Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta"

Transkriptio

1 Ajankohtaista nieriäkannan hoitamisesta Irma Kolari ja Esa Hirvonen Luonnonvarakeskus Enonkoski , Mikkeli

2 Nieriä Suomessa Pioneerilaji, levittäytyi jo jääkauden aikaisiin jääjärviin Atlanttinen linja Karhunpesänlampi Siperialainen linja Saimaannieriä siperialaista kehityslinjaa, kuten myös mm. Laatokan ja Äänisen nieriä Pohjoisen nieriät atlanttista kehityslinjaa Saimaannieriän perinnöllinen muuntelu vähäistä

3 Saimaannieriän häviämisaikataulu VUOKSEN VESISTÖ 100 KM HÄVIÄMINEN ENNEN NYKYINEN Venäjä 3

4 Palautusistutuksia entisiin nieriävesiin valtion varoin Emokalasto Enonkoskelle, pyynnit Palautusistutukset , Yhteensä noin ja 2-vuotiasta entisiin nieriävesiin Tavoitteena: luonnossalisääntyvien kantojen palauttaminen emokalaston uusiminen kalastettavat nieriäkannat Joitakin havaintoja kutukaloista, ei riittävästi kutupyynnin järjestämistä varten Emokalasto jouduttiin uusimaan 2-3 kertaa laitosemoista, laitosvalinta Istutukset lopetettiin

5 Istutusikävertailu Länsi-Saimaalla ja Kolovedellä Länsi-Saimaa: Istutusvuosi Yht. Istutusikä Vastakuor vuotias vuotias

6

7 Istutukset kivikko- ja soraikkorannoille

8 Palautuksia, kpl Eri-ikäisinä istutettujen nieriöiden palautusten jakautuminen ikävuosittain, Länsi-Saimaa vastakuor. 1-v. 2-v. 1-v. sop.kasv Pyynti-ikä, v. Vastakuoriutuneina istutetut säilyivät vanhemmiksi kuin 1- ja 2-v. istutetut tutkimuskalat. Ruokovedelle istutettiin v yht v. nieriää, joita saatiin tutkimusalueelta myös sukukypsinä

9 Vastakuoriutuneina istutetuista sukukypsiä Länsi-Saimaalla yli 40 cm saatujen palautusten perusteella: Yhtä 2-vuotiasta kohti on istutettava 6 kpl 1-v. ja 6 vastakuoriutunutta (jatkokasvatettujen palautusmäärä pieni) Poikasten hintasuhde 2-v./1-v./vk = 1/4/34 (RKTL 2013) Vertailueristä saatiin sukukypsinä vain vastakuoriutuneina istutettuja Sukukypsinä yht. 52 kalaa, joista 41 oli vkistukkaita ja 11 sopimuskasvatuskaloja vuosina Kolovedellä mäti-vk vertailu: silmäpisteasteella olevana mätinä istutetut selviytyivät heikosti, ei kannata

10 Pituus, mm Nieriöiden keskipituudet ikävuosittain Länsi- Saimaalla Ikä, v. vastakuor. 1-v 2-v. sopimuskasvatus

11 Suurin kutupyynneissä saatu, vastakuoriutuneena istutettu painoi 5 kg ja oli 83 cm pitkä

12 Nieriän kutupyynnit istutusvesistä, uusi emokalasto Vuosi Pyyntialue Kpl Keskipituus, cm Keskipaino, g Ikä Lypsetty, kpl 2009 Luonteri naaraita 2 Ruokovesi koiraita 3 Ruokovesi naaraita 5 Kolovesi naaraita 2 6 v. Yhteensä Lehtisenselkä koiraita Lehtisenselkä naaraita Ruokovesi martoja Luonteri koiraita 3 Luonteri naaraita 1 Yhteensä v Lehtisenselkä koiraita Lehtisenselkä naaraita Ruokovesi martoja Kerma koiraita 2 Yhteensä v koiraita Ruokovesi 3 kpl,yövesi 4 kpl, Lehtisens. 15 kpl naaraita martoja Yhteensä v. 17 Yhteensä Lehtisenselkä, (Yövesi) 38,Yövesi 4, Ruokovesi 12, Luonteri 6, Kolovesi 2 ja Kerma 2 kutunieriää

13 Nieriän kutupyynnit Kuolimolla Yhteensä Koiras Naaras Marto Yhteensä Mätimunia Nieriöiden keskipituus 65 cm, keskipaino 2,3 kg. Kaikki kalat vapautettiin

14 Palautusistutusten jatko? Kaksi emokalastoa: Istutusjärvistä luonnonvalinnan läpikäyneiden nieriöiden sukutuotteista perustettu (Yövesi, Ruokovesi, Luonteri, Kolovesi) Ensimmäinen lypsy syksyllä 2015 Kuolimon nieriöiden sukutuotteista perustettu, ensimmäinen puhdas kuolimolainen vuosiluokkaa 2015 (vl 2014 pakastemaiti). Ensimmäinen lypsy syksyllä

15 Alustava suunnitelma: Istutusjärvien emokalasto: Palautusistutuksia niille alueille, joilla nieriä on rauhoitettu Niille vesille, jotka nieriän toimenpideohjelmassa (MMM 2006) ryhmä 2 (Kuolimo=ryhmä 1, ei sinne) Ensimmäisessä vaiheessa kohteina järvet, joilta emokalastoja hankittu Ruokovesi, Yövesi, mahdollisesti Luonteri Pääasiassa vastakuoriutuneilla poikasilla Ensimmäiset poikaset istutettiin keväällä 2016 Ruokoveteen

16 Istutukset jatkuu: Kuolimosta peräisin oleva emokalasto: Ensimmäinen lypsy 2020, istutukset 2021 Istutuksilla ensisijaisesti tuetaan/palautetaan nieriä Kuolimolle Kuolimosalmen pohjoispuolisille alueille

17 Nieriätilanteen selvitys Länsi-Saimaalla Toteutetaan v Luke, osarahoitus elyltä Selvitetään palautusistutusten tarkempaa suunnittelua varten onko Ruokovedellä, Yövedellä ja Luonterilla nieriää Nettikysely nieriähavainnoista, jos saadaan sähköpostiosoitteita kohdennettuna henkilöille Jos osoitteita ei saada, avoin kysely Loppukesällä 2017 varovainen koekalastus

18 Kalastuslaki ja asetus vuoden 2016 alusta: Nieriä rauhoitettu Kuolimossa ja Saimaassa Puumalansalmen ja Vuoksenniskan välisellä alueella Muualla Vuoksen vesistössä , alamitta vähintään 60 cm Ehdotuksia kalastuksen järjestelystä nieriän suojelemiseksi, mm: verkkopyyntiä vältettävä syvänteissä, uistellessa ei takiloita vältettävä uistelua viileän veden aikaan myös pintavesistä, koska pyytää nieriää kutualueiden rauhoitus Kuolimon ja Luonterin rauhoitusalueet turvattava

19 Ehdotuksia kalastuksen järjestelystä nieriän suojelemiseksi, mm: verkkopyyntiä vältettävä syvänteissä, uistellessa ei takiloita vältettävä uistelua viileän veden aikaan myös pintavesistä, koska pyytää nieriää, kutualueiden rauhoitus Kuolimon ja Luonterin rauhoitusalueet turvattava

20 Kiitos!

21 Julkaisu: Kolari, I. & Hirvonen, E Eri-ikäisinä istutettujen Saimaan nieriöiden selviytyminen sukukypsiksi. Riista- ja kalatalous Tutkimuksia ja selvityksiä 13/ s

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla

Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Saimaannieriä voidaan palauttaa istuttamalla? Irma Kolari ja Esa Hirvonen RKTL, Enonkoski Palautusistutuksia valtion

Lisätiedot

Saimaannieriä. Äärimmäisen uhanalainen, eteläinen isonieriä. Irma Kolari RKTL, Enonkoski

Saimaannieriä. Äärimmäisen uhanalainen, eteläinen isonieriä. Irma Kolari RKTL, Enonkoski Saimaannieriä Äärimmäisen uhanalainen, eteläinen isonieriä Irma Kolari RKTL, Enonkoski Nieriän levinneisyys sirkumpolaarinen, vuoristo- ja ylänköalueet Eteläisiä isonieriäkantoja mm. Saimaassa, Laatokassa,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän lisääntymisalueet... 4 2.2.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN SAIMAANNIERIÄ... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän rauhoituspiiri... 4 2.2 Saimaannieriän lisääntymisalueet...

Lisätiedot

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä

Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Kalastuslain uudistus ja järvilohen emokalamäärä Jorma Piironen LUKE Joensuu Kalastuslakipäivät 28.-29.11.2017 Jyväskylä 1 Järvilohen säilyttäminen täysin riippuvainen emokalanviljelystä ja poikasistutuksista

Lisätiedot

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta

Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Vaelluskalalajit ja valtion vesiviljelytoiminta Petri Heinimaa Vaelluskalafoorumi, Espoo 24.3.2017 Valtion vesiviljelytoiminta Uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen ja elvyttäminen Alkuperältään ja viljelytaustaltaan

Lisätiedot

Eri-ikäisinä istutettujen Saimaan nieriöiden selviytyminen sukukypsiksi

Eri-ikäisinä istutettujen Saimaan nieriöiden selviytyminen sukukypsiksi Eri-ikäisinä istutettujen Saimaan nieriöiden selviytyminen sukukypsiksi Irma Kolari ja Esa Hirvonen RIISTA- JA KALATALOUS TUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ 13/2013 RIISTA- JA KALATALOUS TUTKIMUKSIA JA SELVITYKSIÄ

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Järvilohen säilyttämisen näkymät?

Järvilohen säilyttämisen näkymät? Järvilohen säilyttämisen näkymät? Jorma Piironen LUKE Joensuu Vesistökunnostusverkosto vuosiseminaari 2018, Oulu 1 Esityksen sisältö Järvilohen nykytila Säilyttäminen viljelemällä ja istuttamalla Kalastus

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista

Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista Tuoretta tietoa Etelä-Savon taimenkannoista Jorma Piironen Luke, Joensuu Esityksen aiheet Tutkitut taimennäytteet Mitä DNA-analyysit kertovat Heinäveden reitin taimenkanta Miten taimenistutukset onnistuvat

Lisätiedot

SAIMAANNIERIÄN TOIMENPIDEOHJELMA. Kuolimon nieriän elvyttäminen ja luonnossa lisääntyvän, kalastusta kestävän saimaannieriäkannan palauttaminen

SAIMAANNIERIÄN TOIMENPIDEOHJELMA. Kuolimon nieriän elvyttäminen ja luonnossa lisääntyvän, kalastusta kestävän saimaannieriäkannan palauttaminen SAIMAANNIERIÄN TOIMENPIDEOHJELMA Kuolimon nieriän elvyttäminen ja luonnossa lisääntyvän, kalastusta kestävän saimaannieriäkannan palauttaminen Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistahallinnon julkaisuja

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 Antopäivä Diaarinumero 30.10.2014 11293/14/7305 ASIA Kalastuslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja kalastusalue, Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus

Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019

Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

Näsijärven muikkututkimus

Näsijärven muikkututkimus 1 Näsijärven muikkututkimus Markku Nieminen iktyonomi 1.1.1 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA MUIKKUTUTKIMUS VUONNA 1 1. Johdanto Näsijärven muikkukannan tilaa on seurattu kalastusalueen saaliskirjanpitäjien

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Tammukka kalastussäädöksissä

Tammukka kalastussäädöksissä Tammukka kalastussäädöksissä Lapin 14. kalatalouspäivät 16.-17.11.2017, Luosto Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Sisältö Taimen lainsäädännössä yleisesti Peilaus aiempaan kalastuslainsäädäntöön Tammukkavesien

Lisätiedot

Jorma Piironen, RKTL. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi

Jorma Piironen, RKTL. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi Jorma Piironen, RKTL Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2014 Huhmari, Polvijärvi Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvitaimen...4 1.3 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus - Vuoksen vesistöt Jorma Piironen, RKTL Joensuu Kuopio Iso-Valkeinen 19.4.2011 VUOKSEN VESISTÖN TAIMEN? EI (TARKKOJA tai KATTAVIA) TIETOJA Luontainen lisääntyminen?

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Vesijärvestä Sargassomerelle

Vesijärvestä Sargassomerelle Vesijärvestä Sargassomerelle Jouni Tulonen Luonnonvarakeskus Asetus ankeriaskannan elvytystoimenpiteistä (ns. ankeriasdirektiivi, EY N:o 1100/2007) - jäsenvaltioiden on määriteltävä ankeriasvetensä ja

Lisätiedot

IMPORTANCE OF EGG AND JUVENILE STOCKINGS FOR REVIVAL, BIODIVERSITY AND MANAGEMENT OF ARCTIC CHARR AND LANDLOCKED SALMON STOCKS

IMPORTANCE OF EGG AND JUVENILE STOCKINGS FOR REVIVAL, BIODIVERSITY AND MANAGEMENT OF ARCTIC CHARR AND LANDLOCKED SALMON STOCKS MÄTI- JA PIENPOIKASTEN ISTUTUKSET SAIMAAN NIERIÄN JA JÄRVILOHEN ELINKIERRON PALAUTTAMISESSA, MONIMUOTOISUUDEN YLLÄPIDOSSA JA KALASTETTAVIEN KANTOJEN VAHVISTAMISESSA IMPORTANCE OF EGG AND JUVENILE STOCKINGS

Lisätiedot

Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos

Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos 23.11.2017 Luonnonvarakeskus Merialueen kaupallisen kalastuksen saalis 1980-2016 (tonnia) 6000 5000 Turska** Kampela Siika

Lisätiedot

Verkkosäätelyn vaikutus saimaannieriän eloonjääntiin ja kalastukseen

Verkkosäätelyn vaikutus saimaannieriän eloonjääntiin ja kalastukseen Verkkosäätelyn vaikutus saimaannieriän eloonjääntiin ja kalastukseen Irma Kolari ja Esa Hirvonen riista - 19/2008 ja kalatalous selvityksiä RIISTA- JA KALATALOUS selvityksiä 19/2008 Verkkosäätelyn vaikutus

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa

Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Taimenkantojen tila ja toimijoiden yhteistyö Keski-Suomessa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Taimenseminaari Jyväskylä 15.5.2012 Kalatalouden toimijat Osakaskunnat Kalatalousalueet

Lisätiedot

Jorma Piironen, RKTL Liperi

Jorma Piironen, RKTL Liperi Jorma Piironen, RKTL Liperi 15.4.2014 Miksi äärimmäisen uhanalainen? kärsinyt jokien ruoppauksista, kanavoinnista, puun uitosta, liiallisesta kalastuksesta vesivoimaloiden rakentaminen 1950- ja 1970-luvuilla

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat

Oulujärven kuha. Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari Tampere. Luonnonvarakeskus Eräluvat Oulujärven kuha Pasi Korhonen, Metsähallitus Kuhaseminaari 217 18.5.217 Tampere 1 217 Eräluvat Esitelmä/ aineistot Pekka Hyvärinen Erikoistutkija Kainuun kalantutkimusasema, Paltamo Luonnonvarakeskus Oulujärven

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 239/2011 vp Saimaannieriän luonnonkannan pelastaminen Eduskunnan puhemiehelle Saimaannieriä on kylmän veden laji, joka elää syvissä järvissä. Nykyisin saimaannieriä elää luonnonkantana

Lisätiedot

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena

Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Lapin suuret tekojärvet kalastuksen, hoidon ja tutkimuksen kohteena Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Inarin kalantutkimus ja vesiviljely Ahti Mutenia Lokan ja Porttipahdan ominaisuuksia Rakennettu

Lisätiedot

Laitostuneet viljelykannat tarvitsevat uudistamista luonnonkierron läpikäyneistä kaloista

Laitostuneet viljelykannat tarvitsevat uudistamista luonnonkierron läpikäyneistä kaloista Laitostuneet viljelykannat tarvitsevat uudistamista luonnonkierron läpikäyneistä kaloista Pekka Hyvärinen (Luke) Kainuun taimenseminaari Joutenlammen kurssikeskus Viljelyssä olevat järvi- ja meritaimenkannat

Lisätiedot

Rajavesistöjen kalatalous. Rajavesistöjen kalatalous

Rajavesistöjen kalatalous. Rajavesistöjen kalatalous Rajavesistöjen kalatalous Yhteistä rajaa 1324 kilometriä Lukuisia vesistöjä; jokia ja järviä Latvavesistöjä ja joitakin isompia jokireittejä Yli kymmenen laajaa valuma-aluetta Suomen vesistöalueet Vesistöalue

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus kalastuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain (379/2015) nojalla: 1 luku Saalista koskevat säännökset 1 Rauhoitetut kalalajit ja -kannat Seuraavat kalat

Lisätiedot

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet

Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Lieksanjoki, Ala-Koitajoki ja Pielisjoki järvilohen ja taimenen palauttamishankkeet Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Paljonko on riittävästi järvilohen elinkierron syntymiseksi? Paljonko emolohia

Lisätiedot

VAARANTAAKO JIGIKALASTUS KUHAKANNAT? Ari Westermark UKK-instituutti, Tampere

VAARANTAAKO JIGIKALASTUS KUHAKANNAT? Ari Westermark UKK-instituutti, Tampere VAARANTAAKO JIGIKALASTUS KUHAKANNAT? Ari Westermark UKK-instituutti, Tampere 2.4.2014 MITÄ TARKOITTAA KUHAKANTOJEN VAARANTAMINEN? Sukupuutto? Ei pelkoa Loppuuko kalat jigittämällä? Ei pelkoa Onko muita

Lisätiedot

Puulaveden villi järvitaimen

Puulaveden villi järvitaimen Puulaveden villi järvitaimen Jukka Syrjänen 1,2, Jouni Kivinen 1, Matti Kotakorpi 1,2, Miika Sarpakunnas 1,2, Kimmo Sivonen 1,2, Olli Sivonen 1 & Ilkka Vesikko 1,2 Jyväskylän yliopisto (1), Konneveden

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Taimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 (päivitys 4.11.2010) Sisältö Villit

Lisätiedot

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry

Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa. Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Istukkaitten ja villien taimenten vaellukset Keski-Suomessa Kalastusaluepäivä 13.12.2013 Pentti Valkeajärvi Konneveden kalatutkimus ry Vaellustieto perustuu merkintöihin ja vaelluksella olevien pyyntiin

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

ANKERIAS (Anguilla anguilla)

ANKERIAS (Anguilla anguilla) ANKERIAS (Anguilla anguilla) Koiras alle 50 cm, naaras 50 100 cm Erittäin uhanalainen Ankerias on erikoinen, käärmemäinen petokala, jonka elämästä tiedetään vasta vähän. Uskotaan, että kaikki ankeriaat

Lisätiedot

Paimionjoki-Hankkeen sähkökoekalastukset v Tomi Ranta, Petri Mäkinen ja Marko Puranen

Paimionjoki-Hankkeen sähkökoekalastukset v Tomi Ranta, Petri Mäkinen ja Marko Puranen Paimionjoki-Hankkeen sähkökoekalastukset v. 2016 Tomi Ranta, Petri Mäkinen ja Marko Puranen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 12/2016 SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1. JOHDANTO... 3 2. TYÖRYHMÄ JA KÄYTETYT

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Verkkokalastuksen säätelyn vaikutukset Koloveden kalastusalueella vuosina

Verkkokalastuksen säätelyn vaikutukset Koloveden kalastusalueella vuosina KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 330 Heikki Auvinen Tauno Nurmio Irma Kolari Maija Hyttinen Verkkokalastuksen säätelyn vaikutukset Koloveden kalastusalueella vuosina 1998-2002 Helsinki 2004 Julkaisija Riista-

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa

Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa Järvitaimen Kymijoen vesistössä ja Etelä-Ruotsissa Jukka Syrjänen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Järvitaimenkannat kasvuun -seminaari Laukaa 12.6.2014 Vaeltavan taimenen tila Suomessa

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Lohikalojen merkintähankkeiden tuloksia

Lohikalojen merkintähankkeiden tuloksia Lohikalojen merkintähankkeiden tuloksia Jorma Piironen Luke, Joensuu Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.217 Huhmari 1 JP/Huhmari Esityksen sisältö Palautusten kehittyminen Pielisjoki, Pielinen Järvialtaiden

Lisätiedot

kalakannan kehittäminen

kalakannan kehittäminen -Kestävä kalastus ja suunnitelmallinen kalakannan kehittäminen - Projektikoordinaattori Manu Vihtonen, Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL): Kalavarojen käyttö

Lisätiedot

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Rutajärvellä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Rutajärvellä Marko Puranen ja Tomi Ranta Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Rutajärvellä 8 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro X/8 Sisällys. Johdanto.... Aineisto ja menetelmät.... Tulokset... 4.. Ikä ja kasvu...

Lisätiedot

Villi poikanen viljellyn poikasen esikuvana. Ari Huusko RKTL, Paltamo. Tietoa kestäviin valintoihin

Villi poikanen viljellyn poikasen esikuvana. Ari Huusko RKTL, Paltamo. Tietoa kestäviin valintoihin Villi poikanen viljellyn poikasen esikuvana Ari Huusko RKTL, Paltamo Meri-/järviympäristö Kalanviljelylaitos Saaliin arvo Hyvä saalistuotto Elämykset Mädinhankinta luonnosta Edustava emokalasto Kalastuksen

Lisätiedot

Näsijärven siikaselvitys v. 2010

Näsijärven siikaselvitys v. 2010 2011 Näsijärven selvitys v. 2010 Markku Nieminen Iktyonomi 29.5.2011 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA NÄSIJÄRVEN SIIKASELVITYS VUONNA 2010 1. Johdanto Näsijärven kalastusalueen hallitus päätti selvittää

Lisätiedot

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä. Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Taimenkantojen tila ja istutusten tuloksellisuus Rautalammin reitillä Pentti Valkeajärvi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kuopio19.4.2011 Rautalammin reitti Keski-Suomen taimenkantojen hoitostrategiaa

Lisätiedot

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään?

Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Mitä tiedetään Oulujärven kuhasta tänään? Kaukametsän kongressi ja kulttuurikeskus, Kajaani 15.4.215 Pekka Hyvärinen Luonnonvarakeskus, Kainuun kalantutkimusasema www.luke.fi www.kfrs.fi Oulujärven kuhan

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015

Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015 Ankerias Kokemäenjoen suulla Tutkimukset (2014-)2015 Jouni Tulonen Mitä Kokemäenjoella tehty tähän mennessä? 1. Kannan hoitosuunnitelman mukainen seuranta -saalis, vaellus, Anguillicola? -toteutettu osana

Lisätiedot

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä Marko Puranen ja Tomi Ranta Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä 28 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 5/28 2 Sisällys. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 3

Lisätiedot

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Harjus hoitokalana Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Unelmakala sieltä jostakin Kuva: Ari Savikko Harjuksen hyviä puolia Paikallinen kala - ei

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen vesiviljely Jarmo Makkonen viljelypäällikkö Enonkoski 26.8.2008 Vesiviljely-yksikön organisaatio vesiviljelyjohtaja johtotiimi (J) / johtoryhmä tiimit (A,K,V)

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut

Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut Täpläravun levinneisyyden rajat ja kannanvaihtelut Riitta Savolainen Jyväskylä, Viherlandia 13.3.213 Tausta ja tutkimuksen tarkoitus Alkuperäinen jokirapu (Astacus astacus ) muodostaa lisääntyviä kantoja

Lisätiedot

Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset Marko Puranen ja Tomi Ranta

Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset Marko Puranen ja Tomi Ranta Ruotsalaisen kuhien iän- ja kasvunmääritykset 216 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 9/216 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 3 4.

Lisätiedot

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry

Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina. Kalajoki Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Kalatalouden neuvontajärjestöt vaelluskalakantojen hoitajina Kalajoki 20.11.2017 Tapio Kangas Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry Tässä esityksessä esittelen: Perämeren vaellussiikakantojen hoito

Lisätiedot

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1

Lisätiedot

EMOKALASTON REAALIAIKAINEN VALINTA JA SUKULAISUUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ

EMOKALASTON REAALIAIKAINEN VALINTA JA SUKULAISUUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ EMOKALASTON REAALIAIKAINEN VALINTA JA SUKULAISUUDEN HALLINTAJÄRJESTELMÄ Harri Vehviläinen Juhani Ahon Kalastusperinneseura 7.4.2016 Helsingin Suomalainen Klubi Esitelmän avainkäsitteistä. Emokalasto: lukumäärältään

Lisätiedot

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle

Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Lohi- ja meritaimenkantojen palauttaminen Kemijoen vesistöön merkitys Itämeren lohen suojelulle ja monimuotoisuudelle Atso Romakkaniemi Luonnonvarakeskus Itämeren entiset ja nykyiset lohijoet ATLANTIC

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

JÄRVILOHISTRATEGIA. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen

JÄRVILOHISTRATEGIA. Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen JÄRVILOHISTRATEGIA Saimaan järvilohikannan säilymisen ja kestävän käytön turvaaminen Strategian tavoite ja päämäärä Strategian tavoitteena on turvata Saimaan järvilohikannan olemassaolo, perinnöllisen

Lisätiedot

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL

Vaelluskalafoorumi Hki. Jorma Piironen, RKTL Jorma Piironen, RKTL Taustatietoja Ala-Koitajoesta ja järvilohesta Entinen järvilohen kutujoki Ainakin 1940-luvulta lähtien tunnistettu lohi (alavetinen) ja taimen (ylävetinen) Järvilohen viljelykokeilut

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU

Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU LIITE 10.3 1 (6 s.) Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A 1 80100 JOENSUU 1 (2) SUUNNITELMA 18.11.2010 Joensuu Pohjois-Karjalan Ely-keskus/kalatalous Kauppakatu 40 B PL 69 80101 JOENSUU Viite:

Lisätiedot

Säilyykö järvilohi kalastossamme?

Säilyykö järvilohi kalastossamme? Säilyykö järvilohi kalastossamme? Jorma Piironen LUKE Joensuu Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari 23.11.2017 Muonio 1 Esityksen sisältö Oi niitä aikoja. Miksi järvilohella menee heikosti Miten säilytys

Lisätiedot

Kalastusasetus. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( 1 luku. Saalista koskevat määräykset. Kalojen rauhoittaminen

Kalastusasetus. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( 1 luku. Saalista koskevat määräykset. Kalojen rauhoittaminen Luonnos 2.4.2015 Kalastusasetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( /2015) nojalla: 1 luku Saalista koskevat määräykset 1 Kalojen rauhoittaminen Seuraavat kalat ovat rauhoitettuja:

Lisätiedot

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013

Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen koealat Koekalastukset tehtiin elokuun 2013 aikana Sähkökoekalastettujen alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 2431 m 2. Koealojen

Lisätiedot

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus

Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Pärjääkö Kokemäenjoen ankerias? Jouni Tulonen, Evon riistan- ja kalantutkimus Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä 15.3.2012 Nakkila Kuuluu alkuperäiseen lajistoomme Koko maa on luontaista

Lisätiedot

Saaristomeren meritaimenen kalastus 1990-luvulla Carlin-merkintöjen perusteella

Saaristomeren meritaimenen kalastus 1990-luvulla Carlin-merkintöjen perusteella KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 258 Jussi Mäntynen ja Ari Saura Saaristomeren meritaimenen kalastus 199-luvulla Carlin-merkintöjen perusteella Helsinki 22 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos

Lisätiedot

Karhijärven kalaston nykytila

Karhijärven kalaston nykytila Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN?

SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? SIIKAKANNAT ISTUTTAMALLA ONNEEN? Markku Ahonen EU INVESTOI KESTÄVÄÄN KALATALOUTEEN Kalavesien hoidon periaate: Mitä enemmän istutetaan, sitä enemmän saalista. Siianpoikasten massatuotanto luonnonravintolammikoissa

Lisätiedot

Siikaistutukset merialueella Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siikaistutukset merialueella Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siikaistutukset merialueella Ari Leskelä, RKTL 12.11.2013 1. Vaellussiian velvoiteistutusten tuloksellisuus 2. Selkämeren vaellussiikamerkinnät 3. Vastakuoriutuneiden istutus Vaellussiian velvoiteistutusten

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Kalastusaluepäivät Huhmari, Polvijärvi Kari Kujala. Kalanviljelyn kuulumisia

Pohjois-Karjalan Kalastusaluepäivät Huhmari, Polvijärvi Kari Kujala. Kalanviljelyn kuulumisia Pohjois-Karjalan Kalastusaluepäivät 2017 18.3.2017 Huhmari, Polvijärvi Kari Kujala Kalanviljelyn kuulumisia Synkkä vuosi järvilohilla 2016 Emme kyenneet estämään järvilohen poikastappioita keväällä 2016.

Lisätiedot

Saimaannorppa ja muita reliktilajeja

Saimaannorppa ja muita reliktilajeja Saimaannorppa ja muita reliktilajeja Kaarina Tiainen Saimaannorppakoordinaattori Suomen luonnonsuojeluliitto ry Saimaannorppa-LIFE Lappeenranta Geo-päivä Imatra 27.8.2016 Kuva: Ismo Marttinen Relikti -

Lisätiedot

Istuta oma järvitaimen sponsoritaimen mainostila webiin

Istuta oma järvitaimen sponsoritaimen mainostila webiin Istuta oma järvitaimen sponsoritaimen mainostila webiin Naruska-Kullajärven kalastusyhtymä on mökkiläisten perustama yhteisö Itä-Lapissa, Sallan kunnan pohjoisosassa sijaitsevalla Naruskajärvellä. Kalastusyhtymä

Lisätiedot

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin

Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin Siika liikennevaloissa Ari Leskelä ja Jari Setälä RKTL Suomen vaellussiikakannoilla ei mene hyvin Kutujokien patoaminen, säännöstely, perkaaminen, veden laadun heikkeneminen Runsaiden siikaistutusten mahdollistama

Lisätiedot

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä

Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Tutkimustuloksia taimenen järvi-istutuksista Oulujärveltä Pekka Hyvärinen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 16.-17.11.2006 Oulun läänin Kalastusaluepäivät, Kuhmo Oulujärven jt-istutukset ja saalis

Lisätiedot

Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen

Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 328 Juha-Pekka Turkka Pasi Arkko Järvilohen ja järvitaimenen mädintuotannon ennustaminen Helsinki 2004 Julkaisija Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos KUVAILULEHTI Julkaisuaika

Lisätiedot

Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä

Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä Freshabit Puruvesi LIFE14/IPE/FI/023 Luonnonvarakeskus, kalatutkimuksia Puruvedellä Irma Kolari, Esa Hirvonen ja Tapio Keskinen Puruvesi-seminaari 29.7.2017, Ruokkeen lomakylä Luken osahankkeet Freshabit

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA

Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA Longinoja JUHA SALONEN - OMIA HAJATELMIA Juha Salonen Syntynyt 1980 Helsingissä Asunut 20v Helsingin Malmilla, nykyään Vantaalla Kasvimaapalsta puron rannalla Opiskellut kalataloutta Savonlinnassa Töissä

Lisätiedot