiedot

RKTL:n Kalageneettinen tutkimus, jotta monimuotoisuuden suojelu ei olisi pelkkää puhetta Marja-Liisa Koljonen

RKTL:n Kalageneettinen tutkimus, jotta monimuotoisuuden suojelu ei olisi pelkkää puhetta Marja-Liisa Koljonen RKTL:n Kalageneettinen tutkimus, jotta monimuotoisuuden suojelu ei olisi pelkkää puhetta Marja-Liisa Koljonen Emil Walter 1 Kalagenetiikka - mikrosatelliitti työtä - Laboratoriotyöt tehty HY:n Maataloustieteiden

Lisätiedot

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään?

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Kaukametsän kongressi ja kulttuurikeskus, Kajaani 15.4.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema www.luke.fi www.kfrs.fi Oulujärven kuhan

Lisätiedot

Itämeren lohikantojen tila

Itämeren lohikantojen tila Itämeren lohikantojen tila Lohi- ja vesiparlamentti, Tornio 11.11.2014 Tapani Pakarinen ja Atso Romakkaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuvat: Ville Vähä Itämeren tilastoitu lohisaalis noin

Lisätiedot

Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely

Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely Kalavedenhoito tulevaisuudessa Esimerkkinä Oulujärven kuhakanta: istutukset - kalastus - säätely Oulun läänin kalastusaluepäivät, Vuokatti, 19.11.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema

Lisätiedot

Ekologisesti ja evolutiivisesti kestävä kuhan kalastus Oulujärvessä

Ekologisesti ja evolutiivisesti kestävä kuhan kalastus Oulujärvessä Ekologisesti ja evolutiivisesti kestävä kuhan kalastus Oulujärvessä (Itä-Suomen & Oulun yliopisto, Oulu) Pekka Hyvärinen (RKTL, Paltamo) 18 CPUE (grams / gillnet) 16 14 12 1 8 6 4 2 Johdanto Kalastuksen

Lisätiedot

Itämeren lohi Kantojen tila ja hoito

Itämeren lohi Kantojen tila ja hoito Itämeren lohi Kantojen tila ja hoito Baltic salmon status and management Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Finnish Game and Fisheries Research Institute POHJOLAN VAELLUSKALA- JA KALATIESYMPOSIO

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus

TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen. Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus TENON VESISTÖN LOHIKANTOJEN TILA Lohikantakohtainen arviointi Tutkimus- ja seurantatiedon kerääminen Jaakko Erkinaro Luonnonvarakeskus DEATNU TENO TANA 16 386 m 2 vesistöalue >1200 km lohen nousualuetta

Lisätiedot

Meritaimen Suomenlahdella

Meritaimen Suomenlahdella Meritaimen Suomenlahdella Merkintäistutusten tuloksia 198-27 Vuoden 24 merkintäeristä tarkemmin Lohimerkintöjen tuloksia Suomenlahden tila Verkkoselektio Järvitaimenseminaari, Äänekoski 29.1.28, Ari Saura,

Lisätiedot

Itämeren luonnonlohikantojen tilasta

Itämeren luonnonlohikantojen tilasta Itämeren luonnonlohikantojen tilasta Lohifoorumi 18.10.2011, Eduskunta Kansalaisinfo Tapani Pakarinen, Jaakko Erkinaro ja Atso Romakkaniemi Tietoa kestäviin valintoihin Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren

Lisätiedot

Rajavesistöjen kalatalous. Rajavesistöjen kalatalous

Rajavesistöjen kalatalous. Rajavesistöjen kalatalous Rajavesistöjen kalatalous Yhteistä rajaa 1324 kilometriä Lukuisia vesistöjä; jokia ja järviä Latvavesistöjä ja joitakin isompia jokireittejä Yli kymmenen laajaa valuma-aluetta Suomen vesistöalueet Vesistöalue

Lisätiedot

Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat

Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Luonnonvaraisesti lisääntyvät siikakannat Ari Leskelä ja Teuvo Niva RKTL Onko meillä uhanalaisia siikakantoja? Siika on yleisimpiä kalalajejamme ja hyvin monimuotoinen samassa vesistössä voi elää useita

Lisätiedot

Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä

Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä Jari Raitaniemi Luonnonvarakeskus Tiedotus- ja koulutusristeily kaupallisille kalastajille 3 4.2.216, Viking Gabriella Uusi kalastusasetus ja kuhan alamitta kuhan yleinen

Lisätiedot

Uusilla kasvatusmenetelmillä parempia istukkaita Vaelluskalaseminaari, Keminmaa, Pekka Hyvärinen, RKTL

Uusilla kasvatusmenetelmillä parempia istukkaita Vaelluskalaseminaari, Keminmaa, Pekka Hyvärinen, RKTL Uusilla kasvatusmenetelmillä parempia istukkaita Vaelluskalaseminaari, Keminmaa, 22.9.2011 Pekka Hyvärinen, RKTL RKTL:n Paltamon asemalla kehitetty uusia istukaspoikasten kasvatusmenetelmiä 2008-2011 Yhteistutkimuksia:

Lisätiedot

RKTL:n istutustutkimusohjelman tausta ja tavoitteet. Ohjelman päällikkö Matti Salminen

RKTL:n istutustutkimusohjelman tausta ja tavoitteet. Ohjelman päällikkö Matti Salminen RKTL:n istutustutkimusohjelman 2006 2012 tausta ja tavoitteet Ohjelman päällikkö Matti Salminen 12.11.2013 Ohjelman päätavoitteet Suomenlahti Pohjanlahti 1. Selvittää erityisesti lohi- ja meritaimenistutusten

Lisätiedot

Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin

Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin Kuhan ala- ja ylämittasäätelyn sovittaminen paikallisiin olosuhteisiin Anssi Vainikka (Itä-Suomen yliopisto, Joensuu) Hannu Huuskonen (UEF), Risto Eronen (UEF), Pekka Hyvärinen (Luke), Mikko Olin (HY),

Lisätiedot

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Mihin tarvitaan kalastuksen säätelyä? Halutaan turvata (taloudellisesti tärkeiden)

Lisätiedot

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista

Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Suomenlahden taimen-ja lohitutkimuksista Kymijoki Vantaanjoki Mustajoki Ari Saura, Luke Juhani Ahon kalastusperinneseura Helsinki, 26.11.2015 Suomen ammattikalastuksen saalis Suomenlahdella 2 1.12.2015

Lisätiedot

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren

Lisätiedot

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017

Lisätiedot

Leppäveden, Saraaveden ja Lievestuoreenjärven mm verkkojen kalastuskirjanpidon saaliit

Leppäveden, Saraaveden ja Lievestuoreenjärven mm verkkojen kalastuskirjanpidon saaliit Kuhasaalis kg/vvrk Leppäveden, Saraaveden ja Lievestuoreenjärven 55-6-65 mm verkkojen kalastuskirjanpidon saaliit 21 215 K-S Kalatalouskeskus ry, Matti Havumäki Leppäveden kalastusalueen kalastonseuranata

Lisätiedot

Lohikalat Karjaanjoen vesistössä. Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari , Mustio

Lohikalat Karjaanjoen vesistössä. Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari , Mustio Lohikalat Karjaanjoen vesistössä Ari Saura, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n 40-vuotisjuhlaseminaari 19.11.2015, Mustio Lohikalatutkimuksia Karjaanjoen vesistössä Karjaanjoki LIFE 2001-2004 Taimenen

Lisätiedot

Menestyvä istukas. Millaisia menestyvät istukkaat ovat? Miten niitä tuotetaan kustannustehokkaasti?

Menestyvä istukas. Millaisia menestyvät istukkaat ovat? Miten niitä tuotetaan kustannustehokkaasti? Menestyvä istukas Millaisia menestyvät istukkaat ovat? Miten niitä tuotetaan kustannustehokkaasti? P. Hyvärinen & Kainuun aseman henkilökunta H. Hirvonen & IKP/BEET tutkimusryhmä Yhteistyökumppanit Pilottikoe:

Lisätiedot

SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN?

SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? Markku Ahonen EU INVESTOI KESTÄVÄÄN KALATALOUTEEN Kalavesien hoidon periaate: Mitä enemmän istutetaan, sitä enemmän saalista. Siianpoikasten massatuotanto luonnonravintolammikoissa

Lisätiedot

Ulla Sonck SYKE/ Viestintä. Esko Kuusisto SYKE/Vesikeskus

Ulla Sonck SYKE/ Viestintä. Esko Kuusisto SYKE/Vesikeskus Ulla Sonck SYKE/ Viestintä Esko Kuusisto SYKE/Vesikeskus Järvilaskenta 1986: Kokonaismäärä 187 888 Pinta-alan alaraja viisi aaria Yli hehtaarin kokoisia 56 012 Yli neliökilometrin kokoisia 2 609 Yli 100

Lisätiedot

Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä

Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä Anssi Vainikka (Itä-Suomen yliopisto, Joensuu) Hannu Huuskonen (UEF), Risto Eronen (UEF), Pekka Hyvärinen (Luke), Mikko Olin (HY), Jukka Ruuhijärvi

Lisätiedot

KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ

KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ Tapio Keskinen Etelä Kallaveden kalastusalue 25.5 26 1 1. Johdanto Kuhasta on tullut 199-luvun aikana kalataloudellisesti merkittävä kalalaji Etelä-Kallavedellä.

Lisätiedot

Pohjanlahden lohikantojen tila

Pohjanlahden lohikantojen tila Pohjanlahden lohikantojen tila Rovaniemi 18.5.2005 Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Itämeren lohijoet Suomessa: - ennen 20-30 - nyt 2 (+) Pohjanlahdella jäljellä 13 kutujokea 50:stä

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

EMOKALASTON REAALIAIKAINEN VALINTA JA SUKULAISUUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ

EMOKALASTON REAALIAIKAINEN VALINTA JA SUKULAISUUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ EMOKALASTON REAALIAIKAINEN VALINTA JA SUKULAISUUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ Harri Vehviläinen Juhani Ahon Kalastusperinneseura 7.4.2016 Helsingin Suomalainen Klubi Esitelmän avainkäsitteistä. Emokalasto: lukumäärältään

Lisätiedot

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa 18..1 Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa Jorma Piironen ja Pentti Valkeajärvi Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Uhanalaisuus Taimenen sisävesimuodot on vuoden uhanalaisuusarvioinnissa jaettu kahteen

Lisätiedot

Naudan perinnöllisen monimuotoisuuden tutkimus

Naudan perinnöllisen monimuotoisuuden tutkimus Naudan perinnöllisen monimuotoisuuden tutkimus Terhi Iso-Touru 25.5.2012 Emeritusprofessori Kalle Maijalan 85-vuotisjuhlaseminaari Naudan domestikaatio eli kesyttäminen yli 45 kiloa painavia kasvinsyöjälajeja

Lisätiedot

Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö

Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö Rapusaaliin ja tuotannon kehitys, arvo ja käyttö Riitta savolainen Jyväskylä, Viherlandia 13.03.2013 Suomen raputuotanto ja kulutus Raputuotanto koostuu: Vapaa-ajankalastajien rapusaaliista Sisävesien

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohi palaa Ylä-Kemijokeen!? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos G. Van Ryckevorsel Esityksen sisältö Kansallinen kalatiestrategia 2012 Lohen elinkierto Ylä-Kemijoen lohen mahdolliset

Lisätiedot

Painolastivedet hallintaan

Painolastivedet hallintaan Ympäristövaliokunta Eduskunta 8.12.2015 HE 122/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle alusten painolastivesien käsittelyä koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sen lainsäädännön

Lisätiedot

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2011 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 7 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Miten kuhan kalastusta tulisi ohjata sisävesillä? Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Hämeen kalastusaluepäivä Tampere

Miten kuhan kalastusta tulisi ohjata sisävesillä? Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Hämeen kalastusaluepäivä Tampere Miten kuhan kalastusta tulisi ohjata sisävesillä? Jukka Ruuhijärvi, RKTL Evo Hämeen kalastusaluepäivä 14.11.213 Tampere Helsingin yliopiston ja Riistan- ja kalantutkimuksen yhteinen tutkimus 21-12 Tavoitteena

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä

Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä Kuhan ala- ja ylämittasäätely kestävän kalastuksen välineenä Anssi Vainikka (Itä-Suomen yliopisto, Joensuu) Hannu Huuskonen (UEF), Risto Eronen (UEF), Pekka Hyvärinen (Luke), Mikko Olin (HY), Jukka Ruuhijärvi

Lisätiedot

Parhaat lohikalojen istutuspoikasten kasvatusmenetelmät

Parhaat lohikalojen istutuspoikasten kasvatusmenetelmät Parhaat lohikalojen istutuspoikasten kasvatusmenetelmät Kestävä kalastus ja luontomatkailu seminaari 29.1.2015 Mikkeli Pekka Hyvärinen, Luonnonvarakeskus Kainuun kalantutkimusasema, Paltamo www.kfrs.fi

Lisätiedot

KUHAN (Stizostedion lucioperca) SUKUKYPSYYSKOKO HIIDENVEDELLÄ VUONNA 2005

KUHAN (Stizostedion lucioperca) SUKUKYPSYYSKOKO HIIDENVEDELLÄ VUONNA 2005 KUHAN (Stizostedion lucioperca) SUKUKYPSYYSKOKO HIIDENVEDELLÄ VUONNA 2005 Sanna Helttunen LOHJAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA, JULKAISU 2/06 KUHAN (Stizostedion lucioperca) SUKUKYPSYYSKOKO HIIDENVEDELLÄ VUONNA

Lisätiedot

ISOJOEN JA KAUHAJOEN ALUEEN TAIMENTEN GENEETTISET TUTKIMUKSET JA HOITOSUOSITUKSET

ISOJOEN JA KAUHAJOEN ALUEEN TAIMENTEN GENEETTISET TUTKIMUKSET JA HOITOSUOSITUKSET ISOJOEN JA KAUHAJOEN ALUEEN TAIMENTEN GENEETTISET TUTKIMUKSET JA HOITOSUOSITUKSET Taimenpäivä 12.12.2016 Isojoki Kodesjärven kylätalo Eero Jutila Nettiosoite http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/519534/lukeluobio_52_2015.pdf?sequence=1

Lisätiedot

VESIVILJELYLLÄ KOTIMAISTA KALAA RUOKAPÖYTIIN 20.3.2013. Ammattiopisto Livia Kalatalous- ja ympäristöopisto Pasi Korvonen

VESIVILJELYLLÄ KOTIMAISTA KALAA RUOKAPÖYTIIN 20.3.2013. Ammattiopisto Livia Kalatalous- ja ympäristöopisto Pasi Korvonen VESIVILJELYLLÄ KOTIMAISTA KALAA RUOKAPÖYTIIN 20.3. Ammattiopisto Livia Kalatalous- ja ympäristöopisto Pasi Korvonen Ammattiopisto Livia / Pasi Korvonen Sisältö Ammattiopiston esittely Kalatalous- ja ympäristöopiston

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Lohikalojen tilanne merialueella

Lohikalojen tilanne merialueella Lohikalojen tilanne merialueella Erkki Ikonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Lohikalojen elinkierto rakennetuissa joissa Seminaari 25.8.29, Oulu Lohen merivaellus Vaelluspoikaset mereen touko-

Lisätiedot

VAARANTAAKO JIGIKALASTUS KUHAKANNAT? Ari Westermark UKK-instituutti, Tampere

VAARANTAAKO JIGIKALASTUS KUHAKANNAT? Ari Westermark UKK-instituutti, Tampere VAARANTAAKO JIGIKALASTUS KUHAKANNAT? Ari Westermark UKK-instituutti, Tampere 2.4.2014 MITÄ TARKOITTAA KUHAKANTOJEN VAARANTAMINEN? Sukupuutto? Ei pelkoa Loppuuko kalat jigittämällä? Ei pelkoa Onko muita

Lisätiedot

Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015

Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015 Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015 Jouni Tulonen Mitä Kokemäenjoella tehty tähän mennessä? 1. Kannan hoitosuunnitelman mukainen seuranta -saalis, vaellus, Anguillicola? -toteutettu osana

Lisätiedot

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella

Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Tulevaisuuden logis.ikkaratkaisut Barentsin alueella Jarkko Rantala Logistiikka-asiantuntija, TkT Lapin liitto Lapin liikennepäivä 29.11.2016, Kemi Mitkä tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen? Markkinat:

Lisätiedot

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet

Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen

Lisätiedot

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu?

Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Riittääkö Selkämerellä kalaa myös lähivuosina ja miten kalasto muuttuu? Lari Veneranta Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Vaasa Suuria kaloja ei ole ilman pieniä kaloja Kalojen kutu- ja poikasalueet

Lisätiedot

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä 4.1.216 9 8 Kuha saalis Ahven saalis 7 6 5 4 3 2 1 197 198 199 2 21 22 Ahvenen saalismäärät kasvaneet

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä

Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

TAVOITTEIDEN JA TOIMENPITEIDEN SYNTYMINEN KALATALOUDESSA. Argumentaseminaari. Kotka 13.-14.2.08 Päivi Haapasaari OY

TAVOITTEIDEN JA TOIMENPITEIDEN SYNTYMINEN KALATALOUDESSA. Argumentaseminaari. Kotka 13.-14.2.08 Päivi Haapasaari OY TAVOITTEIDEN JA TOIMENPITEIDEN SYNTYMINEN KALATALOUDESSA Argumentaseminaari Kotka 13.-14.2.08 Päivi Haapasaari OY 1 Uutinen 31.01.2008 Ammattikalastajat sytyttävät vainovalkeita Ammattikalastajat protestoivat

Lisätiedot

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Mitä kuuluu Itämeren lohelle? Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vaelluskalaseminaari 22.9.2011 Itämeren nykyiset lohijoet Itämeren alue: - 30 luonnonlohijokea + 10-20 muuta jokea joissa

Lisätiedot

Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista

Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista Jorma Piironen Luke, Joensuu Esityksen aiheet Tutkitut taimennäytteet Mitä DNA-analyysit kertovat Heinäveden reitin taimenkanta Miten taimenistutukset onnistuvat

Lisätiedot

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE

SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS. Vesiparlamentti, Tornio 4.11.2015 Erkki Jokikokko, LUKE SIMOJOEN LOHIKANNAN KEHITYS Vesiparlamentti, Tornio 4.11.215 Erkki Jokikokko, LUKE Tornionjoen ja Simojoen eroavuuksia Tornionjoki Simojoki Virtaama m 3 37 4 1 x Nousulohimäärä kpl 1 3 3 x Jokisaalis kg/

Lisätiedot

Carlin-merkittyjen järvitaimenten istutus Oulujärveen vuosina Istutusajankohdan ja koon vertailu

Carlin-merkittyjen järvitaimenten istutus Oulujärveen vuosina Istutusajankohdan ja koon vertailu 1 Carlin-merkittyjen järvitaimenten istutus Oulujärveen vuosina 2005-2007 - Istutusajankohdan ja koon vertailu Pekka Hyvärinen, Markku Hyvönen, Aarne Toivonen ja Pekka Korhonen Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Meritaimen-seminaari 4.2.2016 Parainen. Janne Tolonen

Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Meritaimen-seminaari 4.2.2016 Parainen. Janne Tolonen Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Meritaimen-seminaari 4.2.2016 Parainen Janne Tolonen Varsinais-Suomen virtavedet taimenen elinympäristönä Esityksen sisältö 1. Valonian virtavesihankkeet

Lisätiedot

Siikaistutukset merialueella Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siikaistutukset merialueella Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siikaistutukset merialueella Ari Leskelä, RKTL 12.11.2013 1. Vaellussiian velvoiteistutusten tuloksellisuus 2. Selkämeren vaellussiikamerkinnät 3. Vastakuoriutuneiden istutus Vaellussiian velvoiteistutusten

Lisätiedot

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi

Asia: Kuulemisasiakirja Itämeren lohen hoitosuunnitelman kehittämisen tueksi From: Ilkka Pirinen [mailto:ilkka.pirinen@gmail.com] Sent: Friday, May 01, 2009 10:22 AM To: MARE BALTIC SALMON CONSULTATION Cc: reijo.harkman@mail.suomi.net; 'Petter Nissen'; 'Ilkka Mäkelä' Subject: Contribution

Lisätiedot

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta

Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Irma Kolari ja Esa Hirvonen Luonnonvarakeskus Enonkoski 2.2.2017, Mikkeli Nieriä Suomessa Pioneerilaji, levittäytyi jo jääkauden aikaisiin jääjärviin Atlanttinen

Lisätiedot

KALATALOUS TILASTOINA 2014 FINNISH FISHERIES STATISTICS

KALATALOUS TILASTOINA 2014 FINNISH FISHERIES STATISTICS KALATALOUS TILASTOINA 214 FINNISH FISHERIES STATISTICS Toimittaja - Editor Eija Nylander Taitto - Layout Pekka Nikander Valokuva - Photo Mari Hirsikallio / Vastavalo.fi Julkaisija - Publisher Riista- ja

Lisätiedot

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki

Sähkökoekalastukset vuonna 2014. Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kokemäenjoki Harjunpäänjoki Joutsijoki Kovelinoja Kissainoja Loimijoki Kokemäenjoki Sähkökoekalastukset tehtiin elo-, syyskuun aikana Arantilankoskella kalastettiin lisäksi

Lisätiedot

EU investoi kestävään kalatalouteen. Kuhaseminaari. loppuraportti. 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen

EU investoi kestävään kalatalouteen. Kuhaseminaari. loppuraportti. 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen EU investoi kestävään kalatalouteen Kuhaseminaari loppuraportti 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 HANKKEEN TAVOITTEET... 5 3 HANKKEEN RAHOITUS JA

Lisätiedot

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta

Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Perämeri LIFEn jälkeen tapahtunutta Liisa Maria Rautio 16. 17.10.2007 Luulaja 1 Perämeri LIFE 2001 2005 2 Perämeri LIFE jatkui projektin jälkeen Lehtijuttuja "Life hanke onnistui Perämerellä". Aquarius

Lisätiedot

YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2010 ja 2011

YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2010 ja 2011 YLÄ-LAPIN AIKAISTETTU HIRVIJAHTI - tuloksia vuosilta 2 ja 211 Tuire Nygrén, Maija Wallén ja Riitta Tykkyläinen RIISTA- JA KALATALOUDEN TUTKIMUSLAITOS Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Muonio 27. 3.8.212 Tästä

Lisätiedot

Merimetsojen vaikutus kalakantoihin

Merimetsojen vaikutus kalakantoihin Merimetsojen vaikutus kalakantoihin Antti Lappalainen Kalastusaluepäivät, Kotka 10.10.2017 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetsokannan kehitys Suomessa Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2010 Tekijät: Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden

Lisätiedot

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011

Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Hylkeiden ammattikalastukselle aiheuttamat saalisvahingot vuonna 2011 Pirkko Söderkultalahti ja Anssi Ahvonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2012 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet

Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Luonnonkalataloutta palveleva kalanviljely- ja istutustoiminta ja sen kehittämistarpeet Miksi kaloja istutetaan? Kalakantojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen, tukeminen ja palauttaminen Kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Kaakon jokitalkkari -hanke - mätirasiaistutus

Kaakon jokitalkkari -hanke - mätirasiaistutus Pro Immalanjärvi ry:n tiedotustilaisuus Salo-Peltolan Seurojentalo tiistai 19.5.2015 klo 17.00 19.00 Kaakon jokitalkkari -hanke - mätirasiaistutus Manu Vihtonen (Iktyonomi Amk) Etelä-Karjalan kalatalouskeskus

Lisätiedot

! I. Saalista koskevat määräykset. Maa- ja metsätalousministeriö JY387/ /2015 MMMO22:00/ 2008;

! I. Saalista koskevat määräykset. Maa- ja metsätalousministeriö JY387/ /2015 MMMO22:00/ 2008; ! I JYVASKYLAN YLIOPISTO UNIVERSITY ()F JYVÄSKYLÄ Maa- ja metsätalousministeriö 18.5.2015 JY387/00.01.05.00/2015 MMMO22:00/ 2008; 2.4.2015 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kalastuksesta

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 12.12.2001 Marja-Liisa Koljonen. 1.1. Yleistä

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 12.12.2001 Marja-Liisa Koljonen. 1.1. Yleistä Geneettinen monimuotoisuus Suomen luonnonvaraisissa ja viljellyissä lohikannoissa ja tehollisten populaatiokokojen osuus todellisista emokalamääristä DNA:n mikrosatelliittimuuntelun avulla arvioituna Riista-

Lisätiedot

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET

RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET RAKENNETTUJEN JOKIEN KALATALOUDELLE AIHEUTUNEET VAHINGOT JA KALATALOUSVELVOITTEET Kuvat: Simo Yli-Lonttinen VAELLUSKALAFOORUMI OULU 11.2.2014 Aki Mäki-Petäys RKTL Esityksen sisältö RKTL:N TYÖRAPORTTI KALATALOUSVAHINGOISTA-

Lisätiedot

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL

Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi. ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Perämeren vaellussiika- Pohjanlahden yhteinen resurssi ProSiika Tornio 4.12.2013 Erkki Jokikokko RKTL Siian merkitys Suomessa Siian tarjonta Suomessa 2010: 3 329 tn Tärkeä kala ammatti- ja vapaa-ajan kalastajille,

Lisätiedot

Eduskunnan Ympäristövaliokunnalle

Eduskunnan Ympäristövaliokunnalle Asia: Eduskunnan ympäristövaliokunta, Asiantuntijalausunto liittyen asiakirjaan Selvitys hallituksen Itämeren lohenkalastusta koskevasta kansallisesta ja EU-politiikasta, E 149/2011 vp, suullinen esittäminen

Lisätiedot

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / LIME VIHREÄ Angry Birds CLASSIC toppasaapas / KELTAINEN Angry Birds CLASSIC toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / MUSTA Angry Birds STELLA toppasaapas

Lisätiedot

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet

Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Vantaanjoen ja Keravanjoen vaelluskalakantojen nykytila ja tarvittavat jatkotoimenpiteet Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus/kalatalouspalvelut KUVES 40v-juhlaseminaari 2016 25.5.2015 kala ELYT

Lisätiedot

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti

Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti Istutustutkimusohjelman (2006 2012) väliraportti Tekijät: Matti Salminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2011 Julkaisija: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Helsinki 2011 ISBN 978-951-776-812-2

Lisätiedot

Lohikalojen monimuotoisuus genetiikkaa, elinkiertopiirteitä, ihmistoimintaa. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Oulu

Lohikalojen monimuotoisuus genetiikkaa, elinkiertopiirteitä, ihmistoimintaa. Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Oulu Lohikalojen monimuotoisuus genetiikkaa, elinkiertopiirteitä, ihmistoimintaa Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Oulu Outline Lohikalojen (erityisesti lohen) elinkierto ja sen monimuotoisuus

Lisätiedot

Isot emokalat tärkeitä kalakantojen uusiutumiselle, mutta herkkiä ympäristöpaineille

Isot emokalat tärkeitä kalakantojen uusiutumiselle, mutta herkkiä ympäristöpaineille Isot emokalat tärkeitä kalakantojen uusiutumiselle, mutta herkkiä ympäristöpaineille Kestävän kalastuksen hanke (KESKALA) Ympäristölounas..217 Mikko Olin, Satu Estlander, Hannu Lehtonen & Joni Tiainen

Lisätiedot

ITÄMEREN LOHI JA MUUTOKSEN TUULET

ITÄMEREN LOHI JA MUUTOKSEN TUULET ITÄMEREN LOHI JA MUUTOKSEN TUULET Kristiina A. Vuori Evoluutiogenetiikan ja -fysiologian huippuyksikkö Ympärist ristö- ja evoluutiofysiologian tutkimusyksikkö Eläinfysiologian Laboratorio, Biologian Laitos

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

Tutkimusraportteja ja tiedotteita Oulujoen vesistön kaloista

Tutkimusraportteja ja tiedotteita Oulujoen vesistön kaloista Tutkimusraportteja ja tiedotteita Oulujoen vesistön kaloista 1. Anon. 1911. Kalastusoloista Kajaanin kihlakunnassa. Suomen kalastuslehti 20 (7-8): 137-141. 2. Tolvanen, V. 1915. Oulujärven kalastusoloista.

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia

Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Itämeren lohenkalastuksen säätelyohjelman sosio-ekonomisia vaikutuksia Tapani Pakarinen, RKTL, Soile Kulmala, Päivi Haapasaari ja Katja Parkkila, Helsingin Yliopisto Viikki 3.2.2009 Selvityksen keskeiset

Lisätiedot

Kolkunjoen taimenkannan geneettinen analyysi

Kolkunjoen taimenkannan geneettinen analyysi Kolkunjoen taimenkannan geneettinen analyysi Mika Oraluoma & Kimmo Sivonen Osuuskunta kala- ja vesistötutkimus Vesi-Visio Opettajantie 7-9 B15 40900 SÄYNÄTSALO Y 2381704-8 www.vesi-visio.net 8.12.2015

Lisätiedot

VF VALTIOLLINEN KALASTUSKOMITEA BARENTS BELOMORIN ALUELLINEN VIRASTO (BBAV)

VF VALTIOLLINEN KALASTUSKOMITEA BARENTS BELOMORIN ALUELLINEN VIRASTO (BBAV) VF VALTIOLLINEN KALASTUSKOMITEA BARENTS BELOMORIN ALUELLINEN VIRASTO (BBAV) BBAV-n valutuksen toteuttamisen peruste Vesi bioresurssien (VBR) uudistamisen ja niiden elinolosuhteiden säilyttämisen valvonnassa

Lisätiedot

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa

Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira. Kalanviljely Suomessa Koulutus kalojen lääkinnästä 5.2.2015 Hanna Kuukka-Anttila Eläinten terveys ja hyvinvointi yksikkö, Evira Kalanviljely Suomessa Vesiviljely maailmassa Kalojen, nilviäisten, äyriäisten ja vesikasvien kasvatusta

Lisätiedot