ajankohtaispäivä Tuija Laukkanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ajankohtaispäivä Tuija Laukkanen 3.2.2014 28.1.2014 1"

Transkriptio

1 Oppisopimuskoulutustyöelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä Tuija Laukkanen

2 Oppisopimuskoulutus 1. Mitä oppisopimuskoulutus on ja kuka sitä voi järjestää? 2. Oppisopimuskoulutuksen lähtökohdat - säädökset ja ohjeet luovat pohjan - prosessin hallinta ja osaaminen; tehtävät ja vastuut 3. Oppisopimuskoulutus koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelmassa - yksi koulutuksen toteuttamistapa - koulutusten toteuttamistapojen yhdistelmät - yksilölliset ja joustavat opintopolut

3 Oppisopimuskoulutuksen lähtökohdat koulutuksen järjestäjä, jolla on OKM:n myöntämä ammatillisen peruskoulutuksen järjestämislupa, voi tarjota ammatillista peruskoulutusta opetussuunnitelman mukaan oppilaitoksessa toteutettavana tai oppisopimuskoulutuksena Yksi ammatillisen koulutuksen toteuttamistapa, pääosin työpaikalla tapahtuvaa Tutkintoon johtavaa tai näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta Oppisopimuskoulutuksesta vastaa ammatillisen peruskoulutuksen järjestämisluvan haltija (=koulutuksen järjestäjä), joka saa alkuperäisen valtionosuusrahoituksen Koulutuksen järjestäjä vastaa oppisopimuskoulutuksen johdosta ja oppisopimusten valvonnasta Viranomaistehtäviä ja vastuuta ei voi siirtää Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle mahdollista tutkintomaksua lukuun ottamatta maksutonta

4 Oppisopimuskoulutuksen säädöspohja laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998 asetus ammatillisesta koulutuksesta 811/1998 laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998 asetus ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 812/1998 laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1705/2009 asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1766/2009 henkilökohtaistamismääräys 43/011/2006 määräykset tutkinnon perusteista

5 Koulutuksen järjestäjän = järjestämisluvan haltijan viranomaistehtävät Vastaa oppisopimuskoulutukseen liittyvistä viranomaistehtävistä mm. o o o o o o o o kokonaisvaltainen johtaminen ja valvonta tiedotus, neuvonta, toteutuksen työnjaosta sopiminen sopimusasiakirjat (oppisopimus, henkilökohtainen opiskeluohjelma; HOPS, HOJKS, henkilökohtaistamisasiakirjat näyttötutkinnoissa) työpaikalla tapahtuva oppiminen ja tietopuoliset opinnot opintososiaaliset edut asiakirjojen dokumentointi ja säilyttäminen tilastointipäivien tiedot laadun varmistaminen (seuranta)

6 Oppisopimuskoulutus laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) Oppisopimuskoulutus perustuu 15 vuotta täyttäneen opiskelijan ja työnantajan välillä tehtyyn kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen (oppisopimus) Oppisopimuksen tekeminen edellyttää työnantajan ja koulutuksen järjestäjän sopimusta oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä Työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettävät opinnot, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla Oppisopimuskoulutus on päätoimista opiskelua, joka tapahtuu pääosin työpaikalla Ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen (811/1998 ) 23 :n mukaan opintojen päätoimisuudesta on voimassa mitä opintotukilaissa (65/1994) säädetään Opintotukilaki 5 a : päätoimiset opinnot, keskimäärin vähintään 25 viikkotuntia

7 Oppisopimus asetus ammatillisesta koulutuksesta 6 (811/1998) Koulutuksen järjestäjä päättää järjestetäänkö oppisopimuskoulutus tutkintoon johtavana vai näyttötutkinnon suorittamiseen valmistavana koulutuksena. Oppisopimuksesta tulee käydä ilmi: sopimuksen voimassaoloaika koeajan pituus tutkinto, joka oppisopimuskoulutuksena suoritetaan tai johon oppisopimuskoulutus valmistaa sekä opiskelijan palkkauksen perusteet

8 Oppisopimus asetus ammatillisesta koulutuksesta 6 (811/1998) Oppisopimukseen tulee liittää opiskelijan henkilökohtainen opiskeluohjelma, josta ilmenevät: suoritettava tutkinto, opetuksessa noudatettava ops:n tai näyttötutkinnon peruste sekä tutkinnon laajuus keskeiset työtehtävät koulutukseen sisältyvä tietopuolinen opetus tietopuolisten opintojen ajoittuminen koulutusajalle vastuulliset kouluttajat muut opintojen kannalta tarpeelliset seikat

9 Oppisopimus asetus ammatillisesta koulutuksesta 6 (811/1998) Henkilökohtaisessa opiskeluohjelmassa on otettava huomioon ja luettava hyväksi opiskelijan aikaisempi koulutus ja työkokemus Opiskeluohjelman laativat yhdessä opiskelija, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä Henkilökohtainen opiskeluohjelma liitetään oppisopimukseen sopimusta hyväksyttäessä Henkilökohtaista opiskeluohjelmaa päivitetään tarvittaessa ja muutoksista sovitaan kirjallisesti

10 Koulutuskorvaus asetus ammatillisesta koulutuksesta 6 (811/1998) Koulutuskorvausta maksetaan työnantajalle työpaikalla tapahtuvan koulutuksen järjestämistä varten Koulutuksen järjestäjä ja työnantaja sopivat koulutuskorvauksesta kunkin oppisopimuksen osalta ennen sopimuksen hyväksymistä Kustannuksia (korvauksen määrää) arvioitaessa huomioidaan koulutusala, suoritettava tutkinto, opiskelijan kokemus ja opintojen vaihe

11 Oppisopimuksen purkaminen/muuttaminen Opiskelija ja työnantaja voivat yhteisellä sopimuksella purkaa oppisopimuksen välittömästi Koulutuksen järjestäjä voi purkaa oppisopimuksen opiskelijaa ja työnantajaa kuultuaan, jos työpaikalla järjestetyssä koulutuksessa ei noudateta lain ammatillisesta koulutuksesta ja sen nojalla annetun asetuksen säännöksiä tai koulutuksen järjestäjän ja työnantajan välillä tehdyn sopimuksen määräyksiä Jos oppisopimuksessa sovitut asiat (esim. tutkinto) tulevat suoritetuksi lyhyemmässä ajassa, koulutuksen järjestäjä purkaa Oppisopimusta voidaan muuttaa (lyhentää, pidentää, keskeyttää tai purkaa oppisopimus), mikäli opinnot tai opiskelijan tilanne niin edellyttävät Koulutuksen järjestäjän tulee seurata opintojen edistymistä ja tehdä oppisopimus- ja liiteasiakirjoihin tarvittavat muutokset (kolmikantainen hyväksyminen)

12 Verkostoyhteistyö ja ostopalvelut Koulutuksen järjestäjän tulee olla yhteistyössä alueella toimivien ammatillisen koulutuksen, lukiokoulutuksen ja muun koulutuksen järjestäjien kanssa Koulutuksen järjestäjä voi hankkia osan ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetuista palveluista koulutuksen järjestämisluvan omaavalta järjestäjältä tai muulta yhteisöltä taikka säätiöltä Koulutuksen järjestäjä vastaa siitä, että sen hankkimat palvelut järjestetään lain mukaisesti (laki ammatillisesta koulutuksesta 10 )

13 Opintososiaaliset edut Oppisopimuskoulutuksessa opiskelijalla on oikeus saada tietopuolisen opetuksen aikana: ansionmenetyksen korvauksena päivärahaa 15 euroa opetuspäivältä perheavustusta 17 euroa opetuspäivältä, jos opiskelijalla on huollettavanaan alle 18-vuotias lapsi majoituskorvausta 8 euroa opetuspäivältä, jos tietopuolinen opetus järjestetään opiskelijan koti- tai oppisopimuspaikkakunnan ulkopuolella

14 Opintososiaaliset edut Opiskelijalla on oikeus saada matkakorvausta tietopuolisen opetuksen alkaessa ja päättyessä, jos yhdensuuntainen matka opetuspaikalle on yli 10 km, ja lisäksi kerran viikossa, jos opetus kestää yli viikon Korvaus voidaan maksaa päivittäin, jos opiskelija majoittuu kotonaan. Jos opiskelijalle korvataan päivittäiset matkakustannukset, hänellä ei ole oikeutta majoituskorvaukseen. Matkakorvaus maksetaan vain kotimaassa tapahtuvasta matkasta sekä halvimman matkustustavan mukaan opetuspaikan ja kodin tai oppisopimuspaikan välillä tosiasiallisen lähtö- ja paluupaikan mukaan

15 Oppisopimuskoulutus ja SORA-lainsäädäntö Opiskeluun soveltumattomuuteen liittyvät säädökset SORA-säännöksiä ei oppisopimuksen luonteen vuoksi voida pääsääntöisesti soveltaa Oppisopimuskoulutuksessa ei tehdä erillistä opiskelijaksi ottamista koskevaa päätöstä, joten oppisopimukseen ei voida soveltaa opiskelijaksi hakeutuvan terveydentilaa eikä opiskeluoikeuden peruuttamista ja palauttamista koskevia säännöksiä Tärkeää tiedottaa opiskelijalle ennen oppisopimuksen tekemistä tutkintokohtaista terveydentilaa ja toimintakykyä koskevista vaatimuksista

16 Usean työnantajan oppisopimuskoulutus, monityönantajainen oppisopimus Toteutetaan oppisopimuskoulutusta koskevien säädösten mukaisesti Jokaisen työpaikan kanssa solmitaan oma oppisopimus kun edellinen päättynyt, jonka liitteeksi tuleva henkilökohtainen opiskeluohjelma on suunniteltu opiskelijan oppimistarpeen perusteella juuri kyseiseen työpaikkaan. Koulutuksen järjestäjä vastaa oppisopimuskoulutuksen johdosta ja valvonnasta OPH tekee selvityksen, valmis tammikuussa

17 Oppisopimukseen liittyvien asiakirjojen arkistointi Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) 58 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen toiminnan järjestäjän on toimitettava valtionapuviranomaiselle laissa tarkoitetun rahoituksen määräämiseksi tarvittavat tiedot sekä muut rahoituksen määräämiseksi tarpeelliset kustannuksia ja toiminnan laajuutta koskevat tiedot suositus arkistoinnille 10v

18 Oppisopimuskoulutus opetussuunnitelmassa Koulutuksen järjestäjä sisällyttää opetussuunnitelmaansa sen, miten perustutkinto suoritetaan opetussuunnitelman mukaisesti oppisopimuskoulutuksena (säädösten ja määräysten mukaan) Opetussuunnitelma sisältää mm yleiset menettelytavat oppisopimuksen ja henkilökohtaisen opiskeluohjelman tekemisestä (ml HOPS/HOJKS), tietopuolisten opintojen järjestämisestä, arvioinnista ja ammattiosaamisen näytöistä A 1998/811 6 : Opiskeluohjelmassa on otettava huomioon ja luettava hyväksi opiskelijan aikaisempi koulutus ja työkokemus. Opiskelijan osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan vastaavalla tavalla kuin opiskelijan opiskellessa oppilaitosmuotoisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa; tämä tehdään ennen oppisopimuksen solmimista!

19 Ennen oppisopimuksen solmimista opiskelijalle on laadittu asetuksen 6 mukainen henkilökohtainen opiskeluohjelma. Tähän asiakirjaan on asetuksen vaatimusten lisäksi sisällytetty tutkinnon perusteissa mainitut HOPSiin kuuluvat asiat, mm osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, oppimisen arviointi ja ammattiosaamisen näytöt. Oppisopimuksen liitteenä olevasta, asetuksen 6 mukaisesta, henkilökohtaisesta opiskeluohjelmasta tulee selkeästi käydä esille se, että sisältää myös HOPS- sekä tarvittaessa myös HOJKSasiakokonaisuudet

20 Toteuttamistapojen yhdistäminen Kun opiskelija hyödyntää opiskelussaan erilaisia koulutuksen toteuttamistapoja, opiskelu suunnitellaan ja toteutetaan samalla tavalla kuin yleensä näissä toteuttamistavoissa Siirryttäessä oppilaitosmuotoisesta koulutuksesta oppisopimuskoulutukseen tulee aikaisemmat opinnot tunnistaa ja tunnustaa, jolloin oppisopimuskoulutuksen sisällöksi jää se opinnollinen kokonaisuus, johon tarvitaan vielä koulutusta tutkinnon suorittamiseksi Koulutuksen järjestäjä päivittää opiskelijahallintojärjestelmän tietoja; tilastointipäivien tiedot!

21 Oppisopimuskoulutuksen edellytysten varmistaminen Varmistetaan, että työnantaja, jonka kanssa sopimus solmitaan tuntee riittävästi tavoitteena olevan tutkinnon ammattitaitovaatimukset Selvitetään työpaikan tarjoamat työtehtävät ja miten ne soveltuvat tutkinnossa edellytettyjen ammattitaitovaatimusten oppimiseen ja opiskelijan henkilökohtaiseen oppimistarpeeseen Selvitetään, miltä osin ja miten paljon oppimista tulee täydentää tietopuolisilla opinnoilla, jotta saavutetaan tutkinnon perusteissa määritelty ammattitaito Selvitetään, onko työnantajan työpaikkakouluttajalla ja muulla henkilöstöllä riittävästi ohjausresursseja (aikaa ja osaamista) Onko työpaikkakouluttaja perehdytetty tehtävään vai tarvitaanko koulutusta

22 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Suunnitellaan ja dokumentoidaan koulutuksen sisältö ja tutkinnon suorittaminen sekä eri osapuolten vastuut ja työnjako Mukana työpaikka, tietopuolisen koulutuksen järjestävä taho, tutkinnon järjestäjä näyttötutkinnoissa Määritellään koulutuksen edellyttämät resurssit Varmistetaan, että eri ympäristöissä tapahtuva oppiminen muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden ja tavoiteaikataulussa eteneminen on mahdollista Periaatteina asiakaslähtöisyys ja henkilökohtaistaminen

23 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa Henkilökohtaistaminen (kolmivaiheisesti) Henkilökohtainen opiskeluohjelma Hakeutumisvaihe Tutkinnon / tutkinnon osien suorittaminen Tarvittavan ammattitaidon hankkiminen 23

24 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma Asetus Ammatillisesta koulutuksesta 1998/811 6 Suoritettava tutkinto, opetuksessa noudatettava opetussuunnitelman tai näyttötutkinnon peruste sekä tutkinnon laajuus Opetussuunnitelman perusteet = ammatillisen perustutkinnon perusteet ja koulutuksen järjestäjäkohtainen opetussuunnitelma Siten, että yksiselitteisesti on selvää, mitä tutkintoa ja sen koulutusohjelmaa/osaamisalaa ja tutkinnon osia suorittaa ja minkä tutkinnon perusteiden mukaisesti (diaarinumero) 24

25 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma Asetus Ammatillisesta koulutuksesta 1998/811 6 Keskeiset työtehtävät Kuvataan opiskelijan todetun oppimistarpeen pohjalta kyseisellä työpaikalla toteutettavat työtehtävät tutkinnon osittain siten, että voidaan todeta työtehtävien vastaavuus ammattitaitovaatimuksiin Toimenkuva tai opiskelijan hakulomakkeessa kuvaamat työtehtävät eivät riitä Työtehtävien määrittelyn perusteella arvioidaan, minkälaisia täydentäviä tietopuolisia opintoja opiskelijalle tulee järjestää 25

26 Henkilökohtainen opiskeluohjelma Asetus Ammatillisesta koulutuksesta 1998/811 6 Koulutukseen sisältyvä tietopuolinen opetus Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Tutkinnon osittain kuvaus tietopuolisen opetuksen sisällöstä ja tieto koulutuksen toteuttajasta; kuvauksesta tulee voida päätellä vastaavuus tutkintovaatimuksiin Suunnitelma tietopuolisten opintojen laajuudesta ja ajoittumisesta sekä käytettävät opiskelumuodot: lähiopetus, verkko-opiskelu, tms. Tietopuoliset opinnot täydentävät työpaikalla tapahtuvaa koulutusta ja tietopuolinen opetus suunnitellaan opiskelijan henkilökohtaisen, todetun oppimistarpeen pohjalta 26

27 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma Asetus Ammatillisesta koulutuksesta 1998/811 6 Tietopuolisten opintojen ajoittuminen koulutusajalle Suunnitelmasta tulee ilmetä, miten tietopuoliset opinnot ajoittuvat siten, että ne ja työpaikalla tapahtuva oppiminen muodostavat toisiaan tukevan, johdonmukaisen kokonaisuuden, ja että sekä opiskelija että työnantaja tietävät tietopuolisten opintojen sisällön ja ajoittumisen 27

28 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma Asetus Ammatillisesta koulutuksesta 1998/811 6 Vastuulliset kouluttajat Mm. Tietopuolisten opintojen vastuuhenkilö Työpaikkakouluttaja (vastuukouluttaja); koulutuksen järjestäjä on varmistunut, että henkilöllä on ammatilliset edellytykset ja resurssit kouluttaa Nimet ja yhteystiedot sekä mistä tutkinnon osasta tai osaalueesta he vastaavat 28

29 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma Asetus Ammatillisesta koulutuksesta 1998/811 6 Muut opintojen järjestämisen kannalta tarpeelliset seikat. Tarvittaessa yksilöidään tarkemmin oppisopimuksen kannalta muita olennaisia asioita Esim. Miten koulutuksessa on otettu huomioon opiskelijan aikaisempi osaaminen Miten oppimista arvioidaan eri osapuolten toimesta (tietopuoliset opinnot, työpaikalla tapahtuva oppiminen) Ammattiosaamisen näytöt/ tutkintotilaisuudet 29

30 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma Opiskeluohjelman laativat yhdessä opiskelija, työnantaja ja koulutuksen järjestäjä siten, että se on liitettävissä oppisopimukseen sopimusta hyväksyttäessä; suunnitteluvaiheessa tehdään yhteistyötä kaikkien em. osapuolten ja tietopuolisen opetuksen järjestäjän kesken Opiskelun edetessä asiakirjaa tarvittaessa päivitetään Henkilökohtaisen opiskeluohjelman tulee olla niin konkreettinen ja niin yksityiskohtainen, että se ohjaa opiskelua ja arviointia, oppisopimusaika on tarkoituksenmukainen ja valtionosuusrahoitus on perusteltu 30

31 Oppisopimuskoulutuksen suunnittelu Henkilökohtainen opiskeluohjelma ja henkilökohtaistamista koskeva asiakirja/hops voidaan laatia asiakirjakokonaisuutena, josta on selkeästi käytävä ilmi, että se sisältää sekä henkilökohtaisen opiskeluohjelman/hops ja henkilökohtaistamista koskevan asiakirjan. Koulutuksen järjestäjä vastaa, että se voi tarvittaessa todentaa tehneensä henkilökohtaisen opiskeluohjelman säädösten edellyttämällä tavalla. 31

32 Koulutusjärjestelyiden toteuttamisen seuranta Mm. Tarjotaanko opiskelijalle henkilökohtaiseen opiskeluohjelmaan määriteltyjä työtehtäviä Osallistuuko opiskelija tietopuoliseen opetukseen Arvioidaanko oppimista Miten tutkinnon suorittaminen etenee Saako opiskelija riittävästi ohjausta työpaikalla ja oppisopimuksesta vastaavalta koulutuksen järjestäjältä Palautteen kerääminen (palautejärjestelmät; mm. AIPAL) Oppisopimuskoulutuksen toteutus Otetaanko mahdolliset muutokset huomioon koulutusjärjestelyissä Koulutusjärjestelyiden toteutumisesta vastaa oppisopimuskoulutuksesta vastaava koulutuksen järjestäjä eikä tätä tehtävää voi ulkoistaa 32

33 Oppisopimuskoulutuksen toteutus Osaamisen arviointi Opiskelijalla on oikeus saada tieto arviointiperusteiden soveltamisesta opinto-, näyttö- ja tutkintosuoritukseensa. (---) arviointiin tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen suullisesti tai kirjallisesti oikaisua (---) Laki ammatillisesta koulutuksesta 25 c Opiskelijan osaaminen ja sen kehittyminen on arvioitava riittävän usein koulutuksen aikana ja sen päättyessä Asetus ammatillisesta koulutuksesta 10 33

34 Oppisopimuskoulutuksen toteutus Opintosuoritukset ja osaamisen arviointi Tietopuolisten opintojen arvioinnista päättää opettaja/opettajat ja työpaikalla tapahtuvassa koulutuksessa työnantajan nimeämä henkilö säädösten mukaisesti; koulutuksen järjestäjä päättää tietopuolisten opintojen ja työpaikalla tapahtuvan koulutuksen arviointien yhdistelmästä *) Ammattiosaamisen näytöillä ja se osa, mitä tutkinnon perusteissa ei ole määrätty arvioitavaksi ammattiosaamisen näytöllä, voidaan arvioida jollakin muulla osaamisen arviointimenetelmällä (koulutuksen järjestäjä voi päättää muusta arvioinnista) Näyttötutkinnon suorittaminen arvioidaan tutkintotilaisuuksissa, jotka järjestetään Näyttötutkintojen järjestämissopimuksessa sovitulla tavalla ja kyseisen tutkintotoimikunnan antamien ohjeiden mukaan 34

35 Oppisopimuskoulutuksen päättäminen Tutkinnon suorittaminen, todistukset (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) Tutkintotodistuksen ammatillisen perustutkinnon suorittamisesta ammatillisena peruskoulutuksena antaa koulutuksen järjestäjä Oppisopimusopiskelijalle kirjoitetaan samanlainen tutkintotodistus kuin muutoinkin ammatillisesta peruskoulutuksesta (tutkintotodistus sisältää päättö- ja näyttötodistuksen) Näyttötodistuksen arvosanat annetaan ammattiosaamisen näytön perusteella Päättötodistuksen arvosanat annetaan ammattiosaamisen näytön ja muun osaamisen arvioinnin perusteella (tietopuolisten opintojen ja työpaikalla tapahtuvan koulutuksen yhdistelmä) Tutkintotodistuksen liitteenä annetaan opintosuoritusote/ opintokortti, josta ilmenevät työpaikalla ja oppilaitoksessa annetut arvioinnit OPH Todistusmääräys 4/012/

36 Tutkinnon suorittaminen, todistukset (näyttötutkinnon suorittamiseen valmistava oppisopimuskoulutus) Tutkintotodistuksen näyttötutkinnon / tutkinnon osan suorittamisesta antaa tutkintotoimikunta Osallistumistodistuksen tutkintoon valmistavasta oppisopimuskoulutuksesta näyttötutkintoa suoritettaessa antaa koulutuksen järjestäjä Työpaikalla tapahtuvan oppimisen arvioinnista arvion antaa työpaikan nimeämä henkilö Koulutuksen järjestäjä päättää tietopuolisten opintojen ja työpaikalla tapahtuvan arviointien yhdistelmästä Opintosuoritusrekisteriotteen tietopuolisten opintojen suorittamisesta antaa tietopuolisten opintojen järjestäjä (ei anna todistusta) OPH TODISTUSMÄÄRÄYS 56/011/2009 JA SEN MUUTOS 1/011/

37 KIITOS MIELENKIINNOSTA!

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella

Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella Ammatillinen perustutkinto oppisopimuskoulutuksella Tuija Laukkanen 14.11.2013 19.11.2013 1 Oppisopimuskoulutuksen lähtökohdat koulutuksen järjestäjä, jolla on OKM:n myöntämä ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatupäivät 2013: Oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntö ja viranomaistehtävät. Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen laatupäivät 2013: Oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntö ja viranomaistehtävät. Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen laatupäivät 2013: Oppisopimuskoulutuksen lainsäädäntö ja viranomaistehtävät Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund 1 Oppisopimuskoulutuksen luonne Yksi ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Näyttötutkintoon valmistava ja ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävä oppisopimuskoulutus

Näyttötutkintoon valmistava ja ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävä oppisopimuskoulutus Näyttötutkintoon valmistava ja ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävä oppisopimuskoulutus OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN LAATUPÄIVÄT SYKSY 2013 Opetusneuvos Lea Lakio Opetusneuvos Riikka Vacker Tarkastusneuvos

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä. Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio. tori SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Savon koulutuskuntayhtymä Kauppakatu 28 B 3.krs, Kauppakeskus Aapeli (PL 87) 70110 Kuopio tori t Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi

Lisätiedot

Osaamisen tunnustaminen

Osaamisen tunnustaminen Osaamisen tunnustaminen Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 12.2.2014 Markku Karkama Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen

Lisätiedot

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA 19 20.11.2009 Koulutuspäivien avauspuheenvuoro, Henkilökohtaistaminen säädöksissä Opetusneuvos Lea Lakio Lea Lakio 19.11.2009 www.oph.fi HENKILÖKOHTAISTAMINEN

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa. Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, muut.

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ AIKUISKOULUTUS- JA OPPISOPIMUSPALVELUT MITÄ ON OPPISOPIMUSKOULUTUS? oppisopimuskoulutus on määräaikaiseen työsuhteeseen perustuvaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään

Lisätiedot

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä

työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä työpaikka oppisopmuskoulutus koulutus Ammatti tutkinto yrittäjä Hanki tutkinto tai kehitä osaamistasi! OPISKELE AMMATTI OPPISOPIMUKSELLA. Oppisopimuskoulutus on työsuhteeseen tai yrittäjyyteen perustuvaa

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa 28.9.2016 Paasitorni, Helsinki Opetusneuvos Riikka Vacker Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa Mitä tarkoittaa? Opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen

Lisätiedot

Monien mahdollisuuksien OPPISOPIMUS. ammatillinen tutkinto kokonaan oppisopimuksella

Monien mahdollisuuksien OPPISOPIMUS. ammatillinen tutkinto kokonaan oppisopimuksella Monien mahdollisuuksien OPPISOPIMUS ammatillinen tutkinto kokonaan oppisopimuksella työssäoppimiseen ja oppisopi - mukseen valmentautuminen osana Valma-koulutusta (ent. oppisopimuksen ennakkojakso) oppilaitosmuotoisen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus ja tarkastukset - käytännön esimerkkejä ja mitä niistä olisi opittavaa? Tuija Laukkanen Syksy 2013

Oppisopimuskoulutus ja tarkastukset - käytännön esimerkkejä ja mitä niistä olisi opittavaa? Tuija Laukkanen Syksy 2013 Oppisopimuskoulutus ja tarkastukset - käytännön esimerkkejä ja mitä niistä olisi opittavaa? Tuija Laukkanen Syksy 2013 Käytännön esimerkit ja mitä niistä olisi opittavaa? Tarkastuskohteet ja päätökset;

Lisätiedot

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067

SAVON OPPISOPIMUSKESKUS. Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio. Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 SAVON OPPISOPIMUSKESKUS Kauppakatu 28 B 3.krs, (Kauppakeskus Aapeli) (PL 87) 70110 Kuopio Asiakaspalvelu p. 044 785 3067 www.sakky.fi/oppisopimuskoulutus etunimi.sukunimi(at)sakky.fi tai oppisopimuskeskus@sakky.fi

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille

Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille 11.5.2011 Oppisopimuskoulutuksen laatuhankkeen loppuraportin keskeiset viestit koulutuksen järjestäjille Pasi Kankare, Opetushallitus Oppisopimusten määrän kehitys Oppisopimuskoulutuksella koko tutkinnon

Lisätiedot

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA

NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA NUORTEN OPPISOPIMUS 2+1 MALLI POINT COLLEGESSA 2 + 1 MALLIIN SIIRTYMISEN EDELLYTYKSET Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (35 op) suoritettu kahden vuoden opinnot suoritettuna tai

Lisätiedot

Lomakkeella II ilmoitetaan koulutusaloittain

Lomakkeella II ilmoitetaan koulutusaloittain TÄYTTÖOHJE 1(12) Perustiedot 20.9.2015 OPPISOPIMUSKOULUTUS Kuntien ja koulutuksen järjestäjien tulee ilmoittaa valtionosuuksien ja rahoituksen laskemista ja määräämistä varten tarvittavat tiedot syksyn

Lisätiedot

Sopimus Opiskelija oppii työssä

Sopimus Opiskelija oppii työssä Oppisopimus Työpaikka/ työpaikkakouluttaja - kouluttaa - arvioi Sopimus Opiskelija oppii työssä Tietopuolinen koulutus oppilaitoksessa monimuotoisesti Opettaja koordinoi, ohjaa, arvioi Tutkintotodistus:

Lisätiedot

OPH:n ajankohtaiset asiat

OPH:n ajankohtaiset asiat OPH:n ajankohtaiset asiat Perhepäivähoidon tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Jyväskylän aikuisopisto 18.4.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus Ammatillinen aikuiskoulutus Ajankohtaista ammatillinen aikuiskoulutus

Lisätiedot

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen!

Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! OPPISOPIMUS Tervetuloa työpaikkakouluttajien valmennukseen! KEUDA 1 1.4.2015 OPPISOPIMUS Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula sekä

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

8.6.2016. Opiskelija hakeutuu ja kirjautuu aina oppilaitokseen, jossa opettaja yhdessä opiskelijan kanssa henkilökohtaistaa opiskelijan opinnot.

8.6.2016. Opiskelija hakeutuu ja kirjautuu aina oppilaitokseen, jossa opettaja yhdessä opiskelijan kanssa henkilökohtaistaa opiskelijan opinnot. Lausunto 1 (6) Eduskunta SiV@eduskunta.fi OPETUSALAN AMMATTIJÄRJESTÖ OAJ:N LAUSUNTO OPPISOPIMUKSEN KEHITTÄMISESTÄ Tiivistelmä Oppisopimus on uudistettava reformin yhteydessä osaksi uutta ammatillista osaamisperustaista

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI

OPISKELIJAN ARVIOINTI OPISKELIJAN ARVIOINTI 26.3.2013 Jyväskylä Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 1 Luksia, Leena Rantanen- Väntsi Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus psykologisen sopimuksen murros Työelämän muuttuvat

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

Todistukset näyttötutkinnoista ja näyttötutkintoihin valmistavasta koulutuksesta

Todistukset näyttötutkinnoista ja näyttötutkintoihin valmistavasta koulutuksesta Todistukset näyttötutkinnoista ja näyttötutkintoihin valmistavasta koulutuksesta Säädökset Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998, 16, 1 mom, 2 kohta Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain

Lisätiedot

Liite 1 (6) 27.1.2015

Liite 1 (6) 27.1.2015 Liite 1 (6) Liite 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain sekä vapaasta sivistystyöstä annetun

Lisätiedot

Oppisopimus on HyväDiili

Oppisopimus on HyväDiili Oppisopimus on HyväDiili Nuoret osaajat yritysten voimavarana- Yritykset oppisopimuksen mahdollistajana Minna Sainio 040 868 0631 minna.sainio@sedu.fi OpsoDiili Länsi-Suomi 1.4.2015 31.12.2017 Nuorten

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari

SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO. Ari Haapasaari SAVONLINNAN AMMATTI- JA AIKUISOPISTO OPPISOPIMUSTOIMISTO Ari Haapasaari MIKSI OPPISOPIMUSKOULUTUS? Oppisopimuskoulutus on yrittäjälle hyvä vaihtoehto kun haluat laajentaa tai päivittää omaa ammatillista

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: Asetus ammatillisesta koulutuksesta 6.11.1998/811 Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: 1 luku Opetus 1 Koulutusalat

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävä koulutus suunnittelusta käytäntöön Mari Pastila-Eklund Oulu 14.11.2017 Tampere 16.11.2017 Mikkeli 29.11.2017 Helsinki 30.11.2017

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS

OPPISOPIMUSKOULUTUS. Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET. Työelämä. 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPIMINEN JA OHJAUS Oppisopimusopiskelijoiden liikkuvuusjaksot ja ECVET 14.10.2014 Virpi Spangar ECVET expert OPPISOPIMUSKOULUTUS OPPIMINEN JA OHJAUS AMMATTIALAN TYÖPAIKASSA OPPIMINEN JA OHJAUS KOULUSSA PALKKA Työelämä OPINTOSOSIAALISET

Lisätiedot

Arviointialue 5: Oppisopimuskoulutuksen toteuttaminen

Arviointialue 5: Oppisopimuskoulutuksen toteuttaminen 18/05/2012 Sivu 1 / 6 Indikaattorit ja Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskuksen toiminnan kuvaus Arviointikriteerit Arviointi: ++ erittäin hyvä Tietolähteitä + hyvä - kehitettävää -- pikaista kehit. Työpaikalla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli. Vastuut toimijoiden kesken Jyväskylän koulutuskuntayhtymän 2+1 -malli Vastuut toimijoiden kesken 2 + 1 malliin siirtymisen edellytykset Opiskelijalla tulee olla: ammattitaito täydentävät opinnot (20 ov) suoritettu 18 v ikä, pääsääntöisesti

Lisätiedot

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda Omistajakunnat Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Tuusula, Sipoo Opiskelijoita noin 7 000, henkilökuntaa noin 620 12 koulutusyksikköä (Järvenpää,

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA KJ LOGO TÄHÄN Sivu 1 / 5 HENKILÖKOHTAINEN OPISKELUOHJELMA Tämä asiakirja sisältää asetuksen ammatillisesta koulutuksesta (811/98) sekä asetuksen ammatilliseen aikuiskoulutukseen liittyvästä henkilökohtaistamisesta

Lisätiedot

811/1998. Asetus ammatillisesta koulutuksesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 1998

811/1998. Asetus ammatillisesta koulutuksesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 1998 1 811/1998 Annettu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 1998 Asetus ammatillisesta koulutuksesta Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998)

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen/tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen/tunnustaminen Sotelan ttk 8509 Osaamisen tunnistaminen/tunnustaminen Hyviä käytäntöjä etsimässä Marjatta Karkkulainen 10.3.2015 Missä se osaaminen luuraa??? Lähtökohtana: osaamisen tunnistaminen Hakeutumisvaiheessa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen

OPETUSMINISTERIÖ Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 27.6.2007 Arja Mäkeläinen OPETUSMINISTERIÖN ASETUS OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA OLEVAN OPISKELIJAN OPINTOSOSIAALISISTA EDUISTA TIETOPUOLISEN OPETUKSEN AIKANA 1 Nykytilanne

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

4 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen SÄHKÖALAN PERUSTUTKINNON TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8316) KOKOUS Pöytäkirja Aika: 30.9.2011 klo 8:00-12:15 Paikka: Optima Läsnä: Kalle Heikkinen OP paikalla www.sakky.fi Kari Hännikäinen OP paikalla www.tao.tampere.fi

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

1.3 Osaamiskartoitukset Kartoitus www. osaan.fi Muut osaamiskartoitukset

1.3 Osaamiskartoitukset Kartoitus www. osaan.fi Muut osaamiskartoitukset 1. HAKEUTUMISVAIHEEN HENKILÖKOHTAISTAMINEN 1.1 Perustiedot Sukunimi Etunimet Kutsumanimi Henkilötunnus ppkkvv-0000 Sukupuoli mies nainen Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin (koti) Muu puhelin

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa

Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa Henkilökohtaistaminen perhepäivähoitajan ammattitutkinnossa Helsinki 19.3.2015 Markku Kokkonen Ammatillinen aikuiskoulutus Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Lisätiedot

Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2

Sisällys. 1 Aikuisopiskelusta 1. 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1. 3 Opiskelijan tukipalvelut 1. 4 Koulutuksen toimijat 2 OPISKELIJAN OPAS Sisällys 1 Aikuisopiskelusta 1 2 Opiskeluvälineet ja tietotekniikka 1 3 Opiskelijan tukipalvelut 1 4 Koulutuksen toimijat 2 5 Opiskelijan oikeudet 3 6 Opiskelu- ja tutkinnon suorittamisen

Lisätiedot

Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä

Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä Yleistietoa yrittäjän oppisopimuksesta - Unikan ja Omnian oppisopimustoimiston järjestämänä Yrittäjän oppisopimus Parturi-kampaajan oppisopimuskoulutus on parturi-kampaamossa työn ohessa tapahtuvaa oppimista,

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Perusopetuksen muutoksenhaku (hallintolainkäyttölaki) Opetuksen järjestäjän päätös:

Lisätiedot

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen

Näyttötutkintojen rahoitus. Olli Vuorinen Näyttötutkintojen rahoitus Olli Vuorinen Ammatillinen peruskoulutus tutkintoon johtava (opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus) tutkintoon valmistava (näyttötutkintona suoritettavaan ammatilliseen

Lisätiedot

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI

NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI EK:n puheenvuoro NUORTEN TYÖSSÄOPPIMIS- JA OPPISOPIMUSUUDISTUKSEN VALTIONAVUSTUSTEN ALOITUSSEMINAARI 11.2.2014 Mirja Hannula mirja.hannula@ek.fi Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset (18.10.2012) koulutuksen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla:

Opetusministerin esittelystä säädetään ammatillisesta koulutuksesta 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lain (630/1998) nojalla: 1 of 8 21/03/2011 11:28 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1998» 6.11.1998/811 6.11.1998/811 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Bovallius-ammattiopisto TUETTU OPPISOPIMUSKOULUTUS

Bovallius-ammattiopisto TUETTU OPPISOPIMUSKOULUTUS Bovallius-ammattiopisto TUETTU OPPISOPIMUSKOULUTUS SISÄLLYSLUETTELO 1 Mikä on oppisopimuskoulutus?... 3 2 Oppisopimuksen purkaminen... 4 3 Tietopuolisen koulutuksen toteuttaminen... 4 4 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat...

1. Yleistä... 2. 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2. 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus... 2. 4. Tutkintosuoritusten arvioijat... Pysyväisohjeet tutkintojen järjestäjille Hyväksytty suntion tutkintotoimikunnan kokouksessa 19.3.2012 SISÄLLYS 1. Yleistä... 2 2. Näyttötutkinnon järjestämisedellytykset... 2 3. Tiedotus, neuvonta ja ohjaus...

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS REKRYTOINNIN VÄLINEENÄ

OPPISOPIMUSKOULUTUS REKRYTOINNIN VÄLINEENÄ OPPISOPIMUSKOULUTUS REKRYTOINNIN VÄLINEENÄ Oppisopimuskoulutuksen vahvuudet ja kehittämiskohteet oppisopimuskeskuksen asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta ASIAKASKUULEMISTILAISUUKSIEN TOTEUTUS

Lisätiedot

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11

SISÄLLYS. Alkusanat 2. Oppisopimus 3. Oma opiskeluohjelma 5. Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7. Työssäoppiminen 9. Tietopuoliset opinnot 11 OPPISOPIMUSOPAS SISÄLLYS Alkusanat 2 Oppisopimus 3 Oma opiskeluohjelma 5 Osapuolten vastuut ja velvollisuudet 7 Työssäoppiminen 9 Tietopuoliset opinnot 11 Näyttötutkinnon suorittaminen 13 Oppisopimus päättyy

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva

Lisätiedot

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus

Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Nuorten oppisopimuskoulutus ja koulutussopimus Suomen Yrittäjien näkökulma Miikka Venäläinen Päijät-Hämeen Yrittäjät 1 Suomen Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

Arviointialue 5. Oppisopimuskoulutuksen päättäminen. 20.3.2014 Tuula Hoivala Tredun oppisopimuskeskus

Arviointialue 5. Oppisopimuskoulutuksen päättäminen. 20.3.2014 Tuula Hoivala Tredun oppisopimuskeskus Arviointialue 5. Oppisopimuskoulutuksen 20.3.2014 Tuula Hoivala Tredun oppisopimuskeskus vertaisarviointi toteutettiin 2012 Kumppanit: Satakunnan oppisopimuskeskus (Porin kaupunki) ja Pirkanmaan oppisopimuskeskus

Lisätiedot

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta ja

Lisätietoja ja syvempää tietoa työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta ja koulutuksesta  ja Starttikoulutus 1 Sisällys Mitä oppisopimuskoulutus tarkoittaa? 2 Yhteistyön osapuolet, roolit ja tehtävät 3-5 Oppisopimuksen alussa sovittavat asiat 7-8 Työpaikalla tapahtuvan koulutuksen suunnittelu

Lisätiedot

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON

TIE NÄYTTÖTUTKINTOON TIE NÄYTTÖTUTKINTOON Käytännönläheinen opiskelijan opas Porvoon Kauppaoppilaitos Yrityspalvelu Företagsservice Opistokuja 1, 06100 Porvoo www.pkol.fi 019-5740700 yp@ pkol.fi 1 Opas on tarkoitettu opiskelemaan

Lisätiedot

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen

Tervetuloa. oppisopimuskoulutukseen Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen Stadin aikuisopisto Oppisopimuskoulutus Tervetuloa oppisopimuskoulutukseen! Kun haluat yhdistää työnteon ja opiskelun, oppisopimuskoulutus on juuri sinulle sopiva vaihtoehto.

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky.

22.02.12. Oppisopimus. - väylä ammattitaitoon. Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus. www.pkky. Oppisopimus - väylä ammattitaitoon Pirjo Leskinen koulutustarkastaja Pohjois-Karjalan oppisopimuskeskus www.pkky.fi/oppisopimus Määritelmä: OPPISOPIMUS ON PÄÄOSIN TYÖPAIKALLA KÄYTÄNNÖN TYÖTEHTÄVISSÄ TAPAHTUVA

Lisätiedot

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus

Muutoksenhaku opetustoimessa. Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Muutoksenhaku opetustoimessa Perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus Oikeus- ja koulutuspalvelu Law point Ay 1.1.2014 Muutosten yleiset perusteet 1.1.2016 Hallinnollinen muutoksenhaku ollut helppo

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen

Oppisopimuskoulutuksen Oppisopimuskoulutuksen opas opiskelijalle, työpaikkakouluttajalle ja työnantajalle Oppisopimuspalvelut Ketunpolku 1 Tieto 1 87100 Kajaani www.kao.fi/oppisopimuskoulutus 1 Oppisopimus on nykyaikainen ja

Lisätiedot

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen

Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Hakeminen ja hakeutuminen oppisopimuskoulutukseen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne Prosessin

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M.Lahdenkauppi Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 6.2.2013 M.Lahdenkauppi Opiskelijan arvioinnin kokonaisuus perustutkinnon perusteissa arvioinnin tehtävät ja tavoitteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen

Lisätiedot

Tulokset ovat raakaversioita, joten niiden pohjalta on mahdollista jatkaa keskusteluja. Seuraavassa ovat ryhmien työskentelyjen tulokset:

Tulokset ovat raakaversioita, joten niiden pohjalta on mahdollista jatkaa keskusteluja. Seuraavassa ovat ryhmien työskentelyjen tulokset: YHTEENVETO FLÄPIT 1 (7) OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN PÄIVÄT 19. 20.11.2009 Ryhmien työskentelyn yhteenvetoa 20.11.2009 Työskentelyn pohjana oli Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon kuuluva tutkinnon osa

Lisätiedot